Tammikuiset 2023 ❄️✨

Täällä oli viiva vahvistunut sen verran, että hyppään mukaan keskusteluun @Lumihiutale_ voi lisätä listaan LA 17.1. Kyseessä toinen lapsi meille.

Oireita on monenlaisia ja ne on hyvin erilaiset kuin ekassa raskaudessa, joten vähän nyt jo arvailen, että olisko toista sukupuolta tulossa... Kiinnittymisen aikaan oli nenä tukkoinen ja rinnat tosi kipeät. Sitten siitä alkoi ns. repäisykivut kohdun alueella ja iltaisin nukkumaan mennessä menkkamainen jomotus. Nämä kipuilut on jatkunu ja lisäksi nenän limakalvot on kuivat, öisin hikoiluttaa ja aamuisin herätessä pää kipeä. Myös tissit on tosi turvonneet, koska ostin vasta muutama viikko sitten ihanan napakat ja hyvin istuvat rintsikat, mutta nyt tissit pursuaakin niistä jo ulos

Hyvää äitienpäivää kaikille varsinkin niille, joille tää on eka!

Aijuu ja ite en käytä Facebookia, mutta ajattelin kysellä, että olisko kukaan innokas whatsapp-ryhmään? Erityisen kivaa ois, jos löytyis porukkaa oman synnärin (oys) alueelta, niin vois mahollisesti sitten vauvatreffailla tosielämässäkin
Mä mietin kanssa tätä sukupuoli asiaa, kun tuntuu että omat oireet etenee taas tosi samalla tavalla kuin esikoisessa, et tuleekohan toinen tyttö 🙈 vielä ollut lähinnä etovaa oloa, tosin silloinkin oksensin lähinnä kun oli aikainen aamuherätys. Mutta nyt alkaa taas kaupassa käyminen olemaan haastavaa kun hajut tekee pahaa, etenkin hevi-osasto ja sushipisteet tekee pahaa 😅
 
@3milia esikoinen on tyttö. Sen alussa oireet oli tosi kipeät nännit ja paha akne, joka iski erityisesti otsaan. ja mahakivut alko vasta sen jälkeen ku menkat oli myöhässä. Eli nyt on sekä erilaiset, mutta myös vahvemmat oireet. Nyt on siis menossa vasta kp28/30 ja dpo13, viikot 4+0.
 
  • Tykkää
Reactions: 3milia

Okei! Mulla taas poika esikoinen ja sillon oli just tosi vahvat oireet jo ennen plussaa; kiinnittymisvuotoa, alavatsakipua, alaselkäkipua, yks huono olo/huimaus kohtaus ja olikohan muuta. Nyt ei oikeen mitään, niin tietty kans miettii, et voisko olla toista sukupuolta🤭 Vaikka voihan ne oireet vaihdella☺

Täällä tänään 4+0 ja välillä tissejä aristaa sivuilta ja pieniä tosi kevyitä tuntemuksia (vihlaisuja, juilimista) alavatsalla/kohdun alueella:X3:
 
vierailija
Kirjoittelinkin jo aiemmin vierailijana. Laskettuaika olisi 9.1.2023 ja ensimmäistä lasta odotellaan. ❤ Mulla tuli kuitenkin eilen kerran vessassa käydessä paperiin niukasti punertavaa vuotoa ja tänään sama juttu. Olen niin huolissani ja peloissani, vaikka yritän pitää pään kasassa ja ajatella, että tämä määrä vuotoa ei vielä välttämättä kerro yhtään mitään…
 
Tänään tehty positiivinen testi. Ja tässä kierrossa ei edes varsinaisesti yritetty vaan oli tarkoitus yrittää enemmän tosissaan vasta parin kierron päästä. Pikemminkin laskin päiviä, että nyt voisi harrastaa seksiä, kun ei ole parhaat tärppipäivät ja siitä sitten tärppäsi. 🤭 Ihana yllätys äitienpäivän aamuun ja oikein toivottu 3.lapsi. Tänään ilmeisesti 4+2 ja laskettu aika varmaankin 13.1.
 
Kaivattaisiin tuonne tämän palstan omaan faceryhmään lisää, meitä olis nyt neljä siellä, joten huhuilen taas että mulle yv jos haluatte mukaan 🥰
Minä haluaisin juuri tällaiseen pieneen ryhmään mukaan, kuten aiemmistakin lapsista, mutta vielä ei ihan uskalla kun vasta tänään sain plussan. Täällä 33-vuotias 3.lasta odottava.
 
  • Tykkää
Reactions: Lumihiutale_
Huh, viime yö oli kyllä karsea. Heräsin keskellä yötä siihen, että oli ihan kamala hiki. Ja sydän löi ihan tuhatta ja sataa. Tuntuu muutenkin, että syke ollut koholla. Keskellä yötä tuli googleteltua ja ilmeisesti ihan tyypillinen oire alkuraskaudessakin toi sykkeen kohoaminen. En muista esikoisesta olleen moista, todella häijyn tuntuista. 😬
 
Me ei ainakaan näillä näkymin olla menossa varhaisultraan. Osalle lähipiiristä kerrotaan varmaan silti jo ennen np:tä, viimestään juhannuksena. Laskeskelin että mulla np menee vasta heinäkuun puolelle. Tosin en tiiä, jos täällä ultrataan neuvolassa. Ajattelin vasta viikon päästä soitella sinne, niin vois samalla kysästä.

Onko muilla ollu vaikeeta vältellä kiellettyjä ruokia? Mua harmitti tänään lidlin paistopisteellä, ku lapsi halus semmosia ihania sämpylöitä, joissa on siemeniä päällä ja sitte tajusin, etten ite saa syyä semmosta 😭 rakastan leipiä joissa on auringonkukan tai pellavan siemeniä
 
Me ei ainakaan näillä näkymin olla menossa varhaisultraan. Osalle lähipiiristä kerrotaan varmaan silti jo ennen np:tä, viimestään juhannuksena. Laskeskelin että mulla np menee vasta heinäkuun puolelle. Tosin en tiiä, jos täällä ultrataan neuvolassa. Ajattelin vasta viikon päästä soitella sinne, niin vois samalla kysästä.

Onko muilla ollu vaikeeta vältellä kiellettyjä ruokia? Mua harmitti tänään lidlin paistopisteellä, ku lapsi halus semmosia ihania sämpylöitä, joissa on siemeniä päällä ja sitte tajusin, etten ite saa syyä semmosta rakastan leipiä joissa on auringonkukan tai pellavan siemeniä
Voi kauhee, mä oon syönyt auringonkukan siemeniä ihan pussista nyt muutamia kertoja tässä raskauden aikana 😭 toivottavasti ei tuu mitään nyt siitä... Nyt en kyllä enää syö..
 
Me ei ainakaan näillä näkymin olla menossa varhaisultraan. Osalle lähipiiristä kerrotaan varmaan silti jo ennen np:tä, viimestään juhannuksena. Laskeskelin että mulla np menee vasta heinäkuun puolelle. Tosin en tiiä, jos täällä ultrataan neuvolassa. Ajattelin vasta viikon päästä soitella sinne, niin vois samalla kysästä.

Onko muilla ollu vaikeeta vältellä kiellettyjä ruokia? Mua harmitti tänään lidlin paistopisteellä, ku lapsi halus semmosia ihania sämpylöitä, joissa on siemeniä päällä ja sitte tajusin, etten ite saa syyä semmosta rakastan leipiä joissa on auringonkukan tai pellavan siemeniä
Mun mielestä jossain oli, et ei haittaa vaikka leivän päällä siemeniä olis☺ Niin vähäinen määrä.

Ite päätin, et tänään vielä söin lakujätskiä ja muutaman lakun ja sit loppuu 🙈 Pääsi jotenkin niin yllättää, niin tiedän, että jos en nyt ois näitä vähän syönyt, niin tekis koko ajan mieli seuraavat 9 kk😂 Se ei kuitenkaan taida olla ihan täysin kielletty, just ruokaviraston sivulla oli, että annos lakujädee tai pari namia ei haittaa😊 Sushi tulee olee vaikein😭😭
 
Kirjoittelinkin jo aiemmin vierailijana. Laskettuaika olisi 9.1.2023 ja ensimmäistä lasta odotellaan. Mulla tuli kuitenkin eilen kerran vessassa käydessä paperiin niukasti punertavaa vuotoa ja tänään sama juttu. Olen niin huolissani ja peloissani, vaikka yritän pitää pään kasassa ja ajatella, että tämä määrä vuotoa ei vielä välttämättä kerro yhtään mitään…
Toivotaan että vuoto olisi harmitonta ❤ mulla oli kolmannen lapsen ihan alkuraskaudessa kahtena päivänä myös veristä vuotoa, mutta kaikki meni silti hyvin. 🙂
 
Onnea plussanneille ❤ Täällä taustailen, tänään soitan neuvolaan jos saisi verikokeeseen lähetteen. Eli ei muutoksia mihinkään, ei vuotoja, ei mitään. Muuten oireet on täysin päinvastaiset kun kuopusta odottaessa, olenkin melko varma että on eri sukupuolta 😄 jos siis kaikki menis hyvin. Tsemppiä @3milia ! Itse täällä viikon kärvistellyt saman tilanteen kanssa. Viivat vahvistuu mutta TOSI hitaasti, mutta moni on tsempannut että joillain hcg vaan nousee hitaammin...Toivon näin omallakin kohdalla olevan🥺
Tänään pitäisi olla 4+6.
 
  • Rakkaus
Reactions: 3milia
Onnea plussanneille Täällä taustailen, tänään soitan neuvolaan jos saisi verikokeeseen lähetteen. Eli ei muutoksia mihinkään, ei vuotoja, ei mitään. Muuten oireet on täysin päinvastaiset kun kuopusta odottaessa, olenkin melko varma että on eri sukupuolta jos siis kaikki menis hyvin. Tsemppiä @3milia ! Itse täällä viikon kärvistellyt saman tilanteen kanssa. Viivat vahvistuu mutta TOSI hitaasti, mutta moni on tsempannut että joillain hcg vaan nousee hitaammin...Toivon näin omallakin kohdalla olevan
Tänään pitäisi olla 4+6.
Toivotaan, että siellä kaikki hyvin ja tosiaan vaan HCG nousee hitaammin ❤

En tiiä onko toi asia mikä voi vaihdella samalla ihmisellä, kun esikoisesta kyllä vahvistui ihan hyvin🤔 Tosin 3+ en saanut viikkonäytölliseen ees 5+4 muistaakseni. Mut joo, eipä tässä voi kuin odotella, että vahvistuu tai vuoto alkaa tai jos ei tapahdu kumpikaan, niin sit soittaa neuvolaan ja pyytää kans toi HCG-mittaus.

Ylempi on lauantain ja alempi tän aamun.🧐

Toivotaan, että siellä kaikki hyvin ja tosiaan vaan HCG nousee hitaammin

En tiiä onko toi asia mikä voi vaihdella samalla ihmisellä, kun esikoisesta kyllä vahvistui ihan hyvin Tosin 3+ en saanut viikkonäytölliseen ees 5+4 muistaakseni. Mut joo, eipä tässä voi kuin odotella, että vahvistuu tai vuoto alkaa tai jos ei tapahdu kumpikaan, niin sit soittaa neuvolaan ja pyytää kans toi HCG-mittaus.

Ylempi on lauantain ja alempi tän aamun.
Kiitos ❤ Niin en tiedä voiko samalla ihmisellä toimia kroppa eri tavoin, haluan toivoa ainakin niin.. Mullakin nimittäin kaikista kolmesta edellisestä ei oo kyllä tarvinnut miettiä onko vahvat viivat vai ei.. Kuopuksesta kun digi näytti 2-3 plussauspäivänä. No, aika näyttää. Sulla vahvemmat mitä mulla ollut vielä kertaakaan 😊
 
  • Rakkaus
Reactions: 3milia
Me ei ainakaan näillä näkymin olla menossa varhaisultraan. Osalle lähipiiristä kerrotaan varmaan silti jo ennen np:tä, viimestään juhannuksena. Laskeskelin että mulla np menee vasta heinäkuun puolelle. Tosin en tiiä, jos täällä ultrataan neuvolassa. Ajattelin vasta viikon päästä soitella sinne, niin vois samalla kysästä.

Onko muilla ollu vaikeeta vältellä kiellettyjä ruokia? Mua harmitti tänään lidlin paistopisteellä, ku lapsi halus semmosia ihania sämpylöitä, joissa on siemeniä päällä ja sitte tajusin, etten ite saa syyä semmosta rakastan leipiä joissa on auringonkukan tai pellavan siemeniä
Näin esikoista odottaessa ja edelleen ihan pöllämystyneenä positiivisesta testistä en jotenkin ole vielä edes osannut ajatella ruokien välttelyä, tuntuu että vasta nyt pikkuhiljaa pystyy prosessoimaan näitä seuraavia askelia raskauden suhteen :D Sen tiedän jo etukäteen että sushia ja valkoviiniä tulee to-del-la ikävä. 😁
 
  • Tykkää
Reactions: 3milia

Yhteistyössä