toisia ns. sikiöseuloista kiinni jääneitä?

  • Viestiketjun aloittaja erilainenko
  • Ensimmäinen viesti
Ilmoittautuisin myös mukaan tähän ketjuun! Tosiaan np-ultra tehtiin viikko ennen joulua, ja turvotusta oli huimat 4.1mm. Kätilö mittasi ainoastaan 2.5mm, mutta ylilääkäri sai sikiön suotuisampaan asentoon ja luku nousi huimasti! Nenäluu näkyi loistavasti, viikkoja tällöin siis 12+4. Muuta rakeenteellista poikkeavuutta ei lääkäri näillä viikoilla huomannut. Kahden päivän päästä menin tayssiin ottamaan istukkanäytteen ja sitä tulosta odotellaan vieläkin!

Ihmettelen vaan, että miksi tulosten tulo vaan kestää ja kestää, vaikka lääkäri sanoi saanneensa erinomaisen näytteen kolmannella pistokerralla! :x

Olen aika pessimistinen, että tulokset olisivat mitään hyviä, koska -05 olen joutunut keskeyttämään downin takia tyttörasakuden ja turvotus oli silloin 2,7-3,1. Periytyvä down ei ollut kyseessä, mutta pakollakin sitä miettii että toistuuko sama jälleen!

Meillä on siis viisi tervettä poikaa, mutta tyttöraskaudet näyttävät epäonnistuvan joka kerta. Luulen tämänkin olevan tyttö, koska ylilääkäri alkoi selvittämään meille tyttöjen kromosomiriskejä ja oli erittäin pahoillaan, että toistamiseen tyttö sikiöllä todetaan turvotusta. :'(

Tosiaan olo ei tämän suhteen ole kovin positiivinen, mutta mies yrittä tsempata parhaansa mukaan ja elättelee toiveita, ettei vauva olisi saannut kuin häneltä perimän sydänvian vsd.n.

Muitakin samassa tilanteessa on täällä paljon, suurimmalla osalla on onneksi kääntynyt kaikki parhain päin. :hug:
 
meillähän todettiin vauvalla myös turvotusta 3.8-4.1.
ja saatiin kätilöltä mitättömät mahdollisuudet terveeseen vauvaan.
lapsivesipunktiosta tuli kuitenkin terveen pojan kromosomit ja rakenne ultrassa ei myöskään löytynyt poikkeavaa.
turvotushan voi olla sikiölle ominanainen piirre vain. eikä välttämättä vikaa löydetä.
itse myös menetin toivoni ja maailma romahti niin moneksi kuukaudeksi aivan turhaan loppujen lopuksi.
nyt osaa jo nauttia vauvan potkuista ja olemassa olosta. tosin puolet raskaudesta meni pelätessä.
elä menetä toivoasi vielä vaan odottele tuloksia ensin. itse tein vielä hankalamman asiasta olemalla täysi pessimisti asian suhteen. meillä myös mies jaksoi uskoa ettei vikaa ole ja kaikki jatkuu hyvin.
ja niin tapahtui suuresta turvotuksesta huolimatta.
jaksamisia kovasti ja pidä toivoa yllä vaan.. :hug: :hug:
tiedän sanatarkasti miltä tuntuu elää tuon pelon kanssa.. :hug: :hug:
 
tässäkin ketjussa löytyy joitakin suurempia turvotuksia. ja vernerin keskustelupalstalla on myös ketjuja erikseen suuremmista turvotuksista.
kannattaa lukea koska siellä myös paljon hyvin menneitä raskauksia kuitenkin.
ne antaa kuitenkin vähän toivoa aina asiaan.
voimia sulle oikein kovasti :hug: :hug: :hug:
 
jeppistäääää!!!mitäs sinne kuuluupi?
ihanaa ku lunta satelee..kauhea supistus aamu taas ollu. töissä pahimmillaan supisteli 8 kertaa tunnin aikana. voipi olla et pian putoan kyllä pois. täytyy kelan hakemus saada aikaiseksi viedä pian niin ei vaikuttaisi päivärahaan jos saikulle tipahtaa.neuvolasta suosittelivat et jäisin jo pois mut perinteinen lause multa. jos vielä yhden päivän kävisin ja kokeilen. ku väliin on paljon parempiakin päiviä.
mut luulenpa et tämä kuukausi alkaa viimoinen olla. on nin raskas työ vielä.
ens kuussa on se ennenaikaisuus käynti polille edessä. sinänsä hassua et kymmenen viikkoa ku esikoinen on syntynyt enää tässä vaiheessa.
tuntuu hurjan lyhyeltä ajalta ny ku ajattelee..
töissäkään ei ole ku yksi huomannu masun ja kaks tietäny jonku aikaa.
tosin on tuota masuaki kyl tullu. on ku jalkapallon olis nielassu.
painoa tosin ei ole alusta tullut ku kaks kiloa. mut ei sen väliä kunhan vauva kasvelee vaan hyvin.



:)
 
Toivottavasti jade-juulia saat pian kuulla hyviä tuloksia! :hug:
Nemika, nautihan tosiaan loppuraskaudestasi. :) Ihanaa, kun joku kertoo , että on tulossa terve lapsi, vaikka sikiöseulonnassa on jäänyt kiinni.

Itse odottelen kauhulla huomista lapsivesipunktiota. :'( Kunpa menisi jo vuorokausi eteenpäin ja kaikki olisi sujunut hyvin.

Niin ja jade-juulia, tulosten saamisen kesto ei kerro mitään itse tuloksesta. Solujen kasvunopeus riippuu siitä, että missä jakautumisvaiheessa solut ovat, kun ne kerätään ja niitä aletaan viljelemään. Turhaan huolit sitä että tuloksen viivästyminen viittaisi mihinkään suuntaan. :hug:

-Melike ja pikkuinen 16+0 :heart:
 
Heips!

On hienoa kun tällaisia palstoja on, sitä tulis varmaan hulluksi jos ei olis. Täältä saa lohtua kun lukee muiden saanneen hyviä tuloksia. Näitä juttuja ei voi ymmärtää sellainen, joka ei sitä itse koe. Ei edes mies väittäisin, kyse on kuitenkin naisen kropasta - ei hän tunne niitä pieniä potkuja, eikä voi kokea luopumisen tuskaa kun ei ole edes vielä aihetta. Itseä pelottaa ihan hirveesti, ja puhelineta tähyilen pelonsekaisin tunnelmin. Maanantai on mennyt ja torstaihin on aikaa, silloin voin soittaa ja kysyä ellei kirje ole tullut sitä ennen. Ja jos tulee puhelinsoitto :'( :'( miten siitä selvii, no ajatellaan parasta turha maalailla piruja seinille, mutta sille ei voi mitään. Ja itsepähän menin lapsivesipunktiaan ja ajattelin katsoa kortit enkä odottaa toukokuulle mitä luonto antaa. :hug:
 
Suosittelen lukemaan Heli Pruukin väitöskirjan, joka käsittelee sikiöseulontoja. Se löytyy osoitteesta https://oa.doria.fi/handle/10024/29596. Kyse on sosiaalietiikan väitöstutkimuksesta. Omia silmiäni tutkimus avasi kovasti, oli ne vähän auki jo ennen tätäkin, mutta suosittelen!
 
Pakelle onnittelut hyvistä uutisista :flower:

Jade-Julialle jaksamista odotteluun! Kuten moni jo kirjoittelikin, terveitäkin vauvoja noillakin turvotuksilla on saatu :hug: .

Melike: Jaksamista ja tsemppiä punktioon :hug: . Me jäimme kiinni veriseulassa, nimenomaan down-riski oli kohonnut (1:110). Istukkanäytteen tuloksena terveet kromosomit ja rakenneultrassa terveet rakenteet. Vielä reilut pari viikkoa ja meidän masukki olisi täysiaikainen (vaikka varmaan mennään sitten taas yli LA:n :heart: ). Mutta siis suurin osa hälytyksistä on todellakin vääriä!!
 
Merikalle jaksamisia tulosten odotteluun myös, se on todella piinaavaa.

:hug: Meillä ei down raskaudessa näkynyt nenäluuta, mutta tässä raskaudessa kylläkin. Eikös Melikellä myös näkynyt! Se tieto hieman lohduttaa, mutta ei täysin sulje pois downia.

Unnille onnea tulevaan synnytykseen, sulla alkaa olla jännät paikat!

Nemike kirjoitit että, turvotus voi olla sikiön ominaispiirre, voi toivon sydämmestäni että olisi. Vaikea sanoa että onko itselläni poikaraskauksien aikana ollut niskaturvotusta, koska silloin ei vielä täällä ollut kuin rakenneultra. Itse olen 35v. ja taas valvotaan, kun nuorin pojista on kipeä. :(
 
jade-julia: no meillä on ennestään poika ja tyttö. ja uusin tulokas on poika.
ja nyt kun tosiaan mitään poikkeavaa ei löydetty niin oli tosiaan epäilys että liekö ollut aiemmillakin turvotusta myös. koska täällä ei tarjota np-ultraa alle kolmekymmentä vuotiaille jää se myös kahden aiemman kohdalla arvoitukseksi.
ja kätilöt antoivat meillekin kovempaa tekstiä asiasta koko ajan. lääkäri sanoi asiat ihan eritavalla kuitenkin. ja sanoi että jos kromosomit on terveet niin harvoin löytyy mitään rakenneultrastakaan. sydänvian riski oli myös meillä olemassa turvotuksen vuoksi. mutta pieni sydän oli kunnossa.
mut omalla tavalla sitä vieläkin miettii et mikä on turvotuksen mahtanut aiheuttaa..ja meneekö kaikki varmasti hyvin silti ettei tule yllätyksiä enää eteen.
jaksamisia odotteluun. toivotaan että kaikki menee hienosti sielläkin. :hug:

melikelle voimia tälle päivälle punktioon. hyvin se menee.. :hug: :hug:

minne jeppistä on kadonnu???
 
tänne on sitten tullut ihan urakalla uusia kohtalontovereita viikonlopun aikana :hug: ketju alkaa olla melko pitkä ja varmaan työlästä sitä lukea, joten tässä oma kertomukseni pähkinänkuoressa: np-ultrassa turvotus 2.1 mm, mutta yhdistettynä veriseulaan riski downiin 1/84. no tottakait sit halusin selvittää asian, joten istukkanäyte otettiin samantien... -> tuloksena trisomia 16 (ei edes mosaikismi vaan kaikissa soluissa tuo vika). näyte jotenkin puutteellinen vaikka turo otti sen KOLME kertaa ja piti olla muka tarpeeksi! koska kyseessä extra extra harvinainen trisomia, jonka pitäisi aiheuttaa keskenmeno ekalla kolmanneksella (muksu kuitenkin normaali ultrassa), niin lekuri suositti lapsivesipunktiota sen lisäksi. no odoteltiin siinä taas viikkosotalla että uusi näyte pystyttiin ottamaan, samalla kuitenkin tieto että tälläinen vika on löytynyt. ja prosentit minimaaliset, että tulos muuttuisi lapsivesipunktiossa! no lvp:n tulokset kestivät lähes neljä viikkoa, jossa kuitenkin selvisi terve kakru kromosomeiltaan. ja koska istukkanäytteessä oli tuo trisomia, niin kyseinen kromosomi tutkittiin vielä oulussa sen puolesta, että ei sitten ole tullut pelkästään äidiltä vaan molemmilla vanhemmilla on näppinsä pelissä! ei ollut helppo tie kulkea eikä ajallisestikaan lyhyt viikon 12 istukkanäytteestä lopullisiin tuloksiin joskus viikolla 19 (muistaakseni), mutta kuljettu on ja suorasta "kuoliniskusta" lopulta terveeseen sikiöön (toivottavasti, heh). että eikun vaan jaksamista kaikille; kyllä seulat ja istukkanäytteetkin vuotavat .... =) :hug:

nemika: mitäs tänne; juuri kun kerkesin perjantaina liitoskivuista kuittaamaan, niin eikö nyt tunnu kuin keskeltä kahtia kävellessä menis :LOL: :LOL: :LOL: :LOL: ei tosin koske mitenkään sika kovaa, mutta tuntuu kuitsekin. nyt kun kipu tuli, niin muistui ekastakin samanlainen. mut vähäistä kuiteskin. mul koski eilen päähän niin perkeleesti, kun poskiontelot kummittelee. makasin sohvalla kun muksu oli nukkumassa laskin siinä 15 minuutin sisällä neljä supistusta :LOL: yksi oli asennon vaihdosta joten kyllä taitaa herkkää olla täälläkin :LOL: sunnuntaina kävin suutuspäissäni (hormonit laittaa ottamaan nokkiinsa kaikesta, heh) itekseen hakemassa hevoselle heinäkuorman; pikkupaaleja ja yks pyöröpaali. kyllä se pyöröpaali koppiin tuli traktorilla, mutta pihassa sitten piti sitä itekseen rautakangen kanssa ulos vierittää. hyvin se lähti ulos kun sopivasti vähän alamäkeen kopin peruutti, mutta pysähtyi varaston seinään oven eteen eikä sitä enää siinä ite jaksa siirrellä, heh. :LOL: :LOL: nämä liitoskivut tulivat samana iltana, joten tais vähän irrotella paikkoja :LOL: :LOL: :LOL:
 
...niin sitä kun on kromosomeja ensin rukoillut terveiks, niin sitten pitää kuin heikkopää riehua suutuspäissään :LOL: sitä se kaksosluonne tekee.... onneks nyt ei mökölle mitään tullut vaan edelleen potkiskelee tyytyväisenä ja vanhempi sitten oppi parin hyvin nukutun yön jälkeen kesken yön vippaileen mamman viereen nukkumaan! ai jestas se ensimmäinen kerta, kun se ei osannut asettua viereen vaan pari tuntia potki ja seiniä hankas käsillään sun muuta... oli aamulla silmät ristissä! viime yö jo meni kuin elokuvissa ja neiti aseettui suhkot hyvin sitten kolmen aikaan samaan sänkyyn, mutta siinäpä se onkin kun aamulla pitäis elikot (mulla 6 kipaletta) hoidella ja typy herää samaan kellon soittoon. isäntä yövuorossa, joten eikun vaan typylle et kato äitiä ikkunasta kun vie hepan ulos... hah ahhhahh.... olipa kattomassa joo... ite juokset kuin heikkopää koirille kuppeja nokan eteen ja hevosta ulos ja samalla mietit, et mitä typy touhuaa sisällä :LOL: entäs sitten kun niitä on kaks?

jeppistä ja mökö 24+1 (kaitex)
 
jeppistä: juu tuttua toi kaksoisluonne :LOL: :LOL:
mulla lääkäri tänään, en lähteny töihin ku supistelu niin kovaa ollut.
liitoskivut sen sijaan jo helpottanu kovasti ja siedettävät jopa jo. ja välillä jopa häviää kokonaan. jospa niiden osalta olisi pahin ohitse jo.
meillä kans demonien yö oikein..poika käveli unissaan ja tyttö huusi kasvukipujaan yöllä. työnnä nyt yhtä omaan huoneeseen jatkuvasti ku seilas ja toiselle särkylääkettä väliin ja yrittää rauhoitella samalla. ja sit se ihana supistelu kaupan päälle itselle sit´. ukko veti sikeitä autuaasti... :LOL: :kieh:
meil kans tuo ikkunasta katselu ja sit saa juosta elukoita kiireesti läpi.. :LOL:
tänään yritän ainakin rennommin ottaa ja saada ton jatkuvan supistelun asettumaan edes vähäsen. saisi aikaa pelattua enemmän vauvalle masussa.
neiti oli iloinen ku saapi kotona olla eikä tarvi hoitoon lähteä. :)
 
nemika: ai oletko säkin kaksonen horoskoopiltas? meillä ei ois ukko nukkunu tuossa tilanteessa :LOL: kyl se on helisemässä meikän kanssa ja varmana olisin potkassu kylkeen et ylös :LOL: mä ekana yönä yritin neitiä takasin huoneeseensa työntää ja monta kertaa, mut joka kerta takasin vippaili. tapana ei ole antaa periks, mut ajattelin näin aluksi antaa viereen tulla että itekin sais nukuttua. varmaan ens yönä sama juttu, mut seuraavana on isäntä jo kotona, joten jos sen nakittas istumaan viereen siks aikaa että tyttö nukahtas uudelleen. päikkärit on neitin kanssa nyt sitä, että sadun luku ja kun nouset sängystä pois lähtöä varten alkaa niin kauhee huuto ja eikun perään. en enää muuta keksiny, kuin huoneen ovi lukkoon. aikansa melskaa oven takana ja sit painuu nukkumaan :LOL: en vaan oo kehdannu keskellä yötä tehdä sitä, ettei hirveitä traumoja jäis ja jos sattuu vaik pelkäämään jotain pimeässä (tosin on pieni yövalo ja sillä se varmaan siihen kahvaan yöllä löytääkin, heh)?

unnilla alkaa matka olla kohta takana.... vaan ei sitä enää hirveesti ois itelläänkään? on vähän niinkuin sumussa tämä raskaus mennyt ja melko lyhyelle aika tuntunut varmaan just sen seulassa kiinni jäännin vuoksi. iso aika meni miettiessä, että tuleeko keväällä lasta vai ei! jospa se nyt kuiteskin tulis
=)
 
jeppistä, miten paljon onkaan sulla ollut kestämistä!! Koitahan nauttia loppuajasta!

Unni, Np-ultrassa näkyi tosiaan myös se nenäluu (ja turvotusta oli vaan 0,4 mm)
Ihanaa, että sä sait hyviä uutisia, vaikka seula hälyttikin. Enää vähän aikaan kun vauvelinne syntyy. :)

Kiitos kun toivottelitte tsemppiä lapsivesipunktioon. Se oli tosiaan tänään aamulla. Ihan hyvin se meni, eikä sattunut juuri ollenkaan, paitsi paine tuntui ikävältä. Mutta se on pientä siihen verrattuna, miten pelkäsin että lapsellelle sattuu jotain. Onneksi lääkäri oli osaava ja löysi heti hyvän kohdan mistä näytteen voi ottaa.
Punktion jälkeen huimasi oikein kunnolla juuri siksi, että olin pelännyt sitä niin paljon.
Olen koko päivän ottanut tosi rauhallisesti ja makoillut vain, pistokohta ei tunnut edes kipeältä. Toivottavasti torstaiaamuna voin huokaista helpotuksesta, että punktion osalta kaikki on mennyt hyvin.

Jaksamisia kaikille :hug: :)
 
jeppistä: olen neitsyt horoskoopilta. mussa asuu vain kaksi persoonaa :LOL:

eilen kävin lääkäris ja jouduin äitiysloman alkuun asti saikulle. kyllä otti toisaalta päähän koska olisin halunnut olla töissä vielä. :(
riskit ennenaikaisuuteen on niin isot ettei pelleilyyn ole kuulemma varaa.
tääl yritetään ny sopeutua jatkuvaan kotona oloon...ukko pitää suht. hulluna ku valitan ku en töihin pääse.. :LOL:
mut eiköhän tässä totu tähänkin sitten.
 
nemika: mulla ne persoonat tulee ihan horoskoopinkin puolesta :LOL:
vai saikulla olet; tosin sulla on oikeesti riski ennenaikasuuteen joten parempi niin. tykkäsivät varmaan työpaikalla :p :wave:
mä nyt yritän sinnitellä vielä; katotaan sitten myöhemmin. mut saattaapi olla etten loppuun asti kyllä töissä käy... vaan eihän noita aamuja paljoa olisi. meil isäntä pitää sen isäkuukauden joten tammikuussa 2009 pitäisi miettiä mitä tekis... jään varmaan hoitovapaalle taas joksikin aikaa. kerkee täs töitä painaa eläkkeeseen asti ihan riittävästi. mut kolmatta en taida enää tehdä!

melike: kyl ne keskenmenot on niin harvinaisia, että tuuri on sitten TOSI huono mikäli niin käy. otat vaan iisisti; kait ne ekat vuorkaudet on ratkasevia ja lopullisesti voip huokaista viikon päästä. ja muutaman viikon päästä on sitten epätietoisuus ohi ja toivottavasti saat hyviä uutisia.... ja näin todennäköisesti käykin! nämä on niitä koettelemuksia, jotka annetaan vahvoille kärsittäväksi. :hug:
 
jeppistä: juu en oikeestaan tiedä mitä mieltä siel pomo oli. soitin aamul ja työkaverin mukana laitoin sanaa. ja illalla vein saikku lapun sitten niin ei ollu ku pari enää töissä. :)
kyllä ne vähän ihmeissään kahto ku kysyivät kauanko olen pois. sanoin vaa et 3kk saikkua melkein... :LOL: :LOL:
täytyy varmaan laittaa sana kiertämään siellä niin ei ihmettelyjä tule ja huomaahan ne viimeistään silloin ku vauvan kans menen
käymään.. :LOL: :LOL:

melike: nyt pääset odottelemaan tuloksia sitten. yksi vaihe jo takana taas.
itse en osannu sitä keskenmenoa kauheasti pelätä. loppujen lopuksi niin pieni se mahdollisuus keskenmenoon siinä kun hyvä lääkäri tekee punktion.
jaksamista tulosten odotteluun. :hug: :hug:

jade-julia: joko olet tuloksia saanut? jaksamisia myös sinne :hug:
 
Nyt on kolme viikkoa aikaa istukkabiobsiasta, eikä minkäännäköistä soittoa tai kirjettä. Alkaa uskoa mennä hyviin tuloksiin, koska viime kerralla odoteltiin neljä viikkoa ja viljely piti aloittaa kahden viikon jälkeen uudestaan, koska oli epäselvä! Näinköhän tälläkin kertaa huoh...

No onneksi nuo eläväiset pojat pitävät maan tasalla, ettei aivan höperöksi tule
;)
Voimia myös Melikelle, toivottavasti tuloksesi tulisivat nopeammin kuin mulla!
Nemikalle hyvää äippälomaa! Kaikille aurikoisempaa Uutta Vuotta!
 
Tänään tuli kaksi viikkoa lapsivesipunktiosta ja aamulla soitin ja kysyin tuloksia. Koskaan en ole mitään niin pelännyt. Tämä viikko on ollut yhtä tuskaa. Mutta kuten niin moni täällä on sanonut, että seulat vuotaa -saatiin mekin normaalit kromosomit.

Pieni ihana tytönalku saa nyt rauhassa kasvaa ja kehittyä.

Melike ja jade-julia toivon teille hyviä tuloksia, jaksamista.

olo on niin helpottunut, nyt itken sen vuoksi.

:heart:
 
Voi Merika, Ihanaa kuulla, että saitte terveet kromosomit!! =) =) =)
Nyt voit alkaa kunnolla nauttimaan raskaudestasi. Pieni tyttö.. oih :heart:

jade-julia toivottavasti saat tulokset mahdollisimmat nopeasti. ! Pidän sulle peukkuja, että tulee hyviä uutisia. :hug: :)

Nemikalle Mukavaa äitiyslomaa!

Mä lopetan nyt huolehtimisen siitä, että punktiossa ois sattunu jotain, koska siitä on kulunut yli kaksi vuorokautta, eikä pistokohta ole ollut edes arka. Nyt jännäillään tuloksia, toivottavasti tulevat nopeasti.


 
merikalle sylin täydeltä onnea tervekromosomisesta tytöstä :heart: :heart:
nyt alat nauttia vaan masuasukista oikein kunnolla :hug: :flower:

melike ja jade-julia: voimia tuloksien odotteluun. :hug: :hug:

jade-julia: elä vielä mieti pahinta. joskushan niissä vain kestää pitkään.
pidetään lippu vielä korkealla vaan. :hug: :hug:

täällä yritän tajuta ettei töihin tarvi enää lähteä aikoihin. ja kauhea tohina koko ajan. tiistaista ollu vasta pois töistä ja nyt jo miettii et miten sitä on töissä kerinny käydä aiemmin, ku touhua riittää.
kohta pitäis imuriin ja pölyrättiin tarttua ja siistiä tämä kämppä. =)
 
hienoista tuloksista ne jo saaneille! ja kyllä muillekin sama tulee! :flower: :flower: se vaan koittelee hermoja.... :hug:

voi nemika onnellista! kyl mäkin voisin jo kotona olla! saameri kun tänään sit niitten pienien liitosjuttujen lisäksi vielä on ristiselkä kipee. kävely on jotain; mitä lie. ei täysin ankkaa, mutta ei kyllä normaaliakaan! ja alkaa hermot mennä näitten huonojen yöunien takia. mä herään tunnin välein joka perkeleen yö ja millon mihinkäkin! viime yönä rupesin nukkuun yhdentoista maissa: eka kerta kuselle vaille puol yks, sitten puol kaks koira vaihtaa kylkeensä lattialla ja herään sen kynsien ääniin, samalla heräämisellä vessareissu, sitten 03.45 tyttö itki huoneessaan, 04.15 isännän kello soi töihin lähdön vuoks ja 06.30 heräsin sitten ite. mitenhän ihminen oikeesti vuosi sotalla jaksaa noin katkonaisella nukkumisella? ja tuota on mulla joka yö. jos typy nukkuu rauhallisesti, niin sitten koiralla kuuma ja jatkuvaan paikkaa vaihtaa tai sitten oksentaa jotain päivällä naamaansa vedettyä ruohoo tai isäntä lähtee töihin.... helev...tti tai sitten mökö intoutuu potkimaan, jota nyt ei viime yönä ollut! ihme ettei väsytä mutta vitu...ttaa. siihen kun päälle raahaat mahaas, joka onneks ei vielä mikään järkky ole. mutta odotan innolla kun tahti jatkuu samana ja maha on vielä isompi! :eek:
eilen ajelin kotia töistä ja laskeskelin supistuksia, niin joka toinen minuutti supisti. no toisaalta sehän tarkoittaa ylimääräisten kaloreiden polttamista :LOL: :LOL: :LOL:
sellasta täällä... pitäis ruveta sitä kannettavaa hommaamaan, jotta ei ihan pimentoon jää kun "lomat" alkaa :LOL:
 
jeppistä: hae vaan vaikka lyhyempi huiluu loma itelles. mä seilaan kans yöt ees takaisin milloin mikäkin. mut niin katkonaista ollu yöt et kyllä ne verottaa.
ja sullaki noi supistelut nii tiuhat nii kannattaa huilata väliin.
juu ja käy vaan tietokone ostoksilla..niin ei nettipimentoon jää.. :LOL:
on tää ihan kiva ku kotona on et pääseepi koneelle välillä.
kauhea tuuli ja lunta pyryttää...onkoha se käytävä loimittamassa toi polle kohtapuoleen..kastuu reppana ihan märäksi.. :/
 

Yhteistyössä