Onnea vauvautuneille :flower:
Lilin kanssa ollaankin oltu tyksissä synnytyspöydillä tasan yhtä aikaa
Täällä nyt pieni hiljainen hetki, isyysvapaalainen metsässä, esikoinen koulussa ja vauva nukkuu.
Mä ehtisin olla pari päivää huolissani
maidonnoususta, mutta eipä tarvi enää olla |O , sitä on nyt varmaan korvissa asti, sen verran nyt pakottaa - sais vauva herätä, en viitteis heti pumpata, vaan koitan vauvan mukaan mennä (ja pumppaan imetyksen jälkeen, jos semmoinen olo jää ) .
Synnytystarinaa: Tosiaan lauantaina alkoi housuihin tulla vaaleanpunertavaa vuotoa, jota lähdettiin illasta tykssin näyttämään. Muutama supistuskin oli tuntunut, mutta illalla ei mitään tunteita eikä valumisia, kun käyrällä istuin. Lääkäri kuitenkin halusi katsoa ja testata mahdollisen lapsivedentulon - ja kohdunsuultahan sitä sitten löytyi. Ei kun osastolle odottamaan spontaania jatkoa - evästyksenä, että voi alkaa koska tahansa 2vrk sisään. Mies lähti kotiin tukkumaan (matkaa reilu 50km). Söin iltapalan ja menin petiin, mutta sängyssä alkoi supistukset tihetä ja kipeytyä. 23.30 lähdin hakemaan kaurapussia ja mut laitettiin taas käyrille ja siinä maatessa alkoi supistelut tosissaan, oli se onni, etten ollut silloin kotona, sillä supistuksia tuli heti varmaan kahden minuutin välein ja ne teki kipeää!!! Pyysin päästä pois käyriltä ja puhuttiin, että istun hetken keinutuolissa ja sitten suihkuun ja katsotaan, miten tilanne etenee. Ja sehän eteni! Puolentunnin päästä ei voinut istua keinutuolissa, mutta ylöskään en päässyt, supisteli minuutin välein. Sanoin hoitajalla, että olisko jotain, mitä vois saada - hän halusi katsoa kohdunsuun ja sehän olikin jo 5cm auki. Soitin miehelle ja pääsin synnytyssaliin. Salissa sain heti kohdunkaulanpuudutteen ja se auttoi, istuin jumppapallon päällä tyytyväisenä, kun mies tuli. Tunnin kestin ja sitten uusi puudute kohdunkaulaan - sekin auttoi tunnin, siinä vaiheessa kivut alkoi olla sietämättömät ja pyysin epiduraalin, sainkin sen nopeasti, mutta sepä EI vienytkään kipuja, loivensi, mutta sattui edelleen ihan kamalasti. Aikansa sitä seurattuaan kätilö ehdotti spinaalipuudutusta ja se toikin parin tunnin rauhan ja sain torkuttua vähän (nyt oli su aamu klo 5 ja olin herännyt la aamusta klo 10). Kalvotkin oli puhkastu tätä ennen, kun se avautuminen jäi siihen 5cm:n - vissiin kipuja oli niin paljon, ettei voinut yhtään rentoutua ja ei siis voinut avautuakaan.
Spinaalin vaikutus alkoi kadota klo7 ja kk:kin oli auennut 9cm:n sen vaikutuksesta. Pyysin saada ennen popnnistusvaihetta vielä jonkun puudutteen, ja päätettiin yritää kohdunkaulanpuudutetta, koska spinaalin laittava anestesialääkäri oli leikkauksessa juuri silloin - mutta kohdunkaulaapa ei ollutkaan enää niin paljon jäljellä, että sen olisi saanut laitettua, lääkäri päätti laittaa sen jonkun häpyhermopuudutteen - se auttoi tasan hetken ja senkin vain vajaasti. Kivut oli käsittämättömät ja supistuksia tuli ihan tauotta. Tässä vaiheessa oma tajunta on ollut vähän hukassa, muistan oksentaneeni ja imeneeni ilokaasua kuin heikkopäinen, siitä tuli aljuun paha olo (tosin oksensin kivusta, en kaasusta), mutta paremman puutteessa sitäkin "imi" ja se seki semmoisen humalaisen olon, jossa sattui kyllä, mutta semmoisen humalaisen pumpulin läpi. Jännä tunne oli, kun tajusi olevansa ihan pöhnässä, mutta ymmärsi, mitä muut puhuvat, muttei voinut ottaa siihen kantaa, kun ei saanut sanaa suustaan. Onneksi oli osaava kätilö, johon pystyi luottamaan ja he miehen kanssa päättivät, että laitetaan vielä uusi spinaali "että saadaan tuo takaisin elävienkirjoihin" (tämän lauseen muistan ihan selvästi
!) Sain ilmeisesti piipitettyä olevani samaa mieltä ja anestesialääkäri saapui. Tyksissä oli sunnuntaina kuulemma valtava ruuhka, joten tämä öinen anestesialääkäri oli jäänyt ylitöihin ja tuli muakin lääkitsemään noin klo 10. Ja taas, kun spinaalin sain, taivas aukeni - Sain itseni elävienkirjoihin ja supistuksiin tuli joku järki - ne tulivat jännästi 2 pareissa, mutta sitten oli aina tauko. Alamahassa tuntui kipa, mutta se ei ollut sillä hetkellä sietämätöntä. Sain taas levättyä ja mies haettua itselleen vähän evästä. klo 11 kivut TAAS palasivat, mutta vielä ei supistukset sentään tiheytyneet. Sain luvan alkaa ponnistaa supistuksen kohdalla, jos se helpottaa ja jos sillä saataisiin vauvaa alemmas, oli edelleen kuulemma melko ylhäällä. Ponnistelu auttoi hetken, sitten soitin, että enää ei auta. Kätilö ja lääkäri olivat huolissaan vauvan sydnäkäyrästä ja 11.30 päätettiin, että synnytystä autetaan imukupilla ja jos se ei auta, on pakko leikata. Eli pakko ponnistuksia niin, että tukija oli jaloissa, lääkäri alapäässä imukuppeineen ja vissiin pari painoi vatsasta ja minä huusin ja näin tähtiä! Mutta yhteistyöllä vauva lähti laskemaan, sain oksitosiinia ja olin ihan valmis jättämään leikin sikseen, mutta kätilö eikä mies antaneet siihen lupaa. 9 pisteen vauva syntyi n. 25min jälkeen ja vaikka oli imukuppiavusteinen, mulle ei jouduttu tekemään epparin leikkausta ja selvisin vain neljällä tikillä. Uppumus oli valtava siinä kohtaa ja vähän multa meni ohi lastenlääkärin katsominen, pituus, paino ja sukupuolikin aluksi, mutta ihmeesti siinä voimia alkoi kertyä ja parin tunnin päästä olin itseni ja kätilön yllätyksesksi jo suihkussa.
Synnytys oli KAUHEA ja tämä tukee päätöstä, että meidän lapset on tässä. Nähtävästi mun kroppa reagoi synnytykseen turhan voimakkailla/tiheillä supistuksilla, mikä alkuun avaa hyvin, sitten kroppa alkaa hangata vastaan ja synnytys pitkittyy, loppu tuloksena on kivuliaat, tieheät mutta tehottomat supistukset, kun voimia ei enää ole jäljellä. Tämä synnytys meni ihan samaa kaavaa, kuin esikoisen (lopun leikkausuhkaa myöten), joskin tämä oli kaikilta vaiheiltaan vähän lyhyempi ja tästä toivuin nopeammin. Kätilöni oli (molemmat) kovin ihania ja ammattitaitoisia ja ottivat hienosti ohjat käsiinsä, kun ne mun kädessä ei pysyneet. Olo olo turvallinen kaiken keskellä, vaikka toiveet synnytyksen kulusta olivatkin varsin erilaiset etukäteen, mutta jo alussa sovittiin, että ihan tilanteen mukaan mennään ja jos pystyy, haluan ponnitaa jakkaralta (ei pystynyt) ja ainoa kivun hoito, mihin en suostu, on aquarakkulat. Hyvä mieli siis jäi kaikesta (paitsi kivuista, kivun lievityksessä ei ole valittamista, kätilö kyllä yritti ja auttoi parhaansa mukaan).
Kotiin päästiin tosiaan 2vrk iässä ja mun olo on melko hyvä, pystyn jo istumaankin, mitä en esikoisesta tehnyt kahteen viikkoon. Yöt menee siten että vauva on vieressä ja imee usein (ensi yönä sittten varmaan jo vähemmän, kun rinnat nyt täyttyy). Omaan sankyyn on vauva tarkoitus saada, kunhan tämä tiheän imunkausi vähän laantuu.
Tässä tämä nopeasti kirjoitettu kirjoitusvirheinen ja sekava tarina. Nyt menen koittamaan, josko vauva heräisi imemään ennen, kun sorrun pumppaamaan.
Niin ja synnytys tapahtui rv 40+3, jos
enie listaan laitat.
Palaillaan taas ja alan kommentoida, kun nyt sain oman tarinani kerrottua ja pääsen lukemaan teidän juttuja oikein kunnolla.