N
Näin meillä
Vieras
Mielenkiinnolla olen lukenut näitä teidän kirjoittelujanne ja en voi muuta kun liittää omani tähän lukemattomien kirjoitusten sarjaan.
Olin nuorena villi ja vapaa ja ennen kaikkea tosi villi. Ensimmäiselle tanssireissulle karkasin jo 13 vuotiaana ja siitä se rimpalla juoksu sitten alkoi. Nuoruus ja hulluus kulki minussa käsi kädessä ja jos jonkinmoisiin sotkuihin sain itteni ängettyä. Peggiperjantai oli meidän paikkakunnan nuorten juttu ja sitten käytiin isolla porukalla paikallisilla tanssilavoilla rellestämässä.
17-vuotiaana läksin kuitenkin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja sille tielle jäin kuten moni muukin. Mies iski minut kirjaimellisesti kapakan ovelta ja sillä tiellä ollaan oltu jo kohta 30 vuotta.
Lapset tehtiin nuorena ja minä 19v ja mies 24v kun esikoinen syntyi. Mutta me oikeasti oltiin valmiita silloin
perheen perustamiseen ja jotenkin kaikki oli niin selvää ja valmista.
Ensimmäinen kriisi tuli 80- luvun lopulla kun oltiin oma asunto saatu ja kaiken piti olla selvää. Siinä sitä mies sähelti ja se asia puitiin pois päiväjärjestyksestä. Olihan siihen syynsä. Ja totta vie osasin minäkin tehä toisen elämästä helvettiä jos sekin minun.
Siitä selvitiin ja elämä kulki latujaan luvattiin rakastaa ja rakastettiin.
Lapset kasvoivat ja lähtivät maalimalle. Tuli seuraava kriisi ja minun vuoroni säheltää. No, kadunko, totta hitossa En kadu. Se on elämää ja otettiin niin, että asia puitiin pois päiväjärjestyksestä ja nyt eletään isolla ee:llä.
Yritetään tehdä kaikkea kivaa mistä molemmat tykätään ja nautitaan toisistamme oikeasti.
Opetellaan elämään kahden kun pesue on maalimalla.
Sairastuin ja lähdin syöpälähetteellä leikkaukseen. Leikkauksen jälkeen alkoi uusi elämän vaihde ja nyt seksi maistuu ihanalle. Mulla on varmasti joku kanivaihe menossa ja suoraan sanoen voisin asua sängyssä. Mutta kun nyt on sitten vuorostaan niin, että mies hiivistää. Se ikä kai on sitten tehnyt tehtävänsä.
Haluaisin seksiä enemmän kuin kerran viikossa ja en halua sitä niin, että se on pakkopullaa miehelleni. Silti rakastan sitä niin paljon, että tämäkin eletään ja apua haetaan jos sitä vain jostain saa.
Sydän on ihan sykkyrällä kun ajattelen miestäni ja on semmonen olo kun pikkulikalla kun elämä oikeasti hymyilee...
Niin mitä tällä sain kun kirjoittelin. Sen itselleni, että kaikki se mikä elämän aikana on vaikeaa, niin se ei tapa se vaan vahvistaa. Se mikä on eletty on eletty niin, että ei kaduta ja vanhana mummona voi tosiaan muistella kaikkea sitä mitä on tullut tehtyä.
En tiedä huomisesta onko mieheni uskollinen, olenko minä uskollinen. Mutta siitä olen varma, että en halua tuomita ketään kun en itsekkään ole mikään pyhimys.
Jokainen joutuu elämään omien valintojensa mukaan.
Joskus vain tuntuu, että tämän päivän ihmiselle on niin helppo sanoa toiselle, että se on soronnoo sitten, tuossa on ovi mene.
Eli kaivakaa ystävät rakkaat sitä suomalaista sisua elämäänne jos toisianne tosissanne rakastatte ja antakaa ennen kaikkea anteeksi toisillenne. Sillä se joka sanoo, että elämässä ei ole kriisejä valehteloo ja kovasti.
Kun katselen ympärilleni, en tiedä paria jolla ei jotain häikkiä olisi ollut.
Olkaa Onnellisia ja ELäkäää, eläkää sillee, että tuntuu....
ystävällisesti teidän
samatha
Olin nuorena villi ja vapaa ja ennen kaikkea tosi villi. Ensimmäiselle tanssireissulle karkasin jo 13 vuotiaana ja siitä se rimpalla juoksu sitten alkoi. Nuoruus ja hulluus kulki minussa käsi kädessä ja jos jonkinmoisiin sotkuihin sain itteni ängettyä. Peggiperjantai oli meidän paikkakunnan nuorten juttu ja sitten käytiin isolla porukalla paikallisilla tanssilavoilla rellestämässä.
17-vuotiaana läksin kuitenkin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja sille tielle jäin kuten moni muukin. Mies iski minut kirjaimellisesti kapakan ovelta ja sillä tiellä ollaan oltu jo kohta 30 vuotta.
Lapset tehtiin nuorena ja minä 19v ja mies 24v kun esikoinen syntyi. Mutta me oikeasti oltiin valmiita silloin
perheen perustamiseen ja jotenkin kaikki oli niin selvää ja valmista.
Ensimmäinen kriisi tuli 80- luvun lopulla kun oltiin oma asunto saatu ja kaiken piti olla selvää. Siinä sitä mies sähelti ja se asia puitiin pois päiväjärjestyksestä. Olihan siihen syynsä. Ja totta vie osasin minäkin tehä toisen elämästä helvettiä jos sekin minun.
Siitä selvitiin ja elämä kulki latujaan luvattiin rakastaa ja rakastettiin.
Lapset kasvoivat ja lähtivät maalimalle. Tuli seuraava kriisi ja minun vuoroni säheltää. No, kadunko, totta hitossa En kadu. Se on elämää ja otettiin niin, että asia puitiin pois päiväjärjestyksestä ja nyt eletään isolla ee:llä.
Yritetään tehdä kaikkea kivaa mistä molemmat tykätään ja nautitaan toisistamme oikeasti.
Opetellaan elämään kahden kun pesue on maalimalla.
Sairastuin ja lähdin syöpälähetteellä leikkaukseen. Leikkauksen jälkeen alkoi uusi elämän vaihde ja nyt seksi maistuu ihanalle. Mulla on varmasti joku kanivaihe menossa ja suoraan sanoen voisin asua sängyssä. Mutta kun nyt on sitten vuorostaan niin, että mies hiivistää. Se ikä kai on sitten tehnyt tehtävänsä.
Haluaisin seksiä enemmän kuin kerran viikossa ja en halua sitä niin, että se on pakkopullaa miehelleni. Silti rakastan sitä niin paljon, että tämäkin eletään ja apua haetaan jos sitä vain jostain saa.
Sydän on ihan sykkyrällä kun ajattelen miestäni ja on semmonen olo kun pikkulikalla kun elämä oikeasti hymyilee...
Niin mitä tällä sain kun kirjoittelin. Sen itselleni, että kaikki se mikä elämän aikana on vaikeaa, niin se ei tapa se vaan vahvistaa. Se mikä on eletty on eletty niin, että ei kaduta ja vanhana mummona voi tosiaan muistella kaikkea sitä mitä on tullut tehtyä.
En tiedä huomisesta onko mieheni uskollinen, olenko minä uskollinen. Mutta siitä olen varma, että en halua tuomita ketään kun en itsekkään ole mikään pyhimys.
Jokainen joutuu elämään omien valintojensa mukaan.
Joskus vain tuntuu, että tämän päivän ihmiselle on niin helppo sanoa toiselle, että se on soronnoo sitten, tuossa on ovi mene.
Eli kaivakaa ystävät rakkaat sitä suomalaista sisua elämäänne jos toisianne tosissanne rakastatte ja antakaa ennen kaikkea anteeksi toisillenne. Sillä se joka sanoo, että elämässä ei ole kriisejä valehteloo ja kovasti.
Kun katselen ympärilleni, en tiedä paria jolla ei jotain häikkiä olisi ollut.
Olkaa Onnellisia ja ELäkäää, eläkää sillee, että tuntuu....
ystävällisesti teidän
samatha
