TAMMIKUUN TOIVOT marraskuussa

sasha80 :hug: toi on just mun kauhukuva, että joudun sairaalaan makailemaan. Ei muuten mutta kuolisin koti-ikävään tai sitten raahaisin lapset sinne sairaalaan mukanani :whistle: Voimia! Mulle riitti se 4 päivää kuorsaavien mummojen seassa, kun sairastin sen myyräkuumeen, korvatulpat on aika jees :attn:

Saatiin sitten eilen kuopukselle siihen korvaan lääkekuuri, eihän se tulehdus itsestään parantunut, kuumeenkin sitten loppujen lopuksi nosti.

Mulla on ihan mieltön himo luumurahkaan, joten lähden tästä sitä tekemään aamupalaksi :p
 
Sasha80 :hug: Toivotaan, että vauva vielä vähän aikaa mahassa pysyisi.

Ristiäisistä: Minäkään en ole niitä vielä miettinyt. Tai muutaman kerran olen miettinyt, että mitä sinne sitten leivon. Mutta siis pappi varataan vasta, kun vauva on syntynyt. Vietetään kotona niitä ja meille ei koko sukua tule. Tulee minun vanhemmat ja minun mummut ja pappat ja sisarukseni ja miehen puolelta sama homma.

Ihania masukuvia olette laittaneet. Laitan omani myös. Eilen otettu eli rv32+0.

 
sashalle voimia sairaalaan :hug: toivotaan että pikkunen viel masus pysyis muutaman viikon ;)

ristiäisiä en oo kans miettinyt yhtään. no sen verran tiedossa et kotona pidetään ja kakkua saa taas alkaa värkkäämään sitten,mut ei sen kummempia. mä jo viimeks kuopuksen ristiäis järjestelyiden yhteydes manasin et seuraavan kerran jos meille ristiäiset tulee niin ne on vaan aivan pienet :D ei meillä isoja koskaan oo ollut,sellanen max 20 vierasta,mut silti siinä sitä hommaa on niin että kiirettä pitää! mut ei kyllä me taas pidetään varmaan samalle väelle ristiäiset,jos vaan kaikki pääsee tulemaan :)

jouluruuista sen verran et mä kävin eilen syömässä työpaikalla jouluruuan ja ei muuten tullut mitään närästystä eikä muutakaan vaikka vedin kyl aika ison annnoksen porkkana-,peruna- ja lanttulaatikkoa :p nams oli ne vaan hyviä!! nyt innolla odotan et saa itekkin ruveta laatikoita tekemään...kunhan saan nuo esikon synttärit ensin hoidettua ;)
hyvä jos ei närästä eikä mitään niin saa kunnolla syödä joulunakin!!!
:hug: vaan kaikille joita närästää . inhottava vaiva varsinkin näin joulun alla :(

Mut eipäs nyt muuta,täytyy mennä esikon kans leipomaan joulutorttuja :p

Kivaa lauantaita kaikille :wave:

mmamaa 32+5
 
kirppunen luumurahkaa :p älä edes puhu :LOL: mulle kans iski kamala himo siihen kun menin sitä eilen jälkkäriks syömään!!!! arvaas vaan tekiskö nytki mieli kun muistin tuon herkun :ashamed: noo mä tyydyn noihin torttuihin joita mennään tekemään....
 
sasha80 no sitä minäkin ihmettelin että voiko peruna- tai porkkanalaatikko närästää, mutta näköjään voi :ashamed: Suklaa ja lanttulaatikko närästää ihan takuuvarmasti |O Mutta närästää tai ei niin aion syödä laatikoita, kun niitä ei tule syötyä kun kerran vuodessa, täytyy vaan hakea kunnon arsenaali närästyslääkettä apteekista :whistle: Saa nähdä kuinka hehkeä sitä on jouluna, kun suklaasta tulee finnejä, kinkun suolaisuus lisää turvotuksia ja muut eväät närästää :D

MaMa ja tytsykkä 34+2
 
Sasha80 jaksamisia sinne sairaalaan. Toivottavasti pikkuinen malttaa pysyä vielä tovin masussa :hug:

[/b]Kirppunen ja mmamaa täällä kanssa yksi tuohon rahkaan "hurahtanut". Tykkään syödä sitä jopa ihan "raakana" ja viimeaikainen vakkari-iltapala on ollut puolukkarahka njam. Nytpäs taidankin teidän "innoittamana" siirtyä luumuversioon, jospa se vaikka auttaisi samalla tohon laiskaan vatsankin. Joo ja sopii muutenkin tähän joulunaikaan.

Kotiuduin juuri kaupungilta. Olipas siellä kaupat täynnä väkeä. Ei oikein meinannut jaksaa enää siellä seassa rynniä tämän mahan kanssa. Joululahjoja yritin kummilapsille/lapsille löytää kylläkin huonolla menestyksellä. Sitävastoin mukaan tarttui ihan tarpeetonta tavaraa lapsille ja itsellenikin (mm. uusi pusero tänään illalla oleviin pikkujouluihin, joka ainakin toivottavasti on sitten joskus hamaassa tulevaisuudessa normimitoissani aivan liian iso).

Mun täytyy nyt nolona tunnustaa, että olen noissa vauvan tavarahankinnoissa ihan alkumetreillä. Ajatuksena olisi, että sitten alennusmyynneistä tekisin kertaheitolla kaikki tarpeelliset ostokset ilman ylimääräisiä stressauksia :LOL: :LOL:

Nyt täytyy lähteä jelppaamaan miestä siivouksissa kun sen verran epätoivoiselta tuo sen yksinään heiluminen tuolla imurinvarressa näyttää (vaikkakin hän kyllä urheasti lupasi siivota yksin kun tuo mun selkäni ei oiken tykkää tuolla lattiatasolla möyrimisistä).

Mukavaa lauantai-iltaa kaikille ja jaksamisia.

Anni ja masu 31+1
 
kirppunen täälä kateellisena ja vesi kielellä lueskelen sun luumurahka herkutteluista :p ei nuo joulutortut ollu yhtä hyviä...melkein tekis mieli lähteä kauppaan hakemaan rahka-aineksia :whistle: Anni08 juu nuo rahkat on kyllä HYVIÄ :D oli mullakin sen verran rahkaa et tein osann sellasia torttuja että laitoin sitä kaupan valmista maustettua rahkaa,rommirusinan makuista ostin kokeeks ja hyväähän se oli =) uskaltaakohan sitä syödä kun rommia on..... :whistle: eih mut tuo luumurahka meni kyl ylitse muiden....eilen otin sitä ison satsin sielä jouluruokailessa,mut kyllä kun siitä puhutaan niin tekis mieli tehä iltapalaksi kunnon kulhollinen :LOL:

MaMa74 sä sen sanoitkin...hih mua alkoi aivan huvittamaan tuo joulun ajan ruokalista ja siitä tulevat seuraukset näin meidän isomahaisten kesken :whistle: hehkeältä voi kyllä tosiaanki näyttää sillon. kääääks tosiaan suola turvottaa ja muut ruuat närästää :ashamed: huoh eipäs oo mukava joulu tulossa meille tammimasuille,mut sama täälä et aion kyllä syödä kaikkea ja reippaasti :D luotan siihen et mua ei närästä ne ruuat joulunakaan kun ei nytkään....ja turvotukseen juodaan sitten vettä reippaasti ;) hiih
 
Huomenta

Pikkujoulut on nyt sitten tämän vuoden osalta vietetty ja on aika keskittyä sen oikean joulun odotukseen. Huomenna on sitten se lasten kauan ja hartaasti odottama päivä eli saa avata ensimmäisen luukun joulukalenterista.

Minä muuten eilen pikkujouluissa haikaillen kattelin viereiseen pöytään kun sinne kannettiin kaikenmaailman jouluherkkuja ja me taas syötiin vaan tylsästi pihviä sun muuta normiruokaa. Muut vaan totesivat, että onneksi ei otettu mitään joulumenytä ja minä taas mielessäni parjasin, että paljon mielummin olisin syönyt niitä jouluruokia kuin pippuripihviä...Eli yksi suuri jouluruoan ystävä löytyy täältäkin.

Joo ja onneksi ainakin toistaiseksi olen välttynyt närästykseltä joten elän toivossa, että jouluna saan nauttia ihan vaan normiähkystä ilman "ylimääräisiä" vaivoja. Viimeaikoina olen kyllä huomannut, että vatsaan ei enää mahdu niin paljon ruokaa kerralla kun on tottunut syömään, mutta pitää sitten vaan syödä useammin ja mikäs sen mukavampaa kuin syödä hyvällä syyllä useasti :LOL: :LOL:

Tänään aamupäivä menee kuskatessa lapsia harrastuksiin kun mieskin on sopivasti töissä. Iltapäivällä ajattelin mennä kokeilemaan mitä tuo selkä tykkäisi pumpista. Se onkin ollut tämän loppuviikon kohtalaisen hyvä ja viimeyönä nukuinkin paremmin kuin pitkään aikaan (no nukkumaankin menin kyllä vasta joskus lähempänä kahta). Muutama jouluvalokin pitäisi miehen kotiutuessa viritellä ikkunaan ensimmäisen adventin kunniaksi. Mutta nyt laittamaan kamoja kasaan jottei tule kiire kun se tulee kuitenkin.

Anni 31+2
 
sunnuntaita!

Mullakin ne ainoat pikkujoulut takana. tosin olisin voinut jättää väliin, jouluruoista en voinut syödä juuri mitään, ja valikoima surkea. No jään siis odottamaan äidin joulupöytää. Pikkusiskon tuparit menikin sitten paljon paremmin. Oltiin vain sisarusten+ puolisoiden kesken, veli tosin meni yövuoroon, että sitä en kerennyt nähdä.
Siellä oli monet kädet jotka metsästi potkuja masusta. Ja muutenkin oltiin jo ihan innoissaan lkohta syntyvästä perheen jäsenestä. Ja sainpa lähennettyä välejä yhteen siskoista, johon välit on hieman viilennyt. Että kaiken kaikkiaan onnistunut ilta.

Mä odotan niin paljon, että maha alkaa laskeutua kun mun on nykyään, niin vaikea hengittää, varsinkin jos on vähänkään huono asento niin se kostautuu tosi nopeasti. Inhottaa istua takakenossa koko ajan.

Ja sisko kertoi tosi kivoja supistusuutisisa meidän perheestä, meidän äiti ja sisko ei kumpikaan ole juurikaan tuntenut supistuksia, että on kuulemma jotunut kyselemään, että joko pitää ponnistaa. Ei kuulosta kivalle. No toivottavasti mä en ole perinyt tuota piirrettä.

Tänään ois sit tutustuminen jorviin. siinä taitaakin olla tämän päivän tekemiset, tosin kai se pitää ruoka tehdä ja tiskata. Sain eilen aloitettua tuota sairaalakassia, helpompi oli tehdä tuo kotiintulo kassi minkä mies tuo sairaalaan.

Eipä nyt ihmeempiä.

emmy ja prinsessa 35
 
Luumurahkan liputtaja löytyy myös täältä :) Kaikki luumuruuat menee kyllä hyvin. Karkit ei enää maistu ollenkaan :eek: Mikähän siihen on syynä. No, onnellinen pitäis vaan olla. Nyt kun luin teidän juttua, rupes kauheetsi tekemään mieli joulutorttua. Pitäiskö soittaa miehelle ja pyytää tuomaan...

Joo, huomenna saa tosiaan avata ekan luukun. Voi olla, että meidän taloudessa äiti tarvitsee oman kalenterin, että kaikki halukkaat saavat avata... Olen jouluhullu.

Sydänkäyrää otetaan joka aamu toukasta ja aina ihastellaan, että käyrä on ihan oppikirjasta. Taitaa toukkeli tulla äitiinsä, kun olen aina ollut koulussa yks hikipinko :)

Anni08, eipä niillä vauvan tavaroilla ole niin kiirettä. Ehtiihän ne hankkia halvemmalla hinnalla :) Onneksi minä toisaalta sain melkein kaiken valmiiksi ennen tätä makoiluepisodia.

Ihanaa adventtia kaikille!! :hug:
 
Luumutorttuja alkoi tekemään mieli, joten laitoin ukon kauppaan tarpeita ostamaan :p Mä painan tammikuussa varmaan oikeesti 100kg, jos riittääkään tätä menoa :LOL:
Lapsukaiset lähti stigalla lenkille, mulla on kuopuksen huoneessa ISO projekti menneillään. Kaikki ylimääräinen tai leikkimätön lelu ja törky lähtee roskiin tai säilöön varastoon. Meillä on ihan törkeenä kaikkea muumi tavaraa, kun pienempänä oli ihan muumi fani, mut nyt onkin sitten prinsessa ja littlest petshopit in, joten muumit lähtee varastoon.

Mä luulen että kirppu on mahassa kääntynyt pää alaspäin :D Jes, jos ei tarviis mennä sektioon, sais nimittäin se neljäs lapsi tulla vaikka ihan heti perään, jos luoja suo :heart: Illalla oli sellaset jamit mahassa, että oikeesti koski, kun tykitti kylkiluihin ja sisuskaluihin :/

Äh, pakko lähtee jatkamaan projektia, niin pääsee sitten torttujen tekoon :p
 
Sasha varmaan rankkaa vaan makoilla, kun olis paljon muutakin. Koita jaksaa :wave: mää tuun kans tammikuussa sinne hml sairaalaan.

Tammimasulla on ihana masu!

Mulla vielä viikko töitä sit alkaa loma. Kyllä ottaa koville, tosi koville. Se on kai tää ikä?!

Mä olen kans nähny aivan sairaan hulluja unia. Tytär sanoi ettei kannata kertoa niistä muille mitään :LOL:

Mukavaa sunnuntaita!

Sinisissi 33 ja rapiat
 
Ihania masuja kaikilla!! :heart:

sasha80: Toivotaan, että vauveliini malttaisi vielä pysyä masun uumenissa! :hug: Onneksi toisaalta on kuitenkin jo noin hyvät viikot siellä. :)

Ristiäisiä on tullut jonkun verran mietittyä, mutta ei ole kyllä pappia varattu, vasta sitten syntymän jälkeen. Naispapin haluan ehdottomasti, en tiiä miks, mutta se on varma. :) Ja haluasin, että ristiäiset pidettäs ihan täällä kotosalla pienellä porukalla.. mies taas haluaisi jompaan kumpaan mummolaan ja enemmän sakkia. Nimestä alkaa olla jo vähän stressiä.. monta hyvää vaihtoehtoa on, mutta mikään ei tunnu oikeen omalle. No ehkä niistä sitten joku vaan käy just tälle vauvelille, kun syntyy. :heart:

Täällä nähdään kanssa niin sekopäisiä unia, että ei mitään rajaa! Ja sitten tuntuu, että koko ajan vaan niitä unia näkee, eikä ole ollenkaan sellasessa syvässä unessa. Jotenkin yöt on nykysin niin hankalia, kun joka paikka puutuu ym.:/

Huh, koittakaahan te kestää, jotka vielä töissä jaksatte käydä!:wave:

~ Pearl ja rakas 32+4 :heart:
 
Heips.

Tulin pikaisesti lukaisemaan viestejä, mutta oli niin paljon tullut tekstiä, että vielä jäi 3 sivua lukematta...te ootte ihan liian aktiivisia ;)

Halusin kommentoida tuohon vulvodynia-asiaan ja kivulaaseen sisätutkimukseen. Mulla oli ennen esikon syntymää myös vulvodyniatyyppistä vaivaa, mutta se on nykyään täysin helpottanut. Synnytys on muutenkin niin kivulias tapahtuma, että siinä loppuvaiheessa, kun vauva puskee ulos, niin ei siinä emättimen kivut enää miltään tunnu, joten siinä suhteessa voitte kaikki vaivasta kärsivät olla ihan huoletta. Mulla jäi tosiaan synnärille nuo kivut (tosin imetyksen aikana oli limakalvot kuivat ja tästä johtuen kivuliaita nuo alapään tutkimukset), joten toivottavasti myös teillä.

Mulla alkaa huomenna kahden viikon loma, joka sitten jatkuu äitiyslomana, joten jatkossa ehdin kyllä kirjoitella tänne useammin =)

Andie ja luumu 32+1
 
Nyt sitten vihdoin työt takana. Perjantaina tein 9 tunnin vuoron pikkujouluissa, joissa taas sain ihanan paljon kommenteja vatsastani. Ja yksi mies oli kaiken huippu, hän siinä jutteli baarissa palvellessani kaikkea ja sitten myöhemmin illalla kun olin keräilemässä astioidta pöydässä mies pyysi mua lähemmäksi ja sanoi, että kylläpä sinä oot nätti ja kysyi vielä pois lähtiessään, että sinä et varmaan jatkoille nyt lähde? :LOL: :LOL: Tämä mies oli vielä ihan komea, eikä varmaan yksin illalla ole jäänyt, mutta kieltämättä mietin, että jännä maku toisella, kun yrittää iskeä raskaana olevaa rengastettua töissä olevaa naista :whistle: .

Eilen aamupäivä oltiin ystäväni kanssa niissä joulumyyjäisissä ja saatiin reilut 250? leivonnaisista vajaan 5 tunnin aikana. Tarvikekustannustenkin jälkeen meille jäi ihan kivasti taskun pohjalle joululahjaarahaa. Myssyjäkin meni muutamia sillä 10? kappalehinnalla :D . Kiitos kovasti kaikille, jotka jaksoivat vastata hintakyselyyn =) .

Mulla myös joulu lähellä sydäntä. Tytölle tein aiemmin tänään joulukalenterin, kun markkinoilla on niin vähän vaihtoehtoja kaakaoallergikolle. Täytteeksi tietysti lempikarkkeja. Nyt pitää vain keksiä miten saan noi kaikki 24 karkkipussukkaa seinälle... Ja pakko tunnustaa, että kaupasta tarttui itselle mukaan dumlesuklaakalenteri :ashamed: .. En sentään sitä kinderiä ottanut :D . Nyt vielä loppu joulukoristeita ripottelemaan ympäri kämppää, kun virallisesti huomenna päästään joulukuuhun. :xmas:

Mukavaa viimeistä marrakuun päivää!

Amino ja Kuutti 34+0 (ja taas poksui h-hetki lähemmäksi)
 
Iltaa möhämahat :D

Oon ihan poikki!! Viis tuntia meni siivotessa tätä huushollia, vielä pitäis matot saada paikoilleen niin alkaa valmista olemaan.
Kahvia taidan mennä keittämään jotta jaksan.

Melko yksinäistä on taas ollu... Mies lähti pe töihin klo 7-16, kävi kotona suihkussa ja painu ovelle. Tuli kotiin la aamuna viideltä, meni klo 12-20 töihin ja jatko siitä suoraan taas ovelle! tänä aamuna ukko kotiutu kasilta, ja taas takas töihin klo 12! Illalla menee sit Ouluun siskonsa luo ma-ke kun sillä on siellä koulutus pvät tohon uuteen työhommaan.
Oli raukka jo ihan naatti viikonlopusta, mutta erittäin onnellinen tienaamistaan rahoista!

Vielä ristiäisistä sen verran et me kai pidetään ne seurakunta talolla, koska on toi koira! Ei siin muuten mitään, mutta kun se on sellanen yli-innokas, niin kukaan vieraista ei saa olla rauhassa! ...saati kakut ja muut :LOL:
Ja sit pääsen ite helpommalla kun ei tarvii kotia siivota! Riittää et joudun siivoilee Ronjan synttäreiden takia!
Nimeä ei meilläkään ole edelleenkään! Jotenki tosi hankala keksiä edes vaihtoehtoja joista mies sit sais valita :eek: Sit kans se Neela -nimi on jo niin pääkoppaan pinttyny, et melkein jo kutsun vauvaa Neelaksi, mutta entäs jos vauva ei olekaan yhtään nimen näköinen!? Täytyyhän sitä muitaki vaihtoehtoja olla! No, jospa sen ehtii...

Nyt pakko mennä keittää kahvia, alkaa väsyttää ettei passaa istua kauaa paikallaan!

Ihania masuja :heart:

Mrs O & Nti Eelis
 
Meillä ei vietetä ristiäisiä, pienet nimiäiset voitas pitää. Toisaalta ajattelin, että nimen vois heti ilmottaa kaikille, ja pitäs jotkut muut kahvikekkerit jollain muulla syyllä... vaikka kun 2 kk tulee vauvalla täyteen...
-tuulia 34+5
 

Yhteistyössä