Yhdessä reilut 20 v. Ei varsinaisia kriisejä. Rakastamme ja arvostamme toisiamme, viihdymme yhdessä, koko perheenä ja myös kahdestaan. Kahdestaan oloon pitää järjestää hetkiä kun on pieniä lapsia. Kahdestaan on aina hauskaa, kuin nuorina. on omat jutut joita muut ei ymmärrä. Seksi on ihanaa, on vaan parantunut entisestä. Silloin nuorina oltiin ihan rakastuneita ja elämä oli juhlaa, nyt elämä on arkea mutta hyvää arkea johon kuuluu myös juhlahetkiä. Välillä on ollut vaikeaa, sairauksia, rahahuolia, lasten ongelmia yms mutta yhdessä on selvitetty ne ja menty eteenpäin. Ikinä ei ole kummankaan tarttenut yksin rämpiä, vaan toinen toista tukien. Sairauksieni aikana mies hoiti koko kodin ja lapset ja jaksoi myös tukea, hoivata ja lohduttaa mua. Eroa olen silti joskus miettinyt, siis ihan miettinyt, ihan vain vapaudenkaipuusta. Olla taas sinkku ja vapaa. Mutta olen aina huomanut että en halua elää ilman miestäni. Ei nuo muut miehet ole pitkään niin kiinnostavia kuin oma mieheni joka todella rakastaa mua. En oikeasti halua eroa, mieheni on mulle niin hyvä. Parempaa ja mulle sopivampaa miestä ei ole. Rakastaja, paras ystävä, kumppani, lasteni isä, paras tukeni ongelmissa.
Olen sitoutunut mieheeni, me ollaan eri luonteisia ja riidelläänkin, kumpikin saa olla oma itsensä ja siedetään toisen pikkuvikoja. Meillä on yhteinen arvomaailma, ja olemme uskovaisia. Usko tuo turvaa ja armollisuutta itseä ja toisia kohtaan. En kuitenkaan olla sitouduttu sairaalla tavalla. Ehdottamasti mieluummin ero kuin elää huonossa, siis oikeasti huonossa suhteessa. On eroa sillä että toinen on joskus ärsyttävä (unohtaa tavaroita minne sattuu tms) kuin että toinen kohtelee oikeasti huonosti. Se ei ole saavutus että on pitkään yhdessä ja kuolemaan asti väkisin. Ei ole mitään hienoa siinä että siedetään väkivaltaa, uskottomuutta, haukkumista, epärehellisyyttä yms. Se on mahtavaa että kumpikin rakastaa ja arvostaa toista ja yhdessä on hyvä olla, loppuun asti. Niinkuin Jumala on alunperin tarkoittanut. Suhteesta täytyy huolehtia, kun kumpikin rakastaa toista. Mutta jos toinen on paha toiselle niin en mä jäisi sellaiseen suhteeseen. Ei kaikkea pidä tai tarvitse antaa anteeksi. Kun rakasta toista niin silloin ei tee toiselle pahaa. Pärjäisin yksinkin, en ole mieheni kanssa sen takia. Vaan siksi elämä mieheni kanssa on parempaa kuin ilman häntä. Toivottavasti kuolemaan asti.