S
sirkku
Vieras
Malelle. Tuokin on hyvä kysymys. Ei voi antaa yleispätevää vastausta.
Ajatellaan, että suhde on muuten hyvä. Ei varsinaisesti mitään vialla. Tykätään toisistaan, ei haluta erota. On luotu yhteinen elämä, joka on sopiva ja hyvä. Vain tämä yksi asia on alkanut toisesta tuntua enemmän ja enemmän puulta.
Ei kai sitä nyt ensimmäiseksi rynnätä eroamaan. Usein siinä asiaa käännellään ja väännellään, kierrellään ja kaarretaan vuosikausia, kun ei todellakaan haluta antaa vain tälle asialle periksi. Ap on juuri siinä kiertely ja kaarteluvaiheessa. Luulisinpa, että aika monilla aviopareilla on yhteiselämän aikana tällaisia kausia. Ainako pitäisi erota?
Eikä kyse edes ole siitä, etteikö toinen ""sytytä."" Toinen voi tuntua vaikka miten puoleensavetävältä, mutta itse seksiakti ei tunnu hyvältä. Tätä on vaikea selittää. Puolisot vielä lisäävät paineita sillä, että toinen selvästi ""väijyy"" ja valmistelee tilannetta, ja toinen ärsyyntyy siitä entistä enemmän ja haluaisi paeta koko jutusta.
En minä pidä minään haaskuuna sitä aikaa elämästämme, jolloin ei oikein seksi kiinnostanut. Nyt sitä on elämässämme tosi paljon ja kaikki tuntuu hyvältä. Kumpikaan meistä ei halunnut erota, koska rakastimme toisiamme silloin aivan yhtä paljon kuin nytkin.
Ei seksi saa olla aina ja joka tilanteessa se kaikkein tärkein seikka. Puoliso voi vaikka sairastua vakavasti, onko silloinkin erottava, jos seksiä ei voi harrastaa sairauden takia?
Ensimmäinen avioliittoni oli huono liitto, niin seksin kuin muunkin puolesta. Mutta aika pitkään muistan vielä innostuneensi seksistä, vaikka asiat muuten olikin päin helvettiä. Kai sitä hyvin nuorena on innokas muutenkin. Mutta sitten kun seksikin hänen kanssaan alkoi inhottaa, silloin oli aika pistää kamppeet jakoon.
Ajatellaan, että suhde on muuten hyvä. Ei varsinaisesti mitään vialla. Tykätään toisistaan, ei haluta erota. On luotu yhteinen elämä, joka on sopiva ja hyvä. Vain tämä yksi asia on alkanut toisesta tuntua enemmän ja enemmän puulta.
Ei kai sitä nyt ensimmäiseksi rynnätä eroamaan. Usein siinä asiaa käännellään ja väännellään, kierrellään ja kaarretaan vuosikausia, kun ei todellakaan haluta antaa vain tälle asialle periksi. Ap on juuri siinä kiertely ja kaarteluvaiheessa. Luulisinpa, että aika monilla aviopareilla on yhteiselämän aikana tällaisia kausia. Ainako pitäisi erota?
Eikä kyse edes ole siitä, etteikö toinen ""sytytä."" Toinen voi tuntua vaikka miten puoleensavetävältä, mutta itse seksiakti ei tunnu hyvältä. Tätä on vaikea selittää. Puolisot vielä lisäävät paineita sillä, että toinen selvästi ""väijyy"" ja valmistelee tilannetta, ja toinen ärsyyntyy siitä entistä enemmän ja haluaisi paeta koko jutusta.
En minä pidä minään haaskuuna sitä aikaa elämästämme, jolloin ei oikein seksi kiinnostanut. Nyt sitä on elämässämme tosi paljon ja kaikki tuntuu hyvältä. Kumpikaan meistä ei halunnut erota, koska rakastimme toisiamme silloin aivan yhtä paljon kuin nytkin.
Ei seksi saa olla aina ja joka tilanteessa se kaikkein tärkein seikka. Puoliso voi vaikka sairastua vakavasti, onko silloinkin erottava, jos seksiä ei voi harrastaa sairauden takia?
Ensimmäinen avioliittoni oli huono liitto, niin seksin kuin muunkin puolesta. Mutta aika pitkään muistan vielä innostuneensi seksistä, vaikka asiat muuten olikin päin helvettiä. Kai sitä hyvin nuorena on innokas muutenkin. Mutta sitten kun seksikin hänen kanssaan alkoi inhottaa, silloin oli aika pistää kamppeet jakoon.