Toiveena vauva 2017-2018

Ei mullakaan ole tuommoisia limoja, kuin tuossa blogissa! :ROFLMAO: Viime syksynä törmäsin tuohon blogiin ja vertasin itseäni noihin limoihin. Melkein rupesi itkettämään, kun en tunnistanut itseäni noista kuvista. Mulla on aina kierron alussa kuivaa ja noin viikko ennen ovista alkaa voidemainen/kirkas limailu. Oviksen aikaan sitten läpinäkyvää ja juoksevaa. Sitten taas voidemaista ja sitten loppuu. Määrältään tulee kyllä paljon, joten siitä yleensä tunnistan milloin voisi olla otollinen hetki.

@viipulainen kuulostaa tosi mielenkiintoselle tuo Pree Seed! (y) Voisi olla itsellekin hyvä, kun ei päästä aina hyödyntämään ovista. Voisi sitten huijata simppoja säilymään ehkä hieman pidempään :LOL:

Onko teille muuten joko suosikki vuodenaika, jolloin haluaisitte saada vauvan? Mulla on itellä joku ongelma tämän suhteen (ja tiedän nyt kuulostavani aivan kauheelta), mutta en haluaisi loppuvuoden vauvaa. :unsure: Vielä lokakuu - marraskuun alku käy, mutta sen jälkeen ehdoton no-no. Asia on mulle niin tärkeä, että mietin pitäiskö laittaa vauvapuuhat tauolle pariksi kuukaudeksi, ettei "vain tule jouluvauvaa". Tiedän, että tämä on ihan kauhea ajatus, koska ikinä ei voi tietää milloin se vauva tulee tai tuleeko koskaan. Pelottaa, että joulukuun lapsen juhlat jäävät jouluhössötyksen ja uudenvuoden jalkoihin. :(
Mä kerron kokemuksia sit varmasti ku päästään käyttää tota. Mutta ainakin mitä tulee ihmisten kokemuksiin, niin vaikuttaa tosi hyvältä tökötiltä.:)

Ja mä ymmärrän kyllä ton ettei olis ihanteellista saada joulukuussa vauvaa. Mä en niinkään ajattele asiaa synttärijuhlien osalta, vaan puhtaasti sillä, että kun aikanaan koulu alkaa, on lapsi "pahimmillaan" melkein vuoden jäljessä alkuvuodessa syntyneisiin nähden. Toki on yksilöllistä miten koulukypsyys etenee, mutta tyttären luokalla oli todella moni joulukuinen ja kyllä sen eron huomasi aika kirkkaasti jo esikoulussa.
Itselle ei kuitenkaan ole väliä milloin syntyy, koska kyllä mä siirtäisin sitten tarpeen mukaan koulun aloitusta jos huomaisin että ei ole valmis. :)
Mä toivoin saavani kesä vauvan, mutta selkeestikkään mä en sellaista saa.:LOL:
 
@lilia88 No meillä esikoinen on syntynyt elokuun lopulla, ja jotenkin oli tosi tuskaista kun piti yhdistää pimenevät illat ja vauvan kanssa valvominen... Olen muutenkin aina kaamosmasentunut, niin se talvi oli kyllä ihan huippuraskas. Toisaalta kun mies on syntynyt lokakuussa ja itse joulukuussa niin en osaa kuvitella kevät- tai kesävauvaa. :D Kai kaikissa vuodenajoissa on puolensa. :)

Tuota koulukypsyyttä en ole osannut laisinkaan ajatella, itse olen aina ollut luokkani parhaimpia ja nuorimpia :D Ei ole myöskään koskaan haitannut että joulu on suhteellisen lähellä, tosin olen syntynyt siinä itsenäisyyspäivän kyljessä enkä aattona.

Meillä meni eilen elämä kertaheitolla sekaisin, kun meidän asunnon omistaja ilmoitti yhtäkkiä, että kämppä on menossa ensi viikolla myyntiin. :cry: Ollaan asuttu tällaisessa 75 neliön halvassa kolmiossa hyvällä alueella nyt vajaa kolme vuotta, eli olihan tämä nyt tietty liian hyvää kestääkseen kauan... Joudutaan nyt ainakin aluksi muuttamaan sitten johonkin 60 neliön komeroon, jos halutaan pysyä samalla alueella. Asumiskulut nousee siitä huolimatta ainakin satasella. Että vauvaprojekti jää nyt vähän sivuun kunnes saadaan tähän tilanteeseen jotain selkoa... :(
 
Voi apua aivan hasardi tilanne!:confused: Olis ollu reilua ilmottaa kyllä paljon aiemmin tämmösestä aikeesta, joka kuitenkin vaikuttaa todella suuresti toisten elämään.:unsure:
Toivottavasti kuitenkin nopeasti tämä asia ratkeaa hyväksi.
 
No eivät tietenkään halunneet että me karataan täältä ja asunto on tyhjänä... :unsure: Tokihan meillä se 6kk irtisanomisaika on, mutta kiva täällä sitten esitellä omaa kotiaan potentiaalisille ostajille. Tuntuu kyllä ihan hirveältä, tämä on ollut ihan unelmapaikka. Tunnetaan kaikki naapurit, päiväkotiin 200m, ihan hiljaista, ikkunoista näkyy metsää jne jne... Huoh. Ajateltiin että asutaan tässä kunnes hankitaan oma ja meille sanottiin että ihanaa että olette tässä pitkään :( Jjjjuuuh. No eiköhän tämä taas tästä, jotenkin...
 
  • Tykkää
Reactions: kissaliikeri
Höh onpa tylsää @Fritang mut ehkä kaikki kääntyy viel parhain päin ja löydätte viel paremman kämpän!

Nyt on nii vahva tärinäkipu että jos ei ovis viimestään huomenna tuu nii on ihme. Aamun testi oli selvästi vahvempi. Ihmeellisiä sukkapuikkomaisia tuikkaisuja myös alspäässä ja lisäks häpyhuuleen on tullu joku finni tms.  anna mun kaikki kestää :ROFLMAO::ROFLMAO:
 
No eivät tietenkään halunneet että me karataan täältä ja asunto on tyhjänä... :unsure: Tokihan meillä se 6kk irtisanomisaika on, mutta kiva täällä sitten esitellä omaa kotiaan potentiaalisille ostajille. Tuntuu kyllä ihan hirveältä, tämä on ollut ihan unelmapaikka. Tunnetaan kaikki naapurit, päiväkotiin 200m, ihan hiljaista, ikkunoista näkyy metsää jne jne... Huoh. Ajateltiin että asutaan tässä kunnes hankitaan oma ja meille sanottiin että ihanaa että olette tässä pitkään :( Jjjjuuuh. No eiköhän tämä taas tästä, jotenkin...
Asioilla on onneksi tapana järjestyä ja omalla kokemuksella, lopulta aina paremmin mitä uskalsi toivoakkaan, joten uskon samaa lopputulosta teillekkin.:love:
Mieshän silloin muutama vuosi takaperin ehdotti vuokraamista yksityiseltä, mutta siinä tilanteessa koin sen liian epävarmaksi ratkaisuksi juurikin tuon vuoksi, että omistajalla on valta tehdä mielensä mukaan suhteellisen lyhyellä varoajalla. :oops:
Odottelimme silloin siis tätä kuopusta ja etsimme isompaa asuntoa. Onneksi tökin lopulta tikulla jäätä ja laitoin kaupungin yhden alueen kiinteistönhoitajalla sähköpostia meidän tilanteesta. Koskaan ei vastannut itse viestiin mitään, mutta 2vk s-postin lähettämisestä, meille tuli asuntotarjous.:)
Eli kannattaa koklata kaikenlaista mikäli tilanne tuntuu sellaiselta.(y)
 
Mä en osaa ladata kuvaa mun ovistestistä nyt tähän. Mutta se on siis saman sävyinen ku kontrolliviiva. Meinaako se siis ovista nyt?
Ja vääntäkää tyhmälle viel rautalangasta, että jos se tyttö on toiveissa, ni kannattaako siis tänään viel talletella illalla uudestaan ja sit antaa olla?

@Fritang
olipas kurja yllätys, mutta kyllä asiat varmasti järjestyy. Tsemppiä.
 
positiivinen ovistesti meinaa, että ovis tapahtuu seuraavien 12-48h kuluessa, keskimäärin. Eli jos talletatte tänään, voi olla että tytön kannalta menee mönkään enivei jos ovuloitkin jo ton 12h päästä. Mut talletus tänään ja sit antaa olla.
Mä en sinällään usko tuohon metodiin, kun omalla kohdalla on menny niin että esikosta ollu talletus 3pv ennen ovista, tuli poika, tytöstä talletus oli just ovulointi päivänä ja kuopuksesta talletuksia oli tasasesti joka toinen päivä about läpi kierron menkkojen jälkeen ja tulos poika. Eli ihan sattuman kauppaa. :giggle::love:
 
On se hassua kyllä. Mutta ei sitä ikänä tiiä ja siis jos ylipäänsä kokeilee tolla systeemillä, ni voihan se olla että sitten raskautuu noin vaan pumps, kun on omalla tavallaan just oviksen aikaan rennommin ilman hullua jumputusta.:D

Mut hei jumankauta nyt hehkutan!
Tähdet kohdillaan ja nyt mä TOIVON että ovis on vasta vaikka lauantaina. Miehelle tuli odottamaton vapaa päivä ens viikon perjantaille. Nyt mun ei tarvii miettiä siis välttämättä hetkeäkään sen jaksamista.:ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO: Eikä tosin haittais toisaalta se perjantaina ovulointikaan, koska takuulla onnaa torstainaki.:D
 
Kyllä pikkuhiljaa alkaa mennä hermot tähän omaan kiertoon ja odotteluun :D Edelleenkin kaikenlaista limaa tulee, mutta kun testasin uudella CB-testerillä, tuli tyhjä ympyrä. Saletisti jos testaisin vanhalla testerillä, tulisi vilkkunaama :D

Nyt kp 23. Ihan sekavaa touhua. Miten kenenkään hermot kestää tällaista? Varasin itselleni ensi viikolle gynekologille ajan, hän saa katsoa mitä mun sisuksissa tapahtuu.
 
Anteeksi etten muista olitko jo sanonut, mutta monestikko testasit tolla per päivä?
Mietin vaan sillä, että JOS sun LH piikki onki ollu ihan hävyttömän nopea ja sillä ei oo osunu sit testiin ollenkaan, vaan tulos ollu ainoastaan se vilkkumaton hymiö.
Eli on voinut siis ovis tapahtua vaan niin yhtäkkiä.
Mut gyne kyllä näkee ultralla, jos jommasta kummasta muniksesta löytyy keltarauhanen, niin hienoa.(y)
 
  • Tykkää
Reactions: kissaliikeri
Kiitos kysymästä! Tuokin on toki mahdollista. Olen testannut nyt 13 päivää, alkaen kp 13:sta. Alussa testasin kerran päivässä ja ensin tuli kaksi tyhjää palloa. Kolmantena testauspäivänä alkoi vilkkuhymiöt. Sen jälkeen testasin josain vaiheessa 2-3 kertaa päivässä, aina vaan vilkkuhymiötä pukkasi.

Nyt tosiaan uusi testipakkaus ja tyhjää palloa näyttää.

Silti tulee paljon valkovuotoa, tyyliin housut märkänä ja ne tissit on yhä kipeät. Ja kp 23 meneillään. Kaikkien ohjeiden mukaan jos ovulaatio olisi ollut jo, nyt pitäisi olla "kuiva kausi", jos en ole raskaana, mutta jos ovulaatio on ollut ja olen raskaana, pitäisikin tulla paljon vuotoa.

EI MITÄÄN HAJUA MITÄ TAPAHTUU :D

Onko tästä @viipulainen mitään pääteltävissä?
 
Hmm..toi vuoto on yksinään vähän kinkkinen kun sekin on yksilöllistä miten sitä tulee. Mut mä ehkä tekisin niin itse, että tekisin vielä huomenna ja jos edelleen on tyhjä, niin laskisin oviksen olleen tyyliin 2vrk sitten. Ihan vaan että saa jotain osviittaa itselleen.
Monillahan tissit kipeytyy oviksen tullen ja sit se helpottaa n.5-7vrk oviksen tapahduttua.
Ja tosiaan toi vuoto, mulla oli koko viime kierto liukkaat kelit. Se yks päivä oviksen tapahduttua oli niukempaa mut sit alko tulla taas. Mutta muistan kyllä kuopuksen alkuraskaudesta, että se valkovuoto oli oikeasti tosi runsasta ja sitä tuli samalla volyymilla kuin mitä kuukautisvuotoa holahtelee. Sillon oli käytävä vähän väliä tarkistamassa että alkoiko vuoto.:D
Eli mutulla sanoisin, että vuodon määrä voi hyvin viitata raskauteen JOS se on ihan poikkeuksellista normaaliin nähden. :)
 
  • Tykkää
Reactions: kissaliikeri
Suuret kiitokset tiedoista, @viipulainen ! Much respect. Mielestäni on kaksi vaihtoehtoa: ovulaatio oli ja meni jo ennen kuin aloin testaamaan ja tulin raskaaksi TAI se on vasta tulossa. Nuo testit näyttävät apinanpyllyä :D En kyllä osaa antaa mitään dpo-aikaa, katselen vielä pari päivää mihin tilanne etenee.

Olisipa helppoa olla mies. Säästyisi paljolta touhotukselta, kun kroppa toimisi kuin junan vessa.
 
  • Tykkää
Reactions: viipulainen
@kissaliikeri ei kestä kiitellä, hyvä jos vaan on mitään apua:)
Ja oot niin oikeessa tosta, että ois paljon helpompaa olla mies. Jos mä saisin vaihtaa miehen kanssa osia yhdeksi kierroksi, niin olispa mahtavaa. Varmaan vois mieskin entistä paremmin ymmärtää ettei tässä vaiheessa vaan voi enään olla asenteella "ihan sama".:D Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön, täysillä tai ei ollenkaan jne.:LOL::LOL:

Ja mä oon muuten kanssa sikäli tosi projektihenkinen, lisänä että RAKASTAN kerätä dataa.:D Tykkään mun kaikenmaailman lämpökäyristä ja kirjanpidoista missä on tarkat määritelmät eritteistä ja muusta sekä yleiset fiilikset ja oireet.:giggle: Niitä on hyvä kerrata aina uudessa kierrossa ja yleensä ne yhtäläisyydet löytyykin.:D
 
  • Tykkää
Reactions: kissaliikeri
Joo, @viipulainen , datan kerääminen on viihdyttävää! Kunpa data olisi vielä laadukasta, eikä tällaisia hupiukkoja välkkymässä testerissä miten sattuu :D

Jos tätä huhkimista pitää jatkaa vielä seuraavalla kierrolla, odotan innolla liuskojen käyttöä, koska niistä näkee suorilta pelkän LH:n eikä ole mitään estrogeenimittausta sotkemassa tai harhaanjohtamassa tuloksia. Toki niissä on omat ongelmansa, mutta ainakin data on "sinnepäin".

Jatketaan harjoituksia :D
 
  • Tykkää
Reactions: viipulainen
Hirrrvee määrä viestejä! Tuo Pre seed vois olla seuraava minkä otan kokeiluun jos nyt ei tärppää (y) Tulis vaan ehkä laitettua sitä välillä turhaan jos mies ei sitten innostukaan tms.. että vähän nyt pohdin vielä :) Äijä tänäänkin kotona, on muka vatsatauti. Taisi säikähtää mun itkua alkuviikosta tosissaan :confused::whistle: dpo 2 jo meneillään, nopsaa nämä päivät menee tällä kertaa :)
 
Kissaliikeri se digitesti näyttää väärin, jos vaihdat sitä mittaria kesken kierron. Se vertaa aina sitä mittausta siihen ekaan mittaukseen jos on ed päivänä mitannut. Jos pidät väliä ettet mittaa, se alkaa vertaan taas siihen ekaan mittaukseen tauon jälkeen. Ei siis ole mitenkään viisas laite.
 
  • Tykkää
Reactions: kissaliikeri
No tuo jos mikä on plussa @Tänttähäärä!

Itsellä ei vielä vahvistusta viivassa mut olo oli kyl töissä semmoinen ettei kaukana olla ja vessakäynnillä pyyhittäessä kirkasta limaa. Testi näyttää laimeasta päiväpissasta tältä:

Illalla täytyy vielä testata uus. Hauskaa muute noissa ovistesteissä että noi vahvemmat viivat ja plussat tulee viiveellä että erehtyy ensin katsomaan että ei tuu viivaa ollenkaa mut sit muutaman minuutin päästä onki hienot punertavat viivat. Ja nimenomaan itsellä ainaki ku plussa lähestyy niin viivat, eli myös kontrolliviiva alkaa punertamaan selvästi enemmän. Käytyääytyyks muilla testit näin?
 
Yhteistyössä