Toiveena vauva 2017-2018

Tajunnavirtaa tältä aamulta; en tiedä millaiset tilanteet teillä muilla on, onko suurin osa esikoista odottavia, mutta tajusin juuri että ihan mahtavaa taas tää vauvahömpötystouhu!! :ROFLMAO:

Siis tarkotan sitä että nyt selkeesti itsellä on taas, kuten esikoisenkin kohdalla se olo että "aika on oikea". Esikoinen täyttää ensi kuussa 4v. ja minusta ei olisi ollut klassiseen 2v. ikäeroon vaan halusin odottaa tätä että ensimmäinen on jo vähän isompi ja "aika on kerennyt jo vähän kullata" niitä vauva-aikoja :p

Tätä oloa olen odottanut; on jo kerennyt usemman vuoden nukkumaan hyvin, ollut takaisin työelämässä jo 2 vuotta ja saanut sitä omaa elämää tässä välissä takaisin. Nyt on sellainen olo että jaksaa ja on ihan 110% innostunut taas kaikesta; ovuloinnista lähtien ja kuume on kova!:love: Seuraavakin tulokas on siis tekemällä tehty ja todella toivottu! :love:

Toki tiedän että toisilla tulee vauvakuume jo heti kun synnäriltä pois kävellään :ROFLMAO: Itsellä taas oli ekan vuoden sellainen olo että never again! :LOL:
Minulla esikoinen jo 13 vuotias. Piti hieman kauemmin odotella,että aika kultaa muistoja.:LOL:
Meillä on ollut hieman hankala taival,olin yh ja kolme eri diagnoosia lääkäripapruihin esikoinen saanut tässä vuosien varrella,joten jossain vaiheessa ajattelin,että en vain jaksa samanlaista matkaa uuden vauvan kanssa.
Nyt olen jutellut lääkäreidemme kanssa ja he vakuuttavat,että on tosi pieni mahdollisuus,että periytyisi nämä diagnoosit ja rohkaisivat yrittämään.
Ja mikäs tässä maailmassa on varmaa, joten olen valmis uuteen vauva-arkeen.:love::)
ja sama fiilis kuin sinulla,olen tosi innostunut kaikesta.Pikku tanssimoovit heitin tuossa,kun sain ovistestini ja heti testasin kaksi saman vahvuista viivaa.Wohoo!:ROFLMAO::)
 
Lääkäriltä tuli ohje että miehen sperma pitäis tutkituttaa nyt, kun yritystä on syksystä asti ollut eikä musta oo toistaseks vikaa löytynyt. Ainoo ongelma vaan että mies tuntuu pitävän tota näytteen antamista kamalimpana ja ahdistavimpana asiana ikinä. Onhan kuppiin laukeeminen tietysti paljon hirveempää kun käydä gynellä sorkittavana :rolleyes: Mutta en nyt tiiä miten ton saan tähän suostuteltua/pakotettua/huijattua.

Muuten täällä ei tapahdu mitään, ovis antaa odottaa itseään vaikka viime kuussa näillä päivillä se oli jo tullut. Pelottaa että tästä tulee ovuloimaton kierto vielä kaiken muun lisäks.

Tsemppiä kaikille ja ISO kiitos @-tanjuska kun jaksat listaa päivitellä!:love:
 
Huoh! Kyllä voi ihmistä väsyttää. Aamulla heränny klo 5 ja menin 6.45 töihin. Nyt vasta pääsin töistä. Onneks on viikonloppu vapaa. Tein siis pitkän päivän töissä, jotta saan ens viikolla keskiviikon vapaaksi. Lähdetään varmaan tiistaina mun siskon mökille ja kotiudutaan sieltä vasta perjantaina! Siis niin ihanaa päästä muutaks päiväks tyhjentään päätä ja nauttimaan mökkielämästä. Tiistaina pitäis olla vaan ovis et täytyy varmaan maanantaina kellistää mies sänkyyn kun ei tosiaan sillon tiistaina keritä ovista hyödyntään.

Tänään on töissä ärsyttäny se kun tuolla ulkona on liikkunu niin monta pallomahaa etten oo pysyny edes laskuissa! Mäkin haluun pallomahan!!!
 
Lääkäriltä tuli ohje että miehen sperma pitäis tutkituttaa nyt, kun yritystä on syksystä asti ollut eikä musta oo toistaseks vikaa löytynyt. Ainoo ongelma vaan että mies tuntuu pitävän tota näytteen antamista kamalimpana ja ahdistavimpana asiana ikinä. Onhan kuppiin laukeeminen tietysti paljon hirveempää kun käydä gynellä sorkittavana :rolleyes: Mutta en nyt tiiä miten ton saan tähän suostuteltua/pakotettua/huijattua.

Muuten täällä ei tapahdu mitään, ovis antaa odottaa itseään vaikka viime kuussa näillä päivillä se oli jo tullut. Pelottaa että tästä tulee ovuloimaton kierto vielä kaiken muun lisäks.
Oon miettinyt toisinaan, että mitä jos tästä lähdetään johkin tutkimuksiin kun ei raskautta kuulu, niin mitä mieltä mies on. Pistääkö se siinä vaiheessa pillit pussiin vai suostuuko se analysoitavaksi myös.. Miehellä on siis jotain leikkauksia tehty lapsuudessa, mutta kiveksiin ei ole koskettu ja paikat aina toimineet. Eikä kukaan ole sanonut etteikö lapsia voisi saada. Se stressaa myös häntä itseään. Mutta ehkä häntä pelottaa tulokset, kun se itsekin kaikesta huolimatta haluaa syvällä sisimmässään oman lapsen.

Eiköhän se miehesi siitä yli pääse, eikä purkki ole niin paha ;) :) Olitko siis käynyt yksityisellä vai julkisella? (n) Meillä myös syksyllä aloitettu yritys ja itse sain alkuvuodesta julkisella puolella vaan sanat "tule syksyllä uudestaan, jos ei kierto palaudu tai raskautta kuulu", kun kävin gynellä tarkastuksessa kun olin vain lykännyt sitä..

Juliet, sama täällä! Haluun pallomahan ja päästä työnteleen vaunuja!
 
  • Tykkää
Reactions: Maria82
Olitko siis käynyt yksityisellä vai julkisella? (n) Meillä myös syksyllä aloitettu yritys ja itse sain alkuvuodesta julkisella puolella vaan sanat "tule syksyllä uudestaan, jos ei kierto palaudu tai raskautta kuulu", kun kävin gynellä tarkastuksessa kun olin vain lykännyt sitä..
Julkisella, sattu tosi hyvä tuuri kun tuli sellanen lääkäri joka otti heti tosissaan. Menin siis lääkärille kiertohäiriöiden takia (tiputteluvuoto ja kovat kivut) ja hän sanoi että kun kerran ootte tässä jo 9kk yrittäneet niin hyvin voidaan samantien tutkia kunnolla. Gynen tarkastukseen en oo päässy mutta muuten otettiin kaikki maholliset veri- ja virtsakokeet +papa mutta ei missään mitään ollu. Hän sano kans et siemenneste kuuluu tutkituttaa ENNEN lapsettomuushoitoihin hakeutumista mutta se käytäntö varmaan vaihtelee paikkakuntien ja ehkä lääkärienkin välillä?

Enivei, seuraavaks tän kierron jälkeen yritän saada miehen tutkittavaks ja sit syksyllä kun vuosi tulee täyteen niin päästään hakeutumaan hoitoihin. Vähän yritän vielä jaksaa toivoa että raskaaksi tultaisiin vielä näinä parina kuukautena ettei tarvis hoitoihin lähteä, mutta enpä tiiä :poop:
 
Onneksi löytyy noitakin, jotka ottaa heti tosissaan! :) Mulla olisi vielä papa käymättä, kun ei oo työvuoroista johtuen päässyt menemään -.- Mutta nyt kun on lomalla, niin pääsee. Jotain verikokeita otatin heti käynnin jälkeen, niissä ei ollut mitään. Itsekin kovasti toivon, että ei tarvitsisi mihinkään hoitoihin lähteä, tosin en koe sitä heti tarvitsevani kun ei meillä tuo ajoitus ole oikeastaan/luultavastikaan ollut kohdillaan. Pitää alkaa puuhailla enemmän oviksen aikoihin ja sit jos ei mitään tapahdu, niin jatkosuunnitelma.

Toivotaan, että onni on myötä luomuna! :)
 
  • Tykkää
Reactions: Yuna
Näin aamuyöllä unta että tein plussan, sit heräsin ja kävin tekee negan :ROFLMAO: Tää ei siis haittaa koska tiedän että se on nega. Tonne voisi päivittää että tää ei ole meidän Yk1 vaan se koittaa sitten kun ensi viikolla menkat alkaa. Meillä olis siis seksiä vain kerran ennen ovulaatiota ja noin viikkoa ennen ovista siis! Kun vasta tehtiin päätös että aletaan yrittää.

Kävin eilen klo 00 jo väsyneenä nukkumaan niin mies syöksy sukkana peiton alle vielä vauvaa yrittämään :LOL: Että kyllä tässä nyt tositoimet alkaa. ;) Pitäs hakee mama multivitat ja lisää raskaustestejä.

Niin ja siis sen testin tein tänään ihan mielenrauhan vuoksi koska lähden viihteelle niin ei tartte sitten ihmetellä. Tänään kp 23/28
 
  • Tykkää
Reactions: mamitas
:love::rolleyes: oon aina ollut vähän skeptinen uskomiseen. Mutta ehkä nyt täytyy alkaa, kun vasta nyt tuo ovistikku näyttää alkavan keräämään väriä kunnolla ja vahvistuvan. Aiemmin viikolla kyllä vahvistui myöskin, mutta väri ei mielestäni ollut niinkään vahva. Oli jo aiemmin siis "pelännyt", että ovis menee hukkaan kun ei päästä tallettelemaan, ja toivoin että menisi viikonlopun yli. Toki tämä nyt sitten tarkoittaa, että tästä kierrosta on tulossa ihan sika pitkä. Eli tässäkin on puolensa.. Yritin googletella, koska mitäpä muutakaan sitä yöllä tekisi, mutten selkeähköä vastausta löytänyt.. Miksi ovulaatio heittelee?

NuttyKitty, joo mäkin olen noita plussaunia nähnyt! Ja sit kun on testannut kun on tullut aika, niin nega tullut :I Mutta se tunne sieltä unesta kun katsot sitä plussatestiä, on ihana! Mä oon ostanut myös nuo mama-vitamiinit. Oon niin ahkerasti syönyt niitä, että nyt vasta on jäljellä max5, vaikka oon tosiaan ostanut ne joskus syys-lokakuussa. Onkohan siinä 120tabua :D
 
Näin yöllä unta et harrastettiin miehen kans seksiä. Oli kiva herätä kauheessa puutteessa. Miehen siinä sitten herättelin puuhiin ja neidille tabletti siksi aikaa että äiti ja isi sai hommailla rauhassa (y) Tänään kp 11.

Miehen kanssa hommien jälkeen makoiltiin sängyllä ja keskusteltiin. Sanoin et ovis on ens viikolla niin se siihen sit vastas et jaahas, täytyypä ens viikolla sitten hommailla enemmän :ROFLMAO:
 
:love::rolleyes: oon aina ollut vähän skeptinen uskomiseen. Mutta ehkä nyt täytyy alkaa, kun vasta nyt tuo ovistikku näyttää alkavan keräämään väriä kunnolla ja vahvistuvan. Aiemmin viikolla kyllä vahvistui myöskin, mutta väri ei mielestäni ollut niinkään vahva. Oli jo aiemmin siis "pelännyt", että ovis menee hukkaan kun ei päästä tallettelemaan, ja toivoin että menisi viikonlopun yli. Toki tämä nyt sitten tarkoittaa, että tästä kierrosta on tulossa ihan sika pitkä. Eli tässäkin on puolensa.. Yritin googletella, koska mitäpä muutakaan sitä yöllä tekisi, mutten selkeähköä vastausta löytänyt.. Miksi ovulaatio heittelee?

NuttyKitty, joo mäkin olen noita plussaunia nähnyt! Ja sit kun on testannut kun on tullut aika, niin nega tullut :I Mutta se tunne sieltä unesta kun katsot sitä plussatestiä, on ihana! Mä oon ostanut myös nuo mama-vitamiinit. Oon niin ahkerasti syönyt niitä, että nyt vasta on jäljellä max5, vaikka oon tosiaan ostanut ne joskus syys-lokakuussa. Onkohan siinä 120tabua :D
Aivan... Siihen kun sais lopun siihen heittelyyn niin ois hyvä ;) hah
 
Huomenta!
Täällä testit näyttää ihan negoja :/
Kp 25 menossa /viime kierto oudon lyhyt 26, sitä edelliset 28.
Dposta ei mitään varmuutta, mutta kai testit jo näyttäis haamuja.
Onko kukaan vähän aikaan testaillut rfsu testeillä??
Miks pitiki ostaa niitä, kun on niin ärsyttäviä tulkita :poop: ku niissä näkyy ne viivanpaikat vaaleana koko matkalta...
Aion köydä ostaa viel pc testipaketin tänään.

Eipä oo kovia uskomuksia raskaudesta tämän hetkisen kilppariongelman takia, mutta tekniikkaa ainakin ollaan miehen kanssa nyt koko kevät harjoiteltu :LOL::love:

Iloa sunnuntaihin kaikille ja plussaonnea!!
 
21.7.2016

★ -tanjuska (22) | kp 34/26~71 | 1.lapsi | ya 1/-13

★ Darni73 | kp 64/25 | 4.lapsi | ya -12

★ mama? (24) | kp 18/28-30 | 1.lapsi | ya -13

★ Nonsk | kp 35/35 | 1. lapsi | yk 9

★ Juliet86 (30) | kp 23/27-30 | 2.lapsi | yk 9

★ elokuuvauva09 (30) | kp 9/28-33 | 2.lapsi | yk 8

★ keijupölyä (24) | kp 27/28 | 1.lapsi | yk 6

★ Lumirinsessa (20) | kp 15/28-32 | 1.lapsi | ya 1/-16

★ Leijona_mamma (29) | kp 60/24-28 | 3.lapsi | yk 3

★ marrasmai (34) | kp 35/25-34 | 1. lapsi | yk 9

★ Palliton | kp 18/30 | 4.lapsi | yk 6

★ Maria82 | kp 4/26-28 | 3.lapsi | yk 5

★ Taikapapu (33) | kp 49/28 | 3. lapsi | yk 4

★ -dino- (24) | kp 27/25-30 | 1.lapsi | yk 12

★ Hantta81 (35) | kp 30/27 | 4.lapsi | ya -14

★ Akkuporakone (34) | kp 27/28-32 | 3.lapsi | yk 4

★ diadora (28) | kp ?/? | 2.lapsi | ya 4/-16

Yuna (24) | kp 27/~28 | 1.lapsi | yk 10

★ Minzku90 (26) | kp 35/26-30 | 1.lapsi | yk 3

★ Hemmpsu (23) | kp 4/28 | 1.lapsi | yk 4 km jälkeen (ya -15)

★ maisa93 (23) | kp 25/28-29 | 1. lapsi | yk 3

mirajalapset | kp 75/28 | 4.lapsi / yk ?

avantasia (29) | kp 20/30 | 4.lapsi | yk 3

Minimeistä (26) | kp 16/~62 | 1.lapsi | yk 2

Aurorahh (21) | kp 30/37 | 2.lapsi | yk 4

Piikulain3n (30) | kp 19/28 | 3.lapsi | yk 3

★ Nachsal (33) | kp 33/25-32 | 4.lapsi | yk 2

elanor85 (30) | kp 11/21-27 | 2.lapsi | yk 3

Spukka (23) | kp 29/23-55 | 1.lapsi | ya 4/-14

Lyllis | kp 15/29 | 3.lapsi | ya -14

Lilaviolet (32) | kp 25/26-32 | 3.lapsi | yk 2

Orchidea81 | kp 30/30 | 3.lapsi | yk 2

Isabellaella (32) | kp 17/26-29 | 2.lapsi | yk 6

Sniff | kp ?/? | 3.lapsi | ya ?

★ kunnon kinttaat (30) | kp 29/30 | 2.lapsi | ya -15

★ mippis | kp 47/32 | 3.lapsi | yk 3

★ pikkumini (24) | kp ?/? | 2.lapsi | yk 1

★ NuttyKitty (31) | kp 10/28 | 2.lapsi | yk 1

MamaBlue (38) | kp 12/27 | 1.lapsi | yk 2

mamitas | kp 29/29 | 3.lapsi | yk 1

Nalkuttaja (35) | kp 25/27 | 2.lapsi | yk 13

Liinu_ (30) | kp 32/28 | 1.lapsi | yk 1

Armadillo | kp 8/28 | yk 4

★ felessa (30) | kp ?/? | 2.lapsi | yk

Sunmom (28) | kp 17/27-28 | 3.lapsi | yk

Toivon että listaan muuttuvat/ilmoitettavat asiat laittaisitte punaisella korostaen niin huomaan ne varmasti :) Päivitän listaa säännöllisen epäsäännöllisesti 1-7 x viikko :whistle:

Yli kuukauden päivittämättä olleet nimet poistetaan plussaa odottavien listalta sen takia että se pysyy ajan tasalla. Mukaan voi tulla myöhemmin takaisin jos haluaa.

Mikäli et halua listalle ollenkaan, kerro siitä ensimmäistä kertaa kirjoittaessasi tänne :)

Viimeksi muokattu:

Hetken yritystä vielä odottavat:

suppuraa (29) | 3.lapsi | ya 6/-16

Qia (28) | 1.lapsi | ya 7-8/-16

ipanati (23) | 1.lapsi | ya 8/-16

Peekaboo2 (31) | 2.lapsi | ya 8-9/-16

Nano89 (27) | 1.lapsi | ya 8-9|-16

Kuulis (25) | 1.lapsi | ya 9-10/-16

Mijau | 3.lapsi | ya 9-12/-16

Emilida | 2.lapsi | ya 1/-17

Idina | 4.lapsi | ya -17

Tiituu (33) | 2.lapsi | ya -17

PiKKuiNeN- | 1.lapsi | ya ?

Muutoin taustalla kuumeilevat:

Vuorikristalli (39) | 6.lapsi | yk 10

susanmaaria | 3.lapsi | yk 12

fabula (30) | 1.lapsi | yk 8

piskuin3n (26) | 1.lapsi | yk 1

Lagertha (34) | 2.lapsi | yk 4

aprikoosinkukka (24) | 1.lapsi | yk 6

teris (36) | 3.lapsi | yk 3

Viimeksi muokattu:
Plussanneet

lokakuu 2015
pumpulipallero (29) | 1.lapsi | yk 4
Marpa (27) | 2.lapsi | yk 2

Kuhmura (27) | 2.lapsi | ya 8/15
♥ tyttö syntynyt 2.7 rv 39+0

marraskuu 2015
Evemum | 4. lapsi | yk 1
Hendu79 (35) | 3.lapsi | ya 09/15
Joie (32) | 3.lapsi | yk 4
hampula (27) | 2.lapsi
Elsa84 | 4.lapsi | yk 2

joulukuu 2015

Haaveilija15 (22) | 1. lapsi | ya 11/-15
Gazell (29) | 2. lapsi | yk 1
Lindu (25) | 2. lapsi | yk 1
trady (24) | 1.lapsi | ya 12/-15
M.Aili | 1. lapsi | ya 12/-15

tammikuu 2016

cherrytomato (24) | 1. lapsi | yk 2
panikoija87 | 2. lapsi | ya 11/-15
Sophi4 (24) | 1.lapsi | ya 1/-16
inasofia (26) | 2.lapsi | ya 9/-15
Cembalo (26) | 2.lapsi | yk 5
jenna91 (24) | 3.lapsi | yk 3
Kotikiss@ (30) | 4.lapsi | ya 10/-15
MeaMinnis (37) | 3.lapsi | ya 6/15 (km 9/15)

helmikuu 2016
neitikesäheinä93 | 2. lapsi | yk 7
Hetelmä16 | 1. lapsi | yk 1
kiddi (30) | 3.lapsi | ya 1/-16
Salapoliisitar (29) | 1.lapsi | yk 3
jasmiu (25) | 2.lapsi | ya 7/-15
Merenaalto (31) | 3. lapsi | yk 14
Mandee (23) | 1.lapsi | ya 11/-15
Emla | 1.lapsi | ya 12/-15
Oinas86 (29) | 1.lapsi | yk 2
Breeze (31) | 3.lapsi | yk 1

maaliskuu 2016
paperinaru | 1. lapsi | yk 1
Nessu87 (28) | 2.lapsi
Huuhaa_-89 (26) | 2.lapsi | ya 12/-15
Autumnn | 1.lapsi | yk 10
anu84 (32) | 4.lapsi | yk 1
Maicy (27) | 2.lapsi | yk 8
Pjawla (26) | 1.lapsi
L4isk4M4t0 | 3.lapsi | yk 2
vauvahaaveita (31) | 4. lapsi | yk 1
hulmur (23) | 3.lapsi | yk 2
kukkakuu (26) | 2.lapsi | yk 2
Catharin (25) | ya 11/-14
Not alone (25) | 2.lapsi | ya -15
Illuminated (26) | 1.lapsi | yk 5
miss_piggy (34) | 2.lapsi | ya 4/-15

huhtikuu 2016
Aurankukka | 3.lapsi | yk 2
Pähkinä89 (26) | 3.lapsi | yk 1
Zipi (33) | 4.lapsi | ya 10/-15
neilikka88 (28) | 1.lapsi | yk 1
Toukokuinen (28) | yk 13
foreverfever (30) | 3.lapsi | yk 1
Pauliinali | 3.lapsi | yk 3
Miwwi (25) | 2.lapsi | yk 2
JonMa (26) | 5.lapsi | yk 1
Neitonen_82 | 3.lapsi | yk 2
iinaalisa (17) | 1.lapsi | yk 2 (ya 11/-15)
Anumarika | 3.lapsi | ya 3/-16

toukokuu 2016
Pissu1 | 3.lapsi | yk 2
Elisen (29) | 2.lapsi | yk 4
MannaL (32) | 3.lapsi | yk 2
Punastuu (25) | 3.lapsi | yk 1
mamadread (29) | 3.lapsi | yk 4
Dana | 2.lapsi | yk 1
Junnila | yk 2
sisu! (21) | 1.lapsi | yk 1
Selkkis (36) | 3.lapsi | yk 6
bejpi (30) | 3.lapsi | ya 3/-16
Amiraali (30) | 2.lapsi | yk 1
naeli | 2.lapsi | yk 2

kesäkuu 2016
ViiruP (28) | 5.lapsi | yk 2
Essi93 | 2.lapsi | ya 4/-16
Helmi1234 (39) | 2.lapsi | yk 4
teddybear82 | 3.lapsi | yk 2
Cicada (24) | 1.lapsi | ya 9/-12
PAMPULI (21) | 2.lapsi | ya 9/-15
Wuf (31) | 3.lapsi | yk 1
Bettinah | 2.lapsi | ya -15
äippä 84 (31) | 4.lapsi | yk 1
Jemppi (30) | 3.lapsi | yk 2
Pieni haave (31) | 1.lapsi | yk 3

heinäkuu 2016
-äiti91- | 2.lapsi | yk 2
Pintsu (30) | 2.lapsi | yk 3
ÄippäVm82 | 5.lapsi | yk 3
sarahiii (21) | 1.lapsi | yk 6

Plussanneiden kuulumisia voit lukea Odotusajan puolella 'Toiveena vauva 2016-2017:n plussanneet' -ketjussa. Tervetuloa!

Linkki tässä: http://kaksplus.fi/threads/toiveena-vauva-2016-2017-n-plussanneet.2462936/
 
Viimeksi muokattu:
Piinailijat
♀+♂= ?

21.07

Orchidea81 dpo 17
Lilaviolet dpo 11
Akkuporakone dpo 8
maisa93 dpo 7
Piikulain3n dpo 6
Nonsk dpo 5

Ilmoita itsesi "piinapäiville" listaan korostamalla dpo :)

DPO= days past ovulation (aika lailla suoraan suomennettuna päivät ovulaation jälkeen)
Ovulaatiopäivä on dpo 0, sitä seuraava dpo 1, dpo 2 jne.
Dpo -1 ovisplussa
 
Viimeksi muokattu:
Onpa tänne tullut paljon viestejä! :) Onnea plussista! :)

Tämän kierron ovulaatiosta ei mitään hajua, mutta tänään saattaisi olla jotain väliltä dpo6-9. Tänään on menossa kp21. Viikon päästä pitäis alkaa kuukautiset. Tänään on tullut ihan minimaalista vaaleanpunaista/vaaleanruskeaa vuotoa. Mietin voisikohan olla kiinnitysvuotoa? o_O Esikoisesta muistelin olleen samanlaista yhtenä päivänä ja vuoto oli tosi niukkaa. En muista kyllä yhtään missä vaiheessa se oli... Onko muilla kokemuksia kiinnitysvuodosta?
 
  • Tykkää
Reactions: Maria82
Paljon onnea Armadillo! <3

Festarijuhlija on palannut kotiin ja löysi tullessaan postilaatikosta uusia raskaustestejä, niitä herkimpiä mahdollisia.
Perjantaina alamaha alkoi kramppailla ja viiltää ihan huolella ja nyt se on vähän aran oloinen, odotan tietysti sen olleen kiinnittymistä ja alan seuraavaksi varmaan taas potemaan kaikkia mahdollisia valeraskauden oireita! :D
Nyt olis menossa dpo 6 ja mietin miten pystyn hillitsemään itseäni etten tuhlaisi taas noita testejä turhaan vielä tässä vaiheessa :D
 
  • Tykkää
Reactions: Nonsk
Onpa tänne tullut paljon viestejä! :) Onnea plussista! :)

Tämän kierron ovulaatiosta ei mitään hajua, mutta tänään saattaisi olla jotain väliltä dpo6-9. Tänään on menossa kp21. Viikon päästä pitäis alkaa kuukautiset. Tänään on tullut ihan minimaalista vaaleanpunaista/vaaleanruskeaa vuotoa. Mietin voisikohan olla kiinnitysvuotoa? o_O Esikoisesta muistelin olleen samanlaista yhtenä päivänä ja vuoto oli tosi niukkaa. En muista kyllä yhtään missä vaiheessa se oli... Onko muilla kokemuksia kiinnitysvuodosta?
Kyllä voi hyvin olla! Itsellä tuli ekassa raskaudella muistaakseni dpo 11 semmosta haaleaa vuotoa ja muutenkin raskausoireet alkoi tosi aikasin ja voimakkaina. No keskenhän se sitten meni, mutta kuitenkin kiinnittymisvuodosta ajattelin että raskaana ollaan. Toivottavasti sinulla tärppi olisi käynyt! :)
 
Yhteistyössä