En tiedä muistaako kukaan enää minua, mutta lupasin tulla kertomaan, jos selviää, mikä sen mieheni pään lopulta käänsi. No, se ei kyllä ole vieläkään selvinnyt, mutta nyt mies on ainakin ihan satasella vauvahankkeessa mukana. Koettiin nimittäin eilen keskenmeno rv 10+4. Eka ultra olisi ollut viiden päivän päästä ja sen jälkeen oli tarkoitus kertoa raskaudesta kaikille. Voi sitä odotusta! Mutta sitten alkoikin vuoto.
Keskenmeno oli yllättävän "helppo". Kipuja ei ollut oikeastaan ollenkaan ja kohtu oli vuotanut jo melkein tyhjäksi, kun päästiin sairaalaan. Ei siis tarvittu kaavintaa, vaan sain vaan lääkkeet tyhjentämään loputkin. Sairaalassa meni muutama tunti ja kun pääsin kotiin, nukuin vain ja vuotokin helpotti samana päivänä. En ole mitenkään murheen murtama, vaan ajattelen niin, että jos vauvalla ei kerran ollut kaikki kunnossa, niin parempi silloin, että keskeytyi nyt eikä myöhemmin. Tai ehkä alkio ei ollut edes alkanut kunnolla kehittymään. Toisaalta harmittaa, ettei keskeytynyt aikaisemmin, kun nyt ehti jo haaveilemaan ja suunnittelemaan kaikenlaista äitiyslomalle jäämisestä ristiäisten ajankohtaan.
Mutta parasta tässä kaikessa on se, että mies oli ehtinyt jo tottua ajatukseen, että meille tulee vauva ja on nyt innoissaan ryhtymässä uuteen yritykseen heti kun se vaan on mahdollista. Ei missään vaiheessa vaikuttanut hirveän innostuneelta koko asiasta ja kun koitin tyrkyttää luettavaksi vauvalehtiä ja -kirjoja, niin ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta, mutta heti sairaalassa sanoi, että nyt harmittaa ja ei muuta kun yritetään uudestaan. Tämä oli nyt ehkä aika radikaali keino saada mies innostumaan vauvahankkeesta, mutta tuntui ainakin toimivan. Tässä tapauksessa se vauvan odotus vasta sai asian konkretisoitumaan miehen mielessä. Ajattelen niin, että seuraavassa yrityksessä mieskin on taatusti mukana ihan tosissaan, kun nyt mietin koko ajan, että suostuiko vain minun mielikseni ja katuuko ehkä päätöstään.
Tuntuu myös, että koko elämä muuttui raskauden myötä tai pikemminkin ehkä elämänasenne. Kun ennen työasiat ja pienet erimielisyydet kotona tuntuivat hirvittävän suurilta vastoinkäymisiltä, niin raskauden aikana sitä ei moisista tullut stressattua. Sitä ajatteli aina vaan, että elämässäni on tärkeämpääkin kuin tuollaiset pienet murheet. Toivottavasti tämä suhtautuminen jatkuu. Voihan olla, ettei uusi raskaus alakaan niin helposti tai keskeytyy sekin, mutta tällä hetkellä olen kuitenkin uskomattoman onnellinen siitä, että tiedän mieheni rakastavan minua ja olevan tukenani vaikeina hetkinä ja jakavan sen tärkeimmän haaveeni kanssani.
Varmasti vielä monta kertaa tulee surtua tätä elämäni ensimmäistä raskautta, joka ei sitten jatkunutkaan kovin pitkään, mutta toivottavasti seuraava menee jo paremmin. Selailin vähän noita teidän kirjoituksia, mutta täytyy tunnustaa, etten jaksanut kovin tarkkaan lukea tämän kaiken keskellä. Toivon kuitenkin teille kaikille onnea yritykseen ja parempaa onnea kuin meillä oli tällä kertaa! Kaikella on aina tarkoituksensa, vielä kun voisi ymmärtää, miksi asiat menee niinkuin menee, niin olisi paljon helpompaa elää.
Meillä alkaa työharjoittelukin jo reilun kuukauden päästä. Mulle on kahdesta paikasta luvattu harjoittelupaikka, nyt pitäis vaan valita niiden väliltä, että kumpaan haluan. 
Voimia ja jaksamista toivottelen. :hug: Onneks sulla on nyt mies täysillä mukana projektissa ja tukena ja turvana. 
Eli maku on muuttunut, ja väite kävi että pullat on uunissa! Iiks, että nyt jännittääkin sitten kovasti..