*Tammikuu2008* KESÄKUU

odotellaan torstain ultraa. Viikkoja on neuvolan mukaan huomenna jo 13, mutta torstaina niitä on luultavasti 11. Joten olen tässä oikein miettinyt että miten saisin parissä yössä kasvatettua tuota masuasukkia huimasti?? Onko kellään kokemusta :LOL: :LOL: Kuvotus oli tuossa reilun viikon poissa, mutta on palannut pahempana takaisin. Kaikki hajut ovat nyt listoilla, tiedän tarkkaan kuka tuoksuu ja kuka haisee. Mansikoita ja kiivejä voisin syödä tonnin päivässä ja maitoa juoda litroittain (varsinkin jos on kylmää). Pojalta en voi kakkapyllyä pyyhkiä ilman että olen valmis oksentamaan jne jne. No ei pitäne valittaa, vaan porskuttaa eteenpäin ja ensi viikolla alkaa odotettu loma. torstaina tulen kertomaan mille viikoille siirryttiin...

Nuuskis ja takakiree 12+6
 
Hei taas kaikille. Lupasin ilmotella, tänään siis ultrassa käyty. Pötkylä oli ihan sikeässä unessa, ei yhtään äitille vilkuttanu eikä pötkytelly, vaikka kätilö yritti painella ja ravistella masua.. =) Ihan haltioissani olen. Itku tuli pikkusen, onnenkyyneleet. Ei niskaturvotuksia. LA meni nyt sitten 8.1 Jorvin laskujen mukaan. Mä en tajuu, kätilö selitti et heillä on eri raskaudenlaskentakaaviot, kuin neuvolalla..? :eek: Häh? No mut, pieni sydän löi, se on pääasia. Viikkoja ultran mukaan 12+3 eli 2pvää enemmän kuin neuvolan laskujen mukaan. Eipä tässä muutakuin hetki surffailua ja sitten telkkaa ja nukkumaan. Huomenna neuvola. Kaikkea hyvää ja onnea ihan jokaiselle.
 
tervetiloa vaan mukaan, kyllähän tänne mahtuu kaikki halukkaat joilla tammivauva tulossa... saanko udella kuinka sulla on ollu tai siis millaisia vaikeuksia alussa? :|

tää pallero taitaa nyt ruveta nukkuu, ko oon tässä ihan vartavasten valvonu jotta saisin aamulla nukuttua pidempää et jaksais päivällä touhutakin eikä vaan uinua... :( menee jotenki päivät niiiiiin hukkaa ku rupee väsyttää puolilta päivin ni ettei silmät auki pysy....

peikko ja veikko yöterveisin....
 
Huomenta hei!
Lisää uusia, jipii..!! Meitä on hurja joukko :heart: Päivittelen taas listaa..

lizardus Milloin teillä on häät? Ihanaa :heart: Ite muistelen viime kesäsiä omia häitä, kyllä oli ihanaa:) Toivotaan oikeen hyvää ilmaa sitten teille!
MaryahR Meillä kans masussa kunnon unikeko, nukkua nassotti vaa, ei auttanu ultraajan tökkimiset eikä mun yskimiset, piti peppua alkaa heilutteleen siin petillä niin pikkusen heräsi oikoo. Ja sitten taas uudestaan unille:)
Kyllä mä nyt vahvasti luulen että liikkeitä tuntuupi, ihanaa ja jännittävää. Ihania pikkusia mulahduksia ja vähä niinku töytäsyjä. Mulla kans alkaa oleen jo tuota pömppistä sen verran ettei sitä piilotella enää. Töissäkin katotaan jo aika pitkään mua ja mahan seutua, mutta ei vielä kukaan ole tullut kysymään mitään :LOL:
Esimies on nyt lomalla siihen asti että mä jään lomalle että sekin saa tiedon vasta ku palaan lomalta. Sitten alkaakin suunnittelemiset, ku mulle pitänee saaha seuraaja tuohon hommaa. elikkäs alkaa opetushommat:D
Joko muilla kesälomaa? Millaisia suunnitelmia?
Me reissataan koko poppoo pikkasen suomen kamaralla sukuloimassa ja jos Särkkiksellä käytäis :heart:

Saaru ja pömppis 13+5
 
Lämpimästi tervetuloa uudet!! Kyllä tänne mahtuu, joukkoon kirjavaan..
Saaru= Meillä on semmoiset pienet uniukot tai uniakat. =)
Ollut jotenkin ihan huiput kaksi päivää, ku eilen oli ultra ja tänään oli neuvola.. Nyt se sitten tänään virallistettiin se laskettuaika. Hypähdin päivällä eteenpäin, eli 8.1. Oli niinkun ih ihanaa, sydänääniä kuului! :heart: Neuvolatäti sanoi, että nyt Pötkylä on liikkeessä, kun semmoista ääntä kuului. Meinasin nukahtaa, kun tuntui niin ihanalta kuunnella. Neuvolatäti kehui että oikein hyvät ja vahvat sykkeet on. Teillä kotidobblerin omistajilla varmaan tosi ihanaa, kun voitte (ainakin yrittää) kuunnella vauvan ääniä joka päivä. =) Ei itellä taida ihan varaa olla kuitenkaan ostaa.. Mut ei se mitään. Täytyy odotella siihen asti, kun alkaa liikkeet tuntumaan. Kaikkea hyvää kaikille. Tarrasukkia..... :flower:
 
on tämä vaan hektistä touhua näin raskaana häitä järjestellä,nytkin olemme miehen kaa lähdössä Jyväskylään hääshoppailemaan.Miehen pukua käydään vielä kertaalleen sovittamassa ja itselle pitäis alusvaatteet ja kenkulit löytää...Ja meno muuttuu ensi viikolla vain hurjemmaksi.... :LOL:

Mami rv 11+3
 
heippa kaikille!

ihan ekana Empulle voimia, kaiken pahan jälkeen kuitenkin tulee kaikkea ihanaa vielä :hug:

juhannuksesta siis selvittiin,oli kyllä hirmu erillaista olla selvänä ja kattoa muiden kohellusta. festareilla kun oltiin sai pelätä muita juhlijoita kaatumasta tai tönimästä mahaa..sumppuisemmat paikat kierrettiin -mahdollisemman kaukaa. sunnuntaina sitten tulikin nukuttua 13 tuntia yhtäsoittoa oli univelkaa siis kertynyt. olen kesälomalla ollut nyt kaksi viikkoa ja illalla sitten taas töihin, katotaan kuinka kestää ja jalat.. lisäksi olen saanut ilmeisesti juhannuksena oikein kunnon nuhan vilustuttamalla kuitenkin itseni.

ensi perjantaina olis sitten ensimmäinen ultra, jota on odotettu kun kuuta nousevaa -ja samalla olen valvonut jo öitä asian takia.jospa kuitenkin kaikki ei olekkaan kohdallaan. on asiat niin hyvin ilmeisesti et tarii pelätä ettei kaikki voi olla niin kohdallaan :( mun tavallinen ajattelutapani.
viikolla 10. nyt mennään (n.10+4) alamaha alkaa paisumaan ja uni on edelleen valtava. yhet äippäpöksyt jouduin jo h&m:lt ostaan kunb ei omat housut enää mene kiinni vyötäröstä. missähän vaiheessa maha siis todella alkaa paisumaan?

lueskelin tossa muiden kirjoituksia ja kummastelin joillekin tehtyä sydänäänien
kuuntelua ensimmäisellä neuvolakäynnillä..meille ei tehty :( jos nyt siis kun menen np-ultraan. meillä täällä onneksi kunnalliseen ultraan pääsee siis nyt aluksi ja sitten rakenneultraan myöhemmin n. v.18-20...maksutta.
koitan nyt antaa itsestäni ilmi ennen ultraa mutta viimeistään silloin on pakko kertoa kuulumiset..

aurinkoa kaikille!! -marleena83-
 
Me ollaan tultu takaisin miehen kanssa viikon Ibizan matkalta, mentiin hääpäivänä viikoksi ja jätettiin meidän kaks vee mun äidille hoitoon, nyt oli hyvä sauma vielä lähteä kahestaan :heart: :saint:

Ollaan matkalta takaisin ja menin eilen neuvolaan. Sydänäänet kuului hyvin ja kaikki muukin oli ok, paino ei ollut noussut tällä kertaa viime kerrasta, mutta viimeksi oli tullu kaksi kiloa normaalipainon päälle, eli tää tasoitti sitä nousua nyt vähän, mikä on ihan hyvä, koska ei tarvi niin paljoa vielä tulla painoa tässä vaiheessa, viikkoja 12+6 tänään, eli alan hiukan huokaista helpotuksesta, että pahin riskiaika on ohi :D

Linea negrasta

Yleensähän se tulee vasta ihan loppuaikana/viimeisinä raskausviikkoina, mutta kai se voisi nytkin jo joillekin tulla. Mulla se ei koskaan lähtenyt viime raskaudesta kokonaan, eli haalea viiva on ollu mulla mahassa jo yli 2v :whistle: Eikä ole vielä muuttunut tummemmaksi :)

Ammupahoinvointi ei kunnolla tässä raskaudessa ollut, kerran oksensin, mutta silloin mulla oli tosi limainen yskä, mistä se kai johtu, ja kerran oksensin ku jotain tarttu kurkkuun, on oksennusrefleksi ollut herkkänä ja hiukan välillä yököttänyt, mutta niistä päästy yli ja ruokahalu on hyvä!

Nyt ei oo kauheesti väsymystä tai muuta ja olo aika hyvä, liikkeitä odotellaan lähinnä seuraavaksi. Neuvola tuli mulle jo kolmen viikon päähän, koska Hb:ta seuraillaan, nyt se oli 120 mutta voi alkaa laskea, kun sitä ongelmaa on ollut, ja nyt olen siis toisella kolmanneksella :D

Hiivatulehduksista

Tuleeko muilla herkästi raskausaikana? Viime raskaudessa mulla oli jatkuvia kierteitä ja kaikkea kokeiltiin, mutta ei auttanut, tuli aina uudestaan lääkekuurin jälkeen aika pian. (Mies hoidettiin aina samalla, ettei voinut tarttuakaan.) Nyt mulla on sitten taas, ekan kerran tässä raskaudessa ja en kestä jos sama kierre jatkuu |O :'( Toivottavasti lääke nyt tepsii ja ei uusi :( Mulla ilmeisesti raskaus herkistää sille, ja antibioottikuurit tietty kanssa, mutta muuten mulla ei niitä koskaan ole..
 
On ollut jos jonkinlaista tohinaa ennen ja jälkeen juhannuksen, joten täällä en ole kerinnyt käydä edes vilkaisemassa uusia juttuja. Ja ens viikonloppuna olisi tarkoitus mennä Muumumaailmaan. Toivottavasti ei sada, ainakaan liian paljon.

Viikkoja siis kasassa nyt ruhtinaalliset 9+3 ja maha kovenee aina silloin tällöin. Verkkaritkin jopa puristi, vaikka muuten ovat melko reilut. Ja toisena päivänä jalkaan menee ne vähän tiukemmatkin housut eikä purista yhtään. Outoa. Np ultra olisi vasta 18.7, samana päivänä lääkärineuvolan kanssa. Ei malttaisi odottaa. :heart:

Oudot oireet aikasempiin raskauksiin nähden jatkuu. Hiukset rasvoittuu pikavauhtia. Ennen ei semmoista ilmennyt. Banaaneja voisi syödä PALJON, normaalisti en voi sietää edes sitä hajua. Ja muutenkin aivan suunnaton ruokahalu! Mutta onneksi kaikki rasvainen saa yökkäämään, että pysyy tuo paino ainakin vielä hallinnassa. Juhannuskin oli ihan outo, kun pystyin syömään vain yhden makkaran!!! Rouskutin salaattia ja hedelmiä lähes joka välissä. Ja taas jos vertaa edellisiin raskauksiin niin just ne rasvaiset pullat ja pitsat oli koko ajan mielessä. Outoa. Niin ja naama kukkii. Aivan hirveä finnipeikko olen!!

Pitää lähteä tekemään isukille ruokaa, että se olisi edes lähes valmista, kun saapuu kotiin.

Suuri osaanotto kaikille surun kohdanneille ja kaikille uusille nimille :heart: :mmellisesti tervetuloa joukkoon!!!

johnu
 
Täälläkin ollaan taas pitkästä aikaa palstoilla. Ja jälleen kerran vain pikaisesti vilkaisin teidän kuulumisia, niin mahdottomasti mennyt keskustelu eteen päin, ettei kaikkea millään ehdi/jaksa lukea. Mutta hyviä ultra kuulumisia täällä on ainakin enimmäkseen ollu, tosin ikäviäkin mahtu joukkoon... Empulle paljon voimia :hug: tuo on se jokaisen pahin painajainen tässä vaiheessa ja voin vaan kuvitella sitä järkytystä sillä hetkellä...

Itse kävin ensimmäisessä ultrassa viikko sitten ja onnen kyyneleethän siellä tuli väkisin silmiin (miehellekin :heart: ) Uskomaton kokemus. Pikkunen oli muutaman päivän pitemmällä kun kalenterin mukaan, mutta laskettua-aikaa ei lähdetty muuttamaan. Nyt siis viikkoja 13+1, pienellä pituutta sillon viikko sitten 6,5cm, np 1,5mm eli ok. Siellä se jumppas menemään mahdotonta vauhtia ja saatiin todella hyviä kuvia :D :D

Oma olo muuten ok (väsymys alkaa olla ohi), mutta kärsin todella pahasta närästyksestä. Onko kellään muulla??? Oisko mitään hyviä kikkoja mikä siihen auttas?? Sen olen oppinut että ruuan jälkeen ei missään nimessä pidä mennä pitkälleen, muuten se on menoa... Jouduin maanantainakin lähtemään kesken päivän töistä, kun niin kipristeli tuolla vatsalaukussa. Sen jälkeen on ollu taas ihan hyvä olo, mut lääkäriin menoa tässä olen suunnitellu, kun ei nuo närästyslääkkeetkään auta. Yleensä tuota on ollu vaan iltasin, mut nyt tosiaan se polttelu ja pistely alko jo päivällä töissä. Näin täällä näköjään mennään eteenpäin; kun yks vaiva helpottaa toinen tulee tilalle :/

Kesän jatkoja!
 
Juu saa udella. Sain keskenmenon viimevuoden lopussa joka alkoi ruskealla vuodolla ja muuttui sitten "tulvaksi". Ensin sen piti olla tuulimuna mutta myöhemmin löytyi syke joka taas kontrollissa oli lakannut sykkimästä. Nyt olen taas tiputellut enemmän ja välillä vähemmän mutta tosiaan se pulla oli eilen vielä niinkuin piti. Neuvolalääkäri sanoi että veri tulee kohdunsuusta mutta kun menin naistenpolille niin lääkäri ei edes tehnyt sisätutkimusta vaan ultrasi masun päältä ja kun siellä oli elämää niin kotiin!!! Nyt siis kuljen terveysside housuissa ja vuoto on yhtä runsasta kuin menkkojenkin aikana |O
 
Hei täältäkin taas pitkästä aikaa! Tällä viikolla alkanut verinen vuoto minullakin. Perjantaina vasta lääkäri enkä millään jaksaisi odottaa siihen asti. Toivon vain, että vuoto pysyy hallinnassa eikä olisi keskenmenon alkua. Ihan kuin olisi kuukautiset. Minäkin täällä terveysside housuissa kuljeksin... (rv11+3) Ultraan on varattu aika vasta viikon päähän. Kunpa pikkuinen jaksaisi.
 
Täältä hirmu pitävät tarrasukat sekä Josefiinan että Emmiannikin vauveleille. Varmasti tosi stressaavaa ja miksei ne lääkärit suostu tutkimaan heti ja kunnolla? :/

Me oltiin tänään ultrassa ja siellähän se pikkuruinen kellitteli ensin paikoillaan ja sitten rupes liikkumaankin. Miehelle tuli heti tyttöolo sen liikkeistä. Itsellä ei oo edelleenkään mitään "oloa" enkä tiiä mistä sellaiset ees yleensä tulee. Muttamutta siis kaikki on ilmeisen hyvin. Niskaturvotusta ei nyt virallisesti saatu mitattua, kun viikkoja onkin kuulemma vasta 11+4, mutta kätilö sanoi, että ei ois huolissaan, kun ei mitään turvotukseen viittaavaa näy. Seuraavan kerran siis rakenneultraan vasta.

Uusi la on siis 12.1. ja synnytyssairaala on K-HKS. Täytyy sanoa, et hirmu helpottunut olen ja olihan se taas tosi liikuttavaa. Meijän 1v2kk vaan naureskeli, kun äidin napa näkyi.

 
Neuvolalääkärissä käyty ja siellä se syke :heart: kuului ihanasti viuh viuh viuh :D. Vielä kun huomisessa np-ultrassa on kaikki hyvin niin voi jo nauttia raskaudesta. Ihana kuitenkin tietää, että pikkuinen on siellä elossa.

Emppu: kovasti voimia teille!!! :hug:

esikoinen kiikkuu jalassa sitkeästi, täytyy mennä leikkimään lattialle!!!

Lellu rv12+4
 
:hug: multa kans oikein kunnon tarrasukkia matkaan,et pysyisivät mukana ja vuoto loppuisi... :heart:

täällä ollu tänää oikein pirtee päivä, nukuinkin 11asti päivällä... :D et ei ollu uni ongelmia vaikkakin 2heräsin,eka 6aikaa ja sit puol9 mut sitkeesti jatkoin vaan unia... :LOL: huomenna olis sit taas neuvola,siitä siis kuulumiset huomenna... nyt on lähettävä kokkailee vielä, meillä siirrytty illempaan syömisessä jos minäkin saisin sit unen päästä kii ilman nälkää... :LOL: :LOL: kiva on ollu viime päivinä käydä lueskelee ku kamalasti tullu tekstiä aina vaikka minäkin pariin kert päivässä käyn kurkkailee...

 
Hohhoijjaa, vaan kokoajan väsyttää, väsyttää ja väsyttää...vois vaan nukkua, nukkua, ja nukkua. Jokos teillä muilla tammikuisilla masut näkyy? Mulla pömpöttää jo niin paljon, ettei kyllä varmasti kenelläkään jää enää huomaamatta.
Katja ja rv 12+6
 
Hei!

Ensinnäkin, on todella surullista lukea aina välillä, että osalla raskaus on keskeytynyt!!! PAHOITTELUNI kaikille masuasukkien menettäneille. Itse saan olla todella onnekas, että kaikki on kunnossa (ainakin toistaiseksi)! Vaikka tuntuu jopa syylliseltä sanoa näin kun elämä ei ole yhtä reilu kaikille.

Tänäaamuna oli NP-ultra ja siellä tuo kaveri mönki kovasti ja näytti aivan ihmisen alulta. Se on niin hieno näky!!! Tänään oli myös neuvolalääkäri ja sain ekaa kertaa kuulla tämän ihmisenalun sykkeen (n. 150). Painoa oli tullut alle kuukaudessa melkein kilo, mut ei onneksi hälyyttävissä lukemissa vielä! Hb oli yllättäen 140, vaik en ole syönyt vitamiineja. Siis tosi hyvä verrattuna ekaan raskauteen ja viime kerralla oli 132. Kaikki mutenkin ookoo, joten nyt saa huokaista helpotuksestatässä vaiheessa!

Olen tuntenut ihan nyt parina päivänä pienen pieniä hipsutusliikahduksia tuolla alavatsalla ja tiedän, että ne on oikeesti "mönkijämme" liikkeitä kun tuosta vuoden takaisesta on niin tuoreessa muistissa ja nyt osaa ne jo erottaa eri tavalla kuin silloin. Ihana tunne!

Toivon kaikille voimia ja jaksamista!

Terkuin Sallu + masukas 12+5
 
Josefiina ja Emminikki voi että, toivottavasti vuotelut loppuvat pian! :/ ja toivottavasti pienet pitävät tiukasti kiinni!

Lizardus onnea häiden johdosta! mekin mietimme vuosi sitten tuota päivää 7.7.07, mutta ei sitten saatu mitään aikaseksi häiden järjestämisten eteen, joten häät siirtyy taas pari vuotta :D

Saaru jos milloin päivität tuota listaan niin minullekin voisi siirtää la 13.1 siis se päivä hävisi neuvolan laskujen mukaan. Kiitos! :flower:

Tänään tosiaan oli sitten se np-ultra ja siellä se pieni potki kovasti menemään. Oli aivan ihanaa nähdä, on se niin koskettavaa.. turvotusta oli 0.8 ja ottivat vielä ne seerumi seulat, niistä tulee sitten 2 viikon sisällä tieto, mikäli on jotain hälyttävää. Koko päivä on mennyt hymyillessä, kun ainakin vähäsen voi nyt huokaista. La ei siirtynyt vaikka päiviä oli 2 vähemmän eli ultran mukaan 11+1, mutta eletään kuulemma tuon 11+3 mukaan. Ensi viikolla sitten neuvola ja jospa ne äänetkin sitten kuuluisi jo.

Iita hyvällä mielellä ja L 11+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja iita82:
Saaru jos milloin päivität tuota listaan niin minullekin voisi siirtää la 13.1 siis se päivä hävisi neuvolan laskujen mukaan. Kiitos! :flower:

Iita hyvällä mielellä ja L 11+3
Olin jotenkin unohtanut päivittää tilanteesi, sori :ashamed: Mutta nyt on lista päivitetty!

Muutkin vain hihkaisee,jos omat tiedot on väärin taikka puuttelliset:) Niin korjaillaan/ lisäillään :)

Saaru (töissä :whistle: )

 
Heippa vaan kaikille!

Kovasti voimia kaikille menetyksen kokeneille ja peukut pystyyn sekä pitoa vuotoilijoille! :hug:

Itse olen kulkenut siitä asti, kun viivat ilmestyivät jonkinlaisessa pelon ja onnen rajamaastossa. Tunteeni vaihtelevat jatkuvasti; vuoroin stressaan ja pelkään pahinta, vuoroin puhkun onnea ja tulevaisuudensuunnitelmia. Vointini on ollut koko ajan väsynyt, väsyneempi, väsynein. Joinain päivinä kuvottaa vain aamulla ja illalla, joinain tasaisesti koko päivän. Pyörryttää, turvottaa, nassu kukkii... Ruoista maistuvat parhaiten raikkaat mehut, nektariinit ja persikat sekä herneet. Kaikki muu ruoka kuvottaa tasaisin väliajoin.

Meillä on siis ollut yksi neuvolakäynti ja ensimmäinen ultra on 13.7. En malta odottaa sinne asti! Toinen neuvolakäynti on päivää aikaisemmin. Toivottavasti kuulemme tuolloin pienen sydämen sykkivän! :heart: Meiltä jää ensimmäinen neuvolalääkäri kokonaan kesän vuoksi pois. Varsinaiselle lääkärikäynnille menemme vasta joskus lokakuussa. Onkohan tuolla ultrakäynnillä lääkäri paikalla, vai kuka sen ensimmäisen ultran tekee?

On tämä jotenkin niin epätodellisen odottavaa aikaa... Salaisuus polttelee kielellä ja tekisi mieli, jos peloltaan uskaltaisi, huutaa se koko maailmalle. Onko muilla ensikertalaisilla samoja tuntemuksia? Tai koitteko te jo äidit samoin esikon kohdalla vai osasitteko nauttia täysin rinnoin myös alkuraskaudesta?

evaellen 10+2 (vasta)
 
Täälläpä ei ole tullut vähään aikaan käytyä... oon ollut niin poikki aina työpäivän jälkeen ettei ole jaksanut enää kotona konetta avata. Täytyy lueskella noita teidän kuulumisia, kun enemmän aikaa ja energiaa. Alkua olenkin lukenut jonkin verran ja haluasinkin sanoa pahoitteluni kaikille pikkuisen menettäneille! :'( Toivottavasti olette päässeet jo pahimman yli ja pääsette vielä johonkin ensi kevään remmiin odottelemaan!
Itsellä oli ekä neuvola maanantaina ja eilen ultra. Oli se ihmeellistä. Siellä se mönki ja heilutti käsiä ja jalkoja ja se pieni sydän sykki! :heart: Nyt jotenkin tuli luottavaisempi olo koko hommaan kun oikeasti näki, että siellä se ihan oikeasti köllöttää... Lasekttu aika muuttui sitten viikolla, eli se olisi sitten 31.1.08 ja siis ensimmäinen lapsonen meille tulossa. Viikojakin sitten vähemmän kuin kalenterin mukaan, eli tänään 8+7, vai oliko se nyt niin että sitten se on jo 9+0?? Mistäköhän tuo johtuu, kun mun kierto on kuitenkin ollut tasan 28 pv, onko ovulaatio ollut sittenkin myöhemmin? No, nyt täytyy vain toivoa, että kaikki jatkuu yhtä mallikkaasti loppuun asti. Onko täällä kukaan menossa muuten Down-seulontaan? Me ei olla vielä keretty oikein keskustelemaan asiasta kunnolla, mutta mulla henkilökohtaisesti sellainen olo että jätetään väliin. Tänään illalla täytyy keskustella paremmin miehenkin kanssa. Jos tästä on ollut jo puhetta teillä aikaisemmin, niin kelaan vähän noita teksteja paremalla ajalla, nyt täytyy alkaa valimistautumaan uuteen työpäivään. Hyviä vointeja kaikille!! :wave:
 
Heipä vaan kaikille :wave: Ja olen tosi pahoillani kaikkien keskenmenon saaneiden puolesta :hug: Itselläni on huomenna jännät paikat eka ultra jee.....Mua jännittää aivan kauheasti en millään jaksaisi odottaa enään huomiseen haluasin vaan nähdä sen vaavin ja todeta että kaikki olisi kunnossa ja toivon tosiaan että olisi.Mulla on välillä vihlonut oudosti tuosta alavatsasta mutta olen asian antanut olla kun ajattelen että se olisi normaalia ,kun se ei ole niin kivuliasta eikä se kestä kun hetken no lakkaan nyt valittamasta ja huomenna näen sitten onko siellä mitään :)
T:Tahtoo äidiksi ja vaavi 12+5
 
Huomenta Suomeen!
...täällä tosin porskutellaan jo iltapäivää :p

Evaellen: Mulla oli esikoista odottaessa toooooodella epätodellinen olo! Varsinkin kun ei näkynyt mitään kun vasta lähemmäs 15. vkoa? ...ja silloinkin vain itse huomasi, ei niinkään ulkopuoliset. Joillekin olisi tehnyt kovasti mieli kertoa jo ennen kun 12. vkoa täynnä, mutta etäämmille tutuille ei niinkään. Muistan myös että ilonkyyneleet tuli enemmänkin sydänlyöntejen kuulemisesta kun ultran näkemisestä - jotenkin se tv-ruutu vaan tuntu niin etäiseltä, eikä osannut ajatella että "lähetys" tuli suoraan omasta masusta?? Outoa! :LOL: Mä voin suoraan kertoa etten niinkään hirmusti nauttinut raskaudesta, lähinnä siis vasta myöhemmässä vaiheessa kun tuli kaikki krempat ja mummovaivat...(let´s not even go there ;).
Nyt odotan siis toista ja toivon että osaan tällä kertaa nauttia hieman enemmän. Ainakin turha stressi on poissa, ja on tosi jalat maassa -olo. Nyt myös osaa olla maalamatta turhan ruusuista kuvaa vauva-ajan alusta, kun tietää mitä se luultavasti on - vaikka suht helpolla päästiin esikoisen kanssa.

Papunen: Meillä mies olisi yllättäen lääkärin vastaanotolla halunnut että otetaan seerumikoe, kromosomipoikkeavuuksien tähden. Mä vastustin, hehe - ja jääräpää kun olen tietyissä asioissa (kuten "turhat verikokeet"), niin se jätettiin ottamatta. Olisin suostunut jos ultrassa olisi näkynyt jotain edes vähän "häikkää". Itse en halunnut, koska mitä sillä tiedolla olisin tehnyt, se on se vaikea pala...Ja jotenkin ajattelin että se on turhaa "hössöttämistä" - kyllä luonto hoitaa asian tavalla tai toisella ja meidän pitää olla valmiita ottamaan vastaan asiat niin kun ovat.. Vaikea selittää! Ja kun lapsi on syntynyt niin eihän sitä voi ikinä tietää mitä heille voi sattua ja mitkä ovat seuraamukset jne. Omat vanhemmat ovat työnsä takia kehitysvammaisten kanssa tekemistä, joten ehkä sen takia jotenkin suhtautuu asiaan laajemmalla spektrillä? Loppupelissä, koen kuitenkin itseni niin terveeksi, eikä mielestäni vielä ole ikää riskiryhmään (olen siis 34 v). Mutta on varmasti hyvä keskustella miehen kanssa asiasta!

Tahtoo äidiksi: Mulla muuten vihloo kanssa välillä tosi tuimasti, mutta menevät tosi nopeasti ohi. Luulen että ne ovat venymistä sisuksissa, eikä mitään vertakaan ole tullut, joten en ole asiaa sen enempää ajatellut. Ja tämä siis tapahtuu vain kun on selällään ja jalat suorina.

Aurinkoisin vilkutuksin! JonnaP ja beibi (oiskohan 11+5...oon ihan mahoton pitää kirjaa näistä viikoista. heh. mutta pääasia että lasketun ajan muistaa!)
 

Yhteistyössä