Eilen jotenki taas heräsin tajuamaan, että eletään taas tätä aikaa kuukaudesta ko kaikki voitava on tehty ja nyt voi vaan ootella
Tässä on taas ollu kaiken maailman työpohdintoja päällä, niin ei oo ees "oireita" tai oireita ehtiny miettiä. Tänään voivottelin alaselän jomotteluja ja siitähän se riemu repes, mies alotti kuukausittaisen "jos oot raskaana, oon ihan varma että tässä kierrossa on tärpänny"-lorunsa
Ja ehkä tässä tosiaan taas jotain menkkoja tai ei-menkkoja edeltäviä tuntemuksia onki, mutta pessimisti ei pety joten välttelen aiheen ajattelua..
Laskeskeltiin tässä, et yritystä on nyt 8 kuukautta takana eli ei periaatteessa vielä mitään mut minä kun kärsimätön oon, niin kyllä alkaa stressitasot jo nouseen melkosesti.. vaikka eihän se stressaamalla mihinkään muutu, en tajua kuinka tuo mies voiki pysyä niin positiivisena vaikka minä oon joka kuukausi heittämässä hanskoja naulaan ko alkaa uus kierto