Tammikuun inssipiinailijat!

Liitynpä minäkin tähän joukkoon!

Meillä on siis reilun vuoden ikäinen tyttö, joka on saanut alkunsa inssillä. Silloin tärppäsi kerrasta, joten se meni silloin paremmin kuin hyvin!

Viime vuoden puolella soittelin klinikallemme ja kyselin, että miten tämän toisen kanssa toimitaan. sanotiin, että voidaan tulla tammikuussa suoraan inssiin :)
Kierto on jo säännöllinen, joten jotain elmää tässäkin kehossa tapahtuu. Hyvä, että palautui.

Nyt siis odotellaan tämän kuun tätiä käymään ja sitten heti käynnille. Todennäköisesti saan heti piikit, tai niitä ainakin meinaan pyytää. Ensimmäisellä kerralla koetettiin clomeja, mutta niistä ei ollut apua. Tällä kertaa en niitä edes ottaisi, kun kerran eivät tehonneet ja ovat NIIN kalliita maksaa turhaan :whistle:

Toiveet on korkealle, toivottavasti ei pudota korkealta ja lujaa. toisaalta kun tietää, että inssillä onnistuu niin maailma ei varmaan kaadu jos eka kerta ei onnistu tai toinenkaan. Eipä tässä kiirettä ole, ehtii tuota. yhdessäkin on nyt ihan tarpeeksi hommaa.

ymmärrän teitä jotka yritätte sitä ensimmäistä, silloin kaikki välikuukaudet ja muut oli NIIN piiitkiä ja turhauttavia. Kun sen vauvan haluaisi nyt ja heti....

Tsemppiä meille kaikille! Pidetään kaikille peukkuja! :hug:
 
Kiitos Pikkukakkonen jutustasi.. tässä ensimmäistä inssiä piinailessa juuri tuollaisia tarinoita tahtoo kuulla että eka kerrastakin voi onnistua, vaikka todennäköisempää kai se tuntuu olevan ettei ekalla tärppää.

Toivotan kovasti sulle tärppionnea ja kaikille muillekin piinailijoille :wave:
 
pure love pikana
Toinen clomipäivä menossa ja eilen yritin soitella polille, mutta se onkin kiinni vielä tämän viikon ja maanantaina aamusta pitää sit soitella ja ilmoittaa, että pitäis ultraan päästä. Silloin onkin vika clomi päivä ja seuraavat kaks päivää pitäs piikittää puregonia...ettei vaan kävis sillain ettei sinne mahtuis tässä vaiheessa...
Siellä kun mun muistin mukaan noita ultria tehdään vain tiistaisin ja torstaisin...aika outoa... :/
 
Jaahas, tänään oltiin sit klinikalla ultrassa ja näkyihän siellä jälleen munarakkula kokoa 14.
Sunnuntaina alan tekemään ovistestejä ja alkuviikosta olisi sitten edessä kolmas inssi..

Tänään oli puhetta lääkärin kanssa jatkosta, ja hän oli yhä sitä mieltä, että meidän tapauksessa olisi järkevää katsoa vielä läpi tämä kolmas ja neljäs inssi, ja sen jälkeen alettaisiin sitten miettimään tarkemmin, jos ei tärppää.

Usko ja toivo nollissa, mutta haluamme silti yrittää.
 
Tänään minä sitten popsin vikan teron, joten nyt sitten tätiä oottamaan. Ma tai ti tuo sitten tulee ja sitten soittelenkin Taysiin. Kuinka yleistä tuo muuten on, että tikuttelette ovista inssiin mentäessä? Meillä kun ei ole ikinä pyydetty niin tekemään. Aina vaan on inssin aika sovittu etukäteen. Mutta onko tämä nyt taas se julkisen ja yksityisen ero? Itse julkisella. On meillä kyllä inssit osuneetkin ihan kohdilleen. Mutta aina ei kai käy niin?

Mukavaa loppiaista kaikille!
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 06.01.2007 klo 16:44 Nampula kirjoitti:
Tänään minä sitten popsin vikan teron, joten nyt sitten tätiä oottamaan. Ma tai ti tuo sitten tulee ja sitten soittelenkin Taysiin. Kuinka yleistä tuo muuten on, että tikuttelette ovista inssiin mentäessä? Meillä kun ei ole ikinä pyydetty niin tekemään. Aina vaan on inssin aika sovittu etukäteen. Mutta onko tämä nyt taas se julkisen ja yksityisen ero? Itse julkisella. On meillä kyllä inssit osuneetkin ihan kohdilleen. Mutta aina ei kai käy niin?

Mukavaa loppiaista kaikille!
Ai te käytte Tays:issa ?? ;)
Me käydään siellä myös, mut käydään siinä väestöliiton klinikalla.

En mä tiedä kuinka yleistä toi tikuttelu on, mulla tämä on nyt toinen kerta kun tikutan.
Viime inssissä oli sama juttu.
Mutta eikös noilla lääkkeillä ole se vaikutus, että ne aikaansaa sen ovulaation ? Vai oonko käsittänyt jotain väärin?
Eli jospa se johtuu siitä, että sullakin se ovulaation ajankohta on noiden lääkkeiden ansiosta aina melkein päivänselvää ???

Mulla ei ole mitään lääkityksiä, ainoastaan ekassa inssissä oli se pregnyl-pistos, koska inssi haluttiin tehdä tiettynä päivänä.
Mutta mulla ei siis oviksen kanssa mitään ongelmia.
Nytkin tikutan jotta sitten alkuviikosta osataan inssi tehdä oikeana päivänä, joka on näillä näkymin maanantai-keskiviikko.

Hyvää loppiaista kaikille :)
 
Meillekkään ei ole neuvottu tikuttamaan ovista inssikuukausina.Meillä on puregonit,pregnyl ja lugestron käytössä.Ultria on pari ennen inssin suorittamista...siksi en ole katsonut tarpeelliseksi tikuttaa.Kohilleen on aina osunut.Jos ei ole lääkkeitä mitään eikä ultria..silloin on hyvä tikutella,varmuudeksi. :)
 
Mulla neljäs clomi päivä menossa ja huomenna otan onneksi viimeisen.
Nämä kuumat allot jotka vaivaa erityisesti öisin ovat jotain ihan järkkyjä...Lisäksi mentiin eilen miehen kans 24.00 nukkumaan niin minä pyörin ja valvoin vielä viiden aikaan sängyssä...väsyttää, mutta ei vaan saa unta...tämäkin alkoi tuon clomi kuurin aikana...ah, ihania sivuvaikutuksia.
Nytkin silmät ihan turvonneet ja ristissä ja tunnin yritin tuossa unta saada, mutta ihan turhaan...

Huomenna pitäis sit jo polin olla auki ja saada varattua se ultra-aika...nyt vaan stressa se, että jos niillä ei ole enää aikoja...pitääpä sit mennä yksityiselle sillä inssiä mä en kyllä enää halua siirtää...

Huomenna alkaa koulu ja loma loppu, ihanaa!!!
 
Mammu! Aivan taidat olla oikeassa että noiden lääkkeiden takia ei tarvitse ovista tikuttaa. :) Mä kun en siis ilman niitä ovuloi lainkaan.

Vai että Väestöliitossa Taysissa... taidanpa siis alkaa bongaileen sua. :)

Huomenna sitten töihin, ei jaksattais mutta täytyypä koittaa vaan ponnistaa energia esille. :)
 
VIP 1-

Kyllä mä siis ultrassa aina käyn ennen inssiä, eli kiertopäivänä 10-12 on eka inssi ja sen jälkeen tikutellaan, jotta tiedetään oikea ovispäivä, jolloin inssi tehdään.
Inssipäivänä tehtiin myös vielä ultra, varmuuden vuoksi.
Ja siis mulle ei mitään lääkityksiä ole määrätty, koska oviksessa ei havaittu mitään häiriötä.

NAMPULA -
Täytyy varmaan alkaa juu bongaileen kanssa sua :LOL:

Mulla olis kans huomen illalla muutama tunti töitä ja sit pari vapaata siinä. Pystyy (jos pystyy) keskittymään tähän inssiin taas.

 
Tänään oli vika clomi päivä ja huomen siirrytään puregoniin...saa sairaanhoitaja ystäväni ekan satsin pistää kun en enää muista ohjeitakaan kun on niin kauan kun opettivat siel polilla...ja meneepä sit varmuudella koko hoito...
Torstai-iltapäivällä olis sitten ultra (kp10)...hoitaja onneks sanoi, että tässä kuussa vielä hiljaista ja mä pelkäsin ettei mahduta tähän kuuhun...no, nyt sit toivotaan et lääkkeet tehoaa oikein...
Kertokaahan mitäs sit tuon ekan ultran jälkeen tehdään? Odotellaanko ovista ja sit pregnyl vai mitenkäs etenee?
Minä jo malttamattomana kyselen, mutta osaa sit varautua.
=)
 
Pure love! Mulla on mennyt niin että ton kp10 ultran jälkeen sit piikittelen vielä lisää. Viime kuussa kävin sit viel yhen ylimääräsen, kun ei munikset olleet kunnolla kasvanu. Mutta ekassa katottiin sit tuollon kp10 jo se inssi aika. Eli ultran jälkeen lääkäri kertoo mitä vielä pistellään, jos ei muuta niin pregnyl ja sit inssiin. :)
 
Moikka! Nyt mullakin alkaa Piikittelyt kolmanteen inssiin. Sain huomiseksi Taysiin ajan ultraan ja lääkereseptit menopuria varten. Ens viikolla pitäis sitten olla kolmas ja viimeinen inssi. Toivottavasti se tuottaa tuloksen.
 
Mulla alkaa piikitykset tänään ja perjantaina on sit ultra. Ensi viikolla inssiin jos kaikki menee hyvin. Olis siis myöskin vika inssi edessä. Tänään kävin ostaa menopurit ja pregnylin, sitä aina miettii lääkkeitä ostaes et kuinka paljonkohan sitä meneekin rahaa ennen kun onnistaa..ja miksi tämä on toisille niin helppoa ja toisille niin vaikeaa.. Mut ainaki saadaan taas asiat meneen eteenpäin, onnistu tahi ei sit tääki vika inssi..
 
Minä se täällä yhä menkkoja odottelen. Pitipä alkaa tänään tai paremminkin jo viime yönä, mutta ei näy. Vatsaa kipristelee ikävästi. Miksi se aina menee näin silloin kun niitä toivoisi. Etteivät ne tulekaan samoin kuin yleensä. :( Mulla on aina ollut terojen kaa kellon tarkat, joten nyt sit pistää oottaan. No mutta kaipa ne pian tulee. :)
 
Sateista iltaa kaikille

Meillä oli sitten tänään taas tampereen reissu, ja nyt on kolmas inssi sit takana, eli tehtiin tänään.
Tästä se kahden viikon piinailu taas alkoi, vaikka täytyy sanoa, että toiveita ei enää niinkään ole, kahden edellisen inssin jälkeen.

Lähinnä enää vaan pelottaa. Olo on tällä hetkellä väsynyt.

Kyllä se tästä sitten taas =) Kaippa tämä kaatosadekkin osaltaan vaikuttaa mielialaan, mä kun olen aina ollut täysin auringon lapsi =)
 
Moikka! Kävin tänään sitten Taysissa ja sain menopur reseptin ja metforminreseptin. Kuulemma kokeillaan sitäkin. Huomenna alan piikitteleen Menopuria ja ens maanantaina olis sitten seurantaultra ja katotaan tarviiko lisää menopuria ja koska olis sitten inssi.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 08.01.2007 klo 17:37 Nampula kirjoitti:
Pure love! Mulla on mennyt niin että ton kp10 ultran jälkeen sit piikittelen vielä lisää. Viime kuussa kävin sit viel yhen ylimääräsen, kun ei munikset olleet kunnolla kasvanu. Mutta ekassa katottiin sit tuollon kp10 jo se inssi aika. Eli ultran jälkeen lääkäri kertoo mitä vielä pistellään, jos ei muuta niin pregnyl ja sit inssiin. :)
Kiitoksia selvennyksestä!!! =)

Niin mä vähän ajattelin, et varmaan joutuu vielä lisää piikittämään tuota puregonia...ainakin mun kohdalla uskoisin näin olevan...
Eilen sit laitettiin eka satsi puregonia...parin päivän ajan tuntunut välillä kipuja munasarjoissa...ja varsinkin vasemmassa missä yleensä mun munikset vaan kasvaa...
Huomenna olis sitten aika ultraan...pitänee muistaa lähtee koulusta ajoissa...
Että tällaista!!! :)
 
Tämähän on ihan kamalaa :\| sitä tarkkailee jokasta vihlasua ja "oiretta" mitä ei oo ennen ollu.. ja kuitenkin olen yrittänyt vain hokea itselle, että clomeista ne johtuu... kuumotus iholla, turvotus, nippailut mahassa, rintojen arkuus.. koska mitä todennäköisimminhän ne clomien sivuvaikutuksia vain on. Missä vaiheessa noita sivuvaikutuksia yleensä tulee? itellä ei ollu mitään oireita ennen ovulaatiopäivää.. sen jälkeen onkin ollut enemmän ja vähemmän "oireita". Menossa pp8 ja hermot koetuksella... :/ sitte sellainenkin kysymys.. että miten teitin miehet on ottanu tätä "välivaihetta".. hoidosta kuukautisten alkamisiin... ts. piinaviikkoja.. Meillä mies on melkein niinku mitään ei ois tapahtunukkaan.. on keskusteltu kyllä kaikesta mitä vois tapahtua, mutta mies sanonu että varmaan alkaa innostumaan asiasta vasta tosissaan sitte ku uskaltaa oikeasti toivoa että vauva ois tulossa... :$
 
Auringonkukalle tsemppiä vielä hetken piinailuun! Koitapa jaksaa! :)

Tuo itsensä tarkkailu on tosi rasittavaa. Mutta vaikka kuinka sanoo itselleen ettei tarkkaile itseään, niin aina vaan kaikki nippasut ja muut tuntee. Viime inssin jälkeen mulla oli tosi outoja vatsakipuja ja olin sitten varmasti raskaana (vaikka sisimpäni sanoi että järki käteen) ja niinhän sieltä sitten tultiin taas alas. No mulla on nyt piinaviikot vielä edessä. Kunhan ne menkat nyt alkais... :snotty:

Meillä mies on kans ihan normaalin olonen piinaviikkojen aikaan. Ei kysele eikä mitään. Mutta se onkin niin realisti että on suoraan sanonut ettei usko mihinkään ennen kuin on varmaa. Joten meillä mä saan yksin jännittää. Enkä mä kyllä miehelleni tuntojani kerro, etten vaan turhaan herättäs toiveita.

Tämmöistä meillä! :)
 
Auringonkukka

Tsemppiä, meillä on menossa tänään vasta pp 1 ja hermot nyt jo ihan kireellä ja riekaleina.

Meillä mies myös samanlainen, eli ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Erittäin hiljainen koko asiata ellen itse puhu mitään.

Tosin sillon ekan inssin jälkeen meidän lääkäri sanoi mielestäni erittäin hyvin, kun hän sanoi, että nyt ei auta mikään muu kuin yrittää viettää mahd. normaalia elämää, ja ettei tähän ole olemassa minkään valtakunnan poppakonsteja.
Lisäksi hän mainitsi sitä, että naiset ovat yleensä seuraavat kaksi viikkoa puhelimessa ja puhuvat asiasta koko ajan, kun taat miehet käsittelevät asiaa omalla tavallaan hiljaa esim. autotallissa touhutessa.. =)

Muistan ekan inssin jälkeen, kun yhdessä vaiheessa sitten oli hermot tosi kireällä ja ahdisti, niin tiuskaisinkin miehelle siittä, ettei häntä tunnu kiinnostavan koko asiaa puupennin vertaa (tarkoitin sitä kun hän ei puhu asiasta mitään,koskaan kanssani omatoimisesti), kun mieheni sitten selittikin, ettei hän osaa puhua asiasta niin paljoa kuin sinä, mutta silti hän pelkää ja jännittää sitä koko ajan ihan yhtälailla.

Eli ehkä ne miehet vaan käsittelevät asian erilaisesti. Ja näimmä aika samallalaillakin, näiden kertomusten perusteella.

Tsemppiä kaikille :hug:
 
Mammu! Meillä mä kans kerran hermostuin miehelleni kun häntä ei lääkäri käynnit kiinnostaneet, siis se mitä lääkäri oli sanonut. Suutuin sitten kunnolla ja kun kotiin pääsimme selitti mieheni että hän haluaa jutella asiasta rauhassa kotona eikä autolla ajellessamme. Joten ymmärsin sitten että reagointini oli hieman hätiköity. Mutta on mieskin oppinut sen jälkeen että kyselee mitä on on tekeillä jne. :)
 

Yhteistyössä