Tammikuun tuhisijat 2013 *toukokuu*

R86
Kiitos vastauksista, ehkä nämä työasiat ja hoitokuviot tästä vielä selkenee :) Ja ajattelin kyllä, että kun joskus heinäkuussa kerron raskaudesta, niin kyselen pomolta miten heidän kannaltaan olisi jouhevinta hoitaa tämä asia. Aion myös tehdä parhaani, ettei tästä tulisi sanomista. Eli aion kertoa, etten tullut "tahallaan" raskaaksi juuri nyt ja etten tiennyt olevani raskaana virkaa hakiessani. Tottahan se on. Jotenkin tuntuu, että voin todella nauttia tulevasta vauvastani vasta kun olen kertonut työpaikalle asiasta. Toivottavasti saan siellä "synninpäästön". Siis eihän tää raskaus väärin oo. Tiedän, että mulla on oikeus tähän jne. Silti jotenkin tunnen syyllisyyttä tulevista ekstrajärjestelyistä ja kuluista heti virkasuhteen alussa.
 
hellun martta Toivotaan että harmitonta vuotoa!!! Olisko sulla mahdollista päästä kurkkaamaan minnekkään tilannetta? Soittaisit vaikka aamulla neuvolaan ja vaatisit ultrakäyntiä siellä missä teidät ultrataan!
 
Tänne on tullu jo monta sivua tekstiä viikonlopun aikana, en siis viitsi erikseen kommentoida kaikkea. Ainakin paljon hyviä uutisia ultrista ym. on kuulunut, ja halaukset niille joiden tilanne on huonompaan suuntaan..:(

Facebookkiin minäkin liityn vasta mieluummin pidemmällä, jos liityn ollenkaan. Täällä aika montakin SeKS-synnyttäjää, joten helposti voidaan tuntea kun kuitenkin aika pieni alue kyseessä...

Täällä siis kotiuduttu eilen lomalta ja tuliaisiksi sain järkyttävän nuhan! Lähdin tänään töistä aiemmin kun työkaverit patisti lepäämään, näytän kuulemma aika kipeältä. Oireet ei ole muuttunut, eli edelleen ilman pahoinvointia ja alkaa jo vähän huolestuttamaan. Viikkoja jo ainakin 6+?.. Ajattelin hakea tänään apteekista vielä digitestin ja huomenaamulla testata, mitä viikkoja testi näyttää. Viime viikon lopulla tein huviksi pari ovistestiä kun rtestit oli loppu, ja niihin ainakin tuli viiva niin tummaksi, ettei testiviivaankaan jäänyt kuin haamu :) En vaan voi uskoa, että välttyisin pahoinvoinnilta... Mutta yhden jutun olen huomannut, eli huomasin Linea negra minullekin ilmestynyt! Luulin ensin, että se on vain jokin painauma housuista, mutta ei ollutkaan :D Toivottavasti se lupaa hyvää :) Onko yleistä, että viiva ilmestyy näin nopeasti?
 
Heippa ja ihanan kesäistä päivää täältä Varsinais-Suomesta!!
Tää on kyllä niin ihana palsta, olen jo jäänyt koukkuun tähän, muutamassa hassussa päivässä.. Kävin kyselemässä Mehiläisestä (oikeastaan ainoa yksityinen meilläpäin) varhaisultran hintoja ja sanoi että itelle jää maksettavaa 180-200 euroa!! Enpä siis tiedä jos viitsin sellaista summaa maksaa.. harmittaa.. Mulla eka äitiyspolikäynti vasta 18.6. jossa ultrataan, eikä millään malttais odottaa!! Mutta kovia on hinnat.. Jotenkin vaan haluais tietää että onko siellä masussa oikeasti ketään, vai onko kohdunulkoinen yms... Olen jotenkin niin oireeton, ei pahaa oloa, ruoka maistuu paremmin kuin aiemmin. Vatsannipistelyä ja selkäkipuja on välillä, ja rintojen kutinaa. Muuten en ole huomannut rinnoissakaan mitään erikoista.. Kauheaa tälläinen epätietoisuus.. Mutta toivotaan nyt, että kaikki olis hyvin ja hyvin jatkuiskin loppuun asti.. Vaikka riskisynnyttäjähän mä olen, DMII ja verenpainetaudin vuoksi..

Työkuvioista Mulla kävi ihan järjetön tuuri, että pari kuukautta sitten sain vakkaripaikan jonka otan vastaan 1.6. Silloin en tiennyt raskaudestani, enkä ihan heti aio kertoakaan, sillä mitä vaan voi todella vielä tapahtua. Ja sairaanhoitaja olen. :)

Häät olis reilun kuukauden päästä, toivotaan että hääpuku mahtuu päälle.. Kiloja on jo ennestään, että ei se mihinkään näy tuolta rasvan alta vielä.. Vaikka illalla on kyllä välillä melko turvonnut olo. :) Sit tarttis häämatkalle lähteä, mutta ei kai lentäminen vielä silloin ole kiellettyä, silloin rv:t jotain 15....?

-Annika ja MJ rv 7+4-
 
Itsekkin löysin tänään tuon Jussi Savonlahden ja rupesin harkitsemaan sinne menoa, sillä onhan 80e jo melko edullinen noihin muihin verrattuna! :) Täytyy kysyä miehen mielipide kuhan kotiutuu töistä.
Millä viikoilla nyt siis olette olleet /menette varhaisultraan? Itse ajattelin, että jos nyt mennään niin mentäisiin ens viikolla, jollon olis n. 6+5 ja luultavasti lyhyen kierron takia jo enemmänkin. Eka neuvola on vasta 11.6 ja nt-ultra vasta sitte joskus.

Onnea hyvistä ultrauutisista ketkä niitä on saaneet ja Hellun Martalle tsemppiä, jospa ois vain harmitonta vuotoa! :hug:
 
Viimeksi muokattu:
Moi taas! Uusille tervetuloa!

Onpa tosiaan addiktoiva tämä keskustelu :D mutta ihmekös tuo, kun ajatukset pyörii pienen ihmisenalun ympärille aina luppoaikana (ja usein muutenkin, keskittyminen vaikeaa...), eikä voi jakaa muille ihmisille... tai voisi mutta kun ei vielä kuitenkaan halua ennen kuin pääsee varmemmille viikoille. Teidän lisäksenne :) raskaudesta tietävät kaksi luottoystävää, joita en kuitenkaan kovin usein näe. Ja tietenkin rakas mieheni, joka onkin aivan innoissaan raskaudesta ja joka MIEHEKSI pystyy kuuntelemaan juttua oireistani yms. yllättävän paljon :LOL: Jännittää kyllä miten vanhemmat lapset tulevat tämän yllättävän uutisen aikanaan ottamaan...

Into-Unto, minäkin aion lennellä 15-16 -raskausviikoilla. Enpä osannut arvailla matkaa varaillessa, että olisi salamatkustaja mukana... mutta ei noin aikaisilla viikoilla pitäisi normaaliraskaudessa mitään vaaraa olla, eikä lentoyhtiöiden puolesta ole rajoituksia ennen kuin loppuraskaudesta.

R86ja muut viran saaneet, eiköhän vain iloita työpaikoistamme! Tosin täytyy myöntää, ettei itseäkään hirveästi innosta keskustelu, joka pitää työnantajan kanssa käydä elokuussa loman loputtua... itsella virka alkaa elokuun alusta, mutta siinä mielessä erilainen tilanne, että teen kyseistä työtä jo nyt. En tosiaankaan tiennyt olevani raskaana virkaa hakiessani... sen saadessani jo epäilin, mutta kuten sanottu, tämä on niin henkilökohtainen että myös riskialtis asia alkuviikoilla, ettei mielestäni todellakaan voi olettaa, että sellaista kertoo!

Äitiysvapaiden pidosta:me sovimme miehen kanssa jo siinä vaiheessa kun päätettiin antaa pienelle mahdollisuus tulla jos on tullakseen, että itse pidän lomaa kunnes vauva on noin 7-8 kk, ja sen jälkeen mies jää kotiin noin vuodeksi. Itse olen ollut niin pitkään kotona vanhempien lasteni kanssa, että suon sen ilon nyt mielelläni miehelleni :) ja tuo 7-8 kk on varmaan itselleni se eka ajankohta kun voin ajatella lähteväni töihin ihan käytännönkin syistä. Olen täysimettänyt lapsiani ainakin puoli vuotta, ja oletan (?) tekeväni niin tälläkin kerralla. Eli hyvä hetken aikaa opetella kiinteiden syömistä ennen kuin ruokavarasto häippäisee päiviksi pois ;D - Mutta mutta: nämä ovat tietenkin vain suunnitelmia, aikanaan sitten näemme mikä toteutuu!

Kovasti odotan täällä minäkin ultraa, vaikkei edellisestäkään ole pitkä aika... Jotenkin tämä vähäoireisuus tuo välillä sen "olenko edes raskaana" -olon. Tosin tuo vatsan turvotus on oikeasti potenssiin 10 verrattuna muihin raskauksiini... mitähän jos viime ultrassa jäi vain huomaamatta, että siellä on vielä toinenkin... juuri näin nämä ajatuskuviot menevät, välillä tuntuu etten ole raskaana ollenkaan, seuraavassa hetkessä luulen odottavani kaksosia! :LOL:

No, nyt riistäydyn irti haavemaailmasta ja alan kysellä kuopukselta kasveja huomisen kokeeseen.

Kastehelmi kera Pirpanan 7+0
 
Adora olen menossa varhaisultraan 6+4 viikoilla, eli torstaina. Lääkäri meinasi, että silloin näkee onko kaikki ok.

Dea tervetuloa taidetaan olla: samanikäisiä, oys:in potilaita ja esikoista odottavia. :) Tulipa kirjotettua sekavasti :D

Kertomisesta. Minun perhe tietää, neljä kaveriani ja kaksi työkaveriani. Miehen puolelta ei taida tietää kukaan... Kerrotaan varmaan jos torstain ultrassa on kaikki hyvin.

Unia liittyen raskauteen olen nähnyt jo tosi paljon :heart:
 
Hei kaikki!

Täällä ilmoittautuu pikaisesti yksi äityli lisää joukkoonne. En ole vielä valitettavasti ennättänyt käydä läpi aiempia tekstejä mutta teen sen myöhemmin. Kaksi selkeää viivaa testattu tänä aamuna apteekin omaan testiin ja eka aika neuvolaan varattu (11.6). Kiva olisi tietenkin käydä ultrassa varmistamassa että pikkuinen on todellakin matkassa ja oikeassa paikkaa, mutta katsotaan. Iloinen uutinen on kerrottu tulevalle isoveljelle (1v9kk) sekä isälle. Myös oma äitini aavisti asian laidan nähdessämme ja tietää siis asiasta. Muuten aiomme odotella joko ultran tai sykkeet ennen kuin kerromme edes lähipiirillemme. Tunnelmat ovat mahtavat. Onhan pikkukakkonen ollut toiveissa jo parisen kuukautta, mutten silti uskaltanut edes toivoa että ilmoittelisi itsestään näinkin pian. LA ois omien kiertoon pohjautuvien laskujen mukaan 26.1.2013.
 
Uskaltaakohan sitä liittyä joukkoon? :wave: Viime kuussa jouduin poistumaan marraskuisista varhaisultrassa löytyneen tuulimunan vuoksi. Sen jälkeen mulla ei ole kuukautisia ollut ja nyt viime torstaina sain haamun testiin. Perjantaina otettiin hcg joka 42 ja lääkäri silloin sitä mieltä että on vielä tuulimunan aikasia mut otettiin sit vielä tänäänkin koe ja se oli 195! Joten kyllä sitä raskaana ollaan! Toki hiukan pelottaa miten nyt käy. Meillä on taustalla kevyitä hoitoja. Pikkukakkosta ollaan toivottu puolisentoista vuotta. Mut tämä raskaus siis luomu, ihmeellistä on elämä. :) Nyt odottelen kutsua ultraan jotta saataisiin varmuus raskauden kestosta ja sijainnista. Oon kuitenkin vähän vapun jälkeen bongannu mielestäni oviksen joten siitä katsottuna luulisin että l.a on 24.1. :)

Eli: Aniit,27, 2. tulossa, la 24.1 ja TYKS
 
Viimeksi muokattu:
Kylläpäs täällä juttu luistaa! :) Ite oon ollu kipeenä ja sängyn pohjalla vajaan viikon niin on kirjottelut jääny.. Kiva kun tulee uusia koko ajan :)

Hiustenvärjäyksestä tullut kovin ristiriitaista tietoa, mutta taidan tehdä niin, että venytän värjäysväliä ja värjään muutaman kuukauden välein.. Mietin, että ehkäpä pärjään raidoilla, ne kun ei ihan päänahkaan kiinni tule niin vois olla parempi vaihtoehto? Mahan rasvauksesta taas en oo kyllä kuullut, ettei sais rasvata. Mitäänhän ei sais tehdä jos oikein penkoo ja kaivelee, koska aina joku on sitä mieltä, että kaikki on vaarallista.. Yritän pitää järjen kädessä, ettei mene ihan överiksi..

Hellun martta, sulle haleja ja tsemppiä! Toivotaan parasta :)

Pahoinvointi on tullut kuvioihin, oikeestaan aamusta iltaan etova olo, mutta en oo kyllä oksentanu vielä ollenkaan.. Tai no joo, kipeenä oksensin, mutta pistin sen kovan yskän piikkiin ;) Kauhia nälkä ois vähän niinkun koko ajan, mutta mikään ei maistu ja mitään ei tee mieli...

Tänään käyty varhaisultrassa ja se oli kyllä jokaisen euron arvoista! Siellähän se möykky oli ja sydän löi, aivan oikeassa paikassa :) Sain kaksi kuvaakin niin voin miehelle näyttää, kun se on työreissussa, eikä päässyt mukaan :/ Mutta helpottipas omaa oloa kummasti saada varmuus, että siellä todella on pikkuinen matkassa :)
Mulla on vähän pidempi kuukautiskierto ollut joten möykky oli "muutamaa päivää pienempi", mutta ultraaja sanoi, et raskauskiekon mukaan mennään ja laskettua aikaa ei muuteta noin pienillä heitoilla.. Meen nyt sit ainakin toistaseks kiekon mukaan ja lisään yhden päivän omiin laskuihini..
Huomenna sitten neuvolaan :)

Nemppis ja aarre 7+4
 
Täällä mä edelleen pyörin. :D

Ihania ultrakuulumisia, nimiä en nyt muista.

Itse olin neuvolaan yhteydessä. Jos tulee vielä loppuviikosta haalea plussa, niin pääsen ultrattavaksi. Eli se lyhyt vuoto saattoi olla keskenmeno.

Tänään on ällöttäny taas ihan täysillä. Tosin voihan se olla muutakin ällötystä. Kuten eilen sanoin, en uskalla nyt ajatellakaan olevani enää raskaana.

MiiJane 5+4 tai jotain tollasta

MUOKKAUS: Tein liuskatestin ja tämä outo näky ilmestyi heti sen dipattuani. Eli viivanpaikka, taitaa olla ihan susi testi. Ja minä en enää raskaana.
Kivut meni pois, ja nyt ilman öklötystä olo olisi mainio.

Aijaa.com - 10233056
 
Viimeksi muokattu:
Moikka

Hellunmartta EIKÄÄÄÄÄ!!tule kertoman vointisi. Toivottavasti olisi jotain huoletonta tuhruttelua. :(

Ultrakuulumisista onnittelut :heart:

Miijane toivottavasti saat pysyä meidän kanssa tammikuulle.Menikö kivut ohitse?

Pipituuna :LOL: :LOL: :LOL: mahtavia unia oot nähny. Melkein pissit tuli pöksyihin kun luin tekstiis :)

Tervetuloa uusille :wave:

Hiustenvärjäyksestä itse en sitä nyt tee odotusaikana. Mulla kun on niin kutiava/kuiva päänahka ettei sitä pitäis edes ei raskaana tehdä. Viimeraskaudessa se oli kaamee kun oli vaaleeks värjätty ja se juurikasvu,hyväää päiväää!!:LOL: nyt on tumma tumma,ja juurikasvua ei juurikaan huomaa. Ja näin saa mennä.

Mahaa Rasvailin esikoista odottaessa body shopin rasvoilla,tais olla sitä voita. Ja toinen oli dermosilin suklaa ja vanilja,pakko oli vaihdella kun kyllästy tuoksuihin :) itselläni ei tullu odotusaikana yhtäkään viirua,sitten kun lapsi li ulkona tuli toiselle kyljelle muutama viiru. Ja mulle tosiaan tuli kiloja rapiat 27. Joten hyvingeeneistä kiinni kelle tulee,ehkä rasvoilla voi hieman vaikuttaa,en tiedä.

Me ei olla kerrottu kenellekkään,sitten vasta viikon 12 jälkeen ( kerroinkohan tämän jo...en muista ). Diu diu muutama yö ultraan...painajaisunet hieman hellittäneet ja pahoinvointi lisääntynyt :x ( jos tuolla oikeesti ei ole ketään kasvamassa niin oon mestari kuvittelemaan tämän olotilan )

Ranskis ja pätkis ( miehen keksimä :)) 6+5
 
Ihania ultrakuulumisia jo niin monilla :)

Kertomisesta: ei olla kerrottu ku kahdelle kaverille, isovanhemmat kuulee sitten ekan ultran jälkeen. Mä oon skeptinen siihen asti, taustalla on yks keskenmeno 5+4 joten pitää malttaa vaikka olishan se ollu hienoa kertoa äitienpäivänä :) tosin tuossa keskenmenossa rasksustestit ei koskaan tummunu vaan olivat haamulaisia koko ajan.

Työkuviot ja mammaloma: Mä oon kesälomalla ja kesän pojan kaa kotona, loppukesästä teen yhden harkan joululta pois, en nimittäin usko että jaksaisin enää rv 34 eteenpäin häärätä sydänosastolla..syksyn teen aktiivisesti muuten koulutehtäviä niin kauan ku persaus kestää ja jään poissaolevaksi opiskelijaksi sitten vuodeksi eli kevät ja syyslukukaudeksi ja oon pojan ja vauvan kaa kotona.
 
Kertomisesta
Meillä tietää vain minä ja mies sekä eräs virtuaalikaveriporukka. Muille ei olla kerrottu, eikä ihan heti kerrota. Vielä ei olla puhuttu koska kerrottaisiin. Itse olen miettinyt että np-ultran jälkeen ehkä.. Jos saa sinne asti pidettyä salassa kun kesä tulee ja vaatteet vähenee. Ei voi piiloutua ulkovaatteisiin ja villapaitoihin ;) Meidän kesäloma kyllä osuu juuri sopivasta np-ultran aikoihin eikä sillon paljon maisemissa olla :D Töihin kerron loman jälkeen, sillon jotain 15 viikkoa (toivottavasti).
 

Yhteistyössä