Tässäkö se nyt sitten oli?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Onneton kaksin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
O

Onneton kaksin

Vieras
Olen ollut aviossa 5 vuotta, asunut tämän ajan miehen talossa, jossa asuu myös miehen poika. Koko aika on ollut vaikeaa, etenkin pojan takia. Hän on koko suvun lellikki, säälilapsi, joka luulee itsestään todella liikaa. Minulla ei ole ollut ikinä häneen edes normaalia suhdetta, pysyn pois jaloista.

Alkuun hän vietti äitinsä luona km. yhden viikonlopun kuussa, nyt on monta vuotta vain silloin tällöin piipahtanut päiväseltään siellä. Hän on siis aina siellä talossa, pyhät, arjet, juhlat, viikonloput, aina. Tyttöystävä on, mutta nyt siinä notkuu niitä kaksi.
Ovat kyllä enimmäkseen omissa oloissaan, mutta se ei vaikuta minun olooni.
Pois hän ei sieltä varmasti ikinä muuta, kuten ei isänsäkään.

Mies on aina juonut alkoholia hallitsemattomasti eli silloin kun ottaa, ottaa perskännit ja sammuu. Koska alkoholismi ei ole minulle mitenkään tuttu, en ymmärtänyt merkkejä, luulin sammumista vahingoksi. Keskustelu ei auta, hän suuttuu ja alkaa raivoamaan. Selvinpäin mies on mitä ihanin ja huomioon ottava, mutta tuo alkoholinkäyttö rajaa sosiaalista elämää lähes olemattomaksi.

Olen ollut erittäin ahdistunut jo pitkän aikaa, mutta en osaa repäistä itseäni irti. Onhan hyviäkin aikoja, kadunko jos lähden, mikä muuttuu, miten sen tekisin. Eksyn näihin pohdintoihin ja vaihtoehtoihin, enkä saa selvyyttä. Sisimmässäni tiedän, että tämä on lopun alkua, mutta silti odotan jotain ihmettä tapahtuvaksi. Missä vaaka, millä punnita asioita oikein?
 
"Missä vaaka, millä punnita asioita oikein?"

Vaa'at on säännöllisin väliajoin taarattava. Muuten vaaka voi näyttää väärää lukemaa.

Juttuni ärsyttävät ellejä. Elän itsenäisen naisen elämää enkä siitä ikinä halua luopua.

Osaan hyvin kuvitella elämäntilanteesi. Juovat miehet ovat selvinä suurimmaksi osaksi ihania.
Siksi irrottautuminen oli minullakin niin vaikeaa.

Ehkä elleistä irottautuminen on vieläkin vaikeampaa. Tämä virtuaalisuhde on niin erikoinen.
Jotkut lukijat lukevat juttujani vaikka eivät halua lukea. Minä kirjoitan vaikka en enää erityisemmin välitä kirjoittamisesta.

Kotona päiväkirja on lähes koskematon. Ei ole enää mitään tarvetta kirjoittaa. Voin jo niin hyvin.

Mutta tässä työpaikassa ilmapiiri on surkeista surkein. Saimme siitä äsken mustaa valkoisella barometrin muodossa.

Olen aina sanonut, että jokainen voi vaikuttaa ilmapiiriin omalla panoksella.
Ei kannata huonontaa vaan yrittää parantaa.

Laitoin eilen linkin avioeropalstalle. Husilla on ylättävän hyvät nettisivut. Kävin kurkkaamassa rekrysivuja ja löysin sieltä monta muuta mielenkiintoista luettavaa.
 
Paheneeko miehen alkoholinkäyttö, kun lähden ja minunko syy, jos jotain tapahtuu..

Poika tyttöystävineen voi olla yhtä ymmällään ja monestikin alkoholisti sitoo niitä ihmisiä joidenka kanssa asuu.
Vaikka miehen poika olisikin lellikki, niin sukuhan voi ns. vaatia poikaa valvomaan isäänsä.
Kehumalla, että kuinka hienoa että asuu isänsä kanssa, tarkoittaa sitä, ettei vain heidän rasitteena.
Kukaan ei oikeasti halua asua alkoholin suurkäyttäjän kanssa, mutta se vastuu juoposta, mitä tekee ja kun tekee. Se on nimenomaan minun syyni, jos jotain sattuu.

Nuoruuden varmuus, on epävarmuutta..
 
Alkuperäinen kirjoittaja turun tyttö;11071601:
Paheneeko miehen alkoholinkäyttö, kun lähden ja minunko syy, jos jotain tapahtuu..

Poika tyttöystävineen voi olla yhtä ymmällään ja monestikin alkoholisti sitoo niitä ihmisiä joidenka kanssa asuu.
Vaikka miehen poika olisikin lellikki, niin sukuhan voi ns. vaatia poikaa valvomaan isäänsä.
Kehumalla, että kuinka hienoa että asuu isänsä kanssa, tarkoittaa sitä, ettei vain heidän rasitteena.
Kukaan ei oikeasti halua asua alkoholin suurkäyttäjän kanssa, mutta se vastuu juoposta, mitä tekee ja kun tekee. Se on nimenomaan minun syyni, jos jotain sattuu.

Nuoruuden varmuus, on epävarmuutta..


Sen takia ei kannata jäädä, jotta alkoholin käyttö vähenisi. Holisti löytää aina syyn juomiseen, joko se on kurjuutta tai juhlaa... Tasaista arkea nämä ihmiet eivät kestä selvin päin. Silti luulevat ettei heillä ole ongelmaa, jos pystyvät työn hoitamaan jne. Suuri osa holisteista on mukavia ja kultaisia persoonia, juomisen jatkuessa vuodesta toiseen alkoholi vie tunteet, se on ihan aivoissa vammautuva piirre... eli näillä ihmisillä tulee päällimmäisiksi Minä, kaikki pyörii itsensä ympärillä ja kyky samaistua toiseen häviää. Surullista mutta totta. Oli holisti tai ei niin aikuisen ihmisen vastuuta itsestään ei saa ottaa!! Väärällainen vastuullisuus on hyvä unohtaa aikuisessa parisuhteessa, siitä ei koskaan seuraa hyvää..
 
sillä erotuksella, että meillä ongelmana ei ole miehen alkoholismi vaan laiskuus. Mietin viikottain mitä teen tämän suhteen kanssa, koska vuodet vain vierii ja kaikki menee vain pahemmaksi koko ajan. Itse en periaatteessa haluaisi erota, lasten takia eikä yksineläminen muutenkaan houkuttele, mutta ei ole kyllä hyvä olla tässä suhteessakaan. Pelkään, että vielä sairastun tämän pahan oloni takia, jonka mies aiheuttaa.

Kumpa joku osaisi neuvoa; olen tietysti yrittänyt muuttaa miestäni, mutta se ei onnistu. Jotenkin olen käsittänyt, että ainoa tapa selvitä on se, että alan vain elämään omaa elämääni tämän suhteen sisällä. Että suhtaudun häneen kuin keneen tahansa kämppäkaveriin, olemalla kohtelias ja tekemällä oman osuuteni täällä kotona. Muuten olen alkanut suunnitella esim. kaikki menoni (matkat, opiskelut, juhlat ym. menot) ihan itsekseni ja sitten vain ilmoitan, että lähden sinne ja sinne silloin ja silloin, pystytkö olemaan lasten kanssa? Onko kellään kokemusta tällaisesta, haluaisin kuulla olenko oikealla/väärällä tiellä? Toivoisin muunlaisia vastauksia kuin "jätä se sika" yms.
 
Noinhan meidän aina pitäisi periaatteessa osata olla parisuhteessa. Jos kumppanimme ei ole innostunut samoista asioista kuin itse olemme, teemme niitä ilman häntä. Uskaltaa olla oma itsemme.

Tietysti sitä tehdään asioita myös yhdessä ja huomioidaan toinen, mutta ei todellakaan pidä jättäytyä sen varaan, että toinen tekee meidät onnelliseksi ja siirtää oma itsemme sivuun.

Jos sinä, Tarinasi, pystyt luomaan oman elämän noin kuin ajattelet ja olet siten tyytyväisempi, todennäköisesti parisuhteennekin voi paremmin. Ties, vaikka mies virkistyisi siitä itsekin toimeliaammaksi - joko kanssasi tai innostuu jostain muusta.

Vaikka "tullaan yhdeksi lihaksi", ei se tarkoita, jotta kaikki pitäisi tehdä yhdessä. Hyvä sekoitus yksintekemistä, omia harrastuksia ja sitä yhteistä elämää on paras sekoitus ja pitää molemmat virkeinä.
 
Kerran se vain kirpasee, sinulla ei ehkä edes kirpase.
Käsitin, että teillä ei ole yhteisiä lapsia?

Itsensä ympärikänniin juovan kanssa ei tosiaan ole helppoa. Sinun kuviossasi varsinkaan.
Kerro miehelle tuntemuksesi ja niiden syyt, jotta hän ei jää ihmettelemään lähtöäsi.

Sinun kannattaisi tehdä se irtiotto. Ei se kaduta, jos kehnon olon helpompaan vaihtaa. Siellä taitaa olla kaksi peräkylän poikaa, isä ja poika sinun kestettävänäsi!
 

Yhteistyössä