~The esikoisesta haaveilevien plussapino~

  • Viestiketjun aloittaja Sartsa83
  • Ensimmäinen viesti
Sartsa Hienolta kuulostaa neuvolakäynti! :heart: Hih, teillä on ainakin kunnolla kasvanut jätkä sitten tulossa! :D Hyvä vaan että kasvaa! Mulla neuvolassa viimeksi sanoi meijän neitoa pieneksi. Ei siis mitenkään liian pieneksi, mutta siroksi :)
Tuosta proteiinista, olihan mullakin silloin yks kerta se yhdellä plussalla, mutta se siitä sit hävis samantien kun uudestaan testailin. Ja mullekin silloin sanoi, että voi johtua vain valkovuodosta se että värjää sitä vihreäksi. Ja hui, on siellä pojalla ollut kova meno päällä sykkeestä päätellen!! :LOL:

Joo, mulla myös välillä ruoka tökkii aika pahasti. Varmaan tämä kuumuus vaikuttaa nyt siihenkin asiaan ettie ruoka kunnolla maistu.

Kyllä te varmaan jotain niiden vaunujen kanssa keksitte. Johonkin koloon ne aina saa työnnettyä :)

bambina No voihan mitä supistuksia sulla ollut. Toivon mukaan helpottaa. On niitä täälläkin päin vieraillut oikein urakalla. Vähänkin kun jotain touhuaa niin johan alkaa supistelu. Kivuttomia ne kuitenkin on, mutta silti niin inhottavia! :/
Mutta kasvohoito kuulostaa tooooosi kivalta!! :heart:

neulainen Tuhannesti ja miljoonasti onnea!!! :heart: Toivotaan että se plussa siitä vahvistuu! Kiva saada tänne lisää täytettä joukkoon! :) Onkos teillä muuten kuinka kauan yritystä takana? Mä en itse ole tuolla haaveilupuolella ollenkaan ollut, kun mulla tämä lapsi sai alkunsa ns. vahingossa. Ja tähän pinoon olen "eksynyt" ihan muuten vain :D
Mullakin tämä raskaus alkoi just tuolla pahalla ololla. Siitähä mä sen tunnistinkin. Alkuun siis pelkkää etovaa oloa ja sit myöhemmin alkoi kaikki nippailut ja muut tuntemukset alamahassa. Paitsi tietty oli siellä mahassa ja oikeistaan koko kehossa heti alkuun semmonen tunne, että nyt on jotain tekeillä :D Pidän sulle peukut pystyssä että saat vahvemman plussan vielä testiin!

Omaa. Mä olen varmaan tulossa hulluks. Kun puhutaan noista raskauden aikaisista "oudoista mieliteoista", niin mulle niitä on nyt ilmaantunut. Siis kun kyse ei ole mistään ruoasta, tai muustakaan ihmis ravinnoksi kelpaavasta, vaan mun tekee mieli syödä jotain heikkaa/kiviä/tuhkaa. Ei siis välttämättä tee mieli niitä nielaista, mutta voisin vaan vaikka jauhaa niitä suussa, tai jotakin. Ei jumankekka.. Tää kuulostaa jo niin oudolta! :LOL: Eniten tekee mieli syödä sellaista rannoilla olevaa hiekkaa. Välillä tuntuu että hulluksi tulee kun ei sitä kuitenkaan viitti pihan hiekkalaatikolle mennä mitään hiekkaa syömään! Sit eilen ilmaantui uusi mieliteko. Lumi! Mun tekee ihan hulluna mieli syödä lunta! Keksin kyllä tänään jo keinon tuohon, nimittäin lumen sijasta syön nyt jääpaloja. Oon syönyt varmaan 20 palaa jäätä tänään jo :LOL: :LOL: Se vie noita mielitekoja jostain kumman syystä pois. Oikeasti, mä olen ihan bimbo!!!

 
kyllä mä valitettavasti taidan liittyä teidän joukkoonne.



Eli täällä on siis 28v rouva Tampereelta, ja 09/09 jätin pillerit. Sen jälkeen ekoja vuotoja odottelinkin kolmisen kuukautta, ja parin gynekerran jälkeen sain terolutkuurin talvella kierron tasaamiseen. Kroppa oli siis ihan pihalla kaikesta, ja kolmannen terokierron jälkeen tulos on tämä B)

Mies on vieläkin ulkomaan työreissulla, ja tekee siellä 14h päivää. Soitin sille äsken, ja herätin sen parin tunnin unien jälkeen. Eli tuntuu kuin oisin aika yksin tän asian kanssa, mutta onneksi olen saanut tukea parilta kaverilta joista toinen on raskaana ja toisella paljon lapsia.

Tänä kesänä ei siis istuta terasseilla :D Miehellä ois vielä parin viikon päästä 30v synttärit ja meillä on sukujuhlat kuukauden päästä, saa nähdä joudunko heti kertomaan tän raskauden kaikille. En kyllä haluaisi vielä ainakaan koko suvulle paljastaa, eli täytyy varmaan keksiä joku lääkekuuri tms selitys. En voi vielä toimia kuskinakaan, kun olen olevan vasta autokoulussa.

Ihana aamu!! :heart: :heart:
 
neulainen Tervetuloa joukkoon ja kovasti onnea sinne! Nyt pääset sit jakamaan meidän kanssa tuntemuksia! Kuten jendde niin minäkin olen löytänyt tänne muuta kautta tieni enkä siis ennen tätä pinoa ole kirjoitellut muihin pinoihin ollenkaan ja taidan olla meistä täällä niitä, joiden raskaus on "aikaisimmassa" vaiheessa kun viikkoja on tällä hetkellä 24+5. Muilla ne tuntuu huitelevan tuolla jossain kolmenkympin tuntumassa. Meillä ei olekaan uusia kirjoittelijoita tullut sitten alun.

Et varmaan oo jaksanu lukea alusta pinoa niin voisin vaikka esitellä itseni kun en oo ollut siellä toisessa pinossa teidän kanssa. Eli täällä on ikää 25v, syksyllä 26v :) Pillerit jätin viime vuoden lopulla pois ja heti toisella kerralla saatiin plussa tikkuun eli meillä meni melko helposti kaikki. Asustelen varmaan ainoana täällä vähän Pohjoisemmassa. Siinäpäs oleelliset :)
 
oi oi oi. kävin kurkkimassa kelan sivuilta ja siellä luki että äitysraha ja avustus myönnetty eilen. elikkä 2 viikon sisään sieltä olis mulle tulossa sellanen iso laatikko täynnä kaikkia ihanuuksia. miten mä maltan odottaa. vois jo heti ensviikon alussa tulla se pakkaus et pääsee sit hypistelemään niitä kaikkia kivoja tavaroita sieltä. pitää ostaa uusia pesuaineita ja alkaa kohta pyykkäämään pieniä vaatteita :heart: ehkä se nyytti sieltä vielä jossain vaiheessa syliin asti saadaan :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja neulainen:
kyllä mä valitettavasti taidan liittyä teidän joukkoonne.


saa nähdä joudunko heti kertomaan tän raskauden kaikille. En kyllä haluaisi vielä ainakaan koko suvulle paljastaa, eli täytyy varmaan keksiä joku lääkekuuri tms selitys.

TODELLA PALJON ONNEA NEULAINEN, ja tervetuloa joukkoon!
:heart: :flower: :D eikä siinä ole mitään valitettavaa!! ;)
varmaan on sellainen olo, että haluaisi kailottaa koko maailmalle raskaudesta ja ilouutisesta!! mä olin alkuun tosi varovainen, eikä halutttu kertoa kun mun äidille vaan. jollekin kun oli pakko kertoo... ;) mutta muuten pidettiin visusti salassa, koska mitä vaan voi sattua. mun ystävä oli just aiemmin saanut keskenmenon, niin siksi oltiin varovaisia. mutta sit toisaalta taas, mitä sitä turhaan pelkäämään, jos aihetta ei ole. :D
me taas koluttiin kaikki varhaisultrat ym läpi, ja jostain syystä olin kovin pelokas, niin siksi ei haluttu kertoa kun vasta sitten kun ensimmäinen "kunnon" ultra (eli niskapoimu) oli takana. meillä se sattui sopivasti joulun tienoille, joten oli mukava joululahja monelle! :heart: mutta mä varmaan keksisin kaiken maailman selityket, ettei ihan niin pian tarvis kertoo, mutta tietty jokaisen oma asia! ;) ja onhan se sitten toisaalta ihanaa kun se on kaikilla tiedossa, niin voi nauttia useamman ihmisen kanssa siitä alusta asti. mun ystävällä kävi niin, että oli ehtinyt kertoa KAIKILLE, ja sanoi että raskainta oli alkaa soittelemaan ja kertomaan suru-uutista kaikille uudestaan ja uudestaan. joutui aina käymään sen läpi... :'(
mutta näinhän ei käy teille!!!! :) kovasti siis tarrasukkia mukaan, ja vielä kerran PALJON ONNEA!!! :heart: :D

ON: helle = turvotus. ei siltä pääse karkuun. damn. tänään pihajuhlat, ihanaa!! näkee taas muutamia ystäviä pitkästä aikaa!! ahdistaa vaan kun ei ole mitään päällepantavaa! :headwall:
ei tehnyt tiukkaa olla juomatta vappuna, uutenavuotena jne mutta nää kesäkelit on kyllä aika pahoja... olishan se ihanaa ottaa muutama kylmä siideri perjantai-illan kunniaksi parhaimpien ystävien seurassa. noh, tilanne on nyt tämä. :/

31+5 :heart: :heart: :heart:
 
Neulanen Onnea ja tervetuloa!!! Mukavaa saada mukaan lisää porukkaa.

Onneks helteet hellittää, on meinaan tukala olo 30 asteen lämmössä, vaikkei vielä kovasti turvotakaan. Ei vaan jaksa tehdä mitään. Tänään olen vielä leiponut kakkuja valmistujaisjuhlia varten, kyllä keittiössä oli kuuma.

Äiti on alkanut jo miettimään kuinka monta olis hyvä määrä lapsenlapsia. 6 on ennestään. 10 olis kuulemma hyvä tasaluku. Mun mies haluis 6 lasta. Olishan 12 kiva tasaluku myös. Hieman pelottavia puheita. Selviytyisin mielellään tästä ekastakin. Ja kyllä ainakin toinenkin olis mulle mieluinen. Onko muilla haaveita lasten lukumäärästä?

Terp ja pikkuriikkinen 21+5
 
neulainen Paljon onnea! Ja tervetuloa joukkoon! :heart:

terp Lastenlukumäärästä, mulle max. 2 lasta. Tai eihän sitä tiedä jos enemmänkin haluaa tulla, jos tälläsiä yllätyksiä niinkuin tämäkin sattuu enemmän. Ei sille sit voi mitään ja antaa tulla vaan sitten. Mutta ite haluaisin sen 2 lasta. Yksikin kyllä riittäisi, ja toista lasta ei ruveta tekemään heti tämän perään. Ehkä sitten voisi suunnitella kun tämä ensimmäinen lapsi on noin 6-7-vuotias. Näin mä ainakin olen miettinyt :)
 
Neulainen Tervetuloa!!! :heart: :heart: :heart: No niin, onpa upeaa että pääsit siirtymään tänne puolelle. Vielä täälläkin isot onnittelut! :flower: Tämähän on kaikkea muuta kuin valitettavaa! Mä käyn edelleen säännöllisesti "vakoilemassa" siellä vauvakuume puolen pinossa, ja kovasti oon pitänyt peukkuja sun, HH:n, Hempun ja Raitakissan puolesta. Ihanaa, että sulla onnisti!

Sä kyselit niistä alkuvaiheen oireista, kun tuntuu vissiin epätodelliselta kun oireita ei niin paljon ole? Se on tosi yksilöllistä, mun ystäväpiirissä oireiden määrä on ainakin vaihdellut todella paljon ihan oireettomista raskauksista erittäin huolella oireileviin (kuten mun oireili "huolella" alkuvaiheessa, voi sitä pahan olon määrää ) B) Me kerrottiin raskaudesta mun miehen kanssa alussa niille, joille olisi haluttu kertoa mahdollisesta keskenmenostakin. Eli perheille ja lähimmille ystäville. Tosin mies kyllä jossain juhlissa humalassa oli kertonut muutamalle muullekin, ja mun yksi ystävä paljasti vielä asian vähän suuremmalle joukolle kuin oli tarkoitus vahingossa Facebookissa joukkoviestissä... Eli loppujen lopuksi aika suuri joukko tiesi, onneksi kaikki meni hyvin! Eikä niitä Neulainen liikaa kannata ajatella niitä riskejä, menee vaan ilo ihanasta asiasta. Siis totta kai kannattaa olla realisti, mutta yritä nauttia nyt tästä pienestä kasvavasta ihmeestä :heart:

Terp lapsilukuajatuksista... nyt kun olen raskaana, niin olen alkanut ajatella, että kolmekin vois olla aika kiva... ennen ajattelin, että kaksi lasta on aika sopiva. Mut yritetään nyt tosiaan selvitä tästä ensimmäisestäkin kunnialla ja katsotaan sitten sitä lapsilukuasiaa uudelleen :) Ja meille ne toivottavasti tulevat lapset saisi mielellään tulla suht. pienellä välillä ainakin nyt ajatellen, koska ikää on kuitenkin aavistus enemmän. Siis vain ja ainoastaan useamman lapsen tekemistä silmällä pitäen, muuten mä oon ihan parhaassa iässä :D :D Tartteehan ne sit saada ajoissa pesästäkin, että mä ehdin nauttia aktiivisista eläkepäivistäkin :LOL:

Bambina tosi kivaa iltaa! Oletko koittanut niitä Kopperbergin alkoholittomia siidereitä? Ne on mun mielestä tosia hyviä, ja pääsee vähän niin kuin tunnelmaan kun niitä juo...

Jendde no sä olet päässyt oikein kunnon outojen raskausmielihalujen makuun :D Sitä sanotaan, että keho on viisas ja tietää mitä tarvitsee, mut mitähän noissa vois olla sellaista mikä viittais johonkin puutokseen? Toivottavasti jääpalat helpottaa tuskaa!

Sartsa hyviä neuvolakuulumisia, onneksi olkoon! :heart: Siellä se poju kasvaa :heart: Saatte jonkun koripalloilijan tai kunnon pakin jäkisjoukkueesseen (onko puolustajat isoja, mä en katsele jääkiekkoa?)... :D Tää voi olla tyhmä kysymys, mutta onko sun neuvolatäti sanonut, että alapesu täytyy tehdä juuri ennen virtsanäytteen antamista? Nimittäin kun mun neuvolatäti ei ole edelleenkään maininnut halaistua sanaa mistään alapesusta ennen sitä näytteen antamista, ja mulla oli jo joskus aikaa sitten (n. 20 vkon tietämissä ) proteiinia virtsassa, jota sitten tutkittiin raskausmyrkytyksen varalta. Sit kun sattumalta yksi toinen terveydenhoitaja kysyi, että kuinka pitkä aika oli alapesun ja näytteen antamisen välillä, niin tajusin kysyä että voiko ne liittyä yhteen. Siis tuli vaan mieleen... En tiedä kuuluuko yleissivistykseen, et ennen purkkiin pissaamista pitää tehdä alapesu just ennen, mutta ei ainakaan mulla kuulunut kun en ollut koskaan ennen sellaista näytettä missään joutunut antamaan. Eli siis jos pesua ei olet tehnyt, valkovuoto voi näyttää tuloksissa proteiinia vaikka sitä oikeasti ei olisikaan.

Omaa napaa... Sairasloman jälkeinen työviikko meni ihan ok. Välillä tuntui raskaalta ja alkuviikosta supisteli yöllä tosi paljon, mutta loppu viikko meni oikeastaan selkeästi paremmin kuin alkuviikko. Mulla olisi päivää vaille 3 viikkoa jäljellä, voi olla että taidankin jaksaa sen... :) Maanantai aamulla on neuvola, jossa muiden muassa tarkistetaan kohdunsuun tilanne. Jos siellä kaikki ok, niin sit jatkan töissä. Muutenkin mun olo on parantunut ihan selkeästi, en tiedä johtuisiko kohdun nousemista ylöspäin, mutta ei ole enää ollenkaan niin tukala olo kuin oli ja kävelykin onnistuu paremmin. Öisinkään ei ole painanut enää samalla tavalla johonkin hermoihin, ja oon pystynyt nukkumaan paljon pidempiä aikoja putkeen. Vähän aikaa sitten pystyin nukkumaan pari tuntia kerrallaan, ja sit oli pakko nousta kun pakaralihakset oli täysin puutunut ja selkä sattui. Ihanaa, viime yönä mä nukuin jopa 7 tuntia putkeen! :) :)

Eilen meillä oli tyttöjen hemmotteluilta kolmen ystävän kanssa. Saunottiin, laitettin ruokaa, kosmetologi (sellainen kotikutsumyyjä ) oli tekemässä kasvo- ja käsihoidon ja puhuttiin pitkälle yöhön. Aivan super rentouttava ja kiva ilta, oon ihan kuin uusi ihminen loistavan tyttöjen illan ja kunnon unien jälkeen... :D Äitiyspakkaus ja äitiyspäivärahapäätöskin tuli viime viikolla (sain v. 2010 paketin, kiitollinen saa olla kyllä et ilmaiseksi jakavat suomessa tota). Niin ja eilen saatiin loput hääkuvista siltä meidän kuvaajalta, ne oli ihan mielettömän hienoja :heart: Että elämä ei tunnu tällä hetkellä yhtään hullummalta :heart:

Rouviintunut bubunen ja neitiVonkale 25+6 (huomenna poksuu..)
 
Sartsa83
neulainen :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: kyllä sä nainen vaan raskaana olet!!!! :D :heart:

Mun on pakko tähän väliin kertoa että tuonne odotuspuolelle elokuisiin on syntynyt tyttö raskausviikoilla 26+3. Siellä on tytöstä kuvakin sivulla 39 ko. palstalla. Tyttö syntyi 18.5. ja oli pituudeltaan 37cm ja painoi 1140g. Kuulemma menee lähelle laskettua aikaa kun pääsee kotiin. Oli hän vaan niin PIENI! Mut hyvin hän nähtävästi pärjää.. että kyllä näköjään sitä jää henkiin noinkin aikaisessa vaiheessa syntynyt. :heart:

bambina samma här.. täälläki turvottaa. Jos nyt sitten hommais noi tukisukat tässä vielä ennen laskettua niin vois selvitä tän kesän tässä. Suosittelen. ;) Kaveri kehu ne maasta taivaisiin kun tajus vasta nyt kolmatta oottaessa moiset hommata. :D

jendde ja bubunen kiitos.. siellähän tuo juu tuntuu kasvavan kovaa vauhtia. Bubunen.. mulle neuvolatäti sanoi, että alapäätä ei tarvitse pestä ollenkaan ennen näytteen antamista. Parempi kun ei pese ollenkaan. Ja tähän asti en oo pessy ja silti se on näyttäny negatiivista eli kaikki on pissan osalta ollu kunnossa. Hehe.. juu, tosiaan joku urheilijanuorukainen syntynee.. lähinnä nyt oon aika satavarma että tästä tulee, kuten isästäänkin muuten vain isokokoinen mörkö joka sitten harrastaa vapaapalokuntatoimintaa. :D Valkovuodosta puhui myös tää neukkutäti ja sanoi että myös neukkutädeissä on eroja miten niihin tuloksiin suhtaudutaan. Eli jos oma neukkutätini olis ollu testaamassa, luultavasti pissatulos ois ollu hyvä.

Omaa napaa. Meillä oli ihan hirveä ilta eilen. En jaksa sen enempiä kertoa, mutta mieheni joutui tappelemaan veljensä kanssa joka oli aivan naamat (eli kaatokännissä ).. tilanne riistäytyi niin, että mieheni joutui taltuttamaan veljensä lattialle ja se koko episodi oli sellaista että mä menin shokkiin siitä. Pelkäsin pähkinän puolesta ja nukkumaan mennessä pähkinä ei meiannutkaan rauhottua ja kiukutteli isälleenkin kun mies laitto kätään mahan päälle. Normaalisti poitsu nukahtaa laulamisesta, mutta eilen ei sekään tehonnut. Ilmeisesti mun shokkitila sai pojan agressiiviseks.

Nyt on olo niin mitään sanomaton.. jotenkin ahdistaa.. en tiiä. :(

Sartsa ja pähkis 28+4 :heart:
 
Nyt tulee omaa napaa, anteeksi jo valmiiksi :ashamed: :D

Eli siis, illalla 8-9 aikaan alkoi voimakkaat supistukset ja tuli säännöllisesti noin 2-3 min välein. Välillä sattui tosi kovin, välillä sit taas vähemmän. Kuulustelin tilannetta siinä hetkisen ja sit noin klo.23 oli pakko soittaa kättärille että mitäs nyt. Sieltä käski samantien tulla näytille, kun kerroin vielä että vauvan liikkeet oli illan mittaan vähentynyt selvästi. Meillä oli just tohon aikaan miehen kavereita täällä käymässä, joten täytyipä aiheuttaa pieni välikohtaus siinä, kun yhtäkkiä pitikin kättärille lähteä.. Noh, mentiin sit kättäriä kohti ja lujaa kun tais kumpikin meistä vähän säikähtää. Ja mua siis supisti tosi kovasti vielä siinäkin vaiheessa ja olin oikeestaan ihan varma että nyt tää syntyy kyllä. Päästiin sit siihen paikan päälle ja mut laitettiin samantien supistus/sydänääni käyrälle ja makoilin siinä noin tunnin seurattavana. Siinä ne supparit sit helpotti pikkasen ja oikeestaan hävis kokonaan jossain vaiheessa. Pääsin sitten pois siitä käyrältä ja sit odoteltiin vaan lääkärin tutkimukseen pääsyä.. Sinne kun päästiin niin lääkäri tutki kohdunsuun, jonka tilanne olikin tosi hyvä, kanavaa jäljellä 4cm, kohdunsuu kiinteä ja kiinni (huh! ). Katottiin ultrallakin sitä kohdunsuuta. Sit ne otti jotain testejä multa tuolta alakerrasta, ja koko tutkimus oli hirveä kivulias ja epämukava :/ Sitten katottiin mahan päältä ultralla vauvan tilannetta. Sitä mittailtiin siinä ja kateltiin muutenkin, kaikki näytti tosi hyvältä, napavirtauksineen ja kaikkineen. Sukupuoltakin katottiin ja edelleen tytöltä näytti. Painoarvio n. 2kg. Lapsivettä norm. määrä. Kaikki siis hyvin. Että tälläisiä paniikin hetkiä, tosin onneksi aiheettomia sellasia, koettiin täällä tänä iltana/yönä. Vähän aikaa sitten tultiin takasin kotiin ja nyt koittaa saada unta. Enää ei supista ja toiv. ei enää alakaan. Että tällä lailla! Mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Sorry, kun en nyt muiden kirjoituksia kommentoi, laitoin vain tälläsen päivityksen tilanteesta. Good night :)
 
jendde OHHOH!!!!! :eek: onpas ollu melkoinen yö teillä!!! hyvä että kaikki oli kunnossa, ja aika jännä juttu, ettei noin tiheät ja kivuliaatkaan supistukset olleet saaneet mitään tuhoja aikaiseksi! mutta hyvä siis vaan! ;) kyllä varmaan on ehtinyt monenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia tullä siinä matkan aikana sinne sairaalaan! hiu sentään! mutta loppu hyvin, kaikki hyvin! :D :heart: toivottavasti sait edes jotenkin nukuttua tuollaisen väliepisodin jälkeen... :p mä olen koko ajan ajatellu, että sais jo kohta alkaa tulemaan, mutta sitten tosiaan kun tuo oliskin oikeesti tulossa, niin kyllä varmaan vähän pistäis paniikkiin...eli kyllä varmaan tarvii vielä sen muutaman viikon valmistautumiseen! :LOL: jaiks! mutta kyllä sitä varmaan kohta pitäis alkaa psyykkaamaan itseään siihen, että H-hetki alkaa olla jo lähellä... :D :heart:

niin, ja POKS 32+0!!! :heart: :heart: :heart:
(8 vkoa jäljellä... hui! nimittäin luulen, että meijän vaavia ei koon puolesta päästetä yhtään yliaikaiseksi... :p eli aikaisemminkin voi tulla...)
 
bambina Joo kyllä tuo "vähän" säikäytti! Ei siinä oikeen tienny miten päin olis, kun ensin soitin vaan kaverille, että mitä nyt teen ja sit sen jälkeen vasta kättärille :LOL:
Mäkin sitä ihmettelin, ettei nuo supistukset tehnyt mitään tuolla kohdunsuulla. Ja kun mulla niitä on muutenkin ollut aika paljon, kivuttomia tosin, mutta oon kuullut että nekin voi avata kohdunsuuta. No hyvä nyt kuitenkin tietää että kaikki oli hyvin.
Aikamoisen paniikin tuo tosiaan pisti päälle :D Onneksi ei kuitenkaan vielä syntynyt. Tossa olikin nyt vähän harjottelua sen h-hetken varalle, ties koska se sitten koittaa ;)

Onnea viikoista!

Sartsalle voimia tuon tilanteen kanssa. Varmasti ahdistaa tuollainen välikohtaus. Toivottavasti ei enää tule tommosia :( :hug:

Ja ompa tosiaan pieni vauva syntynyt tuolla elokuisissa! Mutta todella suloinen :heart:

Omaa napaa vielä.. Meille ilmeisesti tulossa pieni tyttö, lääkäri veikkasin nykyisen koon perusteella, että on alle 3,5kg laskettuna aikana. No, kyllä se mulle kelpaa :) Mutta on kuulema kasvanut tähän mennessä hyvin ja normaalisti. Keskikäyrällä meni kasvu.

Kättärillä oli muuten mukavaa henkilökuntaa ja jäi hyvä fiilis siellä käynnistä. Että kiva sitten mennä sinne aikanaan synnyttämäänkin :) Oli tuossa eilisessä paljon hyvääkin, pääsin sentään ultraan ja saatiin taas varmemmaksi sitä että tyttö sieltä on tulossa :D Vaikka kyllä se sanoi, että voi nuo olla pienet kiveksetkin, mutta ei siellä mitään pippeliä näkynyt ainakaan. Ja kyllä se ihan tytöltä näytti! Onneksi, kun kaapit pursuaa jo vaaleanpunaista ja hellokittyä prinsessamekkoineen :saint:

33+4 :heart:
 
bubunen voi teidän kissaressua! :( onko tassut jo parantuneet? silityksiä kissalle multa! =)
ihanaa, että loppuviikko on mennyt paremmin supistusten ja olon suhteen. :hug: ja hemmotteluilta kuulostaa ihanalta!! :heart:
toivottavasti kaikki on kunnossa kohdunsuulla.
siis saitko sä jo sen äitiyspakkauksen? vai vasta päätöksen siitä? mä sain vihdoin tällä viikolla ne päätökset - yli neljän viikon odottelun (ja vihaisen sähköpostin) jälkeen ja nyt sitten odotellaan paketin saapumista malttamattomana.
ihanaa, kun sä oot niin superonnellinen! :heart: :heart:

sartsa kivat neuvolakuulumiset. :) harmi tuota proteiinia pissassa mutta sehän voi tosiaan olla niin että ensi kerralla sitä taas ei olekaan.
olipa söpö ja pikkuinen vauva se elokuisissa syntynyt. :heart: ja kyllä vaan tuon ikäisetkin useimmiten selviää hengissä - ei voi kun ihmetellä kuinka mahtavaa on keskosten hoito suomessa!
harmi, että teillä oli tosi ikävä tilanne! :( toisaalta onneksi vauva reagoi sun ahdistukseen liikkumalla paljon. tai kun ajattelen, että meillä olis tuollainen tilanne niin huolestuisin varmaan jos vauva ei liikkuis, mutta jos hän liikkuu niin tuntuu aina että ei mitään hätää. :)

jendde HUH mikä episodi teillä ollut! :eek: Onneksi ei kohdunsuulle käynyt mitään vaikka supparit oli noin säännöllisiä. Ihanaa, että selvisitte säikähdyksellä. Joko olet toipunut tuosta koetuksesta, saitko yhtään nukuttua?
voi höh miten teillä kävi vaunujen ja vaatteiden kanssa! tuo siitepöly on kyllä viheliäistä. me pestiin auto viikko sitten ja nyt se on ihan mielettömän likainen just siitepölyn takia. ärrh.

neulanen iiiiiiik, onnea miljoonasti! mahtava juttu!! sydämellisesti tervetuloa tänne puolelle! :)
:flower: :flower:
ps. meillähän myös tärppäsi kolmannen tero-kierron jälkeen, joten ollaan siinä suhteessa "samiksia". ;)

lauru teillä tosiaan ei taida vauva haluta paljastaa sukupuolta. :LOL:

bambina voi sua kun on tylsää saikulla! taidat tykätä työnteosta. ;) :D mä oon vaan nukkunut ja lukenut. :LOL: kävin kirjastossa lainaamassa hillittömän paksuja kirjoja että riittää vähäksi aikaa lukemista. ;)
tuosta kylmästä siideristä.. mä oon juonut niitä alkoholittomia siidereitä (Kopparberg, Rekordelig ja joku S-ryhmän oma.. hmm.. Rainbow kai?? Ne on yllättävän hyviä! Kannattaa kokeilla. :) Eihän se tietenkään ole sama asia, kuin mennä muutamalle ystävien kanssa, mutta kuitenkin.. Ja mäkin kyllä odotan "kauhulla" koko suvun mökkeilyä kun muut juo ruoan kanssa viiniä ja mä vettä. Mutta ehkä me kestetään. ;) :D
Sulla ei oo tosiaan enää kovin montaa viikkoa! :eek:

terp valmistuit nyt ihan lähiaikoina? onnea!! :flower:
ohhoh, miehelläsi on kunnon suurperhe-toive! :eek: mikäs siinä. :)
meillä on haaveissa kaksi lasta. kolmekin olisi ihan ok mun mielestä, etenkin kun tykkään olla raskaana kaikista vaivoista huolimatta. mies ei kuitenkaan haluaisi kolmea lasta, kun on itse keskimmäinen kolmesta ja jotenkin kokenut aina jäävänsä väliinputoajaksi tai jotain. kolme tuntuu kuitenkin nyt sellaiselta "maksimilta", koska sitten neljän lapsen kanssa on jo vähän säätämistä, kun pitää olla isompi auto ym. niin en ehkä jaksais sitä.

Kysymys sf-mitasta.. Jenddeltä jo sf-käyrästä kyselinkin ja oon kattellut neuvolakuulumisista että aika monella on isompi sf-mitta kuin mulla. Kulkeeko kellään muulla sf-mitta alakäyrällä?? Mulla on siis mitta ollut alakäyrällä kaikissa paitsi ekassa mittauksessa. Lääkäri ei sitä mitenkään kommentoinut (paitsi, että "sun maha on tosiaan aika pieni"), mutta nyt lääkärin jälkeen se jäi mietityttämään, että onko se tosiaan ihan normaalia. Siis vaikka tiedän, että kaikki niiden käyrien sisällä on "normaalia" eikä käyrän ulkopuolella olokaan ole välttis epänormaalia niin silti oon nyt pohtinut että oonko nyt ihan normaali ja kehittyykö vauva hyvin..
Niin ja mistä se johtuukaan, ettei ikinä neuvolassa/lääkärissä keksi mitään kysyttävää, mutta sitten jälkikäteen huolestuu jostain tai jää pohtimaan jotain. Ehkä mulla on vähän hidas sytytys niin en tajua heti kysyä. :LOL:

Omaan napaan ei erikoista.. Oon yrittänyt rentoutua ja nukkua, nukkua, nukkua. Rentoutuminen on onnistunutkin ja aluassa nukuin hyvin, mutta nyt pari yötä oon heräillyt varmaan puolen tunnin välein. Toivottavasti tää on vaan väliaikaista.
Känkkis potkii ja myllää edelleen tosi paljon ja mä oon todella onnellinen aina kun tunnen sen liikkeitä. On se vaan niin ihanaa. :heart: :heart:

Siili & Känkkis 27+4
 
Sartsa83
jendde ohhoh! No jo on tosiaan ollut yö teillä! Samoin kuten bambinakin, niin onneksi moiset supistukset eivät ennättäneet tehä tuhojaan. :hug: Ja hienoa että kaikki on nyt hyvin. :hug: Toivotaan että kaikki menisikin hyvin vielä tovin. :hug: :heart:

Onnea bambina!!! Sullakaan ei enää kovin kauaa ole. :hug: :heart:

jendde näin mäkin toivon. Kiitos. :hug: .. oi, te saatte semmosen pienen nyytin. :heart: Hih, juu se oiski ko tuliski sittenkin poika ja kaapit täynnä kaikkea tyttömäistä. Siitä sitten vaan tavarat myyntiin/vaihtoon ja poikamaista tilalle. Ette kuitenkaa viittis pojalle hellokityä pukea. ;) :p ... Tsemppiä nyt kovasti loppu odotukseen! :heart:

Siili siis joo, samaa mäkin ajattelin sitten siinä, mutta olin sinällään vähän huolissaan kun herra oli jotenkin niin agressiivinen tuolla.. vaikka niinhänhän näyttää tunteitaan, potkimalla, kun ei muuten vielä pysty. Joten tuo vain kertoi hänen huolestuneisuuden äidin olotilasta. Ja isille piti sitten kiukuta kun mokomakin hermostui veljelleen. :D :heart: :heart: :heart:

Noniin, sä sait nyt ton paketin! Se on kyllä niin tautisen ihana se kirja! :heart:

Tosta nukkumisesta. Toivotaan että tuo on väliaikaista... nukkuminen on kuitenkin niin tärkeetä. Onneks oot nyt lomalla niin voit nukkua päivälläkin jos siltä tuntuu. :hug:

Sartsa ja pähkis 28+5 :heart:
 
jendde Huih! Onneks pääsitte ihan säikähdyksellä ja kaikki oli kuitenkin hyvin. Vaikka Suomessa pienetkin keskoset pärjäävät varsin hyvin, niin silti täysaikainen on parempi vaihtoehto. Ja onnea tyttölupauksesta.

Siili H Kyllä nyt olen valmis lisensiaatti, kiitos vain. Nyt haen vain lupaa Valviralta harjoittaa ammattia ja jatkan jatko-opiskelijaksi. On tää työelämä hieman erillaista, kun ei tarvitse enää kotona lukea tylsiä kirjoja, vaan voi lukea vain niitä itseä kiinnostavia artikkeleita.

Mun mielestä melkoisen pelottavia nuo mun mieheni haaveet. Mut katotaan kuinka paljon mulle tulee traumoja tästä ekasta. Oon kuitenkin tottunut, että lapsia on runsaasti ympärillä, et kait se olis ihan ok. Mä kun vaan haluaisin ihan uraakin luoda, kun kerran ensin olen opiskellut vaikka kuinka kauan. Nyttenkin olen 4 kk äitiyslomalla ja sitten mies jää lapsen kanssa kotiin, siitä tulee koti-isä :) Mä kun tykkään olla töissä. Mut tykkään kyllä olla raskaanakin, katotaan miten käy synnytyksen kanssa.

Jos sun sf-mitta menee edes alakäyrillä symmetrisesti, niin ei ole hätää (eli kuitenkin kohtu kasvaa koko ajan). Jos taasen olisit tippunut vähitellen käyrillä alemmas, voisi UÄ olla ihan poikaa. Sf-mitta kun on tosi karkea arvio kohdun koosta, riippuu myös paljon mittajasta. Jos asia huolestuttaa, niin voithan sä soitella sun neuvolaan, et ne selittää asian sulle. Ja jos vaavi liikkuukin ahkeraan, niin en olis huolissaan. Tuskin liian pieneksi jää, jossei liian aikaisin tule ulos. :)

Mä sain jo aikoja sitten Vau-kirjojen tervetuliaispakkauksen, oli kyllä hieno. Rupesin heti täyttämään kirjaakin, mutta nyt se on taas jäänyt.

Huomasin muuten, että mun neuvola on muuttanut. Ihan vahingossa tutkin nettisivuja ja tämä tieto pämähti eteeni. Kiva, että huomasin ennen neuvolaa. Eivät edes ilmoittaneet mitään. Tänään sitten tuli puheeksi työkaverin kanssa ja selvisi, että kyseinen neuvola on myös heidän neuvolansa ja nyt sitten tietävät mennä eri paikkaan. Siinäpähän olis ollut, kun olis ensin kävellyt vanhaan paikkaan ja sitten huomannut, että pitäiskin olla toisessa paikassa. Voisivat edes ilmoittaa... :(

Tuilipahan hieman jäsennellympi ja pidempi teksti, kun en yrittänyt vastailla uudella puhelimellani...

Terp ja pikkuriikkinen 22+0
 
Moikkeliskoikkelis kaikille :)

Mukava viikonloppu kohta ohi :( Ollaan urheiltu ja kierrelty kirppareita ja sen semmoista puuhastelua. Ostettiin perjantaina savustuspönttö ja sit lauantaina grillin päällä savustettiin siinä lohta ja keitettiin vielä uusia perunoita seuraksi, voi että oli ihanaa! Rakastan niiiin paljon uusia perunoita. Ja mahtavat ilmatkin vielä ollut niin kiva ollut lenkkeillä.

Tänään tehtiin sit kirppislöytö. Saatiin nimittäin UUSI Brion sit syöttötuoli turvakaarella 55e. Vielä semmoinen tummanruskea mitä ollaan haaveiltu. Uushan maksaa siis 139e ilman sitä turvakaarta. Tuo oli semmosessa pöydässä missä oli muitakin uusia lastentarvikkeita eli oisko jonkun lastentarvikeliikkeen konkurssipesä. KUn käytiin nimittäin eilen pyörällä siellä kirpparilla eikä sit alettu varaan sitä tuolia ja kun tänään mentiin hakeen sitä niin se oli mennyt. Kysyttiin siltä pitäjältä että myytiinkö se eilen niin se sano, että niitä on ollut useampi että se soittaa sille myyjälle että vieläkö sillä on niitä varastossa. Niinpä se oli sit löytänyt kaks ja ne oli varannut toisen meille. Ihan pikkuisen on tullut maaliin semmoista naarmua varastoinnissa mutta muuten siis käyttämätön. Ja se pelkkä kaarikin maksaa kaupassa 39e jotain. Eli säästettiin tosi kivasti. Äiti aiko ommella siihen pehmusteet niin saa mieleisen väriset eikä tartte maksaa niistäkään sitä 40e. Vaikka eihän tuota vielä pitkään aikaan tartte, niin tuommoisia tilaisuuksia ei kyllä tule vastaan niin oli pakko ostaa.

Sit ollaan ostettu tossa kuukausi sitten uus keittiön pöytäryhmä (6 hengen kun nyt on 4 hengen) ja laitettiin facebookiin myyntiin meidän vanha ja äsken kävi sit ostajat maksaan ja kattoon sitä ja hakevat sen huomenna pois. Eli kaikin puoli mennyt hyvin päivä :) Innostuttiin myös kattoon miehelle kauppakassia kun meillä on pakko olla kaks autoa kun on sen verran kaukana työpaikat ja miehellä on nyt työautona tuommoinen vanha fiesta joka ei aina käynnisty. NIin katsottiin että jos laittais sen vaihdossa niin voitas ostaa semmonen vähän vähemmän ajettu Ka sille tilalle kun ei tarttis juurikaan maksaa välejä niin sais neljä vuotta uudemma 120 000km ajetun. Laitetiin jo yhteen autoliikkeeseen kysely ja ootellaan et mitä pitäs maksaa välejä. Sit mäkin voisin tarvittaessa mennä sillä töihin kun tuolla en uskalla jos se ei sitten käynnistykkään. Mutta saa nähdä että onko siinä vikoja mitä katottiin.

Täällä on jokapaikassa tuomi aivan mahtavassa kukassa ja käytiin muutama oksa taittamassa maljakkoon takapihalle kun oli niin nättejä. Sit pitäs yrittää löytää joku kiva koristepensas takapihalle. Sellainen missä ois valkoinen kukka ja kukkis kauemmin kun viikon. Kaikki kivan näköset menestyy kuitenkin näemmä vain etelässä :( Tuommoista jotain valkoista pallohortensiaa voisin harkita mut pitää yrittää käydä joku päivä puutarhalla vähän kyselemässä asiantuntijoilta kun mä oon niin onnetin noiden kasvien kans. Tästä on hyvä esimerkki kun ostin etupihalle (varjoon) semmoiseen isoon ruukkuun samaa kukkaa kuin viime vuonna mutta eri värisenä. sit katoin että onpa se nuupahtaneen näköinen ja vähän googletin hoito-ohjeita niin sehän pitääkin olla valossa, ei missään nimessä varjossa. Tein siis saman mokan kuin viime vuonna. En enää muistanut että mun piti siirtää se viime vuonnakin takapihalle valoon :D

jendde Kamala yö sulla takana! Onneksi kaikki oli kuitenkin ok ja pääsit pelkällä säikähdyksellä! No sait vähän esimakua sitten tulevasta.

En nyt ehdi enää kommentoida muitten juttuja kun näemmä innostuin selittään vaan omia asioita, mutta meillä on sauna lämmin ja pitää mennä leikkaan miehen hiukset vielä ennen sitä!

lauru+ masukki 25+0 POKS!
 
Sartsa83
Täälläkin on kans täytelty tota vau-kirjan vauvakirjaa. :) :D :heart: Miehen osiot puuttunee sieltä, mutta äiti on ahkerasti kertoillu sinne kaikkea. ;) Ja hauskat kuvatkin on sinne meistä vauvoina laitettu .. (tai vähän alta 1v ollaan siinä kummatki) .. viel ku sais jonku kivan kuvan meistä kahdesta sinne... äitistä ja isistä yhessä. :)

Terp ja lauru onnea poksumisesta. :) :heart:
 
Siili Sf-mitasta, niin eihän se onneksi sitä tarkoita kuitenkaan, että lapsi olisi jotenkin huonosti kasvanut tai kehittynyt jos sulla sf-mitta menee alakäyrällä. Sulla vaan on sitten vähän pienempi maha :) Ja siihen mittaanhan vaikuttaa kamalan paljon se kohdun asento, että onko edessä vai takana, vauvan asento, niin ja tietty varmasti jollain asteella myös se vauvan koko. Mä luulen, että mulla sf-mitta menee vain ja ainoastaan sen takia yläkäyrällä, kun mulla on niin paljon eteenpäin kallistunut kohtu. Ultran mukaan vauvan kasvu menee keskikäyrällä. Pieni vauva se on vielä :) Joten ei hätää :hug:

Ja tosiaan, oli helpotus että päästiin säikähdyksellä tuosta kättäri jutusta! Kyllähän se säikäytti, mutta sain mä ihan hyvin nukuttua sitten sen yön mitä siitä nyt jäljelle jäi ;) Tietty ne tapahtumat pyöri päässä ja ei meinannut uni tulla ja vielä eilinenkin päivä oli vähän sellaista, että kokoajan pelko persiissä että koskas tässä joutuu uudestaan lähtemään.. No toivottavasti ei ihan vielä!

Sartsa Joo, se vasta oliskin yllätys jos nyt tuliskin poika :LOL: Menis siinä vaiheessa tuo vaatepolitiikka ihan uusiksi! No, onneksi se nyt on jo aika varmaa että tyttö sieltä on tulossa :) Ei mene vaaleenpunaset vaatteet hukkaan.

Voi kun kuulostaa hienolta tuo vau-kirjan täyttely sulla :heart:

Omaa. Äääääh, mulla supistellut taas koko päivän. Välillä taas niitä kipeitäkin supistuksia. Ja lantiossa aivan älytön paine. Koitan kokoajan ajatella, että ei tässä mitää vaikka vähän sattuukin kun ei ne viimeksikään mitää tarkoittanu... Mutta ei se vaan niin mene. Lääkäri siellä kättärillä mulle siitä sanoikin, että vaikka nyt on kaikki niin hyvin, niin ei se sitä trakoita että huomenna enää olisi.. Kauhea pelko koko ajan että koska tässä joutuu uutta reissua lähteä sinne tekemään! Toivon vaan nyt että nää supistukset helpottaa. Jos ei iltaan mennessä taas ole hävinnyt niin kai se on pakko taas sinne soittaa :| Ihan pienikin liikkuminen tekee supistuksia ja kokoajan alavatsassa semmonen tunne kuin menkat olisi alkamassa. Eeeäähh.. :headwall: Eilen tuo turvotuskin otti huippunsa oikein, kun jalat turposi niin ettei kävellä pystynyt eikä kengät mennyt jalkaan.. Ei siis mikään maailman paras olotila täällä. Jännäillään tässä nyt että mitä tapahtuu.. Että pitääkö oikeasti lähteä kohta jo synnyttämään :eek:

33+5 :heart: (toiv. vielä pari viikkoa lisääkin...)
 
Voi Jendde! :hug: Toivottavasti nuo inhottavat supistukset jättäisivät sut vielä hetkeksi rauhaan ja saisit kasvatella vauvaa (ja mahaa) vielä ainakin muutaman viikon!

lauru Toivottavasti tykkäät sitten siitä vauvakirjasta, kun me ollaan sitä niin täällä hehkutettu. =)
 
Sartsa83
jendde se on sitten sun osaltasi vuodelepoa. Turha ees kuvitella että riehut siellä mitään muuta jos kerta pienikin liikkuminen tekee supistelua. Voi sua... toivottavasti ne nyt helpottas vielä toviksi. :hug: :heart:

Juu, tuo kirjanen on niin ihana. Ja sinne on niin ihana kirjotella kaikenlaista kun se ei oo semmonen perus tylsä vaan niin hirmuisen monipuolinen. :heart:

ON: Täällä yöttömät yöt jatkuu... vaikka sitä onkin pirteä päivällä niin ärsyttää kun yöt on tommosia. Ja polvisäryn lisäks on nyt oikeanpuoleista lonkkaa alkanut särkeä. Jokseenkin vähän k otassa täällä. Pitää varmaan kohta alkaa tekeen niin että kirjaimellisesti valvoo niin kauan kunnes on nukahtamaisillaan pystyyn ja sitten vaan kaatuu tonne sänkyyn, niin johan luulis unen tulevan.

Jännä muuten. Kuulin että raskausaikana suositellaan nukkuvan ennemmin vasemmalla kyljellä kun oikealla ettei virtsarakkoon paina. Ja mä nukun mielelläni aina vasemmalla kyljellä! :D En oo tullu ees ajatelleeks moista. :p

Sartsa ja pähkis 28+6 :heart:
 
siili joo ei tosissaan kannata olla huolissaan siitä sf-mitasta! ajattele että on ollu niitäkin ihmisiä, jotka eivät oo tienneet olevansa raskaana! eli toisilla raskaus ei vaan näy niin paljoo. ja se on kyllä jännä juttu, kun tuntuu että oli se maha millanen tahansa, niin siitä huolestuu; onko se liian pieni/ iso... ja voin sanoo, että pikkuhiljaa vaihtaisin ihan mielellään jo pienempään mahaan...mulla kun tää kupu on ollut melko suuri jo pitkään, kun toisilla se kasvaa vasta loppuvaiheessa hurjaa vauhtia! mulla oli kai puolivälissä jo tämän kokoinen... :kieh: joten eipä kai ihme, jos tuntuu että tämä on ollut tässä jo aika pitkään... :headwall:

jendde voi ei...toivotaan nyt että ne supistukset rauhoittuisivat ja tosiaan vauva ei ihan vielä syntyisi... se saattaa olla, että menee yliaikaiseksi tai sitten alkaa huomenna! kun ei niistä tiedä... mutta koita ottaa rauhassa, niin josko se siitä sitten... :hug:

sartsa kysele neuvolasta, jos niillä olis jotain apua tuohon nukkumattomuuteen tai mitä se onkaan... kun olis kuitenkin tärkeetä saada levättyä! mulla ei ole väliä, millä kyljellä nukun, ei ole tarvinnut vessaan heräillä, mikä on ihme sinänsä, koska päivisin saa ravata alvariinsa! mä taas luin, että vasemmalla kyljellä makaaminen auttaa vauvaa asettumaan oikein päin. mutta näitä teorioita on varmaan niitäkin aika monia... ;)

ON: synnytysvalmennuksessa kävin, just tulin kotiin. oli vähän noloo olla yksin siellä, kun kaikki muut olivat pariskuntina, mutta mies ei päässyt mukaan, niin minkäs teet... :ashamed: mutta oli kyllä ihan mielenkiintoista ja tosi mukava kätilö/terveydenhoitaja kuka sen piti!!! :D ja rauhoittui oma mieli kyllä siitä, että tosiaan sinne sairaalaan ei tarvii heti rynnätä. sitä kun just on miettiny, et mistä tietää, koska sinne pitää lähtee. kyllä nyt on taas vähän viisaampi. =)
muuten täällä päivisin aika tylsää (saikulla edelleen). torstaina on taas ä-poli käynti ja perjantaina on sisätautien lääkäriaika (diabeteksesta johtuen). jännittää ja ahdistaa ihan v***sti! :'( mitä jos taas tulee huonoja uutisia...? ei tuu kyllä mikään mukava loppuodotus, kun tää on yhtä stressiä... :ashamed:

32+1 :heart: :heart: (onkohan tuo nyt oikein...alkaa mennä jo sekasin... ;) )
 
Sartsa83
bambina täytyy kattoo puhuuko tosta, kun on näitä aiemminkin ollu ja sitte kun ns. tarpeeks tommosia öitä takana, niin kyllä sitä sit nukkuu aina yhen yön tosi hyvin.. kuten se yks 10h unet tossa viikko, kaks takaperin. :) Mut jos tää tosiaan alkaa jatkuun ihan tolkuttomiin, niin kyllä mä sit sanon. Eiköhän niillä ole jotain keinoja.

Tsemppiä sulle ä-polille ja sisätautien lääkärikäynnille. :hug: :heart: Toivotaan hyviä uutisia. Kiva kun teillä joillakin on mahdollisuus tohon synnytysvalmennukseen. Itellä ei ole, mutta kyllä sitä ilmankin varmasti pärjää kun pääsee hyvään sairaalaan synnyttään.
 
Tulin vain lyhyesti kertomaan kuulumiset neuvola- ja ultrareissun jäljiltä, palaan sit kommentoimaan toiste...

Oli sitten eilen aamulla neuvola, ja periaatteessa kuulumiset oli hyviä (verenpaine 124/68, paino noussut iloiset 10 kg alusta, turvotus +/-, pissa puhdas, liikkeet ++, sydämen syke 145), mutta sitten tuli se tympeämpi osio... Sf-mitta oli kyllä kasvanut ja on nyt 22, mutta oli tipahtanut yläkäyrän tuntumasta alakäyrän päälle. Lisäksi lääkäri ei taaskaan saanut kohdunkaulan tilannetta tutkittua (?) ja lapsivedestä tokaisi että, en oikein tiedä onko sitä täällä, ei ammattitaito riitä...

Tilasin saman tien ultran ja pääsinkin melkein heti, päätin että en ala murehtimaan tietämättä. Vauvalla oli kaikki kunnossa, vastasi täysin viikkoja (tai pari päivää viikkoja isompi), kaikki rakenteet ja elimet oikein hyvin niin kuin pitikin, lapsivettä normaali määrä ja kohdunkaula kiinni ja tiukka. Se oli kyllä yllätys, että sf-mitta oli alakäyrän päällä, koska mun maha on aikas valtava, paljon isompi kuin 3,5 viikkoa edellä olevalla ystävällä! No, ultran tulos oli siis onneksi, että ei hätää ja kaikki hyvin. Siinä ultratessa mun maha sitten teki sen, mitä mä olen ajatellut että vauva vaan puskee itsensä johonkin yhteen paikkaan ja siksi kovettuu osin, niin se lääkäri sanoi että tämä onkin supistus! Ja siis mua supisteleekin siis todella paljon joka päivä, jos ne on kerran supistuksia... En mä ole tajunnut. Mutta ei hätää, kun kohdunkaula oli kunnossa.

Vihdoin pääsin töihin asti, ja en tiedä oliko stressi vai mikä, mutta mua alkoi supistella tosi paljon. Supisteli koko íllan, vaikka yritin ottaa tosi rauhallisesti, ja supistelut jatkui säännöllisinä koko yön. En ole juuri nukkunut, ja soitin neuvolalääkärille vähän aikaa sitten. Nyt olen sit loppuajan sairaslomalla ennen lomaa, ja täytyy ottaa toooooodella rauhallisesti. Höh :ashamed: Vauvan hyvinvointi on tietysti pääasia, ja nyt aion kyllä kuunnella kehoani että vauvali pysyykin vielä pitkään tuolla mahassa kasvamassa. Enkä halua kyllä täyteen vuodelepoonkaan!

Sori itsekeskeinen ja sekava teksti. Nyt piti vaan vuodattaa tämä ulos... Eikä siitä tullut edes lyhyttä sepustusta niin kuin lupailin.

Bubunen ja Vonkale 26+2

ps. Terp olisikohan meillä sama neuvola... Meidänkin neuvola muutti yllättäen vähän aikaa sitten, mä kävin kolkuttelemassa vanhan paikan ovia kun en tosiaan ennen neuvolakäyntiä tullut käyneeksi siellä nettisivuilla. Oli kuulemma yllätys niille itselleenkin!
 

Yhteistyössä