Kiitos sinulle Solmussa, kun ohjasit minut oikealle sivustolle. Lyhyesti pähkinänkuoressa tarinani meni niin, että eilen kärähdin seulassa luvuin 1:160. En pystynyt töihin, kuten en tänäänkään, koska järkytys oli niin suuri. Löysin tämän foorumin ja istuin tuntikausia lukemassa näitä tarinoita ja jatkan nyt taas kun sain tytöt lähetettyä kouluun ja pojan eskariin. Jos jotakuta kiinnostaa lukea tarinani kokonaan, se löytyy vol ykkösestä.
Kaikki kolme lastani ovat siis syntyneet viikkoihin nähden pienikokoisina. Joka kerralla istukassa on ollut vikaa, esikoisen kohdalla tilanne oli pahin. Silloin istukasta löytyi veritulppa! Tyttö syntyi huonokuntoisena alateitse neljä viikkoa etuajassa ja painoi 1580g. Hänen tilansa koheni kuitenkin nopeasti, eikä lisähappeakaan tarvittu kuin aluksi. Nykyisin hän on terve vitosluokkalainen. Kaksi seuraavaa lastani syntyivät keisarinleikkauksella ja painoa kummallakin oli 2050g. Sama vika, istukassa häikkää, mutta ei sentään veritulppaa. Molemmat kasvoivat ja kehittyivät normaalisti, nyt keskimmäinen on 9 ja nuorin 6. Eli takkuisien alkujen ja keskolan kautta olen kuitenkin saanut kolme tervettä lasta.
Elämässäni tapahtui aikamoisia mullistuksia, kun toissa keväänä meille tuli lasten isän kanssa ero. Aika pian (ehkä liiankin nopeasti) aloitin uuden suhteen, josta seurasi tämä ylläripylläri-raskaus. En todellakaan ollut ajatellut saavani enää vauvaa! Ajatukset olivat aivan solmussa, jopa abortti käväisi mielessä vaikka olen sitä aina vastustanut. Tuntui todella raskaalta ajatukselta aloittaa taas kaikki alusta, kun justiin on päässyt nauttimaan täysistä yöunista ja siitä, että lapset ovat "isoja" ja omatoimisia. Lisäksi tämä nykyinen suhdekin arvelutti, meillä on ollut paljon ongelmia, esim. miehen mustasukkaisuus....
No, kyllähän mä kaiken kapinointini keskelläkin tiesin, että pidän vauvan ja pikkuhiljaa hyväksyin tilanteen. Yhtäkkiä huomasin silitteleväni vatsanseutuani jatkuvasti ja lämpöiset ajatukset alkoivat vallata mieltäni. Suhteemmekin parantui ja kaikki asiat tuntuivat yhtäkkiä loksahtavan paikoilleen.
Neuvolassa kertoivat mahdollisuudesta osallistua veriseerumiseulontaan ja np-ultraan. Ei tällaisia seuloja ennen ollut eikä mieleeni ollut koskaan tullut osallistuakaan sellaisiin, vaikka oiskin. Nyt suosittelivat sitä ja minä hölmö menin vailla mitään huolia! En edes ajatellut asiaa sen kummemmin, menin vain verikokeisiin ja mielessäni oli että kivaa, yksi "ylimääräinen" ultra, jossa saan nähdä pienokaiseni. Sitten tuli tämä pommi, nuo tuomionluvut 1:160.
Siskoni oli löytänyt netistä jonkun lääkäripalstan, jossa minun ikäiseni nainen täysin samoilla arvoilla kuin omani oli kysynyt lääkärin mielipidettä. Tällä naisella oli lisäksi esittää veriseerumiarvojen lukematkin, joita minulle ei kerrottu (enkä tiedä, mistä niitä kysyisinkään) Lääkäri oli vastannut hänelle, että joissain tapauksissa tällaiset tulokset saattaisivat kertoa istukan toimintahäiriöistä. Vaikka tuo vastaus saattoi olla sille äidille shokki, niin minulle se antoi toivoa! Onko jollain teistä tietoa (tai kuulopuhetta..) samankaltaisesta asiasta? Minulle on ollut tämän raskauden alusta saakka päivänselvää, että tämäkin lapsi syntyy keskosena ja että istukassa tulee taas olemaan vikaa. Myös kätilö ja neuvolalääkäri olivat samoilla linjoilla ja tätä raskautta seurataankin suurennuslasilla. Minulla on kuitenkin istukoiden surkeudesta huolimatta kolme tervettä lasta. Jospa nämä minunkin tulokseni kertovat istukan toimintahäiriöstä, eikä lapsen vammaisuudesta...En tiedä, onko tämä nyt vain oljenkorsiin takertumista.
Sitten sellainenkin asia mietityttää, voiko sillä, että olen rh- olla jotain tekemistä näiden tulosten kanssa. Kysymyksiä riittää ja vastauksia niin vähän..Eilen, kun olin pahimmassa shokkitilassani, mietin jopa, että tässäkö on nyt rangaistukseni siitä, kun en aluksi olisi halunnut koko vauvaa..Että sitten kun olen vihdoin niin sydänjuuriani myöten onnellinen tästä uudesta ihmeestä, niin matto vedetään jalkojen alta. Kumpa en olisi osallistunut koko seulontaan! Mistä sitä tietää mitä numeroita noiden kolmen pään menoksi ois tullu, jos silloin näitä testejä olis ollu!
Ja vielä lopuksi, ihanaa että on olemassa tällainen paikka, jossa voi purkaa sydäntään. Olette kaikenkaikkiaan todella lämpöisen ja empaattisen oloisia ihmisiä. Toisten valintoja ja ratkaisuja kunnioitetaan eikä tuomionkelloja soitella. Laittaisin tähän loppuun jonkun asiaankuuluvan hymiön, mutta luulen että mä en osaa käyttää niitä..