Tammikuun tuhisijat 2013 *toukokuu*

Mä nyt heilun täällä mukana vielä hetken, kunnes ne menkat alkaa.

Toi testi oli kai susi, koko takaseinä tavallaan vaaleanpunainen ja kaksi viivaa, mutta toinen ilman väriä. Heti siis tuli tuon näköiseksi. Linkki ylempänä. Ketuttaa niin, etten voi sanoin kuvata.
 
Oij,kylläpä täällä on on hyvät keskustelut meneillään :).

Ensin pahoittelut kovasti tippuneille, onnea seuraavalle kerralle.

Siis niin moni teistä on käynyt jo ultrassa, viittiskö joku kertoa missä hinnoissa on pyörinyt ultran hinnat? Itseäkin tekis mieli mennä, mutta meidän neuvolassa ultrataan ekalla käynnillä. Neuvola mulla 8+4, joten enköhän mä tässä nyt kolmisen viikkoa jaksa odottaa :).

Kertomisesta, meillä ei tiedä kukaan vielä raskaudesta, vain minä ja mies. Jos tuolloin neuvolassa jotakin näkyy, niin ehkä kerrotaan vanhemmille, mutta viimeistään ainakin np-ultran jälkeen. Mulla on kesällä niin monet juhlat ja polttarit edessä, että ehkä tiputtelen kavereille sitte uutisia pikku hiljaa, en oikein jaksaisi lirkutella valkosia valheita antibioottikuureista jne. Ei sillä, en mä muutenkaan juo kun joskus 1-2 siideriä, joten ei mua ämpäripäissään ole nähtykään.

Oireina edelleen vaan rintojen kuumottelu ja alavatsakivun aina välillä. Äsken tulin kuntosalilta, ja ainakin vielä jaksan nostaa rautaa entiseen malliin, mutta jotenkin sitä kuulosteli koko ajan, että sattuuko ja kuinka paljon alavatsa jännittyy missäkin liikkeessä.

Hiusten värjäämisestä. Kieltämättä mua hieman ainakin hirvittää värjääminen raskausaikana, mutta mulla kans vaan raitoja nyt, joten enköhän mä muutaman kerran käy laittamassa. Kaikkia kekkereitäkin on niin paljon luvassa, että jos mä näytä koko kesän siltä kuin olisin syönyt pari makkaraa liikaa :p, niin enköhän mä edes saa pitää tukkaa jonkinnäköisessä kuosissa.

Onko teistä kukaan sortunut ihaniin vauvan vaatteisiin? Voi mä jo ostin ihanan pienen bodyn, voi elämä kun on pieni:heart:. Ja parit mammahousut tilasin jo kokeiltavaksi, voi mua.
 
  • Tykkää
Reactions: Kastehelmi
Me pidetään noi vapaat niin että minä pidän ne. Minäkin opiskelen tällä hetkellä ja syksyllä hoidan hommat siihen kuosiin että jäljelle jää 30 opintoviikkoa ja ne teen sitten äippäloman jälkeen. Tammikuussa alkaa juuri se "erikoistuminen" johon haluan ja kun lapsi ainakin toivottavasti syntyy tammikuussa, niin vuoden olisin yhteensä kotona. En aikaisemmin haluaisikaan, jos vaan pystyn imettämään. Opiskelujen kannalta laskettu aika osui ihan nappiin. Imetys mulla loppuu joka tapauksessa viimeistään sen vuoden jälkeen, koska täytyy alkaa lääkkeet, joita imettäessä ei saa käyttää.

Me ei olla vieläkään kerrottu muille kun meidän ystäväpariskunnalle, jotka tiesi myös meidän hoidoista. Ehkä kerrotaan tän ekan ultran jälkeen, jos kaikki on hyvin. Vielä 12 tuntia niin sekin selviää sitten :)
 
Zuh
Santtu81: tiedänköhän minä sinun virtuaaliporukan? Isosiskoni taitaa olla joukossanne :)

Rautalääkkeestä: kävin tänään mittauttamassa hemoglobiinin, oli onneksi hyvällä tasolla. Mutta neuvolatäti sanoi ettei rautaa saisi syödä ekan kolmanneksen aikaan! Tarkistakaa siis suositukset jos syötte..

Pessimisti ei pety, mutta vähän tiputtelee. Huomenna reissuun, eli toivottavasti ei ainakaan ulkomailla tulisi mitään asiaa lääkärille. Kahtellaan..

Zuh 7+3
 
Onnittelut kaikille ultrassa hyviä uutisia saaneille minultakin! :heart:
MiiJane, tuo sinun tuskistelun lukeminen tuntuu niin epäreilulta. Toivottavasti kroppasi vain huijaa sinua. Roikuhan mukana tammikuulle.

Juttuahan tulee liukuhihnalta ja vaikka kävi päivällä kesken työpäivän lukaisemassa niin monta sivua luettavaa oli illallekin tiedossa.

Kertomisesta: ei olla miehen kanssa kerrottu vielä kenellekään eikä puhuttukaan vielä siitä milloin kerrottaisiin. Tulevat juhlat menee "olen autolla/huomenna pitkä työpäivä" - linjalla ja ajateltiin, että jos joku haluaa spekuloida asialla niin menkööt. Jos nyt ensin neuvola ja ensimmäinen ultra (en muuten tullut kysyneeksi ultraako ekalla neuvolakäynnillä) niin kerrotaan sitten, ensin isovanhemmat ja omat sisarukset, sitten lähipiiri ja kaverit.

Lentämisestä: Me ollaan lähdössä jenkkeihin kesäkuussa (rv silloin n. 12-13) ja netistä olen lueskellut ettei pitäisi olla mitään esteitä lentämiselle. Tukisukat ja iso pullo vettä matkaan mukaan. Saakohan turvatarkastuksesta viedä läpi tyhjää 1,5l pulloa? Sillä tavalla ainakin saisi kunnolla vettä mukaan. :D Niin ja täytyy muistaa liikkua lennon aikana säännöllisesti.

ON: Turvotus on alkanut ja tuntuu, että alavatsa ruvennut pömpöttämään.. ja ilmavaivat on uusi ilmiö. Pahoinvointi pysyy poissa kun muistaa koko ajan syödä jotain pientä. Väsymys jatkuu..

Muoks: niin tietenkin tulevat isovanhemmat ensin kertomusjonossa ;)

väsynyt xxxo 8+6, huomenna poksuu - niinkös sitä sanotaan?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: anu84
xxxoLentämisestä: Turvasta ei saa viedä yli desin juoma/ruokaputeloa oli se sitten täysi tai tyhjä. Kökköä, tiedän. Ja lentokentältä saa vaan lämmintä vettä hanasta.

Muista huikata emoille, jos suppailee tms. ;) Lepäile, syö, liiku ja eritoten muista tosiaan juoda. Ja ota tyynyjä selän taakse (en tiedä, meettekö reitillä/lomalennolla), sijaitsevat koneen edessä, keskellä ja takana hattuhyllyllä. ;)
Emot kyllä antaa vettä riittämiin ja kyökeistä käyt pyytää, jos siltä tuntuu.

Ihanaa reissua!

MiiJane
 
Viimeksi muokattu:
Lokakuisista terveisiä!

Luen aina joskus tätä teidän ketjua, kun on niin jännä lukea näitä alkupään keskusteluja ja ihmetellä, miten äkkiä aika on siitä mennyt, kun me oltiin samassa. Onnea kaikille pussista ja tarrasukkia!

Anu84: Hirmuisesti onnea plussasta! Ihana, että näin pian tärppäsi uudestaan!

xxxo: Ainakin Oulussa saa viedä tyhjän pullon turvatarkastuksesta läpi. Ollaan jo vuosia matkustettu niin, että otetaan tyhjät pullot ja täytetään vessassa (täällä saa kylmää vettä)
 
  • Tykkää
Reactions: anu84
Kertomisesta Äiti tietää ja yksi ystävä. Ystävä on elänyt edelliset km:t kanssani ja puoli vuotta itsekin odoteelut raskautta alkavaksi. Äitille nyt yleensäkin jaan kaiken ja viimeksi kun oikein yritin olla kertomatta, äiti arvasi heti. Varhaisultrassa jos on kaikki hyvin, kerron lähimmille, eli siskoille ja veljelle. Anoppi kuulunee myös noihin jotka saa ensimmäisten joukossa tietää.

Mimmilii viime raskaudessa ostin heti plussattuani alesta pienen pienet housut ja bodyn :) Ja muutaman muunkin vaatteen kerkesin ostaa ennen kuin meni kesken ja yhden mammahousut. Vaikka km:ja takana katselin jo eilen mammavaate tarjontaa. Tarttisin meinaan oikeasti housut, mutta en enää normihousujakaan viitsisi ostaa kun tietää että tätä turvotusta seuraa se oikea maha. Viimeksi normi farkut jäi pois rv 10.

Alkuraskauden ultrien hinnat Täällä Jyväskylässä Terveystalolla ultran hinnaksi sanottiin 70-90e. Kahdessa yksityisessä gynepaikassa ultrat oli n. 90-100e + erikoislääkäripalkkio, eli voisin veikata että jotain 180e.

Välillä pelottaa ihan tosissaan tämän raskauden jatkuminen. Kun vähänkin meinaa antaa itselleen luvan olla onnellinen, tulee kuin joku salamanisku joka muistuttaa että 2 km:a on jo takana, miksi tämä onnistuisi :/ Mies uskoo tähän varmaan enemmän. Urheilukaupassa hiplasin ihanaa hupparia ja mies heti totesi "tollasia löytyy varmaan ätiysvaatteinakin". Itselle tuli vain ajatus "Ai niin..".

MiiJanelle tsempitykset!! Ja Zuhille, että pysyis poissa moiset vuotelot!
 
  • Tykkää
Reactions: Zuh
Vauvanvaatteita en oo ostanut. Jos tulee toinen tyttö niin ei tarvita yhtään vaatteita. Jos tulee poika, niin sit jotain vähän. Tuplarattaat sen sijaan pitää hommata, mutta mitään muuta ei sit tarviikaan. :)

Mä aion jäädä ainakin joksikin aikaa hoitovapaalle. Ehkä aikaisintaan 1,5-vuotiaana vois laittaa hoitoon. Siirryn melkeinpä suoraan nykyiseltä vanhempainvapaalta uudelle äitiyslomalle.

Varhaisultraan menen Hämeenlinnaan ja siellä maksoi viime vuonna vajaan 90€.

Me ollaan kerrottu mun äidille, siskolle ja veljelle. Muille sitten vähitellen, jos ultrassa on kaikki ok. Juomattomuutta mun ei onneksi tarvii selitellä kun tuo tyttö on vielä niin pieni. Enkä muutenkaan kovin usein joisi.

Nyt nukkumaan. On ollut rankka päivä, johtuikohan kuumuudesta. Fyysisesti tosi ahdistava olo ollut koko päivän.
 
Mulle kaikki sanoo ettei maha ala näkymään kun vasta ehkä neljännellä/viidennellä kuulla :eek: Ootteko kaikki sitten niin hoikkia, että maha jo näkyy, kun teille ei enää mee omat farkut jalkaan? Mulla siis ylipainoa n. 5-8 kg eli ei mitenkään hirveesti..

Sorruinpa minäkin ostamaan yhdet ihanat pienet lappuhaalarit Halosen alesta, ja tutkailin mammaosastolla vaatteita, mutten halunnut vielä ostaa.

Meillä mies ei taida ihan käsittää vielä että raskaana ollaan, ehkä uutinen iskee sitten ultrassa paremmin, jos kaikki vaan on hyvin ;D Vielä viikko.

Apteekissa kysyin tänään apua kamalaan nuhaan, mutta suosittelivat vain tarvittaessa panadolia ja höyryhengittelyä, eli nenäsumutteita ei saisi käyttää ensimmäisen kolmanneksen aikana, huoh..
 
Peikko89 Kyllä se on tuo ARMOTON TURVOTUS ;) mikä saa aikaan sen että housut kiristää. Todella monella siis alkuraskaudessa, ennen kuin itse kohtu kasvaa ulos lantiosta, turvottaa oikein kunnolla.

Mutta itte myös hoikkana (155/40) se itse vauvamahakin alkaa aika nopeasti erottumaan. Viimeksi rv 10 itse sen näki jo selvästi esim. ei saanut mahaa vedettyä enää sisään ja selällään maatessa ei tullutkaan enää kuoppaa mahaan vaan jäi pömpölleen.
 
Huhhuh, kuinka paljon tekstiä oli tullut parissa päivässä! :D

Hiustenvärjäämisestä: Itse en värjännyt kertaakaan viime raskaudessa, koska silloin oli niin suuri kohu noista väriaineista. Nyt on juuri kasvua aivan pirusti ja tekis mieli värjätä, mutta mietityttää, että voiko se tehdä jotain tuolle pienelle alulle. Olisiko esim. turvallisempaa värjätä vasta pidemmillä viikoilla?

Varasin ajan neuvolaan ja sain viikoille 9+6. Hirveän kauan pitäis vielä odottaa. :(

Koivuallergiaa on, mutta mä oon hieman lääkevastainen, joten mielummin sinnittelen, kuin kävisin ostamassa. Onneksi tämä on lieventynyt joka vuosi. :)

Teddy ja pipana 5+5
 
Hiusten värjäämisestä kysyin kampaajalta ja gynekologilta edellisessä raskaudessa ja he sano et voi huoletta värjätä kuhan ei oo viikottaista. Se hetki kun väri on kosketuksissa päänahan kanssa ei ole kuitenkaan pitkä, eikä iho kaikkea ime mitä siihen laitetaan, ja se mikä imetyy verenkiertoon on todella minimaalista luokkaa ja siitäki suuri osa tuhoutuu ensikierron metaboliassa. Kahviki sisältää huimasti myrkkyjä ja sitä monet juo huoletta raskaana monta kuppia päivässä ja se kuitenki niellään eikä sivellä karvoihin ;)
Ite värjään 6-8 vkon välein, tai vaalennan tyvikasvun. Ei kannata liikaa märehtiä, mutta kukin tavallaan :)
 
Zuh
Peikko89: mulle neuvolatäti sanoi että Nasolinia voi ohjeen mukaan käyttää. Pienempi paha kuin se ettei nuku ollenkaan :)

En kyllä koskaan ole ollut aamuvirkku ja nämä puoli kuuden herätykset vie kaikki mehut! Onneksi ehtii vielä nukkua vähän ennen töitä, tänään lähdetään reissuun ja on piiiiitkä päivä tiedossa.

Zuh 7+4
 
Huomenta,

lentämisestä; saa lentää aika myöhäisillekin viikoille, jolloin tarvitaan sitten jo lääkärin todistus matkaan. Esikoisesta lentelin työn vuoksi lähes viikoittain jonnekin tuonne 25 viikon tietämille.

hiusten värjäyksestä;
mä värjäytän hiukset ihan kuten ennenkin, n. 5-6 viikon välein, en pelkää että siitä olisi mitään haittaa

kertomisesta; me ei olla kerrottu muille, paitsi mun lähin esimies tietää, koska jouduin perumaan tärkeän palaverin viime viikon päivystyskäynnin vuoksi, en haunnut alkaa huijaamaan...tarkoitus olis odotella viikon 12 tienoille ja sitten kertoa lähimmille.

omaa oloa; rintojen pahin kipu on hävinnyt, ovat edelleen arat ja turvonneet kyllä...vatsaa turvottaa ja ilmavaivat täälläkin...todella kova väsymys on jatkuvasti läsnä...En ole saanut aikaiseksi alkaa tarkemmin vahtimaan syömisiäni vaikka pitäis, jotenkin kun on niin väsynytkin niin tulee heitettyä suuhun kaikkea epäterveellistä. Mulla on muutenkin ylipainoa, niin pitäis olla tarkkana. Mulla olis tänään eka neuvola, jotenkin tosi aikaisin, mutta hyvä niin...täytyy sielläkin vähän kysellä noita ruokavalio-ohjeita....
 
PÄIVITETTY

Hiustenvärjääminen on minulla aika vähästä muutenki. Kärsin siis yleensä aina hirveestä juurikasvusta. :D Mut kyllä nyt raskausaikana varmaanki sen 1 tai 2 kertaa värjään.

Varhaisultraan soittelin aikaa ja meni aika hassusti. Taidan soittaa ja siirtää aikaa, koska tää ttäi anto sen ajan ens maanantaille jolloin mun laskujen mukaan olis 5+6.
 
Aijaa.com - 10235227

Nyt on jo varmempi olo ja odotellaan ens tiistain ultraa. :)

Ymmärrän kyllä että tässä vaiheessa se on turvotusta, mutta itselläni en vaan ole sitäkään huomannut :) Mutta eipä mulla nyt vielä muutenkaa juuri mitään raskauteen viittaavaa, joten ehkä en huolestu.

Zuh mulle sanoivat että pitäis varmistaa neuvolasta saako käyttää nenäsuihketta, en taida kuitenkaan jaksaa soitella. Ehkä nyt vaan vielä sitkuttelen, panadolia otan yhden illalla niin saa nukuttua paremmin, muuten hirveä päänsärky..
 
  • Tykkää
Reactions: Hennu86
Tervetuloa uusille! :wave:

(.) Nyt vaan nopee omanapa, kun tän ihanaisen oksentamisen seurauksena oon turvonnut ihan törkeesti. Näytän naamasta vanhalta juopolta (punottaa ja turvottaa) ja maha on täynnä ilmaa. Saa nähdä kuinka pikaseen jää taas kiinni, kun tosiaan on noita rippijuhlia vaikka kuinka monet tulossa ja tää on taas tätä.

pipituuna & velisisko 4+5 :heart:
 
Heippa!

Varovasti hiiviskelisin täältä mukaan odottajien puolelle. :) Sunnuntaina tuli plussa testiin ja vielä ei oikein tahdo käsittää koko asiaa. Oireet on melko vähäisiä, joten senkin takia ihmetyttää että voiko tää olla totta. Plussan vahvuudesta päätellen meillekin olisi kuitenkin tammikuun tuhisija tulossa! Kovasti toivon, että pikkuinen on siellä mukana ja kaikki hyvin. Varhaisultran jo varasin kesäkuun alkuun, joten siihen asti pitää nyt jännäillä. Tämä olisi meidän ensimmäinen pikkuinen, joten kaikki on vielä ihan uutta ja ihmeellistä. :) Ikää minulla on 26v (vielä muutaman viikon verran :D) ja yritystä takana oli lähes vuosi, 9. kierrosta tärppäsi Terolutin avustuksella.

Tuttuja nimiä ei täällä ole kuin yksi, joten täytyypä lueskella teidän juttuja vähän läpi! Teitä on täällä jo niin paljon! Palailen sitten myöhemmin kertomaan lisää omia juttujani!

Onnea matkaan kaikille! :)

Nöhveli 4+4
 
Peikko89 mulla ilmestyi päälle viikko sitten tuo linea negra masuun, ja mies katteli että se ylettyy navan yläpuolelle! Saas nähdä osuuko tää mun poikafiilis oikeaan! Täällä taas silmät sirrissä matkalla töihin, pitkä päivä tiedossa... Huomenna taas saa nukkua pitkään!

AnnCa ja masukki 7+4
 

Yhteistyössä