Tosiaan, oletteko painonpudottajat kokoontuneet jollkin tietylle listalle?? Mä tarttisin poistaa n. 11-14kg =)
Vauva-arjesta... Ei se tosiaan ole aina ruusuista. Mutta se on totta, että ekan kanssa mulla ainakin se muutos aiempaan elämään tuli tosi suurena yllätyksenä. Ja siis en tarkoita, että olisin jotenkin elänyt sen kummemmin. Aina mä olen sellainen kotonaolosta yms nauttiva ihminen ollut... mutta just se, että tuntui, että ei voi vessassa, suihkussa tms käydä silloin ku on tarve, vaan sillon ku sinne pääsi. Kahvia ei tuntunut saavan rauhassa juua, ei ruokaa laittaa, edes siivota, puhua puhelimessa, katsoo TV:tä, lukea, levätä jne... Kaiken tahdin määräs vauva. Ja vaikka vauva oli kiltti, rauhallinen, nukku hyvin, söi hyvin, niin silti se tuntui imevän mehut... Muistan kuinka moni oli sanonut "...kun se vauva-arki koittaa..." "...se on rankempaa kuin mitä ajattelet..." "...ei ole ruusuilla tanssimista..." jne... Niin ei niillä lausahduksilla ollut mitään väliä. Eikä tarviikaan olla. Jokainen äiti kokee vauvansa omalla tavallaan ja ekan lapsen kanssa jokainen kulkee sen oman "äitiytymisensä tien läpi".
Mutta kun mä tajusin ja hyväksyin sen, että vauva ei määrää milloin äiti käy vessassa, milloin tekee ruokaa, milloin siivoo jne... vaa se on arjen rytmi ja inhimilliset omat tarpeet, jotka määrävät mitä tarttis tehdä... ja vauva ei vahingoita itseään siitä, että joskus joutuu odottaan ja vähän nahisteleen ja huutaakin, niin olo kyllä jotenkin helpotti. Jotenkin tuntu, että "pitää toimia siten kuten itse neuvois muita toimimaan, eikä siten miten itse toimis, kuten vauva vaatii" Heh... en ehkä osaa selittää.
Mutta siis kakkosen kanssa oli mun kohdalla helpompi, mutta se johtu ihan taatusti siitä, että se edellinen lapsi oli vielä niin pieni ja ne meni vähän niinku "kaksi kärpästä yhdellä iskulla".
Mulla on ihan samat "omien tarpeitten huomioimisen ja täyttämisen"-kamppailu nyt (!!!) kun edellisen lapsen syntymästä tulee tänä vuonna 10 vuotta. Olen tunnemaailmaltani aivan samassa, kuin ekan kanssa aikoinani. Muutenkin musta tuntuu, että jokainen vauva on omanlaisensa, jokaisen syntymän jälkeinen aika kaikilla äideillä ja vauvoilla. Kukaan ei voi toiselle kertoa, miltä pitäis tuntuu, miten pitäis toimia tms... Mutta itse ajattelen, että se on mulla nyt helpompaa, että voin sanoa itselleni "Sähän tiesit mihin itsesi panit" Ja helpottaa tietää, että tilanteet muuttuu... Mä en nyt kuluta aikaani itse siihen, että odotan sitä, kun vauva jo viihtyy itsekseen, osaa hetken nauttia ilman äitiä tai muuta seuralaista... koska tiedän, että siinä vaiheessa jo kaipaisin tätä alun aikaa ja odottaisin jo seuraavaa vaihetta... =)
Musta tuntuu, että en ehkä ihan osannut tähän laittaa tätä ajatustani, siten kun sen ajattelen, mutta laitoinpahan kuitenkin...
(mm. Olivia78, Jonna-75 ja Lilli70 kirjoitusten innoittamana)