***TAMMIVAUVAT*** Lokakuussa (EKAT VAUVAT SYNTYNEET)

zaara Meillä ei sykkeet kyllä ole pitäneet paikkaansa näiden kahden kohdalla, eikä aikoinaan nuorimmaisenkaan kohdalla pitäneet. Hänellä oli varsinkin koko ajan ns. poika syke :D

Verenpaine: Ei kai minulle ole mitään sanottu että siinä seurattais sitä "lähtö" tilannetta, eikä ole edes kysyneet minkälaiset oli paineet ennen raskautta :eek: Nyt tais viimeksi olla jotain 134/74 tms. luokkaa, mutta ennen raskautta mulla oli yläpaine tuossa 100 pinnassa ja alapaine 50-65 välillä yleensä. Jos olin just käynyt puoli taloa ravaamassa ympäriinsä ja mittasin heti niin sitten sain jotain 110/70 paineita :whistle:

kaneli87 Minä olen tuon omppuhilloin kans kokeillut myös vanilja tuorejuustoa :p :p :p

Myy-88 Miksi ei voi kirjoittaa niin pitkää suoraan? Kyllä minulle kirjoitti silloin syyskuun alusta yhtäjaksoisena heti äippälomaan joka alkaa marraskuun 20pv niin jo yhtäjaksoisen, eli melkein kolme kuukautta.

Tica Työnantajan maksama äitiysloma ajan palkka on työtuloa, eli ei ole etuutta. Sinähän maksat siitä ihan yhtälailla kaikki sotut, ja työeläkemaksut jne...kun taas kelan maksuista niitä ei makseta.

 
makeisgalluppiin: syön makeaa melkein joka päivä :ashamed: jos en karkkia niin sitten jotain muuta hyvää, kuten pullaa, kakkuja, keksejä..

joululahjoista kirjoitinkin jo muutama päivä sit että eka lahjat paketissa. :) yritän nyt tässä niitä pikkuhiljaa hommailla että olisi kaikki valmiina sitten joulukuussa. En voi sietää sitä ihmispaljoutta tuolla kaupoissa niin mun on viisainta hankkia kaikki hyvissä ajoin. ;)

joulutorttuja vois muuten jo tekaista ensimmäisen satsin :p voi että mä odotan sitä joulun tunnelmaa.. ihana rauha omassa kodissa eikä kiire minnekkään. paljon kynttilöitä. ja ruokaa kaapissa!! :D valkea maa ja lapset nauttiii .. huoh.. vielä tovi... :xmas:

omassa navassa liitoskivut kovenee.. välillä on jo itkua ja hammasten kiristystä että pääsee liikkumaan. ja nyt on alkanut vaivata taas tuo päänsärky. eilisen kärsin lääkkeistä huolimatta ja tänään näyttäis tulevan sama homma. mut tänään vissiin poksuu 27 täyteen :)

tosi ihana kuulla nosta hipkukan pikkuisista! ihana että ovat selvinneet jo näin pitkälle!! voimia pikkuisille!! ja tietenki koko perheelle!! :)

samariini ja O 27
 
Ai niin verenpaineesta mun piti laittaa omaa kokemusta..
Minullahan on aina ollut matalat paineet. luokkaa 100/50-110/60. Tuo on siis minulle ihan normaalilukema. Viime raskaudessa mun paineet nousi vain loppua kohden ja valitin päänsärkyä ja huonoa oloa ym.. ja paineet olivat koko ajan luokkaa 130/80-140/90. Ja minullehan nuo ovat jo korkeita lukemia mutta missään ei kukaan huomioinut noita mitenkään koska ne olivat ns. normaaliarvoja. Mutta eihän tuo ole MINULLE normaalia!!?? tuo on muuten jännä että ei huomioida ollenkaan sitä mikä on normaalisti lähtötilanne vaan aina katotaan sitä mitkä arvot on merkattu yleensä normaaliarvoiksi.
 
Mitenköhän minun sikarokotteen nyt käy, kun nenä on menny tukkoo ja aivastuttaa aivan kamalasti, ja nenä vuotaa. Saako sitä laittaa jos on pientä nuhaa???

JOULULAJHAT: en oo viel kierrelly ostamassa mitää, muuta ku katellu vaa. Ootan että tulee rahaa tuossa ja mun äippä rahatki tulee vasta 21.12 eka erä nii en tiiä missä vaiheessa sitä ostelis sit. en oo kyllä ees pahemmin miettiny et mitä lapselleni ostan ja sit noi sukulais lapset. aikuisille ei ostella tänä vuonna mitää

Mä meen tekee kaneliässii
 
Verenpaineesta Minulla viime raskaudessa nousi alapaine tuonne 90 tienoille ja yläpaine 130 tienoille. Neuvolassa osattiin huolestua siitä, koska nuo paineet eivät olleet minulle normaaleja, vaan minulla on hyvin matalat paineet myös raskausaikana. sitten löytyikin pian pissasta protskuja ja lähdin sairaalaan raskausmyrkytyksen vuoksi... Muistelen, että on olemassa joku prosentuaalinen paineennousu tai tietty yksikkömäärä, mistä pitää olla huolissaan...? Muistankohan aivan väärin...

Enie Nuin minäkin ajattelin, mutta en halua että verottaja pääsee yllättämään jollakin omilla sääntökoukeroilla ja veroa meniski tuloista 40%... Taidat tietä asian kuitenkin paremmin ja varmemmin kuin minä. ;) Yks päivä yritin jo soittaa verottajalle, mutta sai vain jonottaa puhelimessa, joten se siitä...
 
nyt on neuvolassa käyty =)
rv30+1
syke.140
sf. 27 ja painoa oli tullu edellisestä +54g/viikko ja yhteensä nyt 3.6 kg oon ihan ylpee ku oon saanu tuon painon pysymään pienenä alussa ni ei sit sureta niin paljoo kun loppua kohden kasvaa! :D

jännä ku muile kerrotaan mitenpäin se muksu on ja mitä kokoa ehkä olisi niin meill ei ainakaan enää katota kohdunsuuta jos ei ole mitään ongelmia ja joka kerta sanotaan et se on vielä niin pieni että ei mahanpäältä tunnu miten se siellä on!! no jospa sekin tieto joskus tulee esille =)

namuista sen verran et mieluummin syön jotain suolaista mutta makeitakin menee..etenkin salmiakkia!! nam nam :p mutta koitan myös pitää kerran viikkoon sen herkku päivän mutta aika usein tulee luistettu siitäkin!! :D
 
Enie On kuulemma mahdollisuus että lonkka- ja selkäsäryt parantuvat sairasloman loppuun mennessä, mutta itse en tätä usko! Joka päivä vain pahemmaksi menee..Nyt sain onneksi ajan fysiatrin poliklinikalle 30.11 että jos jotain syytä löytyisi lonkkien sisäliikeradan puuttumiseen..Pelkäämpä vain etten pysty synnyttämään kun lonkat on mitä on :(

Nyt rupes itselläkin tekemään mieli joulutorttuja :D

Myy-88 ja Minityyppi 26+4
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tica:
Verenpaineesta Muistelen, että on olemassa joku prosentuaalinen paineennousu tai tietty yksikkömäärä, mistä pitää olla huolissaan...? Muistankohan aivan väärin...

No näin munkin maalaisjärki sanois.. mutta minulle sanottiin aina vain että arvot on viitearvojen sisässä. Eikä kukaan kuunnellu että mun normiarvotkaan eivät ole viitearvojen sisässä!!! prkl!!!
:/
mun mielestä on tyhmää että ei kaikkialla ei katsota noita arvoja mitkä on normaalisti!!

mut mullahan sit kyllä lopussa kävikin ilmi että lapsivesi oli ihan loppu ja teki oireita..
 
Voi että teidän makeisgalluppien kanssa! :D Arvatkaa tekeekö nyt mieli kaikkea hyvää?? Ei sillä, muutenkin kyllä tekisi mieli :D Raskausdiabetes omalta osalta (onneksi) rajoittaa makean syömistä ja sokerittomia karkkeja on tullut syötyä vähän. Maha ei oikein kestä niin niitäkin pystyy vain muutaman syömään kerralla. Sipsejä tekisi oikein kovasti mieli, mutta en ole vielä niitä uskaltanut syömään.. Normaalisti kun voin syödä melkein sen koko pussin yksin :ashamed: En sitten tiedä miten pahasti nostaisi sokereita...?? Ja itse tehdyt pasteijatkin kovasti houkuttaisivat! Näissä on vain se paha, etten pysy millään kohtuudessa jos näitä teen (ihan niinkuin sipseissäkään) :headwall: Syön helposti pellillisen päivän mittaan :( Enemmän ehkä nyt siis houkuttaakin nuo suolaiset herkut kuin makeat.

rontti1 ei meidänkään neuvolassa ole kertaakaan vielä kokeiltu miten päin vauva on!

Joululahjoja ei ole vielä mitään hankittuna! En tänä vuonna montaa lahjaa tule hankkimaankaan, että sinällään ei mitään kiirettä!


Lumi ja Lilliputti 30+2
 
Enie kiitos vastauksesta sulle! Mä jo ajattelin, että jos on joku virhe nyt käynyt tuossa ja sitten alkavat perimään multa myöhemmin niitä takaisin! Mutta tosiaan, mulla on alkuvuonna ollut aika paljon suuremmat tulot kuin nyt alkusyksystä.

Sykkeistä ei meillä ainakaan pidä paikkaansa tuo, että pojalla on syke alle 140. Meillä huitelee 150 ja sen päälle. Terkkarikin eilen sanoi, että eipä siihen taida sitten olla luottaminen, että pojan syke olisi matalampi.

Mulla on nyt NIIIIIN suuri V. Itutus päällä että ei mitään määrää... Suku on pahin kuten sanotaan! :kieh: Allekirjoitan :wave: :whistle: mutta kai se tästä, kunhan mies tulee töistä saa varmaan kivan ryöpyn kuunneltavakseen... Vaikkei mun mies siis ole tehnyt mitään, mutta jollekin sitä on purkauduttava ;)

Ananaskirsikka + Einari 32+3
 
neuvola kuulumisia..

29+3
painoa tullut edelliseltä kerralta +50g/vko, mikä oli yllätys itselle :)
RR 129/82
hb115
sf 26
sykkeet 150

Nyt muistin kysyä sokerirasituksen tulokset ja ne oli 4.6, 6.4, 5.2 eikä puhuttu niistä sen enempää.
Kohdunsuun tilanne ok.
Ukkeli köllöttelee perätilassa, oli todella vauhdikkaalla tuulella kun tutkittiin :) lääkäriäkin vaan nauratti.

rokotteen saan ensi viikolla :)

sykkeistä täällä kans on kokoajan sykkeet 150 molemmin puolin

MakeisG hyvin vähän tulee makeaa syötyä enempi sit suolaista ja hedelmiä ( varsinki mandariineja, kilon pussi häviää aika nopeesti :LOL: )

Kävely alkaa olemaan jo melko hidasta, lähdin reippaana kävelemään neuvolaan (1km matkaa) niin useamman kerran piti pysähtyä kun meinas niin kovasti supistella..

imppuli ja vilho 29+3
 
Verenpaineesta Mulla oli ekassa neuvolassa verenpaine 102/66 ja siitä laskettuna (selitti tuon laskutavatkin, mutta enhän minä niitä enää muista) liian korkeat paineet, joista pitäisi lähettää äitiyspolille oli 122/76 ja mulla oli 122/75.
Mulle tuokin lukema on jo korkea ei ole koskaan ollut paineet noin ylhällä. Tuo ensimmäinen mittaustuloskin on korkeampi, kun kuopuksesta oli koko raskausaikana.

Hb mulla oli 92, se ei näköjään lähde nousuun. Minusta sen pitäisi nousta jo tässä vaiheessa raskautta.

Zaara ja Ruikku ja Pontus 29+4
 
Zuh
Tervehdys jälleen.. nettipimennossa saikulla istutaan :)

Millis1981: Itse oleskelin Kuopiossa vain vuosina 98-2001, ei siis varmaan tunneta, mutta suurella todennäköisyydellä tunnet mun hyvän ystävän!

Sikarokote: Täällä mahdollisesti yksi mielen muuttaja. En pelkää itseni puolesta, en minä siihen tautiin kuole, mutta en voi olla ajattelematta Naattia. Rokotteen kautta todnäk. saa myös immuniteetin, ettei sitten rääpäleenä sairastu, se voisi olla kohtalokasta.

Elayne: Mullakin pomo kommentoin että supistukset kuuluvat jokaikiseen raskauteen yms. Ei vaan oikeasti uppoa sen päähän että kun supistaa Prismassa käydessä joka toisen hyllyn kohdalla niin se vaan ei neuvolaihmisten mukaan enää olen normaalia. Ja uskon kuitenkin heidän mielipiteisiinsä pikkasen enemmän kuin aivan toisella alalla toimivan pomoni..

Vessa-g: Silmät ristissä istuen voin sanoa että aivan liian usein / yö.. Viime yönä varmaan jotain 6 kertaa, sekoan jo laskuissa + muut heräilyt ja kyljenkäännöt. Huoh..

Hankinta-g: Ei ole hankittu vielä mitään, ehtiihän tässä?!? Onneksi suurin osa ja hätävarat löytyvät siskolta.

Iiris-: Naatti potkii välillä ihan TOSI kovaa ja sehän tuntuu tasan siltä mitä onkin - joku potkii sua lihakseen. Ei kivaa, mutta pitää muistaa nauttia jokaisesta potkusta. Meillä onneksi rauhoittuu mukavasti kun vähän mahaa hieroskelee.

Lumi: Lapsia on moneen kokoon. Mun kummipoika on 9kk ja syyshaalarin pitää olla jo 86 senttinen, äippäpaketin talvipuku jäi siis kokonaan käyttämättä.

Supistukset: Mulla supistus tuntuu siltä kuin kohtu muuttuisi pirun kovaksi vesimelooniksi. Kestää muutamasta sekunnista minuutteihin, riippuen rasituksesta.

Makeis-g: Aivan liikaa!!

JOulutortut: Ootteko koskaan testanneet vadelmamarmelaadilla.. aivan huippuja ja peittovat perinteiset luumut 10-0!

Saikulla siis istuskellaan supistusten takia. Kerkesin mukavasti olla 6 päivää töissä, eli en saa täyttä kuukauden palkkaa kun jäi 5 tuntia vajaaksi viikon töissä olo. Naatti on oppinut puskemaan itseään vatsapeitteistä läpi, millon on tulossa jalka ja millon peppu. Neuvolatäti sanoi että näillä viikoilla yleensä äidit kuvailevat liikkeitä jonkinlaisia möngerryksiksi, mulla kyllä tuntuu niin kädet kuin jalatkin kun rytmikkäästi harrastetaan aamu kickboxingia!

~Zuh & Naatti 26+5
 
Lumi- Itse olen kaupassa töissä ja siellä en todellakaan tulisi toimeen näitten kipujen kanssa että kyllä se lääkäri saa kirjottaa sen kuukauden siihen perään vielä..
Neuvolasta soitettiin, rokotusaika on siirtynyt 2 viikkoa aikaisemmaksi..En tiedä mitä rokotteen kanssa tekisin..Onko joku kuullut että siinä rokote rupeaisi toimimaan vasta 2 viikon päästä laittamisesta?!

Myy-88 ja Minityyppi 26+4
 
Heippa pitkästä aikaa! Saamattomuus sai yliotteen musta kun en ole täällä käynyt hmm 1,5 viikkoon.
Eilen oli neuvola+lääkäri ja kauan odotettu 2. ultra. PAINOA tullut nyt yht.3,4kg,lääkäristäkin hyvä ettei enempää kun ylipainoa löytyy. RR jäi ottamatta, oli eri täti enkä ymmärrä kuin ei saanut multa vaikka kokeili kahdella eri mansetilla :whistle: Ei huolta kun ei niissä koskaan ole häikkää ollut. HEMPPA oli yllätys mulle 136, luulin että alkaa laskemaan kun joskus olo niin "heikkohappinen". SF-mitta oli 25 ja vauvan SYKE 145. ULTRA: PETYIN! Laite ei mikään huippu vissiin koska kuva oli tosi epäselvää, en nähnyt oikein mikä osa oli missäkin :'( Lääkäri vaan sepusti että vettä normaalisti ja virtsarakko on täynnä (vauvalla) ja kaikki hyvin. Sukupuolilupausta ei voinut ihan varmaksi sanoa mutta sanoi ettei sielä näkynyt kivespusseja :heart: Mä olen nyt aika varma että meille tulee toinen tyttö :D Ja sykkeisiin luotan kun ovat aika korkeat. Tiedän että mies harmistui pikkasen, olisihan poikakin saanut tulla, mutta tärkeintä on että terve vauva saadaan. Enie tiedon saa lisätä,ei pakko. Sanoi se lääkäri kanssa et ei tule isoa vauvaa jos tätä tahtia kasvaa, olin tyhmä enkä kysynyt kokoa nyt. Se sanoi vaan et painoarvioita tekevät niin vähän ettei tee koska voi heittää kilollakin.

makeisg syön lähes päivittäin,en ennen juurikaan :eek: karkkia ja suklaata menee.

joulug taitaa mennä kuten aiemminkin että aamu ollaan toisen vanhemmilla ja ilta toisen, syödään vuorotellen molempien kotona. Olisi kiva joskus järjestää meille iso joulu, mutta toi ruoanlaitto ei ole mun lempipuuhiani :ashamed: Eikä kaikki mahdu tänne 66m2 kolmioon.Seliseli, anopilla 77m2 kolmio ja hyvin mahtuu 12+lahjat sinne :D

possug ekaksi olin ottamassa piikin, sit törmäsin sivuvaikutuksiin+keskusteluihin ja en olis ottanut-mies innokas surffailija ja sanoi toissailtana että et varmasti ota sitä, mutta eilen se taas surffaili ja punnittiin kahdesta pahasta pienempi eli otan. Ei ole kiva jos kuolen flunssan jälkitauteihin, JOIHIN MEILLÄ ODOTTAJILLA ON MONINKERTAINEN riski sairastua. Ei mulla mitään sairautta ole mutta yleiskunto on huono ja vauva masussa.

Hipkukalle lisää voimahaleja ja oli kiva lukea vauvoista hyviä uutisia =)

Eiköhän tää riitä tänään :D

santtu ja iita 28 POKS!
 
SEE
SIKAROKOTE tänään saatu, otin sen kyllä epävarmoin fiiliksin mutta lopulta päädyin siihen tulokseen että pienempi paha ton rokotteen on oltava kuin tauti itsessään...

Neuvolalääkärillä käyty:

RV 30+3
RR 116/64
pissa puhdas
Sf-mitta 29
Paino: +40gr/vko EKAA KERTAA noussut Yht. -3kg!
Mulla todettiin raskausdiabetes jo alkuvaiheessa joten olen enemmän kuin tyytyväinen että olen noudattanut annettuja ravinto-ohjeita ja sokerit ja paino pysyneet erittäin hyvinä koko ajan....
kohdunsuu pehmeä, hieman lyhentynyt, sormella auki!
Supistukset siis alkaneet hieman kypsentää jo paikkoja, rauhallisesti pitää ottaa ja kaikki raskaammat hommat pois. Mutta kaikki pienten lasten vanhemmat tietää että aika mahdotontahan tuo on. Siivoojaan tilasin meille joulusiivouksen tekemään :LOL:
Miehestä kun ei juurikaan apua noihin kotihommiin saa kun päivät yrittäjällä niin pitkiä ja kohta alkaa joulukiireet ja töissä sen 7 päivää viikossa!

2 viikon päästä mulla on seuraava käynti äitiysplk:ssa raskausdiabeteksen takia jolloin taas tota kohdunsuun tilannetta sitten katsotaan...
 
joulutortut
Sori ko alotinki vihjailun noista, mut se o hyvä, ett en oo ainoo jolla niitä jo tekee mieli :D
Tänään teen torttuja..kyl o isäntä onnelline!! Isännälle siis torttua tänää tarjolla :LOL:

joululahjat
Mitään en oo viel ostanu :headwall: pitäis ja pitäis, mut ehä mie noitten kolmen tenavan kaa voi lähtä pukinapulaiseks kauppoihi. Eikä ne toisekskaa jaksais siel miun peräst pitkään hiihtää.
Pitänee siis viijä hoitoon :ashamed: , ett mamma piäsöö ostoksille.
Tosin oha se jo 45-46 viikko koht..isännällä sillo lomautus päällä, ni piäsisin pölistelee kaupan hyllyjä :kieh:

Taijanpa männä hakee ( taas :ashamed: :whistle: ) muutaman palan suklaata ja sit unille.

Pörri ja Pätkä 26+6
 
Joulutortut: Noniin, alkoi tekemään mieli niitä täälläkin! :kieh:

KarkkiG
: Ei niinkään karkkia, mutta suklaata pitää saada päivittäin. Toinen makeanhimotus on CocaCola!

Varasin aikaa Kättärin tututusmiskierrokselle. Millis taisikin jo kysellä, mitä noilla kierroksilla tapahtuu, kestää kuitenkin Kättärilläkin sen 1,5h. Selitetäänkö siellä vain niin paljon sairaalan toimintaa ym? Ja miten isoja nuo ryhmät yleensä ovat ketä siellä kerralla kierrätetään?
 
ei herttinen, miten te saatte painon pysymään kurissa?? :eek:
täällä tullu jo 16 kiloa, prkule :ashamed: se on kilo/viikko :headwall:

kaikki muuten aivan loistavasti... vähä yli 2 vkoa enää töitä, ja vähän jopa surettaa ... oon varmaan päästäni pimahtanu.. :D

s-a-j
 

Yhteistyössä