Juu, kyllä tässä on yksi nainen, jolle ero tuli rakentamisprojektin jälkeen. Ihan ensinnäkin tulee mieleen se, että minkä ihmeen takia kaikki haluavat asua (liian) isossa omakotitalossa, joka on liian kallis ja yritetään itse rakentaa, vaikkei osattaisikaan. Ei siis pidä ihmetellä, että Suomi on pullollaan hometaloja tai muutoin väärin rakennettuja asuntoja, joissa ei ole hyvä olla.
Entisaikoina jokainen mies osasi käsitellä puukkoa, kirvestä ja sahaa, muttei todellakaan enää nykyään. Minusta moni avioero jäisi kokematta, kun pariskunta keskittyisi rahan ansaitsemiseen ja teetättäisi rakennusprojektin ammattilaisilla. Jo ihan se sisustusmateriaalien valitseminen yms. suunnittelu vie aikaa ihan riittävästi. Moni pariskunta ei myöskään tajua kunnolla, miten työlästä omakotitalon hoitaminen on. Jos vielä pinna piukalla jaksaisikin hoitaa raksaprojektin loppuun haaveillen leppoisasta yhdessäolosta takkatulen loimottaessa, niin todellisuus kaatuu niskaan, kun rakennusbudjetti ylitttyy, lainaa on liikaa, pientä keskeneräistä hommaa painaa päälle, siivoamista ja ylläpitotyötä on kiinteistössä paljon. Tällöin ei ole ehtinyt toipua edes siitä rakentamisesta, kun arki jatkuu samalla puuduttavalla tahdillaan.
En tajua edelleenkään, että miten ihmiset uskaltavat lähteä niin vähäisin tiedoin rakentamisurakkaan. En tunne tähän päivään mennessä kuin yhden pariskunnan, jonka rakentamisbudjetti ei olisi ylittynyt. Liian moni lähtee liikkeelle sillä periaatteella, että "no kyllä siihen rakentamiseen saa luvan riittää satatonnia". TAi sitten lainanlyhennysaikataulu suunnitellaan sillä periaatteella, että seuraavan 10-15 vuoden aikana ei ole rahaa mihinkään matkoihin, ei auton vaihtoon eikä lainan korot saa nousta eikä työttömäksi saa jäädä.
Meillä kävi klassisesti: mies rakensi, minä hoidin kaiken muun (valitsin sisustusmateriaalit, hoidin lapset, tein ruoat, siivosin ja elin yksinhuoltajan arkea öitä lukuunottamatat). Mies ei arvostanut pätkääkään minun panostani projektissa ja minä taas suutuin siitä. Projekti pitkittyi, väsyimme kumpikin, etäännyimme toisistamme ja kiintymyksen tilalle tuli viha. Kumpikaan ei halunnut jatkaa enää liittoa yhtään enempää. Mies otti jättilainat niskaansa (vanhemmat takasivat lainaa, kun vakuudet eivät riittäneet) ja minä muutin pikkuruiseen kerrostaloasuntoon.
Luulen, että aika ihme pitäisi tapahtua, että ryhtyisin uudelleen omakotitalorakentajaksi. Ainakaan hartiapankkilaiseksi minusta ei ole, vaan jos joskus omakotitaloon muuttaisin, sen pitäisi olla valmis tai sitten avaimet käteen -periaatteella rakennettu. Nykyisillä tontti- ja rakennushinnoilla taitaa olla selvää, että pysyttelen osakehuoneistoissa ja nautin sen sijaan kevyemmästä lainataakasta, jolloin rahaa jää parisuhteen hoitoon, elämiseen ja myös lasten kanssa yhdessäoloon.