Päiviä!
Vakuutusta en ihan periaatteessa ota, mun mielestä Suomi on hyvinvointivaltio jossa pitää olla toimivat terveydenhuoltopalvelut. Eikä ne sillä parane, että kaikki maksukykyiset siirtyy käyttämään yksityisen palveluita... Mä kyllä täysin ymmärrän vakuutuksen oton esimerkiksi niissä perheissä, joissa on allergisia tai muusta syystä usein (erikois)lääkäriä tarvitsevia lapsia. Mutta normiterve lapsi ei saa rahoilleen vastinetta vakuutuksesta. Jos maksaa 300e vuodessa vakuutuksesta, ja lääkärikäyntejä tulee vaikka neljä vuodessa, ei ne lääkkeineenkään kovin paljon yli satasta maksa.
Meidän esikoinen olisi elämänsä ensimmäisen kuukauden aikana saanut jo sen vuoden vakuutusmaksun tienattua, kun oli se sydänleikkaus ja sairaalarumba. Mutta esimerkiksi tänä vuonna ollaan tarvittu lääkäriä kerran, ja yhden kerran ollaan käyty sydänkontrollissa sairaalassa. Ei siis yhtään harmita, ettei ole vakuutusta.
Päivikki kyseli vaunuista. Itse koin tuon saman ahdistuksen, eikä mieskään jaksanut innostua tutkimaan kaikki sata eri vaunumerkkiä. Niinpä kyseltiin heti tutuilta, olisiko kenelläkään hyväksi havaittuja vaunuja myynnissä. Ostettiin sitten Brion Kombit miehen työkaverilta, oli muistaakseni vuoden 2004 malli. Hyvin ovat meillä pelittäneet, vaikka isot ovatkin. Meidän ei tarvitse miettiä autoon tunkemista ollenkaan, vaan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat hyvä jousitus ja kunnon tavarakori. Niitä ajatellen nuo Brion vaunut ovat olleet hyvä ostos.
Suosittelen myös kaikille muille vaunujen kanssa pähkäileville, että kannattaa kysyä samaan tyyliin vaunuja käyttäviltä tutuilta, josko heillä on suosituksia. Kaupunki/taajama/maaseutu, iso koko vai ketteryys, talvisuoja vai keveys, muunneltavuus vai tukevuus, hinta vai uutuudenviehätys... Tarpeet ovat niin erilaisia.
Tupakoinnistakin täällä puhuttiin. Poltin ennen esikoista hyvin satunnaisesti, ehkä pari tupakkaa kuussa - jos sitäkään. Lähinnä baarissa tai kovassa stressissä. Esikoisen syntymän jälkeen olen polttanut yhtenä iltana: nyt keväällä keskenmenon jälkeen, kun lähdin vanhalle kaverille yökylään tuulettumaan punaviinin voimalla
En voisi kuvitella polttavani raskausaikana, enkä kyllä oikein imettäessäkään. Enkä kyllä osaa hyväksyä muidenkaan tupakoimista raskausaikana. Onhan se vaikea lopettaa, mutta mikäs olisi sen parempi syy lopettaa kuin saman veren tupakoijan kanssa jakava sikiö?! Onneksi mieheni ei polta ollenkaan, ei ole tainnut edes maistaa ikinä. Ei tarvitse tuntea morkkista passiivisesta tupakoinnista. Mutta jokaisella on omat paheensa, tuskin kukaan noduattaa kaikkia raskausajan ohjeita täydellisesti. Jos ei pysty lopettamaan, turha koko raskausaikaa on kuluttaa siitä murehtimiseen.
Omaa napaa: ei ole pahasti levinnyt vielä, mutta kohtu on jo aika korkealla. Vauva tuntuu löytäneen mukavan kolon navan oikealta puolelta, joten siellä on usein hassu painontunne. Maha pullahtanee reilusti seuraavan kuukauden aikana, mutta saa nähdä milloin. Vielä saan sopivilla vaatteilla mahan piiloon.
Tuttiritari 17+5