Tammikuun 2007 taaperot

Onnittelut vuoden vanhoille! :flower:
Onnittelut koulunsa aloittavalle Miirille! :flower:
Ja turvallista matkaa matkaileville! :wave: (nimim. vasta haaveilen matkailusta...)

Meillä on alkanut nyt ihan tosissaan tuo jalassa kiinni roikkuminen. Siitä oli jo aikaisemmin täällä puhetta, meillä siis vasta tällä viikolla ilmennyt sitä. Uuden taidon myötä, kävelyn, vastapainoksi sylitellään. Ja kun syliin ei pääsekään hetkessä, niin huuto on sen mukainen. Varsinkin juuri ne tilanteet mihin en mielelläni ota vauvaa, kuten ruuanlaitto hellan äärellä, niin juuri silloinhan se haluttaisi syliin. Yritän korvata sitä sitten muuten parempaan aikaan.

Villelle voimia ja pikaista paranemista leikkuuseen! Kyllä varmasti mulla jännittäis enemmän, Myyra, kuulostat niin rauhalliselta sen suhteen. Kunpa olisi eka kerta viimeinen kerta.

Noihin mustelmiin mulle suositeltiin aloe vera voidetta. Meillä ei nyt vähään aikaan ole mustelmia saatu, niin en ole päässyt itse testaamaan. Mutta joku joka käyttää paljon aloeveraa, sanoi, että tasoittaa ja saattaa jopa estää mustelman synnyn. Melkein olen jo odottavalla kannalla, että eikö kellään lapsella tule mustelmaa. :ashamed: :whistle: Mutta eipä varmaan aikaakaan kun niitä taas alkaa ilmaantumaan, onhan se luistelukausikin jo alkanut.

Mutta vielä viime hetket illan elokuvasta ja sitten nukkumaan. Huomenna tentti maailmantaloudesta. Handlaan sen juuu!! :whistle: :LOL:

Vilipi ja Krista
 
Vilipi: nyt ku muistutit niin tulikin mieleen et meillä käytettiin kotona sitä aloe veraa, sillä kyllä sai välillä ihmeitä aikaan :D Pitäs varmaan hommata jostain...

Ja meijän poke se on keksinyt hyvin keinon millä saa takuu varmasti huomiota. Hän menee johonki makkariin ja työntää oven kiinni. Siellä sitte alkaa itkemään ku ihan on yksin jäänyt raukka jumiin huoneeseen. Aluksi sitä oltiin ihan että voi rassukkaa mut sitte huomattiin et se tekee sitä aina silloin ku haluaa huomiota, piti ihan kokeilla ja näin se vaan menee. Fiksu kaveri, itku sillä loppuu heti ku syliin pääsee ja se itkukin on ihanan tekomaisen kuuloista :D

Ja onnittelut vuoden täyttäneille! Kohta se on tämä tammikuukin eletty :| Miten se aika niin nopeeta menee...
 
Nousihan se kuume sitten meidän säkällä. :( Leikkaus siis peruuntui ja uusi aika tulee postissa sitten joskus. Toivottavasti pian niin saataisiin se asia pois päiväjärjestyksestä.

Aika fiksu tuo Kränän poika. :LOL:
Ville menee kanssa joskus makkariin, huutaa ovelta äitiä ja pistää oven melkein kiinni. Istuu siellä ihan hiljaa hetken ja sitten avaa oven. Onko se nyt joku isojen poikien kukkuu-leikki?
 
No voihan perskele Myyra! :/ Toivottavasti uus aika tulee pian!

Jerellä alko kamala nuha (taas) viime yönä. Johan ehti viikon olemaan terveenä. :/ Suutaan hankaa myös kamalasti ja rutisee/kitisee/itkee melki kokoajan.
01-02 meillä valvottiin, kun heräs kakkahätään, rassu. Uus herätys oli taas 04 ja sillon vesitinkin viimeviikkosen unikoulun antamalla maitoa pullon. :ashamed: Jere oli niin tukossa, et pahaa teki. Tiesin, et maito auttaa ja uni sit tulee. Nyt on taas viritelty valkosipulit pinniksen kulmaan, märkä pyyhe patterilla ja lääkettä annettu. Jos edes päikyt nukkuis kunnolla. Huoh.. :'(
Keskiviikkona on onneks lääkäri. Neuvola lääkäri haluaa tarkistaa Jeren kallon saumat vielä, kun tuo pää on edelleen vähän luttana. Saapi samalla katsoa korvat. :(

Onnittelut kaikille vuosikkaille taasen! :flower:
 
Voi Ville parka :( Ja vanhemmille :hug: On se kurjaa että joutuu lykkäämään ja oottelee uutta aikaa.

Toivotaan että Ville ja Jerekin paranevat pian! Nuita tauteja kuulostaa olevan liikkeellä taas ihan älytön! Kaveri just eilen soitti ja sano etteivät voikaan tulla tänään kylään ku tyttö oli sairastunu kans mahatautiin ja kuumetta oli :(

Naureskeltiin ukon kans illalla vielä tuota pojan huomionhakuisuutta ja tulikin sitte mieleen et se homma alkoi sen jälkeen kun siottiin keittiönkaapit kiinni ettei poke niitä pääse levittää. Ennen siis meni penkoo kaappeja aina sillon ku halus huomiota. Nyt se ei enää saa niitä auki joten tajus et huomiota saa ku sulkee ittensä huoneeseen :LOL:
Se oli kans hupaisaa ku poke yritti ja yritti vaan aukoo niitä kaappeja ku ei lähteny enää niin se huusi ja kiljui, karju ja lopulta itki ku ei lähteny. Nykyään ei enää mee ees yrittää niitä enää ku tietää ettei sinne pääse :whistle:
 
Myyrä: Rotavirus ainakin jyllää näihin aikoihin. Toivottavasti ei ole sitä, vai oletteko ottaneet rokotteen?

Mies on vatsataudissa, viime yönä alkoi oksentamaan :x Pikku pelko, että kohta kuskataan lapsia toisensa perään pytylle ja suihkuun :/

Itselläni kurkku on kipeenä, tähänkö vielä lykkää oksutaudin niin avot! |O
 
epuska
Voi Ville! Parane pian, kuten muutkin kipeät.

Kipeinä ollaan mekin, molemmilla, mulla ja tytöllä, räkätauti. Oikein valuu räkä poskelle, mutta sitä ei saa pyyhkiä pois millään. Justiinalla siis... Oli tosi tukkoinen yö toissayö, mutta virittelin täälläkin kehutun sipuipussin sängyn päätyyn ja se auttoi! Ihan ihme juttu!!!! Täytynee ostattaa miehellä rela-tippoja, kun on näin tautista aikaa.
 
Moikka!

Saku on alkanut laulelemaan itsekseen... Ilmeisesti on olemassa joku hevoslaulu, jossa lauletaan jotain i-hah-haa, i-hah-haa... Koko eilisen päivän Saku hoilasi laulua...


Ja sitten iloisia uutisia. Onhan siitä jo viikko, kun tultiin takas Suomeen, niin päätin käydä varaamassa meille matkan Kanarialle, jotta Sakukin pääsee johonkin reissuun ja lämpimään äitin ja isin kaa... Pääsiäisenä siis lähdetään taas reissuun!!! B)
 
Kiitokset toivotuksista, Ville on jo paranemaan päin. =)
Maitoa ei ole mennyt koko päivänä, mutta ruokaa onneksi ja vettä nokkiksesta.
Käväisin taas koulussa ja vehje sentään, kun se alkaa olemaan kolmena päivänä viikossa. Se alkuperäinen 2krt/vko oli niin hyvä juttu.
Katsotaan kuinka käy lastenhoidon kanssa. :/

Saku onkin taitava, "hepo hirnahtaa" olisi jo varmaan liian vaikea siihen jatkeeksi. ;)
Meillä on miehen kanssa totaalisen väärät uravalinnat. Millä työpaikalla saa noin paljon lomia ja vielä riittävästi palkkaa päälle? Hmmm...taidetaan asua vielä väärässä kaupungissakin. :whistle: :LOL:
 
Elävä zombie ilmottautuu.. :ashamed:
Taas huudettiin viime yönä yli tunti. Nukkumaanmenoaikakin siirty yli kahdella tunnilla, kun huusi vaan. Ei suostunut ollenkaan jäämään omaan sänkyyn, huuto alko jo huoneen ovella. Lopulta suostu nukahtamaan omaan sänkyyn jossaa nukku tunnin, kunnes alko huuto taas. Sit tunnin huutamisen jälkeen otettiin jätkä meidän väliin johon ihme ja kumma nukahtikin äkkiä. Tunti kuunneltiin toisen kuorsausta ja sit mies kanto jätkän omaan sänkyyn. Unta ei kuitenkaan riittänyt kun aamu seiskaan.
Amulla sain lääkäri ajan Mehiläisestä ja saatiin alotettua Jerelle penisiliini kuuri. Toivottavasti lääke puree nopeaan, sama nukkumaan meno huuto oli äsken päikyillekkin menosta. :'(
Vaikkua oli korvissa paljon, lääkäri putsaskin ne hyvin. Toinen korva oli täysin terve ja toinen oli kiikun kaakun ollakko alkavaa tulehdusta vai ei. Päätettiin kuitenkin alottaa tuo lääkekuuri, kun nuha on niin paha.
Järkyttävää kuunnella, kun toinen vaan huutaa pää ihan punasena. :eek: :/ :ashamed: :'( Ei rauhotu kun kanniskelemalla ja siltikin yrittää kammeta sylistä välillä pois. Maitoa ei halua, veden sylkee pois ja tutti on oikea kirosana. Sängyssä vaan seisoo ja HUUUUUUUTAAAAAAAAAA!!! |O
 

Kolmevuotias poikani haluaa ruokakaupassa ottaa aina nämä lasten pienet kärrit. Hän ei osaa sanoa r-kirjainta ja näistä pikkukärreistä on tullutkin "pikku kännit". Hän ilmoittaa kirkkaalla lapsen äänellä kärririvistön edessä, että minä otan pikku kännit ja äiti ottaa isot kännit. Tämä herättää usein melkoista hilpeyttä.

Tämä ei varsinaisesti ole omien lapsieni sanomaa, vaan pikkuveljeni puheita vuosia sitten. Hän leikki Erikeper -liimapurkilla ja levitti liimaa käteensä. Kun liima oli kuivunut käteen, hän rupesi repimään sitä irti ja huusi isälle, "iskä tuu kahtoo kun miulta lähtee esinahka!".

Meillä oli sukulaisia remonttitalkoissa ja oli sitten tullut ruoka- aika ja kaikki kokoontuivat keittiöön. Vaari meinasi syödä nopeasti vain keittiöjakkaralla istuen apupöydän ääressä, johon silloin 3v. Teemu tokaisi hädissään: " Vaari älä siihen istu, se on vaimojen jakkara, ihmiset ja lapset istuvat täällä pöydässä!" Lause jäi perheeseemme elämään.

Olimme tässä taannoin koko perhe saunassa ja 4 vuotias poikamme Nico katseli ja pyöritteli kivespussiaan käsissä. Hetken aikaa niitä tutkittuaan hän tokaisi, että "katso äiti kun mulla on pienet aivot."
Kyllä siinä oli äitillä ja isällä hetken naurussa pitelemistä.

Helmi 3 vuotta tulee usein yöllä äitin ja isän sänkyyn nukkumaan vaivihkaa ja oli eräänä yönä myös tullut jalkopäähän. Isä ja äiti ei
huomanneet Helmiä ja aamulla isä siirsi jalkojaan ja tietysti Helmin päälle, jolloin jalkopäästä kuului kiivastuneella äänellä: "Kuinka kehtaa iso ihminen laittaa jalkansa pikkulapsen päälle!?"

Oli aikainen aamu. 3 vuotias poikani heräsi hämmästyneenä...
juostessaan vessaan, huusi matkalla "Nyt taisi tulla aamukakkahousuun...!!" Kesti tovin... suuri huokaus.. ja riemuisa kiljahdus
"Heh..se olikin vaan pippeli..."

Tyttäreni oli reilun 2v ikäinen, kun hän näki videolta suosikkielokuva Ötökän elämää. Siinä muurahaiset ja heinäsirkat taistelevat ruuasta, ja heinäsirkat varastavat muurahaisten keräämät ruuat. Yksi elokuvan lentävistä lauseista on heinäsirkan ruokaryöstön jälkeen sarkastisesti heittämä; "Pitäkää murkut kiva kesä!"
Olimme metrossa viime kesänä ja juuri jäämässä pysäkillämme pois, kun rattaissa istuva tyttäreni kajautti kuuluvasti koko vaunun matkustajille; "Pitäkää mu*kut kiva kesä!" R-kirjainta ei oltu vielä meillä opittu. Äitiä punastutti aivan mahdottomasti.....

Odotan esikoistani ja työskentelen lasten parissa. Yksi 4,5v perhepäivähoitolapsi sanoi jokin aika sitten jalkapallopelin tiimellyksessä, että "tätin vattassa asuu mun uusi jalkkiskaveri"
Kysyin, että mitä jos se onkin tyttö, pääseekö sekin pelaamaan? Poika vastasi "ei me täällä suomessa olla niin tarkkoja onko housuissa pilli vai rinkula" Kyllä nauratti :D

Äiti oli päässyt lihomaan, selkään oli tullut "jenkka-kahvat" ja 3- vuotias Emine huomasi sen saunassa. Hän taputteli äidin selkää ja sanoi:
"Äiti, sun lihat tippuu täältä, mutta älä välitä, minä taputan ne takaisin.
 
Poio: :hug: ja jaksamisia kovasti!

Ihania nuo jutut! :LOL: Kiitos nauruista! :LOL:

Ihmeellinen tämä talvi :/ Eilen oli -19 pakkasta eikä päästy ulos, no illalla vasta ku laski -11. Nyt nollassa ja luntakin tuli lisää :/ Mitähän vielä...

Ahaa, poke heräs pitänee jatkaa myöhemmin
 
Pienenpieni tuuletus.. :wave:
Jere on suostunut tänään syömään jo jotain. Iltapalan päälle söi vielä puolikkaan banaanin ja maito pullon ja nukahti syliin!!! :D Voi kun rassu sais nukuttua (=ja me!) ;) Apteekissa neuvoivat antamaan banaania nyt päivittäin ton antibiootin aikana. Menee kuulemma helposti vatta vikkelälle.

Huomen aamulla on se päänmuoto kontrolli. Vähän jänskää, mietin jo et mitäs jos ne saumat ovatkin menneet kiinni jo? Joutuuko Jere sit leikkaukseen? Aapuuvva! :'(
 
Tsemppiä Poiolle ja kiitos hauskoista jutuista! Onneksi noi lääkkeet yleinsä vaikuttavat aika nopeaan. :heart:

Saku oli äsken elämänsä ekassa lätkämatsissa ja viihtyi koko matsin hihkuen, tanssien ja taputtaen. Taitaa tulla koko perheen yhteinen harrastus...
 
Minäkin tota Poion lääkärireissua ajattelin, että mitäs ne sano siitä Jeren päästä???? Toivottavasti kaikki oli hyvin.
Meilläkin on jännät paikat edessä. Ollaan menossa esikoisen kanssa neurologille, kysymään noista sen pakkoliikkeistä, eli tic-oireista. Muutenkin ajattelin tiedustella hiukka tuosta tempperamentti-asiasta, kun poika tahtoo edelleen aika helposti jäädä isossa porukassa ulkopuolelle ja sitten hakee sitä huomiota tönimällä yms. Ärsytyskynnys on äärimmäisen matala ja ratkaisuksi hihojen palamiseen otetaan usein käyttöön nyrkki :( . Mulla keinot aika loppu. Myös pikkuveljeä muksitaan tasaisesti..... rupeaa äidillä olemaan hermot riekaleina.

Tirrillä on joku ihme eroahdistusvaihe. Roikkuu KOKO AJAN kiinni lahkeessa, kitisee, inisee, huutaa ja valittaa :kieh: :kieh: :kieh: .
Onko muilla ollut tällaista??? On todella rasittavaa, kun koko ajan pitäisi päästä syliin. Tee siinä sitten ruuat ja kotiaskareet.....

Täälä tulee taivaan täydeltä lunta/räntää. On nämä eteläsuomen talvet nykyään kammoja. Kohta ei varmaan muksuille kannata enää edes toppavaatteita ostaa, kun aina on plussaa ja märkää.
 
Lääkäri siirty kahdella viikolla etiäpäin. Oli lekuri tullut itse kipeäks, ja ens vkon ajat on jo menny. :eek: :/
Noh, stressataan sit taas parin viikon päästä.

Iitu: Täällä on ihan samanlaista. Vessaankaan ei voi mennä, ettei alkais huuto. Just lauantaina olin eka aamun muuttotalkoissa ja illasta oli tarkotus lähteä elokuviin tyttöjen kesken. Ininä alko heti, ku tulin muuttamasta kotiin. Kun aloin itseäni laittamaan itkettiin jo. Kiva oli toinen jättää kotiin parkumaan.. Huuto tosin oli lakannut, ku ovi meni kiinni! :)
Kävin katsomassa sen Sooloilua, voin suositella! Oli ihanan romanttinen, hömppä. Itkin ku vuoristopuro.... ;)

Ihmeellistä ainetta se lääke, mikä eilen alotettiin. Räkä ei valu läheskään niin paljoa enää ja saatiin jopa nukuttua kaikki koko yö katkotta! :D

Nyt täytyy lähteä katsastaan auto!
:wave:
 
Heipsan kaikille!
Pikku potilaille parantavaa tuulahdusta!
Yritin profiiliin saada meitin 1vuotiaasta kuvaa,mutta ei ainakaan vielä onnistunut.
Tänään onkin pikku vintiö ollut kaappien kimpussa ja yrittänyt tyhjentää niitä.
juhlat vietetään vasta sunnuntaina.Tänään sai meiltä lahjan kyllä jo.
Poio:menikö auto läpi?
 
Me käytiin tänään lääkärillä, kun kaksi yötä ja tämä päivä on mennyt huutaessa. Taaskaan ei onneksi ollut korvissa mitään, eikä missään muuallakaan. No, saatiin Pronaxen-resepti, että olo vähän helpottaisi. Ilmeisesti pojalla on vaan ollut kolotusta ja kehno olo, lääkäri ei muuta keksinyt.
Peukut pystyyn, että meilläkin nukuttaisiin ensiyö. =)

Hyvä, että Poiolla alkaa kanssa rauhoittumaan. Fiilistelin täysiä mukana noissa väsyvalituksissa. En vaan jaksanut kirjoittaa mitään, elävä kuollut täälläkin. ;)

Iitu: Meilläkin poika on aikalailla puntissa kiinni ja varsinkin viimeiset päivät koko ajan sylissä. Alkaa selkä olemaan jo aika kipeänä.
Ymmärrän täysin, että hermo palaa muksijan kanssa. :hug: Onko neuvolasta tullut mitään järkevää neuvoa?
 
Myyrä: Eipä nuo ole neuvolassa kommentoineet muuta, kun toisilla vaan kestää pidempään näiden sosiaalisten taitojen oppiminen ja kyllä ne sielä eskarissa asian arvioi.....
Niinpä varmaan tekeekin, mutta arvio tulee lapsen kannalta ehkä vähän myöhään.
Kai se on itse otettava yhteys perheneuvolaan, jos ei toi tilanne ala pikkuhiljaa helpottumaan.
Meillä on sellainen ongelma, että tuo esikko tahtoo aina jäädä isommassa ryhmässä vailla kaveria ja sitten hakee huomiota näillä kielteisillä tavoilla ja voila, noidankeha on valmis....Kukaan ei halua leikkiä muksijan kanssa ja kun kukaan ei leiki niin toinen muksii :( .
 
Toivottavasti Myyra huuto lakkaa, ja saatte nukuttua!!! :hug:
Mä en edes uskalla kuvitella, millasta elämä olis ollut koliikki vauvan kanssa! :eek:

ÄitiKengu: Auto meni läpi! :D Vähän jännitti, kun tuo ei ole meillä vielä kauaa ollutkaan. Kannatti siis mennä mukaan ihan blondina kyselemään kaikkea fiksua.. :LOL: Avulias n.60v setä kertoikin sitten KAIKEN tarvittavan autojen vioista yms. :D

 
Iitu: Joo, toi neuvola on niin terveydenhuolto-painotteista, että arvelinkin ettei sieltä mitään kummempaa apua löydy. Poikkeuksiakin onneksi joskus on. =)
Sinänsähän päiväkoti on aina helpoin vaihtoehto, kun on huolia, koska sieltä löytyy aina erityislastentarhanopettaja jonka apuun voi luottaa. Ainakin kiertävä erityis lto on, jos ei omasta talosta sellaista löydy.
Ilman muuta kannattaa ottaa peneen yhteys heti, kun tuntuu siltä, että apua tarvitsee. He osaavat kyllä kartoittaa avun tarpeen ja antaa kunnollisia neuvoja.
Varovaisesti voisin arvioida, että teille suositellaan päiväkodin erityisryhmää (jotka ovat muuten aivan ihania). Siellä oppii sosiaalisia taitoja ja kaikki muukin tukitoiminta on sitä kautta helposti ja mahdollisimman laajasti käytettävissä.
Voimia teille ja toivottavasti apua löytyy pian. :hug:
 
Meillä on nyt sitte tyttö jättänyt päikkärit pois :eek: Ei kerta kaikkiaan nukahda, pyörii tunnin jos toistakin sängyssä eikä vaan nuku! Tätä on jatkunut jo pari viikkoa että enää ei kannata ees yrittää. Sama homma oli vuosi sitte esikon kans, nyt sitte isommat kattoo sen aikaa lasten ohjelmia ku poke nukkuu. Ei kyllä nuorimmainenkaan nuku enää ku 1-1,5h päikkäreitä. Mutta onneksi sitte nukkuvat yössä sen 12-13h.
Saas nähä paraneeko siskon porukka, ois huomenna tarkotus lähtee Rovaniemelle viikonlopuksi mut jos flunssa ei oo nyt parantunut niin ei kyllä mennä tartuntaa ottaa :whistle:
 
Villenkin isoveli lopetti päikyt samoihin aikoihin. Tosin vieläkin nukkuu aina välillä, niin kuin nyt kun on ollut kerhossa aamupäivän.
Oli muuten ihanaa hakea poika kerhosta, kun teitä ei oltu vielä hiekoitettu (mikä on usein mielestäni ihan turhaa). Päästeli koiran vetämänä pulkalla kotiin. Koiruus oli aika innoissaan aluksi ja alkoi rynnistämään kovaa. Meinasin mennä latanaan perässä vaunujen kanssa. Olisi se ollutkin aikamoinen näky. :LOL:

Toivottavasti en muuten pelästyttänyt noilla erityisryhmäpuheillani Iitua. Varmaan vähän hötkyilin sen kanssa.
Itse laittaisin omat lapseni mieluummin tuollaiseen pienryhmään kuin isoon tavalliseen pk-ryhmään. Niissä on hoitajilla ihan erilailla aikaa lapsille ja tunnelma on usein niin kotoisan leppoisa. :D Niihin onkin usein aikamoinen tunku. ;)

Ai niin. Onneksi noin Kränä, kun pph:lla saa olla 4 lasta kerralla. Olisit ollut melkoisen ylityöllistetty.
 

Yhteistyössä