Toiveena vauva 2017-2018

Alkaa ärsyttää kun ei kuulu, eikä näy. Lämpö ollu viimiset neljä päivää 37 yli. Ja kaakaota olen juonu "talvella" joka päivä. Eilen ja toissapäivä olen saanut siitä mahan möllerlyksiin. Alkaa mielikuvitus lähteä lentoon.. eikä ole muuten menkkakipujakaan ollut. Äääär.. typerä pää
 
Tsempit kaikille! Itse olen jo käynyt kaikki tasot kärsimättömyydestä ärsyyntymiseen läpi... Mutta hei, tein ensimmäisen ovisplussan melkein puoleen vuoteen juuri eilen! Ihmettelin kun oli ihan menkkafiilis, pisteli ja turvotti. Tänään ollut koko ajan nälkä ja kuvottava olo, mikä mahtiovis tämä nyt on D: Nakerran töissä maustamatonta riisikakkua ja ällöttää koko ajan. En kyllä valita, kerrankin tuli! Huomenna on lapsettomuuspolille se aika, vähän jännittää mitä tapahtuu.
 
Onko muilla ovulaation aikaan huono-olo? Mulla on tutkittu vaikka mitä, mutta ikinä ei ole syytä löytynyt. Nyt kun pari kk oon oloja seuraillu, tuntuu huono-olo asettuvan tähän oviksen paikkeille. Huono-olo kestää max 1-2 viikkoa, syön aivan väkisin ja itkua vääntäen. Sit alkaa yhtäkkiä kamala ruokahalu ja perään menkat. Menkkojen jälkeen on hetken normaali olo.. Kunnes taas. Voiskohan liittyä, vai onko nyt vaan tuurilla sattunu samaan aikaan :(

Muoks. Jääny sivu päivittämättä, ilmeisesti Chuisleanilla samaa. Ainakin jollain siis samoja kokemuksia :D Onnea ovisplussasta!
 
Eilen olis vissiin ollut ovis, mutta se nyt jäi hyödyntämättä :( Mutta pari päivää ennen sitä meni kyllä talteen joten täytyy toivoa että niistä kerroita sitten tärppäis.. :D eli nyt menossa kp 20/33.. Tämmönen odottaminen että koska voi jo testata on kaikista ärsyttävintä :D
 
Trady ja Chuislean!Täällä kanssa oviksen aikaan pahoinvointia! Ihan vasta viime kierrossa tajusin sen olevan aina ovulaation aikaan, kun tikutin ovisplussan ja päivän päästä öklöolot. En oo ennen linkittänyt niitä mitenkään yhteen, mutta sit syttyi kerrankin kirkas lamppu. :D:whistle:
 
Oon koittanut tikuttaa ovista, ei plussaa.
Nyt on kyllä ihan ovis oireet päällä. 14/28? menossa (ke)
Mies oli niin väsynyt et tänään jäi tallettamatta. Ma iltana viimeksi. Toivotaan että niillä pärjäis <3
Ellei huomenna sais talteen vielä.
 
Täällä mennää jo 36/32 eikä menkoista tietoakaa joten voisko olla että tein liian aikasin ton testin eikä siksi näkyny mitään ku ei tainnu olla sieltä herkimmästä päästä tuo.

Eilen ja nyt aamulla oon tuntenu niitä ns repäsykipuja/nippailuja oikealla puolen munasarjoissa..tiiä sitte mitä seki ny meinaa..
 
Plussatuulia odottavat:


(copyright CC tipstimes,com/pregnancy)

★ -tanjuska (21) | kp 11/26 | 1.lapsi | ya 1/-13

★ inasofia (26) | kp 11/30 | 2.lapsi

★ Darni73 | kp 6/25 | 4.lapsi | ya -12

★ taaperotx5 (33) | kp 36/32 | 6.lapsi

★ susanmaaria | kp 9/23 | 3.lapsi

★ sintukkanen (23) | kp 63/28 | 1.lapsi | yk 1

★ mama? (24) | kp 29/26-28 | 1.lapsi | ya -13

★ Nonsk | kp 4/34 | 1. lapsi | yk 4

★ Vuorikristalli | kp 16/27-28 | 6.lapsi | yk 5

★ kunnon kinttaat (30) | kp 23/28 | 2.lapsi | ya-15

★ s4nnn (30) | kp ?/? | 2. lapsi

★ mmm1 | kp 59/30-32

★ Selkkis (36) | kp 5/? | 3.lapsi | ya 12/15

★ Juliet86 (29) | kp 3/28-32 | 2.lapsi | ya 11/-15

★ TalvenTaika (30) | kp 30/? | 3.lapsi | yk 2

★ Chuislean (22) | kp 25/38 | 1.lapsi | ya-14

★ trady (24) | kp 16/28 | 1.lapsi | ya 12/15

★ Toukokuinen (28) | kp 41/26-28 | 1.lapsi | ya 4/-15

★ kenke | kp 46/? | 2.lapsi | ya 11/-15

★ Mandee (22) | kp 19/24-31 | 1. lapsi | ya 11/-15

Lindu (25) | kp 20/30 | 2. lapsi | yk 1

★ _garnet_ (24) | kp 22/27-30 | 1. lapsi

★ Moon Moth (29) | kp 18/30-32 | 1. lapsi | yk 2

★ minlisi (27) | kp 14/? | 2. lapsi | ya -15

★ Zipi (32) | kp 32/? | 4. lapsi | yk 3

★ mirajalapset | kp 15/28 | 4. lapsi | ya 12/-15

★ Mintzuli (32) | kp 14/26-30 | 2. lapsi | yk 2


★ jenna91 (24) | kp 21/33 | 3. lapsi | yk 2



Plussanneet: :love:

© Image Provided by Classroom Clipart


♡ 28.10.2015 pumpulipallero (29) | 1.lapsi | yk 4
♡ 30.10.2015 Marpa (27) | 2.lapsi | yk 2
♡ 31.10.2015 Kuhmura (27) | 2.lapsi | ya 8/15
♡ 07.11.2015 Evemum | 4. lapsi | yk 1
♡ 11.11.2015 Hendu79 (35) | 3.lapsi | ya 09/15
♡ 16.11.2015 Joie (32) | 3.lapsi | yk 4
♡ 16.11.2015 Nessu87 (28) | 2.lapsi | ya 6/-15
♡ 17.11.2015 hampula (27) | 2.lapsi
♡ 22.11.2015 Elsa84 | 4.lapsi | yk 2
♡ 06.12.2015 Haaveilija15 | ya 11/-15

Plussanneiden kuulumisia voit lukea Odotusajan puolella 'Toiveena vauva 2016-2017:n plussanneet' -ketjussa. Tervetuloa!

Linkki tässä: http://kaksplus.fi/threads/toiveena-vauva-2016-2017-n-plussanneet.2462936/
 
Tarkistaisitteko listasta omat tietonne onko ne ajan tasalla :) Kiitos ja mukavaa torstaita! :)
Mun on ainakin kohdillaan. Tänään loppu menkat. Ens viikolla aika lapsettomuuslekuriin. Mites ja mitäs tänään chuislean? Taitaa olla muilla just ovis menny tai menossa? Mama menee kyllä jo lupaavan pitkällä (y)
niinkuin taaperotx5kin, olisko testestejä:geek:
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: -tanjuska
Mulla kans tiedot kohdillaan :) jos tää kierto on taas sitä sarjassamme 30 päivää kestävä, niin sitte mulle voi muuttaa kierron pituudeksi 28-31 päivää, mutta se tiedetään sitten myöhemmin vasta (y)
Anteeksi nyt surkuttelu ja valittaminen, mut mulla ehkä p*skin joulukuu ikinä! Elän buranan ja antibiootin voimilla, koska kivut ja turvotus viisureitten leikkauksen jälkeen on jotain ihan järkyttävää :sick: vaikka hedelmöittyminen olisikin tapahtunut, niin tuskinpa pystyy kiinnittymään tämän takia... En toki tiedä milloin ovis on ollut, mutta luulen että aika lähellä tota kp15 jolloin talletukset tehtiin.
Toivottavasti teillä muilla on mukavampaa joulun odotuksen aikaa :)
 
  • Tykkää
Reactions: -tanjuska
Mandee toi on kyllä huono aika vedellä buranaa, ihme että määräsi sitä eikä esim panadolia mikä riittäisi sinänsä ehkä kipulääkkeeksi, luulis ettei tarvis tulehduskipulääkettä antibiootin lisäksi. Mainitsitko raskaustoiveistasi lekurille?
 
  • Tykkää
Reactions: Kuhmura
Darni en maininnut. Mutta mulla ei Panadol ole ikinä vaikuttanut läheskään yhtä tehokkaasti kuin Burana. Ja oli sen verran hankalat nuo leikkaukset, että ihan oman vointini kannalta vedän kyllä mieluusti tulehduskipulääkettä tällä hetkellä ja toivon nopeaa paranemista :) tämän operaation takia saa sitten vaikka vauvahaaveetkin siirtyä. Legot ensin kuntoon niin saa sitten tulevaisuudessa nauttia odotusajasta (y)
 
Lapsettomuuspolin käynti ohi! Ultrassa näkyi että ovis oli tosiaankin tapahtunut, joten nyt sormet ristiin että tallettelu oli tarpeeksi. Ajoitus meni ainakin kohdilleen! Jos ei, niin ensi kuulle on varattu viisi pilleriä, munatorvien aukiolotutkimus sekä ovulaatiota kiihdyttävä pistos. Jäi niin hyvä mieli käynnistä, ja älytön ilo että ovis oikeasti tapahtui! Kuulemma kaikki on muuten ok, oviksen oikullisuus on luultavasti syypää ettei raskaus ole alkanut.
 
Tarkistaisitteko listasta omat tietonne onko ne ajan tasalla :) Kiitos ja mukavaa torstaita! :)
Mullakin oikein. En kyllä virallisesti tiedä vielä kierron pituutta.. Pillereiden lopetuksen jälkeen ollut 32pvä, 38pvä ja viimeisin 34pvä. Kaipa tuo alkaisi nyt tasoittumaan. Vasta eilen jäin pohtimaan ajan kanssa illalla paljonkos se oli ennen pillereitä.. :p muistelisin sen olleen 32 tai 33pvä..
 
  • Tykkää
Reactions: -tanjuska
Tiedot näyttää olevan oikein, viime kierto oli 26 päivää. Eli sekasin taitaa olla edelleen. Gynelle aikaa ensivuoden alkuun ajattelin varailla, ehkä. Täällä hirveät työ stressit kummallakin,miehellä vielä ennemmän ja hiljaista tuolla makuuhuoneen puolella. Viime kuun olin haluja täynnä ja nyt ei mitään sinnepäinkään :unsure: mikä lie vaivaa :ninja:
Laskurin mukaan ens viikonlopussa pitäisi olla ovis,jos sitä synttärinä vähän sais säpinää aikaseksi ja siemenet itämään :p:love::whistle:
 
Liitympäs minäkin tänne. Meillä yritystä takana vasta muutama kuukausi mutta vauvasta haaveiltu jo useampi vuosi. Miehen reissutöissä oleminen lykkäsi aloitusta, kun mies itsekin haluaa olla läsnä arjessa - mikä on tietenkin ihana juttu. Pillereiden lopettamisen jälkeen ei ole menkkoja kuulunut. Kp n. 55/28 ja viimeisin nega tuli tikkuun juuri äsken. Välttelin testia pitkään kun pelkäsin negaa mutta kai on uskottava, että pillereiden lopetus vaan sotkee kroppaa. Masentavaa. Terveyskeskuksesta sanoivat, että menkkoja odoteltava puolikin vuotta ennen lääkäriin menoa? Tuntuu pitkältä ajalta, mitä ajatuksia teillä?(n)
 
  • Tykkää
Reactions: -tanjuska

Yhteistyössä