Te jotka kärsitte synnytyspelosta ja olette synnyttäneet ala

alakautta niin pelkäätte vielä yhtä paljon vai osottaituiko pelot "vääriksi"? Pitkätkin kommentit ovat tervetulleita! Auttakaa synnytpeloista kärsivää saman "kärsineet" tai "kärsivät" alatiesynnyttäjät. Itselläni ei kokemusta alatiesynnytyksestä.

 

yhden lapsen olen synnyttänyt, ja alakautta. pelkäsin synnytystä, tosin en ikinä toivonut sektiotakaan. halusin vain lakata pelkäämästä. nyt odotan toista, ja pelkään tälläkin kertaa, mutta eri asioita. mutta en taaskaan halua muuten kuin alakautta synnyttää. ehkä jopa juuri siksi, koska pelkään.

tiedän, että tähän voi monet tulla sanomaan, että en sitten pelännyt oikeasti, kun kerran silti halusin sen tehdä, mutta sanon vain, että meitä on monenlaisia. minä ajattelin etukäteen, että haluan pystyä alakautta synnytykseen ja tein valtavasti työtä koko odotuksen ajan, jotta ikävä oloni sen suhteen ainakin lievenisi. en halunnut "karata" sitä kokemusta vain siksi että pelkään. ajattelin, että jos teen sen siitä huolimatta, että en YHTÄÄN halua, olen varmaan hyvin tyytyväinen itseeni jälkikäteen.

näin on. en synnytyksen jälkeisinä päivinä ja viikkoina ollut uskoa mitä olin tehnyt. olin aina ihmetellyt, miten naiset pystyvät niin rajuun tapahtumaan, että miten se on mahdollista, enkä oikeastaan vielä nytkään ymmärrä sitä. mutta tiedän, että olen itsekin pystynyt. se toi minulle valtavasti itsevarmuutta ja voimaa, kun näin miten ylitin itseni. vähän kuten ihailen suuresti ihmisiä, jotka päättävät kohdata minkä tahansa suuren pelkonsa (korkean paikan tms).

toinen ajatukseni on, että synnytys on minun kokemukseni, minulle kuuluva, kaikessa kauheudessaankin. taas seuraavaa synnytystä odottaessani tunnen kauhun hiipivän minuun, ja pakokauhun, kun ajattelen sen väistämättömyyttä, mutta haluan kohdata sen sellaisena kun se on. tai haluan kohdata itseni siinä tilanteessa ja myös siitä selvinneenä.

ei nämä ajatukset varmasti kaikkiin päde, en oletakaan niin, mutta itse yritän pitää niistä kiinni. sillä tavoin saan pelkoani ja synnytyksen odotusta jotenkin hallintaani, ja silloin sen kanssa on helpompi elää, kun en ole passiivinen uhri.

onnea ja voimia sinulle!! :heart:

 

kiitos kokemuksestasi! Puhuitko peloistasi missään, neuvolassa tms.? Tiesivätkö kätilöt etukäteen? Itsekkin tahdon synnyttää alakautta vaikka pelkäänkin mitä kaikkea siinä tapahtuu.

 

Ennen ensimmäistä synnytystä kärsin todella paljon peloista. Kävin pelkopolilla monta kertaa, puhuin neuvolassa ja kätilöille etukäteen. Pelko oli jotenkin niin valtavaa etten muuta osannut ajatellakaan. Psykologi sanoi, että naisella on valmiiksi se synnytys"aukko" olemassa, ja hormoonit pehmentää paikat valmiiksi, että sitten kun on synnytyksen aika, niin kaikki menee kyllä ihan hyvin...luonnostaan niin kuin kuuluukin. Pyysin KAIKKI mahdolliset kipulääkkeet jo ovella Olin pelännyt oikeasti tosi pitkään ja kovaa, mutta synnärillä totesin, että homma on hallussa ja sain riittävästi kivunlievitystä ja ystävällisen kätilön. Kaikki meni hyvin vaikka synnytys oli pitkä. Sain toisen lapsen ilman suuria pelkoja pienellä ikäerolla perään. Tosin välillä meinasi pelko nostaa taa vanhasta muistista päätään. Nyt suunnittelen kolmatta lasta, jos luoja suo. Ja vanhasta tottumuksesta se pelkokin kävi jo mielessä, mutta nyt kun tiedän mitä synnytys on ei enää pelota samalla tavalla, lopputulos on kuitenkin aivan mahtava, kaiken sen arvoinen.

 

Pelkään. Kipua. Olen yhden lapsen synnyttänyt. En haluaisi pelkopolille, koska olen kuullut että he lupaavat synnytykseen kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin lievitykset, mutta loppujen lopuksi voi olla tilanne: " anestesialääkäri ei pääse laittamaan piikkiä, koska.."

En tiedä mitä tekisin.

Haluaisin lisää lapsia. Onko ainoa vaihtoehto sektio.

 

pelkäsin ja pelkään edelleen.kolme lasta olen synnyttäny..mulla todella alhainen kipu kynnys ja joka kerta pelkäsin yhtä paljon.Lähinnä pelkäsin sitä että joudun paniikkiin.ja niin kävikiv jokaisella kerralla.Neljättä mietin mutta en haluisi vaan enää synnyttää :ashamed: mut toisaalta se kipu unohtu het ku vauva oli syntyny mä oon pelkuri ollu aina,verikoetta pelkään ja yleensä kammo lääkäreitä ja sairaaloita kohtaan,mutta kuiteski kaikesta selvitty

 

minäkin pelkään vaikken viä oo ees raskaana.pelkään ponnistusvaiheen kipua,en kestä sitä se tuntuu niin kauheelta kun polttaa ja kirvelee ja tuntuu että repee..kävin viimeksi pelkopolilla ja kävi juuri niin etten saanu pudendaali puudutusta vaikka oli luvattu,ja seuraavassa synnytyksessä oon varmasti yhtä paniikissa,en tiedä miksi menen paniikkiin kun tunnen et vauva alkaa laskeutuun synnytys kanavaan mutta niin vaan on käyny.se tunne on mun mielestä hirveä.viimeks yritin kivuta vaan ylöspäin sängyllä ja huusin ja itkin :ashamed: mies istu sillain mun vieressä siinä sängyllä ja piti kiinni etten nyt ihan kauheesti haittais kätilöitten työtä.

 

Pelko on niin yksilöllistä!!

Minäkin pelkäsin joka kerta, vaikka olen olevinas tämmönen "cool-sissi". Minä olen meillä se joka siivoan oksennukset ja vien ommeltavaksi haljenneet huulet, kun mies panikoi ja pyörtyilee!!

Ensimmäisellä kerralla ei oikein tiedä mitä pelkää. Pelkää, koska kaikki on uutta. Kukaan ei voi auttaa, koska kahta samanmoista synnytystä ei ole.
Pakokauhun vallassa pyysin neuvolassa jopa sektiota ettei tarvitsisi alakautta synnyttää. Onneksi ovat meilläpäin aika tiukkoja sen asian kanssa. Eli lääketieteellinen paruste pitää olla. Vaikka minusta sairaalloinen synnytyspelkokin olisi hyvä syy...

Eka synnytys oli nopea, mutta hankala, kun lapsi oli liki viisikiloinen. Olin pestissä viikon, enkä voinut ottaa vauvaa edes syliin muuta kuin sängyssä istuen. Tuntui tosi pahalta, kun oli eka vauva.

Toista synnytystä pelkäsin ensimmäisen vaikeuksien vuoksi. Kukaan ei ottanut todesta ennenkuin aloin nähdä tosi ilkeitä painajaisia. Sama painajainen toistui konta kertaa. Heräsin omaan itkuuni. Tulkitsin sen omalla keittiöpsykologiallani synnytyspeloksi. Löin lopulta beuvolkassa nyrkin pöytään ja sanoin etten synnytä alatietä, haluan lupauksen leikkauksesta! Silloin terv.hoitaja varmaan vasta tajusi. Ohjasi neuvolapsykologille ja se kyllä auttoi. Pelko väheni ja loppuaika meni sitten suht mukavasti.

Tieto lisää tuskaa ja kolmatta odottaessa pelkäsin myös, mutta varmaan "terveellä" tavalla. Tiesin, että minua kuunnellaan kun rääkäisen tarpeeksi vakuuttavasti. Olin jo äitipolikäynneillä pitänyt porukkaa varpaillaan Ja kun mieskin on vähän vauhko näissä asioissa, luulen, että meitä ehkä oikeasti kuunneltiin paremmin kuin aikaisemmin.

Tulihan tätä tarinaa. en tiedä onko tästä kelleen mitään hyötyä, mutta kokemuksia nämäkin!

Mukavaa toukokuun loppua kaikille!!
Ja kaikki ne lapset lopulta syntyy...

 

\

kiitos kokemuksestasi! Puhuitko peloistasi missään, neuvolassa tms.? Tiesivätkö kätilöt etukäteen? Itsekkin tahdon synnyttää alakautta vaikka pelkäänkin mitä kaikkea siinä tapahtuu.

Minä kävin pelkopolilla juttelemassa. neuvolatädistäni en pitänyt, en voinut ajatellakaan hänelle juttelemista peloistani. pelkopoli ei itse asiassa minun kohdallani auttanut. se ei ollut sellaista kuin olin odottanut ja toivonut, eikä varmaan kyseisen kätilön kanssa ajatukset aivan olleet samoilla aalloilla siinä mikä minulle olisi avuksi ja mikä ei. ja täytyy kai tämäkin nyt sitten mainita, että kätilöt eivät välttämättä tienneet pelostani tai pelkopolikäynnistäni synnytyksessä. ainakin olen myöhemmin ajatellut, että juuri mikään heidän toiminnassaan ei osoittanut että he olisivat lukeneet esimerkiksi toivelistaani, joten en tiedä olivatko lukeneet muitakaan kansiossani olleita papareita. synnytykseni oli nopea, joten luultavasti he eivät vain voineet käyttää aikaa lueskeluun, kun minä olin tekemässä lasta. ymmärrän sen kyllä.

itse olen yrittänyt vahvistaa itseäni aikaisemmin kertomillani ajatuksilla. tässä odotuksessa menen toiseen neuvolaan, jossa on kuulemma oikein taitava ja mukava terkkari, ja toivon että pääsen siellä puhumaan ja saan tarvitsemaani tukea.

kyllä minä tähän pystyn. nyt on hyvä hetki meneillään. huonoina itken ja paiskon tavaroita ja päätän etten mene synnyttämään. mutta en voi kuin yrittää auttaa itseäni. haluan pystyä tähän!!

 

Pelkäsin synnytystä aivan kamalasti, synnytysvalmennuksessa kun näin synnytysvideon, meinasi taju lähteä kun iski niin kova pelko. Ja mitä enemmän viikkoja kertyi, sitä pahemmaksi paniikki kasvoi. Ei muuten lohduttanut yhtään ne ikuiset fraasit, että jos se synnytys oli oikeesti niin kamalaa niin eihän kellään olis ku yksi lapsi yms... Neuvolassa yritin keskustella asiasta mutta siellä se terveydenhoitaja vaan tuumasi, että keskutele synnärillä sitten tutustumiskäynnin yhteydessä kätilön kanssa. Ja se kätilö, jolta asiaa sitten yritin kysyä ja tiedustella sektion mahdollisuutta, lähinnä suuttui minulle, kun mulla ei kerran muuta syytä sektioon ollut kuin pelko synnytystä kohtaan. Niinpä sitten vaan odotin ja pelkäsin ja itkua tuhersin. Ja kun vielä ilmeni, että synnytys käynnistetään ja kaikki innostuivat pelottelemaan käynnistyksen kamaluudella niin ARGH!
Mutta niinpä vain jäi kokonaisuudessaan positiivinen muisto koko synnytyksestä, vaikka epiduraalin suostuin ottamaan (koska pelkäsin sitäkin) aika myöhään ja vaikka ponnistusvaihe kestikin 2,5 tuntia. Jotenkin edelleen ikävimpänä asiana muistan sen tikkien ompelun kun se kätilö parsi paikkoja kasaan... Se jokseenkin nipisti :\| Ihan harmitti jälkikäteen, että olinkin kuluttanut niin paljon aikaa siihen pelkäämiseen. Niinku sitä nyt olis voinut olla pelkäämättä ku ei ollut hajuakaan mitä tuleman pitää. Kyllä sinne uudelleenkin uskaltaa mennä jos niin onnellisesti käy.

 

Minun kohdallani pelot osoittautuivat vääriksi. Synnytyspelkoisille sanoisin, ettei kannata jättää lapsia tekemättä synnytyspelon takia. Synnytyssalissa edetään tilanteen mukaan, hetki hetkeltä. Sitä ei voi etukäteen suunnitella.

Minä pelkäsin niin paljon, että itkin salissa ja hoin että "pelottaa". Kätilö sanoi, että kaikkia pelottaa ja on parempi että pelkää ettei tule soitellen sotaan.

Minulla synnytys alkoi omilla supistuksilla, jotka eivät olleet mitään kovin tuskaisia. Ja siinä vaiheessa kun kovat supistukset alkaa, saa jo epiduraalin. Ei tänä päivänä ole lääketieteen ansiosta kamalaa synnyttää. Minun synnytykseni hoidettiin hienosti.

Ja täytyy sanoa, etten kunnolla edes muista enää tapahtumasta mitään. Se oli vaan yksi päivä, muutama hassu tunti ja sen jälkeen se on ohi. Ja onhan siellä oma rakas mies mukana.

Tsemppiä sulle, hyvin se menee.

 

\

minäkin pelkään vaikken viä oo ees raskaana.pelkään ponnistusvaiheen kipua,en kestä sitä se tuntuu niin kauheelta kun polttaa ja kirvelee ja tuntuu että repee..kävin viimeksi pelkopolilla ja kävi juuri niin etten saanu pudendaali puudutusta vaikka oli luvattu,ja seuraavassa synnytyksessä oon varmasti yhtä paniikissa,en tiedä miksi menen paniikkiin kun tunnen et vauva alkaa laskeutuun synnytys kanavaan mutta niin vaan on käyny.se tunne on mun mielestä hirveä.viimeks yritin kivuta vaan ylöspäin sängyllä ja huusin ja itkin :ashamed: mies istu sillain mun vieressä siinä sängyllä ja piti kiinni etten nyt ihan kauheesti haittais kätilöitten työtä.

Sain käsityksen, että olet synnyttänyt Taysissa. Onko tästä pitkä aika? Mä synnytin juuri ja mulle laitettiin se Pudendaalipuudutus vaikka en sitä pyytänyt. Ovat kuulemma alkaneet laittamaan sitä mielellään Taysissa, koska Hämeenlinnan synnärillä niin positiiviset kokemukset siitä. Että nyt varmaan saa Pudendaalin ponnistusvaiheeseen. Ja minä sain vielä epiduraalia lisää ponnistukseen kun en uskaltanut ponnistaa ilman kivunlievitystä. :hug:

 

ahaa*ilostuu*!siis ei nyt kauhean kauaa,tasan vuosi!ehkäpä sitä uskaltaisi siis sittenkin viä kerran synnytyspuuhiin?!jos sais edes sen pahimman kivun pois niin ei ois mitään ongelmaa :\|

 

Minäkin pelkäsin eka synnytystä kauheesti, mutta päätin et en ajattele mitään ennakkoon... sitten kun synnytyspäivä koitti kaikki meni ihan sairaan hyvin.. kestin supistukset ilman kivunlievitystä melkein loppuun asti.. sitten kun sain epiduraalin pääsinkin melkein heti ponnistaa ja ponnistusvaihe kesti 45min.. ymmärrän että monet pelkää synnytystä,. mutta sen voin sanoo ettei se todellakaan oo niin kamalaa kuin vois luulla.. onhan ne kivut aika rankat mutta ne kuuluu synnytykseen ja sitten kun vauva on maailmas on niin voittaja fiilis et kivut unohtuu saman tien... tsemppiä kaikille synnytystäpelkääville hyvin kaikki menee...

 

\

ahaa*ilostuu*!siis ei nyt kauhean kauaa,tasan vuosi!ehkäpä sitä uskaltaisi siis sittenkin viä kerran synnytyspuuhiin?!jos sais edes sen pahimman kivun pois niin ei ois mitään ongelmaa :\|

Mee sinne ja vaadi kuule saada ne lääkkeet. Siellä on tällä hetkellä töissä kaksi aivan ihanaa synnytyslääkäriä. Thomas Hansen ja sit joku Annala. Ne antaa kaiken periksi.

 

:ashamed: Minä ainakin pelkään synnytystä nyt ihan tosissani...
Kaksi poikaa ole alateitse saattanut maailmaan ja kummassakin oli niin synkkiä hetkiä tuskan kourissa että luulin todellakin kuolevani..kaikki sain mitä talosta vain löytyi..mutta mutta jokin oli etteivät ne auttaneet..
:snotty:
Nyt kolmatta odotan ja on pakko mainita neuvolassa kun ekan kerran menen et pelottaa.. ihan aikuisten oikeesti mulla nimittäin 5cm-10cm aukeaminen on ollu niin hel*******nen ettei tosikaan sitä ei ees osaa sanoin kuvata.Ei alku eikä ponnistusvaihe ole mitään.
Pelkään siis sitä kipua ja sitä ettei taaskaan kolmannella kerrralla auta lääkkeet..hmnn.. :\| näin menen nyt eteenpäin ja saa nähdä kuinka kauhuissani olen lopussa.
Jospa joku saisi minuun luotua luottamuksen avun saamisesta :heart: :flower:

 

nappa Missä sairaalassa olet synnyttänyt? Mulla auttoi epiduraali, mutta tunsin sen paineen alapäässä kun paikat aukes. oletko saanut sen Pudendaalipuudutuksen? Vai miten se nyt kirjoitettiinkaan? Se auttaa siihen paineentuntuun.

 

hmm..ei kuulostanu se pudendaali tms.tutulle parakervikaalit ym.ym.kokeiltu........
Vas oli ekalta ja sit tokalta Kys kun menivät Vas:in lopettamaan tai siis synnytys osaston..

Mihinkä tää puden....puudute pistetään??? :/ :heart:

 

Se on vähän kuin kohdunkaulapuudute, mutta sen voi antaa kun on kaikki 10cm auki. Se vie pois sen avautumispaineen tosi tehokkaasti, mutta ei niitä alavatsan polttoja.

 

siinähän se olikin kun ei ponnistus enää sattunut eikä vatsassa tuntuneet ne supistukset vaan SELÄSSÄ ja LONKILLA siis aivan jotain järkyttävää.. :ashamed:
Ei taida auttaa muu kuin vain kärvistellä kivuissa jotka vie tajunnan tason aivan muualle hyvä että saa ilmaistua itseään... :snotty:

 

Ekan synnytyksen kohdalla en oikein edes osannu pelätä mut sit ku ootin toista viimeseilläni nii ihan kamala pelko iski!!! Kiukuttelin jopa miehelle et mä en mee synnyttään mut sit ku pääsi laitokselle ei enää ollukaan mitään pelkoo... ja synnytin loppujen lopuks ilman mitään kivunlievitystä! Tsemppiä vaan kauhiasti kaikille synnyttään menijöille!!!!!! :flower:

 

Odotin synnytystä kovasti, että pääsisin isosta mahasta eroon, mutta samalla pelkäsin sitä kipua mikä synnytykseen liittyy. Olin varma että en kestä...synnytys tuntui kamalalta silloin kun se tapahtui, ja viikon sen jälkeen vielä muistelin kauhulla. Nyt kun aikaa on mennyt kaksi kuukautta, en kuolemaksenikaan enää muista mikä siinä muka oli niin kauheaa. On tosiaankin totta se, että kivut yksinkertaisesti tuppaavat unohtumaan kun vähän aikaa menee. Nyt tuntuu että voisin tehdä lisääkin lapsia, jos niitä meille suodaan. Minulle ehtiin eppari, ja lopussa jouduttiin käyttämään imukuppiakin, mutta silti sanoisin kaikille pelkääville, että kivut ovat kestettävissä. Tai siis itselläni olivat. Huolimatta siitä että epiduraali jäi toispuoleiseksi. Ponnistusvaihetta pelkäsin kaikkein eniten, mutta kätilö rohkaisi ja rauhoitteli. Kyllä siitä selviää! Etukäteenhän ei voi tietää, vaikka synnytyksesi tulisi olemaan suhteellisen helppokin. Ja jos on vaikeakin, niin onneksi kivunlievityksistä on apua. Itse olen ikuisesti kiitollinen ilokaasulle...

 

Voi harmi nappa. Onhan tuo inhottavaa jos ei kivunlievitykset tehoa. En kyllä osaa sanoa mitään. Toivottavasti kaikki menisi toisin nyt. :hug:

 

CARLONA kiitos vaan kun olet ruotinut tätä..niin toivon itsekin et kaikki menisi nyt aivan toisin kuin edelliset on menneet KYS kuitenkin synnytys sairaalana tälläkin kertaa..katellaan jos vaikka pääsen sinne juttelemaan ja ottevat vakavasti mun kokeman kivun ja et huomioidaan edelliset et kun ei oo auttanut ja muuta sellaista... :ashamed: :heart:
Niin minäkin luulin et jokainen synnytys on erillainen mut kaksi edellistä on olleet ihan samanlaisia kestolleen ja kivulleen... :snotty: :\|

 

nappa: mulle tuli mieleen, et jos pyytäisit sektiota. On varmaan aika harvinaista ettei kipulääkkeet auta ja voisivat antaa sektion. Voihan sitä edes yrittää. Harmittaa sun puolesta. Tiedän pelon tunteen kun olen itsekin pelännyt. :hug: