Niin, mulla siis raskaus selvisi ihan sattumalta. Olen ollut koko kevään ja kesän tosi kipeä; väsynyt, paleleva, nivel- ja lihaskipuja, huimausta ja henkeä on ahdistanut etenkin iltaisin nukkumaan mennessä. olen siis ihan hengästynyt pelkästä makuuasennosta.
Kuukautiset mulla ei ole alkaneetkaan tuon edellisen (6/08) jäljiltä, mutten siihenkään niin kiinnittänyt huomiota, koska tuntui, että kyllä ne kohta alkaa...
Olin ihan varma, että mulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, oli vielä muitakin siihen sopivia oireita. Kilppariarvot otettiinkin, ja ne oli ok.
Sain lääkäri ajan (heinäkuussa) vasta elokuulle, jossa oli tarkoitus sitten selvitellä mun vaivoja.
Lääkäriä odotellessa hain raskaustestin, ajatuksena laitattaa viimeinkin kierukka. Kun testiin piirtyikin plussa, oli ensimmäinen ajatukseni, etten olekkaan SAIRAS.
Mulla ei siis ole vatsa kasvanut paljoakaan, vasta viimeisen viikon aikana on huomannut selvän pullahduksen, mutta sekin näyttää, että olen vain lihonut. -ei sii puhettakaan samanlaisesta söpöstä vauvamasusta, kuin teidän kuvissa!
Vaikea on vieläkään uskoa olevansa raskaana (vaikkakin nyt ihmettelen, miten en tajunnut aiemmin?) mutta kaipa tähän ajatukseen kohtapuolin tottuu. Vauva on kyllä kovin tervetullut :heart:
nimistä olitte puhuneet ainakin. Me ei olla naimisissa, ja lapsilla on isänsä sukunimi. (joskus tuo naimisissa olemattomuus rassaa mua kovastikin, mutta kun ei ole kosittu, niin minkäs teet :headwall: Miehen mielestä naimisiin meno ei ole tarpeellista)
Mies on aika jörriskö muutenkin, ei paljon juttele. (siis ihan yleisiä juttuja puhuu, on jopa puhelias, muttei mistään tärkeästä saa sanottua mitään. esim- tästä tulevasta vauvasta ei ole sanonut mitään. -kuten ei edellisistäkään lapsista, vaikka ne selvästi rakkaita ovatkin, ja mies on mahtava isä. ) Käytännössä nimet olen päättänyt minä, ja mies on ne sitten hyväskynyt. Pojan toista nimeä hän ehdotti itse -tosin sama, suvusta tuleva nimi oli mullakin mielessä.
Juu, se piti vielä kertoa, että vauvalle annettiin painoarvioksi neuvolan ultrassa 220-250g. Sukupuolta emme aio tästäkään lapsesta kysyä etukäteen.