**TAMMIKUU2008**marraskuu

täällä. Tänään olen jo siivonnut koko huushollin ja nyt meinasin siirtyä tuonne köökin puolelle :LOL: :LOL: Eli meikäläinen meinaa siis tehdä koko viikonlopun ruoat ettei tartte viikonloppuna kuin perunat tai makaronit keittää ja ehkä joku salaatti vääntää. Kohta se jääkaappi taas tursuaa tekeleitä kun satun innostumaan.

Äsken kun imuroin niin eikös pojan huoneen lattialta jotain kolahdellut imuriin, menen siis pussin kanssa tuonne pihalle tonkimaan kaikki mahdolliset ölliäiset sieltä. Koskahan sitä oppii että tarkastaa sen lattian ennen imurointia... :kieh: :kieh: :headwall:

Meillä vatsassa käy koko ajan hirmuinen hytkyminen, tiedä sitten mitä siellä tehdään, onneksi ei tarvitse liikkeitä laskea. Nytkin kun nojaan tähän pöydänreunaan niin suorilla monottaa tohon reunaan ja välillä vähän ohi.

Eilen kävin hakemassa sen kuurin niihin bakteereihin, olikin voidetta eikä puikkoja. Oli hyvä kun tulin apteekista niin mies totesi että sillä on ollut tuota samaa joskus, tähän totesin ettei kai sulle emätinvoidetta ole ikinä määrätty?? Se reppana luuli et mulla on flunssa kun sanoin vaan että streptokokki bakteeri jyllää, mutta unohtui mainita että missä. :LOL: :LOL:
No eilen illalla laitoin ekan satsin ja tänään ei ole enää supistellut paljon yhtään. Toivottavasti se siis auttaa, no ainakin nyt on auttanut.

Eipä tässä muuta, pölypussi ja keittiö kutsuvat

Nuuskis
 
Päiviä!
Täällä oli taas esikon kerhopäivä, ne alkaa olemaan joka kerta tuskasempia ja tuskasempia. Aina niin kauhian hankalaa toi pukeminen, liikkuminen yms. Kauhiaa temppuilua :kieh: Kohta pitäs alkaa kulettaa vielä nuorempaakin poikaa eri päivä omaan kerhoo, saas nähä kui sitä jaksaa lyllertää kolme kertaa viikossa tota väliä.. *huoh* + tietty kaikki muu asiointi siihen päälle..

Mutta neukassakin kävin:
rv 32+6
paino: +867g/vko
turvotus:+
RR: 118/62
pissa puhdas
Hb: 109---> rautakuurille
sf-mitta: 32cm
rt
liikkeet:++

Kaikki siis hyvi, paitsi tuo rauta senkus laskee. Siitä varmaa tämä armoton väsymyskin johtunee. Ihan kauhiaa tämä väsy, oon niin pahalla päälläkin koko ajan. Mutta onneksi nyt loppu viikko saikkua ja maanantaina sitten heti neukkalääkäri, joskos sitä sitten sais jäädä jo mammaloman viettoon. Nyt tuli tänään yksinkertasesti se stoppi! Ei jaksa niin ei jaksa. Vaikuttaa varmaa tuo hemppaki sekä se että nuorempi poju on nukkunut jo monta yötä tosi huonosti niin omatki unet jääny vähälle. Mutta nyt pystyykin sitten huokaseen illan ku työt jäi pois.
Terkka käski lääkärin kanssa nyt jo sitten keskustella synnytyssuunnitelmista yms vauva koon seurannasta loppuajalle. Viimeksi ei kyllä lääkäri huomioinut noita koko asioita olleskaa vaikka koitin kyselläkin jo silloin. Sen mielestä nuorin oli ihan normaali kokonen, ei "suuri vauva". Mutta kysellänpäs nyt sitten hiukan uudestaa. Pelottaa/jännittäähän se sitten enemmän jos sieltä ois vielä isompi tulossa ja vaan odotellaa et millo toinen mahtaa syntyä. Ei huvittais taas antaa mennä yli sitä 3vk.
Tämän päivän ajattelin vaa ihan pyhittää lepäilyyn. Kahtellaan sitten huomenissa onko pirteempi yhtään. Jos sitten jotain kotihommii ja isänpäiväjuttuja hommailis/järkkäilis.

Jaksamisia kaikille!

Äksy-Saaru ja Aattomiäs
 
Saaru: Minkäs kokoinen se teidän nuorin sitten oli? On varmaan joskus ollu puhetta mutta mun harva pää...
Mulle tuli myös kommenttia että lapset olleet ihan norm. kokoisia. Mutta kun juttelin lääkärille tyyliin, että mua alkanut hiukan pelottaa sen vaavin koon puolesta niin alkoi ottaa tosissaan. Pääsen jo viikolla 33+ ultraan koko arvioon. Nythän mulla vasta viikkoja 28+1. Kiva lueskella noita teidän neuvola kuulumisia kun olen näitä viimeisimpiä tammikuulaisia. Perästä tullaan.

No niin sitten taas tosta maidon tulosta: Just kun eilen miehelle puhuin että kuinka kiva on ollu kun ei ole tarvinnut maitolammikosta herätä öisin, niin viimeyönä tietenkin kolmen aikaan koko sänky tulvi.Ei taas auta muu kun alkaa nukkumaan rintsikat päällä, ettei tartte joka päivä petivaatteita pestä. Onkos muilla tälläistä tulvimista?
 
ansku88 : täällä kanssa jouduttiin nesikoista oottaessa liikeseurantaan ja tosa joku aika taakseppäin kun oli hiljasta masussa niin sit terkkari sano et jos tuntuu et ei tuu niitä liikkeitä niin sit vaan tunnustelee että niitä tulee..

täällä ollaan nyt muutama yö oltu huonojen yöunien lisäksi niin räkäsenä ettäh.. nenä vuotaa ja pitäs vaan niistää, kurkkupastillit on pakko olla tossa sängyn vieressä kun yöllä ja aamulla herää niin kurkku on toosi kipee.. mut nyt tää nokka on taas ruvennu vuotaa ihan päivälläkin.. toivottavasti ei nyt kipeeks tulla kun on viikonloppumenoja.. :(

mitäs muuta tänne.. no tävin tossa muutamapäivä sitten ostamassa pinnasängyn pehmusteeseen kangasta.. punasta missä vaaleanpunasia palljoa.. voin sen sit näyttää kun oon valmiiksi saanut.. SEMMONEN JUTTU NIILLE JOTKA OVAT ITE TUON PEHMUUSTEEN TEHNEET NIIN MITES JA MISTÄ OOTTE TAHNY JA MITEN LAITTANU NUA PINNIS SUOJAN NARUT?

sit ostin vaippoihin tarranauhaa.. ja nyt ostin vähän oranssiakin.. en tienny et niissäkin on valkosen ja mustan lisäks jotain värei. eli leikelemään vaan vaippoja.. kohta oon saanu miehelle virkattua pipon,sit ajattelin kokeilla kutoa säärystimet.. semmosesta jostain oikeen ihanasta ja kirkkaasta langasta :D vihreetä mieluiten,mun lemppariväri kun on :D

nyt oon alkanu tota syömistä saada kuriin. se oli tosi pitkään tosi holtitonta syömistä..mut nyt kun toi meijän esikoinen on ruvennu ihan ite syömään kaiken ruuan niin oon alkanu sen kanssa syömään samaan aikaan,eli ruokarytmi on nyt pakostakin sit tullu n.3h välein syömiseks... ja hyvä niin. ei tuu hyvääkään syötyä pahemmin. viimeks maanantaina söin snikkerssin. mut oon ylpee itsestäni kun ennen tätä se on ollu sillon tällön yks päivä ilman herkkuja. mut oon löytäny uuden tervbeellisen himon nimittäin nää satsumat/mandariinit.. onko niissänyt juurikaan eroja! niiitä menee semmonen 5-8 päivässä. ja hyviä on :) ajattelin mennä noi viinirypäleetkin pesemään niin voi iitäkin popsia.
ainut mikä vieläkin on vaikeeta nii toi veden juonti. en juo ees 1l vettä päivässä :/

mut nyt mä lähen virkkaamaan tän ihme mönkiäasukin kanssa :D

NAsu 29+6
 
... ja tervehdys pitkästä aikaa! Olipas tänne tullut taas paljon tekstiä sitten viime käyntini (ja hyvä niin!) =)

Saaru: Nyt me ollaan vihdoin saamassa vauvalle se turvakaukalo! Kysyin sitä (kaukaloa) kaveriltani, jolta lainattiin sama kaukalo meijän nykyiselle kuopukselle. Ekaks aattelin etten kehtaa TAAS kysyä, mut aloin olla niin epätoivoinen tän asian suhteen ja kysyin siis, että haluaako ne myydä. Kaverini halus antaa lainaa (ei myydä, koska heilläkin on suunnitelmissa 3. lapsi) ja mielelläni mä lainaan sen otankin (saa sit palauttaa takas, kun ei enää ite tarvi = vauva ei siihen enää mahdu). Käyn tässä joku päivä kaverilla kylässä ja haen kaukalon lainaan (ostan sit jonku pikku lahjan kiitokseksi hänelle ja vien, kun palautan taas kaukalon takas... jää itellekin kiva mieli, kun antaa jotain vastapalvelukseksi). Nyt ois sit vauvalle kaikki tavarat ja tarvikkeet valmiina... vielä haluan kuitenkin ostaa jonku vaatteet vauvalle ja ison kylpypyyhkeen ja pikku pyyhkeen (pyllyn pesua varten) niinku on ostettu jokaiselle lapsellemme. Muutoin on jo iso kasa vaatteita valmiina hyllyillä odottamassa vauvaa... :)

Eiks ollutkin kauheeta toi eilinen Jokelan kouluammuskelu-juttu! :x
Mä sain kaverilta tekstiviestin (joka tuntuu kiertävän koko Suomea läpi) eli: jokainen voi omassa kodissaan sytyttää muistokynttilän Jokelan kouluammuskelun uhrien muistoksi huomenna illalla klo 18.00 .
Meillä ainakin kynttilä syttyy! Tää on niin hirveetä ajatellakin... uhrien omaisia...

Nyt ruuanlaittoon (eli potut ja lihakastike)... päivän jatkoa kaikille!

Tammiäiti rv 30+1 (nyt on pyörähdetty kolmenkympin puolelle raskausviikoissa) ja lapset
 
Täälläkin käytiin neuvolassa ja kaikki hyvin. Napero on tosin perätilassa, mutta kuulemma vielä on aikaa kääntyä. Kaks neuvolatätiä sitä masua runnoi kun ne yritti erottaa toisistaan pepun ja pään, mutta ei ne ihan varmoja ollu. Kaikki liikkeet tuntuu enimmäkseen tuolla alavatsassa joten siitä sitten päättelivät että saattahan tuo perätilassa olla.

Verenpainekkin oli noussu. Eikä ihan vähän. Se on tää painonnousu (800g/vko) kun ei pääse kunnolla liikkeelle liitoskipujen takia. :kieh:
Rautakuurille jouduin minäkin, Hb 120 ja laskua reilusti edellisestä arvosta.

Onko muilla näitä liitoskipuja ja miten te niiden kansas pärjäätte? Ite ole yrittänyt sinnitellä töissä (toimistotyö) kun kotona saa sitten kohta olla ihan tarpeeksi. Nyt alkaa vaan toi kävelykin olla vähän tuskasta joten en tiedä kauan tätä jaksaa. Harmittaa kun ei pääse koirien kanssa kunnon lenkille ja pitäs syödä kun hiiri jotta paino ei nousis. Mä kun oon tottunut siihen että liikun ja saan sit syödäkkin enemmän niin nyt tuntuu että pitää murusilla elellä. :(

Miten musta tuntuu että kaikki muut on jo tehnyt hirveesti vauvajärjestelyjä kotona ja meillä ei oo mitään. Autoistuin me nyt vihdoin saatiin, vaunut on ostettu ja vähän vaatteitakin saatu mutta vaatteet on edelleen laatikoissa eikä vauvalle ole vielä ollenkaan järjestetty tilaa. Jotenkin sitä ajattelee että ehtiihän sitä, mutta näinköhän mä ajattelen sitten vielä viikkoa ennen synnytystä... :ashamed:
 
Tervehdys kaikille,

tänään oli sitten kauan odotettu ylimääräinen ultra ja kaikki oli hyvin. Istukka ei enää köllötellyt kohdunsuun päällä joten siltä osin ainakin voidaan sektio ajatuksesta luopua.
Kuviokellujakin oli kasvanut kovasti ja oli taas iso viikkoihin nähden, lähes kaksi kiloinen kaveri siellä polski menemään. Ja raivotarjonnassa oli vaikka itse epäilinkin että on perätilassa!

raksunaksu jää ihmeessä jo pois töistä. Mulla oli saman tyyppistä oirehdintaa vielä kun olin töissä ja nyt tilanne helpottanut kun olen kotona ollut jo reilun viikon. On ihanaa kun saa nukkua silloin kun nukuttaa, touhuta silloin kun jaksaa jne, eikä supistuksia ole ollut enää moneen päivään (paitsi iltalenkin jälkeen pieniä kivuttomia).

torstain jatkoa kaikille

pötkylä ja pikkuElvis tasan 30
 
*haukotus* Nyt on hetkinen koitettu koiranunta kölliä soffalla, ei vieläkään jaksa. Mutta jos nyt nousee taas hetkeksi niin sitten voi taas illemmalla mennä uudestaa tirsoille. Mulla ku tuo väsy painaa niin ni ei iltatirsat haittaa ollenkaa yöunia.
Mutta joo, mirkkuli meillä tän hetken kuopus oli 4280g ja 53cm, ite kuiten luulen että oli iso vain siksi että oli niin kauan masussa muhimassa syntyi rv 42+5, mutta jos kerran yleensä aina seuraavat on edellisiä isompia, niin ei viihtis kovin antaa sitten enää mennä yliaikaa.

Kyllä tuo eilinen oli ihan kauhea uutinen. Tänään ku tuolla kävelin ja joka paikassa oli lippu puolitakgossa, tuntu nii pahalta. Varsinki ku koulujen ohi menin. Ihan kauhiaa ettei pian uskalla omia lapsikaan turvallisesti laittaa kouluunkaa :( Kyllä meilläki kynttilät laitetaan palamaan klo18 aikaan.

Nyt kokeileen auttaisko kaffe etes pikkasen tähän väsyyn..

Saaru ja Aattomiäs
 
Alkuperäinen kirjoittaja raksunaksu:
Hei!

Liityn myös tammikuisten joukkoon. Olen muutaman kerran lukenut juttuja, mutta kirjoittaminen on jäänyt.
Et vissii vielä ole "listalla".. Jos haluat nii laitahan laskettu aika, synnäri ja mones lapsi tulossa niin päivittelen sut tuonne etusivun listalle :D

Tervetuloa vain mukaan ja kirjoittelemaan! Ja ei muuta ku saikkua hakemaan. Mäki tänään sain tarpeekseni tästä pakertamisesta ja ainaki loppu viikko saikkua. Maanantaina ois lääkäri ja sitten toivon mukaan loppu aika saikkua, mammaloma alkaa 20.11
 
Käytiin lasten kanssa tuolla ulkona lumessa peuhaamassa. Ihanaa kun sitä taas on! =) Alkoi lumiukkoa ja lumilyhtyä tulla, kun lapset saivat temmeltää lumen kanssa. Hain ladosta vielä ulkolyhdyn tuohon ulkoterassille ja panin kynttilän palamaan niin johan tuli niin kiva talvinen ja vähän jouluinenkin fiilis :) Voi kun tuota lunta riittäis vielä jouluun asti (ja tietysti mielellään kevääseen asti) . Joulu ei tunnu kivalta ilman lunta. No, onneksi tuonne jouluun on vielä vähän aikaa...

Käytiin lasten kanssa tänään kerhossakin ja tohkeissaan nuo nappulat askartelivat siellä isänpäivälahjaksi tyynyliinoihin sellaiset "meidän isi" -painatukset. Kortitkin ollaan isille ja papoille jo valmiiksi askarreltu eli siltä osin on kaikki valmiina sunnuntaita varten. Aattelin kaupasta hakea valmiin kakun... ei milläänn viittis leipoa ja laittaa kakkua, kun molemmat mummut laittavat sellaiset papoille ja niitä saadaan sit siellä herkutella... eli aattelin ite sit laiskotella ja hakea valmiin... =)

Jaahas, masu-asukki päätti levähtää nyt... on myllertänyt masussa melkein koko päivän... Taidanpas lähteä kahvinkeittoon ja laittamaan iltapalaa lapsille (Pikku kakkonen näyttää vielä olevan meneillään eli sen iltapalan kans ei näköjään ole vielä hirmu hoppua) :)

Lumista iltaa kaikille!

Tammiäiti 31+1 ja nappulat
 
No voi hyvät hyssykät. Mä oon IHAN SEKO taas: siis raskausviikkoja on siis 30+1 eikä 31+1 . Tuli siis väärin tuohon loppuun äsken... mut oon hajamielinen ollut muutenkin nykyään... mistähän tuo lie johtuu... :LOL:

siis: Tammiäiti 30+1 ja nappulat
 
Moi!

Neuvolassa käyty. Kaikki muuten kunnossa, mutta Hb vain hieman päälle sadan, ja rautalääke on jo päällä. Täytyy lisätä tablettien määrää... Voinnissa en sitä ihme kyllä ole tuntenut juuri lainkaan, melko yllätys oli. Olen jo muutaman viikon epäillyt, että vaavi on kääntynyt oikeaan asentoon (eli pää alaspäin) ja sain epäilylleni vahvistuksen. Saisi nyt vaan pysyä siinä asennossa...
Painoa on tullut n. 4,5 kg yhteensä neuvolakäyntien aikana ja sf mitta menee mallikkaasti keskellä. Ihan mukava juttu! Karkkipäiviäkin on tullut viikottain pidettyä, mutta ei siitä näemmä haittaakaan ole ollut. Saa jatkaa samaan malliin!

Hokkis, mullakin on liitoskipuja, muttei mitenkään erit. paljon. Välillä kävellessä kääntyessä vihlaisee ikävästi nivuseen ja etureiteen.
Olen päässyt ihan hyvin vielä lenkille koiran kanssa, joten olen toistaiseksi päässyt vähällä... Töissä jaksan ihan hyvin, pari viikkoa enää. Ajattelin, etten jaksaisi kotonakaan lorvia ilman tekemistä, päivät kuluvat nopeammin töissä ollessa. Ei ehdi sitten raskautta liikaa mietiskellä ja turhista huolestua työpäivien aikana. Saa nähdä miten käy, kun on kotona neljän seinän sisällä äippäloman alkaessa!
Mukavaa loppuviikkoa!

T:Hazelnut rv 31+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tammiäiti:
Käytiin lasten kanssa tuolla ulkona lumessa peuhaamassa. Ihanaa kun sitä taas on! =) Alkoi lumiukkoa ja lumilyhtyä tulla, kun lapset saivat temmeltää lumen kanssa. Hain ladosta vielä ulkolyhdyn tuohon ulkoterassille ja panin kynttilän palamaan niin johan tuli niin kiva talvinen ja vähän jouluinenkin fiilis :) Voi kun tuota lunta riittäis vielä jouluun asti (ja tietysti mielellään kevääseen asti) . Joulu ei tunnu kivalta ilman lunta. No, onneksi tuonne jouluun on vielä vähän aikaa...

Lumista iltaa kaikille!

Tammiäiti 31+1 ja nappulat
Eih, jossakin on lunta telmimiseen asti... Mäkin haluun :) Täällä vaan harmaata ja vettä sataa :( Tulisipa tännekin ja pysyisi maassa, lapset jo odottavat kovasti. Viime viikolla kun satoi ehkä puoli senttiä niin että nurmikolla vaan oli niin lapset menivät sinne peuhaamaan... Ite muistan omasta lapsuudesta, että kyllä täällä silloin oli vielä kunnon talvet...

Täälläkin palaa kynttilä. Aivan kamala tapaus. Nyt vaan pitäisi löytää keinot estää vastaavanlainen tulevaisuudessa.

Mutta nyt saunaan. Huomenna sitten ultraan.

Jimena 31+5
 
Voi kun täällä porukka on ollut taas ahkeraa, varsinkin Nuuskiksen juttuja lukiessa ihan kateeksi käy kun miten toiset jaksaa! Itse olen nyt tämän viikon töissä roikkunut, päivät on ollut onneksi kevyestä päästä, mutta siitä huolimatta on kaikki voimat loppu, eikä töiden jälkeen ole jaksanut tehdä yhtään mitään.

Taitaa alitajunnassa iskeä stressi kun viikot vierii ja valmista ei tule (siis vierashuone edelleen raivaamatta ja muuttamatta lastenhuoneeksi, kaikki hankinnat tekemättä, tulokkaalle hankittu vain yksi pussilakana setti, yms.) ainakin nyt tällä viikolla olen nukkunut yhteensä vain n. 15 tuntia, kun unta ei tule vaikka väsytää... Eilen ehdin jopa ajoissa nukkumaan, ja nukahdinkin nopeasti, mutta heräilin sitte useita kertoja yön aikana.. Ensimmäisen kerran heräsin ja mietin että kauheeta kun väsyttää, et en millään jaksa töihin lähteä, mut kai se pitää vaan nousta ylös... Tajusin sitte kattoo kelloo ja eihän se ollu kun vasta vähän yli yksi... Onneksi huomenna on jo perjantai ja viikonloppu aikaa nukkua!

Hokkis mulla liitoskivut vaivanneet jo useita viikkoja, eli tuolla nivusen seudulla tunne että joku puukolla pistäis. Kipu on välillä voimakkaampaa ja välillä sitä ei oikeen ees huomaa. Illalla kun nukkumaan mennessä kääntyilee, niin sillon vihloo ikävästi, ja välillä kävellessä. Mutta tuntuu että pahimmat kivut on nyt mennyt ja taas pystyy kävelemään tms. ilman kipua, kunhan vaan vauhti pysyy riittävän rauhallisena...

Mutta nyt vielä koirien kanssa ulos ja sitten iltapalaa ja nukkumaan, aamulla taas kello viiden jälkeen herättää...

Maija 28+6
 
MaijaM älä ole yhtään kateellinen mun jaksamiselle,se johtuu vaan siitä että olen saikulla. En mäkään töitten jälkeen jaksa mitään tehdä, voisin nukkua vaan. Ja tietty se edistää tota tekemistä että poika on tarhassa. Muuten sen kanssa täällä touhuaisin.

Tänään lähdetään äipän kanssa verhokankaita katsomaan, ois kiva jouluksi saada jotain uutta. ja viikonloppuna isäntä lupasi koota ton pinniksen, saa senkin laitettua uutta tulokasta varten kuntoon. Eilen käytiin ostamassa sellainen hoitoalusta jonka saa siihen pinniksen päälle, ei meinata hoitopöytää hankkia. Sitten käytiin katsomassa myös turvakaukaloa. Ja arvata saattaa että isäntä haluaa nyt sitten Recaron kaukalon, voi jestas. Mutta kun isolla veljellä on niin pitäähän tulokkaalla olla saman merkkinen. No onneksi oli asiantunteva myyjä ja kävivät ihan autoon kokeilemassa ja vaikka meillä lukee penkeissä ihan isofix niin eihän ne kiinnikkeet tulleet verhoilun läpi, joten jäi vielä ostamatta.

Äsken pyöräytin mokkapaloja, jotka eivät nyt sitten onnistuneet. En tiedä mitä mä sovelsin liikaa kun ne on aina niin takuuvarmoja tehdä. :LOL: :LOL: Näin sitä voi epäonnistua välillä helpoissakin jutuissa.

Ja joku kirjoitti että jossain on lunta niin että voi jo lyhtyjä tehdä, tahtoo tänne pääkaupunkiseudullekin. Täällä on taas niin synkkä ja tuulinen päivä. Masentaa jo pelkkää kelikin.....

Mutta nyt lähden maistamaan jospa ne mokkapalat maistuisivat kuitenkin hyviltä vaikka ulkonäkö ei niin hyvä olekaan....

Nuuskis
 
Huomenta hei!
Täällä pikaseen piipahtaa.. Nyt on ehkä pikkasen pirteämpi olo, nukkua tietty voisin, mutta mieli ei oo niin kireellä. Mutta saapa taas sitten nähä ku hommaa taas riittäis ja tämä päiväkin menee nuorimman kanssa lääkärissä, ku putkittavat korvat(uudestaa). Onneksi pojun nuha ei pahentunutkaa ettei kai kipee ole. Nyt aamulla koittaa yskiä, mutta katotaan sitten mitä ne siellä sitten sanoopi. Pietään peukkuja ettei oo korviin menny, meillä ku pojasta ei välttämättä sen koommin huomaa vaikka paha korvatulehdus ois päällä. Jospa nyt ois kuiten terveenä ja saatais ne korvat kuntoo..
Toivotaav että mullaki taas saikun takii alkais voimat kertyy että jaksais taas touhuilla niinku Nuuskis. Eiköhän ne tässä pikku hiljaa. Mullaki jouluverhot odotaa jo kaapissa. Mä ihastuin elloksella noihin verhoihin jo viime vuonna mutta olin niin myöhäseen niitä tilaamassa ettei niitä enää ollutkaa. Nyt tilasin ne heti ku ne lehdessä olivat, siksi ovatki olleet jo hyvän aikaa kaapissa odottelemassa. (höh, oisin kuva laittanu mut eipä niitä enää ollutkaa elloksen sivuilla, jos sitten ku ne on ikkunassa niin näpsäis kuvan)

Mutta nyt pitää mennä "salaa" aamupalalle ja kaffetta juomaa. Kuopus ku ei saa mitää laittaa suuhun enne toimenpidettä.
Iltaseen..

Saaru ja Aattomiäs, ja uutta viikko päin 33+0
 
Arvatkaas mitä kävi mun mokkapaloille?? Tein kuorrutuksen ja olin juuri saanut leikattua paloiksi ja aloin nostelemaan lautaselle niin eikös pelti tipahtanut lattialle :kieh: :kieh: Siinä ne mun eiliset siivoukset ja tän päiväset leipomiset. Saa isännät syödä ne palat tuolta lattialta :LOL: :LOL: Pistää niin vihaksi etten edes sano...eli tänään en tee mitään vaan siivoan sotkun ja lähden sinne shoppailemaan. Ja muun ajan surffaan netissä.
Meillä taas on aamujumppa tuolla vatsanahan alla, tuntuu että tulee tuosta läpi kun siihen malliin siellä riehuu. Yöllä heräsin siihen kun suoraan virtsarakkoon osui, en tiedä mikä ruumiinosa mutta vessaan oli noustava.

Shoppailukaveri saapui, mä meen.

Nuuskis
 
Huomenta vaan.
Eilen illalla oikein säikähdin kun maha oli kipeenä koko illan.Sellaista jännää aaltomaista kipuilua, ihan kuin esikoisen synnytyksen käynnistyessä???menkkamaisen ja koliikkimaisen kivun väliltä??.Itse päädyin kyl sit enemmän että olis ollut suolistokipuja mutta kun välillä sitten ottivat aika kovaa tuonne selkäänkin..eli jos ne oli suppareita niin nyt ne oli sit niitä kipeitä.täytyy tänään seurata tilannetta.

täytyy lähteä aamukävelylle ja käydä kirpparilla jospa siellä olis jotain kivaa halvalla.eipä tuolla ulkona muuten tee mieli olla.synkkää ja harmaata sekä tuulista.haluun kans sitä lunta mistä jotkut teistä saa jo nauttia.
 
Huomenta täältäkin.
Aattelin kans pikaiseti piipahtaa lukemassa.. kun on muka niin hirveä kiire :LOL: ettei tiedä edes mistä alottaa. Pitäis siivota koko huusholli |O vaikka tuntuu niin turhalta kun ei se meillä näy, sen hetken ku koululaiset ovat koulussa! Vieraita olen odotellut koko viikon lupaisi tulla tuomaan swipet, viis viikkoa sitten olin kutsuilla. Ei turhaan pidä kyllä kiirettä tuotteiden toimittamisessa.. Nii ja pitäis tehä kakut uunii on uuniki ollu päällä jo ainaki tunnin.

Hiekan omaa napaa.. Täällä kans pikku-kaverilla hirveät jumpat menossa.. Toissa yönä oikein heräsin ku innostu jumppaamaan, alkaa varmaan käymään jo paikat ahtaiksi. Keskiviikkona olis sitten neuvola, hirvittää hiukan ku oma paino nousee niin kauheasti. kohta 10kg
Mites paljon teillä on paino noussu?

glaudia & pikku-kaveri rv 31+2
 
no täällä kanssa painoa tullut 10kg.ihan saman verran kun esikoisen aikaan vaikka silloin liikuin ahkerasti loppuun asti ja nyt on liikunta aika minimissään.
voipi olla että painonkehitys tasaantuu vielä,varsinkin jos malttaa pitää herkkupäiviä vähän harvemmin....

HeMa05 rv 31+3
 
Huomenta!
Nyt on täälläki sit täynnä rv 30.. Huh, enää 10 viikkoa.. Rupeaa jo synnytys tulemaan ajatuksiin. Mut ensimmäistähä se on viel helppo mennä synnyttämään ku ei tiiä mitä se kipu oikeasti on, vaik kuullu kaikilta et se on jotai iha älytöntä.. Mut kait sitä nyt itekki selviää ku kaikki muutki on.. :)
Ihanaa vapaapäivä.. Tai no, pitäis siivota ja aattelin jo leipoa ensimmäiset joulutortut ja piparit. nam :p Joko muut on leiponu jouluherkkuja? Mä en malta enää oottaa..
Eilen taas iha älytöntä möyrimistä mahassa, just ku pääs sanomaa lääkärille et ku on ollu nii hiljasta.. Mut parempi näin.. ;)
Hyvät vkl kaikille!!!!

Ansku 30+0
 
Hei,

terveiset myös neuvolasta. Kaikki arvot suht ok. Verenpaine koholla eka mittauksessa, kun suututti taas KELAN päätös... saan äitiysrahaa n. 200 euroa vähemmän, kun olin laskenut. Tuloni kun oli nousseet vain 19 %... (olisi pitänyt nousta 20%, niin olisivat laskeneet päivärahat nykyisten tulojen mukaan). Vieläkin kiukuttaa... ja ahdistaa, miten sitä selviää sitten ensi keväänä, kun tulot ovat s-u-r-k-e-a-t.

Painoa ensimmäistä kertaa ei ollut tullut grammaakaan/2 vko, mutta onhan sitä kertynytkin jo n. 13 kg... terveydenhoitaja on ollut vaan sitä mieltä, että hyvä juttu (ja siis BMI oli ennen raskautta kuitenkin vähän alle 27). Vaivoja välillä vähemmän, välillä enemmän. Närästys on alkanut piinata jo pahemman kerran... onko muilla samaa vaivaa? Millä helpotatte oloa?

Vauva oli päättänyt kääntyä "väärinpäin", tähän asti ollut raivotarjonnassa. Siinä ruvettiin jo sektiomahdollisuutta pohtimaan, jos ei enää käännykään. Silloin voisin siirtyä noihin joulunodottajiin, koska täällä kuulemma tehdään suunniteltu sektio n. viikkoa ennen laskettua aikaa... ja mulla se tarkottas joulupyhien vuoksi sitä, että meillä olisi vauva maailmassa jo ennen joulua! =) Mutta... on sillä toki vielä aikaa kääntyä ja yritetäänhän sitä sitten kääntääkin, kyllä mä toivoisin ehkä mieluummin ihan normaalia synnytystä kaikesta kivusta huolimatta.

Nyt piparien paistoon, vaikka ulkona onkin loskaa ja lämmintä. Ja... mukavaa isänpäiväviikonloppua! Meinaatteko muuten esikoisen odottajat viettää isänpäivää? Meillä ehkä syödään tulevan isän kanssa vähän kakkua... mutta taidan lahjan oston jättää ensi vuoteen...

SuTi ja pikku-Veera 32+5 (7 viikkoa laskettuun aikaan...huh huh).
 
Kiitos Saarulle tietojen päivityksestä etusivulla. =)

Perjantai valkeni selkä- ja liitoskipujen kourissa. Nyt oli jo pakko luovuttaa ja soittaa töihin että jään täksi päiväksi kotiin huilaamaan. Tää on vaan niin turhauttavaa kun haluis liikkua ja tehdä edes jotain mutta kun alavatsaa vihloo eikä selkää meinaa saada suoraksi kun särkee taas niin että. Sanokaa nyt joku ettei tää ole tällästä loppuun asti, vaan että tästä vielä pääsee liikkeelle! :/

Onko joku liitoskipuinen kokeillut uimista? Uiminen on ollut mun lempiliikuntalaji sen jälkeen kun vatsa esti juoksemisen, mutta nyt ei ole vähään aikaan tullut käytyä uimassakaan.

Onneksi on edes perjantai, viikonlopuksi on vaikka mitä kivaa ohjelmaa niin ei tartte vaan kotona maata.
Joko täällä on ihmiset ostaneet tuleville isille isänpäivälahjan vai juhlitaanko teillä isänpäivää vasta ens vuonna kun masuasukkikin on jo maailmassa?

Hokkis rv 31 + 6
 

Yhteistyössä