Toiveena vauva 2017-2018

Tekeekö kukaan huvikseen raskauslaskuria vai olenko ainoa hölmö? en vaan ymmärrä että ovulaatiosta on reilu viikko eli kiinnittymisen aikaa vasta olisi, mutta jos kierron laittaa sen mukaan että ovulaatio olisi ollut silloin kun testi näytti niin raskaus pitäisi jo olla testinäkyvä (4vkoa)..en sitten tiedä jos ei ovistesteihin voikaan luottaa koska meillä toiminta on nyt jo jonkin aikaa keskittynyt vain ovis päivään, yritys näkyy kovana stressinä ja alan epäillä pitäisikö koko touhu lopettaa. Muutenkin tuntuu tekevän hulluksi tämä homma.
Tosin clomit käytössä vasta ekaa kiertoa joten olisi ikävä jättää käyttämättä tai sitten niistä ei edes ole apua.
Tämä nyt tälläistä vuodatusta.. :(
Voi se stressi on ahdistavaa kun yrityksestä tulee sitä pelkkää "yrittämistä" :-(. Meillä meni just siihen esikoisen yritysaikana et ajotettiin vaan ovulaatiopäivään. Sit lopulta silloin ja nytkin raskauduin tod.näk. niin että seksiä oli hyvissä ajoin, n. 3 päivää ennen ovulaatiota. Sellaisessa kierrossa etten kyllä ihan varma ole milloin ovulaatio oli mutta epäilen että meillä ehkä olis toimivin toi ajoittaminen hyvissä ajoin, 2-3pv ennen ovulaatiota ja siks ehkä esikoisen saaminen kesti kun niin vaan tuijotin ovulaatiopäivää. Ehkä miehen siittiöt on hitaita ja tarvii matka-aikaa runsaasti....no en tiedä, tää on vaan spekulaatiota. Niin monet asiat voi vaikuttaa.
 
Voi se stressi on ahdistavaa kun yrityksestä tulee sitä pelkkää "yrittämistä" :-(. Meillä meni just siihen esikoisen yritysaikana et ajotettiin vaan ovulaatiopäivään. Sit lopulta silloin ja nytkin raskauduin tod.näk. niin että seksiä oli hyvissä ajoin, n. 3 päivää ennen ovulaatiota. Sellaisessa kierrossa etten kyllä ihan varma ole milloin ovulaatio oli mutta epäilen että meillä ehkä olis toimivin toi ajoittaminen hyvissä ajoin, 2-3pv ennen ovulaatiota ja siks ehkä esikoisen saaminen kesti kun niin vaan tuijotin ovulaatiopäivää. Ehkä miehen siittiöt on hitaita ja tarvii matka-aikaa runsaasti....no en tiedä, tää on vaan spekulaatiota. Niin monet asiat voi vaikuttaa.
Hedelmällisintä oliskin puuhailla just ennen sitä ovista eikä sen aikana. Jos aatellaan että suurin osa naisista ovuloi aamupäivällä ja munasolu elää noin vuorokauden ja siittiöiden kypsyminen toimintakuntoon kestää 7h. Jos leikitään että munasolu terhakkaasti irtoaa tänään ja lähtee matkaamaan munatorveen aamupäivällä siinä klo 10. Päivän kuksimiset hoidetaan illalla nukkumaan mennessä ja simpat lähtee reippaasti matkaan klo 23. Ne olis taisteluasemissa aamulla klo 6.00 jolloin munasolu on jo melkein tiensä päässä ja varsinkin jos se ei alunperinkään ollut ihan priimassa kunnossa niin soturi-simpat tapaa vaan hajoamispisteessä olevan ikivanhan ladyn.
Jos taas simpat oliskin laitettu matkaan jo edellisenä iltana niin munasolun irrotessa ne olis pelipaikalla odottamassa eikä ne olis ollut valmiudessa kuin muutaman tunnin eikä vielä yhtään väsähtäneitäkään.
 
Paljon onnea Tiituu! :)

Oletan että näillä kiertopäivillä, tänään kp20, ovis on jo tapahtunut ja nyt sitten saa jännäillä vielä vajaat pari viikkoa. Tuntemuksista en oikeen osaa sanoa mitään, mutta valkovuoto on taas lisääntynyt lyhyen kuivan kauden jälkeen, joka myös viittaa oviksen olleen jo aiemmin tällä viikolla.
 
Oviksen suhteen olen lähinnä luottanut siihen että ainakin clearbluen testeissä lukee että hymiöstä ovis tulee 24-36h sisällä voi kai tulla tietysti aiemminkin mutta että ovispäiväkin olisi suotuisa. Mitään tuntemuksia ei ole paitsi että itkettää kokoajan liittynee loppukiertoon ja muihinkin huoliin. Huomenaamulla meinasin testata niin pääsee siitäkin pahasta, työpäivä niin ei ehdi ainakaan itkeä koko päivää
 
@felessa pahoittelut uudesta kierrosta :unsure: uutta yritystä vaan kehiin ja kovasti tsemppiä!

Täällä kp 27 lopuillaan ja menkat todennäköisesti alkaa huomenna, viimeistään maanantaina. Tänään ollut jo alavatsakipuja ja toosi pahat pms-oireet. Nyt tän vauvaprosessin aikana oon huomannut paljon tarkemmin kierron ja mielialan yhteyden. Näin juuri ennen menkkoja on aivan hirveä masennus ja ärsytys päällä ja joka kuukausi tekis mieli ottaa ero tuosta ukostakin näihin aikoihin :whistle::ROFLMAO: ja sitten se fiilis loppuu kun menkat alkaa. Tässä kyllä oppii tuntemaan itsensä liiankin hyvin kun seuraa kiertoa näin tarkkaan :ninja:
 
Anteeksi omanapa.

Kaksi viikkoa sitten oli runsaat menkat, eilen alkoi kovat menkkakivut ja pari tippaa verta tuli yöllä ja eilisen aikana. Äsken teinr-testin ja kai tekin näette siinä toisen punaisen viivan?

Keskenmeno? Viallinen testi? Mitkä menkat ne edelliset oli?! Mä en tiedä mitä tehdä, oon ihan hermona.
 

Attachments

@iitata voi ei, nyt lepoa ja villasukat jalkaan, älä anna periksi sille taudille :)

Kuten eilen aavistelin, rusehtavaa tuhrua tuli paperiin nyt aamulla :( tästä lähtee siis kp1 ja yk 6. Nyt masentaa, tähän kiertoon oli niin kovat toiveet. Harmittaa niin kertoa miehellekin, se on jopa vielä enemmän innoissaan kuin minä vauvan yrityksestä. Leuka rintaan ja kohti uutta kiertoa (n)
 
Anteeksi omanapa.

Kaksi viikkoa sitten oli runsaat menkat, eilen alkoi kovat menkkakivut ja pari tippaa verta tuli yöllä ja eilisen aikana. Äsken teinr-testin ja kai tekin näette siinä toisen punaisen viivan?

Keskenmeno? Viallinen testi? Mitkä menkat ne edelliset oli?! Mä en tiedä mitä tehdä, oon ihan hermona.
Mä näen selvästi toisen viivan! Mutta en osaa kyllä yhtään vastata muihin kysymyksiisi. Onpas hermoja raastava tilanne! Ehkä seurasin parin pvn välein vahvistuuko viiva.
 
Anteeksi omanapa.

Kaksi viikkoa sitten oli runsaat menkat, eilen alkoi kovat menkkakivut ja pari tippaa verta tuli yöllä ja eilisen aikana. Äsken teinr-testin ja kai tekin näette siinä toisen punaisen viivan?

Keskenmeno? Viallinen testi? Mitkä menkat ne edelliset oli?! Mä en tiedä mitä tehdä, oon ihan hermona.
Mäkin näen. Uskon ja toivon, että oot raskautunut edellisestä kierrossa ja ois kiinnittyessä raapassu jonku kystan tms. vuotamaan, joka vielä vähän vuotaa. Soita huomenna neuvolaan ja pyydä ultraa sekavan tilanteen takia, et tarkistavat missä on ja sit myöhemmin la:n

Puff, kiitos ja olen pahoilllani sinunkin puolestasi. Mulla aina kunnolla hanat aukeaa yöllä, niinkuin tänäänkin. Toisaalta oon tässä kierrossa vetäny lääkkeitä kaksin käsin ku ollu kipeenä, joten voi olla ihan hyväki, et ei tärpänny :ROFLMAO:

Pitää käyä tänään täyttää vitamiinivarasto foolilla ja royal geleellä :)
 
  • Tykkää
Reactions: Lumi87
Anteeksi omanapa.

Kaksi viikkoa sitten oli runsaat menkat, eilen alkoi kovat menkkakivut ja pari tippaa verta tuli yöllä ja eilisen aikana. Äsken teinr-testin ja kai tekin näette siinä toisen punaisen viivan?

Keskenmeno? Viallinen testi? Mitkä menkat ne edelliset oli?! Mä en tiedä mitä tehdä, oon ihan hermona.
Oho. Selkeä viiva ja vieläpä punainen tuossa näkyy kyllä. Soita neuvolaan ja kysy.

Hei mäkin näin kerrankin r-testissäni kaks viivaa, raskautta se ei tosin tarkota mutta sydän meni kyllä vähäksi aikaa epäjärjestykseen! :D
Mulla oli siis tuolla vielä viime kierrosta yksi puoliksi leikattu liuskatesti ja perjantaina tein sen muuten vaan pois kuleksimasta. Illalla vielä katsoin sitä ja heitin sitten keittiön roskikseen. Lauantaina jostain syystä roskista avatessani noukin sen käteeni ja siinä oli ihan selkeät viivat! Se oli varmaan ottanut kosketutta tms ja siksi alkoi näyttämään viivaa. Mutta vähän aikaa oli kyllä sellanen wtf- olo!
 
Kiitos kommenteistanne. Ei tässä auta kuin roikkua löysässä hirressä ja soittaa huomenna neuvolaan samalla peläten, että vuoto alkaa kovana. Mullahan oli ne edelliset runsaat menkat jo sikäli oudot, että ne alkoi dpo 5-6. Ja nyt "kp15" alkoi pieni vuoto. Onpa epämiellyttävää elää tälläisessä epätietoisuudessa. Koska edellinen positiivinen r-testi oli reilut 7v sitten, tässä tietysti mieleen hiipi heti kuvitelmat siitä, millaista elämä olisi kun meille suotaisiin se vauva. :unsure: Tein vielä toisen testin perään ja sain just tiristettyä sen verran että sain testin tehtyä, punaiset viivat siinäkin. Ja mun mies NUKKUU tuolla vaikka kävin ihmettelemässä asiaa. :ROFLMAO:

Puff ja felessa pahoittelut uusista kierroista. Kyllä ne vaan aina kirpaisee jossain tuolla syvällä.
 
Onnea plussista! :love::love:

Lumi87, toivotaan että viiva vahvistuu! Naisen kroppa on rasittava, raskausaikanakin saattaa esiintyä vuotoa... :cautious: Pitkää pinnaa sinulle! :love:
Tuli tuosta miehestäsi mieleen oma ukko kun edellisten synnytykset käynnistyivät (kummallakin kerralla 22 maissa illalla). Mies on vaan nukkunut niin kauan kunnes olen ollut semmosissa tuskissa että on ollut jo suunnilleen aika lähteä sairaalaan (vaikka on siis hyvin tiennyt että supistukset alkoivat). Toisella kerralla hän jopa valitti että kauneusunet jäi nyt pahasti kesken... (se nyt oli sentään onneksi vitsi :ROFLMAO:) Miehet!! :D
 
Täällä kp9 ja seuraavaksi odotellaan ovista. Jos nyt ovis sattuu kp13-14 tienoille, niin yllättäen mies on just yövuorossa noina päivinä ja päivät nukkuu :cautious: joten tässä kierrossa en tärppiin jaksa uskoa kovin luottavaisesti, mutta katsellaan...

Ärsyttävintä tässä kierrossa on ollut hyvin runsaat menkat ja vielä eilen tuli pyyhkiessä verta :mad: tiedä sitten tekeekö royal geleet nyt tämän vai mikä.. (n)

Lumi87 eihän sulla sattuis ovis aika olemaan käsillä? Koska r-testihän saattaa reagoida myös ovikseen. Oletko digitestiä tehnyt tai lisää r-testejä?
Toivottavasti sieltä plussa nyt tulisi (y)
 
Unohtui sitten aamulla testata, tajusin heti vessassa unenpöpperössä.
Näin vielä viime yönä unta että olin tehnyt testin josssa näkyi kaksi viivaa, olin ottamassa valokuvaa testistä ja viivat murentuivat yhtäkkiä pois, ikävä uni.
Nyt testasin päivällä ja olin kyllä aika shokissa kun tulos olikin raskaana 1-2 vkoa, mitään tuntemuksia ei todella ole ollut paitsi itkettää hirveästi. Huomenna vielä lentokoneeseen jossa menen aina paniikkiin joten saa nähdä miten käy, toivottavasti pysyy tulos.
 
Onnea teris :) ja iso plussa peukku lumi87, ompas kerrassaan jännä tilanne ..osta sellanen digimittari mikä näyttää raskaus viikot (y)
Täällä ei edelleen olossa mitään eikä niitä menkkojakaan... Eiks oo mitään luomukeinoa houkutella kuukautisia?
Niin ja mitä ne geleet on, mihin tarkoitukseen? Ja paljon pitää vetää foolihappoa? Mulla on vaan perus vitskut ja Mietin et pitäskö ostaa niitä raskausvitskuja mitä te syötte?
 

Yhteistyössä