Te jotka olette olleet pitkään yhdessä 10+

Millaisia ongelmia teillä on ollut? Onko ollut pidempää jaksoa, missä olette miettineet eroa, ja olette päässeet sen yli? Onko suhde "palautunut" jossain vaiheessa siihen hyvään vanhaan.. Onko kaikki sen arvoista ollut?

 

18v tuli juuri täyteen. Ei ole koskaan ollut erokriisiä, ei pitkiä riitojakaan, mutta ei kaikki aina ole yhtä auvoista ollut (lasten sairastelua, muutto ja remontti, miehen alan vaihto, yms). Ollaan kuitenkin pääosin oltu rakastuneita ja rakastettu, ollaan tehty parisuhteenkin eteen jotain (kolme leiriä, luettu kirjoja yhdessä, juteltu, päätetty katsoa samaan suuntaan yhdessä). Kaikki on ollut vaivan arvoista ja vaivannäkökin on ollut hauskaa vaikkakin toki vaivalloistakin.

 

Meillä ei ole koskaan mietitty eroa Vakavissaan.

Joskus, kun olin pahasti masentunut tuli melkein vuoden mittainen "hiljaisuus", jolloin elettiin todella tarkasti rytmitettyä arkea eikä pidetty toisistamme huolta.

Siitäkin päästiin yli suht helposti, kun nousin takaisin jaloilleni.

Ollaan oltu yhdessä 15 vuotta.

 

22 vuotta yhdessä

Eroa ei olla mietitty, eikä oikeastaan hankalia kausiakaan juurikaan ollut.
Pidetään suhteesta huolta, matkustellaan yhdessä, matkusteltiin pikku lomille kahdestaan jo kun lapset oli pieniä, kiitos hyvän turvaverkon.
Maailmankatsomus samanlainen, samoin suhtautuminen työhön, maailmaan, alkoholiin jne. Molemmilla lähipiirissä kokemuksia alkoholismista, joten tiedetään ettei sitä kumpikaan halua/katso.
Melkeinpä sanoisin, että suhde parempi nyt kuin silloin alussa suuressa rakastumisvaiheessa. Olen onnellinen.

 

Meillä tulossa 15.hääpäivä. On ollu ajat suuntaan ja toiseen ja harkittu eroakin vakavasti. Silti ollaan edelleen tässä.

 

Ei tää aina niin ruusuista ole ollut, mutta eläsässä pitää olla realisti. Sellaista tasaista menoa ilman suurta hehkua, mutta toisaalta myös ilman raastavia riitoja. Naimisissa 20v ja yhdesä 28v.

 

Yli 11 vuotta yhdessä, yksi lapsi

Ei olla ikinä vakavasti harkittu eroa. Muutamissa riitatilanteissa vuosia sitten, eroa väläyteltiin puolin ja toisin. Eipä se sana tarvinnut kuin ääneen sanoa, niin jo kadutti. Alkuaikoina riideltiin aika tulisesti, ja ihan turhista asioista. Se oli sellaista parisuhteen koettelemista. Vuosien myötä sitä on kovasti tasaannuttu. Mitään "oikeita" ongelmia ei koskaan ole ollut. Ollaan kohdattu vakava sairastuminen, läheisen kuolema, talon rakentaminen.. Kaikki nämä ovat lujittaneet suhdetta. Suurin harkinnan paikka itselle oli varmaan, kun oltiin menissa naimisiin, tuli mietittyä että tässäkö tämä elämä nyt on no onneksi oli!

Mutta olen todella iloinen että ollaan edelleen yhdessä, ja onnellisia. Toinen on sielunkumppani. Paljon me kyllä suhdetta "huolletaan". Otetaan yhteistä, kahdenkeskeistä aikaa. Kerrotaan että rakastetaan. Huomioidaan toisiamme arjen keskellä. Puhutaan ja hassutellaan. Ei kohdella toisiamme itsestäänselvyytenä. Kyllä se kaikki on ollut tämän arvoista.

 

18v tuli juuri täyteen. Ei ole koskaan ollut erokriisiä, ei pitkiä riitojakaan, mutta ei kaikki aina ole yhtä auvoista ollut (lasten sairastelua, muutto ja remontti, miehen alan vaihto, yms). Ollaan kuitenkin pääosin oltu rakastuneita ja rakastettu, ollaan tehty parisuhteenkin eteen jotain (kolme leiriä, luettu kirjoja yhdessä, juteltu, päätetty katsoa samaan suuntaan yhdessä). Kaikki on ollut vaivan arvoista ja vaivannäkökin on ollut hauskaa vaikkakin toki vaivalloistakin.

Anteeksi, mutta

En ymmärrä ihmisiä. Nyt eletään sentään 2000-lukua.
Pidättekö te muistakin joutavista ihmissuhteista kiinni, kun on vaan pakko.
Miksi elämästä pitää tehdä ehdontahdoin tommosta pakkopullaa, kysyn vaan.
Mutta on se sitten hienoa varmaan vanhainkodissa päästä sanomaan että "oltiin naimisissa 50 vuotta", ihan kuin ketään kiinnostaisi, mutta status quo ennenkaikkea, vai mitä.

 

Anteeksi, mutta

En ymmärrä ihmisiä. Nyt eletään sentään 2000-lukua.
Pidättekö te muistakin joutavista ihmissuhteista kiinni, kun on vaan pakko.
Miksi elämästä pitää tehdä ehdontahdoin tommosta pakkopullaa, kysyn vaan.
Mutta on se sitten hienoa varmaan vanhainkodissa päästä sanomaan että "oltiin naimisissa 50 vuotta", ihan kuin ketään kiinnostaisi, mutta status quo ennenkaikkea, vai mitä.

Itse en taas ymmärrä tuollaista, että heti vaihdetaan, kun alkaa toinen kyllästyttämään. Kamalaa lapsille, kun äidillä/isällä koko ajan uusi puoliso, ja mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa sen sopivan löytäminen on. Tosiasia on, että pitkässä liitossa tulee väistämättä huonompiakin hetkiä. Parempi niitä on yrittää korjata ja ehkä muuttaa itseäänkin parempaan suuntaan, kuin vaihtaa lyhyestä liitosta toiseen.

 

Melkein 16 vuotta oltu kimpassa, ikinä ei olla eroa harkittu, eikä mitään hirveitä kriisejäkään ole ollut. Ei olla tietenkään niin kuumasti rakastuneita kuin ekoina vuosina, mutta välillä taas lämmetään ja joskus tietty ärsyttääkin.

 

[QUOTE="...";30747374]Itse en taas ymmärrä tuollaista, että heti vaihdetaan, kun alkaa toinen kyllästyttämään. Kamalaa lapsille, kun äidillä/isällä koko ajan uusi puoliso, ja mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa sen sopivan löytäminen on. Tosiasia on, että pitkässä liitossa tulee väistämättä huonompiakin hetkiä. Parempi niitä on yrittää korjata ja ehkä muuttaa itseäänkin parempaan suuntaan, kuin vaihtaa lyhyestä liitosta toiseen.[/QUOTE]

Mikä pakko on "vaihtaa"? Oletko kuullut ollenkaan elämästä ilman parisuhdetta? Entä seurustelusta/tapailusta ilman että muutetaan koskaan samaan huusholliin?
Taitaa olla ihan mahdoton ajatus kaltaisellesi staus quo- ihmiselle.

Mutta jatka sinä sitä hammastenkiristelyä ja pakkopullaparisuhdetta, pääasia että tulee ziljoona vuotta täyteen, joku voi vaikka antaa jonkun kruunun siitä sitten kun istut siellä vanhainkodissa.

 

"Mennään hei avioliittoleirille ja luetaan parisuhdekirjoja ja keskustellaan", kun onhan se ihan pakko tykätä jostain ihmisestä kunnes kuolema erottaa, mitä ne naapuritkin sanoo jos ihminen eläisi ilman puolisoa.

 

"Mennään hei avioliittoleirille ja luetaan parisuhdekirjoja ja keskustellaan", kun onhan se ihan pakko tykätä jostain ihmisestä kunnes kuolema erottaa, mitä ne naapuritkin sanoo jos ihminen eläisi ilman puolisoa.

Tai sitten suhteessa on niin paljon hyvää, että sen eteen haluaa tehdä kaikkensa, eikä luovuttaa kun elämä tuo eteensä töyssyjä. Aina niistä töyssyistä ei selviä ilman apuja ja neuvoja, ja stressi ja vitutus yleensä purkautuu siihen lähimpään ihmiseen, joka taas vaikuttaa siihen, ja... Ei se että on ongelmia, tarkoita että pitäisi luopua suhteesta. Jotkut vain haluavat työstää sitä yhteistä elämää, kun siihen on jostain syystä ryhdytty.

 

Tai sitten suhteessa on niin paljon hyvää, että sen eteen haluaa tehdä kaikkensa, eikä luovuttaa kun elämä tuo eteensä töyssyjä. Aina niistä töyssyistä ei selviä ilman apuja ja neuvoja, ja stressi ja vitutus yleensä purkautuu siihen lähimpään ihmiseen, joka taas vaikuttaa siihen, ja... Ei se että on ongelmia, tarkoita että pitäisi luopua suhteesta. Jotkut vain haluavat työstää sitä yhteistä elämää, kun siihen on jostain syystä ryhdytty.

Työstäkää työstäkää, mutta hullun hommaa koko touhu minun mielestä. En jaksa käsittää mitä ne parisuhteen "hyvät puolet" sitten ovat.
Miksi joku haluaa elää niin että kotona on toinen aikuinen määkimässä, tätä mä en saa pieneen päähäni vaikka miten yritän vääntää. Mulla menis hermot muutamassa tunnissa, en halua edes kyläilijöitä meille.

 

Lähes 14 vuotta yhteistä taivalta takana,ei ole ollut mitään erokriisejä matkan varrella,koskaan ei ole puhuttukkaan mitään sen suuntaista.

 

Lähes 14 vuotta yhteistä taivalta takana,ei ole ollut mitään erokriisejä matkan varrella,koskaan ei ole puhuttukkaan mitään sen suuntaista.

Sama juttu, paitsi että yhteisiä vuosia takana tähän mennessä kohta 18 vuotta.

 

kovinkaan moni ei vapaaehtoisesti ala lasten yksinhuoltatajaksi tai vaihtoehtoisesti pistä lapsia ramppaamaan kahden kodin väliä. Eiköhän se ole yks iso syy pysyä puolison kanssa yhdessä.

 

Anteeksi, mutta

En ymmärrä ihmisiä. Nyt eletään sentään 2000-lukua.
Pidättekö te muistakin joutavista ihmissuhteista kiinni, kun on vaan pakko.
Miksi elämästä pitää tehdä ehdontahdoin tommosta pakkopullaa, kysyn vaan.
Mutta on se sitten hienoa varmaan vanhainkodissa päästä sanomaan että "oltiin naimisissa 50 vuotta", ihan kuin ketään kiinnostaisi, mutta status quo ennenkaikkea, vai mitä.

Mikä paha se on jos jotkut parit haluavat tehdä töitä suhteensa eteen eikä heti luovuttaa? Katoa onko suhde pelastettavissa vai ei?
Ei se tarkoita jos "apua" hakee että siitä kaikille siltikään hyötyä on.
Toisille on, toisille ei.

 

kovinkaan moni ei vapaaehtoisesti ala lasten yksinhuoltatajaksi tai vaihtoehtoisesti pistä lapsia ramppaamaan kahden kodin väliä. Eiköhän se ole yks iso syy pysyä puolison kanssa yhdessä.

Voi olla. Mutta ei kai ne lapset yli 30 vuotta esim kotona asu. Ja jotkut pariskunnat ei hanki lapsia ollenkaan.

 

Mikä paha se on jos jotkut parit haluavat tehdä töitä suhteensa eteen eikä heti luovuttaa? Katoa onko suhde pelastettavissa vai ei?
Ei se tarkoita jos "apua" hakee että siitä kaikille siltikään hyötyä on.
Toisille on, toisille ei.

Eihän siinä mitään pahaa ole, mutta se vaan jostain syystä huvittaa minua. Ihan kuin joku leiri tai "keskustelut" jotenkin muuttais ihmisiä. Jos toinen tökkii niin se tökkii, normaali ihminen tajuaa että elämä on sellainen matka että ihmisiä voi tulla ja mennä, kaikkia ei tarvi roikottaa ikuisesti mukana.

 

28v yhdessä, joista 21v naimisissa. Hankalimmat paikat meidän suhteessamme tähän saakka ovat olleet silloin, kun lapset olivat pieniä (vähän omaa, ja yhteistä aikaa) sekä mun kolmenkympin kriisin aikana. Eroa ei ole koskaan mietitty vakavasti, mutta tuo mun kriisikauteni toi suhteeseen oman notkahduksensa, mutta sen jälkeen ollaankin eletty entistä parempaa suhdetta. Olemme isännän kanssa elämänkumppanit, parhaat ystävät, rakastavaiset ja vanhemmat.

 

Eihän siinä mitään pahaa ole, mutta se vaan jostain syystä huvittaa minua. Ihan kuin joku leiri tai "keskustelut" jotenkin muuttais ihmisiä. Jos toinen tökkii niin se tökkii, normaali ihminen tajuaa että elämä on sellainen matka
että ihmisiä voi tulla ja mennä, kaikkia ei tarvi roikottaa ikuisesti mukana.

No harmi sinulle ettet ole löytänyt sellaista ihmistä josta haluaisit pitää kiinni, ja tekisit kaikkesi sen puolesta. Ehkä sinäkin ymmärrät kun sellainen sattuu kohdalle. Sinua saattaa huvittaa, että jotkut oikeasti tekee töitä suhteen eteen. Mua lähinnä säälittää, ettet ole löytänyt vielä niin erityistä ihmistä..

 

No harmi sinulle ettet ole löytänyt sellaista ihmistä josta haluaisit pitää kiinni, ja tekisit kaikkesi sen puolesta. Ehkä sinäkin ymmärrät kun sellainen sattuu kohdalle. Sinua saattaa huvittaa, että jotkut oikeasti tekee töitä suhteen eteen. Mua lähinnä säälittää, ettet ole löytänyt vielä niin erityistä ihmistä..

Ei se mikään harmi ole, olen introvertti luonteeltani, parisuhde olisi yhtäkuin painajainen.
Kyllä se huvittavalta kuulostaa että ihmissuhteesta leivotaan työsarka jota kynnetään ja kynnetään. Ajattele jos sen ekaluokan kaverinkin kanssa olisi pakko tahkota koko elämä kaverina, ihan vaan siksi kun on ekaluokalla tutustunut siihen.

Onhan mulla erityisiä ihmisiä, sitä kutsutaan perheeksi. Sääliä ei tarvitse, en minäkään sinua sääli, ilmeisesti pidät tuollaisesta elämäntavasta ja koet sen omimmaksi.

 

Kohta 16 vuotta oltu kimpassa, ei ole lapsia. Yhdessä viihdytään, vaikeita aikoja toki on ollut ja varmasti tulee vastakin mutta niin vaan niistä on selvitty ja luotan että selvitään vastakin. Kyllä sitä eroakin joskus on mietitty, kun on oikein tiukkaa tehnyt mutta ei ole loppupelissä ollut kuitenkaan se oikea ratkaisu. Vaikeinta oli ehkä tuossa, kun mies yritti itsemurhaa. Onneksi hoidot ja lääkitys on kohdallaan.

 

Eihän siinä mitään pahaa ole, mutta se vaan jostain syystä huvittaa minua. Ihan kuin joku leiri tai "keskustelut" jotenkin muuttais ihmisiä. Jos toinen tökkii niin se tökkii, normaali ihminen tajuaa että elämä on sellainen matka että ihmisiä voi tulla ja mennä, kaikkia ei tarvi roikottaa ikuisesti mukana.

Eihän ne ihmistä muuta mutta voivat saada suhteen "solmuja" auki tai muuten olla avuksi. Ei kaikki johdu välttämättä siit' että toinen ihmnen "tökkii".
Kriisejä voi olla monenlaisia tai syitä niihin.

Ero ei ole ainoa vaihtoehto | Kiianmaa