Uusvanha tuloo takas. Aikani mietin, kehtaako kolkutella, mutta tulin ny kummiski. Todellisuudessa menee 2009 haaveiluksi, mutta pienen pieni teoreettinen mahdollisuus olis 2008 puolen ihanuudesta, mutta tässä pinkassa on enemmän tuttuja nimiä.
Raskausaika oli ihanaa kaikkine kolotuksineen ja väsymyksineen niin kauan kuin sitä kesti. Np ultrassa eka kerran saatiin ikäviä uutisia, kalloluita ei näkynyt. Tilannetta jäätiin seuraamaan (iitos kandin, joka ajatteli, että luut kasvaat) Seuranta aika helmikuun puoleenväliin. No, minä tilasin yksityiseltä kuitenkin ajan ja saatiin se tammikuun viimeiseelle, rapia viikko np ultran jälkeen. Lääkräi katsoi ja oli hiljaa, vastasi vain varovasti, ei täällä niitä kalloluita valitettavasti ole. Diagnoosiksi vahvistui anankefalia, aivottomuus. Suurinosa päästä puuttuisi eikä elinmahdollisuuksia ollut.
Suru oli suunnaton ja on edelleen. Aikaa kului prykratian paperiviidakossa ja raskaus eteni päivä päivältä. 9.2.2008 pieni pikkuruinen enkelipoika syntyi. Helmi-Onnista tuli Onni-enkeli. Saimme nähdä pikkuisen, kun hän syntyi käsiini. Siinähän oli, surullisen näköisenä, kaikki muut tallella, mutta pääpuuttui silmien yläpuolelta kokonaan ja takaraivo oli täysin avoin. Oli vartalossa muutakin ei normaalia, mutta ne viat johtunevat anakefaliasta myöskin.
Olo on tyhjä ja ajatukset heittelehtivät, mutta uutta kuitenkin jo hissukseen kuumeillaan. jälkitarkastus on 27.3., joten sen jälkeen virallisesti saa aloittaa, jos nyt lupa saadaan ja kaikki ok. Tämä uuden yrityksen ajattelu kuitenkin on parasta terapiaa ja sikis tännekkin putkahdan takaisin. Listassa näkyi olevan kuudetta kuumeilevien sarake tyhjä, joten sinne siis.
RD Lisäisitkö mut sinne listalle, Lumi-Marja, kp -/-, yk-, SeKs, vaikka mun rivi on vielä ihan raakile, niin lisäilen sitten sinne kuuluvat jutut, kun tulevat ajankohtaiseksi. Jos vain tällä tiedolla mukaan pääsee.
Nyt vain odotellaan tuhrun loppumista ja sitä, että pääsee taas edes harjottelemaan vauvantekopuuhia
Ajatukset on kuitenkin jo vahvasti tulevaisuudessa ja uusissa tuulissa, vaikka pikkuenkeli onkin mielessä alituiseen. Elämän on kuitenkin jatkuttava, emmekä tästä kuitenkaan enää nuorru.
Plussatuulia toivotellen, Lumi-Marja