Kävin sukuloimassa tänään. Arvokasta kuunneltavaa, miten vanhempi polvi ikävöi ja katuu menetettyä tilaisuutta kertoa vanhemmilleen välittävänsä heistä. Nyt se on myöhäistä. Kaksi sotien vammauttamaa sukupolvea, isovanhemmat ja suuret ikäluokat.
Onneksi jokainen isovanhempani ml kummitätini ja -setäni on saanu lähteä tästä maailmasta kypsässä iässä tietäen, että pikkupekka tykkää heistä suunnattomasti ja muistaa heidät niin kauan kuin itse elää. Poislukien isoisäni joka kuoli metsäpalossa kymmenen vuotta ennenkuin synnyin. Mut isänikin sanoo, että muistutan isäänsä, niin ei se omena puusta kauaksi putoa.
Ja jos minussa olisi pisarakin kummisetäni verta, niin saattaisin sen häpeään. Vaikka kaikin tavoin yritän olla jonkinmoinen herrasmies, niin tuon pienen miehen saappaat ovat minulle aivan liian suuret. Tuo mies kun haudattiin, niin puolet minusta haudattiin mukanaan.
Vaikka kuinka yritän, niin en pysty olemaan isoisäni tai kummisetäni kaltainen.
Mut sen olen ottanut opikseni, että en koskaan tee mitään mikä saattaisi äitini, isoisäni tai kummisetäni häpeään.