Tammikuun tuhisijat 2013 *toukokuu*

Uskaltautuisikohan sitä vihdoin mukaan. :wave:

Eli pikaisesti. :) Plussannut olen "jo" huhtikuun lopulla, mutta en ole saanut kirjoiteltua, vaikka hiukan olen jo seuraillut teidän juttuja. :) Nyt kuitenkin alkuraskauden ultra takana, jossa kaikki oli niin kuin tällä hetkellä pitääkin. Pikkuinen vastasi viikkoja ja kovasti sydän sykki. :heart: Viides pikku murulainen meille olisi siis tulossa ja laskettu olisi 5.1. Ensimmäinen neuvola olisi sitten parin viikon päästä. Palailen paremmin vielä asiaan, kun luen enemmän juttujanne, nyt kuitenkin täytyy lähteä laittamaan lapsille iltapalaa. :)

5.1.2013/Lynette/26v./viides/-
Meniks oikein? :)

Lynette ja viides muru 7+3
 
Sairastetuista taudeista kysyisin. Kun varasin neuvolaan, terkkari kysyi olenko sairastanut jonkun rokon ja jonkun muun taudin. Muisti pätkii, osaisiko joku valaista? Täytyy jostain ottaa selvää ilman et tarttis vielä.porukoille kertoa miksi kyselen kun en tiedä mitkä rokot on tullut pienenä sairastettua.
 
Nemppis ootko varma että nuo sun vatsaoireet/kivut ei ole vaan närästystä? :D tää saattaa vaikuttaa tyhmältä kysymykseltä jos sua on ennen jo närästänyt, mut muistan vaan kun hyvä ystävä oli ekaa kertaa raskaana pari vuotta sitten ja se selitteli mulle vatsa vaivojaan kunnes selvitin sille että ettei vaan olis kyse närästyksestä, ja häntä ei siis ollut ennen raskautta koskaan närästänyt :p
 
Pitihän se arvata.. Nyt nuo rinnat sitten alkoivat kipeytyä.. Saunassa tänään esikoisen kanssa hän tä nostaessani sattui ihan hemmetisti kun poika painautui sopivasti rintakehään. AU! No, ohimenevää. Mä kerroin tänään mun vanhemmille raskaudesta. Mun äiti alkoi itkeä, kuten esikonkin kohdalla, ja isä halas ja onnitteli. Kiva kun suhtautuivat noin hyvin. Sanoivat molemmat, että olivat jo odottaneetkin, että vauvauutisia varmaan pian tulee.

Meillä ei tavaroita ole hankittavana ihan kauheasti, koska edellinen on vielä niin pieni, että on paljon kaikkea tallella. Tosin jos tyttö tulee, niin en voi vastustaa kiusasta käydä ostelemassa vaaleanpunaisia vaatteita :D Tosin mulle on ihan sama onko tyttö vai poika, mutta toisaalta koska lapsiluku jää varmaankin tähän, olisi kiva joskus päästä ostelemaan niitä tyttöjenjuttuja :)

Tietääkö muuten joku että paljonko Porissa maksaa varhaisultra jossain yksityisellä? Vai oliko täällä edes porilaisia yhtään?
 
Jospa rohkaisen mieleni ja osallistun keskusteluun. Olen 26-vuotias ja ensimmäistä odotetaan. Viime viikolla tehtiin testi. Oireita ei pahemmin ole, joten vaikea sopeutua ajatukseen. Yhdelle kaverille on kerrottu, tahtoisin kovasti kertoa muillekin, mutta olisi kiva tietää ensin ultrassa että kaikki näyttää ok:lta. Neuvolaaika parin viikon päästä, sitten saa tietää koska ensimmäinen ultra. Jännittää! Ei tässä oikein pysty muuta ajattelemaankaan :)

Netin laskurien mukaan laskettu aika 22.1.2013 (Terkkari sanoi puhelimessa 21.1.2013)

Liliam / 26v / 1. / -
 
Xxxo varmaan tarkotti parvorokkoa ja enterorokkoa? Molemmat on vaarallisia sikiölle varsinkin ekalla kolmanneksella. Entero aiheuttaa keskenmenoja, parvo taas epämuodostumia. Parvoon saa immuniteetin, enteroon ei välttämättä.

Menin möläyttää äitilleni raskaudesta puhelimessa ku kyselin ohjeita miten saan vaunujen kankaista varmasti puhtaita :D "mää sillä vasn kyselin et saan noi talveksi kuntoon" -miks talveks? "ööööö"... :D
Noo, ei voi mittää. Musta on jännä yks juttu. Viimeks ku ootin niin mun mummo kuoli ja nyt ku ootan taas ni setä tekee kuolemaa. Ehkä en tee enää.. :/
 
Hei, kysyisin nyt neuvoa teiltä. Meillä kun on kolme sisäkissaa ja kolme hiekkalaatikkoa putsattavana, niin onko ihan turvallista olla tekemisissä kissanjätösten kanssa? Toki aina pesen heti kädet hyvin, mutta mietinpähän vain.. Kissat oleskelevat kesäisin paljon myös ulkohäkissä ja madotukset ja rokotukset on kunnossa.

7 yötä ultraan ja hirveä jännitys! :)
 
Anu84: Mulla ollu kaksi viikkoa menkkamaisia jomotuskohtauksia, jotka on vähän pahentunu ajanmyötä, tänään tuli sitten semmonen joka kesti 2-3 minuuttia ja kivusta meinasin oksentaa, mutta meni kuitenkin sitten ohi. Mulla ei siis muuten oo niitä tuntemuksia kuin kohtauksittain.. Soitin sitten neuvolaan, että mikähän on homman nimi, epäili liittyvän siihen, että suolisto väistyy kasvavan kohdun edestä. Toivotaan siis ettei ennustele mitään vakavaa.. :)

Päätettiin nyt sitten jättää se varhaisultra varaamatta, koitetaan jaksaa odottaa nt-ultraan. :)

Rasvoista vielä etten kyllä tiennyt nuista aurinkorasvoista tuota ettei kaikkia sais käyttää. Pitääpä etsiä käsiini tuo jonkun mainitsema voide, sillä olen niin vaaleaihoinen, etten ilman aurinkorasvaa pärjää kesällä.

Onnea kaikille ihanista ultrauutisista! :)

paum & vampula 5+3
 
Hei, kysyisin nyt neuvoa teiltä. Meillä kun on kolme sisäkissaa ja kolme hiekkalaatikkoa putsattavana, niin onko ihan turvallista olla tekemisissä kissanjätösten kanssa? Toki aina pesen heti kädet hyvin, mutta mietinpähän vain..
Oisko mahollista, että joku muu putsais hiekkalaatikot raskauden ajan? Ettei tarvitsisi ottaa riskiä. Duodecim sanoo näin: "Tuore kissan uloste ei ole heti tartuttavaa, vaan tartunta vaatii ensin sporulaation eli itiöitymisen, joka tapahtuu muutaman vuorokauden kuluessa. Kissa itse voi saada toksoplasman syömällä sitä kantavia hiiriä tai ruoaksi annetusta raa'asta lihasta. Kissan omistajuutta ei pidetä suurena riskinä, eikä kissoja tarvitse vältellä. Raskaana olevan tai raskautta suunnittelevan ei ehkä kannattaisi kuitenkaan hankkia kissanpentua eikä ainakaan syöttää sitä raa'alla lihalla. Kissanlaatikko tulisi siivota suojakäsineet kädessä tai antaa se muiden tehtäväksi."
 
Joku kysyi Paintballista, itse ainakin menisin. Eikö se kohtu ole noilla viikoilla vielä niin sielä uumenissa, ettei pitäisi sen puolesta ainakaan pelätä, että jos mahaan joku osuu. Hyvää liikuntaa vaan! ;)

Tänään alkoi oikein kunnolla pahoinvointi. Aamulla jouduin pyytää poikaystävän tekemää mulle sänkyyn aamiaisen, koska jos mä olisin noussut siitä sängystä, niin varmasti olis laatta lentänyt. Syödessäkin jouduin niellä koko ajan, ettei tullut ulos. Vasta päivemmällä 15 aikoihin alkoi helpottaa ja nyt on vaan semmonen pikku etova olo. Pitäis ostaa kaappeihin kaikkea pikku purtavaa, että pysyis olo hyvänä. :)

Me ei olla kerrottu vielä kenellekkään. Viikonloppuna näen kahta ystävää, joita näen vähän harvemmin ja niille tekis mieli kertoa, ettei olla sitten jo hirmu pitkällä, kun seuraavan kerran nähdään. Tai kuulevat pian muilta, sitten kun sana alkaa levitä.

Hyviä oloja kaikille! :)

- 5+6
 
Meillä kolme kissaa ja yks laatikko. Mies vaihtaa sinne hiekat ja huolehtii sen pesusta ja muutenkin paskojen pois lapioimisesta. Mutta kyllä mäkin niitä heittelen jos noi tyyliin neljältä paskoo ja mies on ysiltä kotona, niin en viitti paskan hajussa koko päivää olla. Suojahanskoja en käytä, mutta kädet pesen huolellisesti. Jotenkin epäilen että jos meidän kissoilla toksoplasma on, oon itekin jo saanut sen tartunnan, koska niin paljon kissojen kanssa tekemisissä.
 
Heips kaikki!

Lynetteä oon jo odotellutkin, tervetuloa!

Melkoinen väsy päällä, joten katsotaan mitä jaksan kirjoittaa, mutta ultrassa käyty. Kaksi matkustajaa on mukana, toinen ihan selvä ja terveen näköinen ja sydän sykkii vilkkaasti, toisesta lääkäri ei vielä sanonut oikein mitään. Syke löytyi toisestakin, mutta alkio oli hieman epätavallisen näköinen, joten uusinta ultra kahden viikon päästä. Kovasti lääkäri liputti toisen alkion puolesta, oli jopa päivää suurempi kuin mitä viikot. Ilmeisesti jos toinen menee kesken, se joko vuotaa ulos tai koteloituu ja syntyy sitten toisen mukana ulos.

Eli kahta odotetaan varauksin... Hui.

Sen verran tunnepitoinen päivä takana, että taidan painua pehkuihin, kommentoin teille sitten myöhemmin!

T: Suerte ja Reppulit 7+0
 
Kiitos vastauksista waninka ja paum! Taidan valjastaa tuon miehen sitten siivoustehtäviin, katsotaan kuinka käy..:D Meillä kolme laatikkoa, siivotaan kyllä joka päivä, mutta yksi kissa on NIIN tarkka, että jos ei joka päivä siivota niin varmasti on pissat laatikon edessä, siksi laatikkojakin noin monta, etteivät sitten täyttyisi niin nopeasti..

Kertomisesta ollaan kerrottu siis molempien vanhemmille ja sisaruksille, lisäksi minun kaksi ystävääni, tätini ja kaksi työkaveriani tietävät. Eli käytännössä kaikki, jotka tiesivät hoidoistamme. Muuten olisimme kertoneet juurikin ekan ultran jälkeen vasta, mutta ainakin on tukiverkot valmiina :) Muille kerrotaan joko ens viikon varhaisultran jälkeen tai viimeistään heinäkuussa tätini häissä..
 
Tänään käyty varhaisultrassa tk:ssa, siis hieman varmempi olo kirjoitella tänne taas.. ;)
Topakka sydämensyke ja mitat vastasi viikkoja 7+3 tai 7+4, muttei kannata listaan vielä päivitellä, eihän tuo ole kuin pari-kolme päivää enemmän kuin laskurilla. Tuli kyllä hyvä mieli, vaan peikkona kummittelee varmaan vielä muutaman viikon edellinen km..
Huomasin, että tänne on tullut toinenkin 40+ äiti, tosi kiva juttu!
Järkyttävän huono olo on koko ajan, olisko tosiaan nyt kolmen tytön jälkeen poika kolkuttelemassa. Ja palelee myös koko ajan, paitsi silloin kun on kuuma :rolleyes:
Lyhyestä virsi kaunis, unetusta pukkaa niin, ettei enää silmät pysy auki..
 
Vauvatavarat: Olen juuri kerennyt myydä turvakaukalon ja pienet vauvan vaatteet. Pinnasänky on vielä kuopuksella käytössä, mutta ei me sitä vauvalle heti tarvitakaan ja onhan tuossa aikaa "häätää" isompi sitten isojen tyttöjen sänkyyn ;)
Minusta on IHANAA päästä ostamaan vauvalle vaatteita, joten ei haittaa yhtään vaikka olen kerennyt edelliset myydä. Rakenneultran jälkeen toivottavasta sitten tiedetään kummanko sävyisiä vaatteita kannattaa ostaa.

Oireet: Jos ei tätä mahdottoman älytöntä väsymystä oteta laskuihin niin kysympähän vaan että Mitkä oireet??
Alku turvotus mahan seudulta ei ole juurikaan laskeutunut ja nyt kun käteenkin jo kohtu tuntuu selkeästi niin tuskimpa tuo kumpu tuosta minnekään katoaa.
Mutta siis, mulla ei ole pahoinvointiakaan ollenkaan. Välillä oikeasti unohdan kokonaan olevani raskaana. Sitten kun taas sen muistan niin alan jo itsekin epäillä että onko tää unta vai totta. Jotenkin vaan niin epätodellinen olotila.

Kolme yötä ultraan!!! Minä niin odotan sitä! Ehkäpä sen jälkeen ois jo todellisempi olo. Toivotaan parasta =) Ja jos ultrassa kaikki hyvin, niin viikonloppuna sitten isommat lapset saa kuulla uutisen. Pitää myöntää että vähän jännittää kuinka he tämän uutisen ottavat :whistle:

muuttohaukka: Mulla just pojista hirveen huono olo 3-4 ensimmäistä kuukautta. Tytöiltä vain pientä kuvotusta muutaman viikon ;)

Tulenpa perjantaina sitten kertomaan uutisia.

Elviida ja matkalainen 7+3 (kerkes just kello kääntyä keskiviikon puolelle)

*muoks* On muuten palstan kello väärässä tunnin verran! ;)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: muuttohaukka
Paum Aamuisin ei oo mitään, mutta iltaa kohden turvotus ja "menkkajomotus" lisääntyy...

Kylläpäs olikin taas kiva herätä kun turvotus yönaikana mahasta lähtenyt... Noo odotetaan taas iltaa :D
Pakko varmaan mennä yrittämään vielä nukkumista, viidestä asti täällä taas kukunnu!!
Kummallista muuten tuo kylmä kuuma juttu... Illalla kun menin miehen kans nukkumaan, valitin että kun on niin kylmä, mies tuumas, että miten voi olla, sähän oot niin tulikuuma iholta jokapuolelta!! Mutta kylmä oli!

Anu ja pienoinen 5+2 :heart:
 
Katsotaan, pysynkö matkassa, mutta yritetään :)

Kuukautiset myöhässä kuudetta päivää, eilen tosi hailakka plussa. Eilen illallaalkoi myös kovat kivut, tuli kirkasta verta aina pyyhittäessä jaluulin jo kuukautisten alkavan! Mutta se tyrehtyikin...olisiko ollut kiinnittymisvuotoa?

Joka tapauksessa jännittävää<3
 
Eilen käyty ultrassa. Siellä pikkuinen oli oikeassa paikassa ja pienen pieni sydän sykki niin vimmatusti :heart: Tosi selvästi näin sydämen ja osotin vaan sormella monitoria: "Tuossako se sydän nyt sykkii?" Aika uskomaton fiilis.

Viikkoja oli 6+2 eli päivän vähemmän kuin mun laskujen mukaan, mutta täsmää kuitenkin hedelmöitysaikaan :)

Neuvolassa yritti edelleen, että mulla olis menossa jo rv 7+4, kun sinnikkäästi täti laski edellisten kuukautisten ja 28 päivän kierron mukaan :stick: Mutta lähete nt-ultraa lähti tiedoilla, että raskaus on menossa välillä rv 6+2 - 7+4. Näytin nimittäin sille ultrakuvan ja sanoin, minä viikonloppuna hedelmöitys on tapahtunut. Muu ajankohta ei oikein ole mahdollinen, ellei kyseessä ole joku uusi Jeesus :D :D

Sokerirasituskokeeseen joudun heinäkuussa noiden rakkulaisten munasarjojen takia. Neuvolalääkäri on 19.6. ja nt-ultra varmaan juhannuksen jälkeen. Nyt sitten kuukauden päivät vaan kasvatellaan pikkuista :) Ens viikolla kerron ilouutisen meidän porukoille :)

Hennu & Möhkö rv 6+3
 
Tervetuloa taas uusille! Ihanaa kun meitä on jo näin paljon. :wave:

Kertomisesta mä aattelin tällä kertaa pimittää nt-ultraan asti ihan kaikilta (paitsi nyt mieheltä tietysti :D ). Mies oli samoilla linjoilla, viimeks ku kerrottiin tuleville isovanhemmille heti plussan jälkeen, niin eihän se uutinen salassa pysynyt muutamaa viikkoa kauempaa. Anoppi ja mun äitini lörpöttelivät kumpainenkin eteenpäin minkä kerkesivät, vaikka mä sanoin ettei tehdä tästä mitään numeroa, kun tosiaan sillon oli viikkoja joku 4+ ja mua vaan hirvitti jos kaikki meneekin pieleen.

Vauvatavaroista meillä on kaikki tallessa yllättäen kun toi esikoinen on tosiaan vasta sen vajaa 8kk ikäinen. :) Tosin sit jos tuleekin tyttö, niin joutuu hankkimaan muutaman (=kaapin täyteen) ihanan prinsessamekon ja tyttöjen vaatetta muutenkin. Mulla kyllä on ihan sellanen kutina, et toinen poika sieltä kyl tulee. Saapa nähdä kuinka käy.
Ai mutta niin, tarttis kai hankkia jotkut tuplarattaat, kun ei toi esikoinen kuitenkaan niin hirveen iso poika ole vielä sit jos ja kun tää seuraava tammikuussa tulee. Tai sit jos ottais kakkosen liinaan tai jotakin? En tiedä yhtään. Ehtiipä näitä onneks tässä pyöritellä. :)

Onnea muuten hyvistä ultrakuulumisista! :heart: Mä en millään jaksais odotella kesäkuuta, kun mulla on sillon vasta eka ultra, jossa tarkastetaan miten pitkällä ollaan (ja onko siellä ylipäätään ketään oikeessa paikassa!). :)

(.) Mun alkaa oleen vatsa- ja selkälihakset ihan kipeenä, vaikka toisaalta on vasta aika "mietoa" tää pahoinvointi. Tänään ollut onneks vähän parempi päivä. :)

pipituuna & velisisko 4+6 :heart: (Oho, joko nyt on keskiviikko?)
 
Toivottavasti tulisit tänne meidän matkaan Minnukka! :)

Ihan kamalaa tää epätietoisuus, kun niin on hiljaista tuolla masun seudulla. Maha kyllä on välillä ihan sekaisin ja aamuisin se on täynnä ilmaa. Normisti veikkaisin näiden olojen perusteella jotain ongelmaa ruuansulatusosastolla enkä todellakaan raskautta, mutta tuskin toi testitikku niin pahasti voi valehdella kun ei niitä menkkojakaan sitten kuulunut. :) Hohhoi, ehkä pitää kaupasta ostaa pari varmistustestiä kun tuntuu että oon ihan unta nähnyt. :D Testi on kyllä edelleen tallessa ja otin siitä puhelimeen kuvankin, että voin kattella sitä päivällä töissä jos epätoivo iskee. :D Mukava kuulla, että täällä on kuitenkin muitakin samassa tilanteessa olevia!!

Mä oon tän kertomisen suhteen ihan tulisilla hiilillä. Ollaan niin paljon tekemisissä mun vanhempien kanssa ja mun huijausyritykset kyllä haistaa jo kilometrien päästä.:ashamed: Oon kuitenkin aatellut, että kun olokin on vielä niin normaali, niin ei vielä kerrota mitään. Kattoo nyt miten tää homma etenee. Olis hienoa, jos pääsisin sinne varhaisultraan asti ja saisi varmistuksen onko siellä edes ketään, mutta voihan olla että ehdin revetä jo ennen sitä. Kertominen hirvittää siksikin, että tää olisi mun vanhemmille ensimmäinen lapsenlapsi. Tiiän, että äiti varsinkin kiipeää seinille ja rupeaa hössöttämään ja holhoamaan ihan hysteerisesti, enkä sitä nyt ihan välttämättä haluaisi. Miehen puolella onneksi on jo muitakin pieniä, että sieltä tuskin kiivetään puhelinlinjaa pitkin meille. ;)

Täällä taisi olla puhetta myös kosmetiikan ym. käytöstä ja syömisrajoituksista. Mä oon ajatellut käyttää kyllä ihan normaalisti meikkivoidetta ym. Mulla on niin helkatin huono iho kasvoissa, että parempi mun mielestä pikkuiselle on pieni määrä meikkivoidetta kuin stressaantunut ja ahdistunut äiti. : / Syömisten kanssa en usko tulevan kovin suuria ongelmia, koska nuo rajoitukset koskee aika pitkälti sellaisia ruokia, joita ei tule juuri muutenkaan syötyä. :D Jos vain katsoo vähän mitä suuhunsa pistää ja että se on puhdasta ja tuoretta, niin eiköhän sillä pärjää aika pitkälle.

Anteeksi pitkä hölpätys, mä en osaa tiivistää!! On niin paljon asiaa mielessä näin alkutaipaleella. :ashamed:

Nöhveli (+joku?) 4+5
 
Hei, vieläkö pääsee mukaan.

Plussatesti tehty ja ensi viikolla ensinmäinen neuvola. Netissä laskurin mukaan laskettuaika 10. tammikuuta.
Pahoinvointi alkoi muutamia päiviä sitten ja tuntuu päivä päivältä pahentuvan.
Neljäs muksu tulossa siis. Kolme tyttöä ennestään, tuplat 8v ja sitten nuorin on 4vuotta. Mutta nyt pikaesittely ja seuraavaksi töihin yritän päästä...sairasloma kyllä houkuttelis, mutta yritän vielä kestää.

Autumn ja pulla 6+6

La: 10.1.2013/ Autumn/ 29v/ neljäs/ Kaks
 
Viimeksi muokattu:
Mun pitää varmaan soittaa neuvolaan, uusiksi kun sain ekan ajan 26.6... Se nainen sanoi että silloin on 9+4 ja et ehtii hyvin varata aikaa sinne np-ultraan ja otattaa tarvittavat verikokeet... Aloinpa tossa äsken laskea et sillon on kyllä jo 10+2....
 
  • Tykkää
Reactions: muuttohaukka
PÄIVITETTY

Nyt parin päivän tauko joten päivitän listan seuraavan kerran perjantaina!

Tervetuloa kaikille uusille! :wave:

Vauvatavaroita meiltä löytyyki tytön jäljiltä. Ei tartte hirveesti ostella uutta. Toinen pinnasänky pitää ostaa ja sisarusrattaat. Jos tulee poika niin vaatetta vähän lisää ja tytölle myös. Oon myyny eteenpäin paljon vaatetta tytöltä ja säästäny vaan ne ihanimmat. :D Oon niin paljon ostanu kirppikseltä ja ostan nytkin, et ei silleen oo hirveetä rahamenekkiä vaikka haluttas pistää koko vauvanvaatehylly uusiksi. ;)
Ai niin, ja uusi kaukalo me halutaan ostaa. Käytössä oleva on jo kymmenisen vuotta vanha ja vaikka onkin ihan toimiva niin silti me halutaan ostaa. :D

Rasvoista Käytin tyttöä odottaessani ihan perusrasvaa masuun, kun kutisi. Näin ajattelin myös nyt toimia.

Tine & ? 5+1
 

Yhteistyössä