Terolut mimmit

Moikka kuumeilija,

itsekkin tulin tänne kirjoittelemaan juuri sen takia, että saa vähän avautua aiheesta.. :) itseä ainakin helpottaa kirjoittaa anonyymina, kuitenkaan kaikille näistä asioista ei omassa elämässä halua kertoa ja kun asia on arka, niin monesti myös itku on herkässä, jos lähimmäisille tilittää! asian puiminen muiden kanssa on vieläpä hankalaa kun kaikki ovat vauvoja joko odottamassa tai juuri saaneet.. on raskasta olla se jolla ei tärppää!

Mulla on tosiaan eka terokuuri takana ja hyvin sain tätin tulemaan niillä, nyt kp 2 menossa ja ihan kunnon täti onkin nyt. :) Clomit aloitan kolmannen terokuurin jälkeen ja toivon kyllä, että tärppää :) sitten jos clomit ei anna tulosta muutaman kierron jälkeen, alkaa järeämmät kuurit.

Itse kävin yksityisellä gynellä, joka alan huippuja näissä lapsettomuusasioissa ja aloitettiin sit ensin näillä "kevyemmillä" eli teroilla ja clomit päälle. Mulla tulee kontrolliultra munasolujen kasvamisen suhteen clomien kakkoskierrossa, myös prog-arvo otetaan silloin. Itsekin olen lukenut näistä lääkkeistä paljon ja luotan omaan lääkärini ammattitaitoon 100%.

Itse en uskaltaisi lähteä nyt terojen aloittamista siirtämään, koska senhän takia terot aloitetaan kp15, että kierto saataisiin siihen normaaliin 28päivään, mutta toki jos tuntee kroppansa ja tietää, että ovuloin myöhään onkai se viisasta ja lääkäriltä asiaa voi konsultoida :)

Minä olen kerran raskautunut luomuna myös viikon ajaksi, mutta kesken meni :/ ei tarvinnut kaaviintaa tai muutakaan, joten toivossa elän. Gyne sanoikin, että mulla hyvät mahdollisuudet clomeilla raskautua ja kohtu on kuulemma kuin raskautta varten tehty (kauniin muotoinen)..

Onnea vaan yritykseen ja toivotaan, että kenenkään täällä palstalla ei tarvi enää kauan odotella!

:) hyvää vappua!
 
LadyBlue Kiitos vastauksesta! Saitko clomit ilman mitään tutkimuksia? Kun mähän siis mietin just tuota, että kun menen gynelle niin pyytäisin lisää terolutteja ja rinnalle clomit. Mä en tiedä, ovuloinko ollenkaan, niin tarvinneeko sitä tutkia ennen clomeja, että oisko siitä sitten haittaa, jos niitä popsii, vaikka ovuloisikin? Ja eikös clomit ole just se, joka kasvattaa / kypsyttää munasolun?
 
LadyBlue Samat fiilikset myös mulla, että on todella raastavaa nähdä ympärillä raskaana olevia. Mä laskeskelin, että n. 15 odottaa tällä hetkellä (tuttavia, ystäviä, naapureta jne.). Kipeetä se vaan tekee, vaikka totta kai olen iloinen ja onnellinen heidän puolestaan. Tunteen on vaan kamalan herkässä tilassa ja itkuhan siinä meinaa tulla nähdessään kasvaneen massun. Naapuri odottaa ja hänellä on niiiiiiiiin IHANA massu... koitan vaan kääntää pään pois, etten alkaisi itkua tuhertaa.
 
Terolut-mimmien toivelista

Chrisu...........kp26/28-95.....28v.......1.lapsi....yk 1.....3.tero-kierto
Macy gray.....kp23/30-35....30v......2.lapsi....yk17....1.clomifen-kierto
Namppis88....kp22/28-60.....22v.......1.lapsi.....yk4.....tero-tauko
Ambrosia85...kp16/26-?.....26v.......1.lapsi....yk6......4.tero-kierto
Fossiili..........kp16/??..........31v........2.lapsi.....yk1.....1.tero-kierto
"Kuumeilija"...kp15/??.........26v.........1.lapsi.....yk18....4.tero-kireto
Ninni-Ilona.....kp13/26-46.....25v.....1.lapsi....yk5......3. tero-kierto
Tellervo.........kp13/32-?.....35v.......2.lapsi....yk4.....3.terolut-kierto
SenSen.........kp11/26-32.....25v.......1.lapsi....yk11....3.terolut-kierto
Hömelö..........kp9/27-34.....23v.....1.lapsi....yk10.....terolut-tauko
Kristiina84.....kp8/25-35.....26v.....1.lapsi.....yk5......terolut-tauko
Nancy...........kp8/25-55.....23v......1.lapsi....yk ?.....1. terolut kierto
LadyBlue.......kp2/24-42.....28v......1.lapsi....yk9........1.terolut-kierto


Plussanneet: :heart:
Saasa...16.4. ....kp35/37-68....27-v....1.lapsi....yk11....2.terolut-kierto




Kp:t vinossa:
AnniMu...........kp?/26-87....20v....1.lapsi....yk 4.......3. terolut-kierto
Aadami...........kp?/24-50...27v....1.lapsi...yk7......4.terolut-kierto
Lilli88............kp?/26-?.....23v.......1.lapsi....yk 4.....3.terolut-kierto
 
Tervetuloa tällekin puolelle, kuumeilija! Itselläni on vähän sama homma, en ole ns. normaalissa päivätyössä tällä hetkellä (satunnaisia sijaisuuksia ym) joten välillä alkaa ajatus pyöriä ihan huolestuttavissa määrin näissä vauvajutuissa kun aikaa on... Ja kun näistä ei vielä viitsi kenellekään avautua, en halua sitten joutua selittelemään jos vauvaa ei kuulukaan tai muuta sellaista. Omassa piirissä ei ole oikeastaan muita raskautuvia, joten tänne on ihan kiva päästä avautumaan :)

ON kp26 olisi menossa, dpo7 eli sunnuntaina olisi kp28 ja sehän olisi viime kierron pituus. Hitusen tässä alkaa hermostuttaa, testit on tietysti jo valmiina käyttöön ja toivottavasti tätiä ei näkyisi että pääsisin testaamaan... Oon oikeesti ihan ummikko, joten miten tää nyt menee: jos ovulaatio on vasta kp19 niin piteneekö kiertokin sitten muutamalla päivällä?

Onneksi tässä on nyt viikonlopun ja vapun (kuivaa) viettoa toisella paikkakunnalla, joten ehkä saisin ajatuksia pois tästä testailujutustakin ainakin sinne sunnuntaihin asti. Hauskaa vappua kaikille!
 
chrisu Mulla eka terolutkierto oli 27pv, joten ajattelin, ettei ovista ollut siinä kierrossa tullutkaan. Toinen kierto oli päälle 30pv ja kolmas 39 tai 40. Niissä ajattelin, että ovis olis ehkä ollut, kun venyi tolleen. Mutta edellisessä kierrossa tosiaan alotin terolutit myöhemmin eli sekin kyllä venytti kiertoa. Osaatko sinä chrisu sanoa, voiko terolut estää oviksen, jos aloittaa terot ennen ovista? Tämä on mua mietityttävä asia, josta niin paljon olen lukenut ja kuullut negatiivista.
 
chrisu Jatkoa edelliseen: tänäänhän mulla ois KP 15 ja ohjeen mukaan tulisi aloittaa taas terot, mutta en uskalla juurikin tuosta syystä. Kropassa on jotakin tuntemusta ovikseen viittaavaa (jos nää nyt edes on ovis"oireita", kun en niitä tunnista), joten aloitan terot joka tapauksessa vasta ensi viikolla.
 
kuumeilija, olen kyllä kuullut että jos ovis on myöhään niin terojen takia se voi jäädä pois. Oletko käyttänyt ovistestejä? Itse sain ovulaation aikaiseksi vasta clomifenien avulla, eli tällä kierrolla söin 1 clomin 5-9 kiertopäivä, en teroja ollenkaan, ja niillä munarakkula saatiin kypsymään ja sitten irtoamaankin. Oletko lääkäriltä kysynyt voiko aloittaa myöhemmin?

Sain clomit aika helposti, lokakuussa jätin pillerit pois -> kierto jotain 90+ päivää, sitten parit terolutit joiden aikana en saanut ovista ollenkaan (käytin ovulaatiotestejä) ja nyt sitten ne clomit tässä kierrossa ja ovis kp19. Tosin kävin kyllä yksityisellä, en ole sieltä kärsivällisimmästä päästä niin päätin mennä suoraan sinne.
 
chrisu En ole lääkäriltä kysynyt, voiko terluttien aloittamista myöhäistää. Tiedän jo vastauksen, että pitäisi aloitta KP 15. Mutta en haluaisi hukata yhtään kuukautta enää. Ajattelin aloittaa terot jo KP 19 eli ei tulisi kovin pitkää eroa "oikeaan aloitusajankohtaan". Mutta oviksellekin olisi tuolloin mahdollisuus, EHKÄ :) Ovistestejä olen joissakin kierroissa kokeillut, mutta edellisessä kierrossa en kokeillut ja tässäkään kierrossa en aio testailla. Ajattelin, että se vähentäisi stressiä ja hermoilua, kun pidän vähän taukoa tikuttelussa. Ja muutenkin nyt on rahatilanne kovin heikko, niin ihan hyvään saumaan myös tuon osalta tulee tämä tauko tikuttelussa. Tuli muuten mieleen, että voiko gyne nähdä ultralla kehittyvää follikkelia vai tarvitaanko siihen järeämmät vehkeet tai esim. verikoe yms.? Joo ja mä oon kans aika malttamaton, heti mulle nyt-tyyppi, joten ei puhettakaan, että menisin julkiselle :D Ainakin gynellä käyn yksityisellä ja katsotaan sitten, miten edetään.
 
ollaan jonossa hoitoihin kunnallisella ja siellä tehtiin kaikki perusverikokeet + papatesti, niiden tulosten kanssa menin sitten yksityiselle, koska alkoi tympiä kunnalisen hitaus ja se että tk-lääkäri ei osannut ottaa kantaa mun kiertoihin, eikä siten alkanut edes teroja määräämään. Yksityinen lääkäri katsoi ultralla ja otti kuvat munasarjoista ja kohdusta + katsoi kaikki tk:ssa otetut arvot. Eli sen perusteella määräsi mulle terot ja clomit..jatkotkin mulla on sit yksityisellä, eli se ultra clomien aikaan ja progesteroni-koe.. Clomit käsittääkseni myös sen ovulaation saa aikaan ja clomeilla on se kaksosraskauden mahdollisuus, joka mulla muutenkin korkeampi kun äitin puolella noita kaksosia on paljon :D..

mulla on myös noin 8 kuukautta sitten viimeksi tehty tähystysleikkaus endon takia ja siellä tarkistettu samalla johtimien aukiolot yms. kaikki oli kunnossa ainakin kohdun ja munasarjojen osalta.

mut tosiaan en tiedä sit mikä on se lopullinen syy mulla siihen, että ei se ressukka halua tonne kohtuun asettua, kun on tosiaan agressiivinen endometrioosi, toinen munasarja cpo-tyyppinen, kierrot mitä sattuu ja ovulaatio hukassa (kahdesti olen sen nyt yrityksen aloittamisesta löytänyt)..


toivottavasti oli apua tästä ja tsemppiä sulle...
 
Heippa!

Uusi Terolut-mimmi ilmoittautuu. Ensimmäisen nappulan vedin naamaan ti-iltana.

Taustastani hieman...

Olen 25-vuotias ja e-pillerit aloitin jo 14-vuotiaana runsaiden, kivuliaiden ja tiheiden kuukautisten takia. Viimeisen pillerin söin 15.12.10, jonka jälkeen alkoi normaali, 5 päivää kestävä tyhjennysvuoto 18.12.10. Tämän jälkeen minulla on tullut vain yhdet menkat: alkoivat 26.2. ja kestivät sen 5 päivää.

Tiistaina 26.4. kävin yksityisellä gynellä ja hän määräsi mulle Terolutit, kun on kerta vauva haaveissa ja kaikkea. Ultrasi paikat ja totesi, että lievää PCO:ta havaittavissa. Lisäsi vielä, että tämä voi johtua ihan siitä, kun elimistö heräilee niin monen vuoden unen jälkeen, niin tuolla on vähä liikaakin toimintaa. Jos kolmen kuukauden Terolutit ei auta yhtään kierron lyhenemisessä enkä bongaa tikuilla ovista, niin sitten jatkotutkimuksiin (verikokeet ym.).

Ihanaa, kun täällä on oma pino Terolut-mimmeille. Moni, kun ei ymmärrä millaista tämä on, kun kroppa ei toimi niin kuin haluaisi sen toimivan.

Täällä siis mennään nyt siis yk 2 ja kp 63/72.
 
kuumeilija tervetuloa :wave: ja pahoittelut keskenmenosta :hug: Toivottavasti sulla tärppää pian uudestaan ja vauveli pysyy mukana, tärppi onnea! :) sulla on kyllä ihan järkeen käyvä teoria tuosta terojen oviksen estämisestä/ vaikeuttamisesta.. hmm, voisi hyvinkin pitää paikkansa.

Hensu86 tervetuloa sinullekin :) Olet varmaan sillon tiistaina aloittanut Teroja syömään? Eiköhän se täti sieltä kohta kurvaa paikalle, uskomaton helpotus se on ku saa todeta että Terot toimii!

Chrisu varmasti voi kierto pidentyä muutamalla päivällä kun ovis vasta noin myöhään. Tärppionnea :)

LadyBlue onnittelut Terojen toimivuudesta :) toivottavasti ei tarvitse enään sua tädistä onnitella :D

Plussatuulia kaikille tasapuolisesti! ON kp 9 siis, ei mitään jännää kerrotavaa :D ovisoireita ja limoja oottelen, en tosiaan aio tikutella nyt. Pitäis ovis tulla tuossa kp 12-14 varmaankin, et siihen erityisesti simppoja tähtäillään, vaikka talletuksia on jo tehty :D Eilen kyllä tunsi oik.munasarjan kohdalla kiristelyä, eikai se ovis vielä voi tulla..? nooh, nähtäväksi jää.
 
"kuumeilija" Heippa moi :wave:, ja pahoittelut keskenmenosta :hug: .
Hennu86 Tervetuloa joukkoon :wave: .

Nyt näyttää testit taas aika haaleeta viivaa, mutta ei niin haaleeta ku alottaessani tikutuksen :)
Josko se ovis ois huomaamatta menny ohitte tai ollu sillon, ku näytti aikasta vahvaa viivaa, tiiä tuosta :). Aamulla en koskaan kerkee testaamaan, ku jää tuo herääminen AINA viime tinkaan. Ensimmäisen testin teen het töistä tullessa. Olis ehkä vähän omituista jos kesken seinän maalamisen lähtisin tikuttaa :D.
Täälläkin on veijareita laitettu liikkeelle harva se päivä, jos vaikka sattuis tärppäämään. Tänään siis kp16 menossa ja just kiskasin toisen teron tästä kuurista naamaan.

Koskas kannattaa ruveta sit niitä raskaustestejä tekemään, jos ei tätiä ala kuulumaan?
 
Terolut-mimmien toivelista

Hennu86.......kp63/72..........25v.......1.lapsi....yk2......1.tero-kierto
Chrisu...........kp26/28-95.....28v.......1.lapsi....yk 1.....3.tero-kierto
Macy gray.....kp23/30-35....30v......2.lapsi....yk17....1.clomifen-kierto
Namppis88....kp22/28-60.....22v.......1.lapsi.....yk4.....tero-tauko
Ambrosia85...kp16/26-?.....26v.......1.lapsi....yk6......4.tero-kierto
Fossiili..........kp16/??..........31v........2.lapsi.....yk1.....1.tero-kierto
"Kuumeilija"...kp15/??.........26v.........1.lapsi.....yk18....4.tero-kireto
Ninni-Ilona.....kp13/26-46.....25v.....1.lapsi....yk5......3. tero-kierto
Tellervo.........kp13/32-?.....35v.......2.lapsi....yk4.....3.terolut-kierto
SenSen.........kp11/26-32.....25v.......1.lapsi....yk11....3.terolut-kierto
Hömelö..........kp9/27-34.....23v.....1.lapsi....yk10.....terolut-tauko
Kristiina84.....kp8/25-35.....26v.....1.lapsi.....yk5......terolut-tauko
Nancy...........kp8/25-55.....23v......1.lapsi....yk ?.....1. terolut kierto
LadyBlue.......kp2/24-42.....28v......1.lapsi....yk9........1.terolut-kierto


Plussanneet: :heart:
Saasa...16.4. ....kp35/37-68....27-v....1.lapsi....yk11....2.terolut-kierto




Kp:t vinossa:
AnniMu...........kp?/26-87....20v....1.lapsi....yk 4.......3. terolut-kierto
Aadami...........kp?/24-50...27v....1.lapsi...yk7......4.terolut-kierto
Lilli88............kp?/26-?.....23v.......1.lapsi....yk 4.....3.terolut-kierto
 
Plussatuulinen tervetulotoivotus uusille! :wave:

Lääkärin mukaan Terolutit eivät ainakaan automaattisesti estä ovista, mutta yksilöllisiä eroja on. Ainakin jos ovis on kuuria aloittaessa ihan lähellä eli tuloillaan, niin silloin ei olisi vaikutusta. Itsellänikin on ovis tullut Teroluteista huolimatta, mutta olen parilla päivällä viivästänyt aloitusta myöhäisen oviksen vuoksi. Lääkärin mukaan se on ok. Kierrot säännöllistyivät 3:n Terolut-kierron myötä, joten pienellä ohjeen muokkaamisella ei ollut vaikutusta. Oleellista on, että kuurit aloittaa suunnilleen samaan aikaan jokaisessa kierrossa.

Testin voi tehdä esimerkiksi viikko kuurin loppumisesta, jos vuoto ei ole alkanut, jos oviksen ajankohta ei ole tiedossa. Tarvittaessa sitten uutta testiä muutaman päivän välein, jos se tuntuu aiheelliselta eikä vuotoa näy. Jos ovis on tiedossa, niin sitten kannattaa odotella ainakin dpo14 asti, mutta moni testaa jo pari päivää aikaisemmin. Ei aina malta odottaa. :D

LadyBlue > Miksi kontrolliultra tulee vasta toisessa Climifen-kierrossa? :confused:

Mulla on myös tulossa aika kuiva vappu. Pari siideriä varasin yhden alkoholittoman lisäksi ja sitten siemailen simaa ja kivennäisvettä. Piinailu on siinä vaiheessa, etten halua riskeerata suuremmilla alkoholimäärillä. Tuon pari voin ottaa, jos mieli tekee. Mulla nimittäin vie raskaus halut juoda alkoholia eli se ei silloin maistu. Keho viestii sen olevan pahasta. Päivällisellä join lasillisen olutta ja se maistui ihan ok, mutta ainakaan tällä hetkellä ei tee enempää mieli. Flunssakin vaivaa vielä sen verran, että mieluummin nautin teetä illemmalla rentoutuessani.

Oikein hauskaa vappua kaikille!
 
Heippa taas pienen hiljaiselon jälkeen!

Tasapuolisesti kaikille uusille tervetuloa :wave: Hennun kanssa me ollaankin törmätty toisella palstallakin :)

Hienoa, että terot alkaa kaikilla toimimaan! Toivotaan tosiaan, että enää ei tartteis onnitella tädistä :)

ON lyhyesti Ei mitään ihmeempiä, menkat alkaa olla aika finito ja aloitin (kuitenkin) ovistikuttelun. Saattaapi olla aika turhaa touhua, mutta toisaalta mielenkiinnosta haluais nähdä tapahtuuko mitään. Vappuna meinasin juhlistaa hyvässä seurassa, koska kierto vasta alussa ja muutenkin välillä ahdistaa koko vauvatouhu, niin tulee muutakin ajateltavaa. Kuulostaa vähän huolestuttavalta tuo ahditukseen juhliminen :D

Ihanaa vappua kaikille!
 
Kristiina84 > Ihan hyvä on tuulettaa välillä päätä vaikka siihen sitten alkoholi kuuluisikin. Jokainen tuulettuu tavallaan. Ei vauvakuumeisellekaan ole kiellettyä välillä juhlia. Jatkuva ja kohtuuton alkon käyttö toki saattaa vaikeuttaa raskautumista, mutta ei satunnainen juhlinta sellasiia ole. Rentoudu rauhassa ja pidä hauskaa! Jospa se vaikuttaisi positiivisesti raskautumiseenkin. :)
 
Macy gray sitäpä en tiedä, mutta luotan kyllä lääkärini taitoihin ja siihen, että toisessa kierrossa ultraaminen riittää, toivotaan että toista clomikiertoa ei tarvitse syödä!. Silloin kun kävin gynellä, hän sanoi, että toisessa kierrossa ultrataan ja käski varata soittoajan ensimmäisen clomikierron alettua, varmaan silloin sitten kyselee lisää.

Mulla clomit 50 mg menee 3-7 kp 1 tabl. /vrk. 2 kuurin verran on reseptissä ja jos nuo ei tuota tulosta, niin meillä alkaa inseminaation tai ivf:n suunnittelu.. toivottavasti ei tarvitse siihen asti mennä, vaikka kaikki ollaan päätetty kokeillakkin!

Nancy

Mulla on noilla liuskoilla aina haaleaa viivaa vaikka missä kohtaa testaisin.. mulla on niitä halpoja testejä kaappi täynnä erään raskautuneen ystävän lahjoituksen myötä ja olen testaillut välillä tosi ahkeraan, ja aina on haaleaa viivaa, silloin kun plussasi niin edellisenä päivänä sama haalea viiva ja seuraavana iltana kontrolliviivaa tummempi viiva. Nyt kävin ostamassa niitä digitestejä, en jaksa arvailla onko vai ei.. ja toisaalta jos vaan varastoi simppoja joka toinen päivä niin ei mee ainakaan ohi ovulaatio :)
 
Viimeksi muokattu:
LadyBlue > Minua kyllä mietityttää kovasti tuo ekan Clomi-kierron ultraamattomuus, koska jos ekaa kertaa lääkettä aloitat käyttämään, niin eihän kukaan tiedä miten se sinuun vaikuttaa. Annos on pienehkö, mutta saattaahan se kasvatella folleja tehokkaastikin. Entä jos siellä kasvaakin useampi folli ja ne kaikki puhkeaa? Monikkoraskauksissa on riskinsä ja juuri sen takia kontrolliultrat ovat tärkeitä. Voi tietenkin olla, että lääkäri näkee lähtötinanteestasi ekan kuurin vaikuttavan laiskasti, kuten minullekin kävi. Minulla tosin alunperinkin oli tarkoitus tarvittaessa jatkaa kypsyttelyä pistoksilla, joten Clomien tehottomuudella ei niin ollut väliä. Ohjeistus oli Clomeissa sama kuin sinulla, mutta resepti riittää tuolla annostuksella neljään kiertoon.

Olipa "railakas" perjantai. :D Nukahdin sohvalle klo 22 aikaan ja siirryin sänkyyn tuntia myöhemmin. :D Aamuyöllä olin hereillä jonkin aikaa, sillä heräsin pissalle enkä meinannut saada unta. Lopulta sitten heräilin 9.30 aikaan, joten aika pitkät unet tuli nukuttua. Silti oli vaikea jaksaa nousta ylös. Väsymys näyttää nyt olevan ihan omaa luokkaansa. Toivottavasti se on hyvä merkki. :D
 
macy gray Mun kaveri on syöny nyt pari kuuria clomeja ja eikä oo käynny seurantaultrissa ollenkaan. kysyin sit asiaa siltä, nii ei osannu vastata että kui näin on :confused: . Mutta onko se niin yksilökohtaista tuo seuranta sitten. Mutta niinku tossa kirjotit nii mistäs ne voi sitä ilman ultraamista tietää, kuinka kuuri vaikuttaa keneenkin!?!
Ja peukkuja pidän sulle kovasti pystyssä, että saadaan kohta taas hyviä uutisia :heart:
 

Yhteistyössä