Kotiäityli: Miten sulla kävi? Mulla nimittäin alkoi myös vuoto tiistai-iltana ruskeana ja eilen sitten tuli jo verta. Sitä tulee silloin kun käy pissalla eli housuun asti sitä ei tule. Olen niin masentunut, että tarvitsen vertaistukea. Tämä oli meidän ensimmäinen ja tuntuu, että olisi helpompaa, jos olisi jo lapsi ennestään.
Toivon kipinä on jo hiipunut ja yritän olla itkemättä. Mietin vain, miksi meille käy näin?
Meillähän oli siis lapsettomuutta vuosi takana ja sitten tärppäs. Olen kahlannut palstat lapsettomuus, vauvakuume, odotusaika ja nyt keskenmeno. Tämä tuntuu niin pahalta. Kaikki muistuttaa minua vauvasta. En tiedä miten asian kerron niille, joille ehdin jo kertoa raskaudestani.
Anteeksi, että tulen tänne vuodattamaan. Tarvitsen todellakin tukea. En uskonut alusta astikaan, kuten jo aiemmin mainitsin, että tulisimme koskaan saamaan lasta. Näinkö piti käydä!