*Tammikuu2008*HEINÄKUU

Ihan ensin sun täytyy rekisteröityä irc-galleriaan, ennen kuin liittyminen yhteisöön onnistuu. www.irc-galleria.net Kun olet rekisteröitynyt, voit hakea tammimasut 2008 yhteisöhaulla ja liittyä. Mä kävin kanssa liittymässä tänään. On se kiva jatkossa päästä "näkemään" muita tammivauvojen odottajia, masuja ja vauvojakin =) .

Pikkupeikko85 ihana kuulla, että siellä oli vuodoista huolimatta kaikki hyvin :heart: .Nyt ei muuta, kuin rauhassa kasvattamaan masua. Onnittelut myös Pippuri84 hyvistä kuulumisista. Itsellä vielä viikko jännättävää. Se on ihan liian pitkä aika :| Pikku-Greipille pikaista paranemista. Olipa hurjan kuuloinen hoitokoiran karkureissu. Ja onnittelut kaikille synttärisankareille. Meillä on huomenna esikon 3-v-päivä. Tähän aikaan kolme vuotta sitten ihmettelin, että mitä on pitkin aamua lorissut. Lapsivedethän ne meni. Poika syntyi seuraavana päivänä kello kahden aikaan päivällä. Tippa tulee linssiin, kun muistelee synnytystä. Muutenkin on itku silmässä herkästi. Eilen parku pääsi, kun Raitoja rakkaudessa-sarjassa syntyivät ne kaksi pientä vauvaa, niiskis
 
Hei kaikille,
Kirjoitan nyt minäkin välillä kuulumisia. En ole oikein jaksanut koneella istua tämän pahoinvoinnin takia. Olen nyt ollut kolme viikkoa sairaslomalla ja tänään oli lääkärissä käynti ja jatkoi sairaslomaa vielä viikon. Toivotaan, että tämä olo alkaisi tästä pikkuhiljaa parantua. Aamut on tosi vaikeita vielä, mutta iltapäiväksi onneksi vähän helpottaa :)
Niin tänään taas ultrasivat ja siellä se pikkuinen oli virkeenä ja kädet kovasti jo vispasi :heart: Pitutta oli 3cm ja kaikki on kunnossa. Ja sydänäänetkin oli ihana kuulla. Niin raskauviikkoja tänään 10+1 =)

Hyviä vointeja teille kaikille ja käyn taas lukemassa ja kirjoittelemassa, kun aina ololtani kykenen :wave:
 
Eli kaikki joilla sivut Irc-galleriassa niin mukaan vaan,itse toimin yhteisön ylläpitäjänä ja hyvin on saatu jo porukkaa sinne mukaan...ja mukavampaahan se jutustelukin on kun pääsee näkemään minkänäköistä porukkaa on kyseessä :)

Mulla alkoi taas aamuoksentelut uudestaan,ihan kiva ;) viikon kerkesi olemaan jo poissa ja nyt taas uudestaan....hät jännittää jo aika lailla kun niihin enää 4 päivää et saattaa tosin johtua siitäkin....

Mami rv 12+2
 
itse olen myös tuolla yhteisössä tammimasut 2008 ja lisäksi myös tuleva äiti 2008 yhteisössä.. minusta on paljon realistisempi paikka kun näkee ihmisen kenen kanssa kirjoitat ja kun siellä ihmiset omasta perheestä ja elämästä myös laittaa kuvia ni minusta on ihana tietää kenen kanssa jutustelen.. ja kun siellä voi ihan sit reaaliajassa jutella jos sattuu vaan olemaan samaan aikaan koneella.. :) itse olen tykännyt ja monen tämänkin palstan keskustelijan kanssa siellä ollaa kuulumisia vaihettu ja käyty toistemme vauvan ultra kuvia/masu kuvia kattelemassa.... et sinne vaan kaikki... tietysti jos ei halua omaa henkilöllisyyttään ilmi niin sitten tuo ei ole oikee paikka....

(.) täällä edelleen vähän masua nippailee ja nyt epäilen jopa et olis niitä venymiskipuja ihan.. verta ei tule enää.. :whistle: mullaoli ihan ihmeellinen tänä aamuna kun en tosiaan ole pystyny tupakasta luopuu kokonaa :ashamed: ni menin sit et vedänpä aamusauhut,sain parit sauhut otettua ni tuli ihan pirun paha olo ja sit ni ku omatunto rupes kolkuttaa... itku sit tuli, et mun tuli ni paha olo tuon tupakin takia, vaikka olen päättänyt etten itseäni syyllistä jos nyt 1-2tupakkaa poltan... :( mä olen tehny ni et ennen meni se askillinen päivässä ni vähentäny ja nyt ollaa tosiaan ihan muutamassa tupakissa päivässä ja nekin poltan sillai et muutamat savut tai korkeintaa puolet...

musta tuntuu et masu kasvaa silmissä... :eek: mullaon tulli ilmeisesti kohtu näkyvii, kun on sellainen selvä möykky tuolla... :D

mut nyt on lähettävä valmistautuu, ollaa lähössä kaverin kans koiralle hakee ruokia ja käymää paril kirpparilla.. ties jos sieltä löytys jotain kivaa... ;)

sit hei vielä... :attn: :attn: onko kukaa käyny kattelee osto mielessä tuolta tervekaupasta vaunupakettia?? :attn: :attn: eli www.tervekauppa.fi sieltä on sellainen paketti tarjous et vaunut ja 12muuta tavaraa tulee mukaa... siinä oli nuo perusvaunu tarvikkeet, sit oli sitteriä,syöttötuolia,matkasänkyä jne... me ajateltii ostaa sieltä vaunut,tarkemmin tuo isoin paketti,olikohan hintaayhteensä 466e... ku meilä on päätetty hankkia tavarat hyvissä ajoin kun nyt parille kaverille käyny niin et vauva tullukin etu ajassa ja mitää ei ollu hankittuna..

mut tälläsia törinöitä tänää.... hauskaa päivää kaikille... :wave:

peiko ja veikko 12+4 :heart:
 
Onneksi pikkupeikko teillä kaikki sitten on hyvin :) Saarulle ja Evaellanille paljon onnea synttäreiden johdosta :flower: Meillä sitten meneekin kivasti kun miehen ja mun synttärit on tammikuun lopulla ja hääpäiväkin on siellä loppukuussa, ja jos vauvakin syntyisi vähän myöhässä nii meillä olis sit aina tammikuussa oikein loppukuun karnevaalit :) Meillä on muutenkin suvussa ja kaveripiirissä tammikuisia aika paljon.. Kiitos JonnaP:lle muuten vaunuinfosta, kävinkin siellä nettisivuilla kurkkimassa jo, jotenkin olen niin innostunut vaunuista..
Minä kans ravaan vessassa aivan hirvittävän usein, öisin 2-3.. mutta luulisin että helpottaa välillä kun kohtu nousee ylemmäs, mutta sitten taas loppuvaiheessa saa ravata vessassa jatkuvasti.. Näin olen asian jostakin ymmärtänyt.
Stoppikselle siitä ultrasta sanoisin ehkä näin että kun teillä on tuolloin 10 viikolla se eka, nii kannattaisko sit mennä rakenneultraan, koska se npultra olis heti viikon-parin päästä.. Tietysti jos haluat sen niskaturvotuksen ja käyt niissä verikokeissa niin sitten.. No mutta te ihan itse sitten päätätte mikä olisi teille parasta. Meille tämä np-ultra oli ihana kokemus, en tosin tiedä miten olisi suhtauduttu jos turvotusta olisi ollut enemmän (nyt 1.3) ja no verikokeista soitetaankin tällä viikolla. Ja sitten kun saatiin niin hyvä se 3d kuva mistä näki jo kasvonpiirteitäkin niin olihan se upeeta.

Näin tällä kertaa, aurinkoista päivänjatkoa kaikille :)

pullanmuru 12+4 (me mennäänkin pikkupeikon kans taas samaa vauhtia =) )
 
Minäkin pari päivää sitten liityin tuohon irc-gallerian yhteisöön tammimasut 2008 :) Muutama tunti vielä ni pääsen itsekin sinne sitten kirjoittelemaan :) Siellä tuo minun nikki on Girl__ Ensi viikon perjantaina minulla tosiaan aika siihen niskapoimu tutkimukseen, toivottavasti aika menis nopeasti, kun ei millään jaksais odottaa enää niin pitkään et saa varmistuksen et kaikki on siellä hyvin :) :heart: Sitten kirjoittelen varmaan taas lisää kuulumisia. rv tänään 10+5 :heart:
 
Juu, kyllä sitä tosiaan raskaana ollaan :D . Meinaan kun vähän jo alkoi epäilyttää, kun ei ole ollut oireita eikä mitään, mutta tänään kävin tuolla naistentautien osastolla ihan muista syistä kuin raskauteen liittyvissä ja ultrasivat sitten samalla :D :D :D .
Pikkuinen vastasi viikkoja 9+4, eli sen mukaan olisi helmikuun alun vauva, kuukautisistahan laskettu on 28.1... Mutta kyllä se sinne helmikuuhun aivan taatusti menee, mut jos mä ny pysyn kuitenki täällä vielä toistaseksi ainakin :whistle:
 
huomasin tuossa että irc-galleriaan oli perustettu yhteisö..liityin myös itse eri nickillä kuitenkin kuin täällä. niinkuin joku sanoikin on paljon todellisempaa nähdä kenen kanssa keskustelee,ym.. toivottavasti mukavia jutteluhetkiä paljon tiedossa (-varmasti on-)!!

kamalaan uutiseen tänä aamuna heräiltii.. miehen isä (tuleva pappa) menehtynyt yöllä. mies lähti samantien aamulla kyseiselle paikkakunnalle, itse en töiden vuoksi päässyt mukaan :'( kamalan surullista ja ihan uskomatonta käsittää kuinka elämässä noin voi käydä.. onnellinen olen silti siitä että "pappa" tiesi raskaudestani ja iloitsi siitä kovasti. kyseli kuulumisia ja "kuinka masu voi..?!". pahinta on se että näkee toisen ihmisen niin kärsivän vieressä. jos puoltakaan voisin toisen pahasta mielestä itselleni lisää ottaa niin sen varmasti tekisin..

-marleena83 & kaapo-
 
kiitos saaru tosiaan tuosta sukunimi jutusta.. enpä moista aikaisemmin tiennyt ;)
niin siitä irc galleriasta.. mulla parintunnin päästä oikeus sinne kirjotellaan,sitä ootellaan ;) ja pikkupeikon masun oon sieltä bongnnutkin,hyvin pullottaa jo :D ja onneksi kaikki on nyt hyvin!

Lizardus ja sinullakin on jo iso masu kun sun kuvia kävin selaa galleriassa.. kumpa toi omakin nopeesti kasvais.. onhan se jo omasta mielestä..

tosta haluisin kysyy kun monet jo ultrassa käyneet ja puhuu että kun kohtu on edessä niin masu näkyy paeremmin..jne.. niin pitääkö siellä kysyä sit että missä se kohtu on vai sanooko ne kun ei esikon kohalla ollu puhetta,no pikku massu sillon olikin kun poika 2270g.. saas nähä miten kakkosen aikana menee,että joudunko taas tarkkailuun.. :)

ollaan täällä jo haavojen suhteen paranemaan päin.. mitänyt tossa naamassa haavat näkyy ja saa ihmisten katseet
:ashamed:

muuten kaikki hyvin.. tänään taas yhen vaipan pääsee ompelee :) ja sit pitäs tohon viimevuotiseen amppeliin laittaa uudet kukat mitä tänään kävin ostamassa :)

jaksamisia.. nasu masuasukki ihaa 12+2

ja mites me kaikki nyt tunnistetaan irc galleriassa toistemme massut kun kaikilla eri nicit..
 
heipsankekka kaikille!!!
Olipa ihana kuulla että pikkupeikon vuodot saatiin selviyettyä!
Ollaan oltu sukuloimassa perjantaista asti ja mun vuodot loppui silloin että ihan iloisilla mielin täälläkin ollaan ja perjantaina sitten np-ultraan että saas nähdä miten pimun käy...
Hirmu paljon tuulettimia kaikille =) ja mansikoita
josefiina ja pulla 11+4
 
Huhuu pitkästä aikaa!

Terkut aurinkoiselta Seinäjoelta. Tangon taika alkaa...

Oon käyny lueskelemassa, mut en vaan oo jaksanu kirjoitella. Täällä kaikki ok. Ultran jälkeen ei mitään ihmeitä ja seuraavaa neuvolaa odotellessa, joka on tän kuun loppupuolella. Masu vähän pömpöttää, mut ei välttämättä näy ulospäin jos äkkiä vilkaisee :). Aika tuntuu välillä matelevan tän odotuksen suhteen, mut onneksi toi 10 kk ukkeli vie mietteet muualle.

Nyt olen aikasta väsy, joten en jaksa nytKÄÄN tän enempää kirjoitella. Hyvää vointia ja kesän jatkoa teille kaikille!

Sallu ja masu 13+4
 
on tuolla msn jutussakin yhteisö ja muistaakseni toinen yahoolla. :wave: Huonosti olen niihin kiejoitellut, mutta silloin tällöin.

Onnea taas hyvistä ultra kuulumisista!!!! :heart:

Mä olen jotenkin väsy fiiliksellä koko ajan. TUo esikoinen on melkoinen menijä ja tänään on lyönyt päänsä aika kovaa jo kaksi kertaa. Seisoo kovasti jo ilma tukea ja ei aina muista, että ei kuitenkaan osaa vielä kävellä. Tanssii ihanasti ilman tukea :heart:. Voi nyyh kun meidän vauva on jo niin iso mies. (pian 11kk) :D Justii tänään mietin, että taitaa riittää vipinää ens talvenä kun on kaksi pientä... :whistle:
 
Hyviä ultrakuulumisia oli taas monella :) Onnea kaikille tasapuolisesti!

Mä kävin tänään sokerirasituksessa ja otti kyllä koville. Aamuisin on vielä toisinaan etova olo eikä tuo sokeriliemi yhtään auttanut asiaa. Ensi viikolla olisi neuvola ja sitten saan kuulla tulokset. Taidan kyllä arvata jo...

Kävin tänään myös ostamassa parit ä-pöksyt. Olisihan noita ollut varastossa muutamat, muuta teki mieli jotain uutta ja kesäistä :ashamed: Mitähän niillä vaan tekee silloin, kun syksy saapuu ja maha alkaa oikeasti näkymään... Hyvin vielä mahtuu omat housut nimittäin.

Pitäisi mennä nukkumaan, että jaksaisi huomenna lähteä puistoon lasten kanssa. Jotenkin tähän koneelle vaan jumittuu...

Jimena 13+3
 
"tosta haluisin kysyy kun monet jo ultrassa käyneet ja puhuu että kun kohtu on edessä niin masu näkyy paeremmin..jne.. niin pitääkö siellä kysyä sit että missä se kohtu on vai sanooko ne kun ei esikon kohalla ollu puhetta,no pikku massu sillon olikin kun poika 2270g.. saas nähä miten kakkosen aikana menee,että joudunko taas tarkkailuun.. "
minulle ovat sanoneet joka raskaudessa et on kohtu etie päin kallellaa... ei ole tarvinnu kysyä... sen ovat huomanneet minulla siinä sisätutkimuksessa ultran yhteydessä,ja vissii ultra jotenkin asiaa vahvistaa...

oma napa: oon ollu tänää kaverin kans koko päivän shoppaamassa ja parit mamma pökät kans täällä tarttu mukaa.. tosinkin farkkuja molemmat, kun järkeilin asiaa et tarvitsen niitä varmasti syksyllä/talvella, ettei nyt vallan miehen verkkapökijä tarvii jalkaa ruveta vetelee... :LOL: ja tosiaa jossain oli ollu puhetta et lindexillä on ale, ja siellä siis tosiaan on.. farkkuja ihan 20-30e mamma mallia siis ja niitä lappuhaalareita kans... et vinkiks niille jotka shoppailua suunnittelee.. ja lökö housuja oli kans.. voi kamala tuntuu nyt et aika on ruvennu menee etie päin oikein vauhilla kun ei ole kunnon sellaista asiaa mitä oikein kovasti jännittäisin ja odottelisin... :) no joo tulevaa 4D ultraa jännään samoiten kun rakenneultraa... mut niihin on vielä aikaa kun ovat 20.8 ja 29.8... ehkä sit lähempänä niitä taas odottaa kun kuuta nousevaa... täällä jyväskylässä on rallitkin ennen sitä ja oon kovasti pohtinu kuinka tulee tälle neitille käymää jos tää maha tätä tahtia kasvaa... oikein on mukava tarpoa metässä... :LOL: noh sen ajan murhe sit...

mutta eipä muuta kun unia taas, nyt ei enää ni ku pysy vaan hereillä.. ja anteeksi kirjoitus virheeni ku en jaksa tarkistaa tekstiäni... :ashamed:

peikko ja veikko 12+4 :heart:
 
Mä olen ollut ihan hirveän saamaton jonnin aikaa jo. Olen kyllä käynyt lukemassa kuulumisia mutten itse ole jaksanut kirjoittaa mitään. Väsyttää vaan vietävästi.

Hienoa että masuasukeilla on kaikki kunnossa ja muutenkin taitaa suurimmalla osalla pahoinvoinnit sun muut helpottaa?

Täällä odotetaan huomista np-ultraa ihan hulluna, enkä koskaan ole odottanut syksyäkään yhtä kovasti kuin nyt. Syksyllähän sitä ollaan jo puolessavälissä ja masutkin näkyvät kaikilla jo reippaasti. Mulla tosin näkyy jo nyt ja töissä ihmiset tuijottelevat masua innokkaasti, mutta kukaan ei ole vielä kehdannut kysyä mitään. Lähimmät työkaverit kyllä tietävät tilanteesta, mitäs sitä salaamaan?

Joku kirjoitteli tuolla siitä verenpainemittarista, mä olen käynyt ostamassa jo sellaisen. Johtuu kyllä siitä, että mulla on paineet nousseet heti kättelyssä ja hyvähän niitä on seurata kotonakin.

Aurinkoa ja lämpöä kaikille

Pötkylä ja tyyppi 11+6
 
Onpa ihanaa lueskella muiden ultrakuulumisia, itsellä moinen ihanuus on jossain tuntemattomassa tulevaisuudessa. Np-ultra pitäis tietty olla tämän kuun aikana, mutta kutsua ei ole vielä tullut, kun käytiin eka neuvolassa vasta maanantaina. Yksityiseen en ole menossa, sillä täällä pääsee noihin kahteen ultraan ihan kunnan puolesta. Tämä riittänee meille.

Väsymys on taas melkoinen, syynä esikoisen (himpun vajaa 11 kk) viimeöiset heräilyt. Ainakin tunnin välein täytyi alkuyöstä käydä paijailemassa. Aamulla taisi löytyä syy yön levottomuuksiin: iholla oli pieniä ihottumaläikkiä. Herkuteltiin eilen mansikoilla ja ne ei sitten ilmeisesti sovikkaan meille. Harmi, sillä tytsy tykkää niistä valtavasti. :(

Sallu75 ja Lellu1: huomasin eilisä lueskellessani, että meille on syntymässä lapset suht samoilla ikäeroilla. Itekin oon jo kauhulla (?) miettinyt, mitä talvi tuo tullessaan kahden pienen kanssa. Vaikka kyllähän tuo tuleva isosisko jo talvella aika paljon osaa, mutta hommaa riittää varmasti. Vaikka tietoinen valintahan tämä pieni ikäero toisaalta on. Jotenkin vaan itse kuvittelin, että tämä uudelleen raskautuminen olis jotenkin hankalampaa, mutta meillä näemmä riittää, kun pesee alusvaatteet samassa koneessa. :LOL:

Nyt täytyy rientää ruuan laittoon.

Ilosita kesäpäivää kaikille!

S & "kakkosnelonen"
 
kotikurppa: meillä tais olla sama laskettuaika meinaan itekki kävin eilen ultrassa ja viikkkoja oli 10+1 ja samankokonen nappula kun teillä, 3cm =)

ite en oo hirveesti kirotellu kun oon ollu niin epäileväisellä mielellä. ei oo mitään oireita mutta eilen sitte ultrassa näky kun pikkunen :heart: löi ja muutenki liikku siellä. sykkeetki kuulu :heart:
 
Huomenna oisi sitten np-ultra... Vähän jo jänskättää vaikka olen jo kerran käynyt ultrassa niiden vatsakipujen takia.

Pötkylä-Missä käyt ultrassa huomenna??

Huomenna sitten päivittelen tietoja puolen päivän aikoihin, katsotaan muuttuuko laskettuaika...

Edelleen jatkuu pahoinvointi ja kova väsymys =(

Mutta on jotain positiivista kerrottavaakin =)
Sain luvan imettää!!!!! Ensin lääkäri ja kätilö kielsi astma-lääkkeeni takia.
Mutta nyt jo odotan innolla ensimmäistä ruokahetkeä!!!

Huomiseen.. Voikaahan paksusti :LOL:

Meiming & rv 13+2
 
meiming Mulla on se ultra huomenna Hyvinkään sairaalassa. Jännittää ihan hulluna. Kait siellä masussa vielä joku pötköttää kun on tänäänkin niin hitsin huono olo ja väsyttää ihan mielettömästi.

Huomenna sitten niitä ultrakuulumisia, tai viimeistään perjantaina jos en huomenna ehdi koneelle.
 
voooh mikä kauhee hedari nyt sit iski.. :( ei kiva... äskön tossa pinaattilettuja paistelin ja hyviä oli.. toi pikku mies ei oikeen tykännyt..
no kai se joskus alkaa tykkää.hankalaa tuo ulkona oleminen kyllä ison koiran jota ei oo koulutettuu mitenkään ja vetää vaan iihan kokoajan ja sit viel rattaat joisssa oika ei haluu istuu mut ei voi antaa kävelläkkään kun koira siinä.. ajattelin tossa että josko menisi ensiviikolla johonkin rannalle tai tossa vieresä tapiolassa on semmonen ilmanen matala pulikointi allas nii sinne jonain kuumana päivänä,kyllä varmaan poika tykkäis :) ja mikäs siinä jos itekkin tota väriä vähän sais... :D
kyllä mulla nyt iihan varmaan se masu vähän pömpöttää :D (ylpeä) ja kumpa kaikki sen näkisi...
pikkupeikko sanoit että lindexillä ois ale.. viime viikolla kävin tossa sellossa lindexillä enkä löytäny yhtä ainuttakaan mamma vaatetta :( hennesistä tekis mieli mennä ostaa semmonen pitkä mamma pikee paita,se ainakin menisi pitkään ja oli -50% mut jos niitä enään on ees.. mutta ne mamma lappuhaalarit haluun.. :)

jaksamisia ja pömpötyksiä

nasu masuasukki ihaa 12+3
 

Yhteistyössä