te keillä on miehenä sellainen, joka tykkää tehdä asioita perheen kanssa, niin oletteko huomanneet että miehenne on lapanen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tarvin siis lapasen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tarvin siis lapasen

Vieras
Näin mulle tänään sanottiin. Kävin nimittäin tänään exän kanssa rakenneultrassa ja siinä sitten automatkalla tuli puhetta meidän suhteesta ja siitä mitä me suhteilta halutaan. Kun sanoin, että haluan että mies pistäisi perhe-elämän tärkeysjärjestyksessä ykköseksi ja sitten tulisi työ ja kaverit, niin sain kuulla sellaisen miehen olevan lapanen, että hanki itsellesi sitten sellainen lapanen.

Exälle jostain kumman syystä työ ja kaverit on aina menneet perheen edelle, koska kaverit on kivoja ja niiden kanssa on kiva tehdä kaikkea kivaa. No herralla on nyt uusi tyttöystävä jo, jonka kanssa hän voi sitten tehdä tätä kaikkea kivaa, elikkä ne osallistuu kaikkiin mahdollisiin kissanristiäisiin harrastuksensa piirissä ja se tarkoittaa yleensä juomista samalla, sitähän ei nimittäin voi tehdä perheen kanssa. Mies kyllä tykkää lapsistaan esikoisesta ja tästä syntymättömästä, mutta ei siitä miksikään isäksi kuitenkaan ole.

Niin ja jos mies kulkee mun harrastuksessa mukana elikkä koirat ja näyttelyt, niin silloinkin se on lapanen. Miehen pitää ilmeisesti saada tehdä mitä se itse haluaa, perheestä viis. Minä sanoinkin, että haluan miehen, joka tykkää tehdä perheen kanssa asioita ja jolla kuitenkin on myös joitain omia juttuja ja joka ymmärtää munkin juttuja, eikä ole aina arvostelemassa. En minä sitä miestä sinne omaan harrastukseen mukaan tarvi, jos se ei halua tulla, mutta sen tulee kuitenkin ymmärtää että minä aina välillä käyn koirien kanssa näyttelyssä, tyyliin kerran tai kaksi kuukaudessa, joskus saattaa mennä ettei sitäkään.

arvostelihan se mun pihanhoidonkin, kun sen mielestä minä en ole mitään pihatöitä tehnyt, vaikka niin väitinkin, no itsekseenkö tuo ruohonleikkuri tuon ison nurmikon ajaa ja kuka nuo kukat tuonne on istuttanut, mutta eihän se mitään puutarhanhoitoa ole, jos minä noihin kukkaruukkuihin tai paremminkin laatikoihin kukkia istuttelen.
 
ei mun mies ainakaan mikään lapanen ole. oikeastaan hän on sellanen entinen paikkakunnan pahin naistenmies joka vaan kasvoi aikuiseksi.. kuitenkin tapaa edelleen ystäviään ja harrastaa mutta perhe menee kyllä edelle. Jenginsä saunailloissa käy edelleen, mutta ilmoittaa niistä minulle (ja jopa kysyy luvan) hyvissä ajoin.. hän on ainakin hyvin tasapainoillut perheen - ystävien - työnsä välillä.
 
Ei se musta ainakaan lapaselta NÄYTÄ. Mutta mistä sitä tietää... Voiko lapaset lisääntyä?

No, oikeesti, on olemassa miehiä, jotka osaavat ottaa perheensä huomioon, antaa aikaa vaimolle ja haluta sitä myös itselleen kohtuullisissa määrissä.
 
Onnittelut viisaasta valinnasta. Oma mieheni on perhekeskeinen ja tekee asioita lasten kanssa. reissaavat yhdessä jne. ei ryyppää eikä rällää.ystävien kanssa käy kalassa jne. eikä todellakaan ole mikään lapanen.
 
Ei oo lapanen, vaan aika omapäinen ja oman tien kulkija. Ei oo siis mikään: "kyllä rakas, kiitos rakas" tai millään lailla nössö.

Mutta laittaa kyllä perheen edelle. On tosin jo +40 v joten noita lastentauteja el enää ole (että pitäisi kavereiden kanssa olla baarissa jatkuvasti).
 
Ap:n ex-miehellä on määrittelyongelmia. Perhekeskeinen, epäitsekäs mies ei suinkaan ole lapanen vaan Mies, ja jopa perheellinen sellainen. Exän käsitys miehestä on sellainen, jota minä kutsun poikamieheksi.
 
Mun mies on ihan toivoton lapanen. Viihtyy siis hyvin perheen parissa, eikä juuri tapaa vähäisiä ystäviään. Lapsille kiva asia, minä kyllä toivoisin välillä olevani yksin kotona. :D
 
Mikähän lapanen mun mieheni on kun vasta eilen pohti ääneen voisikohan ottaa ton nuoremankin mukaan treeneihinsä (harrastaa siis kung fua). esikoista on mukaansa ottanut siitä saakka kun poika oli reilu 1v, nyt siis kuopus tuossa iässä ja haluaisi ottaa KUMMANKIN täystuhon mukaansa.

Hänestä kun olisi niin mahdottoman mukavaa jos pojat omaksuisi ihan pienestä pitäen kung fun =)


ja siis, tapaa kyllä kavereitaankin, mutta tykkää puuhailla perheen kanssa kaikkee. Enkä mä pistä pahakseni että yksi mun parhaista ystävistäni haluaa viettää aikaa munkin kanssani.
 
No exä on nyt 30v ja sille on iskenyt ilmeisesti jokin 30-kriisi, pitää saada mennä. Minä en olen miehen antanut aina aika vapaasti mennä kavereiden kanssa, mutta tietysti lapsen syntymä jälkeen, olen välillä sanonut, että olisi kiva jos mentäisi yhdessä ja tehtäisiin jotain koko perheen kesken. Mies on kuitenkin aina narissut mun menemisistä, vaikka ei niitä nyt niin paljoa ole, jos vertaan esim. muutamaan kaveriin, joilla on paljon enemmän omia juttuja.
 
Mullakin sitten vissiin miehenä lapanen, jos siihen diagnoosiin riittää tuo perhekeskeisyys. Rakas lapanen onkin. :heart: Hyvin on toiminut jo 13 vuotta, joten suosittelen lämpimästi lapasia muillekin...:D
 
Mun mielestä asiahan on aivan päinvastoin! Semmonenhan mies vasta lapanen onkin, joka örveltää alvariinsa juominkikinkereissä ja häslää ja säätää ympäriinsä miettimättä yhtään kotijoukkoja. Ulkoruokintaan saakin joutua ja lapasena siis olla.

Onneksi oma mies on jo ehtinyt omat juoksunsa ja humuamisensa hummata, elämänkoulu on opettanut ja minä yhteisen perheemme kanssa, mikä on nyt se ns. ränkking- listaus. Toki saa mennä kavereidenkin kanssa ja meneekin, mutta nykyään harvakseltaan - mieluummin on vähäisen vapaa- aikansa perheensä kanssa.
 
Mustakin tosimies on sellainen, joka haluaa olla lastensa kanssa. Niin kaikki edelläkävijämiehet nykyään tekevät. Monille se on ihan itsestäänselvyys ja he oma-aloitteisesti ottavat paikkansa kotona. Sitten ei tarvitse katua vanhana setänä kun ei tullut oltua lasten kanssa kun ne olivat pieniä, ei tullut luotua hyvää suhdetta omiin lapsiin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja No...:
Mun mies on ihan toivoton lapanen. Viihtyy siis hyvin perheen parissa, eikä juuri tapaa vähäisiä ystäviään. Lapsille kiva asia, minä kyllä toivoisin välillä olevani yksin kotona. :D

Sama täällä... Ihanaa, etten ole ainoa joka niin ajattelee :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pätsmaruu ei jaksa kirjautua:
Mun mielestä asiahan on aivan päinvastoin! Semmonenhan mies vasta lapanen onkin, joka örveltää alvariinsa juominkikinkereissä ja häslää ja säätää ympäriinsä miettimättä yhtään kotijoukkoja. Ulkoruokintaan saakin joutua ja lapasena siis olla.

Onneksi oma mies on jo ehtinyt omat juoksunsa ja humuamisensa hummata, elämänkoulu on opettanut ja minä yhteisen perheemme kanssa, mikä on nyt se ns. ränkking- listaus. Toki saa mennä kavereidenkin kanssa ja meneekin, mutta nykyään harvakseltaan - mieluummin on vähäisen vapaa- aikansa perheensä kanssa.

Noin minäkin ajattelen, mutta exälle tärkeintä on se, että puoliso tekee just samoja juttuja kuin hänkin, ei siis mitään muuta elämää ole kuin se mikä exän mielestä on ainoa ja oikea, kaikki muu on ihan turhaa. Totesinkin, että toivottavasti näistä lapsista tulee sellaisia että he hyväksyvät erilaisetkin asiat ja harratukset kuin omansa. Ei miehelle tuo meneminen ole aiemmin ollut noin tärkeä asia, mutta kun aloin odottaa tätä toista ja kesä tuli, niin sille iski jokin kumma menojalan vipatus ja siinä samalla sitten piti saada uusi nainenkin, joka haluaa samoja asioita kuin hän.
Kännipäissään tossa sanoikin reilu viikko sitten, että hän ei halua mitään farmariautoa ja punaista lauta-aitaa, hän haluaa mennä. Tuo farmariauto-juttu tulee siitä, kun sanoin että me tarvitaan kohta isompi auto, kun toinen syntyy, taisi iskeä jonkin sortin paniikki.
 
Mun mies on varmaan monen (ainankin miehen) mielestä "lapanen", tekee koti hommia, muksun kanssa kaikkea, on mielummin meidän kanssa kotona kun juoksentelisi ympäri kyliä ym..

Tuo miun mies ennemmin on tosimies kuin lapanen..:heart:
lapasethan ne tuolla örveltävät ja pitävät omia menojaan perhettään tärkeämpänä.
 
Lapasen vaimo täälläkin :wave: Mulle tämä lapasuus on virkistävää, koska eksä oli tosiaan kanssa sellainen, että harrikka ja tallin touhut meni perheen edelle. Koskaan ei mistään voinut olla mun kanssa samaa mieltä, saatikka olla koskaan väärässä. Nyt on uudessa suhteessa, avopuolisolla 2 lasta ja edelleen harrikka ja tallin touhut menee kaiken edelle. Mutta minun rakas lapanen laittaa minut ja lapset, siis edellisestä liitosta olevan pojan ja meidän yhteisen tytön kaiken muun edelle :heart: Ei käy missään, vaikka patistaisin, haluaa olla meidän kanssa. Liekö syynä sitten se, että sai tosiaan ensimmäisen lapsensa mun kanssa vasta 43 vuotiaana =) Tietää, ettei se ole itsestäänselvää, että kaikki saa sen oman perheen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja d:
ei mun mies ainakaan mikään lapanen ole. oikeastaan hän on sellanen entinen paikkakunnan pahin naistenmies joka vaan kasvoi aikuiseksi.. kuitenkin tapaa edelleen ystäviään ja harrastaa mutta perhe menee kyllä edelle. Jenginsä saunailloissa käy edelleen, mutta ilmoittaa niistä minulle (ja jopa kysyy luvan) hyvissä ajoin.. hän on ainakin hyvin tasapainoillut perheen - ystävien - työnsä välillä.

mulla samanlainen mies ja hyvä mies onkin!
 

Yhteistyössä