Meillä vanhin lapsi on Down-poika ja voin sanoa, että ihanaa että hänet on meille Luoja suonut!!!!
Hän on elämämme ilo ja aurinko, hän saa huonotkin päivät näyttämään hyviltä!
Hän on iloinen ja reipas nuori mies (17-v.) ja käy koulua ammattiopintoja varten tällä hetkellä. Kotona hän tekee kaikkea samaa mitä me muutkin ja pitää kodissa järjestystä ja siivoilee ahkerasti. Koskaan ei marise ettei huvittaisi jotain tehdä, aina mielellään siivoaa toistenkin sisarusten sotkut. Ei haasta riitaa ja on yhteistyöhaluinen- ja kykyinen.
Terveenä on pysynyt tähän asti.
Downit elävät vanhoiksi ihan niin kuin muutkin ihmiset, jollei jokin sairaus vie heitä aiemmin.
Meillä on elämänarvot kohdallaan ja jollei ne ole sitä ennestään, niin sen kyllä oppii. Downit ovat aitoja ja rakastettavia ja antavat elämälle todella paljon!
Sisaruksetkin meillä rakastavat häntä täydestä sydämestään ja ilmapiirihän on Down-perheessä juuri sellainen millaiseksi sen vanhemmat luovat. Jos se on positiivinen, sellainen se on myös perheen ulkopuolisille.
Down-lapsesta kannattaa olla vanhempien ja sisarusten ylpeitä ja näyttää se avoimesti!
Olemme itse juuri tällainen perhe ja siksipä lapsemme ovat myös koulussa luoneet hyväksyvämpää ja positiivisesti suhtautuvaa ilmapiiriä. Toki on aina myös niitä karsaasti katsovia ja ilkkujiakin löytyy, mutta onneksi vain pieni osa enää.
Down-lapsi on yksi elämän suurimpia lahjoja elämälle!!!!