Te jotka olette olleet pitkään yhdessä 10+

[grrr]

Yhdessä on oltu 36 vuotta. Nyt on huono vaihe, ja näitä on ollut aika ajoin sen jälkeen, kun 20 vuotta yhteiseloa tuli täyteen. Nyt on rärmmitty sellaisessa suossa reilut puoli vuotta, että en tiedä, mihin tässä päädytään. Meillä olisi aikaa olla yhdessä, kun nuorinkin on jo 13-vuotias, mutta miestä kiinnostaa ihan muut asiat. Nyt tuntuu ettei mitään avioliittoa olekaan, ei kumppanuutta, ei mitään yhteistä. Mutta näitä jaksoja on siis ollut ennenkin ja sen jälkeen on taas ollut tosi hyvä olla yhdessä

 

["Teija"]

Anteeksi, mutta

En ymmärrä ihmisiä. Nyt eletään sentään 2000-lukua.
Pidättekö te muistakin joutavista ihmissuhteista kiinni, kun on vaan pakko.
Miksi elämästä pitää tehdä ehdontahdoin tommosta pakkopullaa, kysyn vaan.
Mutta on se sitten hienoa varmaan vanhainkodissa päästä sanomaan että "oltiin naimisissa 50 vuotta", ihan kuin ketään kiinnostaisi, mutta status quo ennenkaikkea, vai mitä.

Ei ole totta että joku pilkallisesti nauraa tuollaiselle. Voiko tuollaisella ihmisellä olla edes tosi ystäviä (minkäänlaisista vakavista suhteista puhumattakaan).

Vaikutat todella ilkeältä ja itsekkäältä ihmiseltä. Ehkä olet vaan katkera kun et ole löytänyt hyvää parisuhtetta.

 

[Tallu -]

Yhdessä on oltu 36 vuotta. Nyt on huono vaihe, ja näitä on ollut aika ajoin sen jälkeen, kun 20 vuotta yhteiseloa tuli täyteen. Nyt on rärmmitty sellaisessa suossa reilut puoli vuotta, että en tiedä, mihin tässä päädytään. Meillä olisi aikaa olla yhdessä, kun nuorinkin on jo 13-vuotias, mutta miestä kiinnostaa ihan muut asiat. Nyt tuntuu ettei mitään avioliittoa olekaan, ei kumppanuutta, ei mitään yhteistä. Mutta näitä jaksoja on siis ollut ennenkin ja sen jälkeen on taas ollut tosi hyvä olla yhdessä

Tummennus on syy siihen, miksi kannattaa yrittää, kääntää vaikka kivet ja kannot tarvittaessa, miksi suhdetta kannattaa jatkaa, vaikka se huono onkin. Se voi parantua ja olla sen jälkeen mahtavampi kuin koskaan ennen. Ikuisuuksiin ei kuitenkaan kannata jatkaa, ja se on ihan suhdekohtaista, miten kauan katsotaan suhteen suunnan kääntymistä.

 

["jepjep"]

11 vuotta yhdessä, 2 kouluikäistä lasta. Vuodet 7.-9. oli tosi rankkaa. Ensin useamman läheisen kuolema, isoja elämänmuutoksia, uskottomuuttakin. Toinen olisi halunnut lähteä, mutta ei sitten kuitenkaan halunnut tarpeeksi että olisi tehnyt siirtoja. Pikkuhiljaa alkoi helpottaa. Jälkikäteen taaksepäin katsoen huomaa, että positiiviset muutokset tapahtuivat kohdissa, jolloin ehti olla toista ikävä.

Nyt on tosi hyvä olla yhdessä. Vielä parempi kuin ennen. Osaa arvostaa sitä mitä on, kun se ei ole joka vaiheessa ollut itsestäänselvää.

 

[....]

Eihän ne ihmistä muuta mutta voivat saada suhteen "solmuja" auki tai muuten olla avuksi. Ei kaikki johdu välttämättä siit' että toinen ihmnen "tökkii".
Kriisejä voi olla monenlaisia tai syitä niihin.

Ero ei ole ainoa vaihtoehto | Kiianmaa

Mitä kriisejä?
Eikö kriisi tarkoita ongelmaa suomeksi sanottuna. Jos parisuhteessa on "kriisi", eikö se tarkoita ettei sitä toista jaksaisi katsella. Minä kyllä suosittelen "kriisihoidoksi" sitä että molemmat hankkivat oman huushollin, ei aikuisten ihmisten ole mikään pakko jakaa huushollia ja kriiseillä siellä keskenään. Elämä on liian lyhyt huonoihin kämppiksiin.

 

["Melinda"]

Ei se mikään harmi ole, olen introvertti luonteeltani, parisuhde olisi yhtäkuin painajainen.
Kyllä se huvittavalta kuulostaa että ihmissuhteesta leivotaan työsarka jota kynnetään ja kynnetään. Ajattele jos sen ekaluokan kaverinkin kanssa olisi pakko tahkota koko elämä kaverina, ihan vaan siksi kun on ekaluokalla tutustunut siihen.

Onhan mulla erityisiä ihmisiä, sitä kutsutaan perheeksi. Sääliä ei tarvitse, en minäkään sinua sääli, ilmeisesti pidät tuollaisesta elämäntavasta ja koet sen omimmaksi.

Kyllä puoliso on aikalailla eri asia kuin ekaluokan kaveri, ei voi verrata noin. En minäkään enää ole lapsuuden parhaan ystäväni kanssa tekemisissä, vaikka samassa kaupungissa asutaan. Enkä tietysti olisi miehenkään kanssa, jos olisi jotain todella pahaa, kuten perheväkivaltaa, alkoholismia tms. Mutta se, että toinen välillä veetättää tai sen naama ärsyttää joskus, ei ole kyllä syy jättää puolisoa ja alaikäisten lasten isää. On hyviä päiviä, joskus on huonoja päiviä. Huonoina päivinä pitää muistaa miksi tähän alunperin lähdettiin ja yrittää vaan tai ottaa sitä etäisyyttä siinä määrin, mitä yhteisessä kodissa voi. (Ja meillä kyllä voi, kun molempien työrytmi on erilainen.) Sanoit, että "onhan mulla erityisiä ihmisiä, sitä kutsutaan perheeksi" No, meillä ainakin minä kutsun perheeksi puolisoani ja lapsiani. Se on se minun perheeni, erityiset ihmiseni. Toki minulla on myös lapsuuden perhe, jotka kaikki ovat minulle rakkaita, mutta olen nyt aikuinen, minulla on siis omakin perhe. Linnunpoikastekin lähtee jossain vaiheessa pesästään...

 

["minna"]

Oikeesti? Ei meillä kyllä erota vain siksi, että toinen joskus tökkii. Enkä näe yhtään helpommaksi alkaa eroamaan, miettimään lasten kohtaloa jne. Paljon helpompaa vain selvittää asiat ja avata solmut. Kyse on katsoa siitä, että sitä toista rakastaa. Enää ihmettele, että eroja on niin paljon, jos sun mielestä on kamalaa yrittää selvittää pari suhteen solmuja. Jos on 20vuotta ollut yhdessä, on varmaan selväkin, että joskus on vaikeampi aika. Erittäin kummallinen asia. OK jos itse ei viihdy parisuhteessa, mutta melko yksinkertaiselta vaikutat. Mutta jos on jotain, mistä kannattaa pitää kiinni, kannattaa myös tehdä töitä välillä sen eteen.

 

[vierass]

Mitä kriisejä?
Eikö kriisi tarkoita ongelmaa suomeksi sanottuna. Jos parisuhteessa on "kriisi", eikö se tarkoita ettei sitä toista jaksaisi katsella. Minä kyllä suosittelen "kriisihoidoksi" sitä että molemmat hankkivat oman huushollin, ei aikuisten ihmisten ole mikään pakko jakaa huushollia ja kriiseillä siellä keskenään. Elämä on liian lyhyt huonoihin kämppiksiin.

Ei.

 

[jeesustelija]

Onhan se hauskaa, että eri ikäisten parisuhdenäkemykset kohtaavat. Kun on ollut yli kymmenen vuotta yhdessä saman ihmisen kanssa ja tehnyt lapset, niin kyseessä ei ole enään mikään "hoito", jonka joku jeesustelija voi surutta blokata facessa Silloin puhutaan asioista, joista näillä jeesustelijoilla ei ole mitään kokemusta! Vastoinkäymisten jälkeen on mukava ottaa ne kiikkutuoliformulat yhdessä 50v.päässä.

 

[..........]

Onhan se hauskaa, että eri ikäisten parisuhdenäkemykset kohtaavat. Kun on ollut yli kymmenen vuotta yhdessä saman ihmisen kanssa ja tehnyt lapset, niin kyseessä ei ole enään mikään "hoito", jonka joku jeesustelija voi surutta blokata facessa Silloin puhutaan asioista, joista näillä jeesustelijoilla ei ole mitään kokemusta! Vastoinkäymisten jälkeen on mukava ottaa ne kiikkutuoliformulat yhdessä 50v.päässä.

Minusta ihmisen pitää olla todella tylsämielinen, että on jonkun "puolison" kanssa 50 vuotta. Ei ole koskaan itsenäistytty, suoraan lapsuudenkodista toisen hoteisiin. En tykkää. Mutta onneksi ei tarvitsekaan. Maailma on täynnä ihmisiä joita en ymmärrä, nämä pariskuntahifistelijät ovat vain pieni otanta niistä.

 

[maria ja jojo]

Anteeksi, mutta

En ymmärrä ihmisiä. Nyt eletään sentään 2000-lukua.
Pidättekö te muistakin joutavista ihmissuhteista kiinni, kun on vaan pakko.
Miksi elämästä pitää tehdä ehdontahdoin tommosta pakkopullaa, kysyn vaan.
Mutta on se sitten hienoa varmaan vanhainkodissa päästä sanomaan että "oltiin naimisissa 50 vuotta", ihan kuin ketään kiinnostaisi, mutta status quo ennenkaikkea, vai mitä.

Harvinaisen typerä kommentti asialliseen vastaukseen. Mutta sinähän et ymmärräkään ihmisiä. Aasi.

 

[Tuhlaajatytär]

20-vuotta yhdessä, ei suurempia kriisejä. Meillä on paljon yhteistä tekemistä. Lasten vauva-aika oli raskaampi, mutta nyt elämä onnellista .

 

[.............]

Onhan se hauskaa, että eri ikäisten parisuhdenäkemykset kohtaavat. Kun on ollut yli kymmenen vuotta yhdessä saman ihmisen kanssa ja tehnyt lapset, niin kyseessä ei ole enään mikään "hoito", jonka joku jeesustelija voi surutta blokata facessa Silloin puhutaan asioista, joista näillä jeesustelijoilla ei ole mitään kokemusta! Vastoinkäymisten jälkeen on mukava ottaa ne kiikkutuoliformulat yhdessä 50v.päässä.

Mä olen ainakin jo keski-ikäinen, jos ajattelit että täällä joku teini huutelee.
Olen se pitkille liitoille ja kaikille avio- ja avoliitoille ylipäätään yökkäilevä tyyppi.

Meinaatko että kaikki sinun ikäiset on sinunkaltaisia. Minkä ikäinen sitten oletkin, luultavasti joku kolmekymppinen, eli vielä nuori.

 

[voi jeesus]

Harvinaisen typerä kommentti asialliseen vastaukseen. Mutta sinähän et ymmärräkään ihmisiä. Aasi.

Tän mä allekirjotan täysin, en ymmärräkään. En todellakaan. Valtaosaa ihmisistä siis. Joskus harvoin tapaa sentään sellaisiakin joita ymmärrän totaalisesti. Tällä palstalla sellaisia ei taida olla.

 

[reeves]

ihminen jonka on elettävä vaikka väkisin parisuhteessa, ei ole mun mielestä itsenäinen.
Miten tuollanen ihminen koskaan selviää, kun se toinen puolikas kuolee. Se sanakin on ihan hirveä "puoliso". Sellasia on jotkut ihmisetkin, puolikkaita, ilman parisuhdetta. Säälittävää.

 

[surullista]

varmaan monella yhteisiä lainoja, tai tehty liikaa lapsia yhden hoidettavaksi, siksi pysyvät yhdessä turhan kauan.
Nykyään ostellaan kaikkea turhaa ja otetaan lainoja, siinä sitten ollaan, ei niitä ole helppo lähteä selvittelemään.
Itse olen aina pitänyt sellaisen periaatteen, etten missään nimessä sitoudu rahallisesti tai muutenkaan kehenkään perheen ulkopuoliseen, eli ihmiseen jossa ei virtaa sama veri.
Perhe on ikuinen, miesystävät tai kaverit ei.

 

[56547]

 

["huoh"]

17. vuosi pyörähti käyntiin. Meillä on ollut paljon kriisejä, lapsettomuus niistä suurin. Kyllähän tässä on eroakin kerran jos toisenkin pyöritelty mielessä ja ääneenkin sanottu puolin ja toisin. Tässä me silti vaan ollaan.
Ei voi sanoa, että meillä menis hyvin, tai että olisimme oikeasti onnellisia. Mutta tässä nyt vaan yhdessä vielä kuljetaan.

 

[pari]

[QUOTE="Teija";30747879]Ei ole totta että joku pilkallisesti nauraa tuollaiselle. Voiko tuollaisella ihmisellä olla edes tosi ystäviä (minkäänlaisista vakavista suhteista puhumattakaan).

Vaikutat todella ilkeältä ja itsekkäältä ihmiseltä. Ehkä olet vaan katkera kun et ole löytänyt hyvää parisuhtetta.[/QUOTE]

Mulle tuli samanlainen olo. Jos ihminen on, kuten väitti, tyytyväinen yksityisyyteensä ja oloonsa, ei ole tarvetta naureskella pilkallisesti toisen valinnoille.

 

[Et vaan tiedä]

Minusta ihmisen pitää olla todella tylsämielinen, että on jonkun "puolison" kanssa 50 vuotta. Ei ole koskaan itsenäistytty, suoraan lapsuudenkodista toisen hoteisiin. En tykkää. Mutta onneksi ei tarvitsekaan. Maailma on täynnä ihmisiä joita en ymmärrä, nämä pariskuntahifistelijät ovat vain pieni otanta niistä.

Surullista että olet jäänyt kokonaan paitsi todellisesta rakkaudesta.

 

[gggg]

Yhdessä reilut 20 v. Ei varsinaisia kriisejä. Rakastamme ja arvostamme toisiamme, viihdymme yhdessä, koko perheenä ja myös kahdestaan. Kahdestaan oloon pitää järjestää hetkiä kun on pieniä lapsia. Kahdestaan on aina hauskaa, kuin nuorina. on omat jutut joita muut ei ymmärrä. Seksi on ihanaa, on vaan parantunut entisestä. Silloin nuorina oltiin ihan rakastuneita ja elämä oli juhlaa, nyt elämä on arkea mutta hyvää arkea johon kuuluu myös juhlahetkiä. Välillä on ollut vaikeaa, sairauksia, rahahuolia, lasten ongelmia yms mutta yhdessä on selvitetty ne ja menty eteenpäin. Ikinä ei ole kummankaan tarttenut yksin rämpiä, vaan toinen toista tukien. Sairauksieni aikana mies hoiti koko kodin ja lapset ja jaksoi myös tukea, hoivata ja lohduttaa mua. Eroa olen silti joskus miettinyt, siis ihan miettinyt, ihan vain vapaudenkaipuusta. Olla taas sinkku ja vapaa. Mutta olen aina huomanut että en halua elää ilman miestäni. Ei nuo muut miehet ole pitkään niin kiinnostavia kuin oma mieheni joka todella rakastaa mua. En oikeasti halua eroa, mieheni on mulle niin hyvä. Parempaa ja mulle sopivampaa miestä ei ole. Rakastaja, paras ystävä, kumppani, lasteni isä, paras tukeni ongelmissa.

Olen sitoutunut mieheeni, me ollaan eri luonteisia ja riidelläänkin, kumpikin saa olla oma itsensä ja siedetään toisen pikkuvikoja. Meillä on yhteinen arvomaailma, ja olemme uskovaisia. Usko tuo turvaa ja armollisuutta itseä ja toisia kohtaan. En kuitenkaan olla sitouduttu sairaalla tavalla. Ehdottamasti mieluummin ero kuin elää huonossa, siis oikeasti huonossa suhteessa. On eroa sillä että toinen on joskus ärsyttävä (unohtaa tavaroita minne sattuu tms) kuin että toinen kohtelee oikeasti huonosti. Se ei ole saavutus että on pitkään yhdessä ja kuolemaan asti väkisin. Ei ole mitään hienoa siinä että siedetään väkivaltaa, uskottomuutta, haukkumista, epärehellisyyttä yms. Se on mahtavaa että kumpikin rakastaa ja arvostaa toista ja yhdessä on hyvä olla, loppuun asti. Niinkuin Jumala on alunperin tarkoittanut. Suhteesta täytyy huolehtia, kun kumpikin rakastaa toista. Mutta jos toinen on paha toiselle niin en mä jäisi sellaiseen suhteeseen. Ei kaikkea pidä tai tarvitse antaa anteeksi. Kun rakasta toista niin silloin ei tee toiselle pahaa. Pärjäisin yksinkin, en ole mieheni kanssa sen takia. Vaan siksi elämä mieheni kanssa on parempaa kuin ilman häntä. Toivottavasti kuolemaan asti.

 

[...........]

Surullista että olet jäänyt kokonaan paitsi todellisesta rakkaudesta.

Kyllä, tämä on ihan hirveän surullista, olisi niin ihana ostaa vaikka samanlaiset tuulipuvut sen ihka oman puolison kanssa ja käydä sauvakävelyllä. Ja pelata golfia. Ja käydä risteilyllä. Yhdessä laivan kannella katselisimme kuuta ja miettisimme lastenlapsiamme ja kilistäisimme maljoja samaan sävyyn olevissa asuissamme. Sitten menisimme laulamaan karaokea ja laulaisimme ihanan yhteisen biisimme, tauskin "sinä vain". :'(

 

[vierass]

Yhdessä pian 15v kaksi yhteistä lasta.Miehen edellisen liiton lapset aikuisia.Rankkaa oli miehen lasten kanssa alussa ja heidän murkkuiässä,silloin myös lapsemme olivat pieniä,koliikkia,korvakierrettä ja toisella kehitys viiveitä ja terapiaa ja tutkimuksia.Nyt on mukavaa,kaikki lapsilla kunnossa,elämät ja koulut sujuvat hyvin.
Eroa ei kyllä ole harkittu )

 

[hrrr]

mahtaa vuosikymmeniä aviossa jyystettyjen sukuelimet falskata..
Pysyykö virtsakaan sisällä kun on vuosikymmeniä nussittu.

 

[Piikkipensas]

Yhdessä ollaan oltu noin 12 vuotta. Ja mielestäni se on vielä aika lyhyt aika, tai siltä se on tuntunut Aika lentää hyvässä seurassa. Eroa ei olla koskaan mietitty, vaikka vaikeita vaiheita on pari osunutkin kohdalle. Keskenmeno oli paha paikka, mutta siitä pääsi yli. Tärkeintä on varmaan se, että me ollaan aina voitu keskustella aivan kaikesta.

Jos ei osaa puhua puolisolleen, mikä painaa, niin totta kai silloin ne möröt kasvaa. Ja toisaalta jos osaakin puhua, mutta toinen ei osaa ottaa niitä vakavasti tai kääntää vaan päänsä, niin silloinkin homma räjähtää käsiin.

Puhukaa ja pussatkaa!