TAMMIKUUN TOIVOT tammikuussa

Johjo Onnittelut potrasta pojasta :flower: :heart: Mitenkähän iso poika olisi ollut jos olisi laskettuun aikaan mennyt :whistle:

Hormonikierukka voidaan laittaa vaikka imettäisi, sillä se hormonien vaikutus on paikallista, eli hormonien määrä äidinmaidossa on olematon..

MaMa ja tytsykkä 40+0 :heart:
 
:heart: Onnittelut Johjo, rakuuna, Pompo ja Violet :heart: .

Runttipullalle :hug: . Paranemisia ja parempaa mieltä.

Jiimin lääkärireissu kuulosti todellakin aika karseelta ja toisaalta koomiselta. Onneksi sait kuitenkin asiat hoidettua ja toivottavasti tuo kyseinen lääkäri pidetään jatkossa mahdollisimman kaukana neuvolasta :kieh: .

Eräpäivän saavuttaneille ja (muillekkin halukkaille) lähetän supistuksia.

Lappittarella saattaapi olla jo hyvinkin nyytti kainalossa =) .

Oma ( . ) voi hyvin. Viimeyö meni vähän keturalleen ihan vain siksi, kun en malttanut mennä ajoissa nukkumaan. Tiesin kyllä, että koululaisia pitää herätä laittamaan tien päälle jo seitsemältä mutta kun illalla ei vaan uni tullut. Yöllä oli sitten vielä reilun tunnin mittainen unitauko kun piti rampata vesssassa ja supistelkin, niin että yön kokonaissaldo tasi jäädä vajaaksi kuudeksi tunniksi.

Neuvolassa kävin ja siellä kaikki ok.

RR 115/60
Paino +250g/viikko, ihmeen vähän miettien joulun aikaa ;) . Kokonaisnousu +10,2kg
SF-mitta 30 cm
Pissa puhdas
Turvotus -
Hemppa 120
Masukin syke 134
RT

Alakerta on aivan tajuttoman hellänä ja kun terkkari kokeili vauvan päätä niin meinasi päästä siinä meikeläiseltä huuto :kieh: . Seuraava aika varattiin kahden viikon päähän kun ensiviikolla on se lääkärikäynti. Terkka oli vahvasti sitä mieltä, että en enää tuonne viikolle 39 asti yhdessä koossa olisi, mutta itse en tuohon näillä oireilla vielä kovin hevillä usko.

Nyt on pakko mennä keittämään päiväkahvit kun alkaa tuntumaan hiipivää jomotusta tuolla takaraivolla :kieh: .

Jaksamisia kaikille tasapuolisesti :wave:

:heart: Anni ja masu 36+6 :heart:
 
Heips.. Tänään siis palaan asiaan paremmalla voinnilla ja palstan kiinni lukeneena.

Ensinnäkin ISOT onnittelut vauvaantuneille. :flower: Tässä mun pinon kirimisen ja joulupaussin aikana on ehtiny tulla jo niin monta vauvaa etten osaa erikseen nimetä jokaista vauvan saanutta, mutta onnittelut kuitenkin tasapuolisesti kaikille!

Sitten. kirppunen: päivän hormooni itkut on nyt sit itketty ja oikein vuolaasti. Ihana oli tuo laittamasi runo, mistä haeskelit noita vauvarunoja??

Ehkäisystä: Kuten Enkelitytön äiti jo sanoikin niin oon kans käsittäny et imetyksen aikana ei hormonaalista ehkäisyä voi käyttää eli vaihtoehdoiksi jäävät minipillerit, kuparikierukka ja kumit. Meillä on ollu ehkäsystä jo puhetta, kun ajatus olis et lapsiluku ois nyt täynnä. Kaikenlaista ollaan puhuttu ihan sterilisaatiosta lähtien, mutta todettiin et kun ollaan vielä näin nuoria (mies täyttää tänä vuonna 24 ja minä 23) niin on turhan aikaista tehdä niin isoja päätöksiä kun mieli voi hyvinkin muuttua. Meillähän siis tää vauva on nyt kolmas, joten vaikka ikävaatimus ei täyty niin lapsia on "riittävästi" joten saatais halutessamme sterilisaatiokin. tai näin mä oon ymmärtäny.

Minä oisin halukas kokeilemaan ehkäisylaastareita ja/tai -rengasta, mutta mietityttää vaan et jaksetaanko me pelleillä kumien kanssa imetyksen ajan. Kumit kun ei oo meillä mitenkään in. Ekan jälkeen käytin minipillereitä, mutta niiden ehkäisytehon epäiltiin olevan liian alhainen mulle, kun menkat oli tosi tosi epäsäännölliset. Toisen jälkeen mulle laitettiin kuparikierukka heti ku oli jälkitarkastus ja papakoe takana. Kuparikierukka ois tosin varteenotettava vaihtoehto tälläkin kertaa, mutta mielelläni kokeilisin ensin noita hormonaalisia ns. kevyempiä vaihtoehtoja. Kuparikierukasta jäi ihan hyvät kokemukset, mitä nyt vähän voimakkaammat kuukautiskivut oli, mutta muuten ei mitään ihmeellistä. Helppohan se oli kun ei tarvinnu sen kummemmin muistaa ku kerran vuodessa käydä tarkastuksessa.

Matkarattaista on pakko kehua Jovin Io -rattaita. Ylläripylläri meillä on semmoset, hommattiin käytettynä, kun kuopus oli about 10kk. Ei siis oo ihan tuorein versio, mutta pari-kolme vuotta vanhat ja pakko sanoo että kaikkiin muihin matkarattaisiin (siis mitä oon koskaan käsitelly, ei ehkä kuitenkaan koske ihan kaikkia olemassa olevia) ovat tosi tukevat. Oon tykänny kovasti.

daizz kyseli tisseistä.. Mulla on näillä hirveillä pakkasilla ollu rinnat kauheen arat kylmälle. Jonkinverran on myös ajoittain ilmenny kivistystä, liekkö maito pikkuhiljaa alkais nousta.

Tuolla alkupäässä oli myös vaippagalluppia. Meillä on käytetty liberoita aiemminkin ja niitä aattelin nytkin ostaa. Enää en muista miksi ollaan liberoita suosittu, joskus käytettiin kyllä pampersejakin, tosin onhan liberoissa se keräilymerkki etu. Tai oli ainakin joskus vuosi-pari sitten kun meillä vielä vaippoja tarvittiin. Pampersilla ei vastaavaa oo.

Tutti ja tuttipullo, sekä lisämaito sairaalassa puhuttivat kans tuolla pinon alkusivuilla. Meillä on pulloja jo iso kasa odottamassa (ne mitä kakkoselta jäi), tarviis vaan uusia niihin tuttiosat ja huvituttikin on jo vauvalle ostettu ja se otetaan mukaan synnärille keitettynä ja käyttövalmiina, että saadaan heti käyttöön kun tulee tarve. Lisämaitoa saa antaa jos tarve on, mutta tietenkään ei mielellään sillai mun selkäni takana, aiemmatkin on muutaman tipan lisämaitoa tarvinneet. Tuttipullot tosiaan on jo olemassa, harkitsin korvikejauheenkin ostamista, mutta vielä en uskalla ku en oo kattonu et miten se säilyy. Täysimetyksen ihmeeseen en omalta osaltani usko ainakaan kovinkaan pitkälti, mutta toivottavasti korvikkeen ohella omaa maitoa riittäisi ja saisin imetyksestä nauttia niin kauan kun hyvältä tuntuu. Ensin mennään tietty ihan omalla maidolla ja sit tarpeen mukaan otetaan avuksi korvike.

Emmy83: Voimia vauvauteluihin ja joko-joko-kyselyihin. :hug: Sulle on vissiin ensimmäinen tulossa? Oon itte käyny läpi saman painostuksen (esikoinen synty rv 42+0) ja voin sanoo et tuskaa oli joten ymmärrystä riittää. Vauva oli ensimmäinen lapsenlapsi molempien vanhemmille, joten kyselyitä sateli päivittäin useita kertoja ja varmaan puolelta miljoonalta ihmiseltä. Vähemmästäkin alko väsyttää ja jotenkin sitä tunsi itsensä hirveän huonoksi äidiksi, kun ei saanu ees tuupattua sitä lasta maailmaan. huoh! Mutta niin ne vaan viisaat sanoo et yhtään vauvaa ei oo sisälle jääny, et kaikki tulee aikanaan keinolla tai toisella.

(.) Eilen oli lääkärineuvola, viimestä kertaa ja tässäpä tuloksia:

rv 37+1
Painoa :+2,3kg joululoman aikana edell.nla oli 19.12. :ashamed:
Kokonaispainonnousu +7,8kg
Turvotus:-
RR:120/72
Pissa puhdas
Hb:128
:heart:: 135

Tarjontaa ja sf-mittaa ei tällä kertaa tarkastettu, kokoarvio ultra on huomenna. Kohdunkaulaa 3cm, kohdunsuu suljettu, mutta pehmennyt. Onneksi tuosta painonnoususta ei sanottu mitään, olin aika järkyttyny, kun sitä oli tullut noin paljon niin lyhyessä ajassa. Lääkäri oli vaan sitä mieltä et joulu näkyy monilla ja et kun kiloja on tullu niin vähän ni ei mitään hätää.

Eilen tosiaan supisteli ahkerasti aina ilta kahdeksaan asti tuolta puoli neljästä, mutta kuten eilen kirjoitinkin niin harjoitussupistuksiksi niitä alusta alkaen epäilin ja niiksihän ne sitten osoittautuivatkin. Olivat vaan napakoita. Mulla oli kuopuksestakin noin 2,5vko ennen hänen syntymäänsä yhtenä iltana useamman tunnin napakoita harjoitussuppareita.. Joten josko tässä vielä malttais ainakin pari viikkoa vielä vartoa, onhan tonne laskettuunkin vielä matkaa. Sen verta kipee olin ysin paikkeilla kun nukkumaan kömmin että tonnisen panadolin otin unikaverikseni. Kummasti helpotti suppareiden jättämään selkäkipuun. Mielenkiinnolla odotan lähteekö huomisen ultran seurauksena taas supistelemaan vai kuinka käy, mut katotaan. Kyllä se vauva sieltä tulee ennemmin tai myöhemmin.

Jännältä muuten tuntuu kun toisaalta on kaikille vauvan jo saaneille kauhean kateellinen ja toivoisi jo itsekin pääsevänsä kiinni vauva-arkeen, mutta toisaalta mahasta ei haluaisi luopua, poden jo nyt ennakkoon hirveätä ikävää masuvauvaa kohtaan. On se vaan kuitenkin niin jännä tunne, kun vauva möyrii sisuksissa. Mut aika aikaansa kutakin.

Nyt meen välipalalle ennenku näännyn nälkääni joten palataan.


tulia & viljami 37+2
 
Moi.

Onnittelut Pompolle, Rakuunalle, Violetille ja Johjolle jakaantumisesta :flower: :heart:

Jiimille :hug: rankasta neuvolakäynnistä.

Arabia kyseli noista viiltävistä kivuista. Mulla on nyt parin viikon ajan ollut tosi voimakkaita viiltäviä kipuja alapäässä, nyt pikkuisen tosin hellittäneet. Neuvolantädin mukaan johtuvat siitä, kun vauva laskeutunut ja eilisellä neuvolakäynnillä totesikin, että vauva on nyt laskeutunut ja pääkin kiinnittynyt.

Täällä myös kateellisena odotan oman vauvan syntymää, vaikka onhan tuohon laskettuun aikaan vielä viikkoja, mutta on ruvennut olemaan lähes joka yö enemmän tai vähemmän kivuliaita suppareita ja nukkuminen sen takia huonoa, että voisin kyllä luopua jo tästä masusta. Mulla ei tule mahaa ikävä, on ruvennut myös selkä nyt kipeytymään, kun tuo maha on laskeutunut ja kasvanut loppumetreillä, joten olen tyytyväinen, kun pääsen siitä eroon. Haidille tsemppihalit :hug: , krooniset selkäkivut on varmaan hel........, mulla meinaa hermot mennä jo tähän parin viikon pahempaa kipuiluun, eikä silti varmaan ole vielä lähelläkään sun kipujasi.

Sarabille kiitos kauniista synnytyskertomuksesta!

Nyt välipalalle 2-vuotiaan kanssa.

Andie ja luumu 37+5
 
Johjolle Suuret onnittelut pojasta!!!! :flower: :heart: ohhoh kun on pojalla ollut kokoa =) Hassua sulla oli sama LA kun mulla,mut nyytin jo sait :D tahtoo kans!!!!
Musta tuntuu vaan et vielä saa odottaa pari viikkoa ainakin...ei täs oo mitään tunnetta et lähtö tulis vaikka toisaalta ei mulla oo edellisissäkään ollu ennakoivia merkkejä :whistle: mut noita viikkoja mä lasken ja odotan että pääsis 40+ viikoille niin sit vois alkaa tapahtua!!!

emmylle voimia :hug: siis todella kurjaa kun tolla lailla supistelee niin lupaavasti ja ei mitään tapahdu |O hui sentään mä olisin varmaan jo aivan hermoraunio sun tilassa :(

Kyl täs saaki olla onnellinen ettei oo mitään suuria kipuja/oireita etukäteen ku enhä mä muuten osais ees lähtee synnärille ajoissa ....nytkin terkka kysyi onko ollu mitään,mut ei oo ja ei mul oo ennenkää ollu ni meinas vaan et saa kyl het lähteä kun tunninki supistelee kun tota matkaa kumminki on 90km. tavallaan ihan hyvä ettei täs oo mitään pahoja supistuksia vaan toivon et ne tulee sitku tarttee lähtee....mä oon valmiudessa lähtöön heti kun rupee jotain tuntumaan ;)

suklaansyönnistä helpottavaa kuultavaa :D eilenkin vedin fazerin sinisen ihan tosta noin vaan :p ja heti kun siitä puhutaan niin mieli alkoi tekemään....täytyy kai kaupasta ostaa levy. mä vaan justiin nauroin ku luin vauvan odotus lehtistä että sikiö tottuu äidin makean tai mausteiseen ruokavalioon ja on tuttuja makuja sit myöhemminki :whistle: niin että joo meil on kyl hyvin pitäny paikkansa poikien kohalla et maistuu kaikki makea todella hyvin...on äiti pikkasen vedellyt kreemimunkkeja,pullia,suklaata jne. raskausaikoina et kyl sen huomaa nytki ku karkkipussi rapisee nii het on pojat huutamassa ja kerjäämässä :LOL:

joo mut nyt meen tästä ruokaa tekemään :wave:
 
Kiitos Enkelitytön äiti kommentista, aloin tosissaan jo googlettamaan tuota neg. veri aihetta, mutta annoin olla kun aattelin että pää vaan menee sekasin kun tulkkaan niitä (tosin toki enemmän facta-tietoa netistä ois löytyny ku se lääkäri osaa koskaan kelleen kertoa). Joku vasta piikki on annettava lapsen syntymän jälkeen, mutta tosiaan nuo vasta-aineet tällä hetkellä ei ilmeisesti hirveen hyvä, mutta sanoi äippäpolilla, että kun se tulos oli "heikko tunnistamaton vasta-aine", niin Helsingistä tulleessa näytteessä kyllä lukee, että ei haittaa raskaudelle. hyvä näin :)

Anni, ne ei taida pitää sitä lääkäriä kaukana neuvolasta, kun se kuulemma on nykyään meidän neuvolan lääkäri :kieh: No toivotaan että saanut tarpeeksi harjoitus pohjaa kun seuraavaa odotellaan, mutta on kyllä inhottavaa tollainen varsinkin kun olet ensisynnyttäjä, niin ei itsellä kuitenkaan mitään tietoa ja pelko perseessä kokoajan kun ei tietoa tulevasta, niin ei paljon auta että joku toinen ihmettelee vielä enemmän pihalla siinä vieressä ja hän kuitenkin nostaa palkkaa asiantuntija ammatistaan.

Suklaa keskusteluakin käytiin, joten lähdenkin avaamaan tuon suklaa rasian, jonka sain muuten mun sunnuntaisilta babyshowereilta!!!Mulla on kyllä maailman ihanimmat ystävät

Huomaa kyllä että hiukka tylsää kun, pitää kokoajan olla kommentoimassa jotain |O

JiiMi + Jantteri 37+3 :heart:
 
Onnea Johjo poitsusta :flower:


Tänään oli siis nla.. Kuulumisia:

rv 37 (35+6)
painoa 430g/vko
rr 118/74 (113/84 ja 112/79)
pissa puhdas (puhdas)
hb 103 (anto rautatabletit sieltä mukaan)
sf 35 (32)
tarjonta rt (rt)
ss 140 (150)
liikkeet + (+)

Ihmetteli nla täti että miten mun la siinä ultrassa niinkin paljon siirtyi eteenpäin (25 päivää) Kerroin että tuon ultran mukaan annetun la:n mukaan en ole sitten ollut raskaana testiä tehdessäni vaikkakin se positiivista näytti... sanoi täti vain et juu ei ne testit kyllä huijaa noin päin sitä asiaa että negatiivista ne voi näyttää kyl mut ei toisinpäin :)
Et jos se alkuperänen la paikkaansa pitää niin nyt ollaan menty jo yli (se oli 3.1) Mut tuo mahan koko arveluttaa itseä et kuinka se on noin pompsahtanu... kummassakaan edellisessä ei sf mitta tuollaiseen lukemaan ole yltänyt :LOL:

Vauvarokkoa epäili neuvolastakin tuolla kakkosella kun kerroin näpyistä joita eilen ilmaantui. Nyt näyttäisi taas olevan pojalla parempi mieli kun keittiönlaatikoista tyhjentää tavaraa. Esikoinen katsoo lastenohjelmia omissa oloissaan.

Nyt hetkeks leikkimään tuon 1v:n kanssa ja esikoisen seuraks tuonne ja sitten pikkuhiljaa iltapalan vääntöön että saa torpan hiljenemään ajoissa (mies tulee töistä vasta joskus 1 maissa yöllä tai ehkä jopa jälkeenkin... saa sitten omaa aikaa kun muksut nukkuu)

matsu83+ asukki 37+
 
Johjolle onnea todella potrasta pojasta :heart: :heart: :heart: Olis ollukin melkein valmis esikouluun jos olisit vielä pidempään odotellut ;) Jäädään kuulolle miten synnytys eteni :)

Lappitar on varmaan saanut jo kanssa oman, toivotaan ainakin =)

Jep, äippäpolikäynti takana ja leikkaus edessä. Lääkäri ei edes suositellu alakautta, kun ei mahdu. Vaikka vauva on pienehkö, nyt oli kokoarvio 3kg niin siltikään mitat eivät ole riittävät. Kovasti vauva myllersi masussa ja sai kehuja kuinka reipas on.
Nyt on sitten ensi viikolla h-hetki. Huh. Huomenna meen johonkin terveyskauppaan sovittamaan tukisukkia tms. leikkausta varten, ne pitää jo edellisenä iltana kiskoa jalkaan ja suositus siis on, että hankkii omat kun ne saa mittojen mukaan. Sairaalastakin saisi mutta ne ei kätilön mukaan ole kovin istuvat.

Mutta semmosta, toisaalta helpotti kun ei jäänyt vaihtoehtoja koko jutun kanssa mutta toisaalta taas se leikkaus kuulostaa kyllä aika kovalle jutulle. Mitenköhän perhehuoneiden kanssa on, jos sellaisen ottaa niin voiko mies käydä sieltä töissä kuitenkin? Ajattelin vain kun miehellä on nyt aika hektinen aika töissä ja se mieluusti yöt olis sitten pesueensa kanssa mutta siellä sairaalassa ollessa ehkä siitä on vähemmin "hyötyä" päiväsaikaan... vai pitääkö siellä sitten olla ihan 24h ja kokoajan? No, voinhan mä soittaakin sinne sitten. Maanantaina olis tietty tutustuminen siihen "sektiolaisten" kerrokseen, jos haluais mennä mutta en tiiä, alkaa vaan pelottamaan enemmän jos sielä etukäteen pyörii..
Olin niin häkeltyny tilanteesta kun kaikki hommat meni niin nopsaan siellä kättärillä, etten tajunnu pyytää verenpainetta ja sitä virtsaa (kätilö joka soitti magneettitulokset sanoi, että ne otetaan nyt samalla), kun edellisestä neuvolasta on jo 1,5vkoa.. no, eipä kai niissä mitään ihmeellistä ole ja maanantaina on seuraava ja viimeinen (!!!) neuvola sitten. Mulla ei sitten tässä raskaudessa ollut kertaakaan neuvola per vko -tahtia ;)

Nielua käyn huomenna kyllä jossain näyttämässä, soitan aamulla jonnekin kun tuntuu että koko nielu on ihan turvoksissa... Olo on ihan kohtuullinen, nyt vain toivotaan että yskä menis ohi - se leikkaus kun on varsin lähellä jo.

Jep, menen tekemään ruokia pakkaseen - aikataulu kiristyi huomattavasti vauvan tulon suhteen
:LOL: Ja huomenna jos vain jaksan niin pensselit ja rensselit otetaan käyttöön! Olohuone pitää saada maalatuksi...

 
runttipulla: Jaahas, putkahtaakohan meidän vaavit kenties samana päivänä maailmaan? :D Ja mitä mitä, ei mulle mistään tukisukista puhuttu yhtään mitään.. eikä niissä sairaalan ohjeissakaan mitään sellasta ollut.
Mä oon jo pitempään käynyt 1x/vko neuvolassa ja onneks on ens viikolla vielä ennen leikkausta neuvola, täytyypä sitten kysyä, että enkö mä tarvi niitä sukkia.
Ja tuolla sairaalassa, mihin mennään, ei ole edes perhehuoneita. :( Siellä tehty just remontti vähän aikaa sitten ja siinä yhteydessä sitten kaikki perhehuoneet poistettu! Oispa ollu kiva, kun ees ekana yönä ois mies saanu jäädä yöks sinne hoitamaan vauvaa. Jostain oon kuullu, että perhehuoneen edellytyksenä on, että isä ei poistu sieltä mihinkään, mutta tiiä sitten. Hieman kyllä alkaa jännittää se leikkaus.. enää 6 vaivaista päivää..iiks! Eniten pelottaa, että haava tulehtuu sen jälkeen tai jotain "kamalaa".

~ Pearl 38+1 :heart:
 
runttipulla Kiva! Nyt ainakin tiedät milloin saat vauvelin syliin! =) Aika jännä homma että tukisukkia pitää itse tilata ja ostaa, nehän ei ole mikään halpoja ja harvemmin niitä tulee käytettyä jälkeenpäin kun nehän ainakin meidän sairaalassa on semmoiset täyspitkät ja ei niin kauniita... :eek: :whistle:
Meidän sairaalassa on vielä perhehuoneita, ja siellä ei ainakaan ole mitään semmosta että iskä pitäisi olla siellä 24h/vrk. Tiedän monet joka vielä on käynyt töissä sieltäpäin... Perhehuonemaksu on korkeampi ja isä saa myös syödä siellä. Toki varmaan henkilökunta toivoo että iskä myös osallistuu vauvan hoitoon, mutta tiedän myös semmoiset perheet joka on toivonnut perhehuonetta sen takia etteivät halua toisen äidin ja vauvan kanssa jakaa huonetta... Meitä on monenlaisia! ;)
 
runttipulla, kiva kun sait tarkan sektioajan. Ainakin Kättärin Haikaranpesän perhehuoneissa on oletus, että isä on läsnä koko ajan. En tiedä muiden osastojen perhehuoneista (vaikkei mekään viimeksi päädytty Haikaranpesään, kun kiireellisellä sektiolla saatiin muksu. Olisikohan ollut osasto 6, missä oltiin...)

Ei ole tullut uusia kuulumisia omaan napaan päivän aikana, eli odotus jatkuu.
 
Pearl, aika hyvin arvattu ;) Saa jänskätä sitten yhdessä.
Eihän se perhehuone mikään varma juttu ole mutta hmm.. olis kiva jos sen sais ja jos mies vois olla pois töistä sen verran ens viikolla. No, pääasia että on ainakin sen synnytyspäivän ja illan sitten pelipaikoilla. :) Lueskelin husin sivuilta että se perhehuone tarkottaa että isukki on siellä myös sitten kokoajan, eli jos ei voi jäädä töistä niin sitten otamma tavallisen huoneen. Ja sehän voi olla että muuta ei tarjolla olekaan.

Niin ne sukat on tietty sairaalassakin mutta kättärin suositus on, että hankkii omat jotka laitetaan jalkaan jo edellisenä iltana - siis ennen leikkausta. Ja sit niitä pidetään koko sairaalassaoloaika - tai näin meille kätilö tänään puheli. Ilmeisesti ne oman mitan mukaan on huomattavasti mukavammat joten sen vuoksi ne kantsii hankkia, ja voi tosiaan pistää jo ennen leikkausta sitten jalkaan ne. Hinta tuolta mistä ne suositteli on 32 euroa, joten kaipa ne hennoo hankkia. Sairaalasta luonnollisesti sais siis jonkunlaiset mut uskon nyt sokeasti kaikkia neuvoja mitä kätilöt vain antaa :laugh

Nyt olis lasagnette uunissa ja lihapullataikina hetken turpoamassa. Saa nähdä vieläkö innostun illemmalla juustosarvia tekemään, tai sit jotain muuta leipomusta mihin ymppäis ton rahkan mikä keikkuu jääkaapin hyllyllä.

Runttis ja toukka 38+2
 
Lappitar lähettää kaikille ihania uutisia! Poika tuli :heart: Pikkuruinen kuin isoveljensäkin. Paino 2700g ja pituus 46cm. Synnytystarinan saa kertoa itse kun palailee kotiin, mutta käski kertomaan, että kaikki meni erityisen hienosti!!!!!! Kaikki hyvin ja oli erittäin onnellinen kaikesta :D

O.N; neuvolassa kaikki hyvin. Pissat puhtaat ja heittelehtivät verenpaineeni näytti matalammilta/paremmilta kuin kotona. Käski ehdottomasti levätä jos nousee alapaine. SF 30cm, paino +200g ja yhteensä 10,9kg.. antoi minun kuunnella pikkuisen sydänääniä stetoskoopilla ja Voih, miten ihana kokemus :heart: Antoi miehellekin kotiin lainaan iän vanhan kuuntelutorven, kun mulla kuuluu niin hyvin äänet, kun ei ole vatsanpeitteitä.. mies yritti kuukausi sitten kuunnella vessapaperirullalla ja kuuli vaan oman korvansa tinnityksen :whistle: , jospa tällä torvella sitten... vauva ei oo kiinnittynyt ja ens viikolla tehdään sisätutkimus. Tunnusteli vauvaa ja meinas, että on reilusti alle kolmen kilon, tosi siro, ja pieni päinen... kuulemma just mulle sopiva! Puhuttiin tunti imetyksestä ja kaikesta mahdollisesta. Oikea terapia istunto ja teki tosi hyvää!

Meillä K-marketissa aina tähän aikaan vuodesta joulusuklaat puoleen hintaan! Mukaan lähti Juliaa, Wiener nougattia ja After eightejä... :p
 
Heippa!

Onnea Pompo79, violet78, rakuuna ja Johjo!!!!!!!!!!!!! :heart: :heart:
Ihanaa kuulla vauvauutisia!!

Cruella aivan ihana pieni söpö vauva!!! :flower:

Runttipulla kyseli tota ehkäsyjuttua, ja itse oon miettiny lähinnä sitä hormonikierukkaa, mutta mies sano että voidaan mennä kortsuillakin, ite en yhtään pilleriä enää syö... Saa kattoo sitten mihin päädytään.

Jonna75 - mä oon noudattanu ton suklaan kanssa tota sääntöä koko raskauden, että hyväntuulista vauvaa pukkaa täälläkin!! :D

Ja omaa napaa sen verran, että eilen oli neuvola jossa mut laitettiin sitten syömään lisärautaa..Kuulemma yleensä loppuraskauteen paranee hemppa, mutta kuinka ollakaan mulla ei.. :p Ei ihme että on väsyttänu, nukuin viimekin yönä 12 tuntia, tosi unenlaatu ei ehkä oo paras mahollinen kun aina herää kun pitää kääntyä. ja vessaan tietty kanssa, tosin ei ihan joka yö.
SF-mitta oli 34, ja painoa tullu +500g/vko. Mulla yöpaitaan on ruvennu sillon tällön ilmestymään sellasta pikkuriikkistä länttiä, ehkä se maito siellä tekee tuloaan! =) Mutta täällä täytyy myöntää että mielialat on toooosi sekasin, eilenkin neuvolassa rupes itkettämään vaikkei mitään aihetta ollu. Tunteet tosi pinnassa, mutta onneks teitä oli muitakin keillä ehkä hormonit vähän tekee tepposia.
Nyt on kyllä pakko ruveta jo pakkailemaan sitä laukkua synnärille jos lähtö vaikka tuliskin, tosi ei kyllä merkkejä oo vielä, pientä vihlomista alavatsassa!

Mutta edelleen tsemppiä kaikille mammoille!!!!

Monna79 & täysiaikainen nappula 37
 
Hienoa, että Lappitar sai vihdoinkin vauvan syliinsä...onnea kovasti koko perheelle!

(.) Mulla on tänään ollut ihan hirveä päivä...tunteet on vaihtuneet ilosta suruun ja hyvästä mielestä vittutukseen. Tänään siis lähti yksi koirista piikille ja kieltämättä oli hemmetin raskasta astella lekurin ovesta sisään tietäen, että ulos tullaan tyhjä remmi kädessä. Mutta koska mitään muuta vaihtoehtoa ei ollut (koiran parasta kun pitää koittaa ajatella), niin se toisaalta lohduttaa.

Kävin hakemassa ne Gracon matkarattaat ja ostin niihin sävy sävyyn olevan hoitolaukun ja sen lisäksi vielä sadesuojan. Ja hemmetin kätevä tosiaan on tuon kaukalon kanssa...klik vaan ja eikun menoksi :)
Ja uskomaton tuuri kävi vielä senkin suhteen, että vaikka meillä on auton perässä koirien häkki, niin ne rattaat mahtuu sinne silti!!! Olin ihan varma, etteivät ne mahdu siitä häkin ovesta sisään, mutta väärässä olin. Tai eivät mahdu kyllä kokonaan, mutta riittävästi jotta saa takaluukun (vai oven, kummasta farkussa puhutaan?) kiinni :)

Asiasta ihan kukkapuskaan...pitääkö teistä kukaan mitään menojen seurantaa tai kirjanpitoa omasta taloudesta? Me tuossa marraskuussa aloitettiin lähinnä merkkaamalla, että mitä laskuja on mihinkin kuuhun tulossa...nyt tammikuusta lähtien alettiin sitten merkkaamaan kaikki ostotkin ylös ja kyllä pitää sanoa, että ihan mielettömästi sitä rahaa menee asioihin, joita ei jotenkin oltu huomioitu tai noteerattu.

Elukoihin on mennyt jo 140 euroa, lapsiin 320 euroa ja ns. ylimääräisiä laskuja on tippunut luukusta jo 125 euron edestä...ja nyt on sentään VASTA 8. päivä, eli kuukautta on ihan kivasti jälellä vielä :/

Tämä menojen seuranta tekee mulle ihan mielettömän hyvää, sillä en koskaan osaa oikein selittää miehelle, että minne ne satalappuset sieltä tililtä katoavat...omasta mielestäni ostelen vain jotain pientä, mutta nyt täytyy todeta, ettei se homma ihan niin kuitenkaan näytä menevän.
Ja tämä kuukausi siis ei poikkea muista kuukausista sillä teen myös ns. ennakkokirjanpitoa, eli olen laskenut oletuksen ensi kuun kuluille ja ensi kuussa elukoihin menee jopa enempi rahaa ja lapsiinkin tulee rahaa uppoamaan suurin piirtein saman verran, kuin tässä kuussa.

Tähän vielä päälle sapuskat ja bensat, sekä ne perus laskut, jotka tippuu luukusta joka kuukausi ja siinä sitä sitten taas ollaan ja ihmetellään :whistle:

Mutta tarkoitukseni on siis hiljalleen oppia käyttämään rahaa asteen säästeliäämmin ja koittaa karsia tyhmimpiä heräteostoksia :)

Sef
 
ONNEA KAIKILLE JAKAANTUNEILLE!!
Itsekin liityn siis heidän joukkoonsa :heart:
Meille syntyi poika 31.12.2008 aikamoinen jässikkä oli tuokin, mun silmään kuitenkin pieni kuin mikä!
Pituutta 52 cm ja painoa 4490g
poika syntyi siis rv 37+6
Me käytiin siis lapsivesipunktiossa 29.12. ja mun piti soittaa äitipolille seuraavana päivänä klo 15 jälkeen, no ei tarvinu soittaa kun lääkäri soitti mulle ja tuumasi, että nyt on tilanne se, että tänään sisälle ja aamulla leikataan, että ei voi enää odotella, toivoin siis, että olis leikattu vasta tammikuun puolella.
Keuhkojen kypsyyttähän sillä alunperin haettiin, mutta ottivat siitä myös ns. epo-kokeen tai mikälie... mutta epo-vastaus oli sen verran korkea, että halusivat jo pienen maailmaan. Normaalisti se vastaus on kuulemma vähän yli 100 niin meillä se huiteli jo 1100, eli korkea on ollu :(
illalla mentiin sairaalaan sisälle ja tehtiin valmisteluja ja arvatkaa vaan nukuttiko seuraavana yönä... ei... jonkin tabletin kiikuttivat mulle, jonka avulla sain sitte 3 tuntia nukuttua, mutta pitkää oli aika kun odotti sitä aamua, mielessä kävi jo vaikka mitä ja ajatukset reistaili muutenkin ihan laidasta laitaan.
aamulla mut kärrättiin sitten leikkuriin jo heti klo 8 ja vauva syntyi maailmaan klo 8.43. Leikkaus meni hyvin, vaikka mulla niitä ennakkoluuloja olikin mm. puudutuksen suhteen, lääkärit olivat tosi mukavia ja ymmärtäväisiä, (sanoin ihan suoraan, että kyllä mua hirvittää) leikkaava lääkäri kävi katsomassa mua silloin aamulla ja siitä jäi jo tosi hyvä fiilis. Verenpaineet tipahti kahteen kertaan leikkauksen aikana ja silloin olin varma, että kuolema tulee, mutta kun tilanne korjaantui, niin heitettiin siinä sitten jo juttuakin ja nukutuslääkäri turisi siinä kaiken aikaa jotain mun kanssa, olo oli koko leikkauksen ajan muutoin ihan hyvä. Verenpaineen laskun jälkeen iski aivan jumalaton päänsärky johon sain sitten tipan kautta jotain lääkettä joka tehosi miltei heti.
isäntä oli (luojan kiitos) mukana taas leikkurissa ja kurkkasi jopa sermin yli kun poika nostettiin maailmaan.
Aika pitkään meni kun ompelivat mua kiinni ja asensivat haavaan kipupumppua (joka on muuten TODELLA hyvä!!
heräämössä meni tunti ja sitten pääsin takasin osastolle.
Seuraavana aamuna sain nousta vasta ylös sängystä, vaikka olinkin siihen valmis jo samana iltana. Kipupumpun ansiosta en tarvinu edes kipulääkkeitä kunnes vasta sitte kun pumppu poistettiin toisena päivänä leikkauksesta.
Poika vietiin siis leikkurista suoraan keskolaan(vaikkei siis keskonen ollukaan) vaan siinä samassa on niillä tehotarkkailutilat. Isäntä lähti leikkurista sinne mukaan kun mä jäin vielä parsittavaks.
No, sen verran oli huomaavainen mies mulla, että se kiikutti mut sängyn kanssa samana iltana vielä poikaa sinne keskolaan kattomaan. Luvan kanssa tietysti.
Ainoa ikävä puoli oli ne hemmetin napapiikit mitä ne piikittivät joka ilta. Toisaalta tietysti ihan asiaa, mutta se ohensi mun verta niin paljon, ettei verensokerin mittaamisesta meinannu tulla mitään kun valui norona vaan sormea pitkin :(
Kotiin mä olisin päässy jo 5.1. mutta sain sitten vauvan osastolle ja siltä piti tarkkailla vielä sokereita, niin oltiin siellä sitten niin, että päästiin kotiin 7.1.
vaikka mulla oli oma huone, varustettuna vessalla ja omalla suihkulla niin meinas alkaa jo viimeisenä päivänä seinät kaatua päälle, olin ihan varma, ettei päästä tuolloin 7.päiväkään vielä kotiin ja itkuhan siinä tuli, kun oli jo koti-ikävää ja näitä vanhempia poikiakin tosi ikävä, eli kyllä oli riemu katossaan kun kuulinkin, että päästäänkin lähtemään.
Aikamoinen reissu oli sekin, raskaus meni tosi nopsaan ja tuossa tuo nyytti nyt nukkuu tyytyväisenä vieressä, kiltti poika kuin mikä, ei turhista inise!

 
Lappittarelle ja Foxiladylle oikein paljon ONNEA pojista :heart: :heart:

Foxilady, oli tosi mukava lukea synnytyskertomus, kun tässä tänään sitten siihen sektioon on päädytty. Mun kaveriporukasta lähes kaikki on leikattu (ollaan ilmeisesti jotain luonnonoikkuja), joten hyviä kokemuksia heilläkin on ollut... onneksi. Olen ihan sikapossu pelkäävä sairaaloita kohtaan joten tulen olemaan kauhusta jäykkänä kun mut ladataan piiikkejä ja letkuja ja tikkejä täyteen. Mutta pääasia että saadaan pieni maailmaan ehjin nahoin :heart:

Uudessa kaksplussassa oli perätilavauva, joka pitää tyynyä lonkkien välissä että jalan nivelet tms menee oikein... raasu, vaikka eihän se mikään maailmanloppu ole. Semmoseenkin pitänee varautua, että on kippurainen tämä vauva kun on kerran perätilassa.

Nyt lihapullat pelastamaan uunista!
 
Onnea Lappitar ja Foxylady!!!! :flower: :flower:

Täällä sitä vuatellaan vaan... hiukset on värjätty, kynnet hoidettu yms. tärkeetä ja asiaankuuluvaa tehty. :) et nyt olis valmis.

Runttipulla toivottavasti nukuttaa ensi yönä. Lähetän unihippuja!!!
 

Yhteistyössä