*Tammikuun Tähdet-11* kesäkuu-10

M1n1 ja neulainen, kiitti "antibioottikuuri vinkeistä" :D Ei tosin onneks tarvinu selitellä mitää, kyseessä olikin vaan yhden kuohuviinin maistaminen, maistoin sitä kolme pientä suullista ja oli kyllä niin h*lvetin pahahaakin etten olis muutenkaa juonut vaikken olisikaan raskaana :x Saunalla oli sitten tervetulomaljat, puoli kuoharilasillista kuoharia ja loput appelsiinimehua, siitäkin join pari huikkaa ja loput kaadoin lavuaariin eikä kukaan huomannut. Ihan kuin esimies olisi pari kertaa katsonut tätä pömppistä, voipi olla että aavistelee jo jotain mutta en haluaisin vielä kertoa ennen ensimmäistä ultraa jonka ajankohtaa en vielä tiedä, kai se parin viikon sisään on.

Olitte asumisestakin puhuneet, lueskelen kyllä tätä ketjua päivittäin mutta aina ei meinaa ehtiä kirjoittaa. Meillä on todella ahdasta, minulla on rivarikolmio 76m2, jossa meitä on nelja (jokatoinen viikonloppu 5). Lämmintä vasratoa ei ole joten kaikki kamat pitöää varastoida sisällä. Ensi vuotta meitä on siellä sitten 5 (/6). En todellakaan tiedä mihin vauvansängyn ja hoitopöydän saisi mahtumaan. Stressaa tämä asumistilanne mutta isompaan ei ole vielä varaa, mies vielä opiskelee reilun vuoden verran, eli lähinnä minun tuloilla elellään. Tiukkaa tulee olemaan kun minunkin tulot tippuu äippälomalla, huh. No täytyy lohduttautua sillä että tämä aika kun lapset on pieniä ja pitää hankkia talo ja isompi auto yms, vie paljon rahaa mutta kyllä se sitten vuosien päästä varmasti helpottaa...luulisin....toivoisin!

MamaDeDos + matkustaja 9+2
 
Huomenia!

Meilläkin asutaan suht ahtaasti, 75m2 kolmio ja noin virallisesti siis asun siinä kolmen poikani kanssa, mutta joka toinen viikonloppu meitä on siinä seitsemän. Niillä viikoilla, kun minun lapseni ovat isällään (meillä on siis vuoroviikkohuoltajuus), olen punkannut miesystäväni luona. Nyt kesän lopulla on kai tarkoitus lyödä kamat saman katon alle, mikä tarkoittaa minun asuntoani. Katsastellaan kyllä koko ajan, jos löytyisi järkevän hintaista, isompaa asuntoa.

Jes, nyt päästiin mun maailmaan! :D Täällä on kokemus kolmen lapsen kestovaipattamisesta ja kohta siis neljän. Täytyy vaan tehdä pienimmälle uusi satsi pikkuvaippoja, koska ehdin jo myydä pienet koot pois. Minun kun ei pitänyt tehdä enää lapsia... :whistle:
Itse olen tykännyt eniten kosteussulullisista taskuvaipoista ja vaipat olen ommellut itse. Ihan vastasyntyneellä käytin jonkun aikaa harso+villahousut -yhdistelmää, mutta aika nopeasti olen siirtynyt taskuihin.
Absolutisti en ole ollut minäkään, reissuun on pakattu kertikset.

Nyt taidan ryhtyä kotivideoiden editointiin. Kameran filmillä taitaa olla käsittelemätöntä matskua viime kesästä saakka... :ashamed:

Kreecher ja Ötys 8+3
 
liikunnasta raskauden aikana vanhasta muistista muistaisin että syke saa nousta korkealle mutta kun raskausviikkoja on täynnä tietty määrrä, olikohan se jtk rv 25-27 niin sitten syke ei enää saa nousta jotta pikkuinen ei kärsi hapenpuutteesta.

Onko muilla jokin muu tieto?? :0

Oon harrastanut tähän viikkoon asti hölkällä käyntiä pikkuveljeni kanssa (joka ei tiedä raskaudestani viel x) tosin oon hölkkäillyt vain kerran viikossa ajan puutteen takia. Harrastan myös mahdollisuukksieni mukaan muitakin liikuntalajeja kuten: aerobiciä, steppiä, bodypumpia, bodycombatia, spinningiä

mammyli, alma 9+4 ( en oo ihan varma onko 9+4 kun en oo joka päivä ajatellut :)
 
Kreecher tota harso+villahousu yhdistelmää ajattelin itsekkin kokeilla :) ja kankaita ostin jo taskuvaippoihin ( yksi piti kokeilla ), kun on aikaa sitten 4kk työttömänä noita ommella ja tehdä :) sitten alkaakin äippäloma :) ostin tossa näpsyjäkin samalla, kun tilasin merinovilla lankaa, niin vähän "säästää" postikuluissa :D ja yritän tässä, sitten, kun hieman pidemmällä raskautta mennään, niin ostellä pikkuhiljaa asioita, niin ei kakki menoerät osu yhdelle kk :)

Kreecher ja susanna onkos mitään aloittelija vinkkejä? ;)

piupula ja leevi 10+2
 
Huomenia, täällä taas asiaa niin paljon että eipä päähän jäänyt paljoa mitään :wave: :xmas:

kestovaippoja ei meille tule, en jaksa, joten kertiksiä ostellaan, on muutenkin ihan reilusti tuota pyykkiä ja meidän kerrostalokolmiossa 78m2 ei oikein kuivaustilaakaan ole :headwall:

Reippauspäivä tänään ja siivosin täällä siskon luona kunnolla vkoloppua varten ja muutenkin, kun sisko meni viemään kerhotrion kerhoon ja minä jäin pentuvahdiksi tuon pienimmän kanssa.

Sain eilen soitettua myös asuntomme omistajalle et oisko saanu vuokranalennusta kun emme voi kotona asua ollenkaan tällä hetkellä vessarempan takia, niin suostui puolen kuun alennukseen joka sopii meille, kuluja on kuitenkin täällä siskonkin luona ja ei siskolle sähkö ja vesi ilmaista ole, joten sinne menee myös osa, kuun loppuun kait täällä majaillaan näillä näkymin ainakin ellei kuivatus sitten venähdä taas :kieh:

Mutzilla ja tirriäinen 10+3 :heart:
 
Täällä myös yksi kestovaippahöperö :D Esikoinen meni kertsikoilla, mutta kuopuksen kanssa kestoiltiin. Mun suosikit ihan vauvana oli myös harso+villikset, mutta aika pian siirryin sisävaippa+kuori yhdistelmään. Taskuja oon käyttänyt myös, mutta vähemmän ihan pienelle, vuoden iästä sit melkein pelkästään (paitsi univaippana hyväimuinen sisävaippa+villikset). Juu tästä riittäisi juttua vaikka kuinka, mutta ehkä ette jaksa lukea :LOL:

Nyt syömään ja sit kuopuksen kanssa päikkäreille. Meillä on tänään helppo päivä, kun isi on vapaapäivää viettämässä B)

Mussu & Myy 11+5
 
Merkkailen vain, tekstiä ilmaantuu niin paljon niiin nopeasti. :D

kestovaippailusta saa minua infota vaikka intopinkeillen yksärillä, viherpiipertäjänä tulevat varmasti käyttöön täälläkin. Mutta kuten sanottu, ekakertalaisena paha tietää mikä toimii ja mikä on hukkaan heitettyä rahaa ja aikaa.

Ostostelusta, moni teistä on ostanut jo mammavaatteita, mitä vielä? Myöntäkää mitä tullut ostettua vauvaa varten nyt jo, vaikka se onkin pieni katkarapu ja aikaa tammikuuhun mahdottoman paljon. Tunnustan käyneeni Englannissa Build-a-Bear-liikkeessä rakentamassa nallen ihan tälle nappulalle, sekä ostaneeni yhden ainoan kettukuvioisen unisex-värisen bodyn. :D Muita en ole uskaltanut ostella, vetoan taikauskoon. :whistle:

Spatz ja mahavaiva 7+5
 
vauvatarvikkeista Mä olen ajautunut jo selailemaan noita vaunuvaihtoehtoja yms :D Meillä kun on koira (ja kolme kissaa), jonka kanssa tulee lenkkeiltyä todella paljon myös metsissä, niin tarvitaan kestävät rattaat. Varsinkin kun lapsi syntyy talvella, joten ei kelpaa kolmipyöräiset yms. meille. Saa nyt nähdä mihin päädytään, miehelle en ole edes uskaltanut mainita vielä mitään, ajattelin että valitsen tyyliin kolme eri mallia/merkkiä, joista kerron miehelle, ja se saa sitten tutkailla niiden teknisiä tietoja, mä päätän tottakai värin :D

Anoppi toi meille pari kuukautta takaperin miehen vanhoja vauvavaatteita, eli 30 vuotta vanhoja. Osa on anopin itse kutomia, osa ihan jotain kaupan potkupukuja. Silloin piilotin ne vaatekomeron hyllylle, kun oli aika huonot fiilikset kun ei yrittämisessä näyttänyt mitään onnistumisen merkkejä. Ehkä joku päivä uskallan kaivaa ne esille, ja pääsen tarkastelemaan kunnolla mitä siellä olikaan. :heart:

Itse olen yhdeltä ammatiltani puvustaja, joten tulee varmaan ommeltua kestovaippoja, tosin en ole vielä tutustunut niihin ollenkaan, mutta onhan tässä aikaa. Neulomista en enää harrasta, sormet ei kestä. Mutta ompelua tulee harrasteltua, ehkä alan vääntämään sitten raskauden lopussa jo potkupukujakin.

).( Väsymys ja huono olo jatkuu, kävin antamassa verinäytteet aamulla, ensi viikolla tarkastellaan niitä sitten lekurin kanssa. Nyt lähdetään sukuloimaan perinnetilalle keski-suomeen, saa nähdä tuleeko tää raskaus ilmi. Toisaalta olisi ehkä ihan kiva paljastaa, niin saisi sitten levätä rauhassa, mutta en jaksa mitään hössötystäkään mitä suvun puolelta varmaan tulee. Esim. mitä me tehdään vauvan ja elukoiden kanssa (ei meille mikään ongelma, elukoista ei kyllä tulla luopumaan), mitä nyt kun olen vaihtamassa ammattia niin miten sen käy yms. :$

hyvää viikonloppua ihanaiset!! :heart:

neulainen ja klöntti 8+3
 
mussu kyllä ainakin mun puolesta saa höpistä kestoilusta vaikka kuinka paljon :D tai laittaa yksäriä yms.. :) Kaikki tieto ja kokemus on vaan plussaa :heart: Muutenkin oon jo ihan villiintynyt tähän kestoiluun :LOL:

Tein tohon kestovaipoista joku aika sitten alotuksenkin, niin sitä voi käydä kanssa lukasemassa, ja sitten tossa oli toinenkin alotus.. siis jos kiinnostaa :attn: nostan ne alotukset tohon taas :D

nyt kotia kohti ja sitten postiin hakemaan lankoja :heart:

piupula ja leevi 10+2

*muoks* ostoksista muuta en vielä ole ostanut, kun noita kankaita, lankoja ja sitten niitä näpsyjä niin ja yhdet äippä housut.. Yhdistelmärattaat ja kaukalon ja turvaistuimen olen katsonu valmiiksi, mitkä ostetaan :whistle: , nyt täytyy enää vaan odotella alemyyntejä->kuulemma tän vuoden mallit saa halvalla joulu-tammikuussa, kun tulee uudet mallit kauppoihin :D sitten elokuun jälkeen, kun työt loppuu ja jään työttömäksi lähdetään ulkomaanmatkalle, niin sieltä vois ehkä jotain kivaa katsoa ja kun sieltä tulee, niin on 4,5kk aikaa kaikki päivät läpeensä tehdä ja ostaa ja hössöttää.. :D Ajattelin sinne yrittää jättää suurimmanosan, ellen tässä innostu aikasemmin :whistle:
 
osteluista: Mä en oo ostanu vauvalle vielä mitään. Itelle 3 housut ja 1 paidan. Aattelin oottaa ainaski syksyyn. Sitte on valikoimat isommat ku nythän on tarjolla enimmäkseen kesäisempää.

vaunut ja turvakaukalo pitää ostaa jossain vaiheessa. Melkeen kaiki tavarat ja vaatteet on keritty laittaa kiertoon :(

t. tammitähti ja tirppis 9+
 
Moikka!
Ah.. viimeinen työpäivä ohi pitkään aikaan, nyt alkoi kuukauden kesäloma ja voin kertoa, -TULI TARPEESEEN :D Oon todellakin nyt loman tarpeessa, voimat on ihan loppu.

En ole vielä ostanut vauvalle mitään, itselleni olen parit äitiyshousut.

Kestoja meinasin esikoisella käyttää mut into loppui lyhyeen pyykkivuorien kasvaessa ja siirryin kertiksiin. Nyt aika priimat kestot vielä tallessa ja aijon aluksi ainakin kokeilla taas niitä, jos nyt intoakin säilyisi vähän pidempään ja pyykkikone laulais tasaseen tahtiin :whistle:

Mut tosiaan, tää painuu nyt kesälaitumille eikä kuukauteen päivystä enää palstalla ihan päivittäin kuten ennen :D Kyllä mun pitää kuitenkin ainakin viikottain käydä palstalla etten ihan tipu kärryiltä teijän jutuista :D

Ihanaa viikonloppua kaikille :wave:

Avokado 8+6 :heart:
 
En mä kyl viel ala ostelee. :) Varmaa sitte kun selvii sukupuoli, jos nyt ottetaan selville koska mies sano vahvasti asialle ei. :D Mammavaatteita mulla onjo ennestää.. paitsi haluan semmoset farkkuleginssit H&M!! Sitte ku masu jo iso ni voi ostaa.
Nyt tuli postista tieto ultrasta, joka on vasta 5.7! Höh, kauan joutuu odottaa viel, yli 2 viikkoa!
Niin ja meillä käytettiin pojan kanssa kestovaippojan tavallisten rinnalla, kutsutaanko sitä sitten osakestoiluksi? ;P

icefairy&Linnun Lyy 10+1
 
Kannattaa varmaan merkata lihavoidulla nämä kestovaippakeskustelut samalla lailla kun merkataan muutenkin otsikoita, niin on sitten helppo hypätä yli, jos ei kiinnosta lukea. :)

Multa saa halutessaan kaavoja, jos omasta takaa ei löydy. Minulla on myös nepityskone itselläni, jota lainaan kyllä mielelläni, joskin sen postittaminen taitaa maksaa useamman kympin, koska on todella painava. Suosittelen todella lämpimästi nepillisiä vaippoja, koska tarrat tahtovat takertua pesukoneessa kankaisiin, vaikka niissä olisikin sulkutarrat.



Tuossa meidän vaippaläjä... :D Noista tosin siis myyty pienimmät koot pois ja oikeassa reunassa olevat eivät ole vaippoja, vaan kuivaksiopetteluhousuja.

Miehän vauhtiin pääsin!

Kreecher ja Ötys 8+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja M1n1:
ON: Np-ultrassa käyty, ultran mukaan viikkoja vasta 10+6, np mitta oli 1,2 eli ihan normaali kuulemma. Ultrasta löytyi fysiologinen napatyrä, se voi olla että menee ohitse kahdessa viikossa eli siis silloin uusi ultra, mutta se voi myös tarkoittaa kromosomipoikkeavuutta tai sitten vaan on ihan tavallinen tyrä joka suljetaan heti vauvan syntymän jälkeen. Muuten mitat ja syke ok. Kävin samalla veriseulassa. Viikon kuluttua tulee veriseulan tulokset kotiin. Ensi viikolla on myös neuvolalääkäriaika. Kiva viettää juhannusta tässä välissä kun saa murehtia onko kaikki hyvin.

Anteeksi että nyt tuli vain omaa napaa.

M1n1 ja pikkukakkonen 11+1 (mennään vielä tällä lukemalla, kahden viikon päästä sitten muutellaan uuden ultran myötä.)

Meillä oli sama juttu tuon nyt 9kk likan kanssa ja seuraavassa ultrassa oli hävinnyt ja nyt aivan terve normaali tytsy...pelottihan se minuakin toki, mutta kun nykyään on niin kamalan tarkat ja hienot laitteet, niin löytävät kaikkea mahdollista, mitä ennen ei edes tajuttu eikä löydetty ja silti vauvat syntyi terveenä...tsemppiä ja yritä olla huolehtimatta :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Elmi:
M1n1 :hug:

Siis mulle olis annettu uusi np-ultra aika kolmen viikon päähän, mutta me ei olla silloin edes täällä Helsingissä. Lähetään kuukaudeksi lomaileen. Eli oma valinta etten sitten mene uudestaan.. En käynyt esikoisestakaan erikseen np-ultrassa ja terveenähän tuo syntyi. Pitää nyt vain toivoa, että vauvalla olisi kaikki hyvin. Rakenneultrassahan se sitten näkyy, jos on jotakin vialla..

Neuvolasta tosiaan käskivät varata seuraavan ajan vasta rakenneultran jälkeen..on kyllä pitkä tauko. Varmaan on sitten esikoisen 1-vuotisneuvola ja minun neuvola yhtäaikaa, kun esikko täyttää 10.9. vuoden.

Minäkin olen jo vähän miettinyt tuota asumisasiaa, kun asutaan tällä hetkellä kaksiossa. Muuten täällä on hyvin tilaa ja avaraa, mutta makuuhuone on tosi pieni. En tiiä miten sinne saa sitten tungettua vielä vauvankin sängyn. Olenkin ajatellut, että voisin vuokrata sen vaavi-sängyn, kun se ei varmaan vie niin paljon tilaa. Onko kellään muuten koskaan ollut vuokralla sitä vaavi-sänkyä? maksaa kuuleman 75 ? neljä kuukautta..

Minä olen kertonut raskaudesta vasta äidille ja molemmille siskoille, jotka ovat myös RASKAANA..Aika hyvä sattuma, että kaikki kerralla raskaana. Äiti olikin vähän, että no nythän ne tytöt alkoivat sitten vauvoja laittamaan ja kaikki yhtäaikaa :LOL:

Palataan!
Elmi ja Minni 9+3
Meillä oli tuo vaavisänky vuokralla tytön kanssa ja täytyy oikein kehua ettei paremmasta väliä...vauvan saa joka paikkaan mukaan viereen asti ja ei tarvitse nostella painavia sittereitä...likka nukkui siinä ainakin 3kk asti..suosittelen lämpimästi :heart:

 
Susannna täälä neuvolassa sanottiin ainaki että joka raskaudessa otetaan se verikoe ja selvitetään varmuuden vuoksi :) voihan se olla että eri käytäntö taas!

Kohdusta neuvolassa tosiaan ku yritettiin niitä sydänääniä kuunnella niin samalla tunnusteli kohtua ja sano että on niinku turvonnut kohtu eli lähtenyt kasvamaan..
Kestoilusta sama tilanne ku Avokadolla! Mutta nyt tosiaan ajattelin itsekkin
olla pitkäjänteisempi! 30 kestovaippaa on hankittuna ja ne on noin kuuteen kiloon asti! eli siitä isommat puuttuu kokonaan, olen lähinnä kirpparilta niitä aikoinaan ostanu ja vain kaks taitaa olla ihan uutta! :)
7+5
 
minä en kestovaippaile!!!!! ei riitä motivaatio ei!!! likan kans piti mut en edes koittanu :LOL:

tänään oltu töissä ja ihme että sieltä hengis selvisi... syömäs sai käydä kokoajan, pahaa teki koko aamupäivä ja koko päivän väsytti ihan hullusti !!!! miten ikänä selviän huomisesta työvuorosta??!!??

tänään pelästyi oikein kunnolla ku oli soitettu vieraasta numerosta niin tottakai pelkäsin et nyt ne soittaa siitä turvotuksesta ja siinä jotain häikkää, mutta onneks ku soitin takasi niin meni lehtimyyjälle :D kerranki olin ilonen että he olivat soittaneet... :D

mä olen ihan koukus tähän palstaan. monta kertaa päiväs käyn katsomassa ja lukemassa. ehkä pitäis hankkia elämä :LOL:

memmu ja valtsu 12+5
 
Heips! asumisesta sen verran että nyt asutaan 2aik+1lapsi kolmiossa 83neliötä. Juhannuksen jälkeen muutto omakotitaloon 110neliötä, joten tilaa pitäisi olla ihan tarpeeksi. Jess, pääsee pois tästä kerrostalo elämästä ja omaan rauhaan! Tällä ollut äitiyshousut käytössä jo pari viikkoa kun vatsa todella turvonnut. Uudelle tulokkaalle olen ostanut kahdet bodyt,ihan sen takia kun olivat niin ihanan näköset :)

Omaa napaa...vointi on todella huono, tais niin pitää paikkansa kun lääkäri varoitteli että tämä viikko on se pahin koska hcg hormoonin taso korkeimmillaan. Eilisen illan jälkeen en ole pystynyt mitään syömään taikka juomaan, jos ei ½ dl jaffaa lasketa jota äsken väkisten koitin juoda. Mielessä kävi jo lähteä lääkäriin että sais lähetteen tiputukseen. Noh, seuraan nyt tilannetta vielä, jos vaikka jaksais taistella kunnes tiistaina on neuvola. Sellaista meillä...
tiinu83 & masuasukki 10+0 *poks*
 
Kiitos Pikkutoive suosittelusta ja kokemuksesta vaavisängystä :) Siskoni kanssa molemmat mietittiin, että jos se vuokrattaisiin. Sinä olet sitten risteilyltä palannut, oliko mukava reissu?

Avokadolle oikein hyvää ja aurinkoista kesälomaa!

Kreecherillä hienon näköinen vaippavuori :) Minäkin olen innostunut kestovaippailusta ja meidän esikoisella on noin 20 kestoa tällä hetkellä. Osan olen tilannut netistä ja muutaman ostanut kirppikseltä. Olen myös huomannut, että nepparivaipat ovat parempia, koska neiti ei saa niitä (ainakaan vielä) itse irti. Viimeksi tilasin niitä Babylandin vaippoja Hello Kitty-kuosilla ja olivat kyllä aika makeita. Ne menee 3-13 kiloisille lapsille.
Vauva-aikana en käyttänyt neidillä kestoja, kun ne jotenki päästi sen pissan läpi lahkeesta. Mulla oli siskolta kestoja lainassa, liekö tein niistä liian "kovia" paketteja, jotka eivät mukautuneet tytön pyllyn muotoon...tiiä sitten..

Mulla on kans joitakin "vanhoja" mammavaatteita viime kesältä. Kunhan vain jaksais mennä kaivamaan niitä tuolta ylitäydestä ja erittäin sotkuisesta varastosta.. :kieh: Eilen kävin ostaan juhlavaatteita ja mun piti ostaa hame kokoa 42, kun muu koko ei mennyt mahan ympäriltä kiinni. Tavallisesti käytän 38-40 kokoa. Täyty vähän ajatella, että mahtuu se hame vielä juhannushäihinkin päälle..Huomenna lähdetäänkin ristiäisiin ja siellä sitten näkee pitkästä aikaa taas pienen poikavauvan :)

Memmulle ja neulaselle voimia väsymyksen kanssa..se on kyllä välillä ihan kamalaa tuo väsymys ja unentarpeen suuruus!

Elmi ja Minni 9+5
 
Terkut ruottista B)

Kylläpä oli reissu :attn: Nyt aivan rikkipoikkiväsynyt.Tyttökin nukkuu päikkäreitä jo neljättä tuntia :p Tais olla sille vähän rankka reissu :heart:

Ekana iltana käytiin seisovassa pöydässä syömässä ja herkut oli mitä mainioimpia :p
Se mikä pisti silmään, oli väenpaljous. Ihmiset tuntui ryntäilevän seisovista pöydistä toiseen ihan sekopäisellä tavalla ja muksuista puhumattakaan...pieniä parivuotiaisiakin pyöri siellä ihan ilman kenekään valvontaa..aika markkinafiilis jäi siitä illallisesta. :eek:

Seuraavana päivänä oltiin viisaampia ja käytiin rauhassa syömässä aamupala sellaisessa kahviltyylisessä ravintolassa ja ilman häslääviä ihmisiä :attn:

Koko torstai päivä pyörittiin sitten tukholmassa, skanssenissa ja gröna lundissa...ilmat suosi ja käveltiin pitkiä matkoja B) Mies kävi sellaisessa kieputtimessa, mikä meni joka suuntaan ja ympäri ja ämpäri ja kävi tosi korkeellä...itellä ois varmasti oksu lentänyt ainakin 3 kertaa ja plörät ois tullut housuihin :LOL:

Osa loppumatkaa meni mukavasti kannella istuessa ja aurinkoa ottaessa. Olenkin hivenen itseni nyt polttanut, kun ei heti tajunut sitä että merellähän se aurinko vasta tarttuukin :(

Hirveän kivasti viihtyi tuo meitin 9kk likka...ei narinan narinaa. istui suurimman osan matkaa rattaissa ja olla möllötti nätisti tai jutteli itekseen ja hymyili vastaantulijoille..pelkäsin suotta :p Eli toisin sanoen ihan mukava reissu, vaikka olenkin nyt älyttömän väsynyt...reissussa rähjääntyy
:kieh:

Pt ja Kille 10+4 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Memmu86:
minä en kestovaippaile!!!!! ei riitä motivaatio ei!!! likan kans piti mut en edes koittanu :LOL:

tänään oltu töissä ja ihme että sieltä hengis selvisi... syömäs sai käydä kokoajan, pahaa teki koko aamupäivä ja koko päivän väsytti ihan hullusti !!!! miten ikänä selviän huomisesta työvuorosta??!!??

tänään pelästyi oikein kunnolla ku oli soitettu vieraasta numerosta niin tottakai pelkäsin et nyt ne soittaa siitä turvotuksesta ja siinä jotain häikkää, mutta onneks ku soitin takasi niin meni lehtimyyjälle :D kerranki olin ilonen että he olivat soittaneet... :D

mä olen ihan koukus tähän palstaan. monta kertaa päiväs käyn katsomassa ja lukemassa. ehkä pitäis hankkia elämä :LOL:


memmu ja valtsu 12+5
Komppaan...mää kans aika koukussa joo...ihan jo viekkareita oli kun reissussa pari päivää.... :LOL:



 
Alkuperäinen kirjoittaja Elmi:
Kiitos Pikkutoive suosittelusta ja kokemuksesta vaavisängystä :) Siskoni kanssa molemmat mietittiin, että jos se vuokrattaisiin. Sinä olet sitten risteilyltä palannut, oliko mukava reissu?

Avokadolle oikein hyvää ja aurinkoista kesälomaa!

Kreecherillä hienon näköinen vaippavuori :) Minäkin olen innostunut kestovaippailusta ja meidän esikoisella on noin 20 kestoa tällä hetkellä. Osan olen tilannut netistä ja muutaman ostanut kirppikseltä. Olen myös huomannut, että nepparivaipat ovat parempia, koska neiti ei saa niitä (ainakaan vielä) itse irti. Viimeksi tilasin niitä Babylandin vaippoja Hello Kitty-kuosilla ja olivat kyllä aika makeita. Ne menee 3-13 kiloisille lapsille.
Vauva-aikana en käyttänyt neidillä kestoja, kun ne jotenki päästi sen pissan läpi lahkeesta. Mulla oli siskolta kestoja lainassa, liekö tein niistä liian "kovia" paketteja, jotka eivät mukautuneet tytön pyllyn muotoon...tiiä sitten..

Mulla on kans joitakin "vanhoja" mammavaatteita viime kesältä. Kunhan vain jaksais mennä kaivamaan niitä tuolta ylitäydestä ja erittäin sotkuisesta varastosta.. :kieh: Eilen kävin ostaan juhlavaatteita ja mun piti ostaa hame kokoa 42, kun muu koko ei mennyt mahan ympäriltä kiinni. Tavallisesti käytän 38-40 kokoa. Täyty vähän ajatella, että mahtuu se hame vielä juhannushäihinkin päälle..Huomenna lähdetäänkin ristiäisiin ja siellä sitten näkee pitkästä aikaa taas pienen poikavauvan :)

Memmulle ja neulaselle voimia väsymyksen kanssa..se on kyllä välillä ihan kamalaa tuo väsymys ja unentarpeen suuruus!

Elmi ja Minni 9+5
Kiitos Elmi kysymästä! Kaiken kaikkiaan tosi mukava reissu oli joo =)

 
kääkkis
Heippa kaikille! Tuppautuisin tännekin :wave: Olen ollut tuolla Kolmatta odottavissa ja Helmikuun Hehkeissä.

Tänään kävin ensimmäisessä neuvolassa ja viikoiksi saatiinkin jo 8+2-8+4 kun terkka ultrasi vatsan päältä, joten syntyisi näillä näkymin n.25-27.1. Lääkäri ultraa maanantaina uudelleen, niin saan tarkemman ajan, ainakin toivottavasti. Olin ilmanmuuta sitä mieltä, että helmikuuhun menee, mutta eihän se ole enää niin varmaa.

Ikää minulla on 27 vuotta ( täytän syksyllä 28) ja ennestään on 2 tyttöä 8/06 ja 5/08.
 
heipä hei taas!

Tänään on ollut kiire niin en kerennyt soittaa ulta-aikaa.. pitää huomenna soittaa! :)
Huomenna vietetään synttäreitä meillä ja olen vääntänyt voileipäkakkua ja bmw täytekakkua! :D
Kävin ostelemassa kakkutarvikkeita niin erehdyin sitten käymään katselemassa mamma vaatteita ja vauvan vaatteita.. vielä sain hillittyä itseni että en vauvalle ostanut mitään mutta yksi mammapaita tarttui mukaan..
Ainakin meillä täälläpäin h&m:llä on äitiysvaatteita alessa.. mietin että vois vklp:n aikana käyä ostamassa jo valmiiksi kaappiin :)

Olen kyllä koukuttautunut tähän palstaan myös
 

Yhteistyössä