Tammikuun toivot 09

rakuuna Täältäkin löytyy "akneongelmaa" vaikka muille jakaa :LOL:

Herättiin tyttelin kanssa 9.00,joten tänään on hyvät "tsäänssit" ehtiä lenkille :D
Eilinen kun ensin nukuttiin pitkään ja loppupvä juostiin asioilla.

Muksuilla oli eilen taas perheneuvola-tapaaminen,kun selvittelevät näitä asumisjärjestelyjä.
Isi oli sitten TAAS tapaamisen jälkeen antanut kaikille rahaa,jopa 5-vuotiaallekin ja vienyt shoppailemaan!! :eek:
Voi itku,mitä lahjomista.
Ja hyvin on lahjonta tehonnut. :(
Nyt nimittäin vanhempi lapsista olikin yllättäen ruvennut puolustamaan isäänsä :eek:

Mutta nyt taas pyllynpesuun :wave:
 
Pitkästä aikaa minäkin kirjoittelen. Olen kyllä ahkerasti käyny lukemassa,mutta kirjoittelu jääny vähemmälle. Käyn lukemassa myös joulutonttujen juttuja, kun tää meidän lapsi synty jo joulukuussa :saint:

Aika menee vauhdilla, meidän muksu on perjantaina jo kaksi kuukautta vanha, ja tuntuu ettäihan just oli synnytys. Mulle muuten tuli ihan yllätyksenä että sektiossa on katkottu vatsalihakset, mukavaa alkaa niitä uudestaan kehittää.
Kuulin että niitä sais alkaa harjottaa vasta noin 10 kk päästä sektiosta. Ensin täytyis syvät vatsalihakset vahvistaa. :kieh: No sen aika on sitte joskus!

Meidän vauveli anto tänään itsestään ensimmäisen äänen, jota hän itsekin tais säikähtää. Ihmeissään nauruääntelyn jälkeen katto mua, niinku minä olisin äännelly. :eek: Päätä ei jaksa lattialla ollessaan kannatella, mutta sylissä ollessaan yrittää kokoajan nostaa. Vauvan paino on noussu tosi hitaasti, viime keskiviikkona oli vasta 2,9 kg. Ajattelin antaa lisäravintoo kunhan mennään kolmen kuukauden ikään. Siis pikkuhiljaa..ja niin ne varmaan neuvolastakin määräävät, ku määräsivät jo sairaalassa että kunhan kolme kuukautta tulee täyteen aletaan antaa soseita ja vellejä. Vaikka tuntuu se hurjalta ku tuo typy on niin pieni. Ei näytä kasvavan äidinmaidolla. :'(

Tänään ajateltiin eka kerran mennä ulos,vaikka paino ei ollutkaan vielä kolmessa kilossa. Alkaa tää sisällä olo hiukan puuduttaa.. Ja meidän tytöllä on ollu flunssaa ja on vähä edelleenki, mut jospa sitä silti uskaltais.

Pulauttelusta ootte puhunu.Meillä on kans alettu pulauttelemaan, saattaa välillä tulla kaaressakin ja tuntuu välillä että koko tyttö tyhjenee, mut neuvolassa sanottiin että on normaalia jos paino nousee. Röyhtäyksiä ei enää niin helposti tule.

MIstäköhän muusta olitte puhunu..öö-öö. Meillä on taas perjantaina neuvola ja sitten tyttö saa rotavirus rokotteen, meidän paikkakunnalla saa rokotteen ilmaseksi, maakunta tarjoaa. On kyllä mukava säästö, ku sehän maksaa noin 80 euroa. Meinaatteko te ottaa sitä ,vai onko vielä edes ajankohtasta miettiä? =)

No nytpä meen keittelee päinäkahvit ja lukemaan päivän lööpit. Mukavaa päivänjatkoa ja onnea vielä kaikille vauvansaaneille. Nyt taitaaki jo kaikilla tammikuisilla olla nyytit kainalossa, ollaanhan jo helmikuun puolessa välissä melkeen.. :D
 
Heips pitkästä aikaa!Yritän käydä aina välil lukemas täällä mut kummasti sitä aikaa ei niin vaan aina löydy :ashamed: Meilläkin olis nimi valmiina ja ristiäiset sovittuna mut vasta maaliskuun puoles välis ku kummit lähtee pian reissuun..painoa haluaisin myös saada pois vaikka nyt ei jääny kiloja mut 20kg on ylimääräsiä jo ennestään :ashamed: Voisko joku viisaampi neuvoa miten toi kerhoon hakeminen sujuu kun en ymmärrä ja mielelläni tulisin mukaan??Äkkiä on olevinaan kk menny tai jo vähän ylikin..Mihin se aika oikein katoaa?Meidän poika nukkuu onneks ihan hyvin yöt ja kuinka ollakkaan meidän sängys :LOL: vaikka justiin saatiin ennen vauvan tuloa toiseks nuorin sieltä pois ja vannotin et nyt nukutan kyl omaan petiinsä..mut saan itekkin nukuttua paremmin kun ei tarvi nousta erikseen tissittämään No nyt kutsu käy ja sillon on mentävä =)
 
Täälläkin vihdoin hetki omaa aikaa :)
On se kyllä totta miten yöt voi olla erilaisia, toissayö meni ihan valvoessa ja tissitellessä, kun toinen söi ja nukahti 10 minuutiksi ja sit alko taas ähinä ja puhina.... Vihdoin nukahti mun syliin sohvalle josta sain sen sänkyyn tunniksi ja eiku sama uusiks. Viime yö sen sijaan oli hyvä, eilen ei käyty päivällä vaunulenkillä ettei päiväunet venähtäis liian pitkiksi ja myöhäisiksi. Illalla kylvetettiin tyttö ja sit se nukahti joskus kasin aikaan ja klo 23 ekan kerran syötin ja heti nukahti uusiks. Sit heräsin 1.35 siihen että nyt tissit räjähtää ihan justiinsa :LOL: ja yritin saada toista hieman imemään ja söihän se sit ja taas simahti syötyään melkein tunnin. Ja aamullakin toista nukutti melkein kaheksaan eli koko yö oikeestaan meni ihan itkuitta ja ähinöittä :)

Aamulla käytiin autoajelulla ja äsken sit vaunulenkillä lähikaupassa ja nyt tuo on nukkunu jo toista tuntia partsilla. Hyvä kun nukkuu tähän aikaan ni ehkä ens yönäkin jaksaa vielä nukkua. Mut tuo kylpy tekee kyllä ihmeitä :) Ja ite oon jaksanu tänään jopa laittaa ruokaa :)


Jaksamisia kaikille,

BabyP ja unelias tytteli 3 viikkoa
 
Ilmoittaudun laihduttajiin minulla siis pituutta 160cm ja painoa 70kg, joten pudotettavaa on. Lähtöpaino oli kuitenkin 55kg ... :whistle: . Olen kyllä varma, että nää tästä lähtee aktiivisella liikunnalla. Ollaan vauvelin kanssa päivittäin kaksi kertaa tunnin lenkillä jalkapainojen kanssa ja sitten käyn punttiksella pari kertaa viikossa. Nyt on myös kalorilaskuri-ohjelma käytössä, että päästään oikeaan rytmiin. Siinä onkin kätevästi imettäjille oma vaihtoehto niin ei tule liikaa pudotettua (ihan kun olisi pelkoakakaan..hehehe)

Pukluja ei täällä juuri ole tullut ja röyhtäyksiäkin tosi vähän, yöllä en edes röyhtäytä enkä sillon, kun haluan ettei lapsi herää. Ei mitään sen kummempia ähinöitä täällä, kun niistä d-vitamiini kivuista päästiin.

Ihanaa oli eilen, kun saatiin säädetty pinnasänky "sivuvaunuksi" meidän parisänkyyn niin pääsin takaisin kullan kainaloon nukkumaan. Ei olla uskallettu kolmisin sängyssä olla, joten olen ollut sohvalla vauvan kanssa. Nyt, kun vauva on vakiinnuttanut sen 0.00-09.30 unirytmin yhdellä syötöllä niin saadaan nukuttuakin samassa huoneessa. Kaikki meni sivuvaunussa hyvin, ainoa vaan että vauva oli jotenkin saanut itsensä hilattua pinniksen toisesta päästä puoliksi meidän sängyn puolelle, joten jonkun näkönen aita täytyy värkätä. Ihme vauhtimimmi on kyllä jo :heart:

Mammalomailu ilman iskää on kyllä mennyt tähän mennessä helposti ja innolla odotan, että päästään metrolla kulkemaan vähän pidemmälle keskustaan, vauvauintiin ja muskariin jne..Varmaan just 3kk ikäsenä sitä muuten alkas olla jo mökkihöperö.

Olivia ja Daniela 1kk 2pv
 
Niin sitähän mun piti tulla kertomaan että oon vihdoin alkanu käyttää kestoja. Joku täällä kertoi käyttävänsä harsoja ja niitä imsevimse kuoria ja meillä on toiminut myös se hyvin, ei vuoda ainakaan sen enempää kun kertiksetkään. Käytän kuivaliinaa vielä harson päällä niin isommat kakat jää siihen. Ne imsevimsen sisäosat on meille kyllä löysiä tai sit ne pitäis saada jollain nipsulla kiinni ennen kun laittaa kuoren päälle. Kehittämistä piisaa vielä...

Hei oliskohan noi meidänkin ähinät johtunu d-vitamiinista kun sen just viikko sit aloitin...
 
Ihanaa kuulla, että muidenkin yöt ovat joka yö erilaisia. =)

Rota-virus-rokotteesta... Niin, harmi, että nää meidän vauvat eivät mahdu mukaan siihen tulevaan rokotusohjelman muutokseen, kun ensi syksynä se Rota-virus-rokote tulee siihen mukaan... En kyllä vielä tiedä, että pitäisikö se itse käydä hankkimassa. Meillä saa neuvolan kautta vaan reseptin...

rakuuna ja typy 1kk 5pv
 
Terppa,

Pulauttelusta: Meidän typy on kanssa tosi huono röyhtäisemään ja äiti on vissiin vielä laiskempi häntä röyhtäyttämään, joten välillä pukleja tulee aika reippaanlaisestikkin. Monesti puklauksen jälkeen tulee sitten vielä sopivasti hikka ja sitten uudelleen nälkä kun ei ole ilmaa mahaa täyttämässä, joten sinällään pitäisi vissiin ryhdistäytyä syöttöjen jälkeen ton röyhtäyttämisen suhteen.

Saas nähdä kuinka meitin käy. Pakkasin nimittäin vähän runsaanlaisesti likalle taminetta vaunuihin päälle kun aamupäivällä mittari näytti kuitenkin lähemmäksi -10 astetta. No sitten kun olin jo vienyt typyn ulos niin vilkaisin uudelleen mittariin ja nyt siellä näytti olevan pakkasta enää -2 astetta. Eli kaikella todennäköisyydellä saan ottaa kohta hiestä läpimärän tytön jatkamaan (toivottavasti) unia tänne sisälle, amatööri asialla :kieh: .

Meilläkin meni viimeyö mukavasti. Tyttö taintui nukkumaan yhdentoista pintaan, heräsi syömään neljän ja puolikasin kieppeillä ja jatkoi vielä unta aina puolikymmeneen asti. Ihanaa kun sain syödä aamupalan rauhassa kun kerrankin sain itseni ylös sängystä "jo" kasin jälkeen. Loppuviikkona ei olekkaan enää toivoa nukkua aamulla yhtään pidempää kun mies häippäsee töihin jo klo 06.00 ja sehän tietää sitä, että mun on herättävä ainakin yhtenä aamuna ennen seitsemää laittamaan noita koululaisia matkaan.

Meidän likalla on ollut noita hormooninäppyjä harvinaisen vähän. Muutama siellä täällä. No varmaan sitten ennen ristiäisiä tytön naama kukkii oikein kunnolla, näin ainakin aikaisemmilla kerroilla on tupannut olemaan.

Sain tänään varmistettua ristiäispäivän ja se tulee olemaan 14.3. Haluaisin, että minun serkkuni tulisi kastamaan typyn ja tuo oli sellainen sopiva päivä hänelle kun on ns. kastevuorossa silloin. Kummitkin ovat jo lupautuneet tehtäväänsä, tarjoilut ovat myös
melkolailla valmiiksi suunniteltuna (mennään samalla menyyllä kun kakkosen vastaavissa karkeloissa) joten näiltä osin alkaa homma olla hanskassa. Meillä ristiäisten yhteydessä ei juhlita naimisiinmenoa kun sitä hupia on eletty jo melkein 15v. Me ajateltiin juhlia samalla nelosen 3-v synttäreitä kun ne olisivat tuosta ristiäispäivästä seuraavalla viikolla enkä kyllä jaksa kutsua samaa kööriä vieraita uudelleen meille heti muutaman päivän päästä ristiäisistä.

Ahaa, nyt alkaa kuulua kutsuhuutoa vaunuista, täytyy vissiin lähteä aukomaan lämpöpussia nyt alkuun josko siitä olisi jotain apua.

Leppoisaa tiistaita kaikille, jaksamisia tasapuolisesti :hug: .

:heart: Anni ja kuumaverinen typy 2vko4pv :heart:
 
Iltaa =)

Pulauttelusta Meidän neiti pulauttelee aika vähän loppujen lopuksi. Keskellä syöttöä voi joskus tulla, kun minullakin tulee sitä maitoa aika suihkuna... :whistle: Nyt neiti onkin alkanut paremmin röyhtäillä, kun aikaisemmin ei millään röyhtäissyt.

Rota-virus rokotteesta on ollut puhe. En nyt muista kuinka meidän kunta, maksaakohan ne siitä vai kuinka se nyt oli... pitääpä kysyä kun meillä on ensi viikolla neuvolakäynti. Jos ei maksa, niin pitää vähän itse miettiä kuinka sen kanssa tekee...

Ristiäiset pitäisi täällä jo alkaa suunitella... päivämäärä on valmis, 15.3, mutta ei mitään muuta... :whistle: Kummit on kyllä tiedossa, mutta ei olla vielä niiltä kysynytkään... :ashamed:

Meidän tytöllä ei ole hormooninäppyjä juuri ollutkaan... toivottavasti pysyisivät pois... ;)

Kakasta voisin kysyä teiltä... kun meidän tytöllä on aika löysät kakat, tuntuu että lähes kaikki imeytyy vaippaan!! Onko muilla niin??

Meilläkin yöt ja päivät ovat niin erilaisia päivästä toiseen. Toissa yönä nukuttiin tosi hyvin syöttövälit, vaikka söikin kolmesti yön aikana. Viime yö meni silleen että söi n. klo 23, sitten 00.30, 03,04 ja 6.30!! Eli tosi tiheästi, toivottavasti ei ala toistua... :/
Päivällä tuntuu että on nyt paljon enemmän hereillä ja seurustelee =) . Aamupäivät ovat nyt pari päivää ollut semmoisia että on valvoskellut 9.30-11.30, tosin syönyt aina vähän välillä! Ja myös illat n. klo 20-21 alkaen neiti on yleensä ollut virkkuna siihen asti kun yöunille mennään! ;)

Hyvää illan jatkoa kaikille!

:heart: Enkelitytön äiti ja Prinsessa 2vko 4pvää :heart:
 
No niin, en pääse sinne keskustelupuolelle:
Käyttö estetty
Kerhojen keskustelualueet ovat tarkoitettu ainoastaan kerhon jäsenien käytettäväksi
... pääsen sisään sillä salasanalla lukemaan mutten tuohon? Ja kirjautunu olen kuten nytkin. Ääägh, miks nää ei voi toimia samantien niinkuin haluaa :/

Meillä oli tänään pelkkää imetyshommaa, nyt mimmi rauhottu nukkumaan ja mä olen ihan poikki moisesta maratonimetyksestä. Siis käytännössä koko päivän lukuunottamatta ulkoilureissua, jolloin Mimmi nukkui, olen vain imettänyt. :/ Tissitkin oli päivällä kuin rukkaset moisesta imetyksestä, mutta tämä päivä lienee niitä tiheän imettämisen kausia sitten. Huomenna olis babybioon meno, joten toivottavasti huomenna olis imetykset vaikkapa parin tunnin välein...

=) semmosia, nyt pötkölleen kun mimmikin nukahti
 
Enkelitytön äiti... meillä kyllä kakka on myös hyvin löysää. Imeytyy vaippaan.

(.) Tyttö on nukkumassa päiväuniaan terassilla. Vanhempani tuovat tänään kastepuvun meille. Samassa on kastettu muutkin lapset ja minut ja sisareni.

Ei kai tässä kummempia... pitäisi jatkaa siistimisiä nyt kun vauva vielä nukkuu. Vaikka melkein mielummin käyttäs nää ajat ihan itsekin vaan laiskotellen.

rakuuna ja tyttö 1kk 6pv

 
hmm kerkeisköhän kirjoittamaan edes jotain...

Meillä kakka ähinät jatkuu, mutta nyt neiti ei ole juutanut onneksi yli puolen yön, relatipoillaonmaha alkanut hyvin toimimaan, mutta se ei ole enää sellaista ryynikakkaa, jota oli alussa?? onko se normaalia?? mä jo mietin että pitääkö omaa ruokavaliota alkaa muuttamaan, että ei neiti saA sen takia maha vaivoja.. en tiedää.. ei jaksaisi

painonpudotukseen minäkin liityn, painoa on liikaa, ja raskauskilojakin 24kg:stä vielä 9 jäljellä...
kuka puhuikaan, että vatsalihaksi saisi vasta 10kk jälkeen alkaa treenaamaan... miten ihmeesä mä sitten saan tuon roikkuvan nahka/rasva lärpäkkeen pois???

yöt menee täällä vaihtelevasti, ei niin minkään näköistä rytmiä tai kaavaa niissä ole.. Mutta eipä neidillä ikääkään ole vasta kuin 4 viikkoa...

Hymyillyt on meidänkin neiti tässä viimeisen viikon aikana monta kertaa, ja välillä tuntuu, että olis jo kauheasti asiaa mutta vielä sieltä ei kauheasti jokeltelua tule..

Nyt menen miehen kainaloon, tosin se taitaa tulla heti koneelle, mutta kuitenkin...

emmy ja neiti 4vk
 
Heippa!
Omasta painosta, yllätyksekseni painan 2 kiloa vähemmän kuin ennen raskautta!! eli ei hullumpaa, taitaa tuo imetys olla aika tehokas laihdutuskeino täällä suunnassa.
Eka neuvola takana ja kaikki hyvin poitsulla :)
Rotavirus-rokotteesta puhuitte..me vielä harkitaan sitä. Onhan tuo aika hintava.
Tänään alotettiin cuplaton-tipat kun on poitsulla laknut ihan tosissaan masu vaivaamaan :( Yleensä painottuu iltaan ja sehän ihan normaalia mutta tänään ollut tosi itkuinen. Tulee välillä itselleen niin voimaton olo kun ei osaa toista auttaa :( Iskä osaa kyllä hienosti hieroa massua ja pumpata jalkoja ja se auttaa aina välillä :)

Täytynee tulla kirjoittelemaan kerhonkin puolelle joku päivä :)
 
Huomenta,

Rotaviirusrokote saadaan jos itse se maksetaan. Terkka jo reseptiä tarjosi kun kävi viimeviikolla katsastamassa tyttöä. Päädyttiin nyt kuitenkin, ettei sitä oteta.

Meillä meni viimeyö ihan ketuilleen. Tyttö ei nukkunut pitkiä päikkäreitä eilen olleskaan kun oltiin just niihin aikoihin kauppareissulla. No kävi sitten nukkumaan yöunilleen jo vähän yhdeksän jälkeen ja jätti täten iltatankkauksen väliin ja sehän kostautui sitten useampana yösyöttönä. Herätyksiä oli 01,03,06 ja 8.00 likka sitten heräsikin uniltaan ja tossa sitterissä nyt nuokkuu ja hakee unta. Oma olo on kohtalaisen hyvä kiitos alkuviikon hyvien unien. Toivottavasti tuo rytmi ei kuitenkaan enää jatku ensiyönnä, sillä ei tollaista rallia tällä iällä enää jaksaisi (vaikka toki tarvittaessa pakkohan sitä olisi) :kieh: .

Painosta mullakin imetys kuluttaa kummasti tällä kertaa tuota rasvavarastoa. Sekin on "hyvä laihdutuskeino" kun on kiitettävän paljon tekemistä päivisin eli ei siis kertakaikkiaan välillä muistakkaan syödä (ja tämä on mulle todella epätavallista sillä olen aina ollut ns. ruoka-aikaan kotona :LOL: ). Kunhan vielä pääsen aloittamaan kunnon hikiliikunnan (toivottavasti ensiviikolla), niin eiköhän nuo viisi ylimääräistä raskauskiloa ala vähitellen saada kyytiä.
Ei mulla kyllä mikään kiire tuon painonpudotuksen suhteen ole. Eli en meinaa mitenkään varsinaisesti laihdutella imetyksen aikaan., Mullahan ei ole muutenkaan tuo maidontuotanto kovin runsasta, niin en halua vaarantaa sitä millään tiukalla ruokavaliolla (vaikka toki noita herkkujen syömisiä voisi vähentää ja aika runsaallakin kädellä :kieh: ).

Pitää lopetella ja mennä jatkamaan noita kotihommia kun typykin näytti nukahtavan tohon sitteriin. Onneksi typyn nuha ei ole äitiynyt kovin pahaksi, vaikka aikamoiset töllit aamulla pyystinkin niistäjään :/ .

Mukavaa tostaita kaikille, jaksamisia ihan tasapuolisesti :wave:.

:heart: Anni ja typy 2vko6pv :heart:
 
Täällä yö meni ihan mukavasti. Tyttö meni nukkumaan klo 22 ja heräsi syömään klo 4 siitä jatkoi uniaan sitten klo 8:n :D Aamulla herätys tulikin sitten railakkaissa merkeissä kun neiti pöräytti oikein kunnon rieskat husuun ja päälle parit komeat pierut. Taitaa eilen aloitetut disflatyl-tipat auttaa :whistle: Eilenhän neiti päivällä kärvisteli vatsanväänteiden kanssa. Kyllä oli tyttö aamulla tämän vatsantoimituksen jälkeen yhtä hymyä :D

Ensi viikolla on seuraava neuvolakäynti, saa nähdä miten tyttö on kasvanut.. Vaipoissa ollaan siirrytty liberon kokoon 3 kun alkoi kakkonen olla nafti masun kohdalta :whistle: Vaatteista kaikki 50 senttiset on pieniä ja 56 senttisissä osa alkaa olla pienen livakoita... Saa nähdä käykö samalla tavalla kun tuon toiseksi nuorimman kanssa, että kastepuku ei mahdu kiinni. Onneksi ei haittaa vaikka puku ei takaa menisikään kiinni, sitä kun ei kukaan huomaan..

Pitäisi lähteä tuonne lähikaupunkiin kaupoille, täytyy ensin odotella että anoppi tulee käymään kun lupasi tuoda pakastemarjoja tullessaan. Pääse keittelemään kiisseliä ja marjapuuroa :D

MaMa ja tytsykkä 4vk 1pv :heart:
 
Heippa kaikille!
D-tipat on meillä myös varmaanki aiheuttanu kitinää. Rupesin antamaan aamuisin samaan aikaan Rela-tippoja ja toivottavasti ne hyödyttävät. Tuntuu ainakin et olis muutaman päivän sisällä nuo kitinät vähän vähentyny. Neljäntenä tai viidentenä D-tippapäivänä tuntui et neiti ähki ja väänsi kaiken ajan ollessaan hereillä. Nyt hän sentään rauhoittuu jonnekin muuallekin kuin tissille tai tutille. Oon ollu jo vähän kauhuissani kun aina on ollu pakko laittaa tutti suuhun et sais rauhoittumaan kun mikään muu ei auta. Usein onkin sitten ahnaan imennän jälkeen simahtanu nopeesti. Ja siis tätä ennen oon syöttäny lapsen aina (yli)kylläiseksi eli sitä tissiä en oo viittiny enää antaa lussuttaa kun maitoa tulee reilusti ja vauva on ollu jo ihan hädissään ku ei halua ilmeisesti enää muuta ku lussuttaa.

Runttipulla ja muut painonpudottajat, täällä olis yks jolle tullut kunnolla painoa raskausaikana ja pitäis saada tiputettua et mahtuis joskus vanhoihin vaatteisiin... ei vaan oo oikein energiaa kun on kaksi alle 2-vuotiasta ja hermojen hoitoon ja masennuksen ennaltaehkäisyyn tarviteen järeitä aineita eli suklaata ja salmiakkia päivittäin. Eikä tosiaan pääse lenkeille vaunuttelemaan. Meillä ei oo vielä löytyny rutiineita tämän herrasväen kanssa eli ollaan varmaan aika pitkälti päivät sisällä (kun isi menee ens viikolla töihin) ja sitte vasta iltasella nuorimies ulkoilee isän kanssa ja mä vaunuttelen vauvan kanssa. Vähän mua jo masentaa tää sisälle jäänti, mut en nää kovasti vaihtoehtoja koska meidän 1 v 9 kk on vilkas eikä tottele tippaakaan. Lisäksi hän haluaa aina olla sylissä ulkona eikä kävele edes portaita alas ja meillä on sellaisetkin hidastamassa ulosmenoa. Kanna siinä sitte vielä pikkusisko myös!!

Mielialasta
: Hirvittääkö ketään muuta joilla esim. kaksi pientä tai muita juttuja jonka vuoksi pelkää arjen sujuvuutta ja "mielekkyyttä"? Mä en voi sanoa et meidän isyyslomakaan olis ollu mitään nautintoa koska tämä alle 2-vuotias on ollut kyllä supervaativa tämän ekan kk:n ajan. Tuntuu jotenkin pahalta kun jotkut lapsettomat tai vanhemmat ihmiset hehkuttaa et voi kun on ihanaa ja mun mielestä tää nyt ei vaan oo mitään kauheen ihanaa. Siis lapset on rakkaat ja ihanat, mutta tää on vaativaa. Melkein menisin mielelläni miehen puolesta maanantaina töihin. En mä koe olevani masentunu (ainakaan vielä ), väsyttää ja pelkään miten noitten kans pärjää kolmistaan kun molemmilla taitaa olla korkea vaatimustaso. Lisäksi masentaa kun pääse kotikonnuilleni sukulaisille ja kavereille vauvaa näyttämään (sinne on 600 km). Sukulaiset on liian vanhoja tullakseen tänne ja kavereilla ei ole oikein mahiksia tulla näin kauas vaan käväisemään. Mutta ehkä sitte vaikka huhtikuussa.... odotan kyllä jo kovasti et pääsen tästä kaupungista vähän pois...

Oho, tulipa aikamoinen valitusvirsi. Ajattelin ottaa vaan tällaisen asian puheeksi kun usein hehkutetaan vauva-ajan ihanuutta ja tuntuu et negatiiviset tunteet on kiellettyjä. Ei ne alakuloisemmat tunteet nyt heti ole merkkejä mistään masennuksesta. Ihmisiä tässä ollaan kaikki ja mun mielestä nykyaikana ollaan tasa-arvoisia ja äitien ei tarvitse enää olla mitään marttyyrejä ja venyä jaksamisensa rajoilla yli-ihmisinä.

Jonna ja Tirppana 3 vk 4 pv
 
Moi!
Onpa ihanaa kuulla, Jonna, että sana ihana ei tuu muillakaan ihan ekana mieleen... Meillä vasta tämä ensimmäinen 2-viikkoinen täällä heiluu, mutta on tässä kyllä jonnin verran totuttelua tässä vauva-arjessa yhdenkin kanssa. Miksi tosiaan pitäisi hymyssä suin suitsuttaa olon ihanuutta, jos se sitä ei ole. Tää on iso elämänmuutos ja tottakai saa reilusti sanoa, että joka hetki ei oo autuasta. Eikä se tarkoita, etteikö oltaisi kuultu, että vauva-arki on arkista ja rankkaa.

Tehoimut jatkuu, poika söi viime yönä tunnin tai puolentoista tunnin välein vartin huikat, tätä on menossa nyt kolmas päivä ja mä olen aika romuna. Nukuin päivällä vauvan kanssa pari tuntia päikkäreitä ja se toki auttaa, mutta yöt aina vähän pelottaa etukäteen. Odotusaikana hermoilin omaa unettomuuttani etukäteen aina iltaisin, mutta silloin jotenkin osasin psyykata itseni tyyliin "so not jos ei tuu uni" ja pitää nyt yrittää samaa. Aina kun poika on hetken rauhassa, haen arsenaalin vettä ja jugurttia ja keksiä jne nojatuolin viereen valmiiksi seuraavaa pallo jalassa -hetkeä varten. Niin ja vanhat kaksplussat ja vauvalehdet luetaan nyt uudestaan eri silmillä. Häntäluu on välillä aika lujilla tosta istumisesta.. Painoa mulla on jälellä vielä 2-4 kg riippuen vähän aamusta (tuli +11kg), mutta lähtöpaino huiteli ylipainon rajoilla eli on ihan tavoitteena, että imetys ja raivokkaat vaunulenkit veis vielä enemmänkin kuin tuon.

D-vitskut (Jekovit) aloitettiin eilen ja ilta+yö oli kovaa natinaa, mutta ei me osattu oikein arvioida, onko se tota tehoimua eli vaan tissi kelpaa, vai oliko masuvaivoja. Tänään annettiin toinen satsi jo klo 15, josko yöksi ois vähän ehtinyt masu laantua. Nyt poju köllii isin mahan päällä ihan tyytyväisenä äänestä päätellen =) Ai relatipat ja disflatyl, pannaan korvan taakse varmuuden vuoksi.

Ulkoilla meinattiin tänään, mutta viime yön rumban jälkeen ja kun poika on tosi kitinänä koko ajan, mennään suosiolla huomenna tai joku päivä. Tuntuu osittain helpottavalta, että mies menee töihin maanantaina ja päästään normirutiineihin, vaikka nuo yöt edelleen mietityttää. Mä oon kysynyt itseltäni jo useesti, että haluaisinko mä mennä töihin ja onneksi vastaus on vielä ollut joka kerta EN. Ja onneksi nyt siis saa jo mennä vauvan kanssa pihalle, ulkoilma vaientaa kitisevän vauvan aina, eikös se niin mennyt? =)

Poika oli kasvanut viikossa 200g, eilinen eka neuvolakäynti meni tosi reippaasti ja oltiin pikkumiehestä kovin ylpeitä :heart: Illalla pestiin tukka ekaa kertaa ja käytiin kylvyssä ja nekin meni vaan ihmetellessä isoilla silmillä, ei tullut itkua lainkaan. Meijän pieni vesipeto :heart: Notta on tässä hyviäkin hetkiä koko ajan ja ottaa kai aikansa, että vaikeemmat hetket menee omaan perspektiiviin. Mökkihöperyys saa nyt luvan kohta väistyä, kun päästään ulos ja vähitellen mammakin saa laajentaa taas reviiriään.

Ja VIELÄ yks positiivinen ajatus: onneksi päivä pitenee joka päivä!! En halua edes kuvitella, mitkä ois fiilikset, jos nyt ois lokakuu ja alkavapimeävuodenaika. Ihanaa, kun kohta on jo kasilta valosaa.

Tsemppiä muillekin!

Lilli ja linnunpoika 2 vk 2 pv
 
Tervehdys!

Täällä oli taas viime yö erilinen. Tyttö söi jo illalla klo 21, mutta valvoskeli 22 saakka eikä halunnut syödä vaikka yritin tarjota ennenkun meni yöunille. Noh, heräsi sitten klo 24 ja söi, mahavaivat alkoivat ja tyttö nukahti uudestaan vasta 01.30, seuraava syöttö klo 04 jälkeen ja aamulla jouduin herättämään klo 08 kun minulla oli meno verikokeisiin... No, onneksi tuo aamuyö oli rauhallisempi kun se on yleensä minulle tärkeämpi unen takia...

Aamulla sitten oli iskän kanssa ollut täällä hereillä ja kun itse tuli kokeista ja kaupasta takaisin klo 10 jälkeen niin nukkui tyytyväinen sitterissä! =) Toki heräsi jo sitten 11 syömään, mutta kummiskin! :D Ulkona käytiin tänäänkin ja huomenna yritetään tehdä vähän pitempi kävely...

Painosta taas... En ole nyt käynyt vaalla, mutta huomenna olisi tarkoitus... :whistle: Tosiaan minulla on iskennyt aivan valtava makeanhimo. Siis tuntuu että voisin syödä karkkia vaikka kuinka paljon... ja koko ajan tuntuu että on kaapissa jotain hakemassa... :ashamed: :kieh: No, jospa me saadaan tuo painonpudotus juttu tuolla kerhon puolella aloitettu niin ehkä voisin sillä osin osallistua ettei söis niin paljon karkkia... muuten en minäkään ajatellut niin hirveästi imetysaikana laihdutella...

Tsemppiä kaikille ja tosiaan päivä pitenee joka päivä! :D

:heart: Enkelitytön äiti ja Prinsessa 2vko 6pvää :heart:
 
Jonna-75 ja Lilli70 :hug: kiitos viesteistänne!! Olen todellakin samaa mieltä teidän kansssa. Minulla on ensimmäinen menossa ja vaikka tyttö ihan normaali vauva onkin eli ei ole koliikkinen tms. niin on todella ollut välillä koettelemista. Olen kironnut/tuskastunut/turhaantunut/huolehtinut vauvan 8 tunnin huuto/imetys maratonin jälkeen, 2 vrk d-vitamiini huutamisen jälkeen, levottomien päivien jälkeen jne...Ei todella arki mitään auvoa ole aina ollut. Ei myöskään ole itsetunnossa kehumista tässä ruhossa. Hienoa, että joku uskalsi aloittaa täällä myös toisen puolen vauva arjesta. Ehkä myös enempi uskaltautuu kirjoittamaan tänne nyt :heart:

Painonpudottajiin
kaksi päivää namilakkoa sekä ruokailua kalorilaskurin mukaisesti ja tulos -800g Jippii!!

Olivia ja Daniela 1kk ja rapiat
 
Heippa kaikille!

En ole tänne ehtinyt paljoa kirjoitella, nopeasti aina luen juttuja ja minuakin kiinnostaisi tuo kerhoon kirjoitteleminen.. Miten sai ne tunnarit sinne?

Ja sielläkö te olette painonpudotustalkoissa, se erityisesti kiinnostaa. Jokaisesta lapsesta kun on jäänyt muutamia kiloja ja nyt kun noita palleroita on tuossa jo kolme niin kymmenkunta kiloa olisi ihan hyvä jos saisi lykätä jonnekin muualle..

 
Tosiaan, oletteko painonpudottajat kokoontuneet jollkin tietylle listalle?? Mä tarttisin poistaa n. 11-14kg =)

Vauva-arjesta... Ei se tosiaan ole aina ruusuista. Mutta se on totta, että ekan kanssa mulla ainakin se muutos aiempaan elämään tuli tosi suurena yllätyksenä. Ja siis en tarkoita, että olisin jotenkin elänyt sen kummemmin. Aina mä olen sellainen kotonaolosta yms nauttiva ihminen ollut... mutta just se, että tuntui, että ei voi vessassa, suihkussa tms käydä silloin ku on tarve, vaan sillon ku sinne pääsi. Kahvia ei tuntunut saavan rauhassa juua, ei ruokaa laittaa, edes siivota, puhua puhelimessa, katsoo TV:tä, lukea, levätä jne... Kaiken tahdin määräs vauva. Ja vaikka vauva oli kiltti, rauhallinen, nukku hyvin, söi hyvin, niin silti se tuntui imevän mehut... Muistan kuinka moni oli sanonut "...kun se vauva-arki koittaa..." "...se on rankempaa kuin mitä ajattelet..." "...ei ole ruusuilla tanssimista..." jne... Niin ei niillä lausahduksilla ollut mitään väliä. Eikä tarviikaan olla. Jokainen äiti kokee vauvansa omalla tavallaan ja ekan lapsen kanssa jokainen kulkee sen oman "äitiytymisensä tien läpi".

Mutta kun mä tajusin ja hyväksyin sen, että vauva ei määrää milloin äiti käy vessassa, milloin tekee ruokaa, milloin siivoo jne... vaa se on arjen rytmi ja inhimilliset omat tarpeet, jotka määrävät mitä tarttis tehdä... ja vauva ei vahingoita itseään siitä, että joskus joutuu odottaan ja vähän nahisteleen ja huutaakin, niin olo kyllä jotenkin helpotti. Jotenkin tuntu, että "pitää toimia siten kuten itse neuvois muita toimimaan, eikä siten miten itse toimis, kuten vauva vaatii" Heh... en ehkä osaa selittää.

Mutta siis kakkosen kanssa oli mun kohdalla helpompi, mutta se johtu ihan taatusti siitä, että se edellinen lapsi oli vielä niin pieni ja ne meni vähän niinku "kaksi kärpästä yhdellä iskulla".

Mulla on ihan samat "omien tarpeitten huomioimisen ja täyttämisen"-kamppailu nyt (!!!) kun edellisen lapsen syntymästä tulee tänä vuonna 10 vuotta. Olen tunnemaailmaltani aivan samassa, kuin ekan kanssa aikoinani. Muutenkin musta tuntuu, että jokainen vauva on omanlaisensa, jokaisen syntymän jälkeinen aika kaikilla äideillä ja vauvoilla. Kukaan ei voi toiselle kertoa, miltä pitäis tuntuu, miten pitäis toimia tms... Mutta itse ajattelen, että se on mulla nyt helpompaa, että voin sanoa itselleni "Sähän tiesit mihin itsesi panit" Ja helpottaa tietää, että tilanteet muuttuu... Mä en nyt kuluta aikaani itse siihen, että odotan sitä, kun vauva jo viihtyy itsekseen, osaa hetken nauttia ilman äitiä tai muuta seuralaista... koska tiedän, että siinä vaiheessa jo kaipaisin tätä alun aikaa ja odottaisin jo seuraavaa vaihetta... =)

Musta tuntuu, että en ehkä ihan osannut tähän laittaa tätä ajatustani, siten kun sen ajattelen, mutta laitoinpahan kuitenkin...
(mm. Olivia78, Jonna-75 ja Lilli70 kirjoitusten innoittamana)
 
Mä ilmottaudun mukaan painonpudottajiin.. Tosin vasta maanantaina pääsen vaa'alle ja nään paljonko raskauden aikana tulleista 8,8kg:sta jäi pudotettavaksi. Tosin raskauden lähtöpainostakin tarvitsisi päästä 4-5kg alaspäin niin voisin olla rauhassa painoni kanssa. Mulla siis tavoitepaino on n.60kg ja pituutta mulla on 160cm.

Pakko sanoa että yllättävän paljon tänne tulee lyhyessä ajassa tekstiä.. Johtuu ehkä siitä että yritän seurata tämän pinon lisäksi toista pinoa ja kahta kerhoa. Ja vauvakin tietysti vie aikaa.. Katsotaan nyt sitten että tipunko pois tästä pinosta ja keskityn sitten enemmän tammikuun toivojen kerhon seuraamiseen. Yritän nyt vielä ainakin roikkua mukana myös tällä puolella.

Nyt menen syömään vasta paistamaani pannukakkua. Armoton makeannälkä tuntuu vaivaavan täälläkin. Kummallista! Kuuluu vissiin kuitenkin asiaan?!


tulia & pikku-inkkari 12vrk
 

Yhteistyössä