Toivoisimme keskustelua sikainfluenssasta ja sen rokotteista

Alkuperäinen kirjoittaja mianna:
Mianna, juuri hesarissa oli viikonloppuna kolumni siitä kuinka Suomessa tämä sikainfluenssa uutisointi ja toisaalta koko virallinen tiedotus taudista on mennyt päin honkia. Samalla kun media hehkutti kesästä asti tätä kamalaa tautia kuin ruttoa niin Suomen virallinen taho pysyi hiirenhiljaa vaikka juuri silloin olisi pitänyt nousta kertomaan totuus taudista. Varsinkin rokotteen osalta tiedotus ontui pahasti ja osaltaan sen takia terveydenhuoltohlökunta on kieltäytynyt piikistä kun ehtivät olla kaiken muun joutavan uutisoinnin paukkeessa verrattain kauan kunnes THL lanseerasi tämän rokoteturvallisen broshyyrin.

Mutta sinulle Mianna sanoisin että käytä lähteenäsi vain THL:n sivuja tai heiltä tulevia lausuntoja. He edustavat ylintä asiantuntijaraatia tässä tauti ja rokoteasiassa Suomessa. Heillä on uusin tutkimustieto ja fakta hallussaan ja niiden pohjalta nämä suositukset on tehty.

:D THL:n eräs rouva Ö sanoi, että Guillain-Barre oireyhtymästä selviää kaikki. Tosiasia on, että suurin osa parantuu mutta siihen myös kuolee ihmisiä n. 4 prosenttia. Tosi ylintä asiantuntijaraatia joo-o.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mianna:
että miksi jenkit (ja ilm.myös irlantilaiset) pakkorokottavat tätä vastaan jos kerran vastaa lähes kausi-influenssaa vakavuudeltaan.MIKSI?

Siksi että lääketeollisuus on ihan valtava bisnes. Ja että lääketeollisuuden vaikuttajilla on vaikutusvalta poliitikkoihin ja viranomaisiin asti. Ja lääkärithän ovat tunnetusti todella lääke/rokotemyönteisiä. Heidän mielestään mistään lääkkeistä ym ei ole mitään haittaa ja se on ainoa keino hoitaa terveyttä.

En todellakaan tiedä mitä ajatella koko hässäkästä. Ainakin jotkut asiantuntijat kommentoivat, että virus on jo laimentunut eikä olekaan ollenkaan niin vakava kuin aluksi luultiin. Mutta enpä tiedä. Onneksi en ole raskaana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lol:

Joten otit varmaan itse selvää asiasta jos haluat että argumenttisi kantaa.? Totuus on että lukuisat tutkimuset eivät edes liitä tuota syndroomaa rokotuksiin. Lähde on tässä http://wapedia.mobi/fi/Rokotus
 
Alkuperäinen kirjoittaja lol:
Alkuperäinen kirjoittaja mianna:
Mianna, juuri hesarissa oli viikonloppuna kolumni siitä kuinka Suomessa tämä sikainfluenssa uutisointi ja toisaalta koko virallinen tiedotus taudista on mennyt päin honkia. Samalla kun media hehkutti kesästä asti tätä kamalaa tautia kuin ruttoa niin Suomen virallinen taho pysyi hiirenhiljaa vaikka juuri silloin olisi pitänyt nousta kertomaan totuus taudista. Varsinkin rokotteen osalta tiedotus ontui pahasti ja osaltaan sen takia terveydenhuoltohlökunta on kieltäytynyt piikistä kun ehtivät olla kaiken muun joutavan uutisoinnin paukkeessa verrattain kauan kunnes THL lanseerasi tämän rokoteturvallisen broshyyrin.

Mutta sinulle Mianna sanoisin että käytä lähteenäsi vain THL:n sivuja tai heiltä tulevia lausuntoja. He edustavat ylintä asiantuntijaraatia tässä tauti ja rokoteasiassa Suomessa. Heillä on uusin tutkimustieto ja fakta hallussaan ja niiden pohjalta nämä suositukset on tehty.

:D THL:n eräs rouva Ö sanoi, että Guillain-Barre oireyhtymästä selviää kaikki. Tosiasia on, että suurin osa parantuu mutta siihen myös kuolee ihmisiä n. 4 prosenttia. Tosi ylintä asiantuntijaraatia joo-o.

Sanoi muuten että SUURIN OSA SELVIÄÄ.
 
Neljä raskautta olen kantanut läpi flunssat/influenssat ja kuumeet, pelkäämättä että ne vahingoittaisivat sikiötä. Aivan outoa joutua tällaiseen hyllynmyllyyn mikä repii ihmisen hajalle :( Jatkan samaan malliin kuin ennenkin, kannan raskauteni edelleen läpi tuulten ja myrskyjen ja annan luonnon päättää....
 
Alkuperäinen kirjoittaja poipoipoi:
Alkuperäinen kirjoittaja mianna:
että miksi jenkit (ja ilm.myös irlantilaiset) pakkorokottavat tätä vastaan jos kerran vastaa lähes kausi-influenssaa vakavuudeltaan.MIKSI?

Siksi että lääketeollisuus on ihan valtava bisnes. Ja että lääketeollisuuden vaikuttajilla on vaikutusvalta poliitikkoihin ja viranomaisiin asti. Ja lääkärithän ovat tunnetusti todella lääke/rokotemyönteisiä. Heidän mielestään mistään lääkkeistä ym ei ole mitään haittaa ja se on ainoa keino hoitaa terveyttä.

En todellakaan tiedä mitä ajatella koko hässäkästä. Ainakin jotkut asiantuntijat kommentoivat, että virus on jo laimentunut eikä olekaan ollenkaan niin vakava kuin aluksi luultiin. Mutta enpä tiedä. Onneksi en ole raskaana.

SAMAA MIELTÄ! Televiossa tulee jatkuvasti mainoksia uusista koktaileista jolla voidaan hillitä milloin perseenkutinaa milloin nenän räkäisyyttä, vaikka noita juttuja voi hoitaa kotonakin ilman kalliita lääkkeitä. Olishan se kauheaa jos niiden sijaan kehotettaisiin syömään esim. terveellisesti.

Alkuperäinen kirjoittaja Ahdistus:

Voipi mennä eri tavalla tämä raskaus. Vai oletko kuullut edellisten raskauksien kohdalla tällaisia varoitusmerkkejä odottajille?
 
Alkuperäinen kirjoittaja -------------:

Helppoa se on huudella kun ei ole raskaana. Niinpä niin.
 
MIKSI IHMEESSÄ THL:LLIÄ KIINNOSTAA IHMISTEN TERVEYS NÄIN PALJON (SIKAROKOTUKSET JNE), KUN JOILLAIN EI OO EES OMAA ASUNTOA JOTEN JOUTUU ROSKIKSESSA ASUMAAN. EIKÖHÄN SIELLÄ ROSKIKSESSA VARATTOMANA ASUMINEN OLE SUUREMPI TERVEYSRISKI KUIN POSSU TAUTI. MIKS THL EI OO ANTAMASSA RAHAA KÖYHILLE ETTÄ NIITTEN TERVEYS PARANIS
 
Alkuperäinen kirjoittaja q:
Alkuperäinen kirjoittaja Ahdistus:
Neljä raskautta olen kantanut läpi flunssat/influenssat ja kuumeet, pelkäämättä että ne vahingoittaisivat sikiötä. Aivan outoa joutua tällaiseen hyllynmyllyyn mikä repii ihmisen hajalle :( Jatkan samaan malliin kuin ennenkin, kannan raskauteni edelleen läpi tuulten ja myrskyjen ja annan luonnon päättää....

Voipi mennä eri tavalla tämä raskaus. Vai oletko kuullut edellisten raskauksien kohdalla tällaisia varoitusmerkkejä odottajille?

Jos se sikiö kuolee niin eikö voi tehdä mukamas uutta kakrua? :P helppoo ku heinänteko
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jenis:
Alkuperäinen kirjoittaja :(:
Juuri ilmestynyt tutkimus toteaa, että yksikin tiomersaaliannos voi vahingoittaa vauvan hermostoa. (Sivustolta pääsee suoraan Neurotoxicology lehden artikkeliin)

www.ageofautism.com

:( (Lainattu Heikkilän blogista)

Ootko sä itse löytänyt sen linkin tuolta? Mä nimittäin en löytänyt. Eli kopipeistailet täällä lainauksen lainauksia tarkistamatta niitä itse?

Tummennetulle: :laugh:

http://www.ageofautism.com/2009/09/blockbuster-primate-study-shows-significant-harm-from-one-birth-dose-of-a-mercurycontaining-vaccine.html

Alkuperäinen kirjoittaja örkki:
Alkuperäinen kirjoittaja q:
Alkuperäinen kirjoittaja Ahdistus:
Neljä raskautta olen kantanut läpi flunssat/influenssat ja kuumeet, pelkäämättä että ne vahingoittaisivat sikiötä. Aivan outoa joutua tällaiseen hyllynmyllyyn mikä repii ihmisen hajalle :( Jatkan samaan malliin kuin ennenkin, kannan raskauteni edelleen läpi tuulten ja myrskyjen ja annan luonnon päättää....

Voipi mennä eri tavalla tämä raskaus. Vai oletko kuullut edellisten raskauksien kohdalla tällaisia varoitusmerkkejä odottajille?

Jos se sikiö kuolee niin eikö voi tehdä mukamas uutta kakrua? :P helppoo ku heinänteko

No jos keskenmeno sinne tänne, niin mikäs ettei.
 
Alkuperäinen kirjoittaja q:
Alkuperäinen kirjoittaja Ahdistus:
Neljä raskautta olen kantanut läpi flunssat/influenssat ja kuumeet, pelkäämättä että ne vahingoittaisivat sikiötä. Aivan outoa joutua tällaiseen hyllynmyllyyn mikä repii ihmisen hajalle :( Jatkan samaan malliin kuin ennenkin, kannan raskauteni edelleen läpi tuulten ja myrskyjen ja annan luonnon päättää....

Voipi mennä eri tavalla tämä raskaus. Vai oletko kuullut edellisten raskauksien kohdalla tällaisia varoitusmerkkejä odottajille?

Niin voi mennä :(... Tietoinen olen ollut rokotuksista raskauksien kohdalla, mutta olen pitänyt sitä enemmän jenkkien touhuna, Suomessa ollaan oltu sellaista "luomu-meininkiä" ihan sikiöä ajatellen... Siksihän tämä koko hässäkkä saa ihmisen häkeltymään ja ahdistumaan. Luomuna silti edelleen mennään...
 
http://www.emea.europa.eu/humandocs...-H1N1 single PDFs/SPC/emea-spc-h832pu17fi.pdf

4.6 Raskaus ja imetys

Tällä hetkellä ei ole tietoa Pandemrixin käytöstä raskauden aikana. Raskaana olevia naisia on rokotettu erilaisilla ei-adjuvanttia sisältävillä, inaktivoiduilla kausirokotteilla ja tulokset eivät viittaa epämuodostumiin eikä sikiöön tai vastasyntyneeseen kohdistuvaan toksisuuteen.

Eläintutkimukset eivät viittaa lisääntymiseen kohdistuvaan toksisuuteen Pandemrixilla.

Pandemrixin käyttöä voidaan harkita raskauden aikana, jos tämä katsotaan välttämättömäksi. Viralliset suositukset on otettava huomioon.

Pandemrixiä voidaan antaa imettäville äideille.

Sitten, tämän hetkiset luvut USA:ssa suhteutettuna Suomen väkilukuun: kolmisen tuhatta tulisi joutumaan tehohoitoon ja alle 20 kuollutta.

Itse olen raskaana viikoilla 9+3, enkä ainakaan nyt ensimmäisellä kolmanneksella aio rokotetta ottaa, katsotaan sitten miten tilanne kehittyy.
 
Väärä sikainfluenssatieto leviää kuin infektio
22.10.2009 16:16
A A STT

Pelkoa herättävät ajatukset leviävät väestössä yhtä nopeasti kuin infektio, sanoo psykiatrian professori Jyrki Korkeila Turun yliopistosta. Hän uskoo viikkoja velloneen rokotusvastaisuuden kumpuavan lähinnä tiedon puutteesta.

Korkeila pitää influenssarokotusten aiheuttamia pelkoja malliesimerkkinä siitä, miten vaikeaa ihmisten on ymmärtää tilastollisia riskejä.

"Ihminen on hyvin huono arvioimaan tilastollisia todennäköisyyksiä, jos hänellä ei ole siihen koulutusta ja jos tietoa ei esitetä oikeissa yhteyksissä ja oikeassa muodossa", toteaa Korkeila Suomen Lääkärilehdessä.

Korkeilan mukaan kaikki ovat alttiita väärälle informaatiolle, mutta virheellisen tiedon levittäjät uskovat siihen usein aidosti itsekin.

"Lietsomalla pelkoa muissa ihmisissä ja saamalla paljon ihmisiä mukaan väärän tiedon levittäjä saa vahvistusta omille käsityksilleen", pohtii Korkeila.

Alkuperäinen kirjoittaja s:
Sori mianna, laitoin nimesi nikiksi vahingossa vaikka piti laittaa otsikoksi :)

Niin laitoit, vai käytkö täällä mahdollisesti keskustelua itsesi kanssa THL:llää kehuaksesi? Oletko THLn työntekijä jos saa kysyä?

THL:n suurin rahoittaja on GlaxoSmithKline jolta THL tilasi rokotteen suomeen ilman kilpailutusta. Onko THL täten mielestäsi puolueeton rokotusten etujen ja haittojen informoinnissa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja nasu:

No mitäs luulet, onkohan GlaxoSmithKline myös kaikkien muidenkin vastaavien virastojen suurin rahoittaja? Uskallan epäillä kyllä. Siitä huolimatta kaikissa maissa on kutakuinkin samat suositukset rokotteesta ja sen ottamisesta. Vai suomiko tässä on maailman napa joka näitä suosituksia kehittelee ja muut maat seuraa perässä? :whistle:

Norjassa esiin tullut nakokulma: rokote tilattiin GKS:lta koska tiedettiin, etta toimittaja on perusluotettava ja toimittaa nopeasti. Muita rokotteita oltaisiin pahimmassa tapauksessa jouduttu odottamaan yli 6kk kauempaa (esim. tata skvaleenitonta, josta on muuten viela vahemman testikokemusta kuin GKS:n rokotteesta).
Rokote otettiin kayttoon turvallisuusriskiharkinnan jalkeen. Eli ei olisi otettu jos joku riski olisi ollut nahtavissa. Raskaanaolevien rokottamisen suosittelemista pohdittiin syyskuun loppuun, eika paatosta tehty heppoisin perustein. varmuudeksi rajattiin ensimmaisella kolmanneksella olevat perusterveet raskaana olijat pois rokotusohjelmasta.

Rokote joka on jaossa yhdysvalloissa sisaltaa elavaa virusta ja siksi se todettiin euroopassa vaarallisemmaksi kuin tama skvaleenirokote, jossa on vain kuolleen viruksen osia.
 
Ihmetyttää minkä takia raskaana oleville suomalaisille ei ole THL:n toimesta kerrottu että Pandemrix rokotetta on kyllä tutki tutkittu, mutta raskaana oleville vain adjutantittomana, kun kaikille Suomalaisille kuitenkin annetaan adjuvantillista rokotetta jota ei ole tutkittu raskaana olevilla? http://www.emea.europa.eu/humandocs/PDFs/EPAR/pandemrix/D-H1N1%20single%20PDFs/SPC/emea-spc-h832pu17fi.pdf

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

pandemrixista ei ole mitaan muuta kuin kvaleenillinen muoto. kyseessa on toinen rokote. mitaan laakeaineita ei tutkita raskaanaolevilla.
 
Miten on mahdollista että THL:n ylijohtaja Juhani Eskola ei ole kuullut WHO:n suosituksesta että raskaana oleville tulisi ensisijaisesti antaa adjuvantitonta rokotetta?
www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1742581
http://www.who.int/wer/2009/wer8430.pdf

Millä perusteella lääkeyhtiöt ovat saaneet syytesuojan korvausvastuusta sikainfluenssarokotteen mahdollisesti aiheuttamista haitoista ihmisille?

ovat kuulleet, mutta kun sita toista rokotetta ei saa ennen kevatta ja silloin voi olla jo myohaista. lisaksi who kehottaa rokottamaan skvaleenisela rokotteella mikali toista ei ole saatavilla. eli THL toimii ihan suositusten mukaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miten on mahdollista että THL:n ylijohtaja Juhani Eskola ei ole kuullut WHO:n suosituksesta että raskaana oleville tulisi ensisijaisesti antaa adjuvantitonta rokotetta?
www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1742581
http://www.who.int/wer/2009/wer8430.pdf

Millä perusteella lääkeyhtiöt ovat saaneet syytesuojan korvausvastuusta sikainfluenssarokotteen mahdollisesti aiheuttamista haitoista ihmisille?

Joo ja jos lukee tarkemmin niin WHO myös neuvoo pistämään adjuvantti-rokotteella jos muuta ei ole saatavana.

Saksassa adjuvantitonta Celvapan-rokotetta on kuitenkin ostettu hallitukselle & armeijajoukoille

Government to get special swine flu vaccine

Published: 18 Oct 09 12:00 CET
Online: http://www.thelocal.de/national/20091018-22649.html

Just a week after it emerged that the German armed forces was getting a different kind of A/H1N1 vaccine to the general population, Der Spiegel magazine reports that the government will also get special treatment.

The general population will be offered the GlaxoSmithKline vaccine, called Pandemrix, which contains a new booster element, or adjuvant, as well as a preservative containing mercury.

Controversy has grown around the rapid licensing of the GSK vaccine - and a similar one being made by Novartis. Critics said not enough testing had been conducted before European licensing authorities rushed an approval.

Chancellor Angela Merkel, her cabinet members and ministry civil servants as well as those working for other agencies will get Celvapan, produced by US firm Baxter, which does not have the adjuvant or the preservative, according to Der Spiegel.

It is thought the adjuvant may lead to a stronger reaction in the patient - which to a certain degree is the point, meaning the vaccine can contain less of the virus yet still provoke the crucial immune system reaction.

But this is also what some say is the additional risk - and has led to stocks of the traditional kind of vaccine being bought in for pregnant women and young children.

Celvapan does not contain the adjuvant or the preservative. Rather, it contains entire dead viruses rather than the pieces which are in the traditional vaccine. The Baxter version is the one being given to the armed forces, as well as being made available for pregnant women and children.

It seems now that ministers and civil servants are to be included in that category.

"We have bought 200,000 doses of the non-adjuvanted vaccine Celvapan from the company Baxter," Christoph Hübner, spokesman for the Interior Ministry confirmed to Der Spiegel.

It will be used for "state servants responsible for the maintenance of public order," the magazine reported. Next to members of the cabinet and civil servants, this includes staff of the Paul Ehrlich Institute, which took the decision to order the new vaccine from GSK for the rest of the country. No explicit reason was offered as to why they should get the Baxter vaccine rather than the GSK version.

Chairman of the German Medical Association's Drug Commission Wolf-Dieter Ludwig said the situation was a scandal. "We are unhappy about this vaccination campaign," he said. The point of it was unknown, he suggested. "The health authorities have succumbed to a campaign by the pharma companies, which simply want to earn money from a supposed threat."

Meanwhile some medical associations are advising their members not to administer the new vaccine. President of the German Association of General and Family Medicine, Michael Kochen, has called on German general doctors not to give it to patients. "The risks outweigh the benefits," he said.

Wolfram Hartmann, president of the Association of Paediatricians, accused the government of making false scientific statements. He said children under the age of three should not be given the shots.

"The vaccine has not been tested on them, thus the risk is simply too great for it to be used," he said, adding that children's immune systems tend to overreact, which could be exacerbated by the adjuvants. He also criticised the use of mercury-containing preservatives. "One has deliberately kept this stuff out of vaccines for small children," he said.
 
Similar threads

Yhteistyössä