Tammikuun Vauvat 2012 elokuussa

tiikerinlilja: Mää oon kans tehny noita vauvoille, omille ja lahjaksi, Ruskovillan ohjeella. Mutta tuon on jännä että tommosen myssyn nimi muka on kypärämyssy kun minusta taas kypärämyssy on sellainen, mikä vedetään pään yli. Tuohan on hattu vaan :D Lieneekö murteella osuutta asiaan?
 
Nyt äkkiä viettämään nettilaatuaikaa, kun lapset on unilla.

Onnea tatomiralle hyvistä ultrakuulumisista!
;)
Ja kyllä, joskus tekis mieli se yksi huurteinen ottaa. Kesällä, kun olin lähdössä kaverin kanssa festareille, olisi siinä lähtöfilliksissä yksi olut ja kenties yksi tupakka ollut paikallaan. Mutta aika nopeastipa nuo menee ohi. Ja kyllä mä olen raskaana ollessa miehen saunakaljasta maistiaiset ottanut...

Anskutin, anteeksi, on mennyt hutiin, mutta nyt olet mukana listalla. =)

Painonnoususta, mähän tanssin ilosta, kun toisessa neuvolassa (rv16+) oli lähtöpainoon tullut vain 200 grammaa.
Aiemmista on kyllä ihan alusta saakka tullut useampia satoja grammoja viikossa. Tosin niissä on myös ollut viikkoja, jolloin on ylitetty reilusti se kilonkin rajapyykki. Epäilemättä niin tulee olemaan nytkin. Seuraavaa neuvolaa odotan jo kauhulla, tässä lomalla on tullut mässäiltyä siihen malliin, että vaaka varmaan hajoaa... :whistle:

Neuvolakäynneistä (taas ;) ), mulla neuvoloita on ollut kaksi (rv6 ja 16), seuraava on rv22+. Lääkärineuvoloita ei ole ollut vielä yhtään, yksi tulee luultavasti vain olemaankin ja se on rv28 paikkeilla.

Ninnatar, eikös neuvolakäynnit ole sallittuja työajalla? Mulla on ainakin kaikki nuo "pakolliset" eli neuvolat, neuvolalääkärit ja ultrat ollut palkallista työaikaa.

Mä sain nyt villahaalarin valmiiksi. Oon tosi kriitinen omien väkerrysteni suhteen ja nyt yritänkin pohtia, kehtaisinko sen antaa lahjaksi vai pitäisinkö itse. Jotenkin tuo tumma lila on nyt alkanut tuntua tyttöväriltä, joten jos tämä masun asukki paljastuu pojaksi, lähtee haalari varmaan lahjaksi. Seuraavaksi voisin minäkin kokeilla tuota raglan-haalaria... tatomira, teitkö mistä langasta sen?

Piti varmaan kommentoida vielä kuinka montaa asiaa, mutta kun on tämä raskausajan dementia. :D Jään odottamaan Vuokon ja Ninnattaren ultrakuulumisia! :wave:


NS 19+2
 
Rakenneultrat:



Menneet:
11.08. sheebis

15.08. olguli

17.08. tatomira

18.08. felicia



Tulevat:
18.08. vuokko82, Ninnatar
19.08. Carcas, MommysLittleMonster, Peippo78
21.08. Lonely, hertsi
22.08. Neljän suora, Sartsa83, raparperitaivas, tiikerinlilja.
24.08. ellen-
26.08. Toke**
29.08. nuhmuliini80
30.08. Nijan, Augusta87, Mamu82
31.08. Nannu30, St. Brigitten, Tellu Po, lyydia76

01.09. Nane87
02.09. pavunvarsi, {Anskutin}
05.09. Sannuli88, Jomi
06.09. Katapultti
09.09. niiiiskuneiti, SenSen
12.09. Bassets, Maijuli84
14.09. Maira
 
Viimeksi muokattu:
Heipat!

Onnittelut Taromira varovaisesta tyttölupauksesta. :flower:

tiikerinlilja. Kiitos ihanasta neulevinkista. :) Nyt tiiän että mitä seuraavaksi kun saan tuon hemmetin takin taisteltua loppuun. :kieh:

Maijulille tsemppiä työhön paluuseen.

Mimsy Miulla saattaa paino vaihdella yhden päivän aikanakin tuon 3 kiloa, joten ihan normia on. Välillä sitä tulee enemmän ja välillä vähemmän, turha stressi pois. :)

Neljän suora Nuo käynnit riippuu työehtosopimuksesta, joillain aloilla on palkallisia ja joillain ei.

(.) Sattuu ja koskee. :( Onko teillä muilla tuollasta poltetta alavatsalla, lähinnä tuolla nivusissa? Tää on ihan kauheeta kun ei voi sohvalta kunnolla liikkua kun sattuu niin kovin. Lisäksi on alkanut vihloa tuonne jonnekin kohdunsuun paikkeille. Toivottavasti vaan ei ole vauvalle mitään haittaa noista, eilen taasen tuntui liikkeetkin tuossa masun päällä ja mieskin sai osansa potkuista. :heart: Flunssaa pukkaa ja hermot menee lasten kanssa kun ei pääse ulos. Lopu jo, kökkö sade. :keih:
Onneksi pieni valonpilkahdus tähänkin risukasaan saadaan huomenna kun on se ultra. Onneksi on jo aamusta, 9.30, niin ei tarvi koko päivää kärvistellä. Jännittää jo jonkun verran.

MLM ja Kukkis 21+1
 
Viimeksi muokattu:
felicia
:wave:

Ultrasta palailtu...kaikki oli hywin, istukka oli siirtynyt pois kohdunsuulta ja alatiesynnytys mahdollinen...huh. Oli kyl täpärällä kun oli waan sentistä kiinni :)
Pieni tyttö siellä polskutteli :heart:
Nyt en malta oottaa, et pääsen ostelemaan waaleanpunaisia ihanuuksia :)

felicia 20+4
 
  • Tykkää
Reactions: niiiiskuneiti
MLM, niin vähän uumoilinkin. Ja mulla on myös tosi kovia kipuja, yhdenlaisia poltteita juurikin tuolla melkein nivusissa ja toisenlaista sitten suoraan häpyluulla. Jos vähänkin enemmän touhuaa päivän mittaan, illalla sen tuntee suoraan tuolla alakerrassa. Mä kuvittelisin näiden kaikkien olevan normaaleja, vaikkei mulla olekaan koskaan aiemmin ollut moisia. Epäilen, että mun paikat alkaa antaa periksi kolmannen perättäisen raskauden kohdalla. :D

Onnea felicialle!
 
Neljän suora ja -Amalia- mä olen nyt täysin rakastunut tuohon alpakan villaan, joten oon vauvalle tehnyt kaikki jutut alpakanvillalangasta. On niin paljon pehmoisempi + ei kutita ja kivampi neuloa kuin lampaanvilla, että en ihan heti lampaanvillaan palaa takaisin. Onhan se lanka hieman hintavampaakin kyllä, kuin peruslammas, mutta. Oon ostanut noihin vauvan juttuihin lankakaupasta jotain en muista minkämerkkistä alpakkaa, mutta nuorimmalle tein myssyn novitan alpaca-langasta. En ole merinovillan tuotantotavoista kuullut, mutta tosiaan en tuosta yllämainitusta syystä ole sitä edes käyttänyt.

raparperitaivaan kanssa samaa mieltä kypärämyssystä, minusta tuo tiikerililjan linkittämä ei ole kypärämyssy, vaan pipo/lakki mikälieonkaan. Vauvalle ja nuorimmalle tein tämmöisen Joustinneuleinen DROPS myssy ja kauluri ja tuo on minusta kypärämyssy :)

felicialle onnittelut hyvistä ultrakuulumisista ja onnea pienestä tytöstä :)

MLM mulla oli kans tosi kovia kipuja edellistä odottaessa ja joskus en pystynyt kunnolla kävelemään, kun sattui johonkin... siis tuntui, että jalat lähtee alta. Nyt onneksi -toistaiseksi- säästynyt moiselta vaivalta ja toivottavasti niitä ei enää tulekaan!!
Niin ja muuten, noihin päivityksiin, nicki on tatomira, ei taromira :) kun on tuolla alussa vihre siinä :)

huoh, mulla on ihan järjetön päänsärky :( koskas se kolmas kolmannes alkaakaan, et uskaltaako tässä kiskaista buranan helpotukseksi? Panadolia mun on turha ottaa, koska se ei vaikuta mihinkään, niin en viitsi sitä turhantakiakaan lääkkeitä syödä.

Ilta menee vielä töissä :(

tatomira rv 20+4 (tai 21+2)
 
Viimeksi muokattu:
tatomiralle:
Älä käytä IBUMAX-tabletteja:
- viimeisen raskauskolmanneksen aikana (raskausviikot 28-40).

Mä olen tässä nyt googlettanut vimmatusti tuota merinovilla-asiaa, mutten ole löytänyt kyllä tuosta nyppimisasiasta mitään. Ainoastaan tapetilla on ollut se, että merinovillaa saadaan lampaista, joille on tehty kivulias mulesing-leikkaus. Tämä on (vuonna 2008) ollut sallittua vain Australiassa, joten käsittääkseni muut kuin australialaiset merinovillat ovat "kipu-vapaita". Tuon itse käyttämäni Lanettin valmistaja ei kykene vahvistamaan, että kaikki sen käyttämä merinovilla olisi mulesing-vapaata. : /

Nyt loppuu palstaterrorisointi, syntymäpäiväjuhlille tieni vie. =)
 
Hei kaiiki!

Ultrasta tultu ja terve vilkas pikkanen siellä oli. Oli lääkärillä vaikeuksia saada kaikkia kuvia kun pikkanen liikuskeli ja heitti koko ajan kuperkeikkaa. Siltä se on välillä kyllä tuntunutkin. Saatiin pieni lupaus kumpaa tulee mutta jalat oli pikkasella ristissä ja välissä vielä napanuora... :D mutta pidän sen omana tietona. Oli kyllä niin hieno ja ihana hetki. :heart:

Onnea myös felicialle hyviä ultrakuulumisista. :heart:

Oluesta joku mainitsi ja onhan sitä itsekin välillä kaipaillut jääkylmää olutta. Kyllä tämän kestää. :D

Nyt on pakko mennä syömään jotan murkinaa ja fiilistelemään hyvistä uutisista. :heart:

Jaksamisia kaikille! :heart:

Vuokko ja Here 19+3
 
Paljon onnea hyvistä ultrakuulumisista!:heart: (täällä meikäläinen vollottaa kun luen teidän ihania kuulumisia.. :ashamed: ) en malta oottaa omaa ultraa, sinne on viä pari viikkoa aikaa.

Äitiyspakkaus me otetaan ehottomasti se. ajateltiin nukuttaa pientä siinä laatikossa.

vakuutus vakuutusta ei vielä ainakaan oteta, sitten ku pikkunen syntyy.

(.) Meikäläisestä on tullu ihan uus ihminen kun oon alottanu työt! nukkumaan meen ihmisten aikoihin, aamulla ei mitään vaikeuksia nousta ylös. ja mikä parasta; oon vähentäny koneella oloa sekä syön paljon enemmän terveellistä ruokaa. karkkiakaan en oo syöny viikkoon!! terveellisestä ruuasta huomasinkin sen, että kun tänään vilkasin peiliin, niin oon kyllä hoikistunu. ;o haittaakohan se mitään? mullakun tuota painoa ei oo vielä yhtään tässä raskaudessa tullu.. 700 grammaa ollaan vielä alle lähtöpainon. pieniä hentoja potkuja oon tuntenu (ainakin luulen että ne on niitä..) :heart:
eilen tein hurjan työpäivän 11 tuntia. onneks työ ei oo fyysistä, niin ei haittaa. kaikki raha on tervetullutta. Uunissa paistuu makaroonilaatikko ja juuri puunasin kämpän lattiasta kattoon ( mikä mua oikeen vaivaa????? :confused: ) jos söis hieman kattois suurimman pudottajan (jonka aikana AINA itken) ja menis nukkuun. Mies tuleekin yöllä kotiin, huippua.

Niin ja se sanottakoon, että pahoinvointi jatkuu vieläkin täällä. eihän tätä ookkaan ollu ku 12 viikkoa putkeen.. oisko jonkun muun vuoro nyt?

Niiskuneiti ja mötkö 16+4
 
Huhhuh 5 sivua tuossa lueskelin, eli anteeksi laiskuudestani :(

EN OSAA KIRJOTTAA SINISELLÄ MUTTA RAKENNEULTRA 22.8, eli meitä on sinä päivänä aika paljon uutisten saajia :) ihanaa! =)

Onko siis näin että ä.päiväraha ei määräydykkään edellisen vuoden verotuksen eli 2010 vuoden mukaan????? Voi paska jos näin on kun oon luullu koska vuonna 2009 tulot oli aika paljon heikommat..

Meillä masu alkaa hiljalleen kasvamaan KAKSOSMAHAKSI, mutta aika pieni siltikin kun kattoo teidän kuvia yksösmahoiksi, tosi mulla on aina ollut aika pieni maha.. Ostin apteekin vichyn raskausarpivoiteen, saas nähdä onko toivookaan, aiemmin ei tullut kun muutamia pieniä jotka häipy sit... KYLLÄ SE MAHA TÄSTÄ RYTINÄLLÄ ALKAA KASVAMAAN =)

Mulla on olo että toinen ainakin ois tyttö, ainakin oon jo ostanu v.punasta salaa hehh :) No maanantaina ehkä jotain selvii...

Sartsa näin kans yhteen aikaan unia että omille lapsille sattu jotain kamalaa, ne unet oli hirveitä. Oisko se jotain "huonoa omaatuntoa" uudesta raskaudesta tavallaan... tiiä sit., mut VOIMIA VOIMIA VOIMIA!!!:flower:

Kivuttomia suppareitakin jo on ollu, näin makuultaan kun koneen kans ährää niin ompa kumma :)

No joo täytynee mennä hoitamaan meidän koululaispotilasta joka on sairastanu jo viikon..

LUPAAN OLLA NYT AHKERAMPI TÄÄLLÄ! :)

lilliputti 19+4 ja pilli&pulla
 
tatomira No mikähän lukihärö sitä on taas itselle sattunut. No nyt on korjattu tiedot, ehkä tää raskaus aiheuttaa jotain sanasokeutta. ;)

lilliputti3 Se verovuosi vaihtuu vuoden vaihteessa ja meistä kaikkihan aloittaa äippäloman jo tän vuoden puolella niin silloin menee sen 2009 mukaan. Mutta siun tapauksessahan kannattaa laskettaa se niiden puolen vuoden tulojen mukaan jos olet enemmän tienannut.

vuokko82 Onnittelut hyvistä ultrakuulumisista. :flower:

(.) "Kiva" kuulla että muillakin on tuollaisia kipuja. Varmaan täälläkin alkaa paikat antamaan periksi jo kun on neljäs raskaus 5 vuoden sisällä. Aikaisemmin kun nämä kipuilut on tulleet vasta loppuvaiheessa, samoin tuo painontunne tuonne alas ja muut vihlonnat. Lisäksi suonikohjut on räjähtäneet käsiin, ei ole mitään apua voiteista enää noihin. :(
Mies lähti Venäjälle tankkaamaan niin meinasin vielä leffaa tuijottaa ja vähän herkutella. :) Uni tuskin tulee kun jännittää huomista.

MLM ja Kukkavauva 21+1
 
Sartsa83
:'( Anteeksi etten jaksa...

Onnittelut tyttölupauksista Tatomiralle ja Felicialle :heart:

Kohta lähtö psykologille ja tänään kahdelta aika neuvolaan.

Sartsa ja Pätkis 19+6 :heart:
 
Terveisiä eilisestä ultrasta :) Vaaleanpunaisen sydämen voisi meidän tietoihin laittaa <3 Siellä hän oli sellaisessa akrobaattisessa asennossa, että pyysin oikein kuvan siitä saamaan ja nyt jatkuvasti naurattaa kuvan katsominen. Samoin saatiin kuvat jalkapohjista <3 Isänsä kasvoprofiili ja jalat. Rakenteet olivat normaalit, sydäntä ultraili kyllä monta kertaa, mutta ei sanonut siitä sitten mitään erikoista.

Olen tosi rakastunut vauvaan :heart:
 
No niin, rakenneultra on takanapäin. Oli ihanaa nähdä oma vauva jälleen. Kaikki oli hyvin. Koko vastasi 20+6 vaikka nyt menossa 20+2. Eli hyvin on kasvanut. Laskettua aikaa ei kuitenkaan siirretä sillä hedelmöityksen tarkka päivämäärä on tiedossa. Ikävä kyllä sukupuoli ei selvinnyt, koska pikkuinen pötkötteli tiukasti jalat ristissä. Se oli harmillinen takaisku, koska halusimme niin kovasti tietää sukupuolen. Meillä on jo tyttö ennestään, joten tyttötavaraa on riittämiin. Pitäisköhän varata aika yksityiseltä...? No, täytyy miettiä. Pääasia kuitenkin on että vauvalla on kaikki hyvin =) Istukka on etuseinämässä mikä selittää sen ettei potkuja ole tuntunut kun vasta viikon, pari.

Onnittelut muuten muillekin hyvistä ultrakuulumisista!

Ehkä sitä nyt voisi antaa itselle luvan alkaa hypistelemään vauvan vaatteita. Varasto on pullollaan esikoisen vaatteita... ja kavereilta on saatavilla vaikka millä mitalla poikavaatteita (jos poika on tulollaan). Jos nyt poimis ainakin ne neutraalin väriset jo odottamaan uutta tulokasta :heart:

Neuvoloista on ollut puhetta. Meillä on ollut tähän mennessä neuvola vko 8+5, 12+1 (lääkäri samalla), 15+0 ja 17+5. Np ultra siinä välissä vko 12+0. Ja nyt seuraava neuvola vko 22+0. Eli aika tiuhaan tahtiin, mikä on kyllä ollut hyvä. Ja neuvolasta sanottiin että jos haluaa tulla kuuntelemaan sydänäänet niin voi soittaa milloin vaan.

Painonnoususta en jaksa huolehtia. Tulkoon mitä tulee. Viime raskaudessa tuli 14kg, joista 4-5kg jäi. Mutta kyllä ne siinä mammaloman aikana lähti. Oletan että näin käy nyttenkin. Toki vähän katson mitä suuhuni laitan, mutta en kuitenkaan kovin paljon murehdi.

Olen muuten tipahtanut etusivun listalta (varmaan koska olen niin laiska kirjoittelija :ashamed:). Ei se mua sinänsä haittaa, mutta jos jotakuta kiinnostaa niin tässä tiedot uudelleen:
peippo78, ikä 33v, 2. lapsi, synnäri VKS

Nyt jos tekis välillä vähän töitäkin... Palaillaan (yritän olla ahkerampi)!

t. peippo78 ja pulla2 20+2
 
Nopeasti tulin kertomaan ultrakuulumiset, kohta viikonlopun viettoon!

Ultrassa kaikki vauvan suhteen ok, vastasi aika hyvin viikkoja. Mutta istukka oli taas etinen. :( Tällä kertaa kokonaan kohdunsuun päällä. Kontrolli on parin kuukauden päästä, josko se siitä nousis taas. Olin vähän sitä ajatellutkin, koska samanlaista tihkuvuotoa on ollut nyt kuin oli ekasta raskaudestakin.

Oli kyllä kiva nähdä pikkunen ja sukupuolikin arvattiin miehen kanssa. Kätilö oli samaa mieltä, että poika sieltä olisi tulossa :) Meillä on tyttö entuudestaan, joten saapi ne vaaleanpunaiset ihanuudet varmaan laittaa kiertoon. Tosin pienimmät vaatteet taitaa olla melkein kaikki aika neutraaleja vaaleita, ruskeita tai punaista.

Peippo78 Ehkä ollaan samaan aikaan synnärillä!

C ja poju? 19+6
 
Rakenneultrat:



Menneet:
11.08. sheebis

15.08. olguli

17.08. tatomira

18.08. felicia
, vuokko82, Ninnatar

19.08. Peippo78, Carcas



Tulevat:
19.08. MommysLittleMonster
21.08. Lonely, hertsi
22.08. Neljän suora, Sartsa83, raparperitaivas, tiikerinlilja., lilliputti3
24.08. ellen-
26.08. Toke**
29.08. nuhmuliini80
30.08. Nijan, Augusta87, Mamu82
31.08. Nannu30, St. Brigitten, Tellu Po, lyydia76

01.09. Nane87
02.09. pavunvarsi, {Anskutin}
05.09. Sannuli88, Jomi
06.09. Katapultti
09.09. niiiiskuneiti, SenSen
12.09. Bassets, Maijuli84
14.09. Maira
 
Viimeksi muokattu:
Ihania ultrakuulumisia kaikilla! :heart:

Ninnattaren kuulumisia jännitin erityisesti, ihanaa, että teillä on kaikki hyvin ja pieni prinsessa tulossa! :heart:

Carcasille harmitukset, että etinen istukka kiusaa. Toivottavasti kasvaa vielä pois tieltä!

Ihan tässä alkaa jännitys nousemaan omaa ultraa odotellessa. Maanantaille onkin luvassa ultrajännäystä monelle meistä. :)

NS 19+3
 
Pikaisesti tulin vaan kommentoimaan... Meillä ultra 13.9. oon kerran sen jo maininnut mut varmaan jäänyt vain vahingossa huomaamatta kun ei listassa ollut, joten laitoin nyt uudestaan. :) Onnea kaikille ihanista ultrakuulumisista! Ite niin jännitän et kumpikohan sieltä on meille nyt tulossa (edellinen on tyttö).

anri 17+2
 
Onnittelut ultrakuulumisista kaikille!
Me joudutaan näköjään ultrajonon hännille. Meillä on rakenneultra vasta 20.9. eli tuolloin viikkoja on sitten 21+5. Melkosen pitkältä tuntuu aika odottaa sinne saakka.

Seuraava neuvola on maanantaina. Meillä on neuvolat olleet viikoilla 9+, 13+ ja nyt sitten 17+. Niskapoimussa viikkoja oli 12+6 eli ihan viiminen mahdollinen päivä niitten seulonta verikokeitten kannalta.

Tää on nyt vähän siitä tylsää aikaa, kun "raskausoireita" ei ole oiken minkään näköisiä. Ei niitä silti ole missään vaiheessa kummemmin ollut. Päivittäinen päänsärkykin on hellittänyt (onneksi!!) eikä tuo mahakaan tuosta vielä paljon ole kasvanut. Odottelen että liikkeet alkaisi tuntua mutta eipä niitä kai näin ensimmäisen kohdalla vielä tarvi pariin viikkoon odotella. Että sinänsä tietysti hyvä ettei mitään vaivaa ole, mutta mistäs sitä nyt sitten tietää että kaikki on ok...

Kuulkaas neulojat, mistä netistä löytää jotain hyvin yksinkertaisia ohjeita esim. tumppujen tai pipojen tekemiseen? Katsokaas kun olen kaiketi maailmankaikkeuden huonoin käsitöissä mutta jotain olisi kiva koittaa neuloa tuota parasiittia varten. Joskus netistä katsoin jotain pipo-ohjeita mutta eihän niistä x-o-z merkinnöistä mitään ymmärrä. Sen verran osaan että saan lankan iskettyä tikkuihin mutta siihen se sitten jää... Ehkä olisi vaan paras jättää neulominen mummuille, purkakoot innostuksensa käsitöihin.

Onko täällä ketään joka olisi joskus hakenut tai hakee nyt erityisäitiysvapaata? eli sitä mille jäädään hieman aikaisemmin? Omalla työpaikalla kaikki mahdolliset kriteerit täyttyvät ja nyt jo tulee päivittäin eteen tilanteita että joudun itse huolehtimaan asioista hieman liikaa. Taitaa kuitenkin olla helpompaa jäädä sitten vaan saikulle sopivissa ajoin ennen äitiysloman alkua.

Vauvanvaatteita tai muitakaan tarvikkeita en ole vielä edes sen kummemmin katsellut. Isompien hankintojen hintoja vähän ihmetellyt mutta en muuta. Kai niitä sitten tarvii tuossa loppusyksystä joskus alkaa hankkia. Oma äitee on varmaan jo täyttänyt kaappinsa vaate-lahjoilla ja muilla vaikka olen kieltänyt hankkimasta mitään.
Itse en oikein edes tiedä mitä kaikkea vaatetta sitä pitää hommata. Talvivauva niin jos ensi talvi on edellisen tyylinen niin kai sitä tarvii miljoona kerrosta vaatetta ulkona. Pitänee tässäkin asiassa tutustua internetin ihmeelliseen maailmaan...
 
Hei!
Saisinko minäkin liittyä mukaan kirjoittelemaan. Olen seuraillut ketjua "salaa" jo alusta asti, mutten ole uskaltanut kirjoittaa kun edellisissä raskauksissa on ollut ongelmia. Yksi lapsi meillä jo on ja nyt toinen tulossa.
Alunperin LA merkittiin 1.1.2012, kun ultratulos niin näytti (normaalikierrosta päivää ei osattu päätellä, mutta np-ultrassa antoivat sitten LA:ksi jo 28.12.2011. Ajattelen kyllä itse olevani enemmän tammikuinen, joten jos saisin tähän liittyä. =)
Lapsosille näyttäisi tulevan aikalailla tasan 2v ikäeroa. Äippälomalle jään niin varhain kun vaan mahdollista että saan ottaa tuon esikoisen pois hoidosta =)

ELi: JenniJuulia: toinen tulossa,28.12.2011, phks

niin ja rakenneultra oli tasan viikko sitten 12.8. Kaikki kunnossa siltä osin =) sukupuolesta lääkäri ei uskaltanut sanoa juuta eikä jaata.
 
Rakenneultrat:

Menneet:
sheebis

JenniJuulia
olguli

tatomira

felicia

vuokko82
Ninnatar

Peippo78
Carcas

Jul


Tulevat:
19.08. MommysLittleMonster
21.08. Lonely
22.08. Neljän suora, Sartsa83, raparperitaivas, tiikerinlilja., lilliputti3
24.08. ellen-
26.08. Toke**
29.08. nuhmuliini80, -Amalia-
30.08. Nijan, Augusta87, Mamu82
31.08. Nannu30, St. Brigitten, Tellu Po, lyydia76
01.09. Nane87
02.09. pavunvarsi, {Anskutin}
05.09. Sannuli88, Jomi
06.09. Katapultti
08.09. Mesikersa, Mimsy
09.09. niiiiskuneiti, SenSen
12.09. Bassets, Maijuli84
13.09. An-ri
14.09. Maira
20.09. puzzle82, LeenaT
21.09. hertsi
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä