Np-ultra ohi :'( Pieni oli ihana, liikkui ja sydän sykki. Niskapoimussa ei mainittavan suurta turvotusta, selkärankakanava ok. Yksi iso hyvin paha ongelma löytyi. Pienellä ei nähty ollenkaan kalloluuheijastetta. Pään koko vastaa viikkoja, mutta nähtävästi kalloa ei ole kehittynyt ollenkaan :'(
Kätilö aloitti tutkimuksen ja melkein heti sanoi, että tässä ei ole kaikki hyvin, että pään muoto ei oe normaali ja lopetti siihe. Heti lääkärille lisätutkimuksiin. Lääkäri ei ensin löytänyt koko päätä. Käänteli ja väänteli, lopulta löytyi ja sai koon vastaamaan viikkoja. Sellaista normaalia rengaskuvioo, mikä päänympärille muodotuu, ei kuitenkaan tullut. Uusi aika 12.2 ja jos kaikki ok, niin ihmettä tarvitaan. Jos tilanne ennallaan, odottaa meitä geneettinen keskeytys. Jos pienikin epäselvyys edelleen asiassa, niin lapsivesipunktio tehdään. Tarkistetaan, löytyykö siitä vastaus.
Tällainen kalloluun kehittymättömyys on kuulemma harvinaista ja puhuivat jo tavasta miten keskeytys tehdään. Mitään muuta vaihtoehtoa ei otettu edes huomioon. Ei edes sitä, että liikapaino saattaa estää näkyvyytttä tms. Pikkuinen kuitenkin heilutti käsiä ja jalkoja, heitti vottia. Suoraan pääntakaa kuvattuna pikkuiset kädet meni kohti suuta ja oli aivan hellyttävä näky.
En saanut pienestä edes kuvaa mukaan, en kuulemma tarvitse sitä. Varmasti olisin tarvinnut, olisin halunnut katsella sitä kotona ja näyttää miehelle. Hän ei päässyt mukaan, kun tuuraajaa ei saatu koulukyytireitille mistään.
Minulle annettiin esite geneettisestä keskeytyksestä, keskenmenon kohdatessa lappunen ja valmistautuminen lääkkeelliseen keskeytykseen esite. Minä olisin halunnut toivoa mukaani siitä, että kallovaste saattaisikin tulla näkyville. Mutta ei. Jos vaikka kyseessä olisi jokin vamma, jonka kanssa tulisi toimeen, niin vähän ihmettelivät, että haluaisin sellaisenkin lapsen synnyttää. Jos trisomia 13 tai 18, niin sehän on selvä ratkaisu niissä tapauksissa. Mutta mutta, pelottaa aivan kamalasti ja en haluaisi millään uskoa, että tämä päivä piti kohdata.
Meillä on 1% mahdollisuus saada yhdessä luomulapsi. Tätä tehtiin 1,8v ja nyt tuntuu, että elämä rankaisee kovalla kädellä. En vain ymmärrä minkä takia. Pieni toivonkipinä elää, sillä lapsi oli liikkuvainen. Mutta jos päässä ei ole kuin iho ja luut puuttuu, niin onhan se selvää, ettei elinmahdollisuuksia ole. Mutta tämä on kuitenkin meidän lapsemme ja hyvin rakas. Luopuminen on tuskaa. Varsinkin, jos näen pikkuisen ultrassa vilkuttelevan vielä silloinkin, kun keskeytyspäätös pitää tehdä.
Olen onnellinen siitä, että minulla on viisi lasta ja edes yksi yhteinen heistä mieheni kanssa. Jostain syystä tälle tuskalle ei nyt löydy mitään lohtua.
Lumi-Marja 12+3