Toisia ns. sikiöseulonnoissa kiinni jääneitä..vol 2

Tervetuloa palstalle ja Anyhope ja voimia odotteluun!

Hurjan vähän veriseulan arvoista tiedetään ylipäänsä eli minä myös suhtaudun kyllä tosi nuivasti noihin veriseuloihin tämän kokemukseni jälkeen. Löysin yhdestä artikkelista jotain tietoa ja siellä oli esim. maininta, että sekä beta-hcg, että PAPP-A -arvot ovat n. 10% suuremmat/pienemmät raskauksissa, jotka ovat saaneet alkuunsa hedelmöityishoidoista. Miksi, sitä ei tiedetä ja muutenkin veriarvoissa esiintyy luontaista vaihtelua, josta ei tiedetä oikeastaan mitään. Edes sitä mihin ko. hormonit vaikuttavat ei tunneta kun osittain, mikä on ainakin minua oikeasti hämmästyttää tosi paljon kun ottaa huomioon mihin lääketiede nykyään pystyy noin sitten muuten.

Kun veriseulalla saadaan ilmeisesti kuitenkin riskiraskauksia esiin (vaikkakin sitten tosiaan 80% olisikin vääriä hälyytyksiä) niin kansanterveysajattelun ja -talouden kantilta se kannattaa. Muuta järkeähän tässä seulontatouhussa ei ole.

Se mihin minun mielestäni pitäisi panostaa enemmän on esim. neuvoloissa asiasta keskusteluun etukäteen. En usko että me olisimme edes menneet tuohon veriseulaan jos olisimme tienneet etukäteen mistä on kyse ja millaiset riskit esim. punktiossa voi olla. Mutta toisaalta paha sitä on sanoa, voi olla että vaikka olisimme etukäteen saaneet tietää niin olisimme silti menneet. En tiedä. Nämä ovat niin vaikeita asioita.

Voimia ja haleja :hug: kaikille tähän päivään!

riskilä 19+4
 
Mulle taas sanottiin ultrassa että kymmenestä hälystä 1 tai ihan maksimissaan 2 on aiheellisia ja samaa luin jostakin sairaalan tiedotteesta, että 90 %olis turhia hälyjä...
Mutta silti, kyllä mun odottaminen loppui jotenkin siihen riskilukuun... Nyt vaan toivoo ettei maha kasvais ettei kukaan huomaisi tätä raskautta, kun aiemmin toivoi että alkaispa masu kasvaa pian...
 
No niin, ikävä kyllä tervetuloa tähän erilaisten odottajien kerhoon Anyhope. Meitä on joka vuosi n. 3000 äitiä ympäri Suomen. Noin 2920 äitiä saa terveen lapsen joka vuosi, seuloista huolimatta ja valitettavasti n. 80 äitiä kuulee sen kamalimman mahdollisen vaihtoehdon.

Olen miettinyt paljon tätä asiaa, kun tuli omalle kohdalle. En edes suoraan sanottuna ymmärrä, miten tästä vuodesta on selvitty tähän asti. Nyt ei onneksi ole kuin taloudellinen taakka niskassa ja remontti salaojia vaille valmis, mutta tämä onkin ihan another story eikä liity tähän asiaan enää mitenkään. Talo- ja remonttilaina on pelkkää maallista, enkä jaksa siitä enää välittää.

Meille on tulossa toinen.

Tultiin ekalla yrittämällä paksuksi. En voinut uskoa asiaa heti, sillä ajattelin lapsen tulon olevan toisen kohdalla paljon vaikeampaa. Olen 33-vuotias.

Niskaturvotusta oli 3,2 mm. Kätilö rauhoitteli ja sanoi, että yli 3 mm turvotuksella meillä on mahdollisuus 1/5 saada ihan täysin terve lapsi.

Veriseula hälytti downin syndroomaa 1:6.

Neuvolaan soittaessani ja asiasta keskustellessani th sanoi minulle, että kolme on hänen kohdallaan tullut samoissa merkeissä vastaan. Kaksi tuli luonnollista tietä pois ja yksi päätyi tuloksen saatuaan keskeytykseen. Lohdullista. Hän myöskin pyysi ottamaan yhteyttä kromosomivastausten jälkeen. Äitipolilla ihmeteltiin, kun en ollut ottanut yhteyttä neuvolaan ja sanoivat mulle, että olen ihan normaali odottava äiti kunnes toisin todistetaan ja on mustaa valkoisella, asia on sitten eri ja mietitään sitä vasta sitten. Kaikki on AINA hyvin siihen asti kunnes toisin todistetaan.

Ja näin on!

Punktio meni päin vittua, kirjaimellisesti. Se lääkäri pisti sitä neulaa mihin sattui tuonne alas, piikki oli kasattu kaks kertaa väärin ja viimeisellä pistolla paikalla hääri ja kummeksui jo mieheni lisäksi 5 henkilöä. En ole ikinä itkenyt niin paljon kuin silloin enkä ollut niin hädissäni vauvastani. Tuloksissa sanottiin menevän n. 10 päivää.

Punktion jälkeen pelkäsin hirvittävästi keskenmenoa, vaisto sanoi että kaikki on kuitenkin hyvin. Painajaiset olivat pahinta, se, kun heräsi aamulla siihen että oli kuullut hyviä uutisia ja tajusi, että mikään ei ole vielä varmaa. Tajusin, että elän painajaista.

Luin kaikki mahdolliset tiedot eri vammoista ja keskeytyksistä. Pahoinvoin ja masennuin, oksensin koko ajan viikolle 14. Yötä päivää. Oli varmaan osin henkistäkin.

Lääkäri soitti ja sanoi, että joudumme odottamaan solujen jakautumista vielä n. 3 vkoa.

Viikolla 19 sain puhelun töihin, jossa onnellinen kätilö kertoi hyvät uutiset: meille olisi tulossa kromosomeiltaan terve vauva!

Viikolla 21 ultrattiin tunti (kysta edelleen päässä, ei huolta, sanoi lääkäri) ja sydäntä toinen. Sain ajan sydänkontrolliin vielä viikolle 27, jossa todettiin kaiken olevan kunnossa. Pikkuinen näytti 4D-kuvassa ihan isosiskoltaan.

Viikolla 25 lääkäri ilmoitti, että vauva saattaisi olla tulossa jo pois. Sain kiireellisen lähetteen äitipolille, jossa kerrottiin kaiken olevan kunnossa. Lääkäri oli tehnyt täydellisesti väärän diagnoosin neuvolassa. Olin ehtinyt jo miettiä kaiken mahdollisen vauvan menettämisestä, mietin, kuinka makaan nämä viikot Oulussa, kun joudun olla esikoisesta ja miehestä erossa, mietin sitä ympärillä olevaa remontin kaaosta. Mietin, miten minä selviän ja miten perheeni selviää. Näitä sattuu, sanottiin neuvolassa.

Heinäkuussa sain oletettavasti ruokamyrkytyksen, jonka johdosta jouduin listeria- ja toksoplasmatesteihin, tulos negatiivinen. Polttariporukassa syötiin vähän lämmenneitä liharuokia ja 6 muuta lisäkseni oli oksentanut 1-2 seuraavaa päivää.

Muuta raskauteeni liittyvää ei tässä ole tullut vastaan, kuin se, että mieheni on joutunut kaksi kertaa työttömäksi tänä aikana ja nyt minä olen työtön. Oli toki tiedossa jo, mutta hirvittää vähän miten tästä selvitään.

Laskettu aika on 15.10. Vauva pyörii vähemmän mutta innostuu iltaisin.

Joka tapauksessa, tämä on hirveintä, mitä voi vastaan tulla. Toivon suunnattomasti voimia ja jaksamisia kaikkeen odotukseen.

Voisin kuitenkin lohduttaa, että riskiäidiksi joutuminen ei tarkoita mitään. Ei, ennen kuin toisin todistetaan, ja se mahdollisuus on 1/10 ja vähemmänkin. Saimme jopa vakuutuksen vauvalle (pienen tappelun jälkeen tosin, minulla oli erittäin suuri tarve todistaa normaali äitiyteni vakuutusyhtiölle!)

Eräs kätilö sanoi minulle mielestäni hyvin: Tämä on tieteellistä touhua. Jonkun on pitänyt vetää raja tähän kokonaisotokseen. Se raja on 3 mm niskaturvotus ja veriseula päälle. Se on tietokoneohjelma, joka pyrkii ottamaan mahdollisimman ison porukan tutkittavaksi, jotta isosta joukosta voisi löytää mahdollisimman tarkasti kromosomipoikkeavuudet.

Se, onko tämä sen arvoista yli 2900 äidille vuosittain, en tiedä.

Henkilökohtaisesti tämä vuosi on mennyt niin kiireellä, että en olisi ehkä edes muistanut olevani raskaana, jossei pikkuinen olisi käräyttänyt minua miettimään tuloaan.

Ensimmäiset vauvan vaatteet ovat jo kaapissa, mutta synnärikassia en ole vielä ehtinyt pakata.

Toivon sydämestäni, kädet ja varpaat ristissä, että enää ei tulisi mitään ja saan pienen rakkaan lapseni rinnalleni. Ihan sellaisena kuin hän on.

T. Toivon + tyttö rv 34+6.
 
Täällä istukkabiopsia onnellisesti takana ja vastaukset saa kuulemma jo ke-pe.
Nt oli tällä kertaa 1,9 joten ei ollut ainakaan pahentunut. 2 on nykyään kuulemma normaalin raja...

Hcg oli kuulemma normaali 0,65 mom, mutta papp-a olikin sitten ihan pohjalukemissa 0,16 mom.

Jos sattuisi niin käymään että kromosomit olisivat normaalit ja raskaus jatkuisi niin sitten joudun/pääsen rakenneultran jälkeen ylimääräiseen kasvu-ultraan jossa tsekataan onko sikiö kasvanut normaalisti. Toi matala papp-a kuulemma on joskus merkki siitä että istukka ei toimi kunnolla...

No nyt vaan ootellaan... Aika inhottavaa muuten teki se näytteen otto ja sopivan paikan haku...
 
Viimeksi muokattu:
voi toivon... nyt jos olisit tässä niin kyllä rutistaisin sinua maailman kovaa! Enkä edes tiedä, olisiko minulla voimaa sinulle annettavaksi, vai rutistaisinko myös siinä toivossa, että saisin vaikka tartunnan sinun jaksamisestasi. Terveyden kanssa taistelu on jo hermoja riipivää, muttakun siihen lisätään viellä epävarma työllisyystilanne niin kyllä jo puhutaan painajaisesta. Siippastani tulee kohta siipirikko kun se kantaa huolta työpaikan pitämisestä (vaikka se työ on kiitos esimiehen ihan täysi kidutuskammio - paineita lisätään kunnes päässä katkeaa, ensimmäinen todistus on jo kävelystä pyörtyminen).
Siis kovasti jaksamista tuossa pyörityksessä!!!

cynde & mukula 19+1
 
Hei!
Olen tätä ketjua lueskellut pari päivää. Itse tein vasta positiivisen raskaustetin viime keskiviikkona,mutta edessä kuitenkin on istukkanäytteen otto. Meillä esikoinen menehtyi arpkd-sairauden vuoksi viime marraskuussa. Istukkanäyte siis sen vuoksi edessä..Keväällä oli jo eka kerta kun olisi näytteenotto ollut edessä,mutta raskausolikin tuolloin mennyt kesken ja se huomattiin näytteenotto päivänä.

Jännittää jo valmiiksiihan kamalasti,mutta olen yrittänyt ajatella,että se on kuitenkin tosi pieni hetki mun elämästä kun sitä näytettä otetaan.Toki pelkään myös keskenmenoa ja sitä,ettemme saakkaan hyviä tuloksia näytteestä.

Aikaahan tuohon näytteen ottoon vielä on,mutta ajattelin nyt vain ilmoitella ja lueskelen varmaan teidän kirjoitteluja. Vertaistuki kuitenkin on aika tärkeää. Voimia hurjasti jokaiselle ja toivotan hyvää syksyn alkua kaikille kaikesta huolimatta!
 
Rv 20+0. Ja neiti (lääkäri sanoi että näytti enenpi tytöltä, mutta katotaan uud myöhemmin) vastasi mittoja täysin päivälleen :) Tilanne vaikutti yllättävän hyvältä. Sisäelimet norm. Profiili norm. Sydän terve (kalkkitäplä löytyi, mutta se itsestään merkkaa mitään muuta kuin viittaa siihen kromosomihäiriöön. Se ei siis ole mikään kehityshäiriö jonka siis tänään opin.) Aivoissa tilanne oli se että viimeksi kokonaan puuttunut alue näkyi nyt osin ja löytyi nestetasku. Dg siis vaihtui! Lääkäri halusi 4vkon päähän seuraavan ajan että seurataan kasvaako tuo puuttuva osa nyt kuitenkin takaisin (!!!) ja häviääkö tuo nestetasku pois kuten voi kuulemma käydä kun raskaus etenee! Lääkäri pahoitteli että se lapsivesipunktio oli epäonnistunut ja toimenpide voidaan tehdä uudestaan jos ja kun sen haluamme. Nyt kuitenkin mennään näillä ultratutkimuksilla eteenpäin. Mä sanoin lääkärille että jos dg on vain Down, niin huokasen helpotuksesta. Tässä on kuitenkin ollut ilmassa paljon vakavampaakin.

Reppis ja niin kevyt olo :)
 
Voi kun ihania uutisia Reppasenkeli!!! Onnea teille näistä upeista uutisista! :heart: Olen niin onnellinen puolestanne! Ihmeitäkin tapahtuu, ja toivotaan kovasti kädet ristissä että teidän kohdallanne tuo ihmeiden aika ei ole ohi vaan jatkuu edelleenkin :)
Meilläkin löytyi masuvauvalta kalkkitäplä sydämestä rv 13+4, mutta rakenneultraan mennessä se oli hävinnyt. Nuo löydökset käsittääkseni ovat nykyään pieniä vain, juurikin sen takia kun niitä niin monella esiintyy ja kasvun edetessä usein häviävät.

Voi kun oli hyviä uutisia! Ihanaa! :)

terveisin puolestanne intoileva Anukkio ja Paavo 29+5
 
Anyhopelle paljon voimia tulosten odotteluun.. vai oletteko jo saaneet tuloksia?? Tulehan kertomaan kuulumisia kun jaksat! Voimia paljon odotteluun ja toivotaan hyviä uutisia teille.

idehille voimia myös tutkimusten odotteluun. Ja syvä osanottoni pienokaistenne menettämisen johdosta :'( Todellakin toivon, että teillä tällä kertaa menisi hyvin. Ja tervetuloa lukemaan ja kirjoittelemaan.
 
Ihania uutisia Reppasenkeli! :heart:

Anukkio Täällä odotellaan vielä. Toinen hoitajista sanoi että tulokset olis pe, mutta toinen sanoi että jopa ke, viimeistään to. Eli ota tästä nyt selvää.. :) Huomenna olen varmaan jo aika tulisilla hiilillä kännykkäni kanssa...
 
Ihan hirmuisesti tsemppiä ja voimia sinulle AnyHope tulosten odotteluun! Hyvä, että tuosta istukkabiopsiasta tulee tulokset kuitenkin noin nopeaan. Itse kärvistelin lapsivesipunktion tuloksia kaksi viikkoa (2-4vk sanottiin kestävän), joka on ilmeisesti ko. tapauksessa aika lyhytkin aika. En unohda tuota odotteluaikaa varmasti koskaan.

Ja ennen kaikkea toivotaan, että saatte vain hyviä uutisia! Kädet ristissä kyynärpäitä myöten...

Anukkio ja Paavo 29+6
 
ideh Tervetuloa palstalle! Syvät ja nöyrät osanottoni menetystesi puolesta :'( Kovia olet joutunut kokemaan, mutta toivotaan että tällä kerralla kaikki menisi kuitenkin hyvin. Voimia kuitenkin varmasti erittäin raskaaseen odotusaikaan! :hug:

Reppasenkelin kuulumisia oli todella huojentavaa lukea. Toivon sydämestäni, että suunta jatkuu edelleen hyvänä kehityksenä parempaan suuntaan!

AnyHopelle voimia tulosten odotteluun, huh kuinka jännittävää...

Voimia myös kaikille muille tähän päivään!!

toivottaa

riskilä 20+2
 
Aiemmin näitä teidän kommenteja lueskelin.. Kuin kohtalon ivaa "pääsin" itteekki sitte kommentoimaan. Tänään oli mittaukset ja niskaturvotusta 3.6mm ja verikokeiden kanssa riski 1:8.
Et piti ny sitten tämäkin kokea :( Keväällä oli kkm, joten vähän pelkäsin, että täskään raskaudes ei kaikki oo kunnos.
Ny mietitään tuota punktiota. Uus ultra aika jo varattiin ja saan sielä sanoa otetaanko lapsivesi näyte vai ei. En vielä tiedä kummalle puolelle kallistuis. Keskenmenoriskin vuoksi isäntä ei haluais punktiota...enkä kai minäkään, mutta koko raskauden aikainen epävarmuus ei tunnu hyvälle...
 
Kiitos cynde ja muut tsempeistä... Ei mulla nyt voimia niinkään oo aina eikä henkistä kapasiteettiakaan välillä... Ylä- ja alamäet ovat meillä nyt vain seuranneet toisiaan keskimääräistä tiheämpään...

Kokkeli: : Lohtuhalaus!!! Riski on koholla, mutta kaikki voi olla ihan hyvin ja ok. Ja todennäköisemmin onkin! Jos käännät tuon riskiluvun prosentiksi, niin mikä mahtaakaan olla terveen lapsen todennäköisyys? 87,5% varmuudella teille on tulossa terve lapsi. Voimia rankkaan päätökseenne. Ja jaksamisia pitkältä tuntuvalle tielle.

t. Toivon + tyttö 35+3
 
Voi ei AnyHope :'( Olen tosi pahoillani! Paljonpaljon voimia teille tulevina päivinä. :hug:

Kokkeli: Ikävää, että olet joutunut tänne kommentoimaan :( Tervetuloa kuitenkin, jos niin voi sanoa. Toivoahan on kuten toivonkin jo sanoi. Meillä oli riskilukemana 1:7 ja lapsivesipunktion perusteella vauva on kromosoimeiltaan kuitenkin terve. Voimia teille kun pohditte noita kromosomitutkimuksia. Keskenmenon riskihän niissä on kovin pieni, mutta tietysti teette niistä oman päätöksenne - sen, joka on teille oikea. :hug:
 
Voi ei...AnyHope olen _todella_ pahoillani :'( Voimia sinulle ja miehellesi :hug: Olette ajatuksissani.

Kokkeli: Voimia päätöksen tekoon! Kokemuksesta tiedän, että todella vaikeaa. Me emme päätyneet punktioon keskenmenoriskin takia ja kromosomit jäivät siis selvittämättä. Rakenneultrassa kaikki nähtävissä oleva näyttäisi kuitenkin olevan ok eli sen tiedon kanssa pystyn loppuraskauden elämään vaikkei sataprosenttista varmuutta "terveydestä" olekaan. Mutta vaikeita ovat nämä päätökset ja jokainen tekee ne oman tuntonsa ja tilanteensa mukaan.
 
Heippa,

Jospa tämä kirjoitus tulisi perillekolmannella yrittämällä :(
Halusin teille kirjoittaa kun saman asian kanssa painiskellaan, onhan tänne "ikävä" joutua mutta vertaistuki on tärkeää tässä vaikeassa tilanteessa.

Eli minulla np-ultra 28.8. jossa turvotusta mitattiin huimat 6mm, seuraavana päivänä suoraan istukkabiopsiaan ja viikossa saimme terveet kromosomit vastauksen. Kuitenkin hirvittää seuraava ultra ens pe, rv silloin kasassa 15 että mitä sieltä mahtaa löytyä kun turvotusta oli kuitenkin noin paljon :( Kysyisinkin teiltä että onko kellään tietoa näkeekö siinä vielä paljonkin juttuja jos on 15 vkoa kasassa? Pahimman kautta olen miettinyt asioita mutta kait tässä vielä toivoakin on..Yksi terve lapsi löytyy jo. Jotenkin jäi tosi tuomittu olo siitä np-ultrasta kun lääkäri oli jo niin negatiivisen oloinen tuloksesta että huhuh..naistenklinikalla saimme sentään ystävällisempää kohtelua ja jäi hiukka parempi olo..

Anyhope: kovasti voimia ja jaksuja teille!! Olen tosi pahoillani :(

Yritän tässä lueskella tarkemmin muidenkin juttuja niin voin kommentoida paremmin..
 
MINNILIINI, mulla raskaudessa v2008 rv 10+3 np-ultrassa turvotusta oli 6mm, ja ikäväkseni veriseulakin hälyytti 1:5 riskillä. punktiot eivät onnistuneet kun lapsivesi loppui rv 16-18 välillä, ja senkin vuoksi raskaus keskeytettiin (toivoa ei annettu turvotusten kasvettua yli 3cm ja lapsiveden puutteen vuoksi) ja turnerin syndrooma paljastui lopulta kaiken syyksi.
vaikka meilläkin riski oli 1:5 muistutettiin että silloinkin 4 5stä lapsesta on terveitä ja ettei toivoa pidä heittää. meille vaan osu se huonoin tuuri, kun se lapsivesikin loppui, turner-tytön olisin mielelläni maailmaan ottanut jos olisi raskausajan kestänyt :/

Toivottavasti ultrassa kaikki ok!:hug: peukut pystyssä että saatte hyviä uutisia.

KOKKELILLEKIN tsemppiä!:hug:
 
Viimeksi muokattu:
Voimia teille uusille tänne joutuneille. Hurjan vaikeita asioita nämä.

Anyhope olen pahoillani että jouduitte tuohon tilanteeseen :hug: Varmistuiko sen down nyt sitten vai löytyikö jotain muuta? Down- seulahan teillä hälytti jos oikein muistan.
 
Anyhopelle voimia tulevaan. Olen niin pahoillani :(

Minniliini: meillä oli aika vastaava tilanne kuin teillä. NP ultrassa turvotusta oli 5,5 mm ja se tulos jo itsessään tuntui kuolemantuomiolta. Istukkanäyte otettiin seuraavalla viikolla, terveet kromosomit. Olimme viikolla 15+ ultrassa ja kyllä siellä näkyi jo paljon! Ultraavan läkärin mukaan ultra vastaa rakenneultraa kaikilta muilta osin, paitsi sydämen. Sydän oli vielä liian pieni, että pystyisi varmuudella sanomaan. Meillä kuitenkin näkyi sen verran, että sydän on nelilokeroinen. Se kuulemma karsii jo puolet tunnetuista sydänvioista pois. Kaikin puolin vauveli näytti täysin normaalilta ja lääkärikin kehotti odottelemaan varsinaista rakenneultraa rauhallisin mielin. Se on meillä edessä maanantaina.

Toivottavasti teille osuisi nkl:lla sama ihana lääkäri kuin meillä! Ja toivon tietysti teille hyviä uutisia! Meidän tilanteesta vielä se lisäys, että tuossa 15+ ultrassa turvotus oli myös hävinnyt kokonaan.


Kindal 19+4
 
Kiitos kaikille tuesta! Trisomia 21 eli down sieltä tosiaan paljastui.

Pahin ketutus/harmitus asian suhteen alkaa onneksi olla ohi, nyt vaan jännittää, että kuinka se keskeytys menee. Moraalista ongelmaa mulla ei asian suhteen ole, mutta kipuja, kestoa, mitä tapahtuu yms jännitän...

Nyt vaan katse kohti tulevaa. Tätä tehtiin 1,5 vuotta, toivottavasti seuraavaan ei mene ihan niin kauan.
Onneksi sikiö tutkitaan keskeytyksen jälkeen ja samalla selvitetään ettei tämä ole meillä periytyvä ongelma. Silloinhan uusiutumisriski on suurempi...
 
Anyhope: Toivon sinulle tsemppiä ja voimia tulevaan!

Tässä jännitellään perjantain ultraa..Toisaalta mieli hieman rauhoittunut ja kun on ollut tässä ohjelmaa niin ei kerkeä joka väliin miettiä asiaa mutta kyllä se aina tulee mieleen että apua mitä sieltä ultrasta voikaan löytyä vielä... :(

Neiti-81: Olen pahoillani teidän kokemuksesta ja kiitos viestistä. Itsekin olen miettinyt asiat pahimman kautta ja tiedän että niinkin voi käydä..

Kindal: Olitko siellä rakenneultrassa? Miten meni? :) Ja mikä helpotus varmaan kun näki että turvotus oli laskenut kokonaan..Kuvittelen itseni jo tuijottamassa kuvaruutua ja sitä että onko sitä turvotusta vielä..apua..Todella toivon että meillä olisi mukava lääkäri vastassa siellä..Oliko teillä muuten perinnöllisyyslääkäri siinä 15+ ultrassa mukana? Minä ymmärsin että meillä olisi seuraavalla käynnillä.
 

Yhteistyössä