TAMMIVAUVAT 2007

Vielä nuihin nukkumisasioihin.

Mie olen laittanut aluksi kovilla pakkasilla (=-32...)makuupussin, sinne paksussa toppapuvussa, villavaatteissa ja sisävaatteissa. Jalat ja kädet töppösiin sekä hihojen ja lahkeiden sisälle. Harso luukulle. Oli siis pakko lähteä ulos noilla pakkasilla, kun mentiin sairaalakäynnille..

Sitten kun tultiin n. -10 asteeseen niin laitoin aidon lampaankarvan pohjalle ja paksun fleecepeiton kaksinkerroin päälle, villatakki ja villahousut oli päällä sisävaatteiden lisäksi.

Nyt lähti lampaantalja ja vaihdoin pohjalle äp:n makuupussin eristäjäksi (se lampaantaljahan on superlämmin..) ja ulkona on nukuttu ilman peittoa. Sisävaatteet ja siihen äp:n kevyttoppis. Jalat Hipulla on peiteltävä oikein hyvin, kun niissä on huono verenkierto ennestään. reissuilla en ole pitänyt enää pitkään aikaan muuta kuin villatakkia, jalat on peiteltynä niin hyvin.

Hippu on näissä asuvalinnoissa viihtynyt oikein hyvin, pakkasilla ongelmaa tuotti nuo asuvalinnat siksi, että kuitenkin junassa pitää olla suht helppokäyttöiset pukeutumiset..

Eilisiltana otti päähän ihan urakalla... :headwall: En kiroile yleensä, mutta v-alkuinen sana pääsi painokkaasti moneen otteeseen. Olin tehnyt Hipun housuista molemmat lahkeet neulomalla miltei valmiiksi, kun sattumalta asettelin ne päällekkäin. Ja kuinkas kävikään.. :eek: Laskuvirhepaholainen oli aluksi iskenyt ja toisessa lahkeessa oli peräti 10 silmukkaa liian vähän.. Joten miehelle purkamisen iloa, pikkasen suututti.. Neuleita on kesken tosi paljon, samoin hääalbumi (skräppään sen...) Kahdet sukat on puikoilla kesken (niissä nyt menisi yksi ilta ja olisi valmista), Hipun housut ja ostin Anttilasta ihanaa lankaa, josta tulee sitten maastokuviomaista (näin uskoisin kirjavuuden perusteella...) ja siitäkin ajattelin Hipulle housuja. kaupoista kun ei löydy ainoitakaan rentoja housuja meille. Sammareita yms kyllä, muttei semmoisia potkuhousujen tyylisiä. No, pitää ompelukone viritellä ja tuunailla vaatteet.

Saithan Myyra yv:n?

melle ja hippu
 
PÄiviä mammat!

Anteeksi Lili, se olikin Lilijana. :ashamed: Toivottavasti kaikki on menny hyvin siellä lekurissa?

Vellien pakastamisesta en tiedä, mutta sellaisia erikoisempia kuten kukkakaali, kesäkurpitsa ja parsakaali ja bataatti ollaan meillä itse soseutettu ja pakastettu jääpala-astiassa. Joskus kaupoissa oli sellaisia kokispullon muotoisia jääpalamuotteja kylkiäisinä ja ne on ollu sopivan pieniä. Niin ja kun ovat jäätyneet niin siirrän palaset isompaan astiaan. Perunaa tuli muutenkin keitettyä joka päivä ja porkkana tuli siinä samassa kattilassa, niitä ei tullu koskaan pakastettua. Muistaakseni kaupan porkkana maistui makeammalle ja joskus sitä ostettiin. Maissi oli aivan järkyn makuista, sekin kaupan, mut lapsi söi, niin tuli ostettua. Muistelisin et esikoinen söi velliä, oli jotain kaupan jauhevelliä, mut keskimmäinen ei sit ollenkaan, puuroa vain.

Jaahas, sain äsken puhelun ja se olikin yllättäin maratonmallinen niin nyt sitten katosi ajatus.

Eilen meinasi mennä taas järki noiden vanhempien lasten kanssa. Ja juuri kun melkein itku kurkussa kysyin, kun oli vieraitakin kylässä eikä mitään uskottu, pojalta että miksi sie et voi uskoa äitiä kun äiti sanoo, poika vaan tuumas et "No ko mie oon niin uskomaton jätkä!" :LOL: Ja päivä oli pelastettu. Silloin tuli kyllä naurettua taas pitkästä aikaa oikein kunnolla. Kyllä nuo lapset onkin sitten loppujen lopuksi aivan ihania. Sain th:lle pidemmän ajan samalle päivälle kun käytän Kristaa ensi viikolla 3kk neuvolassa. Että saan jutella noista ajatuksista ja niistä ei niin rakastavista hetkistä.

Aurinko se alkoi taas paistamaan, jaksaiskohan sitä jopa laittaa vaatteet päälle. Olen ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen viettämässä rötvöpäivää. Edes vaatteita en ole vielä jaksanu laittaa, yöpaita päällä täällä hiippailen.

Vilipi ja Krista
 
Ja röllimamma, meillä ei ole vielä löytynyt ollenkaan kädet saatikka jalat, ei käännytä selältä mahalleen eikä edes pinsettiotetta ota. Olenkin ihmetellyt että onko jokin vikana, kun ollaan kuitenkin yhdessä jumppailtu ja hierottukin on. Mutta omaan tahtiin sitten joskus.

Rytmiä on päivässä, aamulla pikku tirsat ja puolen päivän aikaan pidemmille ja sit ennen yöunia pikku tirsat taas. Ja yöllä herätään kerran, aamuyöllä viiden kuuden aikaan. Ja aamulla puol kasilta. Illatkin on alkaneet rauhoittumaan, Krista menee nukkumaan jo ysiltä.
 
kauanko korviketta saa mennä yli litran?
meillä menee heittämällä yli joka päivä. sehän rasittaa munuaisia myös? niinkuin liian aikainen kiinteiden aloituskin. mitä tässä tekisi...höh.
neuvolan täti on nuori, kokematon ja menee pilkulleen oppikirjojen mukaan.
taidan katsella viikon verran ja sitten pistää maissivelliksi.
mitäs mieltä olette?

kiitos melle!!
 
Heippa vaan!

Voi vitsit! Taas tuntuu että olis tulossa se rintatulehus!!! :'( Tissiin koskee ja lämpöö taas on. Toivotaan että menee ohi tiheellä syöttämisellä! Oon kyllä koittanu olla super varovainen etteivät paleltuisi.

Kävin äsken nukuttamassa Venlan vaunuihin. Tuntupa ilma ulkona kylmältä kun mittarissa on vaan kolme lämpöastetta ja vähän tuuli ja ripotteli jotain vettä/räntää! :(
Toivottavasti ne kauniit ilmat tulis pian takasin!

Meillä Venla laitta nyrkin suuhun. Tarkoittaako tämä nyt sitä käsien löytymistä? Jalkojaan ei ainakaan ole vielä löytänyt eikä myöskään kääntynyt.

Vettä ei ole Venlalle annettu koska olen kuullut ettei sitä rintamaitoa saavalle tarvitsekkaan antaa. Meistelee kyllä ihmeissään jos tutin huuhtoo ja antaa märkänä suuhun.

Vaunuissa (kova koppa) Venlalla on äp makuupussi pohjalla. Sitten sisävaatteet (body ja potkuhousut) sitten tumput ja töppöset ja fleece puku. Hyvin on pärjännyt. On lämpönen sisälle tullessa muttei hikinen.

Soseista sen verran että laitatteko soseiden joukkoon maitoa? Siis korviketta? Vaiko vettä? Ja ihan kuin olisin joskus kuullut että olisi hyvä laittaa myös hivenen ruokaöljyä!?! Vai muistanko ihan päin mäntyä?

Jeps pyykkien laskosteluun!!!

Iitta ja Venla 11vk
 
Mäkään en ole antanut vettä kun rintaruokinnalla mennään. Mummot kauhuissaan mutta olkoon. Kyllä kai sitä kohta voi alkaa pikkuhiljaa maistattamaan, nyt en näe tarvetta.

Mä oon viimeaikoina laittanut vaunuihin äp-makuupussin ja -kevyttoppiksen, sisävaatteet ja tumput, sukat ja kypärähatun. Useimmiten saa makuupussia kesken kaiken aukoa, mutta sehän käy kätevästi.

Meillä on ristiäiset ylihuomenna. Onneks mun siskokullat tulevat auttamaan siivouksessa huomenna! Tulee ikkunatkin pestyä... en oo niille vielä kertonu mitä kaikkee oon laittanu siivouslistalle ;) No, täytyy laittaa niille jotain hyvää ruokaa.

Rytmi menee suunnilleen näin: Puoliltaöin nukkumaan, 7-8 aikaan syö ja jatkaa 10-11 asti unia. Sitten puolen päivän jälkeen nukkuu ulkona pari tuntia ja 17 aikaan vielä vajaa tunnin ja torkahtaa vielä 21 aikaan hetkeksi. Toivottavasti aikaistuis nukkumaanmeno pikkuhiljaa. Yritys on mun puolelta kova.

eipä sitten muuta :wave:

Eeva ja Lydia 10vko 5pv
 
epuska taas
Moro,

En tiedä noista "taidoista" mutta ei meilläkään käännytä eikä käsiä muuten ole löydetty kuin suuhun. Jalkoja tänään tyttö katseli ihmetellen, kun pestiin, mutta ei tainnut omikseen tunnistaa....

Mä olen kuvitellut, että 3kk iässä kääntyileminen on vielä harvinaista. Vauvamuskarissa ollessamme 4-6kk vanhat on kääntyilleet muut ei. Toisaalta en kauheasti haluaisi vertaillakaan noita juttuja muihin, kun helposti tulee vaan paha mieli, kun ajattelee, mitä kaikkea meillä ei osata vielä. Eiköhän ne sitten neuvolassa mulle kerro, jos jotain vikaa on. :ashamed:
 
Heipat!

Ei meilläkään oikein mitään kummempaa taitoa vielä löydy kuin käsien lussutus, kyljeltä selälle lötkähdys ja juttelu. :heart:
Kai se on enemmänkin tempperamentti-asia.
Tuo meidän esikoinen (=sähköjänis tarpeen tullen) esim. oppi nopeasti kaikkea, mutta sillä nyt on muutenkin ollut aina kiire jonnekin. Mm. juoksi rivaria ympäri pakoon mua tänään monta kierrosta :kieh: ja piiloutui välillä jonnekin. Aaaargh!
Ville taas fiilistelee ja katselee maailman menoa. Panostaa jutteluihin ja meille naureskeluun.

Kaikki lapset joskus oppivat kääntymään yms. Meillä ei ainakaan liikkeelle lähdön kanssa ole kiirettä, esikko pitää vauhtia jo tarpeeksi yllä.:LOL:

Tilaus! Erikoista...
 
Hei vaan kaikki tammimammat ja vauvat!

Ahkerasti olen lueskellut juttujanne ja odotusaikana osallistuinkin keskusteluun (silloin harmaana nikillä Miina-81). Nyt sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja rekisteröidyin ja kirjoitan! VAU! :LOL:

Eli mikäli joukkoon mahtuu, niin viitsitkö Mikki kirjata etusivulle meidät. Kiitos! :flower: Tietoja siis: 7.1. syntyi tyttö klo 19.43, mitat 3300g ja 50cm. Synnytys kesti 18h 55min. :heart:

Yritän nyt muistella tässä kaikkia galluppeja... Vettä olen tarvittaessa antanut imetyksen jälkeen sammasta hillitsemään. Meillä ei siitä vain yhtään tykätä. Myös sitruunalla tai puolukalla kyllästetty tutti on ollut aika ajoin käytössä sammaksen hoitoon. Niillä hyvin lähtenyt pois. Ulkona käytetään tällä hetkellä sisävaatteiden päällä ohutta villavaatetta, myssy, tumput ja villasukat. Lisäksi äp:n makuupussi kovassa kopassa, sitä sitten tarvittaessa auon.

Meillä on alusta asti mennyt kaikki helpoimman kautta. Typy on siis täysimetyksellä, korviketta ei ole tarvittu lainkaan. Nyt ei sitä enää edes huoli, joten jos jonnekin mielin, on se suunniteltava hartaasti etukäteen, että ehtii pumppailla. Alussa heräiltiin 1-2 kertaa yössä syömään, nyt ollaan jo kuukauden päivät menty ilman varsinaisia yösyöntejä. Meillä siis rytmi suunnilleen tämä: aamulla typy herää noin 11, päivä menee vain muutamilla puolen tunnin päikkäreillä. Lenkillä suostuu nukkumaan pidempään vaunuissa, mutta saman tien kun liike loppuu, loppuu myös uni. Iltauni tulee noin 21 aikoihin. Siitä vetelee sikeitä klo 6 asti, jolloin syö, yleensä tankkaa myös klo 9 aikoihin, jolloin nousen itse ylös.

Meidän typykkä on siis ihanan hyväntuulinen ja -rytminen vauva. :heart: Korvailee varmaan äidille vaikeaa raskausaikaa ja hyvä niin. Joku täällä jo vauvakuumeili! Minä myös :wave: . Kun oltiin 2-kuukautisneuvolassa ja näin isomahaisia äitejä, tuli jotenkin masua ikävä. :LOL: Sitten ulkona iski järkytys, että apua! Miten nyt jo voi kuumeilla. Ollaan kyllä suunniteltu, että joskus ens keväänä alkais yritys.

KYSYMYS: Joko teidän vauvat vierastaa? Meillä on alkanut tällä viikolla ihan selvä vierastus. Mummu ja pappa kävivät kylässä ja heitä typy vierasti. Mies oli työmatkalla ja tuli tänään kotiin, niin ensin kyllä kääntyi alahuuli nurinpäin, että kuka toi äijä oikein on... :kieh:

Onnittelut kaikille jotka jaksoivat loppuun asti! Tuli paljon asiaa kerralla. :p Jatkan seuraavalla kerralla, nyt on mentävä viemään koira ulos.

MiHLa ja Typykkä 11vko 5pvä
 
Hohhoijaa, mikä päivä.
Niinkus tiedätte, ku ei saa hetkeäkään omaa aikaa. No, pääsinhän mä nyt sit iltapäiväkahville, mutta oli vaan pakko vaihtaa saman tien iltapalaan.

Vanhimman lapsen kans tuli riitaa (kohta 13-v murkunalkupoika), kun hän rupesi kyselemään perusteluja, miksi hänen pitäisi lajitella puhdasta pyykkiä. "Eksää vois..." Ittellä oli imuri silloinki kädessä ja tosiaan se päiväkahvi juomatta klo 20.

Päätäki meinaa särkeä, johtuu varmaan huonosta viimeyöstä ja tästä päivästä. Pete ehkä vihdoin nukahti, onneks mies hoisi sen nyt ku olin imettäny ehkä viiteen kertaan.

vauva on kyllä ihana, tää muu elo vaan tuppaa rasittamaan. Ottaa pannuun, kun en oo ajoissa noita koltiaisia pakottanu riittävästi kotihommiin. Nyt viitti vanhempi änkyröidä joka kerta. Nuorempi onneksi tekee mukisematta mitä käsketään. Niin on erilaiset luonteet lapsilla.

Pete on tänään tasan 2 kk. Oon vähä murehtinu, että jo niin paljon vauva-ajasta takana. Yksivuotias on jo niin erilainen.

No ny mä taidan lähtä saunaan. Pääsis nukkumaanki sitten.
Hyviä öitä!
 
Huomenta!

hops hops ylös ennen kuin taas karataan ulkoilemaan.

Siis kauhea kun tuntuu että tuon lapsen maha on menny ihan ylikierroksille. Nyt kakkaa joka päivä ainakin kerran. Ja ennen on menny kolmekin päivää välissä. On Krista kyllä alkanu syömäänkin enemmän samalla välillä.

Myyra: ei ole tietoa saako kauankin mennä yli. Kaverilla ei ole koskaan puhuttu mistään muusta kuin et jos menee yli litran niin ei tarvi antaa d-vitskua. Niille ei ole kuulemma koskaan puhuttu et ei sais mennä yli, on vaan antanut niin paljon maitoo ku lapsi on halunnu. Tiedä sitten. Meille sanottiin et pitää tarkkailla ettei mene yli. Ja siis samassa kaupungissa asutaan, eri neuvola.

Meillä tuntuu olevan Kristalla kieli liian iso suuhun! :LOL: Lipoo koko ajan huuliaan ja siitä tuo optinen harha. Isommat lapset vaan totesi niin tänään kun Krista aloitti lipomisen et pitäiskö sitä kieltä pienentää.

Nyt järkkäämään paikkoja ja ulos. Meni eilinen sisällä maatessa (en edes yöpaitaa ottanu koko päivänä pois :ashamed: ) ja sen huomasi heti siitä et Krista ei nukkunut kunnon päikkäreitä ja meni vasta yöunillekin klo 23. Rankkaa olla vain tekemättä mitään... :whistle: VÄsytti niiiin paljon....Tänään pitää ottaa vahinko takas.

Vilipi ja Krista
 
Tervehdys!

Nyt on niin tyytyväinen olo kun sai mörskän siivottua!!! Ihania nuo meidän lapset kun hoitivat niin ahkerasti aamun pikkusiskoa, minun ei tarvinnut siivoukselta kun vaihtaa kakkavaippa ja lämmittää maitopullo!

Meillä on neiti nukkunut kaksi yötä heräämättä syömään! Toissa yönä nukku 11h putkeen!
Meillä on aiemmat kääntyny 3,5kk ite mahalleen. Serkku käänty vasta 6kk ja hyvin on kaikki oppinu kävelemään ym. että turhaan kukaan sellaisista stressaa..Meidän neiti ei ole vielä edes 2,5kk että eipä mikään kiire ole..
Meilläkin kädet on hyvin löytynyt ja niitä ihmetellään kovasti. Jalkojakin katso yks päivä mutta ei varmaan hoksannut että löytyy ne sieltä toistekin..
Vettä ei olla tarjottu kuin kerran huvin vuoksi.Maku ei tainnut hurmata!
Viime viikon "helteillä" uskalsin jo jättää sukkahousut pois ja panna fleesepukuun muuta tänään on jo kolkompi ja vanupuku hujahti taas päälle. Hyvin on kyllä uni maittanut..
Mutta nyt katsomaan ettei neiti huutele vaunuissa..hälyttimen patterit loppu!
 
Mä mietin tuota Myyran kysymystä korvikkeesta ja ihmettelin sitä, koska äidinmaidonkorvikehan on tehty korvaamaan äidinmaitoa. Jotkut vauvathan on pienestä pitäen syystä tai toisesta ilman tissimaitoa ja purkkimaitoa menee varmasti ja paljon, en ole korvikkeelle rajoituksia kuullut, muuta kuin d-vitamiinin suhteen, jonka joku jo mainitsi. No, en tiedä tietoni saattaa olla vanhentunutta.

Meillä nukuttiin viime yönä 8 tunnin yöunet ilman heräilyjä ja nyt on ollut 4 tunnin sisäunosilla. Täälläkin luonnetta löytyy (kaikki nyt mulle tässä ja heti!!!), mielenkiinnolla odotan mitä kuntoutuksesta tulee tämän lyhytpinnaisen lapsen kanssa. Itseäni ei kyllä hetkauta vauvan komentelut, eli en juokse syliin ottamaan ensimmäisestä inahduksesta. Lattialla ei viihdytä sitten yhtään :headwall: ja kun sitä niskapuolta pitäisi vahvistaa.. Täyttelin juri taas Kelan lappuja ja kaipa se pitää lähteä ensi viikolla niitä tätejä moikkaleimaan. Olis matkakorvauksia, lapsen hoitotukea ja jälkitarkastustodistusta vietävänä. Tiedän erään erityislapsen äidin sanoneen, että näihin paperisotiin pitäis olla ihan oma tukensa... :D

melle + hippu
 
vähän nostelen meitä....

mies lähti jo päivällä juhlimaan ja tulee huomisen puolella kotiin (toivottavasti)

oltiin lasten kanssa kyläreissulla ja nyt sitten täytyy äitiä kokeilla kun vieraiden kanssa oltiin sit niin nätisti että....

joo, täytyy mennä lasten pariin, jos jaksais kylvettää tuon pienemmän ja tarttis toi isompikin pestä.<br><br>
 
Varokaa kylmää viimaa.

Jouduin eilen syöttämään Villen pihakeinussa kamalassa tuulessa. No yöllä nenä menikin ihan tukkoon.
Onneksi nuha lähti pois melkein heti.
Aamupäivällä en viitsinyt laittaa ulos nukkumaan, eikä unta meinannut sitten tulla ollenkaan. Vauva on ollut tosi kiukkuinen koko päivän. Mutta sen jälkeen kun iltasella käytiin kävelyllä, on ollut yhtä hymyä vain.
Kyllä raitis ulkoilma tekee hyvää kaikille. =)

Lupasin mennä aamulla esikoisen kanssa kirkkoon. Eipä moista tule koskaan harrastettua, mutta poika on pitkään jo pyydellyt kirkkoon pääsyä. Nyt on sopivasti joku perhe-aiheinen juttu. Toivottavasti siellä on muitakin vilkkaita pikkumiehiä.
Saas nähdä miten käy, kun papupata tajuaa ettei siellä kaikki juttelekaan keskenään vaan pitäisi olla hiljaa. :LOL: Kai se iso hieno rakennus on niin kiinnostava, että pitää päästä tutkimaan.

Korvikkeesta: En mäkään muista esikoisen ajoilta mitään maitorajoitusta. Nyt olen vaan kuullut, että yli litra on huono juttu. Onneksi nyt sitä on mennyt melkeinpä tasan litra/pv. Ei tarvitse niin kamalasti huolehtia toisen syömisistä.

Nyt on muuten taas vakiintunut tasan kahden tunnin syöttövälit yöllä. \|O \|O Mies ei öitä hoitele, ennenkuin ens viikon talvilomalla. \|O Sitä odotellessa...
Ville syö muuten vieläkin yli 10krt/pv. Kiirusta pitää juu.

Onnea teille joilla yöt jo nukutaan! :flower: :flower:

myyrä ja ville 12vko
 
Olipa ihana käydä pikku reissussa :heart: Mutta niin ihana tulla takas kotiin!!! Lapset oli ihan mielissään, tyttö istuskeli vaan sylissä ja vauva hymyili ja äänteli mulle koko ajan :) Poika vaan tutki uusia legoja mitä ostin :D Kova jätkä :LOL:

Ei mulla se kipukynnys sitten niin kova ookkaa mitä luulin :whistle: Ensin otin hevosen kuvan selkään, se ei sattunut niinku ei nuo kolme aikaisempaa tatskaakaan. Mut tuo ranteeseen :eek: Kahesti piikkilanka kiertää ympäri niin johan tuumasin ettei ees synnytys tehny nuin kipeetä :\| Siis oikeesti että oli herkkä ihonkohta!!!!!!!!!!!
Tuosta hevosenkuvasta tuli niin mahtava et peilaan vaan koko ajan itteeni :heart:
Ostoksia tein paljon ja kaikille, harmi vaan et JesperJuniorin sivuilla oli et liike on auki kolmeen. Me oltiin oven takana 14.45 ja liike oli menny kiinni jo kahelta!!!!! Huijausta... siellä vielä ois ollu ne ½hintapäivät. Höh, että tympäs :/ Ja sen takia sit jäi ostamattakin paljon eikä keretty enää kaupunkiin muihin kauppoihin.

Pitäs nukkumaan painella, matka väsymystä B)
 
Oli tullut kamalasti juttuja ja mielenkiintoisia tarinoita. Mutta olen just nukkumaan menossa ja kirjoitan nopeasti. vaan.

Meille neuvola ei sanonut mitään kun amitoa meni yli litra yhdessä vaiheessa totesi vaan että on isopoika ja syö paljon...on kokenut vanha hoitsu ja kunnan pidetyin ja rvostetuin ainakin mitä kyliltä kuulee.

Ei susositellut vellien alotusta kun vasta 4kk tietämillä...nyt viikkoa vajaa 3kk ikäsenä antoi meilel luvan alkaa popsimaan kiinteitä kunhan minusta tuntuu hyvältä aloittaa....joten eilen perunaa syötiin ja tänään myös :)

Keitin perunan ja sitten muussasin haarukalla ja painelin tupperin pienen sihdin läpi...amitoa joukkoon ja syömään...hyvin upposi muutamat lusikalliset :)

Poitsu painoi neuvolassa 7050g ja 62cm

Meillä ei edes vielä kokeilla kääntymistä.....kädet menee suuhun ja katseleekin niitä jo...kamala punkemainen istumis asentoon sylissä ja sitterissä....taitaa kohta olla vatsa lihakset kipeinä. Meillä nauretaan ääneen jo...se on tosi hauskan kuuloista itseäkin naurattaa kovasti kun pikkuinen nauraa kovasti :)

Mutta nyt nukkumaan siinä meidän kuulumiset ja kommentit.
Hyvä yötä :)
 
Heipsan vaan kaikille ja hopsis ylöspäin.. :wave:

Tulipa haikea olo kun lueskelin juttuja ja oli vain pakko todeta, että niin se aika juoksee lujaa vauhtia eteenpäin. Nyt käy vauvat jo kolmatta kuukautta ja ihan vain hetki sitten vielä odoteltiin kuumeisesti heidän syntymäänsä.:heart:

Roopekin on alkanut pidentämään jo yöuniaan ja öbaut kahdella syötöllä mennään yöt. Siitä tulikin mieleeni, että tietääkös kukaan miten tärkeää vielä tässä vaiheessa on yösyötöt tuolle maidoneritykselle? Miten teillä riittää keiden vauvat nukkuu koko yön? Kun minua on alkanut jännittämään, että mites sitten käy kun poika päättääkin alkaa nukkumaan koko yön. Jostain taasen luin, ettei yösyötöillä ole maidonnousuun merkitystä kuin kahden ensimmäisen kuukauden osalta. Tietääkös joku enemmän asiasta?

Meillä ei ole vielä tarvetta kiinteiden aloitukselle ja neuvolasta th sanoi, että voidaan mennä puolivuotiaaksikin mikäli kasvaa maidolla samaan malliin. Painoa tosiaan se 7,5 kg tällä hetkellä.

Joko muuten kolmikuiselle voi alkaa hampaita tulemaan? Roope kuolaa ihan kauheasti ja selvästi yrittää nyrkeillä hinkata ikeniään. Lelunkin kun antaa käteen niin suuhun menee heti ja oikein "hyökkää" sitä järsimään. Mies sanoikin, että sillä on babies (vrt. rabies) kun on suupielet vaahdossa ja puree kiinni heti. =) Heh.

Ja menoksi.. Kaunista päivänjatkoa kaikille!

Hilmuska ja Roope (ihan melkein kolme kuukautta)

 
Tervehdys vaan kaikille :wave:
Taas on venähtänyt kirjottelu vaikka niin lupasin piipahtaa useemmin :ashamed: mutta aina ei kyllä vaan yksinkertasesti kerkee ja sit kun olis hiukan aikaa istahtaa koneelle niin ei vaan jaksa. Mutta kiitos teille jotka käytte useemmin, teidän kirjotuksia on tosi kiva lukea :) ja kyllä minunkin täytyy todeta, että tässä ketjussa on kyllä ihania ihmisiä, voi kysyä mitä vaan ja vastaukset on aina asiallisia ja kaikilta löytyy huumoriakin, hyviä tyyppejä =)

Kuulumisia, meillä on nyt poika ollut kipeenä viime keskiviikosta asti. Oli kuumeessa päivän ja sit tuli yskä, sellanen inhottava röhäyskä :( ollaan muut oltu juuri flunssassa niin nyt sit viimeseks tarttui tohon pikkuseenkin. Mutta tässä ollaan jo paranemaan päin, toivottavsti on täysissä voimissaan viikon päästä kun on ristiäiset. Voi jestas, ens viikko meneekin sit niitä järjestellessä. Kyllä se aika vaan rientää niin nopsaan.

SuklaaSyöppö kiitti kun vinkkasit siitä tapaamisesta :) kävin lukemassa tuolla plussalaisten kokoontumiset puolella siitä, mut eipä oltais silti päästy tulemaan, kun olin tosiaan itse sillon vielä kipeenä. Mutta ens kerralla kyllä koitetaan päästä mukaan :) ja meilläkin on kyllä aina ihan avoimet ovet, jos joku on joskus juttuseuraa vailla. Vaikka oonkin hieman ujonpuoleinen, niin juttua kyllä riittää ja uudet tuttavuudet on aina tervetulleita!

En muista kaikkia galluppeja, mut noihin syömis/juomisjuttuhin voisin vastailla myöskin. Meillä ei olla vielä vettä annettu. En tiiä kuinka tarkkaa sen antaminen nykyään on, toiset suosittaa, toiset ei. Neuvolassa on sanottu, että ei ole tarve antaa n.alle puolivuotiaalle. Mutta ymmärsin että kesällä voisi hyvin antaa, koska sillon on muutenkin tärkeetä huolehtia nesteen saamisesta.
meillä ei ole vielä nuo kiinteät ajankohtaisia, mutta sit kun niiden aika koittaa niin luulenpa että alotellaan ihan maistelemalla perunaa tai maissisosetta. Tyttöjen kohdalla ollaan aikoinaan aloteltu kiinteitä antaan 4-5kk iässä ja kummallekaan ei kelvannut/sopinut peruna. Koitettiin maissisosetta niin se sopi. Mä luulen, että tän pojan kohdalla alotellaan kiinteitä varmaan pikkusen ennen, sen verta isokokonen kaveri, että ei taida pärjätä pelkällä maidolla tonne 5kk asti ;) Siitä tulikin mieleen, että mun tarttee soittaa uusi neuvola-aika heti huomenna, kun se tätsä unohti antaa uuden ajan viimeksi :whistle: itselläkin on jo jälkitarkastus takanapäin, kaikki oli hyvin. Tuntu jotenkin haikeelta, kun ei enään itse ole "asiakkaana" siellä neuvolassa, sillain kun odotusaikana.
Täällä on jollain jo pukannut vauvakuumettakin :) itsellä ei vielä ole moista kuumetta ilmaantunut. Eiköhän sekin sieltä jossain vaiheessa tule, jos vanhat merkit pitää paikkansa. Tai sitten ei, eihän sitä tiedä ;) Mutta nyt olisi sellanen tunne, että tässä olisi meidän poppoo nyt kasassa. Mutta koskaan ei kannata sanoa, että ei enään koskaan ;)

jaaha, muut hommat kutsuu mutta ihanaa loppupäivää kaikille! niin ja kertoilkaa aprillipiloja, jos teitä on aprillattu tai itse ootte niin tehnyt :D

sayenna ja paavo huomenna 8vko
 
Iltaa!

Piti mennä ajoissa nukkumaan, mutta mulla on alkanu iltaisin paha olo vaivaamaan, ja täällä sitä sitten nettaillaan. Oksettaa mut ei kuitenkaan oksenna. En ymmärrä. :x Ja raskaana ei pitäisi kaikkien laskujen mukaan olla. Jospa mulla on makean vieroitusoireita...? Yritän vieroittaa itseäni karkista, ihoni takia. Ja vähän painonkin... :whistle:

Parantumisia kaikille joilla oli jo tullu kuumeita ja yskää. Mulle on yrittänyt puskea, mut en ole antanut vielä lupaa tulla. Ei nyt millään ehtis sairastaa. Kun pitää päästä joka päivä vaunulenkille, muuten ei nukkumisesta tule yhtään mitään meilläkään. Kaikkeen sitä opettaakin vauvansa, vaikka voisihan niitä pahempiakin tapoja olla. :)

Meillä Krista nukahti tänä iltana lattialle yöunille! Olin yksin ja isompien lasten iltatouhut venähti taas temppuilun puolelle. Krista siinä vuoroaan odotellessa oli sitten nukahtanut mobilen alle. Raasu. Pitäis kehittää jostain kolmas käsi ettei tarvis lattialle nukkua. :/

Kauhukseni huomasin että kaksi viikkoa aikaa pakertaa taas opiskelun parissa ja sit ne on tältä keväältä ohi. Mihin ihmeeseen ne päivät katoaa, joka päivä menee siihen että pitäis tehdä ja pitäis olla ja pitäis mennä. Jospa pitäis ollenkaan ja olis vaan.

Nyt nukkumaan, levotonta.

Vilipi ja Krista
 
Hilmuska taisi kysellä tuosta maidonerityksestä. Otin toissailtana yhden purkin olutta ja se tekikin sellaisen tepposen, että aamulla Hipun herätessä klo 6, oli tissit niin täynnä, ettei Hippu meinannut saada otetta. jaksoi syödä vain toisen tissin, toisesta pumppasin hetkessä yli 120 ml... :eek: No, sitä syötiin päivän mittaan pullosta sitten, varsinkin kun kävin ratsimassa, niin iskä oli antanut sillä välin. Muuten on huomannut, että aamulla on täydet tissit, mutta Hippu huitasee ne tyhjäksi kovalla aamupalanälällä ja maitoa kyllä on riittänyt edelleen, korviketta menee n. 1 prk vuorokauden aikana, kuten on mennyt koko ajan. Ensi viikonloppuna tulevat isovanhemmat meille pääsiäisen viettoon ja ajatelin silloin uhrata aikaa soseiden tekoon. Ostan bataatin, porkkanoita onkin kaapissa.

Hitsi, että ihmisen pitää vauvan lisäksi oikein luomalla luoda itselleen hommaa.. Minulla on nyt neljä neuletyötä kesken (valmistaudun joulumarkkinoihin.. Menen myymään esim. kännykkäpusseja ja vauvan vaatteita ja myös avaimenperiä, eli ei niin perinteisiä, yleensä on niitä aikuisten sukkia vain myynnissä..) Nyt sitten bongasin meidän vajasta aivan upean arkun, josta maali hilseilee, ajattelin hioa sen ja vaihtaa kahvat ja maalata valkoisella ja tuoda askarteluvälineiden laatikoksi (nyt ovat pahvilaatikoissa...) ja jottei tekeminen vielä siihen loppuisi, niin pitäisi hakea Jyskistä kolme hyllykköä, kaksi pojille ja yksi keittokirjoilleni. Tähän päälle vielä tuo talli ja kodinhoito, joku voisi pihua jo maanisuudesta. Ai niin ja verhoja sekä Hipun vaatteita pitäisi ommella... :headwall: :headwall: kyllä ihminen on seko!

melle ja hippu
 
Päiviä


Olen miettinyt samaa, jotta kuinka maidon tulon kanssa käy, kun Rölli on alkanut nukkua yöt. Rölli syö illalla muiden tankkausten lisäksi purkin korviketta klo 19.00 ja nukkumaan mennään 21.00 - 21.30. Rölli herää syömään 5.30-6.30 ja jatkaa unia yhdeksään. Tälläinen rytmi sopii äidille tietysti vallan mainiosti, mutta äitiä mietityyttää, jotta onko tämä alkusoittoa uusille yöheräämisille, kun maito ei enää riitä. Tänä aamuna heräsin peitto "läpimärkänä", ainakin liivit saisi jättää päälle näillä öillä...

Rölli maistoi vettä ja kovin oli hyvää :LOL:
Näyttäisi siltä, että kaikki mitä lusikalla antaa maistuu hyvältä (jopa jekovit). Nyt siirryimme taas devitoliin, masu kun ei ole noita oikein kestänyt.

Röllillä ei ole vielä tietoakaan kääntyilystä. Käsiä tuijotetaan puolituntiakin ihan hissukseen. Punkassa hoksasi jalat, taitaa miettiä, jotta onkohan nuokin minun. Kuolaamista on alkanut olemaan ja nyrkit on aina suussa (ja syvällä).

Rölli on saanut mummakertoimesta taas... elikkäs ei suostu jäämään yksin lattialle eikä sitteriin vain sylissä kelpaa olla... huh! Nytkin pikkumiestä kiinnostaisi kovast katsoa mitä äitin käsi naputtaa =) Onneksi tuli hankittua kantoliina. Kyllä taas sitteri kelpaa, kun liinassa on hetken hionnu. =)

Onko kokemusta vauvan yökylästä näin 2kk (yksin mummolaan) ja mitä mieltä olette sellaisesta... Elikkäs kokemuksia kuinka on menny.

Äiskä ja Rölli 10vko
 
Hei!
Meillä on 21.1. syntyny Atte poika, kaikki on mennyt hyvin (koputan puuta). Eli muksu on ollut terveenä ja maito on riittänyt. Atte ei osaa itkeä, eli iloinen ja tyytyväinen poika, tosin joskus innostuu komentamaan nälissään minua, silloin tulee semmosta venäjää ja niin isoon ääneen, että ikkunat helisee (äitiinsä tullu).
Atte on tähän asti nukkunut yönsä hyvin, eli noin yksitoista tuntia on mennyt yhdellä heräämisellä. Mutta nyt mukula on kärsinyt jonkin sortin mahavaivoista, eli äkisee ja pyörii sängyssä, täytynee vissiin vähän tarkkailla omia syömisiään... jättää siis suklaa pois :whistle:
Ei meillä ole maidontulo vähentyny, vaikka yöllä ei ole heräillytkään. Kyllä Atte tehoimuri päivällä huolehtii, että maitoa tilataan lisää, poika toisin sanoen asuu tissillä.
Atte on kans kuolannut nyt pari viikkoa todella paljon, nyrkit on kokoajan suussa ja ikenet pullottaa, joten ekat hampaat saattaa jo kuukauden päästä puhjeta. Minulla itsellä puhkesi ensimmäiset hampaat 3 kk:n iässä, joten kyllä se on mahdollista.
 

Yhteistyössä