Tammikuiset 2022

Moikka!

Täällä plussattu jo keskiviikkona herkällä testillä dpo9! Viivat senku vahvistuu. Huomenna ois pitäny alkaa menkat. LA olis 11.1. Oireita on jo ollu jonkin verran. Taustalla kohdunulkoinen viime syksyllä josta saatiin 3kk yrityskielto. On ollu piinaava matka ja oma luonne on niin malttamaton vaikka aika nopeasti kuitenkin tärppäsi uudelleen. Nyt tietysti jännittää että onko alkio oikeassa paikassa. Pääsen julkiselle onneks ultraan jo viikolla 6 niin tarkistetaan tilanne. Tarkkailen kovasti olotilaa ja oireita mutta kuitenkin jostain syystä tosi luottavainen fiilis!
 
  • Tykkää
Reactions: Lottie23
Joku kyseli neuvolaan soittamisesta. Niin en oo soittanut, enkä soita. Esikosella on parin viikon päästä neuvola sopivasti niin sanon siellä samalla sitten raskaudesta.

Varhaisultraan en varmaan mene. Esikoisesta kävin ja makso jonkun 200€. Yritän kärvistellä sinne nt ultraan asti, vaikka mun kärsimättömällä luonteella tulee olemaan hankalaa.

Hajuaisti on kyllä vahvistunut älyttömästi! Eilen meinasin oksentaa kun mies perkasi kalaa. Ikinä ennen ei ole kalan haju oksettanut noin.
Nälkä myös aiheuttaa pahaa oloa heti, en edes tunne nälkää kun paha olo jo muistuttelee syömisestä. Ja tuntuu että syödä saisi jatkuvasti jo nyt.

Tuosta fb-ryhmästä. Esikoisen aikana kanssa perustettiin sellanen, ryhmä oli suljettu ja piilossa muilta niin uskalsi liittyä heti plussan jälkeen. Perustaja pyysi kaveriksi fbssä ja sai siten lisättyä ryhmään. Vastaavanlainen ryhmä olisi nytkin kiva :)
 
Moikka kaikille

Tulin tänne varovasti kurkkimaan, että voisinko mahdollisesti kuulua tänne keskusteluun. Onnea kaikille jo plussanneille:) Tänään selkeät kaksi viivaa testissä kp 33/28-30. Laskurien mukaan laskettuaika olisi 7.1.2022:) Helmikuussa havaittiin ultrassa keskenmeno rv 8+ ja nyt olen varovaisen toiveikas, että olisi näin nopeasti tärpännyt uudestaan keskenmenon jälkeen. Iloita en vielä uskalla, ennen kuin on varmistettu, että varmasti on oikeassa paikassa, eikä ole tuulimunaraskaus. Katsotaan kohoaako stressitaso valtavaksi ennen kuin varmistavat ultrassa, että jotain on matkassa.
 
Täällä kanssa la 7.1 :)
Toivottavasti nyt raskaus sujuisi hyvin loppuun saakka.
 
Tanjajv
Täällä la neuvolan mukaan 31.12 mutta kun laskee oikealla kierron pituudella niin 2.1. Toinen tulossa mikäli pysyy mukana. Ja tiivis ja salainen faceryhmä kiinnostelee!
 
Täällä la neuvolan mukaan 31.12 mutta kun laskee oikealla kierron pituudella niin 2.1. Toinen tulossa mikäli pysyy mukana. Ja tiivis ja salainen faceryhmä kiinnostelee!
Salainen face ryhmä on tosiaan luotu ja itse ajattelin että max 40-50hlö siihen otettaisiin niin muistaakin vähän kuka kukakin on :)
Laita mulle täälä viestillä nimi facessa ja vähän tietoja mistä tunnistaa niin pyydän kaveriksi ja kutsun ryhmään. Kaveruuden voi poistaa ryhmään liittymisen jälkeen ja silti pystyy ryhmässä olemaan :)
 
Mites tämä viikko on teillä sujunut? Onko tullut uusia oireita tai tuntemuksia? Huomaan välillä, että herään yöllä ja vatsassa on paineen tunnetta, vähän niikuin vessahätä mutta ei kuitenkaan. Jonkun verran turvottaa ja jos ruokaväli jää pitkäksi rupeaa heikottamaan. Rinnat ei enää niin jäätävän kipeät mitä oli kun plussasin. Parin viikon päästä varhaisultra ja siitä viikon päästä sitten eka neuvola!
 
Nälkä on tyylii koko ajan. Myös väsyttää normaalia enemmän. Muutoin on pelottavan normaali olo, unohtaa usein olevansa raskaana edes. Välillä miettii onko siellä edes ketään kun on niin normaalia lähes kaikki
 
  • Tykkää
Reactions: Bubbu
Täällä kans melkein koko ajan ihan normaali olo, mitä nyt väsyttää normaalia enemmän. Tänään aamulla tuli syömisen jälkeen jotenki huono olo, mut söin kyllä aika nopeasti. Ja jano on koko ajan!

Ootteko kertonut raskaudesta jo jollekin perheelle/ystäville tms?
Mä kerroin ystäville ketkä tiesi muutenkin pitkästä yrityksestä ja tutkimuksista mitä ehdittiin tehdä vuoden kohdalla. Tuntuu jotenkin tosi pitkältä ajalta odottaa sinne nt-ultraan et kertois sit vasta perheelle, et sitä mietitään et kertoisko heille jo varhaisultran jälkeen.
 
Mä kerroin mun ystäville sekä mun siskolle :)
 
  • Tykkää
Reactions: Lottie23
Mulla tänään 5+0 ja on todella oireetonta edelleen, samoin oli esikoisesta. Ainoa huomioitava oire on hirveä nälkä ja roskaruokahimo, tekee hirveesti mieli kebabbia :D Varasin ajan varhaisultraan ensi keskiviikoksi, sillon 5+5 menkoista mutta oviksesta pitäis olla ehkä 6+2. Toivon mukaan näkyy syke jo silloin. On kyllä jännittävää, huh.

Ollaan kerrottu mun perheelle ja myös parille kaverille. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Jadde ja Lottie23
Mulla tänään 5+0 ja on todella oireetonta edelleen, samoin oli esikoisesta. Ainoa huomioitava oire on hirveä nälkä ja roskaruokahimo, tekee hirveesti mieli kebabbia Varasin ajan varhaisultraan ensi keskiviikoksi, sillon 5+5 menkoista mutta oviksesta pitäis olla ehkä 6+2. Toivon mukaan näkyy syke jo silloin. On kyllä jännittävää, huh.

Ollaan kerrottu mun perheelle ja myös parille kaverille.
Oih nyt kun mainitsit kebab alko just nyt tekee mieli hih.
 
  • Haha
Reactions: Skyela
Heipsan
Pari päivää oksettanu suihkussakin ja pidättelin ettei lennä oksu.
Vösyä ja päiväunia otettu.
Perhe tietää osa ystävistä niille joille voi sitte huonotkin uutiset kertoa.
Toivon mukaan olis nyt kivempia uutisia tää kerta.

Aika matelee ens viikon varhaisultraan
ootan jo kovasti jännittää!.

Ihanaa äitienpäivää kaikille tuleville oleville äideille
 
  • Tykkää
Reactions: Bubbu ja Lottie23
Onnea kaikille uusille plussanneille:) Mulla tänään 6+ 0 ja oireita ei käytännössä ole, eikä ollut esikoisestakaan vielä tässä vaiheessa, mutta aiheuttaa tämä oireettomuus stressiä. Ainoana oireena varmaan on kauhea palelu. Esikoisesta pieni heikotus alkoi vasta 10 viikon tuntumassa, mutta selvisin muutenkin siitä raskaudesta tosi vähillä oireilla. Tässä mietin, että pitäisikö ostaa digitaalinen raskaustesti, jotta näkisi onko raskaushormonin määrä lisääntynyt tasaisesti, jos helpottaisi stressiä edes pienen hetken:). Takaraivossa kummittelee helmikuussa todettu kkm, joka nostaa stressitasoa entisestään. Ensimmäinen neuvolan ultra vasta ensi viikolla, jolloin näkee onko kaikki tällä kertaa ok, mutta sinne asti pitäisi jaksaa odottaa. Kertonut olen ainoastaan siskolle ja muut saavat odottaa tietoa siihen asti, kunnes raskaus varmistuu.
 
Tänään 6+2 ja jo parina aamuna vaivannut aika etova olo jos ei heti syö jotain, mutta onneksi se olo menee sit syömisen jälkeen ohi.

Olisko meijän pitänyt tehdä tänne jotain listaa laskettujen aikojen mukaan? Pystyis paremmin kärryillä kuka menee missäkin vaiheessa :)
 
Hei, täällä myös plussattu eilen äitienpäivänä ❤ Menkkojen ois pitänyt nyt alkuviikosta alkaa, eivät siis vielä oo myöhässä. Viiva oli kuitenkin jo selkeä ja suht tumma.
Kovin on toki huolestunut fiilis raskauden suhteen, vaikka olenkin niin onnellinen, kun raskaus alkanut. Tammikuussa sain keskeytyneen keskenmenon, joka selvisi rv 13 NT-ultrassa, vauva vastasi kooltaan rv 11. Varhaisultrassa sydän sykki, mutta kuitenkin sitten se raskaus päättyi ikävästi.
Toivottavasti nyt menisi hyvin ja samoin teillä muilla plussanneilla!❤
 
  • Tykkää
Reactions: Skyela ja Lottie23
Moikka!
Täällä myös yksi äitienpäivänä plussa testin tehnyt. Menkkojen piti tänään alkaa mutta ei ole alkanut. Ja selkeät viivat testeissä ollut. Huomenna tarkoitus käydä hakemassa Digi jotta näkisi vähän että on edennyt. Taustalla on tammikuussa varhainen km. Jännitys on tietenkin todella kova, että päästäisiin tällä kertaa loppuun asti.
La olisi 17.1.
Yksi lapsi löytyy ennestään (poika 2/19).
Laitoin myös jo viestiä facebook ryhmän tekijälle. ☺

Tarrasukkia kaikille ♥
 
  • Tykkää
Reactions: Skyela
Ylläriplussa tuli ja la olis 31.12. Edellinen raskaus päättyi melkein puolivälissä vauvan kuolemaan. Tai sikiöksi sitä virallisesti vielä kutsuttiin.

Kamala pelko miten nyt käy, toiveet kuitenkin korkealla.
Voimia.

Meillä syntyi vauva kuolleena rv33 31.1. ja viime kuussa jätettiin ehkäisy kuolinsyyn tutkimuksen jälkeen ja tänään tehty plussa! La 15.1. Pelko ja ahdistus vahvasti läsnä.
 
Moikka! Täällä myös plussattu ja la. 1.1.2022! Yhden keskenmenon ennen esikoista kokeneena. Nyt kuitenkin erittäin hyvillä fiiliksillä tästä raskaudesta. Olisitteko kiinnostuneita liittymään pienempään ryhmään, jos loisin yksityisen facebook-ryhmän? Voisimme jakaa siellä matkaa ja ajatuksia. Esikoiseni kohdalla oli sellainen. meitä oli noin 30hlöä ja siellä oli mukava tutustua toisiin ja vaihtaa kuulumisia ja raskausvaiheita!
Haluaisin myös liittyä ryhmään! Kaikkien raskauksien kohdalla olen kuulunut fb ryhmään ja saanut hyviä ystäviä ja vertaistukea. Isommat biolapset 14,13 ja 5 sekä enkelipoika, bonustyttö 11.
 
Yhteistyössä