Mun mietteitä tänään:
Miten on mahdollista, että peilistä kurkistaa kauhea merinorsu, ja valokuvissa oon ihan säälittävä rimpula?
Miten mun lapsi on oikeasti noin kohtelias ja hyväkäytöksinen. Käytiin siellä kahvilassa, ja se ilosesti lähtiessä huikkas ovelta että "kiitos, oli hyvää." Se osaa tosi kauniisti pyytää kaikkea, pyytää anteeksi, kiittää, ja vastata ole hyvä. Tosi harvassa on kerrat kun unohtaa nämä, ja jätkä on kuitenkin vasta kolme. Kahvilan tätikin kehu miten on kohtelias kaveri. Tarhapäivän päätteeks huikkaa "kiitos tästä päivästä", ja onhan noita. En käsitä, se on vaan niin ihana (useimmiten).
Lukio herättää ristiriitaisia tunteita, tykkään ja haluan käydä, mutta toi aihepiiri on vähän out of my comfort zone, enkä tiedä miten selviän kaikesta.
Ja toki se tsadilaishemmokin kummastuttaa, se vaan on. Semmonen. Mä oon muuten ollu niin syventyny opintoihin, etten ees huomannu ettei olla viikonlopun jälkeen oltu yhteyksissä. Tuli pieni ahaa-elämys tyypistä ko se tänään kyseli mitä kuuluu
Sit vielä, mulla kävi eilen iltakahviseurana yks uus tuttavuus. Taisin saaha uuden kaverinkin.
Koosteena voisin sanoa, elämä on ihan kivaa.