Tässä erittäin mielenkiintoinen teksti isommista rintamaitoa imevistä lapsista sivulta imetys.fi:
Vauvaa vanhemmat maitolapset - Karla Loppi
Suomen lastenlääkärien virallinen suositus imetyksen pituudeksi on yhteen vuoteen asti. Sen pidempää imetystä ei suorastaan kielletä, mutta virallisesti katsotaan, ettei yli yksivuotias lapsi saa imetyksestä mitään erityistä hyötyä. Onko näin? Miksi moni imettää vielä kaksi-, kolme... jopa seitsemänvuotiasta lasta? Millaista se on?
Mitä tiede sanoo?
Pitkää imetystä on länsimaisen lääketieteen parissa tutkittu vähän. Suomessa ei ole oikeastaan tutkittu edes imetysten kestoja yhden vuoden iän jälkeen. Saati sitä, miten pitkä imetys lapsen ja äidin terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttaisi.
WHO:n ja Unicefin suositus imetyksen kestoksi on vähintään kahteen vuoteen asti, ja jos se äidille ja lapselle sopii, mielellään pidempäänkin. Usein luullan, että tämä koskee vain kehitysmaita, joissa ravitsemustilanne ilman imetystä voi olla kehno ja hygienia huono. Mutta myös monet hyvinvointivaltiot ovat ottaneet kahden vuoden imetystavoitteen omakseen, ja joitakin tutkimuksia pidemmän imetyksen eduista on jo olemassa.
Ravitsemuksellisesti maito toisen vuoden aikana on aivan samanlaista kuin aiemminkin. Mikroskooppi on siis varmistanut, että maito ei missään vaiheessa (esimerkiksi puolen vuoden tai yhden vuoden iässä) muutu ""sokerivedeksi"" tai ""vähärasvaiseksi, ei enää täyttäväksi"". Yhdestä kahteen vuoteen ikäinen lapsi saa puolesta litrasta rintamaitoa (mihin tarvitaan kaksi tai kolme kunnon imetystä) 95 % päivän C-vitamiinin tarpeesta, 45 % A-vitamiinin tarpeesta, 38 % proteiinin tarpeesta ja 31 % energiantarpeesta. Maito on edelleen imeytymisen ja ravintoaineiden hyväksikäytön kannalta ylivoimaista ravintoa, ja esimerkiksi ankaran vatsataudin aikana imetetty lapsi joutuu sairaalaan paljon epätodennäköisemmin kuin ei-imetetty.
Muutama tutkimus on tehty myös äidinmaidon sairauksia lievittävästä ja ehkäisevästä vaikutuksesta ja pitkästä imetyksestä, ja näyttää siltä, että mm vasta-ainevaikutus jatkuu aivan samoin kuin ravitsevuuskin niin pitkään kuin imetystä riittää. Maito sisältää sairauksien vasta-aineita sitä suurempina pitoisuuksina, mitä vanhempi lapsi on ja mitä harvemmin hän maitoa nauttii. Näin hyvinkin vanha, jo vieroittuva lapsi, saa edelleen äidin maidon kautta vastustuskykyä sairauksille.
Paitsi vauvalle, tutkimus on todennut terveydellistä hyötyä imetyksestä olevan myös imettävälle äidille. Imetys auttaa ehkäisemään mm. munasarja-, kohtu-, kohdunkaulan ja rintasyöpää. Ainakin joidenkin syöpien kohdalla parhaaseen ehkäisevään vaikutukseen tarvitaan useamman vuoden imetyshistoria.
Mitä luonto sanoo?
Nykyinen länsimainen käytäntö vieroittaa lapset vielä vauvaikäisinä tai hyvin pian sen jälkeen on ihmiskunnan historiassa harvinainen ilmiö. Kautta historian, Suomessakin vielä muutama kymmenen vuotta sitten, vähintään kahden-kolmen vuoden mittainen imetys on ollut normaali käytäntö ja koskeepa se vieläkin ehkä suurinta osaa maailman lapsista. Esimerkiksi Intian kymmenistä ellei sadoista miljoonista lapsista on 65 % tilastojen mukaan imetettyjä n. 2 vuoden iässä.
Ihminen on biologisesti laji lajien joukossa, vaikka ihmiskulttuurit vaihtelevatkin. Eri kädellisten lajeja on vertailtu mm. sen mukaan kuinka pitkä raskausaika on, milloin maitohampaat vaihtuvat, eliniän yms. perusteella. Ihminen sijoittuu tässä vertailussa kauniisti omalle paikalleen ja ihmisen biologisesti luonnollisen vieroittumisiän voisi tämän vertailun perusteella päätellä olevan jotain 2,5 ja 7 vuoden välillä.
Mitä kokemus kertoo?
""Taaperoimetys"" ei siis olekaan mitään tavatonta ja kummallista. Ja onpa sille aivan kelpoja terveydellisiä perusteluitakin. Mutta aika harvinainen taitaa olla sellainen taaperoimettäjä, joka tutkimuksia selaamalla päätyisi jatkamaan imetystä yli yhden vuoden rajapyykin, vaikka ""tieteellinen tieto"" auttaakin perustelemaan valintaa ulkopuolisille.
Tavallinen tarina on se, että imetys on koettu sekä äidin, lapsen että koko perheen kannalta hyväksi asiaksi lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana, eikä tämä seikka muutu miksikään lapsen kasvaessa. Taaperoimetykseen ajaudutaan. Joku saattaa ajatella, että voisi yhtä hyvin jo olla imettämättäkin, mutta toisaalta ajatus vieroittamisesta tuntuu vaikealta, ja sitä lykätään.
Kaksivuotiaan imetys ei ole samanlaista kuin kaksikuisen. Mitä isommaksi lapsi tulee, sitä enemmän hän tarvittaessa tulee toimeen ilman rintaakin, ja vaikka jotkut lapset käyvät rinnalla monta kertaa päivässä ja yössä vielä pitkälti yli kolmivuotiaina, käynnit yleensä ovat pikaisia eikä maratonimetystä enää tarvita. Toiset lapset jo jossain yhden ja kahden ikävuoden välillä itse tai äidin kanssa yhdessä rajaavat imetykset vain tiettyihin tilanteisiin, kuten aamuimetykseen tai nukahtamiseen. Lapsen ja äidin muutaman päivän erokin onnistuu ihan eri lailla kuin vuavaiässä.
Äidin työssäkäynti ei ole este pitkällekään imetyssuhteelle. Kertoopa moni työssäkäyvä äiti, että raskaan tarha- ja työpäivän jälkeen imetystuokio illansuussa on erityisen arvokas keskenäisen rauhoittumisen ja yhteyden luomisen hetki, josta ei haluaisi luopua mistään hinnasta.
Juuri tämä imetyksen luoma erityinen side äidin ja lapsen välillä on monille isompaa lasta imettäville se kaikkein tärkeimmältä tuntuva asia, jota ajatellen jaksaa aina välillä iskevän imetysväsymyksen ohi. Erään vauvalehden jutussa listattiin pitkän imetyksen huonoksi puoleksi ""vauvavaiheen pitkittyminen"", mutta moni näkee asian juuri päinvastoin: soisi kernaasti kaikille lapsille mahdollisuuden olla ""vauvoja"" vähän pidempään kuin on tapana tässä varhaiseen itsenäistymiseen, varhaiseen puberteettiin, varhaiseen aikuistumiseen johdattelevassa kulttuurissamme.
Aina äidin rinnassa roikkuvia mammanpoikia ja tyttöjä pitkään imetetyistä lapsista ei kasva sen enempää kuin muistakaan. Moni uskoo, että päinvastoin: kun lapsella on syli ja lohtu aina saatavilla, hänen on helpompi lähteä maailmalle seikkailemaankin.
Joka tapauksessa vauvasta kasvaa jossain vaiheessa ihan oikea leikki-ikäinen, ""uhma-ikäinen"", tahtotaistelija. Joskus pitkä imetys voi olla tärkeä tuki äidin ja lapsen välisen yhteyden säilymiseen kriittisinä aikoina, kun molemmat raastavat toistensa hermoja jos sellaista aikaa perheeseen sattuu. Kuhmuihin ja pahoihin mieliin tisu on usein ihmelääke.
Joskus kuulee, että imetys on hyvä lopettaa ajoissa, koska mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä vaikeampaa vieroittaminen tulee olemaan. Tämä ei yleensä pidä paikkaansa vieroituksesta on tässä samassa lehdessä oma juttunsa, jossa asiaa selvitetään tarkemmin. Moni vastaa vieroituspeloitteluihin sanomalla, että ""tätä lasta ei aiota vieroittaa ikinä"". Ajatuksena on, että lapsi itse päättää milloin on kypsä lopettamaan imetyksen.
Jotkut pitkään imetetyt pitävät jostain syystä äidinmaitoa pääravintonaan pidempään kuin toiset. ""Kiinteät"" ruoat ovat heille selvästi vain ravinnon lisä, jota nautitaan vain sikäli mikäli mieli erityisesti tekee. Lapsi on siis ""huono syömään"", niin kuin sanotaan. Tämä on aika tavallista 1 2 vuotiailla, mutta voipa joku olla ainakin puoliksi maitolapsi yli kolmivuotiaaksi asti. Tätä pidetään yhtenä pitkän imetyksen huonoista puolista.
Lapsen kannalta siinä kuitenkaan ei ole mitään huonoa. Ilmeisesti kyse on aivan normaalista ja ihmislapselle luonnollisesta ilmiöstä taaperothan ovat muutenkin kuuluisan nirsoa ja välillä paastoavaa porukkaa. Lapsi kyllä pärjää. Ja lukemattomien perheiden kokemukset kertovat, että jos lapsi yhtäkkiä joutuu eroon rinnasta, esimerkiksi aloittaa pitkät päivähoitopäivät tai äiti matkustaa tai sairastuu lapsi kyllä osaa oikein hyvin syödä muutakin. Hän vain valitsee rinnan, jos se on saatavilla.
Vanhemmille ""syömättömyys"" voi tietysti olla ongelma vaikkei lapselle olisikaan. Joskus on kerta kaikkiaan vaikea uskoa lapsen pärjäävän niin hyvin äidinmaidolla, kun naapurin lapsi vetäisee pari puuroa ja makaronilaatikon päivässä. Varsinkin kun moni pitkään imetettykin vetäisee puurot ja laatikot yhtä hyvin! Miksi lapset ovat näin erilaisia, emme tiedä.
""Syömisongelmien"" lisäksi pitkään imetykseen liitetään joskus levottomat ja rikkonaiset yöt ja tarve jatkaa yöimetyksiä jopa vuosien ajan. Näin todella on joidenkin ei kaikkien pitkään imetettyjen lasten kohdalla. Aina tämä ei ole vanhemmille ongelma, jotkut jopa pitävät yöimetyksiä kalliina aarteenaan, josta eivät ""vielä"" haluaisi luopuakaan. Moni taas tekee onnistuneen yövieroituksen, jatkaen imetyksiä päiväsaikaan. Jotkut yrittävät sitä, mutteivät onnistu mutta onhan yöllä levottomia lapsia ei-imetetyissäkin.
Kun imetys on ohi, lapsi ei suhtaudu rintoihin, seksiin, ruokaan, nukkumiseen mihinkään sen kummemmin kuin aikaisemmin vieroittuneet tai vieroitetut lapset. Imetys ei jätä psyykkisiä vammoja lapseen.
Imetyksen keston pitäisi olla perheen sisäinen asia. Ikävä kyllä näin ei aina ole, vaan isompaa lasta imettävä nainen voi joutua kuulemaan todella kummallisia käsityksiä ""epäterveestä suhteestaan lapseen.
Onneksi sentään aika harvassa ovat ne, jotka pitävät pitkää imetystä suorastaan sairaana. Yleisempää on väärään tietoon ja vanhentuneisiin käsityksiin perustuva vilpitön huoli lapsen terveydestä ja hyvinvoinnista: ""Täytyyhän sen saada jo kunnon ruokaa"" tai ""Ei se sitten opi ikinä olemaan erossa äidistä"".
Yksi rajapyykki, jota monet eivät halua ylittää, on hetki jolloin lapsi oppii pyytämään rintaa itse, puhumalla. Melkein jokaisessa suvussa kerrotaan tarinaa jostakin suvun jäsenestä, tai kuinka on nähty vieras lapsi, joka esimerkiksi kassajonossa nolostutti äitinsä vaatimalla ""tissiä äkkiä"". Joskus tarinaan liittyy, että lapsi tehosti vaatimustaan kiroilemalla. Eräs imetysuskomuksia ja käytäntöjä tutkinut kansatieteilijä havaitsikin tämän olevan aivan arkkityyppinen tarina Suomessa.
Tietenkään ei ole mitään väärää tai luonnotonta siinä, että lapsi pyytää rintaa sanoin. Päinvastoin paatuneen taaperoimettäjän mielestä se on varsin kätevää. Mutta on aivan ymmärrettävää, että kaikki eivät halua olla lapsensa kanssa huomion kohteena. Kaikissa perheissä imetystä ei muutenkaan koeta yhtä tärkeäksi osaksi lapsen ja äidin suhdetta, ja vaikka pitkällä imetyksellä on joitakin terveydellisiä hyötyjä, meidän oloissamme imetyksen lopettamisen aiemmin ei voi sanoa mitenkään vaarantavan lapsen hyvinvointia.
Pitkä imetys ei siis ole, tai sen ei pitäisi olla, arvo sinänsä. Siihen ei tarvitse pyrkiä väkisin, jos ei se tunnu perheelle omalta vaihtohdolta. Mutta olisi hyvä, jos kaikilla olisi halutessaan mahdollisuus saada tästäkin aiheesta asiallista tietoa ja tukea imetyksen jatkumiselle niin pitkään kuin perheestä aidosti tuntuu hyvältä.
Yksi konkreettinen tavoite on muuttaa suomalainen virallinen imetyssuositus sellaiseksi, että siinä erikseen mainittaisiin olevan hyväksi, tai edes mahdollista jatkaa imetystä senkin jälkeen, kun lapsi täyttää vuoden. Vaikkapa muodossa ""jos äiti ja lapsi niin haluavat"", kuten amerikkalainen imetyssuositus kuuluu. Nykyisen yhden vuoden suosituksen perusteet eivät ole kovin vahvat, lähinnä taustalla lienee huoli siitä, että jos suositus on kovin kaukana vallitsevasta käytännöstä, se uhkaa menettää merkityksensä täysin. Joitakin vuosia sitten perusteltiin imetyksen lopettamista viimeistään yhden vuoden iässä sillä, että imettävän äidin elimistöstä vapautuu maitoon ympäristömyrkkyjä ja tietysti sitä enemmän, mitä pidempään imettää. Tämä peruste on nyttemmin todettu paikkansapitämättömäksi.
Osaan kyllä loikkia ilkeiden viestien yli 
