Toiveissa vauva 2021

stellavanilja
Tervehdys, palstailua takana 9 vuotta ja toivotun mahdollisen kuopuksen haaveilua takana kaksi vuotta (enemmän tai vähemmän aktiivista yritystä, taukojakin on ollut) Haaveissa vauva sillon ja sillon- ryhmät luettu ja osallistunutkin olen. Nyt en kirjaudu enää ja toivon, että saisin osallistua näin kirjautumatta tällaisella nimellä viimeiseen yritykseen.
Tämä yrityskierto on viimeinen siitä syystä, että mies päätti lähteä lätkimään ja vaikkakin hän jätti minut vasta viikko sitten niin päätös kuulemma pitää ja itsellänikin olo että tämä oli nyt todellakin tässä. En usko et enää itekkää lähtisin tätä parisuhdetta jatkamaan.
Mahdollisen kuopuksen yrittämisestä tuli jo rutiinia, joten kerkesimme talletella tässäkin kierrossa. Mies jättikin mut kun nalli kalliolle suoraan ovulaation jälkeen.
Nyt on dpo 7 ja ei tässä auta kun toivoa että tässä olis joku suuri ihme tapahtunut. Lapsen haluan yksin tai kaksin!
Mies haluaa myös ja olisi mukana lapsen elämässä. Vaan näinköhän tässä kohtalo tulee kuitenkin päättämään jotain muuta enkä saa enää ikinä lasta ja parisuhdekin vietiin...
Tulin silti piinailemaan teidän kanssanne koska yksin tämä on jotenkin kuitenkin kurjaa. En silti jaksa kirjautua enkä tehdä uutta tunnusta kun piinapäiviä on enää muutama jäljellä ja sen jälkeen mun kohtalo on selvää.
Uuden parisuhteen löytäminen ja luominen veisi aikansa ja se, että haluaisiko uus mies ees lasta. Ikää mulla on jo sen verran että mä tiedän että tää oli takuulla mun vihon viimeinen mahdollisuus.
 
Todella vaikea tilanne sulla. Tsemppiä ja voimahaleja sinne. Mulla ihan samat päivät dpo7 tänään!
Monta lasta teillä jo on, jos saa kysyä?
 
Oon täs muutaman päivän miettiny, että kuinka rankasti ihmisen mieli voi tehdä kepposia... :D

Ovulaatio sovelluksen mukaan arvioitu ovulaatio olis ollut 27 päivänä, eilen ja tänään ollut alaselässä vihlovaa kipua ja menkkamaista tunnetta välillä ja päätä särkenyt.
Tiedä sitte mitä on vaiko mielikuvituksen tuotosta. :D
Jos vanha kierto pitää paikkansa niin nyt olisi menossa 19/28, voiko tässä vaiheessa edes olla mitään oireita...
 
Sulla ja stellavaniljalla sama dpo kuin mulla. Onko mitään oireita vielä ollut ja milloin meinaatte testata?

Stellavanilja: ompa tympeä tilanteesi, toivotaan et ois tärppi käynyt.
No poikkeuksellisesti ei rinnat muuttuneet aroiksi heti ovulaatiosta. Ainostaan nännit kipeytyivät ja nyt oikeeastaan ei nekään enää ole arat. Eipä kyllä mitään paitsi ehkä lieviä kuviteltuja jomotuksia silloin tällöin. Uni on maistunut iltaisin yllättävän hyvin. Tosin ollut myös rankka työviikko mikä vaikuttaa unen tarpeeseen :D
 
stellavanilja
Mulla oli dpo 4 ihmeellisiä tuikkauksia alavatsassa ja sen jälkeen ei kertakaikkiaan mitään oireita. Tää olo mikä on, niin jotenkin epätoivonen että jos ei sitä plussaa sit tule niin ei tule enää kaiketi koskaan.. siks oon ollu tosi pessimisti ja koittanu olla tarkkailematta mitään tuntemuksia.

Mulla on yks lapsi enndstään, 9v tyttö.. täyttää 10. Tän miehen kans alotettiin seurustelee 4 vuotta sitten ja lasta tosiaan tjottailu meiningillä ja säännöllisen epäsäännöllisesti yritettiin kaks vuotta, tosin kyllä siitä loppuajasta tuli ihan kunnon yrittämistä koska tik tak mun kello käy.....
 
Siis voiko pms oireet alkaa heti ovulaation jälkeen? Ovis siis eilen aikaisin aamuyöstä ja eilis iltana sekä tänään oon ollut ihan hirveä ärripurri ja kiihtynyt nollasta sataan sekunnissa, tunnistan tuon itse siis pms oireeksi kun hormonit heittelee mutta ei se kyllä aiemmin oo ihan näin aikaisin alkanut
Siis samaa miettinyt ittestäni, kun KOKO viikon olen ollut kiukkuinen. Ja vielä ihan järjettömistä asioista. Mies oli mm. Yks päivä siivonnut koko talon, paitsi tiskannut. Minähän harmistuin tästä tosi pahasti. Onhan se epäreilua, että ei ehtinyt siivota kokonaan ennen kun tulin kotiin :D
 
  • Tykkää
  • Haha
Reactions: minttuni ja Krippis
Stellavanilja onpas ikävä tilanne. Toivotaan, että olisi tärpännyt. :)

Täällä siis eilen ovitrelle pistetty, joten oletettavasti tänään vielä ovis. Tallettelut tehty siis dpo-1 ja 0 lääkärin ohjeen mukaan. Toivottavasti nämä riittää ja raskaus alkaisi. Vaikka en tästä kierrosta raskautuisi, positiivista on, että nyt on keinot ovulaation aikaansaamiseen ainakin tiedossa! :)

Ikinä ei ilmeisesti aiemmin ole ovuloinut. En tiennyt, että se voi olla näin kivuliasta :D oikean munasarjan alue on ollut kipeä jo monta tuntia!
 
Siis voiko pms oireet alkaa heti ovulaation jälkeen? Ovis siis eilen aikaisin aamuyöstä ja eilis iltana sekä tänään oon ollut ihan hirveä ärripurri ja kiihtynyt nollasta sataan sekunnissa, tunnistan tuon itse siis pms oireeksi kun hormonit heittelee mutta ei se kyllä aiemmin oo ihan näin aikaisin alkanut
Minulla kyllä alkaa myös pms-oireita heti oviksen jälkeen
 
Miulla kävi just tässä kierrossa samalla tavalla et luulin et tuli torstai-iltana ovisplussa (ois ollu aivan liian aikaista siihen nähen mikä follin koko oli torstai aamuna), ja olin jo maani muynyt. Tuli jostain kummasta syystä tasavahva viiva ja seuraavat haaleita. Nyt tänää aamulla ja varsinkin nyt illalla tehty oli taas tummempaa viivaa, veikkaan et huomenna aamulla tulee oikea ovisplussa vasta testiin.
On kauhee stressi nyt tästä etten ala väärään aikaan ottaa niitä lugeja. :/ Ku ohje on et 3 päivää plussasta.
 
Ällötysvaroitus, selaa ohi, jos et halua lukea.

Olipas outoa, menkat loppui kp 3 (toissapäivänä) , ei tippaakaa sen jälkeen. Sitten tänään (kp 5) iltapäivällä alkoi menkkakivut, en ollenkaan osannu ajatella, että vuoto voisi edes alkaa uudestaan kp 27/28 testattu nega. Tänään tullut kirkasta verta jonkin verran. Kivut kuitenki loppu melko nopeasti sen jälkeen, kun olin huomannut vuodon uudelleen alkaneen (n. 1-2 tuntia) . Kunnes voimakkaat menkkakivut alkoi ja joutui ottamaan särkylääkettä yötä vasten. Herää epäilys, et yrittikö viime kierrossa kuitenkin jotain tapahtua, ja nyt sit vuotaa loputkin pois, menkat kokonaisuudessaan oli hieman niukemmat kuin normaalisti.

Tyypillisesti mulla menkat kp 1: ei kovin runsas, kp 2, runsain vuoto (ei siis kuitenkaan mitenkään erityisen runsas), kp 3 ei juuri mitään/ei mitään, (n. 12 tuntia siitä, kun vuoto loppunut kunnes kerran pieni loppuvuoto). Tässä kierrossa sitä ei tullut loppuvuotoa, kerran pyyhittäessä pieni tuhru. Et onko tää vaa loppuvuoto, joka tulee pari päivää myöhässä?
Niin ja tän kierron menkat alkoi 1 päivän etuajassa, kp 27/28.
 
Viimeksi muokattu:
PUHTI-Testipaketit. Onko kukaan käynyt/ostanut? Mietin ferritiini ja d-vitamiinimittausta tai raskautta suunnittelevan pakettia. Tietääkö kukaan tuleeko tähän käynti tms. maksuja päälle vai vain tämä testipaketin hinta mikä täytyy maksaa? Mitä ootte muuten mieltä, onko nämä ihan ok vai onko tässä joku jippo takana?

Mä ostin tuon raskautta suunnittelevan paketin. Ei tuu piilokuluja päälle. Labrat otetaan ainakin mun kotikaupungissa SynLabilla. Tulokset tuli parissa päivässä Puhtiin näkyviin ja oli selkeästi selitetty. Ainut miinus että tulokset ei mene OmaKantaan. Ei siis mitään jippoja takana, mutta ihan samantyylisiä paketteja myy myös muut toimijat (SybLab suoraan ja Terveystalo yms).
 
V A U V A 2021

Jos haluat listalle, ilmoitathan tietosi PUNAISELLA Ilmoitathan PUNAISELLA päivityksesi, jotka haluat listaan.
Lista päivitetään kerran päivässä. Kuka vain voi päivittää listan, vaihdellaan vuoroa : )

★★★★★★★★★★★★★★★★★

1. 2. 2021 Maanantai

Nimi ★ yritys aloitettu ★ monesko lapsi ★

Zanma,ya 10/16, 1.lapsi
Persikka123, ya 5/17, 1.lapsi
Myytta, ya 12/17, 2.lapsi
Haaveilija-31, ya 5/18, 4.lapsi
Hipposka, ya 8/18, 1. lapsi
Malia, ya 8/18, 1. lapsi
+ Kikkakolmas, ya 8/18, 3.lapsi (miehen 1.lapsi)
+ Mohan, ya 9/18, 1. lapsi
+ Amadecasa, ya 9/18, 2. lapsi
Sabs, ya 9/18, 1.lapsi
+ Hope91, ya 10/18, 1.lapsi
Keisarinna85, ya 10/18, 4.lapsi
+ haaveistatotta, ya 11/18, 3 lapsi
+ Futurmama, ya 1/19, 1. lapsi
+ Jjenn, ya 1/19, 1.lapsi
Minttuni, ya 2/19, 1.lapsi
Hennuliini86, ya 5/19, 6. lapsi (miehen 1. lapsi)
+ Titi-Love, ya 5/19, 2. lapsi
+ Kasikuus, ya 5/19, 4.lapsi (miehen 1.lapsi)
Kirjoh89, ya 6/19, 1.lapsi
lulube, ya 6/19 , 1.lapsi
+ Helmiii, ya 7/19, 1.lapsi
+ Eliana, ya 7/19, 1.lapsi.
Ilona Eloisa, ya 7/19, 1.lapsi
Eeva650, ya 7/19, 2. lapsi (miehen 1.lapsi)
Taikinatonttu, ya 7/19, 1.lapsi
Millimetrii, ya 8/19, 1. lapsi
+ Mirella92, ya 8/19, 1.lapsi
Minouche, ya 8/19, 1.lapsi
Töppönen_, ya 9/19, 4.lapsi
Masu90, ya 9/19, 3.lapsi
+ Shibali, ya 9/19, 1. lapsi
illusia_, ya 9/19, 1.lapsi
+ Deneb, ya 10/19, 1.lapsi
+ Mimmi92, ya 10/19, 4.lapsi
Enerisa3, ya 10/19, 1. lapsi
+ Napsunen, ya 10/19, 2.lapsi
Zennuli, ya 11/19, 2.lapsi
Krippis, ya 11/19, 1.lapsi
Piipaa93, ya 11/19, 1. lapsi
+ Matilda!, ya 12/19, 2. lapsi
+ Masunen, ya 12/19, 1. lapsi
+ Jusperi, 12/19, 1.lapsi
+ Lilmi89, 12/19, 2.lapsi
Hamsteri20, ya 12/19, 1. lapsi
Kurkumainen ya 1/20, 1.lapsi
Sinisilmät, ya 1/20, 1.lapsi
+ mandariinilohko, ya 1/20, 2.lapsi
Bellaella22050909 ya 2/20, 2.lapsi
+ Vesinokkaeläin, ya 2/20, 2.lapsi
+ Riama, ya 2/20, 2.lapsi
+ Lilje ya 2/20, 2. lapsi
+ Brunet82, ya 2/20, 4.lapsi
+ Päärynä5, 3/20, 4.lapsi
Mysteerio, 3/20, 2.lapsi
Wanti, ya 3/20, 7.lapsi
+ Uudarimama, ya 3/20, 2. lapsi
Mans115, ya 3/20, 2.lapsi
+ Elviira86, ya 3/20, 2.lapsi
+ Rimaleli ya 3/20, 2. lapsi
Mamtobe ya 3/20, 1. lapsi
+Mäyh, ya 3/20, 1.lapsi
+Chai89, ya 3/20, 2.lapsi
+ Luumumuumi, ya 3/20, 1. lapsi
Spekulaattori82, ya 4/20, 3. lapsi
Petronella09, ya 4/20, 5.lapsi
+ Bebe2021, ya 4/20 , 3.lapsi
+ Puolu, ya 4/20, 3. lapsi
Iinanen, ya 4/20, 2.lapsi
+ Lillanna, ya 4/20, 3.lapsi
+ Santso, ya 4/20, 2. lapsi
Esba, ya 4/20, 2.lapsi
+ 3milia, ya 4/20, 1.lapsi
+ Pioni89, ya 4/20, 1.lapsi
+ Tiukuliina89, ya 4/20, 6.lapsi
+ Nokare, ya 4/20, 1.lapsi
Wbä, ya 4/20, 3.lapsi
Goodway, ya 4/20, 1.lapsi (miehen 3.lapsi)
Paatuska, ya 4/20, 1.lapsi
Äitimamino, ya 5/20, 4.lapsi
+ Hannaah, ya 5/20, 3.lapsi
lovecoco, ya 5/20, 1.lapsi
+ Sofia90, ya 5/20, 2.lapsi
Vohvelitohveli, ya 5/20, 1.lapsi
+ Melissa86, ya 5/20, 2.lapsi
+ -Lounatuuli-, ya 5/20, 1.lapsi
Iinesankka82 ya 5/20, 2.lapsi
+ Mansikka3, ya 5/20, 3.lapsi
+ Rougemoux ya 5/20 2.lapsi
+ Rust ya 5/20, 2.lapsi
+ helmikorvakoru, ya 6/20, 1. lapsi
+ pikkumyyläine, ya 6/20, 1.lapsi
+ Pumpuli1, ya 6/20, 1.lapsi
Syyskuu-08, ya 6/20, 3. lapsi
+ Aniaj, ya 6/20, 3.lapsi
+Tiukuna, ya 6/20, 1. lapsi
+kakkulapio, ya 6/20, 1.lapsi
Haavekuvia, ya 6/20, 2. lapsi
Toive23, ya 6/20
innap, ya 7/20, 2.lapsi
+ Heemilia, ya 7/20, 4.lapsi
+ AnnMariii, ya 7/20, 2.lapsi
+ Nipsuneiti83, ya 7/20, 3.lapsi
Pandanen, ya 7/20, 2.lapsi
+ Hermitcrab, ya 7/20, 1.lapsi
+ Kansallisrotta, ya 7/20, 1. lapsi
+ Coguine, ya 7/20, 2. lapsi
+ Rubikinkuutio, ya 8/20, 3.lapsi
+ nobelius, ya 8/20, 3.lapsi (miehen 4.lapsi)
kaaliperhonen, ya 8/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
SS, ya 8/20, 4. lapsi (miehen 1. lapsi)
Bb-8, ya 8/20, 3.lapsi
+ Huumis, ya 8/20, 2. lapsi
+ Hisulius/ ya 8/20 / 2.lapsi
Soffia29 ya 8/20, 1. lapsi
+ 5xäiti, ya 08/20, 6. lapsi
+ Inkivilla, ya 09/20, 4.lapsi (miehen 2.lapsi)
+Liljannuppu, ya 9/20, 2. lapsi
Suhveli, ya 9/20, 4. lapsi
Opiskelijamimmi, ya 9/20, 1. lapsi
SannuB, ya 9/20, 2. lapsi
+Tuttelituu, ya 9/20, 3. lapsi
Meemuli, ya 9/20, 1.lapsi
+ Lillium, 9/20, 3. lapsi
+ Elviira32 ya 9/20, 3. Lapsi
Nuorena äidiksi, ya 10/20, 1.lapsi
Henkkuliini, ya 10/20, 2.lapsi
Lilaaa, ya 10/20, 2.lapsi
Chili,ya 10/20, 3.lapsi
+ Talvilintu, ya 10/20, 2. lapsi
Mansikka_maanantai, ya 10/20, 1. lapsi
SandraB, ya 10/20, 2. lapsi
+ Kimallus, ya 10/20
Toivojatintti, ya 10/20, 2. lapsi
+ Loree, ya 11/20, 1.lapsi
+ Satsuma_, ya 11/20. 2 lapsi
Rosmarin, ya 11/20
Daisy01, ya 11/20
Lavender_,ya 12/20
Nuunuu-84, ya 12/20
+ Huuma 40+,ya 12/20
Samppa40,ya 12/20, 3.lapsi (miehen 1. lapsi )
Sdff, ya 1/21, 2.lapsi
Liilja, ya 1/21, 3.lapsi
★★★★★★★★★★★★★★★★★★

Nimi ★ Kiertopäivä ★

Mysteerio.........................kp 80/30
Nuorena äidiksi...........kp 40/36
Sinisilmät......................kp 31/30
Wanti...........................kp 29/35-48
Toivojatintti.............kp 27/31
Spekulaattori82.....kp 24/29
Persikka123.............kp 23/33
Nuunuu-84...............kp 23/30
Liilja.............................kp 23/28-33
Suhveli.................... Kp 23/27
Toive23.....................kp 22/27
Krippis.......................kp 22/22-24
Lavender_.....................kp 20/25
Petronella09................kp 16/25-26
SandraB..........................kp 15/26
Iinanen.............................kp 12/23-24
Mamtobe......................kp 12/28
Chili_............................. kp 9/28-29
Kirjoh89....................kp 6/28

Daisy01.....................kp 5/34
Iinesankka.............kp 3/28-31

★★★★★★★★★★★★★★★★★

Spekulaattori82........dpo 11
Krippis............................dpo 10
Toive23...........................dpo 9
Nuunuu-84.................dpo 9

Petronella09..............dpo 5
SandraB.......................dpo 2

★★★★★★★★★★★★★★★★★★
 
Tervehdys, palstailua takana 9 vuotta ja toivotun mahdollisen kuopuksen haaveilua takana kaksi vuotta (enemmän tai vähemmän aktiivista yritystä, taukojakin on ollut) Haaveissa vauva sillon ja sillon- ryhmät luettu ja osallistunutkin olen. Nyt en kirjaudu enää ja toivon, että saisin osallistua näin kirjautumatta tällaisella nimellä viimeiseen yritykseen.
Tämä yrityskierto on viimeinen siitä syystä, että mies päätti lähteä lätkimään ja vaikkakin hän jätti minut vasta viikko sitten niin päätös kuulemma pitää ja itsellänikin olo että tämä oli nyt todellakin tässä. En usko et enää itekkää lähtisin tätä parisuhdetta jatkamaan.
Mahdollisen kuopuksen yrittämisestä tuli jo rutiinia, joten kerkesimme talletella tässäkin kierrossa. Mies jättikin mut kun nalli kalliolle suoraan ovulaation jälkeen.
Nyt on dpo 7 ja ei tässä auta kun toivoa että tässä olis joku suuri ihme tapahtunut. Lapsen haluan yksin tai kaksin!
Mies haluaa myös ja olisi mukana lapsen elämässä. Vaan näinköhän tässä kohtalo tulee kuitenkin päättämään jotain muuta enkä saa enää ikinä lasta ja parisuhdekin vietiin...
Tulin silti piinailemaan teidän kanssanne koska yksin tämä on jotenkin kuitenkin kurjaa. En silti jaksa kirjautua enkä tehdä uutta tunnusta kun piinapäiviä on enää muutama jäljellä ja sen jälkeen mun kohtalo on selvää.
Uuden parisuhteen löytäminen ja luominen veisi aikansa ja se, että haluaisiko uus mies ees lasta. Ikää mulla on jo sen verran että mä tiedän että tää oli takuulla mun vihon viimeinen mahdollisuus.
Toivon sulle plussaa ❤
 
Huomenta!

kyllä tätä on vaan niin vaikea ymmärtää, että miksi pikkukakkonen ei tärppää? Yritystä heinäkuun lopulta. Kierto kuin kello, ovulaatio tapahtuu tikutuksen, kipujen ja lämpöjen mukaan joka kierto, petipuuhia on n. 8 kertaa tasaisesti ennen ovulaatiota, sen aikana ja ehkä jälkeenkin. Luteaali 14 päivää. Olimme todella onnekkaita ja esikoisemme tärppäsi 1. kierrosta.

Mitä tässä kannattaisi lähteä tutkimaan? Kannattaako jotain tutkia? Olisiko jostain lääkkeestä apua, kun ei ole tiputteluakaan koskaan eikä mitään erityistä. Onko syy todennäköisemmin minussa, eikai miehen siittiöt ole parissa vuodessa huonontuneet, ja jos ovat niin miksi?

Epätoivoista pohdintaa täöllä...

ja toivon etten pahoita tällä pohdinnalla kenenkään mieltä. Tiedän, että täällä on paljon ensimmäistä pitkään toivoneita. Olen onnellinen esikoisestani ja toivon teille kaikille samaa sydämestäni <3
 
ON: täällä ovulaatio tälle kiertoo takana! Ja vasta kp 11, yleensä tullu vasta 13-15. Lugesteroni ilmeisesti vähän sekottanu ja uus kierto alkanu ns ennen menkkoja taustalla.. No eipä tarvi niin pitkästi vaan odottaa!
Halutkin oli jotain käsittämätöntä, mitä ei oo lähes vuoteen ollu !
mut saa siis lisätä piinalistalle tänään dpo1/huomenna (ti) dpo 2 :) keskiviikosta alkaa lugesteronit taas :) jos vielä tärppäis ennen hoitoja, seuraavassa kirrossa toivottavasti päästään jo hoitojen piiriin kun lähete tehdään ens kierron alussa yksityiselle!
 
Huomenta!

kyllä tätä on vaan niin vaikea ymmärtää, että miksi pikkukakkonen ei tärppää? Yritystä heinäkuun lopulta. Kierto kuin kello, ovulaatio tapahtuu tikutuksen, kipujen ja lämpöjen mukaan joka kierto, petipuuhia on n. 8 kertaa tasaisesti ennen ovulaatiota, sen aikana ja ehkä jälkeenkin. Luteaali 14 päivää. Olimme todella onnekkaita ja esikoisemme tärppäsi 1. kierrosta.

Mitä tässä kannattaisi lähteä tutkimaan? Kannattaako jotain tutkia? Olisiko jostain lääkkeestä apua, kun ei ole tiputteluakaan koskaan eikä mitään erityistä. Onko syy todennäköisemmin minussa, eikai miehen siittiöt ole parissa vuodessa huonontuneet, ja jos ovat niin miksi?

Epätoivoista pohdintaa täöllä...

ja toivon etten pahoita tällä pohdinnalla kenenkään mieltä. Tiedän, että täällä on paljon ensimmäistä pitkään toivoneita. Olen onnellinen esikoisestani ja toivon teille kaikille samaa sydämestäni <3
Saanko kysyä minkä ikäinen olet?Nämä raskautumiset ovat kyllä niin mysteerejä. Joku 40v voi raskautua heti yk1 ja taas paljon nuorempi yrittää lasta monta vuotta:/

Meillä yritystä takana kohta vuosi, no ikääkin tulee kesällä jo 39v,aiemmat lapset tärpänneet n.6kk yrityksen aloituksesta vaikka osan kohdalla ollut ennen hormonaalinen ehkäisy.Nyt on säännöllinen kierto, menkat,tikkujen ja oireiden mukaan ovis, talletteluja säännöllisesti, terveelliset elämäntavat, normaalipaino minulla (miehellä ollut aina ylipainoa),ferritiini saatu nousemaan,kilppari kunnossa ja silti ei onnistu:(

Tsemppiä sinulle ja muillekin,että ei luovuteta ❤
 
Mä ostin tuon raskautta suunnittelevan paketin. Ei tuu piilokuluja päälle. Labrat otetaan ainakin mun kotikaupungissa SynLabilla. Tulokset tuli parissa päivässä Puhtiin näkyviin ja oli selkeästi selitetty. Ainut miinus että tulokset ei mene OmaKantaan. Ei siis mitään jippoja takana, mutta ihan samantyylisiä paketteja myy myös muut toimijat (SybLab suoraan ja Terveystalo yms).
Täytyy harkita tätä jos ei pian tapahdu mitään. Ilmeisesti sinulla oli arvot kohdillaan? Jäin sitäkin miettimään jos siellä joku arvo heittää niin saakohan siihen avut ihan tk:n kautta ku ei hirveästi olisi yksityisiin varaa. Jotenkin kuulostaa, että tk nihkeästi mittaa esim. Ferritiinejä.
 
Eli Puhdin palveluun kuuluu ne labrat ja niistä saadut tulokset tulee sulle selkeästi avattuna: oma arvosi, mitkä on viitearvot jne. Mutta ei mitään sen suurempaa analyysia tai hoito-ohjetta. TK:n kautta saa varmasti apua jos arvoissa häikkää.

Mulla löytyi kyllä kaikenlaista. Piilevä kilpirauhasen vajaatoiminta, d-arvot alhaiset (vaikka syön purkista), matala ferritiini. Hoitoon hakeuduin tulosten perusteella työterveyteen.
 
  • Tykkää
Reactions: minttuni

Yhteistyössä